Suhteet & seksi

Lukuisten tutkimusten mukaan parin kommunikointitapa ennustaa hyvin parisuhdetyytyväisyyttä. Yhdysvaltalainen psykologian professori John Gottman on jopa väittänyt voivansa ennustaa parin eron viestintätavan perusteella.

Pareja on mm. videoitu, kun he keskustelevat suhteestaan tai neutraaleista asioista. Puhe, ilmeet ja kehonkieli kertovat paljon suhteen tilasta.

Gottmanin mukaan eron ennusmerkkejä ovat mm. halveksunta, ylimielisyys, toisen persoonallisuuden arvostelu sekä (emotionaalinen) vetäytyminen ja mykkäkoulu.

Suhteen riitaisuus ei välttämättä tarkoita epäonnistumista. Rakentavasti riitelevät ja hyvin kiistansa sopivat parit ovat itse asiassa kaikkein onnellisimpia.

Tutkijat ovat viime aikoihin asti tutkineet lähinnä negatiivisen ja positiivisen tunneviestinnän vaikutuksia. Uuden tutkimuksen mukaan riidan aihe on eripuraa tärkeämpi tekijä.

Waterloon, Barnardin ja Indianan yliopiston tutkijat videoivat vastanaineita ja pyysivät heitä kertomaan parisuhteen ongelmista. Tutkijoiden yllätykseksi muut kuin seksiin liittyvät erimielisyydet eivät juurikaan näyttäneet olevan yhteydessä avio-onneen.

Sen sijaan seksiongelmista keskustellessa negatiiviset kasvojen ilmeet tai kehonkieli korreloivat aviohuolien ja parisuhdetyytymättömyyden kanssa. Korrelaatio oli erityisen voimakas naisten kohdalla.

Tutkijat arvelevat, että tapa, jolla pari kommunikoi seksielämästään, saattaa olla hyvinkin tarkka testi mittaamaan parisuhdetyytyväisyyttä.

Tulos näyttää viittaavan siihen, että suhteen perusteissa on jotain pahasti vialla, jos seksi ei suju ja siitä aletaan puhua ikävään sävyyn, tai kumppanit osoittavat suurta epämukavuutta kehonkielellä. Vaikka kyseessä olivat juuri naimisiin menneet nuoret aikuiset, ei mikään viittaa siihen, etteikö tulos pätisi myös muiden kohdalla.

Kinsey Today. Winter 2010: When Couples Talk About Sexual Matters.

Rehman, U., Janssen, E., Hahn, S., Heiman, J., Holtzworth-Munroe, A., Fallis, E., & Rafaeli, E. (2010). Marital satisfaction and communication behaviors during sexual conflict discussions in newlywed couples: A pilot study. Journal of Sex and Marital Therapy.

Uudessa laajassa eurooppalaisessa tutkimuksessa viisi prosenttia nuorista miehistä (18-39v.) on kärsinyt erektiohäiriöistä viimeisen puolen vuoden aikana.

Suomalaisen Lääkärikirja Duodecimin mukaan 75 prosentilla miehistä yhdyntä epäonnistuu erektiovaikeuksien vuoksi joka viidennellä yrityskerralla.

Psykiatrian erikoislääkäri Matti Huttunen kirjoittaa Duodecimin artikkelissa, että ”ajoittainen erektiovaikeus on siis tavallista, eikä se siten ole luonteeltaan häiriö, ellei ongelma ole toistuva ja vaikeuta olennaisesti sukupuolielämää”.

The Journal of Sexual Medicinen julkaisemassa tuoreessa eurooppalaistutkimuksessa oli otoksena 28 511 miestä Ranskasta, Saksasta, Italiasta, Espanjasta ja Britanniasta. Tarkempi selvitys kohdistettiin erektiohäiriöistä kärsiviin miehiin.

Suurin osa erektio-ongelmaisista miehistä ei ollut kertonut vaivoistaan lääkärille. Lääkärilleen uskoutuneistakin vain vähemmistö käytti tutkimushetkellä jotain lääkettä erektiohäiriöön (32 prosenttia). Erityisesti nuoremmilla miehillä oli vaikeuksia luottaa lääkäriinsä.

Erektiohäiriöisillä miehillä on selvästi muita enemmän samanaikaisia päällekkäisiä psyykkisiä ja ihmissuhteisiin liittyviä psykopatologisia ongelmia. Heidän elämänlaatunsa ja työkykynsä on myös selvästi muita huonompi.

Eurooppalaistutkimuksen tutkijat vaativat kohennusta potilas-lääkärisuhteen laatuun. Potilaiden tulisi saada parempaa hoitoa/ terapiaa, ja ilmeisesti myös enemmän lääkehoitoa.

Matti Huttusen artikkelin mukaan impotenssi voi johtua psyykkisestä tai fyysisestä sairaudesta, tai niihin saadusta lääkityksestä. Joskus toimintahäiriön syynä ovat parisuhteen ongelmat. Kahteen ensimmäiseen syykimppuun löytyy apua erikoislääkäreiltä.

Parisuhteen ongelmien ratkaisuun tarvitaan mukaan kumppani ja usein myös seksologi tai parisuhdeterapeutti, riippuen ongelmien laadusta.

Jos suurimmalla osalla suomalaismiehistä on toisinaan erektiohäiriöitä, ei ongelmaa ainakaan ole maassamme liioiteltu. Ehkä tabun murtaminen ja asiasta puhuminen helpottaisi avun hakemista.

Lääkäreiden tarvitsee ilmeisesti myös ryhdistäytyä, jottei vastaanotolle menevä mies kokisi avautuneensa ongelmistaan turhaan.

Health-Related Characteristics and Unmet Needs of Men with Erectile Dysfunction: A Survey in Five European Countries. The Journal of Sexual Medicine. January 2014.

http://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=dlk00391

Lisätietoa: http://www.seksuaaliterveysklinikka.fi/miesten_seksuaalihairiot/erektiohairiot/yleisyys_syyt_ja_tutkiminen

Lääkefirman erektiohäiriötesti:
http://www.miesinfo.fi/erektiohaeirioe/tee-erektiohaeirioetesti/

Osa 1. Terveys

Suomessa on kuulemma yksi läntisten maiden epätasa-arvoisin terveydenhoitosysteemi. OECD:n vertailun mukaan Suomen eriarvoisuus on räikeintä heti USA:n ja Meksikon jälkeen, väittää perusterveydenhuollon kehittäjä Minerva Krohn.

”Varakkaat ja terveet saavat enemmän hoitoa kuin köyhät ja kipeät”, sanoo Krohn.

Krohnin mukaan Suomessa on nyt 3 830 lääkäriä enemmän kuin kymmenen vuotta sitten, mutta terveyskeskuksissa on 120 lääkäriä vähemmän kuin vuosikymmen sitten. Lääkäreitä on palkattu erikoissairaanhoitoon ja yksityiselle sektorille.

Minerva Krohn tosin lisää, ettei terveyskeskus pysty vaikuttamaan terveyteen eniten vaikuttaviin tekijöihin pätkääkään. Terveimpiä ovat ruotsinkieliset, naiset, korkeasti koulutetut ja parisuhteessa olevat. (Tosin parisuhde pitää vain miehet muita terveempinä.)

Krohnin mukaan terveydenhuoltoon tarvitaan radikaaleja uudistuksia, joista isoin ja hankalin tulee olemaan ajattelutavan muutos. Kukaan ei ole kysynyt asiakkailta, mitä he haluavat. Kuitenkin potilailla on yleensä jokin tarve ja tavoite lääkärille hakeutuessaan. Krohnin kokemuksen mukaan kaikki eivät vaadi täydellistä terveyttä, vaan esimerkiksi sellaista kuntoa, että ”voi mennä ensi kesänä mökille kalastamaan”.

Julkiset palvelut on muodostettu ylipäätään niin, ettei kohderyhmältä ole koskaan kysytty mitään. (Nykyäänkin toivotaan lähinnä oikolukijoita julkisen hallinnon uusille nettisivuille.)

Miehiä syytetään yhtenään oman terveyden laiminlyönnistä. ”Ootte lihavia, syötte väärin, ajattelette negatiivisesti, teette liikaa töitä, teette liian vähän töitä, mitä jääräpäitä”.

Erilaiset terveydenedistämiskamppikset on tehty useimmiten syyllistämismentaliteetilla. Miehet juovat liikaa, ajavat autolla liian kovaa jne. Välillä valistuksella vedotaan vaimoon, vaikka vihje kohdistuu miehiin (”Vain otettu lääke auttaa”).

Mies voi ihan itse syödä terveellisemmin, laihduttaa, lopettaa tupakanpolton, vähentää viinanjuontia tai lähteä lenkille. Entä muut keinot? Miten esimerkiksi valtio edistää miesten terveyttä? Tai kunta?

Onko kukaan syvällisemmin tutkinut, miten mies kohdataan terveydenhuollossa? Uskon että naiset saavat parempaa ja hellempää palvelua. Suomessa on jotenkin miehekästä kärsiä kaikki pienemmät vaivat ilman lääkärin apua. Vasta kun kuolema kolkuttaa ovella voi mennä lääkäriin.

Nämä ”miehekkäät” asenteet eivät synny yksinomaan miesten keskinäisestä typeryydestä, kuten annetaan ymmärtää. Miehet opetetaan jo poikina siihen, ettei vähästä ruikuteta, älä itke, kestä kuin mies.

Tunnen monta miestä, joilla on aivan erilainen kokemus samalta palveluntarjoajalta (terveyskeskus) kuin esimerkiksi minulla. En ole lääkäri, mutta minusta näyttää siltä, ettei kyseessä ole ollut vaivojen vakavuusasteen puolueeton punninta, vaan alitajuinen naisten priorisoiminen.

Toisinaan voi rivien välistä lukea, mitä potilaalta odotetaan miehenä tai naisena. Usein hoitohenkilökunta ilmoittaa asiakkaalle sopivan käytöksen rajoista ääneen.

Joskus julkisen palvelun viestit ovat niin suorasukaisia, että ne ylittävät uutiskynnyksen (kuten Hätäkeskuksen miespäivystäjän kommentti muutamia vuosia sitten vaimonsa pahoinpitelemäksi tulleelle soittajalle: ”Otatsä naiselta pataan?!”).

Mies, uskallatko soittaa apua?

Yleensä naisia suosiva asenne näkyy arkipäiväisissä asioissa. Kun minulle viimeksi laitettiin muutama tikki pieneen haavaan, sanoi lääkäri samalla, että täytyy tehdä huolellista työtä, koska kyseessä on naishenkilö. Miksi miehet haluaisivat huonosti ommeltuja haavoja ja rumia arpia?

Kaikki naiset eivät tietenkään saa lapsia, mutta raskaana oleville tarjotaan äitiyshuollossa jonkinlaista terveyden tarkkailua (vaikka se tapahtuukin lähinnä syntyvää lasta ajatellen). Naisille tehdään myös erilaisia ikäkausikontrolleja, kuten papa-testit (kohdunkaulansyöpä ym.) ja myöhemmällä iällä ilmeisesti mammografia (rintasyöpä). Onko miehille mitään testejä?

Armeijan kutsunnoissa kai kaikille asepalvelusikää lähestyville tehdään lääkärintarkastus. Ja siinä kaikki.

Väestöntutkija Lasse Tarkiainen Helsingin yliopistosta on tutkinut suomalaisten elinajanodotteen muutoksia. Yleensä meille hehkutetaan yhä pidempää ja terveempää ikää, ja useimpien edessä ihanat vanhuusvuodet ehkä siintävätkin.

Naisten elinaika senkun pitenee, ja hyväosaisten. Tarkiaisen mukaan eliajanodotteen ero miesten ylimmän ja alimman tulokvintiilin välillä on 11,5 vuotta! Naisilla vastaava ero on 6,3 vuotta.

”Merkittävä osa tulojen ja kuolleisuuden yhteydestä selittyy koulutuksella ja pääasiallisella toiminnalla”, sanoo Tarkiainen.

Kuolleisuuserot näyttävät vain kasvavan tuloluokkien välillä. Köyhät ja kouluttamattomat miehet eivät tule näkemään (lasten)lastenlapsiaan. (Koska he kuolevat nuorina ja koska he muita harvemmin edes pääsevät perustamaan perhettä.)

Jotkut lääketieteen tutkijat ovat parahtaneet, ettei miesten elinikää saada naisten elämän pituiseksi koskaan, koska testosteroni sotii pitkää ikää vastaan. Suomessa yli kymmenen vuoden ero köyhien ja rikkaiden miesten välillä ei voi johtua hormoniepätasapainosta.

Haluaako joku oikeasti tehdä asialle jotain?

ks. myös:
http://www.laakarilehti.fi/uutinen.html?opcode=show/news_id=13885/type=1

Helsingin Vihreiden järjestämä tilaisuus terveydenhoidon eriarvoisuudesta Pikku-Parlamentissa 28.11.2013.

”Raskaudenaikainen tupakointi on vähentynyt kaikissa muissa Pohjoismaissa paitsi Suomessa, jossa tupakoivien osuus on pysynyt melko vakaana 1990-luvun puolesta välistä saakka” kertoo THL.

THL tarjoaa suomalaisten terveydentilaa kuvaavien tilastojen ja raporttien lisäksi myös kattavia kansainvälisiä vertailuja.

Lasta odottavista suomalaisäideistä sauhutteluaan jatkaa pokkana useampi kuin joka seitsemäs nainen (15%). Esimerkiksi Ruotsissa lähes kolmannes raskaana olleista naisista poltti aiemmin, nyt vain vajaa seitsemän prosenttia häkämyrkyttää sikiötään.

Miksi raskaudenaikainen tupakointi on Suomessa yli kaksi kertaa yleisempää kuin Ruotsissa?

Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri ja lääkärikouluttaja Mervi Väisänen-Tommiska kirjoittaa Päihdelinkissä, että tupakoivien keskenmenoriski on kaksinkertainen. Jopa kolmannes raskauksista keskeytyy.

”Tupakointi heikentää istukan kiinnittymistä ja lisää sikiön hermostoputken kehityshäiriöiden ja synnynnäisten sydänvikojen riskiä.”

Väisänen-Tommiska luettelee suuren määrän terveysriskejä vauvalle, mutta tupakoitsija vaarantaa myös oman terveytensä – ja jopa henkensä. Sekä äidin että lapsen henkeä uhkaava istukan ennenaikainen irtoaminen on 2,5 kertaa yleisempää tupakoitsijoilla.

Vauvan syntymän jälkeen vaanivat uudet riskit ja vaarat.

Kätkytkuolemavaara on viisinkertainen.

Tupakoitsijan lapsi saa muita enemmän infektioita ja astmaa, kärsii koulussa todennäköisemmin oppimishäiriöistä ja ylivilkkaudesta, ja on tavallista useammin ylipainoinen ja kärsii korkeasta verenpaineesta.

Tupakoinnin seuraukset haittaavat muillakin tavoin jälkeläistä aikuisuuteen asti. Polttavan äidin poikalapsen siittiöiden laatu on heikentynyt aikuisena.

Moni tupakoiva äiti sanoo pokkana, että röökinpolton lopettamisesta olisi enemmän haittaa kuin sen jatkamisesta, koska hermot kuulemma menisivät. Eikö hermo mene lapselle koituvien haittojen ja riskien tietämisestä?

Tupakointi pitäisi lopettaa viimeistään raskautta suunnitellessa. Samaa välittämistä, vastuullisuutta, sinnikkyyttä ja lujuutta tarvitaan myös vanhemmuudessa.