Suhteet & seksi

Harrastatko sidontaa, fetissejä, sadomasokismia, kuritusta tai muuta ”kiellettyä” makuuhuoneessasi? Ei hätää, se on normaalia, väittää belgialaistutkimus.

Duffelin ja Antwerpenin yliopiston psykiatrian tutkijat selvittivät edustavalla otannalla belgialaisväestön taipumusta sadomasokistisiin fantasioihin ja käytökseen. Osallistujia oli 1 027.

Poikittaistutkimuksella selvitettiin sadomasokistisia intressejä ja kiinnostusta fetisseihin. BDSM-esimerkkejä oli kyselyssä 54 ja fetissejä 14. Osallistujilta kysyttiin myös identifioivatko he itsensä sadomasokismin harrastajiksi, missä tilanteissa BDSM:ää harrastetaan, missä iässä he tulivat tietoisiksi kiinnostuksestaan, ja kuinka avoimesti he uskalsivat osoittaa kiinnostustaan muille.

Erilaiset BDSM-fantasiat ja kokeilut seksielämässä ovat verrattain yleisiä belgialaisväestön keskuudessa. Noin 47 prosenttia vastaajista oli harrastanut ainakin kerran elämässään jotakin BDSM-aktiviteettia ja reilu viidennes haaveili siitä.

12,5 prosenttia harrasti jotakin BDSM-touhua säännöllisesti. Yli neljännes vastaajista ilmoitti olevansa kiinnostuneita aihepiiristä, ja lähes kahdeksan prosenttia mielsi itsensä BDSM:n harjoittajiksi.

BDSM-toiveet ja kiinnostus fetisseihin on selvästi yleisempää miesten kuin naisten parissa. Nuoret miehet ovat kaikista innostuneimpia. Vanhempien ikäryhmien (48-65v.) kohdalla kiinnostus oli selvästi laimeampaa.

Suurin osa aihepiiristä kiinnostuneista oli huomannut taipumuksensa alle 25-vuotiaana.

Tutkijoiden mukaan mediasta tuttu muoti-ilmiö on levinnyt laajalle kansan pariin, eikä BDSM-taipumuksia pidetä nuoremman väestön keskuudessa kovinkaan outona. Itse asiassa fantasiointi ja harrastuneisuus on niin yleistä, että psykiatrian tutkijat arvelevat sen kuuluvan normaaliin seksielämään, eikä sitä pitäisi suoralta kädeltä diagnosoida psykiatriseksi ongelmaksi.

http://www.jsm.jsexmed.org/article/S1743-6095(17)31318-8/fulltext

Toisen alistaminen oman taloudellisen vallan alle on vanha ilmiö, josta ei kovin paljon puhuta. Taloudellinen väkivalta on myös yksi parisuhdeväkivallan muoto.

Kumppanin taloudellinen kontrollointi, kiristys, ja jopa toisen varojen kavaltaminen ovat ovelia tapoja alistaa. Ulkopuoliset eivät yleensä huomaa mitään.

Pareilla on harvoin täsmälleen yhtä suuret tulot (ja menot). Tämän ei välttämättä tarvitse olla ongelma, jos kumppanit pääsevät järkevään sopimukseen perheen talouden hoidosta. Monet asiantuntijat suosittelevat yhteisen talouden rahoitusta suhteellisen osuuden mukaan. Eli niin, että molemmat laittavat palkastaan tai muista tuloistaan vaikka puolet yhteiselle tilille, josta maksetaan yhteiset menot.

Suomessa monet parit maksavat yhtä suuren summan perheen elantoon, esimerkiksi 500 euroa kuussa. Tällöin vähemmän ansaitseva osallistuu suhteessa enemmän perheen menoihin. Monet pitävät tätä silti reiluna tapana.

Parisuhteessa isot taloudelliset päätökset tehdään yleensä yhdessä. Toki pari voi sopia muunkinlaisesta systeemistä, kunhan molemmat haluavat tätä aidosti.

Taloudellisen itsemääräämisoikeuden luulisi kuuluvan jokaiselle täysi-ikäiselle ja täysijärkisille ihmiselle Suomessa. Valitettavasti näin ei ole.

Jokaisella aikuisella on oikeus päättää omasta rahankäytöstään ja omaisuudestaan. Parisuhteessa voidaan sopia mahdollisesta työnjaosta, mutta kenenkään ei pitäisi jättää kaikkea taloudellista valtaa vain toiselle.

Jokaisella on oikeus omaan pankkitiliin, omaan työpaikkaan ja omiin kulutuspäätöksiin (jotka esimerkiksi lapsiperheessä ovat useimmiten hyvin rajoitetut, kun pakollisten menojen ja lasten kulujen jälkeen ei juuri mitään jää jäljelle).

Taloudellisten päätösten tulee perustua vapaaehtoisuuteen. Ketään ei pidä pakottaa ottamaan lainaa tai tekemään takauksia.

Perheeseen vaikuttavan taloudellisen tiedon pimittäminen toiselta on henkistä väkivaltaa.

Taloudellista väkivaltaa on kumppanin rahojen tai palkan käyttäminen perheen elantomenoihin samaan aikaan kun toinen puolisoista käyttää palkkansa vain omiin menoihinsa.

Jos pari päättää, että toinen jää kotiin hoitamaan lapsia ja toinen on töissä, tulisi palkansaajan tulot jakaa jotenkin reilusti perheen kesken.

Jopa varakkaissa perheissä saattaa elää perheen sisäisiä köyhiä, joille ei anneta kuin almuja. Toisen taloudellinen nöyryyttäminen on väkivaltaa. Kumppanin pakottaminen kerjäämään viikkorahaa on taloudellista väkivaltaa.

Omaisuuden hävittäminen on taloudellista väkivaltaa.

Kuittien vaatiminen kumppanilta on taloudellista väkivaltaa.

Perheen rahojen ryyppääminen tai pelaaminen on taloudellista väkivaltaa.

Taloudellista väkivaltaa esiintyy rinnan muun väkivallan kanssa. Kuinka moni hakee eroa taloudellisen väkivallan takia?

Taloudellinen väkivalta voi jatkua myös eron jälkeen. Jätetään maksuja maksamatta, ei makseta elatusmaksuja tai muuta sovittua rahaa, kiristetään, tuhotaan toisen omaisuutta, pitkitetään oikeudenkäyntejä tai laitetaan uusia alulle.

Raha on yksi parisuhteen pahimpia riitoja aiheuttava asia. Miksi? Olemmeko erityisen pihiä kansaa?