mun täytyy rakastaa nää elämät roskiin...

Onko keksitty parannusta rakkaudenkaipuuteen??!!

Epäilen, ei kukaan enää osaa tai uskalla tuntea ihastusta/rakkautta...
taitaa olla pois muodista!!?

Läheisyys ja saatu hellyys saa helposti uskomaan mahdollisuuksiin, joita kuitenkaan ei ole todellisuudessa...mutta onko väärin antaa tunteiden olla mukana, vaikka toinen ei samoin tunnekkaan?! Samallahan sisäinen rakkaudentuska tyhjenee verrannollisesti eikä jää tukahduttavaksi ahdistukseksi-kuplaksi, mikä ei koskaan tyhjene?!! Onko se kuitenkin epätoivoista itsensä huijaamista, vai tahallista itsekidutusta?!

Kuinka paljon meissä olisikaan sisällä rakkautta jota jakaa toiselle sitä kaipaavalle/tarvitsevalle, mutta kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa koskaan täydellisesti!!

Kumpi on parempi vaihtoehto kylmyys ja kyynisyys vai halu tuntea ja toivoa parempaa??!!