Toisen alistaminen oman taloudellisen vallan alle on vanha ilmiö, josta ei kovin paljon puhuta. Taloudellinen väkivalta on myös yksi parisuhdeväkivallan muoto.
Kumppanin taloudellinen kontrollointi, kiristys, ja jopa toisen varojen kavaltaminen ovat ovelia tapoja alistaa. Ulkopuoliset eivät yleensä huomaa mitään.
Pareilla on harvoin täsmälleen yhtä suuret tulot (ja menot). Tämän ei välttämättä tarvitse olla ongelma, jos kumppanit pääsevät järkevään sopimukseen perheen talouden hoidosta. Monet asiantuntijat suosittelevat yhteisen talouden rahoitusta suhteellisen osuuden mukaan. Eli niin, että molemmat laittavat palkastaan tai muista tuloistaan vaikka puolet yhteiselle tilille, josta maksetaan yhteiset menot.
Suomessa monet parit maksavat yhtä suuren summan perheen elantoon, esimerkiksi 500 euroa kuussa. Tällöin vähemmän ansaitseva osallistuu suhteessa enemmän perheen menoihin. Monet pitävät tätä silti reiluna tapana.
Parisuhteessa isot taloudelliset päätökset tehdään yleensä yhdessä. Toki pari voi sopia muunkinlaisesta systeemistä, kunhan molemmat haluavat tätä aidosti.
Taloudellisen itsemääräämisoikeuden luulisi kuuluvan jokaiselle täysi-ikäiselle ja täysijärkisille ihmiselle Suomessa. Valitettavasti näin ei ole.
Jokaisella aikuisella on oikeus päättää omasta rahankäytöstään ja omaisuudestaan. Parisuhteessa voidaan sopia mahdollisesta työnjaosta, mutta kenenkään ei pitäisi jättää kaikkea taloudellista valtaa vain toiselle.
Jokaisella on oikeus omaan pankkitiliin, omaan työpaikkaan ja omiin kulutuspäätöksiin (jotka esimerkiksi lapsiperheessä ovat useimmiten hyvin rajoitetut, kun pakollisten menojen ja lasten kulujen jälkeen ei juuri mitään jää jäljelle).
Taloudellisten päätösten tulee perustua vapaaehtoisuuteen. Ketään ei pidä pakottaa ottamaan lainaa tai tekemään takauksia.
Perheeseen vaikuttavan taloudellisen tiedon pimittäminen toiselta on henkistä väkivaltaa.
Taloudellista väkivaltaa on kumppanin rahojen tai palkan käyttäminen perheen elantomenoihin samaan aikaan kun toinen puolisoista käyttää palkkansa vain omiin menoihinsa.
Jos pari päättää, että toinen jää kotiin hoitamaan lapsia ja toinen on töissä, tulisi palkansaajan tulot jakaa jotenkin reilusti perheen kesken.
Jopa varakkaissa perheissä saattaa elää perheen sisäisiä köyhiä, joille ei anneta kuin almuja. Toisen taloudellinen nöyryyttäminen on väkivaltaa. Kumppanin pakottaminen kerjäämään viikkorahaa on taloudellista väkivaltaa.
Omaisuuden hävittäminen on taloudellista väkivaltaa.
Kuittien vaatiminen kumppanilta on taloudellista väkivaltaa.
Perheen rahojen ryyppääminen tai pelaaminen on taloudellista väkivaltaa.
Taloudellista väkivaltaa esiintyy rinnan muun väkivallan kanssa. Kuinka moni hakee eroa taloudellisen väkivallan takia?
Taloudellinen väkivalta voi jatkua myös eron jälkeen. Jätetään maksuja maksamatta, ei makseta elatusmaksuja tai muuta sovittua rahaa, kiristetään, tuhotaan toisen omaisuutta, pitkitetään oikeudenkäyntejä tai laitetaan uusia alulle.
Raha on yksi parisuhteen pahimpia riitoja aiheuttava asia. Miksi? Olemmeko erityisen pihiä kansaa?