Blogi

On kolmenlaista stressiä.
Tosin silloin kun minä asiasta luin, oli kahdenlaista stressiä. Ovat näköjään keksineet uuden tässä välissä, varmuuden vuoksi.

Niin. Hyvää stressiä, pahaa stressiä, ja välimuotostressiä.
Hyvä stressi auttaa suorittamisessa. Se motivoi tapaamaan deadlinen, patistaa siivoamaan keittiön, tuuppii eteenpäin kun kaikki on harmaata.

Neutraali stressi on siinä määrin yhdentekevää, ettei ketään kiinnosta moisen olemassaolo.

Ja sitten on se iso paha stressi, se joka aiheuttaa sydänkohtauksia ja anoreksiaa ja alkoholismia ja ties-vaikka-mitä.

Miulla on pahaa stressiä. Vielä ainakin viikon.
Yhyy.

En oo koskaan ollut oikein hyvä tuossa stressinsieto-hommassa. Miulta menee yöunet samoin tein, eikä tee mieli syödä ja tupakkaakin kuluu ihan liikaa eikä mitään saa tehtyä. Se ei oo oikein kivaa, kun pitäis mukamas luovassa ammatissa olla.

Ammatissa.

Askartelin tuossa tekstiilialan ATn ja kuvittelin saavani siitä jonkun hienon nimikkeen. Artesaani olisi ollut ihQ, ompelijakin olisi kelvannut ihan sitten. Vaan lukiko todistuksessa mitään?
No luki siinä, että osaa tuotteistaa ja suunnitella ja toteuttaa ja markkinoida ja toimia yrittäjänä, mutta nimikettä ei tippunut.
Hiosti. Vaan ei sentään stressannut.
Son ihan eri asia, se hiostaminen.

Vaan olisin minä suvulle tahtonut sanoa, että on miullakin nyt ammatti, hähhähhää.
Vaan ei sitte. Ei se oo niin justihinsa.

Stressistä miun piti. Taas. Son toi pää jne.

Askartelin starttirahahakemuksen tuossa. Mistä johtuen piti se tutkintokin hommata. Ni se nyt sitä stressiä sit pukkasi.

Koskaan ennen oo mistään tullut ahdistumista ja nyt sitten, aikuisuuden kynnyksellä, kiristää niin ettei henkeä saa.

Vähän lameass, kylläkin. On sitä maailmassa isompiakin asioita kuin yhden lomakkeen täyttämisen jälkiseuraamuksien odottelu.
Vai häh.

Vaan minun maailma on pieni ja ahdaskatseinen. Yksi pieni paperinpala (olkoonkin sähköinen) on MaailmanLoppu tai vähintääkin SuperIsoAhdistus.

Yhyy.

Onneksi lupasivat sentään olla nopeita sen hakemuksen käsittelyssä. Ei tarvii montaa kuukautta kitua Valtaisan Stressin Syövereissä.

Kävin tuossa torstaina ensimmäistä kertaa ikinä vastavirralla. Koska miua vituttaa, katson oikeudekseni valittaa.

Kyseessähän tosiaan oli kolmen metallibändin yhteiskeikka. Siellä oli BFD, Vaindustry ja Rain of Acid. Eka oli iih, miun ukko soittaa siinä, iik!! toka oli vähän sellai tiätteks, puolikehno, ja vika löyhkäsi sit ihan huolella. Vaan ei siinä, musiikki on jokaisen henk. koht. asia. Joku tykkää, toinen ei.

Se baari miua risoi.

Jätettäköön huomiotta se, että palvelu oli hidasta ja flegmaattista, olut olvia, ja kaikki rikki. Punk on punk, ei pidä sinun valittaman.

Ei valiteta edes siitä, että soittajille tarjottiin kasvisruokaa piittaamatta siitä, että raavaat miehet kaipaavat LIHAA. Sen sijaan valitetaan siitä, että soittajille tarjottu ruoka oli riistofirma-einestä. Jos ollaan punk, ja koetetaan parantaa yhteiskuntaa, ei pidä tukea saarioisia. Äitien tekemä ruoka on kapitalismia. Punkkarit tekee itse omat safkat.

Tai dyykkaa ne.

Naisten vessan sisustus nyppi miua. Ei siinä mitään, että seiniä koristi anarko-feministinen tapetti. Femakot on ihan jees, miua vain ei niiden aate kiinnosta. Sen sijaan vitutusta aiheutti lukkojen puuttuminen (oikeesti, kaikki eivät tahdo pissiä julkisesti, ovi pitää saada paitti kunnolla kiinni, myös lukkoon), toisen vessanpöntön vuotaminen (jos ollaan punk ja hippies, pitää pitää huoli siitä, että vettä ei tuhlata), kierrättämätön vessapaperi (oikeesti, kierrätys, daa?) sekä kertakäyttöiset käsipaperit.

Seinillä plakaateja joissa julistetaan että turkis on murha ja lihansyönti on murha ja sit tapetaan puita niin surutta, niin surutta.

Tässä vaiheessa voisi tuomita sen Musta Pispala- tapahtumaan liittyneen, käsistä riistäytyneen "mielenosoituksen", mutten oo niin valveutunut että olisin viihtinyt perehtyä sen suuremmin. Toisin sanottuna miulla on darra.

Lienee sanomattakin selvää, etten oo ihan heti menossa uudestaan vastavirralle. Lienee sanomattakin selvää myös se, että mikäli joskus bongaan niiden baarimikon tampereesta, katson pahasti.

Minä maksan siitä oluesta. Teän jobi on varmistaa, että se on hyvää. Ja veden tulee olla kylmää. Tai ainakin siinä kuuluu olla jäitä.

Täällä oli tosiaan tää blogihommakin.

Eeek, vai sanoisinko jopa jotta ehanaa.

Sanotaan nyt varmuuden välttämiseksi vaikka kumpaakin.

Miulla ei anna luonto enää periksi angstata, ni käytetään hyväksi tilaisuus markkinoitiin.

Minoon tässä pari vuotta (kuusitoistakesäisestä, kai) kirjoittanut kirjoja. Mainitsin asiasta Caelle jossain Tampereen miitissä pari vuotta sitten, ja sieltä tuli (hei, se angstaa sittenkin!) jokseenkin halveksuvaa kommenttia.

No, sen jälkeenhän olen todennut, että Suomessa ei kannata kirjoittaa fantasiaa. Mistään muusta puhumattakaan. Suomessa julkaistaan (voi ei, son katkerakin vielä!) paasilinnaa ja oksasta, ja remestä jos nälkä yllättää, eikä uusia oteta, ei suinkaan, jos eivät satu olemaan edellämainituille sukua.

Vähemmästäkin menee palkokasvin siementä sieraimeen.

Minä siitä sisuuntuneena viänsin fantsuni englantimaan kielelle. Uskaliaasti myös julkaisin sen, itse ja miltei omin avuin.

Semmoisen läpsäyksen.

Läpsäyksen.

Vieläkin kiusaa tuo Caen kommentti. Läpsäys.

Läpsäys.

No. Olkoot sitten läpsäyksiä.

I am Heather Wielding, author of Sha-e-Fa and The Mousetrap. You can find me at facebook, smashwords and blogger.

I am Heather Wielding. Independant author.

Joissain baareissa on Sisäpiiri.

Sisäpiiri on ehkä vähän huono sana, mutten nyt keksi parempaakaan. Väsytin äsken aivoni virallisilla kirjelmillä, ni en nyt jaksa stressata tän blogin kanssa silleen suurellisesti.

Nii. Sisäpiiri.

Kun astuu sisään, ne vilkaisevat. Silleen muka-satunnaisesti, ihan niinku epähuomiossa. Sit ne palaavat oluidensa ääreen. Kukaan ei sano mitään, mutta tiedät kyllä ihan varmasti, osuitko väärään paikkaan vaiko etkö.

Amassa on tuo juttu. Ihan niinku 68ssa oli aikanaan.

Huomasin sen vasta tänään.

Tuli 68ssa vietettyä muutamakin ilta(päivä). Siinä ovensuussa kirjoittaessaan (juu, miä olin se, joka nökötti yhden olen ääressä kaksi tuntia ja raapusti harakanvarpaita vihkoonsa sen näköisenä että koko maailma on kaatumassa niskaan (niinkuin se olikikin, vähän niinku)) näki aika monta väärään paikkaan tullutta. Aina ne vilkaisivat ympärilleen, näyttivät eksyneiltä, ja tilasivat arastellen jonkin hienostuneen drinkin. Sitten ne sen särvittyään livistivät kiireesti pihalle.

Amassa näkee samanlaista. Useammin kuin kuuskasissa, itseasiassa. Johtuu varmaan siitä, että Tampereella on enemmän ihmisiä kuin jyväskylässä.

Kirjoitin jyväskylän tarkoituksella pienellä. Son pieni verrattuna Tampereeseen, pieni ja kulahtanut. Ja itsestään niin kovin ylpeä. Yäk.

Nii. Ne väärään paikkaan eksyneet.

Ei miua haittaa se, että ihmiset käyvät baareissa silleen ristiin. Miusta teknoprinsessat saa ihan vapaasti mennä rokkibaareihin ja päinvastoin, mua vain huvittaa suunnattomasti se ilme, mikä niiden väärään paikkaan eksyneiden kasvoille aina kohoaa. Se "voi ei"-ilme.

Son hupaisa.

On melkoinen ikävä 68n baaria. Siellä oli aina niin ihastuttavan tyly palvelu. Joskus tekee melkein mieli sanoa aman mukaville tytöille, että tivatkaa nyt hitsi vieköön tasarahaa niiden kolmen kiitoksen ja ole hyvän sijasta <3

Kaikki varmaan muistaa, että miä en suhtaudu yksin kotona olemiseen silleen ihastuttavan kepeästi niinku normaalit ihmiset. Syömisestä tulee stressaava koettelemus ja nukkuminen on tukalaa ja sitten on vielä tylsääkin.

Ukko katsoi hyväksi lähteä viikoksi epolle, ja hylkäsi miut tänne. Taino olisin miä voinut lähteä mukaan, tietty, mutta perillä on koiria ja kissoja ja ötököitä. Kahdelle ensinmainitulle olen allerginen, viimeksimainitut ovat vain peloittavia. Niin nukkumapaikka olisi ollut "hiukan vaikea" löytää. Olisi ehkä päädytty ratkaisuun nimeltä "teltta pihalle" ja sitten olisin varmasti herännyt joku kaunis yö siihen, että hämähäkit yrittävät syödä miut.

Ne ovat siellä tosi isoja. Melkein kämmenen kokoisia.

Ni jäin sitten kotiin. Oon ollut yksin jo melkein kymmenen tuntia, ja nyt jo ahdistaa.

Kauheen noloo. Aikuinen ihminen eikä osaa olla yksinään. Taino, yleensä miä pärjään ihan hyvin muutaman päivän, mutta nyt tuo rakas ystäväni paniikkihäiriö on jostain syystä ollut vähän pahempana kuluneen kuukauden (syytän allergialääkkeitä) joten stressiahdistus.

Ni oon tosi aikuinen ja lähden huomenna äitin luo turvaan. :D

Enköhän miä yhden yönseudun pärjää vaikka päälläin seisten. Laitan pizzaa tulemaan ja linnoittaudun sohvalle katsomaan höNppää. <3