Suhteet & seksi

Rahaa ja omistamista rakastavat ihmiset ovat tutkimusten mukaan muita onnettomampia. Heillä on myös huonommat avioliitot.

Suurin osa parisuhteessa olevista ihmisistä arvostaa eniten elämässään hyviä ihmissuhteita. Suomalaisista aikuisista enemmistö asettaa ykkössijalle perheen.

Materialistit haluavat tyydyttää tarpeitaan tavaroilla, omaisuudella, rahalla ja rikastumisella. He kokevat hallinnan tunnetta kahmiessaan itselleen lisää rahaa ja omaisuutta.

Kukapa ei pitäisi rahaa lainkaan tärkeänä asiana? Tietyn taloudellisen tason saavuttaminen on ihmisten haaveissa. Riittävän mukavan elämänlaadun toteuduttua useimmat lakkaavat juoksemasta rahan perässä.

Tutkijat halusivat selvittää materialistien onnettomampien avioliittojen syitä.

Brigham Young -yliopiston avioliitto- ja perheprofessori Jason Carrollin johtamassa tutkimuksessa selvitettiin 1 310 henkilön materialismiin ja avioliiton merkitykseen liittyviä käsityksiä. Osallistujilta kysyttiin myös kuinka onnellinen heidän avioliittonsa on.

Materialistin elämäntapa on omiaan heikentämään avioliittoa. Materialisti käyttää liikaa aikaa materiaan ja rahaan.

Materialismi lisää riskiä ylivelkaantumiseen ja raha-asioiden sössimiseen. Tämä jatkuva rahastressi ei Carrollin mukaan ole kuitenkaan ainoa syy materialistin vähäisempään onnentunteeseen.

Materialistit pitävät avioliittoa vähemmän tärkeänä asiana kuin muut vastaajat. He myös kokevat avioliittonsa muita harvemmin onnelliseksi.

Tutkijoiden mukaan kaikki onnettomat materialistit eivät käsitä kuinka paljon aikaa he laittavat materiaan, ja kuinka vähän he panostavat ihmissuhteisiin. Tosiasioiden avaaminen esimerkiksi pariterapiassa voisi heidän mukaansa parantaa materialistien elämänlaatua.

Kuinka monen rahanahneen olet kuullut haluavan parantua?

Suomalaiset parisuhdeterapeutit varoittavat kilpaa ihmisiä odottamasta liikoja rakkaussuhteeltaan. Realistiset toiveet ja odotukset johtavat onnellisempaan suhteeseen. Tai sitten ei.

Rakkausprofessori Kaarina Määttä on vuosikymmenten rakkaustutkimuksissaan – ja myös koko parisuhdeonnen tutkimuskenttää haravoidessaan – tullut siihen tulokseen, että omaa rakasta kannattaa katsoa jossain määrin vaaleanpunaisten silmälasien läpi.

Miksi suomalaiset terapeutit neuvovat laskemaan onnen odotuksia maan tasalle? Etteivät pettymykset olisi liian kovia. Että arki maistuisi ja turhat haihatukset unohtuisivat. Kukaan ei halua pilata ihmisten elämää. Terapeutit haluavat pelastaa suomalaisten horjuvat (avio)liitot.

Scientific American Mindin bloggari tutkija Susana Martinez-Conde kirjoittaa romantiikkaa puoltavasta kovasta tutkimusnäytöstä. Pariansa seurusteluaikana voimakkaasti ihannoivat ihmiset ovat myöhemmin muita paljon onnellisempia avioliittossaan jopa vuosien jälkeen. Useimmat ihailevat puolisoaan edelleen.

Romanttisen ihailujipon jujuna on nähdä kumppani myönteisemmin kuin miten hän itse näkee itsensä. Tästä tulee kumppanille kiva olo. On mukavaa kun joku uskoo sinuun, näkee hyvät puolesi ja ihailee ominaisuuksiasi. Itsevarmuus ja itseluottamus kasvavat. On helpompi menestyä elämässä.

Kumppanin ihailusta tulee itseään toteuttava ennuste, positiivinen kierre ja myönteinen paine olla ihailun arvoinen. Ihailtu ja rakastettu yrittää olla toiveiden mukainen mahtava partneri.

Kuulostaako uskottavalta?

Eikö lasten kasvatus perustu vähän samaan periaatteeseen? Vanhempi rakastaa ja ohjaa lasta myönteiseen käytökseen ja yrittää muovata pientä ihmistä parempaan suuntaan.

En tiedä varmuudella miten romanttinen korttitalo pidetään ikuisesti pystyssä. Tutkimusnäyttöäkin on siitä, että ainakin kannustavalla kommunikaatiolla, hellyydellä, huomionosoituksilla, sovinnollisuudella, kiitollisuudella, anteeksiantamisella ja muilla kauniilla eleillä ja teoilla.

Ehkä meidän suomalaistenkin kannattaisi yrittää nousta arjen yläpuolelle ja tähdätä romanttisempaan elämään kuin mitä meille on opetettu. Ehkä toisen ihaileminen todella on toimiva parisuhderesepti. Aika usein kestorakastavat parit sanovat kumppanin tehneen heistä paremman ihmisen.

Tilastokeskuksen mukaan ensimmäisestä avioliitostaan eronneet ovat keskimäärin vasta varhaiskeski-ikäisiä, naiset 39,9- ja miehet 42,3-vuotiaita (vuoden 2014 tilasto). 68 prosenttia avioeroista oli sellaisia, joissa molemmat puolisot olivat ensimmäisessä liitossaan. Reilu kolmanneksessa eroista siis vähintään toinen aviopuolisoista oli jo kokenut eron aiemmin.

Avioeronneisuus on tilastojen mukaan pysynyt vuosia samanlaisena: Tilastokeskuksen mukaan eronneisuus on ollut samalla tasolla jo yli 20 vuotta. Julkisuudessa eroista annetaan täysin toisenlainen kuva.

Vuoden 2014 eronneisuuden mukaan uusien ensiliittojen eroriski on 39 prosenttia, eli sanonta, jonka mukaan puolet liitoista päättyy eroon, ei ainakaan vielä pidä paikkaansa.

Nelikymppinen on vasta elämänsä puolivälissä, ja harva linnoittautuu lopullisesti kotiinsa ja keskittyy vain työhönsä ja lapsiinsa.

Etsitään uusi, onnellisempi suhde.

Uusiin naimisiin menevien eroriski on tilastollisesti ensiavioitujia suurempi. Syinä on esitetty muun muassa jo kertaalleen eronneiden luonteenpiirteitä ja muita henkilökohtaisia ominaisuuksia, sekä avioerokokemuksen läpikäyneiden tietoisuutta siitä, että erosta voi selvitä hengissä (ja vaikka erota uudestaan, jos ei homma toimi).

Uusien avioliittojen tai avoliittojen riskitekijöinä ovat aiemman elämän ”taakat”, kuten eksät, lapset ja asioihin sekaantuvat ystävät, tuttavat ja sukulaiset. Eronneiden talous on keskimääräistä huonompi. Osa ihmisistä myös muuttuu vähemmän joustaviksi iän myötä.

Itse satun tuntemaan eron jälkeen uudelleen avioituneita pareja, jotka ystävän silmin vaikuttavat varsin onnellisilta ja selvästi aiempaan liittoon verrattuna kaikin puolin elämään tyytyväisiltä, vaikka uusperhekuviot varmasti aiheuttavat lisätyötä ja henkistä kuormaa suhteeseen. Aikuinen, uuteen liittoon lähtenyt saattaa olla valmis panostamaan suhteeseen enemmän kuin aiemmin. Aikuinen ehkä osaa valita itselleen aiempaa sopivamman kumppanin.

Eron jälkeen on muutakin elämää kuin parisuhde. Moni aikuistuu ja itsenäistyy kunnolla vasta eroprosessissa. Eron jälkeen ei voi syyttää, tai ei ainakaan ole mitään järkeä syyttää, ketään toista elämän ikävistä puolista. Vastuu kaikesta on nyt itsellä.

Eronnut voi olla henkisesti vapaampi miettimään työ- ja harrastuskuvionsa uusiksi, vaikka raha-asiat ja mahdollisesti yksinhuoltajuus rajoittavat itsensä toteuttamista.

Suomessa lainsäädäntö ja muu viranomaispuoli ovat jääneet täysin perhesuhteiden kehityksen jalkoihin. Valtion olisi aika herätä laatimaan uudet lait ja systeemit, joissa otettaisiin nykyistä paremmin huomioon myös eronneet ja heidän jälkeläisensä.

”Seitsemäs vuosi on vaikein”, väitettiin ennen naimisiin meneville. Jostain oli keksitty, että juuri kuuden avioliittovuoden jälkeen olisi kaikilla pareilla vaikeuksia ja ristiriitoja.

Muutama vuosi sitten alkoivat monet asiantuntijat sanoa, etteivät nykyiset parit pysy onnellisina edes kuutta vuotta, vaan parisuhteen uudet kriisivuodet tulevat jo aiemmin. Suomessakin yllättävän monet avioliitot päättyvät jo alkumetreillä.

Huffington Post kirjoittaa tutkimuksesta, jonka mukaan avioparit eivät ole onnellisimmillaan juuri avioliiton solmittuaan, vaan vasta kolmantena vuonna.

Ensimmäinen vuosi menee häiden jälkihumussa, toinen tutustumisessa ja vasta kolmas on onnen auvoa. Silloin parit myös usein yhdistävät rahatalouden. Siippa on tullut tutuksi ja pareilla on ihania tulevaisuudensuunnitelmia.

(Suomessa useimmat avioituvat ovat asuneet yhdessä jo vuosia, joten tulos ei ehkä päde meillä. Tilastokeskuksen eroamiskäyrä näyttää mielestäni aika tasaiselta. Tosin eivät kaikki ongelmia kohtaavat parit suinkaan eroa heti.)

Kolmannen vuoden jälkeen alkavat ongelmat. Viides vuosi on usein hyvin vaikea. Silloin liittoa varjostavat työhuolet, väsymys ja mahdollisesti lastenhoito.

Seitsemän vuotta yhdessä kestäneet alkavat tutkimuksen mukaan olla jo voiton puolella. Jos avioliitto on pysynyt kasassa tähän asti, on loppuelämä jo keskimäärin helpompaa. Kaikista onnellisimpia yhdessä ovat yli 40 vuotta naimisissa olleet! Siinä välissä olevat 33 vuotta täytyy vaan sinnitellä.

Onnelliset vastanaineet mässyttävät itsensä turvoksiin tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan. Nuoria pareja seurattiin neljän vuoden ajan ja mitä paremmat pisteet he antoivat parisuhdetyytyväisyydestä sitä enemmän he lihoivat avioliiton alkuvuosina.

Tutkittavat parit raportoivat puolen vuoden välein tyytyväisyytensä avioliittoon, painonsa, stressimääränsä sekä mahdolliset eroaikeensa.

Avioliittoonsa tyytymättömät pysyivät paremmin hoikkana.

Tutkimuksen johtaja psykologi ja Dallasissa sijaitsevan Southern Methodist Universityn apulaisprofessori Andrea L. Meltzer on huolissaan onnellisten parien terveydestä. Hyvän parisuhteen on todettu edistävän terveyttä, mutta lihominen lisää diabetes-, syöpä ja sydäntautiriskiä.

Meltzerin hämmästykseksi ihmiset tuntuvat ajattelevan painoaan enemmän ulkonäköasiana kuin terveyden osa-alueena.

Meltzerin mukaan onnelliset eivät välitä ylläpitää houkuttelevuuttaan parisuhdemarkkinoilla, sillä he luottavat nykyiseen suhteeseen. Uusia kumppaneita tähyävät pitävät itsensä kunnossa ja mässäilynsä aisoissa.

Parisuhteessaan onnelliset eivät ehkä halua viehättää vieraita kumppanitarjokkaita, mutta voihan omankin rakkaan iloksi pysyä hyväkuntoisena ja hoikkana.

Meltzer et al.: Marital Sadisfaction Predicts Weight Gain in Early Marriage. Health Psychology 2013 Mar 11.