milloin tai missä vaiheessa elämää alamme oppia häviämisen jalon taidon....ei kait koskaan :)
Miten opettaa lapselleen, että häviäminenkin kuuluu elämään.
Juniorilla kun ei oikein tuo häviäminen ole parhaimpia valtteja, taas ollaan kiukuteltu ja itketty kun fudispeli ei mennyt ihan niin kuin ois toivottu. Harmittaa sinänsä, koska poika pelas todella hyvin, ja kaikkensa antoi...ei vaan itse taida ymmärtää, ettei hyvin pelattu pelikään aina pääty voittoon ja niiden maalien teko ei ole helppoa.
Vanhempien on helppo selittää kentän laidalta, ja olla rauhallisia...voihan pieni "miehen" alkukin olla yhtä adrenaliinia ja tosissaan pelissä-samoin kuin aikuisetkin...
Toisaalta hävettää, kun oma lapsi näyttää kuinka tunteet ovat pinnassa-itkien poistuu kentältä ja vannoen ettei enää koskaan pelaa...toisin kuin toiset lapset käyttäytyvät ihan kuin tappiolla ei olisi mitenkään suurta merkitystä.
Liika kunnianhimo ja onnistumisen tarve liekö syynä moiseen käytökseen?
2 kommenttia
Toni
16.5.2006 21:21
Miehelle tai pojalle häviäminen etenkin on melkein aina kova paikka ! Vielä kun lisätään suuri kunnianhimo ja kovat vaatimukset itseltään niin elämä ei ole aina niin helppoa mutta mielenkiintoista se on kun on jotain mitä tavoitella. Häviön jälkeen tulee varmaan harjoiteltua kahta kauheammin ja taidot paranevat jos vain motivaatiota riittää.
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
5.12.2021 11:45
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiin