Voivatko heteromies ja heteronainen olla keskenään ”vain kavereita”, vai alkaako jompikumpi haluta suhteelta enemmän?
Naisen ja miehen välinen platoninen suhde on haastava. Scientific Americanin artikkelin mukaan mies haaveilee lähes aina seksistä naispuolisen kaverinsa kanssa.
Yhdysvaltalaisen Wisconsin-Eau Clairen yliopiston tutkimuksessa haastateltiin 88:aa eri sukupuolta olevaa heteroa ystäväparia. Kaveruksia haastateltiin erikseen ja he lupasivat olla keskustelematta tutkimuksesta jälkeenpäin. Näin tutkijat halusivat varmistaa saavansa rehellisiä vastauksia.
Tulosten mukaan naiset pystyvät oikein hyvin platoniseen suhteeseen miehen kanssa. Naisilla on harvoin romanttisia haaveita miespuolisista kavereistaan. Naiset myös uskovat - virheellisesti - että kaverimiehet ajattelevat samoin.
Miehille oli tutkimuksen mukaan hyvin yleistä elätellä romanttisia ja eroottisia kuvitelmia naispuolisesta ystävästään. Miehet myös kuvittelivat (virheellisesti), että naiset olivat kiinnostuneita heistä myös romanttisessa mielessä. Miehet ylipäätään yliarvioivat oman tärkeytensä naiskaverilleen.
Molempien sukupuolten arviot ystävyyssuhteen tunnepuolesta menivät siis metsään. Kuitenkin sekä miehet että naiset olivat sitä mieltä, että ihastuminen kaveriin tuo suhteeseen ongelmia.
Harvinaisen vaikeaa platoninen suhde heteroiden välillä on vanhemmille miehille. Nuoret miehet haaveilivat suhteen muuttumisesta seurustelusuhteeksi huomattavasti iäkkäämpiä harvemmin.
Ovatko amerikkalaiset erityisen huonoja muodostamaan kaverisuhteita heteromiesten ja -naisten välille vai päteekö tämä myös Suomessa? Kertokaa naiset ja miehet kokemuksistanne!
Toivon myös homojen ja lesbojen kommentoivan: voiko saman sukupuolen kanssa olla ”vain kaveri”, vai ihastuuko toinen aina jossain vaiheessa romanttisseksuaalisesti?
Men and Women Can´t Be ”Just Friends”. Scientific American 23.10.2012.
28 kommenttia
Anonyymi
3.3.2013 12:52
Typerä, typerämpi, ko. tutkimus (mun mielestä). Oikeaa kaveria ei haluakaan ajatella siinä mielessä, paitsi ehkä jos on ihastunut kaveriin oikeasti romanttisesti ihan tosissaan. Kaikillahan ei ole romanttista vetoa toisiinsa (vaikka haluisikin), yllätys! Esim. kivan tyypin seurustelutreffien kautta löydettyään voi joutua toteamaan että mieletön tyyppi, ei romantiikkaa, eli hyvä kaveri. Muutenkaan useimmat miehet eivät "panisi melkein kaikkea mikä liikkuu". Hoh hoijaa! (olen mies)
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
3.3.2013 13:19
Minulla on paljon naispuolisia kavereita, joita kohtaan en tunne lainkaan seksuaalista mielenkiintoa, eikä siinä ole minusta mitään ihmeellistä. Mitähän teinipoikua tuohonkin tutkimukseen on taas haastateltu?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
MAgrippa
3.3.2013 16:16
88 kpl amerikkalaista miestä, miten valittuja, ei tietoa.
Ne on varmaan katsoneet Frendit -uusintoja liikaa, ja nyt ajattelevat kuin arabit.
En lähtisi yleistämään.
Lisäksi eri sukupuolet voivat antaa "kyllä" -vastauksen aivan eri tavalla: onko kerran miettinyt, tai onko harvoin mutta jatkuvasti mielessä.
Muissa ihmissuhdetutkimuksissa tämä on iso vääristävä ilmiö.
Parasta on jos kaverit ovat hyvin naimisissa tahoillaan, tuntevat toisen puolison ja ovat vieläpä "väärän tyyppisiä" eroottisesti.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
3.3.2013 16:58
Voi, mutta tietyin ehdoin:
a) Nainen ei ole miehen mielestä tarpeeksi pantava
Vastaa kommenttiinb) Miehellä on joku joku parempi hoito
c) Mies seurustelee, ja ihan lojaaliudesta ei sekaannu kaverinaiseen, vaikka muuten ehkä halusisikin
d) Seksuaalista jännitystä on ilmassa, sopivan tilaisuuden tullen homma hoidetaan alta pois, jonka jälkeen kummankaa ei tarvitse miettiä, millaista se olisi. Kaverisuhde voi jatkua, jos molemmat totetavat että ehkä näin on parempi.
e) Mies leikkii kaveria, vaikka elättelee toiveita seksistä/romanttisesta suhteesta. Valitettavan yleistä, muttei rehellistä ystävyyttä.
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
3.3.2013 17:40
Osin olen samoilla linjoilla edellisten vastaajien kanssa. Minäkin olen mies ja minulla on useita naispuolisia kavereita/ystäviä. Enkä haluaisi harrastaa heidän kanssaan seksiä. Kylmä tosiasia on, että tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että he eivät ole minun mittapuullani kyllin viehättäviä. Uskoisin, että näin on useimmiten asianlaita silloin, kun mies ei tunne mitään halua naispuoliseen ystäväänsä. Sinänsä nämä naiset ovat ihan nättejä, nuoria naisia, joiden kanssa moni mies varmasti haluaisi seksiä, mutta minä en halua. Heissä kussakin on jotain, mikä on tehnyt heistä epäviehättäviä silmissäni (voi olla fyysinen tai henkinen juttu). Tosin olen monesti miettinyt, että taidan kyllä olla harvinaisen ronkeli mieheksi...
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
3.3.2013 19:13
Tykkään naisista ja olen itse nainen. Minulla on paljon sellaisia naispuolisia ystäviä, joita ei tulisi mieleenikään ajatella romanttisseksuaalisesti. Elämänihän menisi täysin poskelleen, jos en osaisi ottaa ystävyyttä ystävyytenä. Silloinhan minulla voisi olla vain miespuolisia ystäviä, ja heidänkin pitäisi kai olla homoja, jotta eivät pyrkisi minun pöksyihini!
Suhtautumiseeni varmaan vaikuttaa sekin, että tiedän useimpien kavereideni olevan heteroita. Hakkaisin päätäni siis seinään rakastumalla. Jos tiedän jonkun joskus olleen naisen kanssa, saattaa joskus päässä pyörähtää ajatus, olisiko meistäkin johonkin...
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
elmaili
3.3.2013 22:11
Sanoisin, että miehet eivät haaveile vaan tekevät sen selväksi. Haaveilu on naismainen ilmaisu ja kuuluu naisen sanavalikoimaan. Naiskavereista en tiedä muuta kuin sen, että humalassa he haluavat väkisin seksiä ja loukkaantuvat verisesti, kun miehenä en todellakaan halua puolitajutonta känniseksiä. Kokemukseni mukaan naiset alkavat myös väkivaltaiseksi tässä tilanteessa ja se on vain kestettävä ja itse annan ainakin palautetta huonosta käytöksestä ja kannatan naisille kieltolakia. Naisten kanssa ei todellakaan voi juoda, sillä humaltuminen tapahtuu heillä niin paljon nopeammin ja ei ole yhtään mukavaa.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Leccare
4.3.2013 08:48
Kannatttaa panna kerran kaveruuden aluksi, niin sen jälkeen miestä ei enää kiinnosta.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
4.3.2013 08:49
Itse ystävystyn vain kauniiden naisten kanssa. Ja kyllä, jokaisen kohdalla olen ajatellut millaista seksi olisi heidän kanssaan.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
4.3.2013 09:56
Naiset eivät sano ikinä suoraan mitään. "Asioita vaan tapahtuu". Useat naiset käyvät "ravintolassa tanssimassa" tai ovat "kavereita" miesten kanssa. Sitten jotain vaan tapahtuu.
Miehet sattuvat vaan kommunikoimaan suorasanaisesti.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
4.3.2013 10:08
Ettei tässä vaan olisi kysy siitä, että miehillä on yleisesti seksuaalisia ajatuksia suuremmasta joukosta naisia kuin naisilla vastaavasti miehistä. Naisilla olisi kyllä siis ajatuksia, mutta kohdemisten ryhmä olisi rajatumpi.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
4.3.2013 12:02
Itse miehenä pystyn olemaan naisten kanssa pelkkä kaveri, ilman että haluaisin seksiä heiltä. Toki olen varmasti joskus ajatellut jokaisen naispuolisen kaverinkin kohdalla millaista seksi voisi olla heidän kanssaan, mutta se on vain sellainen ohimenevä ajatus, ei jatkuvasti päässä pyörivä. En mä näe siinä ongelmaa, jos kaverimies haluaa naiselta seksiä, ja jos se ei ketään osapuolta häiritse tai aiheuta ongelmia. Turhaa miessukupuolen syyllistämistä asiasta, joka biologisesti luontainen miehille.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
4.3.2013 15:03
Turhanpäiväinen tutkimus. Liian pieni otanta mistään ryhmästä tarkoittaa sitä ettei "tutkimuksen" tuloksia voi pitää kuvaavana muusta kuin kyseisen ryhmän (siis tutkimuskohteiden, eli todennäköisesti jonkin yliopiston opiskelijoiden ja työntekijöiden) sisäisestä kulttuurista. Lopputulos: tutkimus kertoo jotain 88 amerikkalaisen heteroystäväparin "ystävyyden" luonteesta amerikan yhdysvalloissa. Hienoa.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Iiro
4.3.2013 15:14
Kyllähän sitä montaa kaveria katsottu sillä silmällä, mutta on tietenkin täysin eri asia haluaako asialle loppujen lopuksi tehdä mitään. Pitää kuitenkin muistaa, että vaikka mies sanoo ajatelleensa naisystävää sillä tavalla, ei hän välttämättä halua suhdetta naisen kanssa. Vaikka ajattelemmekin ystäviä välillä seksuaalisessa mielessä, tämä ei tarkota sitä, että automaattisesti haluaisimme pilata ystävyyssuhteen. Jos tunteet nousevat vahvoiksi, niin saattaa friendzonelta lähteminen tuntua hyvältä ajatukselta, mutta tämän uskon olevan myös naisilla.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
4.3.2013 18:50
Voi mies haluta olla vain kaveri. Toki seksin mahdollisuus kiinnostaa, mutta itse olen ainakin tyrmännyt naiskaverini lähestymisyritykset, koska se vain olisi tehnyt kaverisuhteestamme hankalampaa. Lisäksi ilmassa oli ihastumisen vaaraa sun muuta hänen puoleltaan, jota ei ollut syytä kasvattaa. Mahdollisuus pelkkään seksiin tietty vähän kutkutti, mutta ei siitä todennäköisesti olisi seurannut mitään hyvää.
"No helppo sanoo jos oot alfa-uros ja nussit naisia muutenkin joka päivä etkä oo puutteessa ja se oli ruma muija!" En ole, enkä nussi, olen puutteessa lähes aina (ei siksi että olisin seksimaanikko vaan siksi etten saa) ja tyttö on hyvin nätti.
"Öö! No sit oot luuseri, ne on ne tekemättä jättämättä jätetyt teot mitkä harmittaa eikä se että saat pillua. YOLO!" Mua harmittaisi jos suhteeni siihen naiseen olisi muuttunut huonommaksi seksin / lisäihastumisen takia.
Voi olla että en olisi suhtautunut tilanteeseen yhtä rauhallisesti jos en olisi esimerkiksi runkannut viikkoon. Tarinan opetus: Masturbointi kannattaa aina.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
4.3.2013 20:23
Nainen joka ei viehätä seksuaalisesti voi olla hyvä kaveri, toisaalta myös eksä, joka ei selkeästi ollut se oikea voikin olla oikein hyvä kaveri.
Muuten homma ei toimi. Ainoastaan miehet jotka saavat järjettömän paljon seksiä, voivat kaveerata viehättävien naisten kanssa.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
6.3.2013 08:40
vittu! "yliopiston tutkimus" ja sitten "88 ystäväparia", ilmeisesti vielä sieltä yliopistosta. tietty ne haluaa nussia keskenään, nehän on hädin tuskin teini-iän ohittaineita eivätkä mimmitkään ole ehtineet rupsahtaa:)
"Miehet ylipäätään yliarvioivat oman tärkeytensä naiskaverilleen" niin siis seksuaalisessa mielessä, eivät ystävämielessä
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
6.3.2013 08:41
"Kyllähän sitä montaa kaveria katsottu sillä silmällä, mutta on tietenkin täysin eri asia haluaako asialle loppujen lopuksi tehdä mitään."
eli et oo saanu, ok.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
6.3.2013 21:34
Misandristinen tutkimusasetelma johtaa oletettuun lopputulokseen.
Eli todella paskaa tutkimusta.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Franny_Berry
7.3.2013 20:10
Höpö höpö. Aina haluaa, siinä menee jo vikaan.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
10.3.2013 10:38
Kyse on aivan puhtaasti siitä, että viehättääkö nainen miestä tarpeeksi. Jos nainen ei viehätä, niin ei tarvitse harrastaa seksiäkään. Ja ehkä kyseessä on myös ikäkysymys. Näkisin asian kuitenkin aivan päinvastoin kuin tutkimuksessa. Eli nuorempana tulee helpommin pantua sellaista naista, joka ei viehätä (eli todennäköisemmin myös kaveriaan). On tietysti mahdollista, että nämä tutkimuksen vanhemmat miehet ovat TOSI puutteessa. Silloinhan panee vaikka rumaa miespuolista kaveriaan. Ainakin vankilassa.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
11.3.2013 13:53
Tämä nyt taas vaatisi hieman tarkennusta. Mitä siis tarkoitetaan?
Tilanteessa, jossa ystävänä on sitä sukupuolta oleva henkilö, johon oma seksuaalinen suuntautuminen kohdistuu:
Ei pysty olemaan ystävä...
Vastaa kommenttiina) ...ilman että ryhtyy tämän henkilön kanssa monogaamiseen parisuhteeseen.
b) ...ilman että haluaisi ryhtyä parisuhteeseen
c) ...ilman että ajattelee millainen olisi parisuhde tämän kanssa
d) ...ilman että harrastaa seksiä
e) ...ilman että haluaisi harrastaa seksiä
f) ...ilman että ajattelee eroottisia ajatuksia tästä henkilöstä
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
16.3.2013 01:14
Itseäni- Miehenä -lähinnä naurattaa hyvännäköiset naiset jotka kuvittelevat että heidän suuri miespuolinen ystäväpiirinsä johtuu naisen omasta sosiaalisuudesta ja jaksavat toistaa miten miesten kanssa voi olla niin paremmin kavaria kun homma me miehet ollaan niin reiluja ja suoria. Näihin naisiin on tullut törmättyä useastikin elämän aikana, ja aina jos enemmän tulee juteltua niin jossain vaiheessa tulee esille kummallisuuksia joita nämä "ystävät" sanovat tai tekemät ja joita nainen ihmettelee samalla tavalla kuin ihmettelisi rasavilliä siskonpoikaa.
Baarissa kun sitten törmätään niin voi sitä mustasukkaisten cockblockreiden laumaa joka "ystävinä"kiertää mitään tajuamattoman naisen ympäriltä :D
Naisista vaan on niin mukavaa olla huomion keskipisteenä ja veljitellä kaikkia paikalla pyöriviä vekkuleita joilla ei ole munaa tehdä tai edes yrittää mitä haluavat. Nämä ystävät tunnistavat heti aikaansaavan uroksen ja kanalaumassa alkaa paniikki....
Joskus aikoinaan vielä ajattelin että naisesta kertoo positiivista että on useita miespuolisia kavereita, nykyään mietin lähinnä eikö itse tajua tai halua tajuta vaiko onko kyse tietoisesta huomion saamisen ylläpidosta. Aidot poikkeukset ovat todella harvassa, suurinosa joka sitä itsestään luulee tai sanoo, eivät ole sitä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
29.3.2013 22:37
Bi-nainen olen ja olen ajatellut ainakin 5 läheisintä mieskaveriani eroottisesti, haaveillut seksistä - ja tiedostanut, että haaveet on eri asia kuin todellisuus olisi. Siksi en pannut sitä jota eniten himoitsin, kun tutustuessani tajusin, ettei niin estoisesta miehestä olis mun kaltaiselle villikissalle. Otin sitten fuckbuddyksi sen sopivimman, itse asiassa kaveripiirin pienimmän ja hintelimmän, sen jota ei päältä päin uskoisi tämän naisen kellistäjäksi. Tähän kaveripiiriin kuuluu myös soulmate-mies, läheinen ihana ystävä, joka kyllä toivoisi enemmänkin, mutta joka ei mua kiinnosta fyysisesti.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Kyllä joo
12.9.2013 14:31
Todellakin uskon että tuo tutkimus pitää paikkaansa. Olen viehättävä nainen ,ja joka vitun kerta kun mies sanoo että haluaa olla mukamas kaveri niin kuitenkin on ollut jotain taka-ajatuksia jostain muustakin!! KYLLÄ TOI ON JO NIIN NÄHTY JA mua kyrsii toi asia ihan perkuleesti!!! Itse en todellakaan usko miehen ja naisen kaveruus suhteeseen, koska miehet ei pysty olemaan platonisesti ainakaan minun kavereita!! Ei kiitos enää mieskavereita!!!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
paskasaatana
8.12.2015 15:22
Todellakin voi olla, ja tottakai jos nainen on tarpeeksi viehättävä seksuaalisia ajatuksia on lähes aina, mutta kyse on siitä toteuttaako niitä. Ne on helppo sivuuttaa jos pitää kaveruutta tärkeämpänä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
lazy65
20.8.2016 00:28
Voisin olla samaa mieltä, mut kaikki ei ole samanlaisia
lazy65
20.8.2016 00:30
ei naisen kauneus kaikkea sano,,,,,,on niitä muitakin ominaisuuksia,,,