niin se kai menee, vuodet vähenee ja kohtalo koettelee, valitettavan usein vain kielteisessä merkityksessä :(
Näissä Irinan biisin sanoissa on paljon sitä mikä on nyt päällimäisenä mielessäni...toivottavasti kaikki on paremmin kun kevään aurinko pilkistää pilvien raosta ja lämpö hellii minusta valon lailla jotain hyvääkin esiin...
"Kauas on tultu siitä, mihin piti tän tien johtaa
Se kaikki minkä varaan me laskettiin, siruina jalkojen alla
On jotain mitä tekisin toisin, jos voisin palata alkuun
Mut pidinkö mä kiinni liian tiukasti vai enkö tarpeeksi
Enemmän kuin mitään mä tahdon filmin tään kelata alkuun
tahdon sitä vaikken mä siihen pystykkään
jotenkin on helpompi uskoo kohtaloon, et näin pitikin käydä
kuin hyväksyy et meistä ei ollut enempään
Matkalla oppii paljon, etenkin itsestään
Mä huomaan nyt mun virheitä monta, ne näyttää niin itsestään
selviltä
Mut jos olisit ees puhunut kerran oikeesti
ja katsonut silmiin
Ja antanut mun nähdä sun tunteet kaikessaan
Se ois ollut paljon
Enemmän kuin mitään mä tahdon filmin tään kelata alkuun
tahdon sitä vaikken mä siihen pystykkään
jotenkin on helpompi uskoo kohtaloon, et näin pitikin käydä
kuin hyväksyy et meistä ei ollut enempään..."
