Pienituloinen vai suurimenoinen?

Viivan alle jäävä summa on ollut tapetilla myös valtakunnan mediassa.

Hesarissa oli juttua keittiötyöntekijästä, jolla jää pakollisten menojen jälkeen jää elämiseen 1100 euroa..

Luin jutun ja muistan miettineeni, että no, onpas tosiaan mälsää. Sitten erän Facebook-kaverini julkaisi linkin seinällä kommentilla, että ei todellakaan kannata valittaa, jos elämiseen jää laskujen jälkeen 1100 euroa. Kommenttikentissä kompattiin.

Siinä vaiheessa minäkin tajusin, että hetkinen, neljä vuotta sitten ei ollut ollenkaan tavatonta, että minulla jäi elämiseen itseassa vähemmän.

Minulla ei ole koiraa, mutta silloin oli kissoja kaksin kappalein. En tiedä paljon teinin ruokkimiseen menee kuussa, mutta veikkaisin, että auton kuukausittaiset kulut (ko. jutun henkilöllä ei vissiin ole autoa) ovat varmaan samaa luokkaa. Että siinä mielessä uskallan verrata.

Rahat kyllä riittivät ja minä sain ne kyllä riittämään myös ratsastustunteihin 3-4 kertaa kuussa.

Mutta olihan se nyt toki kypsää aikaa. Muistan sen hyvin. Ei ollut kerta eikä kaksi, kun mietin, että oliko sittenkään hyvä idea vaihtaa asunto, auto ja tallipaikka samaan aikaan. Jälkikäteen ajateltuna oli, ehdottomasti, mutta penniä siinä joutui venyttämään.

Miten sitten silloin sain rahat riittämään?

No, latasin silloin kännykkääni budjetointi-sovelluksia. Käytin niitä kahdella eri tavalla. Joko niin, että päätin paljonko minulla saa mennä rahaa viikossa ja kirjasin sen sovellukseen ylös. Sitten joka kerta, kun maksoin jotain, miinustin sen summasta - heti kassalla. Tämä on erittäin tehokasta! Monesti agendallani oli ruokakauppa ja alko. Ruokakaupan jälkeen totesin, että enpäs menekään alkon kautta.

Ehkäpä tutkailen taas sovelluskauppaa ja otan käyttööni viikkobudjetin.

Toinen tapa oli, että maksoin laskut ja miinustin jäljelle jääneestä summasta muut tiedossa olevat menot (tyyliin bussikortti) ja sitten miinustin kaikki hankinnat siitä. Tämä ei ollut yhtä tehokasta, lähinnä piti yllä tietoisuutta siitä, että paljonko tilillä on rahaa. Nyt siitä huolehtii vaivattomammin Pivo.

Muistan myös oppineeni melko nopeasti, että aina ei ole pakko sanoa joo. Opin sanomaan ei, kun minua pyydettiin teatteriin, leffaan, syömään, erilaisille kursseille yms. Lisäksi toin duuniin eväät.

PS. Kulutuksen suhteen olen ollut suht hyvin ruodussa. Kaupassa olen käynyt ostamassa vaan vessapaperia (ihan perus luonnonystävää - vähän se on karkeeta kyl), ostin myös pari pientä skumppaa (itelleni ja siskolle) ja hain pöperöä Burger Kingistä. Toisaalta loisin lauantai-illan siskon ruokittavana, joten pienet lipsumiset ei nyt NIIN paljon haittaa.

PPS. Vielä mielensäpahoittaja-disclaimer. Tokikaan en väitä, että olen Hesarin jutun henkilön kanssa samassa veneessä enkä todellakaan valita, että jokunen vuosi sitten rahaa jäi viivan alle vähemmän; tilannehan johtui ihan omista valinnoistani. Valinnoista johtuvat myös minun "pakolliset menot", joiden takia ns. elämiseen jää ehkä vähemmän kuin toisella saman verran tienaavalla. Tavoitteena onkin tinkiä nyt niistä ei pakollisista. Peace!