Blogi

Hei cityläiset, pitkästä aikaa. Onnellisuuden ja mielihyvän äärellä jatketaan. :)

Itselleni on ollut valaisevaa ymmärtää, kuinka paljon ihmisen mielihyväjärjestelmä lopulta ohjailee meitä.On aika vaikea keksiä esimerkkejä, joissa ihmisen toiminta ei jollain tapaa pohjautuisi mielihyvän hakemiseen ja mielipahan välttämiseen. Ja kuinka usein ihmisen itselleen aiheuttamat ongelmat työssä, ihmissuhteissa tai vaikkapa ruokailutottumuksien ja alkoholinkäytön kanssa ovat seurausta siitä että mielihyväkeskusten kanssa on pelattu pitkällä tähtäimellä vahingollisella tavalla.

Tämänpäiväiset pohditani aiheesta perustuvat tekemiini empiirisiin havaintoihin siitä, että vaikka monia mielihyvän lähteitä pidetään paheellisina ja lyhyen tähtäimen nautinnonhakuisuutta paheksutaan paljon, sitä kuitenkin voi paremmin silloin kun onnistuu maksimoimaan elämässään kokeman mielihyvän ja minimoimaan jokapäiväisten toimiensa pitkän tähtäimen haitat.

Ihmisiä harvemmin opetetaan kuuntelemaan omaa kehoa ja arvioimaan reaaliaikaisesti sitä, miltä mikäkin asia tuntuu. Enemmänkin meille opetetaan mikä on "oikein" ja mikä "väärin" tai mikä on "hyvästä" ja mikä on "pahasta", mitä "pitää" tehdä ja mitä "ei pidä tehdä" jne. Se mitä ihmiseltä odotetaan ja miten hän toimii ja käyttäytyy on siis pitkälti myös kulttuurin määrittelemien käytöskoodien sanelemaa. Siitä, mihin perustuu ihmisen tarve liudalle sanoitettuja ja sanoittamattomia linjavetoja siitä mikä on oikein, olisi mielenkiintoista tietää enemmänkin. Tarjoilen tässä muutaman vaihtoehdon, tarttukaa jos huvittaa.

- Ihminen on sosiaalinen eläin jolla on jossain määrin sisäsyntyinen tarve tulla hyväksytyksi laumassa, joten halu sisäistää yhteisön kannalta toimivia käyttäytymistapoja on jossain selkärangassa?

- Vai onko niin, että ihminen omaa vaarallisen paljon taitoja nähden kykyynsä hallita niitä (esim. juonittelu, aseiden ja päihteiden käyttö jne.) ja yhteiskunta on tarvinnut tiukkaa moraalisäännöstöä kyetäkseen jollan tapaa elämään joten harmonisesti yhdessä joten näkemystä oikeasta ja väärästä on ollut pakko kehittää vaikka se olisi hieman luonnonvastaista?

- Ihmisenä elämisestä on jotenkin tullut niin helvetin monimutkaista ja hankalaa, että sitä mieluummin ottaa joltain "viisaammalta" vastaan ohjeita miten toimia kuin että näkisi vaivaa selvittääkseen sen mikä toimii juuri itsellä. Kuinka moni on muodostanut avioliiton, hankkinut lapsia tai ollut vuosikausia itselle sopimattomassa työpaikassa siksi että ajattelee "niin kuuluvan tehdä"?

Tätä pohdintaa tarvittiin alustukseksi sille, missä määrin onnellisuus ja mielihyvä kulkevat käsi kädessä. Ajatukseni veivät minut nopeasti sen äärelle, kuinka usein ihmisen onnettomuus johtuu siitä että hänen mielihyväjärjestelmänsä antamat viestit ovat ristiriidassa sen kanssa "kuinka on oikein toimia". Hyvin monet nautinnot tulevat syyllisyyden kera, esim. seksiin, herkutteluun, löhöilyyn ja alkoholinkäyttöön liittyy paljon syyllisyyttä ja onnettomuutta vaikka ne ovat mielihyvää tuottavia asioita. Tähän näkisin kaksi syytä: toisaalta ihmiseen istutetun ajattelun siitä mikä on hyväksyttävää ja mikä ei, toisaalta ihmisen kyvyttömyyden kuunnella mieltään ja kehoaan sen verran, että kykenisi lopettamaan ajoissa. Liika mielihyvä muuttuu helposti mielipahaksi. Ihminen joutuu helposti kierteeseen, jossa alunperin mielihyvää tuottaneet asiat muuttuvat pakonomaisesti suoritettaviksi toiminnoiksi ja niistä aiheutuva nautinto katoaa mutta syyllisyys jää.

Toisaalta ihminen on tietyllä tapaa perustyytymätön otus. Se, että haluamme jotai mitä meiltä puuttuu, ajaa eteenpäin ja saa meidät toimimaan. En tiedä olisiko parempi, että ihminen olisi helposti tyytyväinen ja passiivinen. Arvelen, että ilman sisäänrakennettua palkitsemisjärjestelmää lajilla ei ole motiivia pysytellä hengissä jatkaa sukua. Syvemmälle mentäessä voidaan ajatella että parhaassa tapauksessa tyytymättömyys saa ihmisen haastamaan itsensä kehittymään. Tyytymättömyys motivoi ihmisen menemään mukavuusalueidensa ulkopuolelle mikäli sitä kautta uskotaan saavutettavan jotain mikä toisi onnellisuutta. Ja paljon mielenkiintoista ja palkitsevaa tuntuisi tapahtuvan nimenomaan silloin kun vähintäänkin koetellaan niitä omien mukavuusalueiden rajoja. Jostain syystä moni saa mielihyvää itsensä voittamisesta.

En tiedä onko itsekin viljelemäni termi "pitkän tähtäimen onnellisuus" edes mikään olemassaoleva ja saavutettava olotila. Aika vähän olen tosielämässä kuullut sitä toteutuvan. Ja silti se on jotain minkä eteen moni tekee hartiavoimin töitä. Jännä, mutta tietyllä tapaa ahdistava oivallus. Ainoa asia mistä olen varma on se, että ihmisen tekemät valinnat pohjautuvat puhtaasti järkeen ja logiikkaan vain aniharvoissa tapauksissa ja muiden vaikuttimien olemassaolon tiedostaminen auttaa ymmärtämään sekä omaa että toisten ihmisten toimintaa. Ja omaa toimintaansa voi jopa pyrkiä muuttamaan kun ymmärtää miten oma palkitsemisjärjestelmä toimii.

Kyllä se panetus muuten lähtee ainakin vähäksi aikaa kun panee tarpeeksi. Se siitä teorisoinnista. :)

Sitten jääkin päähän hyvin tilaa miettiä vaikka sitä, mikä on elämässä oikeasti tärkeää.

Mielihyvä? Rakkaus? Onnellisuus? Menestys?

Noi on mun mielestä aika hyviä rakennuspalikoita. Itse valitsisin ensimmäiseksi onnellisuuden, koska mielihyvä ja menestys ilman onnellisuutta kuulostaisi aika tyhjältä ja onneton rakkaus on kamalaa. Mikä sitten tekee onnelliseksi? Jos lähdetään siitä että perusjutut on kutakuinkin kohdillaan, on katto pään päällä ja ruokaa ja vaatetta, ei oo ihan vitun kipee koko ajan ja silloin tällöin on mahdollisuus johonkin arjesta poikkeavaan (jotkut pystyy oleen onnellisia silloinkin kun nää jutut on levällään mutta se on jo vähän liian hc-zeniä jopa mulle juuri nyt) niin loppu rakentuu mun näkökulmastani asenteesta.

Sopiva määrä sosiaalisuutta ja yksinoloa on allekirjoittaneelle tärkeää hyvän balanssin kannalta. Kun viihtyy myös itsensä kanssa sitä päätyy epätodennäköisemmin tuhlaamaan aikaansa huonossa seurassa. Kuitenkin ihminen on sosiaalinen eläin ja parhaimmillaan se aiemminkin ylistämäni aito, luonnollisesti tapahtuva jakaminen, antaminen ja saaminen, kuunteleminen, kuulluksi tuleminen ja toisen ihmisen kohtaaminen ovat allekirjoittaneen paletissa se tämän ihmiselämän suola.

Hyväksyntä, arvostus ja kunnioitus tasapuolisesti niin itseä kuin elämän ihmisiä kohtaan on toimiva lähtökohta onnellisen ihmiselämän rakentamiseen. Kaikki me ollaan välillä idiootteja ja tehdään väärin vaikka pitäisi tietää paremmin, sorrutaan kaksinaismoralismiin, tekopyhyyteen, valkoisiin valheisiin, itsepetokseen, virhearviointeihin jne. Se ei ole mikään syy loputtomiin ruoskia itseä tai muita ja hyökätä kiinni kaikkiin epäkohtiin mitä löytyy omista sisuskaluista tai ympäristöstä. Mieluummin sitä kehittää kuin alati sättii itseään ja ihmisiä voi arvostaa vaikkei jokaista tekoa arvossa pitäisikään, sepulchravea lainatakseni kumppaneita olisi syytä arvostaa tässä maailmassa paljon enemmän. Ei ne jaksa ikuisuuksiin kivoja olla jos niitä kohtelee itsestäänselvyyksinä. Ja toisaalta aina on syytä arvostaa itseään sen verran ettei sulata keneltäkään paskaa kohtelua jatkuvasti vaan pitää kiinni rajoistaan ja nostaa tarvittaessa kytkintä.

Se, minkä verran ihmisellä on tarvetta itsensä toteuttamiseen lienee vaihtelevaa. Väittäisin kuitenkin että kenellekään se ei pahaa tee.

Päädyin siihen että haluan kuitenkin laittaa Caelestiksen blogiin syntyneen vastauksen omaksi postauksekseen blogiini, niin jää itsellekin paremmin ylös mitä sitä on taas tullut teorisoitua. Tämä lähti siis liikkeelle keskustelupalstan puolelle avaamastani samannimisestä ketjusta. http://www.city.fi/keskustelut/66386/l%C3%A4hteek%C3%B6+panetus+panemalla/?offset=160&total=172

Mua ilahduttaa että olen onnistunut herättämään ajatuksia ja keskustelua.

Ja aiheeseen. Mielestäni on kaksi täysin eri asiaa tyynesti hyväksyä halunsa ja valita lyhyen tähtäimen sijaan toiminnan hyötyarvon tutkailu pidemmässä aikaikkunassa versus se ettei hyväksy "ongelmaa" ja teeskentelee ettei sitä olisi. Kyllähän alkoholistikin pidemmällä tähtäimellä voi paremmin mikäli hän myöntää riippuvuutensa ja on siitä huolimatta juomatta ja himo hälvenee ainakin jonkin verran kuivan kauden pidentyessä. Ontuvan tästä vertauksesta toki tekee se, että allekirjoittanut ei alunperin kuitenkaan puhunut seksiriippuvuudesta vaan ihan tavan panetuksesta...

Kuitenkin, mikäli tarkastellaan tämän blogipostauksen liikkeellepannutta ketjua hieman lähemmin voidaan huomata että nimenomaan naisilla panetus tuntuisi useammin pahenevan panemalla. Tähän arvelisin selityksen löytyvän fysiologiasta, kemiasta ja ihmislajin evoluutioteoreettisesta selviytymisstrategiasta. Teoria lähtee n-y-t nyt!

Mielihyvä on usein hyvin vaikuttava kannustin ihmisten tehdessä valintoja ja aivot ovat kuin tietokone, joka rekisteröi missä tapauksissa mielihyvää syntyy ja toiston kautta ihminen yhdistää mielihyvän voimakkaammin tiettyihin kokemuksiin. Runsas seksin harrastaminen rakentaa aivoissa nopeampaa reittiä panemisen yhteydestä mielihyvään mikä kannustaa ihmistä harrastamaan enemmän seksiä.

Miksi sitten mies kokee useammin panemisen jälkeen helpotusta ja suuntaa jälkeenpäin herkemmin huomionsa ihan muihin asioihin kun taas nainen jää janoamaan lisää?

Ja nyt tää homma menee tooosi hypoteettiseksi.

- Usein on niin, että mies laukeaa helpommin kuin nainen. Halu voi jäädä päälle koska paneminen ei ole tuonut naiselle toivottua tyydytystä. En väitä etteikö tyydytys voisi tulla henkiseltä puoleltakin, mutta siitäkös sitä vajetta vielä helpommin syntyykin mikäli ei ole kyse emotionaalisesti tasapainoisesta ja vastavuoroisesta kokemuksesta. Tähän voisin liittää oman kokemukseni, ollessani suhteessa jossa yhdyntäkertoja oli usein mutta toiminnan laatu heikkoa, oli seurauksena jatkuva ja hyvin turhauttava panetustila.

- Toisaalta. Naisella on paremmat fysiologiset edellytykset saada multiorgasmeja. Mitä enemmän stimulaatiota sitä enemmän nautintoa, ja monilla sen ensimmäisen orgasmin jälkeen seuraavat tulevat entistä helpommin mikä siis menee miehillä yleensä päinvastoin. Joten ei mikään ihme jos naisen aivot janoavat lisää seksiä...

- Evoluutioteoreettisesta näkökulmasta katsottuna miehen preferenssi on siittää mahdollisimman paljon jälkeläisiä ja huolehtia "laumasta" työllä joka usein tapahtuu lauman ulkopuolella ja nainen pyrkii sitouttamaan kumppaninsa jälkikasvusta huolehtimiseen. (nyt pahoittelen puuttuvia lähdetietoja, muistan vaan lukeneeni tuon edellä mainitun teorian jostain) Joten voidaan pitää luonnollisena että miehellä on ensin tähtäimessä saada työnnettyä siemenensä naiseen ja tämän tarpeen täytyttyä voikin suunnitella seuraavaa metsästysreissua. (nykymaailmassa tämä tosin tarkoittaa usein sitä että mies pystyy taas ajattelemaan tietokonepelejä ilman häiriötekijöitä ;) ) Kun taas siittämistapahtuman jälkeen se naisen työ vasta alkaa mahdollisen jälkikasvun kasvattamisen ja huoltamisen merkeissä ja tämän onnistumiseksi mahdollisimman hyvin on perusteltua vahvistaa sidettä siittäjään esimerkiksi jakamalla tämän kanssa lisää nautintoa ja läheisyyttä jotka lisäävät sitoutumista ja kiintymystä edistäviä mielihyvähormoneja.

Pahoittelen sivistyssanojen liikakäyttöä sekä kapulakieltä, vetoan silkkaan mielivaltaisuuteen.

Ensimmäistä kertaa koskaan olen aloittanut jouluvalmistelut marraskuun puolessavälissä. Olen järjestänyt kaappeja, tehnyt ensimmäiset jouluaskartelut ja hakenut koristeet kellarista. Koska olen tehnyt tätä vilkkaan kolmevuotiaan kanssa syyslfunssan runtelemana, psyykeni on meinannut räjähtää käsiin muutamaan otteeseen, (ne keillä on lapsia tietää ettei tämä ole vitsi) mutta olen silti onnellinen. Kierrätykseen on mennossa kolme isoa kassillista tavaraa, ne kymmenet lasipurkit joihin on pitänyt ties kuinka kauan säilöä jotain sekä mekot, jotka ovat ihania henkarissa mutta joita en ole kertaakaan pukenut päälleni. Arvelen myös pärjääväni yhdellä viinipullonavaajalla ja purkinavaajalla. Kakkulapioita sen sijaan uskon edelleen tarvitsevani sen kolme kappaletta. Koska olen jo pitkään jakanut tavaraa melko huolettomasti, (eh heh) täällä on kaappitilaa jo valmiiksi aika kivasti tyhjillään ja tyydyttävään materiaaliseen tasapainoon saattaa jopa riittää tuo kolmen kassin hävittäminen.

Seksimessujen levottomuuksien jälkeen tämä on ollut ihanan normaalia ja rauhoittavaa toimintaa. Voin suositella tätä lämpimästi selibaatissa oleville ihmisille tyydyttäväksi sijaistoiminnaksi, sekä puutteenalaisille avoliitossa eläville miehille saannin varmistamiseksi. Ainoa kelle en suosittele, on naiset joilla on liian halukkaat avokit, heille jalat ristiin ja ukolle imuri kouraan!

Katkeransuloinen puoli kaappien ja kellarin mylläämisessä on sieltä esiin hyppivät eksien tavarat. Kyllä vieläkin jossain tuntui kun löysin upponalle-kirjan jota ollaan erään kanssa luettu toisillemme silloin kun olin 15-vuotias, sekä väärinkuultujen laulunsanojen kirjan jonka annoin ensimmäisenä yhteisenä jouluna huonokuuloiselle muusikkomiehelleni. Yhden nahkaisen vyön taittelin myös hellästi takaisin laatikkoon ja erään kusipään viimeiset leffat ja kirjat lähtee huomenna divariin. Sniff.

Eiköhän tässä ole glögimukin paikka, mukavaa joulunosoitusta kaikille ja muistakaahan, että liikkeellä on kaikenlaisia tonttuja.

Vielä reilu viikko sitten harkitsin vakavasti selibaattilupauksen tekemistä joksikin aikaa, syistä joita en tässä tarkemmin erittele. Sitten kohtalo puuttui peliin ja sain Walterilta sähköpostia, että minut on valittu sEXHIBITIONniin tuomaroimaan ilmaseksin SM-kisoja.

Oli aivan uskomattomaton (<- en korjaa, tuollaisia sanasolmuja tulee kun aivot on euforiasta sekaisin) messuviikonloppu, varsinkin perjantai 11.11. oli ikimuistoinen. Pääsin yhteiskuviin Saana Parviaisen kanssa ja tapasin myös upean Tali De'Marin, joka on mittaamattoman taiteellisen arvonsa lisäksi vielä hieno tyyppi ja ihanan oloinen ihminen.

Ilmaseksin SM-karsinta oli aika sekava tapahtuma, mutta joitakin varsin hyviä esityksiä nähtiin. Tyylejä oli monia, aina tantrisesta tanssista oikean seksin puolelle lipsuvaan hinkkaukseen. Kisan jälkeen lavalla nähtiin sekalainen sarja messuvieraiden esityksiä ja saatoinpahan itsekin siellä hieman telmiä... Ja istuin hetken aikaa Lotharin sylissä, ihan liian vähän aikaa vain, ja Saana Parviainen oli toisella polvella. Puuhalava on kyllä hauska paikka, en käsitä miten olen onnistunut missamaan sen aikaisemmilla messuvisiiteilläni.

Messutyöläisillä oli aika paljon tekemistä, ja hyvin reipas ja omatoiminen sai olla että menossa mukana pysyi. Oli varsin valaiseva kokemus päästä hieman kurkistamaan noin ison tapahtuman kulisseihin, ja en voi muuta kuin mitä lämpimimmin kiittää kaikkia ketkä ovat selkänahkansa tavalla tai toisella laittaneen peliin tämän erotiikkaspektaakkelin eteen. On meinaan aika hikistä työtä tuo seksimessujen teko. Hyvä että joku muu hoitaa ne hommat niin minä saan rauhassa keskittyä lopputuloksista nauttimiseen. :)

Ilta jatkui kuumana ja kiihkeänä milliklubin vippipuolella, missä pääsin ilokseni tanssittamaan vielä muutamia kissoja. Jatkojen jatkoista pyydän anteeksi seinänaapureilta ja totean, että vaikka olen aina hyvästä syystä naisia, jumalaisia kauneuden ja sulokkuuden ruumiillistumia kohottanut jalustalle, niin kyllä ne miehetkin sittenkin voivat olla luojan lahja maailmalle. Ainakin eräs illan pääesiintyjistä on. :) Mä en ehkä kävele viikkoon niin etten tätä muistaisi ja pala sydäntäni on nyt Norjassa, mutta olipahan ikimuistoiset synttärit.

Ja kaiken muun hyvän lisäksi, minut pyydettiin paikalle tuomaroimaan myös sunnuntaina, ja tapasin kiusiksen joka on aivan loistava tyyppi. Kisan voitti lopulta Siperian Leijona rohkealla ja hauskalla esiintymisellään. Ja myönnetään, pojalla oli aivan mahdottoman söötti hymy. Itse piipahdin vielä SMRF:n pisteellä nuuhkimassa ilmaa ja olin siellä hetken aikaa nätisti niputettuna, mikä kruunasi viikonloppuni.

Elämä on järjettömän hauskaa ja ihanaa silloin tällöin, ainakin nyt.