Takaisin omaan kotiin

1980-luvun lopussa kakskymppiset ostivat Helsingin keskustasta ylikalliita yksiöitä lainarahalla. Asunnon piti olla sijoitus, turva tulevaisuuden varalle. Ei se niin ollut, niin mennyt. Pelokkaan vuokrasukupolven jälkeen 2000-luvun asuntomarkkinoille on astumassa uusi omaan kotiin uskova nuorten aikuisten joukko.

Korot ovat toki alhaalla, mutta se ei riitä selitykseksi massaliikkeelle. Mistä ikioman kodin lumo on tehty?

Yhä useampi nuori aikuinen vaihtaa vuokra-asuntonsa ikiomaan.

Kun korkotaso on jo pitkään ollut alhaalla ja vuokrahinnat ylhäällä, oman kodin yhtälö on ollut selviö. Asuntolainoja on nostettu ennätystahtiin. Nuorten rynnistys oman kodin asuntomarkkinoille on tosin viime kuukausina saanut loogisen vastavoimansa. Vuokrahinnat ovat nyt laskussa.

Nuorten ensiasunnonostajien määrä on kasvanut erityisesti pääkaupunkiseudulla, jossa lähes joka kolmas ostaja on hankkimassa ensimmäistä omaansa. Ensiostajat muuttavat pääkaupunkiseudulla pääasiassa vanhoihin kerrostaloasuntoihin.

Helsingissä omaan asuntoon pääseminen on kallista.

Pääkaupunkiseudulla ensiasunnonostaja maksaa neliöstään keskimäärin 1885 euroa. Neliöhinta on yli 100 prosenttia korkeampi kuin koko maassa keskimäärin.

Suurin osa ensiostajista rahoittaa lähes koko asuntonsa lainalla. Säästäminen on kokenut inflaation. Neliöhintarajoihin sidottu asuntosäästöpalkkiotili (ASP) ei kannata, kun markkinakorkoista lainaa saa halvemmalla. ASP-lainaajien määrä on laskenut kolmannekseen 1980-luvun lopun tasosta.

Suurin osa ensiasunnon ostajien lainoista on kytketty markkinoiden mukaan mukautuvaan Euriboriin. Pankkien omat, hitaasti alaspäin, mutta nopeasti ylöspäin reagoivat prime-korot eivät enää kelpaa hintatietoisille ensiostajille.

Mutta ei oman kodin onni ole vain talousmatematiikkaa.

City tutustui kolmeen ikiomaan uuteen kotiin.

Boksi paketissa

Kun Juha ja hänen tyttöystävänsä Tiina viime toukokuussa ostivat asunnon Iso-Roobertinkadulta, he tiesivät, mitä odottaa.

Tai ainakin melkein: kun putki- ja julkisivuremontti lopulta tuli, pariskunta joutui muuttamaan neljäksi kuukaudeksi vanhempiensa helmoihin.

”Se oli paljon rankempaa kuin luulisi. Asunnossa ei olisi missään nimessä voinut asua remontin aikana. Kaikki oli pölyssä. Peitimme sohvan muovilla, mutta pelkäsimme, ettei siitä olisi mitään jäljellä remontin jälkeen. Vaatteet, tietokoneen ynnä muut veimme pois.”

1870-luvulla valmistunut talo saa uuden asunsa syksyyn mennessä. Juha ja Tiina pääsevät takaisin kotiin jo ensi viikolla.

”Ihastuimme asuntoon, putkiremontista huolimatta. Se on keskellä kaikkea, ja huoneet ovat 3,5 metriä korkeat. Kaupunkiasuminen viehättää”, kertoo Juha.

”Minua kiehtoo tämän talon historia. Asunnossamme on kuulemma asunut paljon taiteilijoita.”

Juha ja Tiina jättivät myös tarjouksen kruununhakalaisesta asunnosta, jota ”he eivät onneksi” saaneet.

”Se oli ihan pommikunnossa. Tiina halusi kuitenkin jättää tarjouksen. Asunnon välittänyt mies soitti meille ja tarjosi tätä Iso-Roobertinkadun asuntoa ennen kuin siitä ehdittiin edes ilmoittaa lehdessä. Jätin tarjouksen heti, kun olin käynyt asunnossa. Tyttöystävä kävi vasta myöhemmin samana päivänä.”

Juha ja Tiina olivat ennen asunnon ostamista asuneet Juhan mummin omistamassa asunnossa Malminkartanossa. Ajatus omasta alkoi kuitenkin vähitellen viehättää, kun asunto pistettiin myyntiin.

”Totesimme, että maksamme vuokraa yhtä paljon kuin maksaisimme omaa. Jos olisin ollut yksin, olisin jäänyt vuokralle. En olisi saanut tältä alueelta kuin kolme neliötä”, Juha nauraa.

Nytkin koko asunto tuli velaksi. Vanhemmat joutuivat vielä kirjoittamaan nimensä takauspaperiin.

Iso Roobertinkatu, 3. krs
Kauppahinta: 125 000 e (95 % hintapyynnöstä)
Velkaa: 125 000 e
Omistajat: ohjelmistosuunnittelija Juha ja myynti-insinööri Tiina

Näkymä melkein Tallinnaan asti

Muutama vuosi sitten City-lehden lukijat valitsivat Merihaan Helsingin helvetiksi.

Puolitoista kuukautta sitten 25-vuotias Hanna osti asunnon Merihaasta, 13. kerroksesta.

”Työkaverini kauhisteli uuden kotini sijaintia. Kerroin, että lähivuosina talot kunnostetaan ulkoa, parvekkeet uusitaan ja pihoja siistitään. Työkaverini totesi, että sittenhän siellä muuttuu kaikki, mitä inhosin.”

Merihaka rakennettiin 1970-luvulla, ja se oli jo silloin aikansa kummajainen. Asuinalue on kuin erillinen saareke Hakaniemen kyljessä. Talot on rakennettu betonitasanteelle, jonka alla on parkkihalli. Saarekkeella on useita pubeja, ruokakauppa, apteekki. Kaikki tuntevat täällä toisensa; kaupassakin kysellään kuulumisia. Baareissa tuskin käy kukaan, jolla ei ole Merihakaan erikseen asiaa. Merihakalaiset harrastavat paljon yhdessä. Asukkaat toimittavat jopa Merihaka-lehteä. Betonisaarekkeen ainut huono puoli on se, että puusto esiintyy Merihaassa vain istutettuna.

Maalliset asiat unohtuvat, kun hurauttaa hissillä kolmanteentoista, toiseksi ylimpään asuinkerrokseen. Kauniilla ilmalla Hannan kuusi metriä leveältä parvekkeelta näkyy kauas ulapalle, talon katolta jopa Tallinnaan asti. Toisaalta vieressä näkyy myös rahtilaivoja ja hiilikasa, jonka takana häämöttää Kulosaari. Ja vastapäätä on toinen suomalainen pilvenpiirtäjä.

”Talot ovat niin kaukana, ettei vastapäiseen asuntoon näe. Kotonaan voi huoletta kulkea. Parvekkeelle ei kannata alasti tulla. Täältä toisen erottaa.”

Hannan asunto välttyy myös laivojen ja naapureiden melusaasteelta.

”Täällä ei kovakaan musiikki kuulu olohuoneesta parvekkeelle. Eikä naapurista kuulu mitään kortiini.”

Asunnon ikkunalasit kestävät myös hyvin myrskyä.

”Vähän kilinää pari viikkoa sitten kuului ja sisällä oli vähän kylmempi, koska tiivisteet ovat nyt niin huonot.”

Toisaalta myrskysäässä tuulen kuulee kolmannessakin kerroksessa.

Hanna oli unelmoinut omasta jonkin aikaa. Kun vakituinen työpaikka järjestyi, alkoi oman etsintä.

”Kuukausieräni on lähes yhtä suuri kuin vuokrani. Tässä maksan itselleni. Lisäksi vuokra-asunnot, joissa olen, asunut ovat olleet tosi huonokuntoisia: on ollut vikaa putkissa ja vessa vuotanut.”

Lainan saaminen ei ollut ihan helppoa:

”Ensimmäisessä pankissa sanoivat suoraan, että menepä vuodeksi kotiin kasvamaan. Toisesta pankista sain heti lainaa. Kilpailutin eri pankkeja. Nyt maksan lainaa vikkelästi takaisin, että pääoma lyhenisi ennen kuin korot nousevat. Lainan ottamisen jälkeen pelotti hetken. Se on kuulemma luonnollista ja meni nopeasti ohi.”

Remonttiin ei tarvinnut varata rahaa.

”Täällä oli tehty pintaremontti ennen kuin muutin. Sohvan olen jo ostanut, ja se tuodaan kotiini tällä viikolla. Toivottavasti mahtuu hissiin; sänky sinne ainakin mahtui.”

Onneksi sohvan kotiinkantaminen kuuluu hintaan.

Haapaniemenkatu, 13. krs
Hintapyyntö: 121 000 e
Omistaja: Hanna, tradenomi, töissä huolintaliikkeessä

Koti kuntoon

”Kaikki menee uusiksi. Haluaisimme lautalattian. Asuntoon on tehty parketti, mutta lauta pilkottaa jossakin laminaatin ja muovimaton alla. Vanhojen jalkalistojen päälle on laitettu uudet jalkalistat”, aloittaa 23-vuotias Nita.

Nita ja Jaakko tietävät haluavansa itämaistyylisen kodin: tummat lautalattiat ja valkoiset seinät.

”Vain lattian tummuuden väriasteesta on erimielisyttä”, toteaa Jaakko.

Remonttirahaa on varattu 5 000 euroa.

”Pistän kaiken rahani kotiin. Minulle koti on todella tärkeä. Olen aina remontoinut vuokrakotinikin. Mielummin asun hyvin kuin esimerkiksi matkustan”, valottaa Nita asuntopolitiikkaansa.

Ystävät tulevat vapunpäiväksi repimään tapetteja. Kuviotapettia on useammassa kerroksessa.

”Me tarjoamme kaljat.”

Jaakon isä tekee sähköt, ja Jaakko ja Nita hoitavat kaiken muun kylpyhuonetta lukuunottamatta. Perheen insinööri Jaakko on aikaisemmin rakentanut keittiönkin.

Pintamateriaaleja lukuunottamatta kaikki Nita ja Jaakon asunnossa osui kohdalleen:

”Meille oli tärkeää neliömäärä – ja sijainti. Humalassa pitää voida kävellä kotiin. Aluksi rajana oli Flemari, nyt meni korttelin yli. Lisäksi halusimme korkeat huoneet – eli vanhaan taloon”, Jaakko listaa.

”Kun on näin pieni koti, korkeat huoneet tuovat tilan tuntua”, Nita säestää.

Kaarlenkatu 12, 3. krs
Myyntihinta: 105 500 e (95% pyyntihinnasta)
Velkaa: 90 000 e
Omistajat: AMK-elokuvatuottaja-opiskelija Nita ja tekniikan ylioppilas Jaakko