Kumppanin ihailu vahvistaa parisuhdetta

  • Mirja Wuokko

Suomalaiset parisuhdeterapeutit varoittavat kilpaa ihmisiä odottamasta liikoja rakkaussuhteeltaan. Realistiset toiveet ja odotukset johtavat onnellisempaan suhteeseen. Tai sitten ei.

Rakkausprofessori Kaarina Määttä on vuosikymmenten rakkaustutkimuksissaan – ja myös koko parisuhdeonnen tutkimuskenttää haravoidessaan – tullut siihen tulokseen, että omaa rakasta kannattaa katsoa jossain määrin vaaleanpunaisten silmälasien läpi.

Miksi suomalaiset terapeutit neuvovat laskemaan onnen odotuksia maan tasalle? Etteivät pettymykset olisi liian kovia. Että arki maistuisi ja turhat haihatukset unohtuisivat. Kukaan ei halua pilata ihmisten elämää. Terapeutit haluavat pelastaa suomalaisten horjuvat (avio)liitot.

Scientific American Mindin bloggari tutkija Susana Martinez-Conde kirjoittaa romantiikkaa puoltavasta kovasta tutkimusnäytöstä. Pariansa seurusteluaikana voimakkaasti ihannoivat ihmiset ovat myöhemmin muita paljon onnellisempia avioliittossaan jopa vuosien jälkeen. Useimmat ihailevat puolisoaan edelleen.

Romanttisen ihailujipon jujuna on nähdä kumppani myönteisemmin kuin miten hän itse näkee itsensä. Tästä tulee kumppanille kiva olo. On mukavaa kun joku uskoo sinuun, näkee hyvät puolesi ja ihailee ominaisuuksiasi. Itsevarmuus ja itseluottamus kasvavat. On helpompi menestyä elämässä.

Kumppanin ihailusta tulee itseään toteuttava ennuste, positiivinen kierre ja myönteinen paine olla ihailun arvoinen. Ihailtu ja rakastettu yrittää olla toiveiden mukainen mahtava partneri.

Kuulostaako uskottavalta?

Eikö lasten kasvatus perustu vähän samaan periaatteeseen? Vanhempi rakastaa ja ohjaa lasta myönteiseen käytökseen ja yrittää muovata pientä ihmistä parempaan suuntaan.

En tiedä varmuudella miten romanttinen korttitalo pidetään ikuisesti pystyssä. Tutkimusnäyttöäkin on siitä, että ainakin kannustavalla kommunikaatiolla, hellyydellä, huomionosoituksilla, sovinnollisuudella, kiitollisuudella, anteeksiantamisella ja muilla kauniilla eleillä ja teoilla.

Ehkä meidän suomalaistenkin kannattaisi yrittää nousta arjen yläpuolelle ja tähdätä romanttisempaan elämään kuin mitä meille on opetettu. Ehkä toisen ihaileminen todella on toimiva parisuhderesepti. Aika usein kestorakastavat parit sanovat kumppanin tehneen heistä paremman ihmisen.

2 kommenttia

ExPat

2.11.2015 15:28

Kuulostaa erittäinkin uskottavalta. Olen itse ulkosuomalainen, ja naimisissa keskieurooppalaisen miehen kanssa. Alkuun hämäsi, miten mies jaksaa aina muistuttaa, miten kaunis ja seksikäs olen; se perussuomalainen "no enhän mää nyt oo mittään" -mentalitetti jaksoi panna jonkin aikaa vastaan.

Mutta sitten aloin "uskoa" mieheni puheita. Ja helvetti - mähän olen kaunis ja seksikäs! Se näkyy nykyään käytöksessä ja tosiaan itseluottamuksessakin. Olen nyt 15 vuotta vanhempi kuin tavatessamme, mutta kaunis ja seksikäs edelleen!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

4.11.2015 15:05

En näe mitään ristiriitaa realististen odotusten ja kumppanin ihailun välillä. Vaikuttavat lähinnä olevan aiheuttaja ja seuraus.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi