Heitä pulpahtelee joka paikassa: kumppaneina, vanhempina, ystävinä. Etenkin ennen suuria juhlapyhiä he ryöpsäyttelevät mahtavia lupauksia ja suunnitelmia viattomille uhreille.
Pienet lapset ovat erityisen haavoittuvia lupailijoiden edessä. Mennäänkö joskus jäätelölle? Vien sinut karting-autoilemaan. Ostan sinulle hienon lahjan. Pääset kohta meille yökylään.
Heti kun nämä kiireet hellittävät, kutsun sinut meille syömään. Joka vuosi sama laulu.
Mistä näitä tyhjän lupaajia tulee?
Kyse ei ole elämänhallintansa menettäneistä sekakäyttäjistä, vaan ihan tavallisista aikuisista, joilla menee elämässä kivasti. Mikä tekee ”kunnon ihmisestä” lupailijan?
Ei se mikään vahinkokaan ole. Normaalisti rehelliset ihmiset eivät paljoa lupaile. Lupailijat taas hölöttävät hysteerisenä lupauksiaan, vaikka sattumalta törmäisit heihin kauppakeskuksessa. Mikseivät sano vain ”Moi, mitä kuuluu?” ja ”Heippa!”?
On äärimmäisen noloa joutua kuulemaan samaa grillikutsua vuodesta toiseen.
Parisuhteessa lupailijat saattavat roikottaa toista löysässä hirressä vuosikausia. Ihanat lupaukset yhteisistä matkoista ja projekteista voi vielä antaa anteeksi, ehkä. Sen sijaan lupaus naimisiin menosta ja/ tai perheen perustamisesta voi pilata toisen loppuelämän.
Harva itkee saamatta jääneiden lasillisten perään vähemmän tärkeissä suhteissa.
Läheisemmissä ihmissuhteissa luottamuksen menettäminen ja kunnioituksen kadottaminen tuntuu pahalta.
Samalla katoaa yksi suurimmista iloista: haaveilu ajan viettämisestä rakkaan ihmisen seurassa. Kun luuli, että toinen oikeasti halusi olla kanssasi.
Hyvää joulua! Hellikää toisianne. Pitäkää lupauksenne. Luvatkaa vain itsellenne, jos on vaikeuksia pysyä suunnitelmissa.