Suhteet & seksi

Monessa maassa käydään vilkasta keskustelua perheistä, parisuhteista ja lapsen parhaasta. Etenkin tasa-arvoinen avioliittolaki nostattaa nyt hyökyaaltoja eri puolilla läntistä maailmaa. Sosiaalisten suhteiden lisäksi biologia kiinnostaa ihmisiä kovasti.

Seuraava taistelu käydään ehkä design-vauvoista. YLE Tiede uutisoi 1.9.2014 brittiläisestä kokeilusta, jonka laillisuus laitetaan puntariin ehkä jo tänä syksynä. Englannissa halutaan kokeilla koeputkihedelmöitystä, jossa tuleva lapsi saisi kolmen biologisen vanhemman dna:ta, kahden naisen ja yhden miehen.

Tarkoituksena ei ole sinänsä viilailla koekaniinista mitään mahtivauvaa, vaan estää varsinaisen äidin huonoa perimää menemästä jälkeläiselle. Toinen äiti toimisi kokeilussa korjaussarjana.

YLEn uutisen mukaan suomalaisasiantuntijat pitävät kolmen biologisen vanhemman lasta täysin mahdollisena skenaariona. Eläinkokeissa tämmöinen koeputkihedelmöitys on onnistunut hyvin.

Nyt asiantuntijat pähkäilevät mitä järkeä kalliissa operaatiossa on, muuta kuin että lasta haluava pariskunta saa toteuttaa biologista lisääntymistä.

Jos Britannia hyväksyy kokeilun, voi Euroopassa syntyä jo parin vuoden päästä kolmen vanhemman lapsi. Kehitys kehittyy ja joudumme yhä useammin tarkistamaan, mitä tarkoitamme sanoessamme asioita luonnollisiksi tai mahdollisiksi.

Palaamme samalla vanhaan kysymykseen: missä menee raja? Kuinka paljon ihminen voi sörkkiä esimerkiksi perinnöllisyysasioita? Onko oikein ehdoin tahdoin synnyttää hyvin sairaita lapsia maailmaan? Onko oikein olla auttamatta? Onko ihmisillä jokin synnynnäinen oikeus tulla vanhemmiksi?

http://goodmenproject.com/families/tmb-latest-parenting-trend-ctfd-method/

Olen haastatellut aika montaa parisuhdeasiantuntijaa ja -neuvojaa, psykologia, psykiatria, lastenhoitajaa, lastentarhanopettajaa ja opettajaa. Olen seurannut lasten kasvatusta läheltä ja kaukaa. Olen lukenut erilaisia oppaita ja teorioita lukuisan määrän.

Kaikilla asiantuntijoilla on yksi yhdistävä tekijä: jokainen varoittaa liian suurista, suorastaan päättömistä odotuksista.

Kun parisuhteet eivät pysy kasassa, syytetään liian vähäisestä ponnistelusta. Kun lapsi ei pärjää koulussa, valitetaan huonosta yrittämisestä.

Jokaisen parisuhteen ja jokaisen lapsen pitäisi olla maailman paras. Tietysti omat pikku kultamussukat ovatkin maailman parhaita - omilleen. Erityisiä, aivan ihania, huippuja. Mutta pitääkö heiltä oikeasti vaatia maailman parhainta ulkonäköä, suoritusta ja menestystä?

Ei todellakaan.

Suuret ikäluokat kasvatettiin suurin piirtein ilman hellyyttä, koska halaus ja sylissä pito turmelivat lapsen, sen aikaisen kasvatuskäsityksen mukaan. Vielä 70-luvulla vauvaa piti huudattaa nälässä ja yöllä yksinäisyydessä, ettei sitä olisi hemmoteltu piloille.

Yhtään en kaipaa sellaista nykyaikaan.

On hyvä, että ihmisen kasvusta ja kehityksestä tiedetään tärkeitä asioita, kuten ettei lasta kannata hakata jne.

Silti nykyvanhemmuus on mennyt monin tavoin toiseen äärimmäisyyteen. Perheet, lähinnä kai äidit, kilpailevat aivan mahdottomilla tavoitteilla "hyvyydestä". Ja kertakäyttövaipan käyttäminen on rikos.

Ehkä pieni herääminen todellisuuteen olisi paikallaan.

Siksi CTFD-metodi on suositeltava. Se ei vain naurata, vaan siinä on ihan syvällinen sanomakin. Eikä yksikään psykologi voi väittää, etteikö vanhemman rauhallisuus ja levollisuus olisi hyvä asia.

Heitä pulpahtelee joka paikassa: kumppaneina, vanhempina, ystävinä. Etenkin ennen suuria juhlapyhiä he ryöpsäyttelevät mahtavia lupauksia ja suunnitelmia viattomille uhreille.

Pienet lapset ovat erityisen haavoittuvia lupailijoiden edessä. Mennäänkö joskus jäätelölle? Vien sinut karting-autoilemaan. Ostan sinulle hienon lahjan. Pääset kohta meille yökylään.

Heti kun nämä kiireet hellittävät, kutsun sinut meille syömään. Joka vuosi sama laulu.

Mistä näitä tyhjän lupaajia tulee?

Kyse ei ole elämänhallintansa menettäneistä sekakäyttäjistä, vaan ihan tavallisista aikuisista, joilla menee elämässä kivasti. Mikä tekee ”kunnon ihmisestä” lupailijan?

Ei se mikään vahinkokaan ole. Normaalisti rehelliset ihmiset eivät paljoa lupaile. Lupailijat taas hölöttävät hysteerisenä lupauksiaan, vaikka sattumalta törmäisit heihin kauppakeskuksessa. Mikseivät sano vain ”Moi, mitä kuuluu?” ja ”Heippa!”?

On äärimmäisen noloa joutua kuulemaan samaa grillikutsua vuodesta toiseen.

Parisuhteessa lupailijat saattavat roikottaa toista löysässä hirressä vuosikausia. Ihanat lupaukset yhteisistä matkoista ja projekteista voi vielä antaa anteeksi, ehkä. Sen sijaan lupaus naimisiin menosta ja/ tai perheen perustamisesta voi pilata toisen loppuelämän.

Harva itkee saamatta jääneiden lasillisten perään vähemmän tärkeissä suhteissa.

Läheisemmissä ihmissuhteissa luottamuksen menettäminen ja kunnioituksen kadottaminen tuntuu pahalta.

Samalla katoaa yksi suurimmista iloista: haaveilu ajan viettämisestä rakkaan ihmisen seurassa. Kun luuli, että toinen oikeasti halusi olla kanssasi.

Hyvää joulua! Hellikää toisianne. Pitäkää lupauksenne. Luvatkaa vain itsellenne, jos on vaikeuksia pysyä suunnitelmissa.