Suhteet & seksi

Lukuisat tutkimukset osoittavat älystä olevan hyötyä. Nyt kolme tutkijaa (Antonakis, House ja Simonton) Lausannen, Pennsylvanian ja Kalifornian yliopistosta on selvittänyt, että parhaiten älystä näyttää olevan hyötyä silloin kun se ei ole liian korkea.

Yli 120 ÄO alkaa jo olla haitaksi pomon hommissa.

Keskimääräinen älykkyysosamäärä on sata. Liian suuri älykkyysero johtajan ja alaisten välillä aiheuttaa usein ongelmia.

Ihmiset (alaiset ja alamaiset) pitävät yliälykkäitä tehottomina, riippumatta heidän suorituksistaan. Normaaliälyisten ei ole helppo ymmärtää hyvin fiksujen puhetta, ideoita tai tavoitteita.

Tutkijat testasivat yritysjohtajia 30 eri maassa. Keskimäärin kahdeksan alaista ja työkaveria sai myös arvioida pomoa.

Älykkäät johtajat ovat parempia strategeja, visionäärejä ja tehopakkauksia. Yllättäen älyn noustessa yli 120 pisteen, alkoi johtajien ”taso” pudota. Äly ei siis nosta johtajan menestystä lineaarisesti.

Syy ei välttämättä ole briljantissa johtajassa, vaan vähemmän älykkäissä työkavereissa. Johtajan ominaisuuksia ei osata arvostaa.

Tutkijoiden mukaan myös yrityksen toimiala vaikuttaa siihen, miten älykkäitä johtajia alalla siedetään. Joillakin aloilla vaaditaan keskimäärin korkeampaa älykkyyttä kuin toisilla, joten hyvin älykkäiden johtajien kannattaa hakeutua näille aloille.

Jos alanvaihto ei kiinnosta, voi johtaja käyttää luovaa älykkyyttään ja sopeuttaa johtamistapojaan alaisille paremmin sopiviksi.

Esimerkiksi Mensan jäsenet voivat johtotehtäviä hamutessaan noudattaa tutkimuksen vetäjän psykologi John Antonakiksen neuvoa: on opittava käyttämään luovia kekseliäitä kielikuvia ihmisten innostamiseen. Parasta olisi, jos käyttää hyväkseen luontaista karismaansa, kuten Barack Obama teki. Valitettavasti karismaa ei noin vain hankita.

Puhetaito, innostaminen ja hurmaaminen voivat saada alaiset tottelemaan. Näistä ainakin puhetaitoa voi kehittää.

Älyn kohtaamattomuus ei johdu vain kognitiivisesti vaatimattomampien kyvyistä. Usein hyvin älykkäiden ihmisten on vaikea ymmärtää muiden ihmisten ajattelukyvyn rajallisuutta. Ehkä tarvitsemme yrityksiin älykonsultteja?

Luin taas jutun hoitovapaalla tutkinnon suorittaneesta superäidistä. Aika ajoin huippusuorittajista tehdään hypetysartikkeli, jossa kuvaillaan, miten hillittömällä työllä ja tahdolla sekä loistavalla suunnittelulla voidaan hyödyntää äitiysloma tai hoitovapaa maksimaalisesti.

Yleensä vanhempainvapaalla firman perustanut tai väitöksen loppuun vääntänyt superäiti kommentoi saavutuksiaan näillä samoilla sanoilla: ”Kaipasin älyllistä toimintaa”.

On upeaa ja mahtavaa, että äidit pärjäävät ja osaavat. Jos on kova tarve tehdä ja menestyä, ei pidä jäädä vuosikausiksi kotiin pyörimään.

Silti, jokin tässä ärsyttää. Ensinnäkin, eikö kodin piirissä voi esiintyä älyllistä toimintaa? Millä perusteella lapsen kasvatus ei voi olla älyllinen haaste? Eikö juuri pieni ihminen, jonka kasvusta ja oppimisesta me vielä tiedämme vain murto-osan, ole iso haaste kenelle tahansa?

Eikö oman lapsen kasvu ja kehitys ole mielenkiintoista ja antoisaa seurattavaa?

Pieni lapsi tarvitsee vähintään yhden ihmisen, jonka kanssa voi muodostaa läheisen ihmissuhteen. Vauvan ja pikkulapsen kohtaaminen ja ymmärtäminen vaatii läsnäoloa ja mielellään tämän pikkuihmisen asettamista mielenkiinnon kohteiden kärkeen.

Hyvin intensiivisesti johonkin työ- tai muuhun projektiin keskittynyt aikuinen ei ole välttämättä aidosti läsnä vauvan tai lapsen kanssa. Voi olla, että joku supervanhempi osaa päivän mittaan sujuvasti vaihtaa intohimoista uppoutumistaan kohteesta toiseen, mutta vauva tarvitsee myös ihan aikaa, paljon aikaa, eikä vain laatuaikaa.

Älyllisen inspiraation kaipuun korostaminen kuulostaa vähän siltä kuin sanoja olisi kohtapuoliin saamassa fysiikan Nobelin. Muut, tavalliseen elämään tyytyvät taitavat olla vähän tyhmempiä.

Pidetäänkö lastenhoitotyötä niin matalan statuksen hommana, että menestystä janoava nainen haluaa tehdä eron tämän nyhjäkkeen ja itsensä välille? Senkö takia lastentarhanopettajien palkka on niin matala?

Yllättäen en ole kuullut tai lukenut yhdenkään koti-isän valittavan lastenhoidon epä-älyllisyydestä. Päinvastoin. Isät kertovat, miten paljon he ovat oppineet. Miten työn raskaus on yllättänyt heidät.

Pieni lapsi kehittyy joka päivä. Vanhempikin kasvaa vanhempana joka päivä, ainakin jos itse malttaa antaa tälle mahdollisuuden.

Fiksua kumppania etsivän kannattaa kääntää katseensa sijoittajiin, mikäli uskoo kotimaista ison aineiston tutkimusta.

Osakesijoittajia kutsuttiin vielä viime vuosituhannella keinottelijoiksi. Säästäminen ja sijoittaminen on yleistynyt, eikä tulevaisuuden vaurastujia kummeksuta enää niin paljon.

Nuorten sukupolvien eläkeleikkurit käytännössä pakottavat kaikki ihmiset miettimään tulevaisuutta, sillä kädestä suuhun eläminen ei välttämättä tule olemaan jatkossa kovin helppoa.

Osakesijoittaminen on historiassa ollut pitkällä aikavälillä paras tapa vaurastua. Tulevaisuuden kannalta näyttäisi olevan fiksua sijoittaa osakkeisiin tai avioitua osakesijoittajan kanssa - ainakin jos sijoittaja on erityisen älykäs. Ja niinhän osakesijoittaja usein on.

Toimittaja Karo Hämäläinen muistuttaa 3.5.2017 Taloustaito Bonuksessa sijoittamisen fiksuudesta. Joulukuussa 2011 The Journal of Financessa julkaistu ”IQ and Stock Market Participation” -artikkelista käy ilmi, että älykkyys korreloi selvästi osakesijoittamisen kanssa.

Mark Grinblattin, Matti Keloharjun ja Juhani Linnoinmaan tutkimuksessa seurattiin Suomen armeijan käyneiden miesten palikkatestien tuloksia ja myöhempää sijoitustoimintaa vuosina 1982-2002. Yli 158 000 suomalaisen miehen älykkyystestituloksia verrattiin mm. hallintarekisteri- ja verotietoihin myöhemmin elämässä.

Puolustusvoimien testeissä arvosanoja annetaan asteikolla yhdestä yhdeksään. Yhdeksän on paras. Todennäköisimmin varusmies saa noin viitosen tuloksen. Ykkösen ja ysin ryhmään sijoittuu kumpaankin noin neljä prosenttia testatuista.

Matalimpaan älykkyysryhmään kuuluvista miehistä vain vajaa kymmenen prosenttia sijoitti osakkeisiin tai rahastoihin armeijan jälkeen, kun taas älykkäimmän ryhmän miehistä lähes puolet omisti osakkeita. Tutkimusryhmä selvitti myös miesten sijoitusten onnistumista. ”IQ, Trading Behavior, and Performance” -artikkelissa (Journal of Financial Economics, 2012) selostetaan tarkemmin erilaisten sijoittajien toimintatapaa.

Älykkäimmät menestyivät sijoituksissaan paremmin kuin vähemmän älykkäät. Älykkäät mm. hajauttivat salkkunsa paremmin. He omistivat useampia erilaisia osakkeita ja rahastoja kuin älykkyystesteissä heikosti menestyneet. Älykkäät osasivat aikatauluttaa ostonsa ja myyntinsä fiksummin kuin muut, ja he saivat myös pidettyä kaupankäyntikulunsa matalampina. Lisäksi älykkäät ymmärsivät veroseuraamukset muita paremmin.

Monet perivät osakkeita tai oppivat sijoittamisen taidot ja tavat jo kotona. Tutkijat poissulkivat iän, terveyden, koulutuksen ja perhetilanteen tuloksista. Älyn ja sijoittamisen sekä sijoitusmenestyksen korrelaatio säilyi vahvana. Äly ja sijoittaminen korreloivat jopa vahvemmin kuin äly ja koulutus, tai äly ja tulot.

Tulokset voidaan yleistää myös naisiin. Mitä korkeampi älykkyys, sitä todennäköisemmin nainen on pörssisijoittaja.

Valikoivan parinmuodostuksen teorian mukaan ihmiset valitsevat parikseen yhtä hyvännäköisen ja älykkään. Parisuhdemarkkinoilla optimoidaan pariutumistulos, eli otetaan paras mahdollinen partneri, joka voidaan saada.

Enemmistö pareista onkin keskenään suurin piirtein yhtä hyvännäköisiä ja taustaltaan samankaltaisia. Pitkät naivat pitkiä, koulutetut koulutettuja ja poliittinen tai uskonnollinen vakaumus harvoin poikkeaa pareilla radikaalisti.

Miksi osa ihmisistä on selvästi itseään kauniimman ihmisen kanssa parisuhteessa? Miksi kaunis ei ottanut ”samantasoista” kumppania?

Texasin ja Northwesternin yliopistojen psykologian tutkijat löysivät selittävän tekijän ”eriparisten” liitoille. Tutkijat lähtivät hypoteesista, jonka mukaan tutustumisen alussa markkinateorian mukaisista viehättävyysarvioista vallitsee hyvä konsensus. Ts. useimmat ihmiset pitävät samoja ihmisiä kauniina tai rumina. Mitä vähemmän aikaa olet tuntenut jonkun, sitä todennäköisemmin arvioit hänen viehätysvoimansa ”yleisellä asteikolla”. Tutun ihmisen ulkonäköön ei enää kiinnitä samalla tavalla huomiota.

Tutkimuksessa selvitettiin pariskuntien suhteen alkuvaiheita: kuinka kauan osapuolet olivat tunteneet toisensa ennen seurustelun aloittamista. Ulkopuoliset arvioijat antoivat pariskuntien ulkonäölle arvosanan.

Tutkijoiden hypoteesi piti paikkansa. Mitä nopeammin parit alkoivat seurustella, sitä todennäköisemmin he menivät kimppaan yhtä hyvännäköisen kanssa. Jos suhde alkoi ystävyydestä ja syveni myöhemmin seurusteluksi, eivät parisuhteen osapuolet olleet ulkonäköasteikolla samalla viivalla.

Jos kumppanit olivat tunteneet toisensa yli yhdeksän kuukautta ennen parisuhteen alkua, ei ulkonäkökorrelaatiota löytynyt lainkaan. Ulkonäöllisesti kumppani olisi voitu siis vaikka arpoa.

Ulkonäön eriparisuus saattaa aiheuttaa hämminkiä ulkopuolisissa. Pari saattaa saada ihmetteleviä kommentteja. Joskus vähemmän kauniille osapuolelle huomautellaan, että kumppani saisi ”paljon paremmankin”, miksi on tyytynyt sinuun.

Muuten eripariset ovat keskimäärin ihan yhtä tyytyväisiä parisuhteessaan kuin muutkin. Miksi näin ei olisi? Jos on valinnut toisen hänen erinomaisen hienon luonteensa takia, tai rakastaa hänen älyään ja huumorintajuaan, ei luulisi olevan valittamista.

Saattaa olla, että nykyajan isoissa ja kiireisissä yhteisöissä ulkonäön merkitys korostuu entisestään. Aiemmissa tutkimuksissa on tullut esiin urbaanien yhteisöjen polarisaatioilmiö: suositaan erityisen miehekästä tai naisellista ulkonäköä. Kauneudella voi erottua kovilla parisuhdemarkkinoilla. Tinder ja muut deittisovellukset saattavat jättää varjoonsa ihmisen sisäisen kauneuden.

Toisaalta jotkut erityisen nörtit kertovat löytäneensä henkisiltä ominaisuuksiltaan aidon helmen juuri netissä. Pitkän nettisuhteen aikana on saanut selville toisen luonteenpiirteitä, eikä ulkonäkö tunnu enää niin tärkeältä sitten kun tavataan livenä.

Lucy L. Hunt, Paul W. Eastwick, Eli J. Finkel: Leveling the Playing Field. Longer Acquaintance Predicts Reduced Assortative Mating on Attractiveness. Psychologal Science 11.6.2015

Singles in America 2015 -tutkimus valaisee yhdysvaltalaissinkkujen sielunelämää jo viidettä kertaa. Match-deittisivusto käyttää asiantuntijoinaan kovia nimiä, kuten tohtorit Helen Fisher ja Justin R. Garcia. Yli 5 600 sinkkua eri ikäryhmistä ja taustoista on vastannut erilaisiin kysymyksiin.

Tutkimuksen mukaan sinkut muuttuvat maailman mukana, ja yhä harvempi hakee hyvin perinteistä parisuhdetta. Machomiehet ja heistä riippuvaiset naiset alkavat olla historiaa. Sinkkumiehet etsivät yhä useammin itsenäistä naista, ja naistenkin toiveet miehen suhteen ovat osin muuttuneet.

86 prosenttia sinkkunaisista ottaisi mieluiten yhtä älykkään miehen. Reilu kolmannes naisista hyväksyy vähän tomppelimmankin, mutta 61 prosenttia ei tapailisi itseään tyhmempää miestä. 89 prosenttia sinkkunaisista toivoo miehensä olevan itsenäinen.

74 prosenttia naisista hyväksyy sen, että silloin tällöin tapailee useampaa kumppaniehdokasta samaan aikaan. Varsinaisen seurustelun aikana arvostetaan yksiavioisuutta.

Sinkkunaisista 55 prosenttia ei halua elättää kumppaniaan, eli lähes puolet voisi sen tehdäkin! Ylivoimainen enemmistö, eli 94 prosenttia naisista etsii kumppania, joka on sinut oman seksuaalisuutensa kanssa.

Sinkkumiehet olisivat valmiita seurustelemaan älykkään naisen kanssa. Peräti 87 prosenttia tapailisi itseään fiksumpaa naista. Saman suuruinen porukka hyväksyisi myös itseään paremmin koulutetun ja enemmän ansaitsevan naisen! Yhdeksän kymmenestä hyväksyy naisen aloitteellisuuden treffien ehdottelussa.

Miehistä 44 prosenttia etsii itsenäistä, mielellään urasuuntautunutta naista. Sama osuus ei tapailisi itseään huonommin koulutettua naista, ja 43 prosenttia miehistä toivoo naiselta samaa koulutustasoa. 86 prosenttia sinkkumiehistä arvostaa itsevarmaa naista.

Sinkkumiehet eivät pelkää pitkiä naisia, 58 prosentin mielestä jopa huomattavan paljon pidempi nainen käy heille.

Kaikki sinkut kaipaavat hauskuutta elämäänsä. Miehistä 90, ja naisista peräti 97 prosenttia on sitä mieltä, että hyvä huumorintaju on kumppanissa tärkeämpää kuin hyvä ulkonäkö.

Usko rakkauteen ja yksiavioisuuteen ei ole kuollut. 89 prosenttia sinkuista uskoo, että on mahdollista elää saman puolison kanssa koko elämänsä.

Elämänkumppani on nykyään haettava netistä, töistä, harrastuksista tai tuttujen kautta. Vain kuusi prosenttia vastaajista oli löytänyt nykyisen treffikumppaninsa baarista tai klubilta. Tästä ei kannata murhettua. Nettideittaajat ovat perinteisiä parinhakijoita paremmin koulutettuja, useammin töissä, ja ylipäätään liikkeellä tositarkoituksella. Iso osa hakee vakituista seuraa, usein tähtäimenä on avioliitto.

”Pariskunnat jotka matkivat toisiaan eniten, pysyvät todennäköisimmin yhdessä koko ikänsä. Mitä vähemmän on keskinäistä matkimista, sitä todennäköisemmin liitto päättyy eroon. Matkituksi tuleminen herättää positiivisia tunteita”, kirjoittaa tutkija Jussi Viitala kirjassaan Älykäs eläin.

En ole koskaan kuullut asiaa näin sanottuna. Käyttäytymistieteilijät ovat toki puhuneet kumppanien samankaltaisesta arvomaailmasta tai samankaltaisuudesta ylipäätään. Yhtä älykkäät pysyvät paremmin yhdessä ja samanlaisen arvomaailman jakavat ovat yleensä muita onnellisempia liitossaan.

Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden dosenttina työskennellyt Viitala on tutkinut eläinten sosiaalista käyttäytymistä. Viitala haluaa vertailla ihmisiä ja eläimiä toisiinsa ja pohdiskella eri lajien älykkyyttä ja käyttäytymistä. Ihminen on usein eläimen kaltainen. Tai toisin päin.

Viitalan mukaan aivojen ”peilisolut saavat meidät kuvitteellisesti matkimaan näkemäämme ilmettä tai asentoa ja sen avulla tuntemaan siihen liittyvän tunnetilan tai aikomuksen”....”Sanotaan, että me kytkeydymme peilisolujen avulla lähimmäiseemme ilman, että edes huomaamme asiaa. Syntyy Me. Tästä seuraa, että yleisin ja vaikuttavin sosiaalisen käyttäytymisen muotomme on matkiminen.” Viitala pitää matkimista empatian käyttövoimana.

Ehkä ystävyyssuhdekin kestää kauemmin, jos kaverukset matkivat toisiaan. (Vaikka 16-vuotiaana raivostuttikin, jos ystävä meni ostamaan samanlaisen paidan.)

Otsikossa kehotan matkimaan rakasta. Rakkautta lisäävä matkiminen taitaa kuitenkin olla tahatonta ja automaattista, joten ehkä läheisyyttä ja suhteen pysyvyyttä ei pysty temppuilemalla tai varsinkaan teeskentelemällä saavuttamaan.

Näin se alkaa:

Naiset ovat tienneet tämän koko ajan, mutta nyt se on myös tieteellisesti todistettu: pettäjämiehet ovat tyhmiä. Naisilla uskollisuus ei korreloi älyn kanssa.

Psykologit ovat pallotelleet paria teoriaa älykkäiden ihmisten ominaisuuksista. He epäilivät keskivertoa älykkäämpien yksilöiden omaksuvan muita helpommin evolutiivisesti uusia aatteita, arvoja ja mieltymyksiä (kuten liberalismi, ateismi ja miehen yksiavioisuus). Uskollisuus yhdelle naiselle on historian valossa uusi ihanne nimenomaan miehille, koska heillä on ollut taipumusta polygamiaan (se on aiemmin ollut ihan fiksu tapa varmistaa paljon jälkeläisiä). (Naisiin taas yksiavioisuusvaade on kohdistunut läpi evoluution.)

Evoluutiopsykologian tutkija Satoshi Kanazawa (London School of Economics and Political Science) päätti testata hypoteesit isoilla amerikkalaisaineistoilla.

Kaksi laajaa yhdysvaltalaistutkimusta, the National Longitudinal Study of Adolescent Health (Study 1) ja the General Social Surveys (Study 2), joihin osallistui tuhansia amerikkalaisia, osoittavat tutkijoiden olettamien pitävän paikkansa. Tyhmät miehet pettävät vaimoaan älykkäitä todennäköisemmin. Eikä siinä vielä kaikki. Miehen älykkyys myös ennustaa uskollisuutta: mitä skarpimpi sälli, sitä omistautuvampi tulevaisuuden aviomies. ÄO-testien erot uskollisten ja petollisten yksilöiden välillä olivat keskimäärin kymmenen pinnan luokkaa.

Tutkija Kanazawan mukaan älykkäät miehet omaksuvat ajan vaatimukset, kuten sukupuolten tasa-arvon tyyppiset ihanteet, muita nopeammin ja tajuavat yhdelle laatumimmille kerrallaan omistautumisen tuovan etua elämässä. Fiksu heppu sitoutuu yhteen naiseen ja kehittää suhteesta mahdollisimman hyvän, intiimin ja myös seksuaalisesti antoisan.

Social Psychology Quarterly helmikuussa ja maaliskuussa 2010.