Vähintään kuukauden mittainen haaste kertoo, että mitä jää viivan alle, jos huoleton kermaperse ottaa itseään niskasta kiinni ja pistää arkimenot kuriin.
Huomenna on tilipäivä eli haastekuukausi loppuu NYT!
Mikäpä oli lopputulema? No kuulkaas, ruokakauppaan meni rahaa 162 euroa. Edellisessä kuussa kulunki oli 234 euroa eli ei lainkaan hullumpi kiristys, varsinkin kun kuitenkin porsastelin ostamalla kalliita juttuja kuten cashew-pähkinöitä ja mantelimaitoa muun muassa.
Mistä säästö sitten syntyi? Luultavasti suurimmaksi osaksi siitä, että ostin kissanruokaa ja muuta ns. pakollista ja säilyvää kerralla paljon. Tämän ansiosta en joutunut ramppaamaan kaupassa vähän väliä. Jätin myös melkein joka kerta ostamatta herkut (siideri, suklaapatukka yms) ja muutenkin skarppasin enkä sortunut heräteostoksiin.
Isommassa mittakaavassa kuukausi olisi voinut mennä paremminkin. Vielä maanantaina näytti, että voisin siirtää säästötilille oikein kivasti ns. käyttämätöntä rahaa, mutta ei sittenkään. Nimittäin Slush. Tuo startuppaajien festari on ensi viikolla ja joudun (pääsen) lavalle. Pakko oli siis käydä kampaajalla (väri+leikkaus) ja ostaa uudet varkut. Siis ihan pakko.
No, mitäs muuta jäi kuukaudesta käteen?
Elämä on valintoja ja voin valita syödä vieläkin edullisemmin. Lisäksi jos näen vaivaa ja lähden jahtaamaan munataksia ja harrastaisin muutenkin ketjuketkujen ohitse ostamista, painuisi ruokalasku vieläkin alhaisemmaksi. Ja ensi syksynä piru vie kerään puolukkaa koko talven tarpeiksi! Huomenna laitan fillaroinnista kertyvät säästöt lyhentämättömänä säästöön enkä osta ensi kuussa ainuttakaan rättiä!! Ja onko joka viikonlopuksi ostettava pullo punkkua?.
Minun on jo pitkään pitänyt kirjoittaa pyöräilystä ja miten pyöräilemällä säästää ja sitten, että missähän helvetissä ne rahat, jotka olen pyöräilemällä säästänyt, mahtavat olla.
Olen siis fillaroinut duuniin heinäkuusta saakka. Aloitin vähän niinku vahingossa ja jäin koukkuun. Se on aivan ihanata. Säällä kuin säällä. Tai no, lumisadetta ja pakkasta en ole vielä kokenut.
Mutta siihen säästämisaspektiin.
No, ensinnäkin bussilippu. Sehän maksaa 47 euroa. Jos nyt oletetaan, ettei lunta tule vielä seuraavaan kuukauteen silleen raamatullisesti, niin olen säästänyt 235 euroa.
Tämä säästö on selkeä ja helposti (laskimella) laskettavissa.
Sitten ne muut säästöt. En kulje enää keskustan läpi töihin, joten se tarkoittaa sitä, etten osta joka aamu tai ainakin joka toinen 2.90 € maksavaa lattea.
Lasketaan nyt sitten vaikka säästöksi 10 lattea kuussa eli 145 €.
Sitten hiukan hankalammin laskettavia juttuja, mutta näistäkin kertyy taatusti yhteensä parisen sataa.
Meikkaan nykyisin töissä vain jos on pakko (=pitää nähdä jotain muitakin kuin työkavereita ja Salven henkilökuntaa). Ennen fillarointia meikkasin joka päivä.
Meikeissä uskon laatuun eli en osta 10.90 € ripsareita, vaan niitä merkkijuttui, sama pätee meikkivoiteeseen. Koska iho on ulkoilun ansiosta (näin uskon) hyvässä kunnossa, aloin sutimaan meikkivoidettakin vasta joskus lokakuun lopussa. Duunissa minulla on naamarasvana jotain halvinta Rainbown vartalorasvaa, kotona jotain parempaa. Pesuainetta naaman pesuun tartten harvoin.
Afterit ja kauppoihin harhautuminen. Kun on liikkeellä fillarilla, ei voi juoda aftereilla paria enempää. Nyt kylmillä ilmoilla afterit, jotka eivät tapahdu duunin kulmilla (Salve, Hemingways) ovat vähän poissuljettuja, koska en jaksa mennä keskustaan ja tulla takaisin töihin vaihtamaan vaatteita. Eipä siltä, kävin tässä pari viikkoa sitten kaverin kanssa syömässä Vltavassa kuraisissa tuulipuvunhousuissa ja hikisessä teknisessä paidassa ja hevoselle haisevassa kuoritakissa. Kerran imuroin samoissa vermeissä siiderin Mbarissa, siinä oli hipstereillä ihmettelemistä. Mutta josko ei ottais tavaksi tuota kuitenkaan.
No niin, jos noille kahdelle jälkimmäiselle lasketaan säästöä vaikka 50 €/kk, niin rahaa olisi mennyt fillaroinnin ansiosta vähemmän 126 €/kk eli yhteensä 630 €.
Jos tuosta vähennetään pakolliset hankinnat eli kypärä, lamppu ja heijastinliivi ja ehkä ensiviikolla asennettavat talvirenkaat, niin se on silti useampi satanen.
No, en tiedä minne tuo raha on mennyt, koska säästötilille en muista moista summaa siirtäneeni.
Muistan, kun aikoinaan Nokiatalolla työskennellessäni olin latte-koukussa. Joka aamu piti saada latte Robertsilta. Laskin kerran, että vuodessa niihin latteihin meni merkkilaukun verran rahaa.
Jos olisin ollut fiksu, olisin pistänyt tilipäivänä etukäteen tuon latteihin menevän summan verran rahaa säästöön, koska turhien menojen pois jättäminen johtaa vaan väistämättä siihen, että rahat menevät johonkin toiseen turhaan asiaan.
Tulevana tilipäivänä pistän tämän idean käytäntöön.
Koska on muodikasta olla itselleen armollinen, niin muotoilen tämän nyt näin: vasta viikko ennen tilipäivää ja haasteen loppua retkahdin kaupassa siideriin (kaksi kappaletta!!) ja pieneen pussiin nachos cheeseballeja. Aijaijai!! Mutta tosiaan, kolme viikkoa maltoin olla porsastelematta.
Kauppalaskun kuitissa oli kuitenkin yksi yhteensä näitä kolmea tuotetta kalliimpi juttu. Nimittäin puolukkarasia. Vanhustyövoimalla kerätyt puolukat loppuivat ja nyt olen siis ostomarjojen varassa.
Olo on kuin sillä lastenlaulun (runon?) tyypillä, joka vaan rallatteli koko kesän ja naureskeli sille toiselle tyypille, joka ahersi tulevaisuuden varalle ja sittenpä talvella olikin karu todellisuus edessä.
(Luulen, että tuo lastenlaulu on jo kielletty. Aiheuttaa varmaan pilteille traumoja, kun vihjaillaan tolleen, et sen iPhone kuutoseen eten pitäis tehdä muutakin kuin näyttää keskisormea)
Niin että nyt olen pari kertaa miettinyt, että miksipä en ajanut syksyisenä viikonloppuna kotiin ja rohmunnut äitin kanssa lähimetsien puolukoita parempaan talteen. Hyvänen aika, puolukka säilyykin niin hyvin, päinvastoin kuin mustikka ja mansikka, jotka pitää pakastaa nanosekunnissa.
Laiskuudesta siis sakotetaan. Ja olenpa taipuvainen ajattelemaan, että se on ihan oikein.
Oivallus lieneekin se, että yksineläjä voi säästää kymppejä, kun lopettaa ruokakaupassa holtittoman porsastelun, mutta todellinen säästö tulee siitä, kun ottaa itseään niskasta kiinni ja näkee vähän vaivaa ja hankkii ne ruokavalionsa kulmakivet muualta kuin kaupasta.
Vaikka haaste on periaatteessa loppusuoralla, niin ajattelin kiristää ruuvia vielä seuraavankin kuukauden ja siihen liittyy nyt sitten sitä vaivannäköä ja valintoja. Smoothiet saa nyt jäädä. Koska pähkinät ja ostopuolukat ovat niin kalliita. Tilalle tulevat ihanat omeletit. Koska luomumunat eivät nekään mitään halpoja kaupassa ole, niin onhan se nyt sitten lähdettävä minunkin jahtaamaan sitä munataksia.
Browsailin Pivoa ja se kertoi minulle sekä hyvää että huonoa. Hyvää on se, että ruokakauppaan saattaa hyvinkin tällä menolla mennä noin satanen edellistä kuukautta vähemmän. Jos niin käy, niin saan olla oikein tyytyväinen.
Huonoa on sen sijaan se, että keskikulutus on taas kivunnut entisiin lukuihin.
No, sehän johtuu parista asiasta.
Ensinnäkin siitä, että oltiin tyttöin kanssa teatterissa sivistymässä. Koska olemme fiinejä leidejä (=kermaperseitä) emme tietenkään menneet ruotimaan näkemäämme taidepläjäystä mihinkään peruspubiin, vaan Salutorgetin loungeen. Mutta tottahan sitä nyt vähä viinistä ja drinkistä extraa maksaa, kun on pöytiin tarjoilu ja kerrassaan hurmaama tarjoilija.
Toisekseen tankkasin eilen auton.
Ainiin ja hevosjuttuihin meni viime viikolla 50 euroa extraa, kun osallistui satulansovituskurssille ja Make Nyman, tuo velhojen velho kävi ohjasajamassa hevostani. Mutta, se oli joka sentin arvoista.
Mutta nyt tiedossa ei ole auton tankkausta lähitulevaisuudessa eikä ruokakaupassakaan pidä käydä ennen viikonloppua. Jospa se keskikulutus siis siitä vielä haasteen loppua kohden laskisi.
Kodin Kuvalehden vinkit luettu ja luvattu referaatti tässä. Olen jakanut vinkit kolmeen kategoriaan. Enjoy!
1. Kyllä, kannatan!
Jätä pakkoalennusmyynnit väliin
Kyllä, samaa mieltä. Alet on todellista muka-säästämistä. Sitä paitsi, kun minä menen alennusmyynteihin, niin löydän aina itseni hyllyltä missä lukee: Normaalihintaisia tuotteita.
Älä lue mainoslehtisiä, älä surffaa verkkokaupoissa ja pysy poissa ostoskeskuksista.
Just näin. Ei tule mielihaluja. Vähä niinku et jos oot sinkku, niin ei kannata katella deittipalstoja, kun voit erehtyä luulemaan, että maailma on pullollaan ihania kanssasinkkuja (oikeasti 0.001 % niistä voi edes harkita).
Pese siivousrätit pesukoneessa.
Jep, mulla on jopa keittiössä sellaisia pestäviä bamburättejä.
Järjestä ystävien kanssa vaatteidenvaihtobileitä.
Kannatan. Minulla on yksi ystävä, joka on hyötynyt suunnattomasti siitä, että olen ostanut itselleni liian pieniä vaatteita. Tällä hetkellä minulla tippuu lähes kaikki byysat jalasta. Saiskos ne kierrätettyä jollekin ja joltain toiselta pienemmät mulle?
2. Kokeiltu, enpäs tiiä...
Opettele leikkaamaan puolisosi hiukset
Exäni oli kärsivällinen mies. Mutta toisaalta, hän ei suostunut menemään uudessa kotikaupungissa parturille, vaan ainoastaan kotipaikkakunnalla sille samalle jolla oli käynyt aina (kyllä, satakunnasta, mistä arvasit). Tyypillä oli jenkkisiili!! Ihan kuin sitä ei ois osannu leikata kuka tahansa (paitsi minä).
Osta uusia huiveja ja piristä niillä vanhoja takkeja.
En käytä niitä kuitenkaan.
Jumppaa tai joogaa Youtuben avulla.
Jos (normaalituloinen) omistaa hevosen, ei valitettavasti ole rahaa muuhun ohjattuun liikuntaan. Hankin jokunen vuosi sitten jooga-DVD-levyjä. Olin melko sitkeä muutaman kuukauden. Pääsin rullaamaan risti-istunnasta kontilleen eli ei se hukkaan mennyt. Enkä myöskään rikkonut itseäni. Ehkä pitäis taas harkita.
3. Hei kamaan!
(Valitettavasti iso osa oli tätä osastoa ja vinkeistä suurin osa käsitteli sitä, miten voit säästää talouspaperin kulutuksessa. Epärelevanttia minulle, joka ostaa sitä vain vahingossa).
Oleskele pimeässä ja kynttilänvalossa.
Ja kynttilätkö ei maksa? Ja muutenkin, ihan oikeesti.
Leikkaa postintuomat kirjekuoret kauppalapuiksi
Niin tai naputa ne listat kännykkään, pöljä!
Vie matot ulos ja tamppaa ne imuroinnin sijasta
Ok, tämän vinkin antajalla ei selkeästi ole kissaa... ja mikä tämä säästö oli? Imurin kuluttama sähkö?
Käytä vanhat hammasharjat vessan pesuun
... ja siitä säästyneet rahat siisteyspakkomielteestä parantavaan terapiaan(ko)?
Vaikka olen ns. digi-ihminen eli olen viettänyt koko työurani digitaalisten palveluiden rakentamisen parissa, rakastan printtilehtiä. Mulle tulee ihkaoikea paperinen hesari ja kaksi naistenlehteä Olivia ja Kodin Kuvanlehti ja sitten tietysti Suoralla-lehti, joka meidän putte*ihmisten oma lehti. Joku kerran sanoi: Lehti on hyvä, siinä on alku ja loppu. I agree!
Kodin Kuvanlehteä olen lukenut jo vuosikausia kotona, mutta tänä syksynä tilasin sen ihan itselleni. Se on ihana lehti.
Tänään tulee taas uusi numero. Siinä on kuulema nuukuusvinkkejä. Maltan tuskin odottaa.
Hassua, että tästä kulukuuri-haasteesta on tullut itseasiassa samalla myös ikäänkuin dieetti.
Nimittäin kun rahahanat on kaupassa tiukassa, niin lohtuherkkuihin (karkki, iltasiideri, you name it) ei saa sortua.
Enkä ole sortunut. Aivan loistavaa.
Takana on nimittäin pari suhteellisen turhauttavaa työpäivää. Entisessä elämässä makaisin nyt tässä sohvalla suklaalevy ja vähintääkin siideri kourassa. Nyt mietin, et keittäiskö teetä.
Se on kyllä jännä juttu tuo lohtusyöminen. Mistähän sekin toimintamalli on opittu sillä todella syvällä se minussakin istuu. Heti kun tulee pienikin vastoinkäyminen, niin johan alkaa suu nappasta.
Nyt olen kuitenkin niin henkistynyt tässä sohvalla, että lausun teille, rakkaat neljä lukijaani, suuren elämänviisauden:
Vitutus ei poistu syömällä, se poistuu elämällä (ja ehkä vähä Facebookiin valittamalla)
Jälleen kerran valtakunnallinen media on samoilla apajilla. Hesari julkaisi lauantaina viisi vinkkiä ruokamenoissa säästämiseen.
Sori, kun on vinossa, Yritin oikaista, mut en vissiin osannut.
Luin ne innolla, mutta eihän ne tietystikään mitään uutta ja mullistavaa sisältäneet. Eipä tietenkään. Eihän perusruokamenoissa säästäminen ole mitään avaruustiedettä. Kysehän on puhtaasti siitä, että mistä siihen säästämiseen löytyy se motiivi, koska vain motivoitunut ihminen pystyy vastustamaan yhtä ihmisen voimakkainta perusluonnetta eli laiskuutta.
Laiskuudesta ja motivaationpuutteesta puheenollen, sain hiukan palautetta kirjoituksesta, jossa manailin sitä, miten vaikeaa on syödä eettisesti. Ei kuulemma ole yhtään vaikeaa. Pitää vaan liittyä muutamaan ruokapiiriin ja hakea ulkoilevan kanan munat munataksin pysäkiltä. Ihan totta, ei kuulosta yhtään vaivalloiselta.
Mutta, ei kuulosta sekään, että veisit roskiskatoksessa roskapussisi siihen perimmäiseen, ei-yli-äyräiden pursuavaan roskikseen, mutta et vaan vie.
Mikä sitten minua motivoi tässä haasteessa? Ehkä se, etten halua enää tuntea olevani typerys, joka ainakin vuositasolla haaskaa ihan liikaa rahaa vaan siksi, ettei jaksa miettiä ja skarpata. Katellaan mihin se riittää.
No, miten sitten pärjään Hesasin vinkkien kanssa (katso kuva).
1. Joo, en osta eineksiä, mutta tuo väite ei pidä täysin paikkaansa. Ostin viikonloppuruuan lisukkeeksi bataattia. Se maksoi yli kaksi euroa. Olisin saanut pakasteranskikset kylläkin halvemmalla.
2. Tähän pyrin eli ostoslistansuunnitteluun ja listassa pysymiseen. Tänä viikonloppuna hyödynsin sitä mitä kaapissa oli ja viimekin perjantaina tein pottumuussinjämistä pannukakkuja. Mutta, tässä jos missä on parantamisen varaa.
3. Kilohinta? Tai litrahinta. Kävin Alkossa. Kolmen vartin vinkkupullon litrahinta oli alhaisempi kuin pikkupullon. Ostin siis ison pullon. Papukaijamerkki!
4. Trendikkyys, ruoka ja meitsi emme asu samassa lauseessa, mutta myönnettäköön, että aasialaisiin ruokiin tarkoitettuna mausteita on tullut hankittua. Onko thaikku enää ees trendikästä? Ei kai. Guud, eli synninpäästö tästäkin.
5. No, mullahan ei ole kaapit pullollaan ruokatarvikkeita. Tai no taitaa tuolla olla nuudeleita ja jotain currytahnoja. Ehkä teen ensi viikonloppuna Pad Thaita. Eväät töihin? Uncheck. Tähän en kykene just nyt, mutta Pivonkin mukaan ulkona syöminen tekee ison loven budjettiin. Ehkä joskus, ehkä ei.
No, mites muuten on mennyt? No, perjantai ei ollut mikään suksee, koska sorruin tuhlaamaan pariinkin otteeseen alkoholiin. Itse asiassa kolmesti, jos se viinipullo lasketaan. Kaupasta tosin ostin koko viikonlopuksi vain bataatin ja, niin, suklaapatukan, mut hei oli perjantai ja se oli vaan Fazeria.
Lauantaina puolestaan sain ihanan miehen ansiosta sponsoroidun lipun HIHS:iin, mutta koska olin sen menon jo henkisesti budjetoinut, pistin hyvän kiertämään ja sponssasin puolestani kummitytön samaisiin kinkereihin.
Koska ostatin tuosta hyvästä samaisella kummitytöllä itelleni paikanpäällä pari skumppaa enkä edes käynyt Expossa kattelemassa tavaraa mitä en tarvitse, ei lauantaikaan huono päivä oikeastaan ollut.
Sitä paitsi, kummitytön sponssaaminen ei ollut tuhlaamista, vaan sijoitus tulevaisuuteen. Minulla kun ei ole omia lapsia, niin näillä mukavilla teoilla luon kummilapsille sitä nakertavaa velvollisuudentuntoa, jonka ansiosta minullakin on vierailijoita, kun kellin vaipat housussa kunnalliskodissa robottien ruokittavana.
Tiedättehän sanonnan "ei voi kauhalla vaatia, jos on lusikalla annettu". Minulla on tästä hyvin konkreettinen esimerkki, miten joillekin on annettu kauhalle ja toisille ei.
Minulla on kaksi isosiskoa. Kun heitä tehtiin, niin he pysähtyivät vuoronperään niiden kiulujen ääreen, joista heille ammennettiin kauhalla pituutta ja sitten kykyä järkevään taloudenpitoon. Sitten tajuttiin, et ei hitto, sieltä tulee kolmaskin ja sitten noissa kiuluissa oli aika vähän enää jäljellä, sieltä ne sitten raapi jollain pikkulusikalla se, mitä jäljellä oli.
Tuloksena siis, että olen semmoiset 15 senttiä lyhyempi ja siskoihin verrattuna onneton kaikissa talousasioissa.
Mun systerit nääs, ne osaa. Ne ei tule kaupasta vahingossa ostettujen eila-tuotteiden kanssa tai ihmettele 50 euron kauppalaskua, joka meni kaikkeen paitsi ruokaan. Järjestelmällisiäkin ne on. Tunnen erittäin suurta pienuutta heidän rinnalla - monessakin merkityksessä.
Ei ihme, että heillä on talot ja niiden pihat autoja täynnä ja matkustavatkin hyväkkäät ihan myötäänsä. Ja jos joku nyt siellä aattelee, et niin, niillä ei oo sitä hevosta, niin VÄÄRIN, toisen siskon talouteen kuuluu, ei yksi, vaan kaksi hevosta.
Tämä on oikeasti jopa vähän masentavaa, kun sitä oikein miettii. Miksi minä en onnistu samoissa asioissa?
Toisaalta, ehkäpä se en olekaan minä, vaan syyllinen ahdinkooni ovat PERHEPAKKAUKSET. Siskot voi ostaa niitä, koska heillä on niin monta suuta ruokittavana. Voi ostaa isoja eriä kerralllaan edukkaasti.
Muutama kuukausi sitten Facebook-seinälläni puhkesi Jaffa-keksi -gate. Urputin statuksessani, että oi, kun ois tehnyt mieli Jaffa-keksei, mutta kun niitäkään ei enää myydä sellaisessa normaalissa koossa, missä niitä on vaan yksi pötkylä, vaan isossa perhepakkauksessa, jossa on kaksi pötkylää.
No, en minä sellaista osta.
Keskustelu aiheesta sai nopeasti metatason perheet vastaan sinkut. Että kun vastustin perhepakkauksia, niin vastustin samalla perheellisiä ja varmaan niitä perhearvojakin sitten. Tai jotain. Pienen mielensäpahoittamispingiskommentoinnin jälkeen tilanne eskaloitui siten, että eräässä kommentissa sanottiin aika suoraan, että "niin mut perheet onkin onnellisempii ja sinkut on onnettomii", niin minä mieleni pahoitin ja nakkasin moisen tyypin pois miun frendeistä. Siitäs sait ja SIITÄ. Että semmosta. Vuoksi Jaffa-keksien mulla on yksi FB-kaveri vähemmän.
Mutta että perhepakkaukset. Voisko niiden avulla säästää? Ehkä. Huomasin nimittäin viime viikonloppuna, että jos ostais sellaisen jättisäkin Emboa, niin se ois per rulla halvempaa kuin luonnonystävä.
Aatella, vois säästää ja kermaperseillä. Ihan huippua!
Jos pelkästään syömistä alkaa miettimään eettiseltä kantilta, huomaa pian, ettei oikein mikään vaihtoehto ole oikein.
Olen pitänyt muutaman vuoden yllä sellaista semi-ryhtiliikettä, mihin on kuulunut broiskun ja porsaanlihan välttely. Kokonaan en ole noita pois jättänyt, mutta vähentänyt paljon. Häränlihan kulutusta en ole vähentänyt niin paljon, mutta pitäisi kyllä. Onneksi vakilounaspaikassa tulee syötyä paljon kalaa.
Nyt kipuilen maidon kanssa. Maidontuotanto on oikeasti ihan saatanasta. Tuottaakseen maitoa lehmien pitää poikia koko ajan (jos kaupunkilaiset ei ymmärrä termistöä, niin poikia tarkoittaa synnyttää). No yksistään tämä on minun mielestäni perseestä. Erityisesti hanurista se on siksi, että vasikoista n. puolet ovat sonneja elikkäs poikia. Nämä sonnivasikat myydään sitten lihakarjatiloille elämään paskan elämän ennen kuin päätyvät ihmisten lautasille.
Meat is murder, kampanjoitiin ennen vanhaan. Voi olla, mutta koska eläin ei ymmärrä, että mitä nyt tapahtuu kun sähköpistooli nostetaan ohimolle, ei se kuolema ole se paha juttu (minun mielestäni), vaan se kurja elämä ennen sitä.
Noniin, eli olen siis päättänyt vähentää maitotuotteiden käyttöä (tähän sanon nyt sitten ihan suoraan, että osittain tämäkin päätös on vähä niin ja näin, koska syön lounaan ulkona ja jos alan etsimään joka päivä maidotonta ja lihatonta lounasta, niin voi mennä vaikeaksi).
Mutta kuitenkin, vähennän nyt ainakin kotikäyttöä. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että rahkan sijaan teen smoothien mantelimaidosta, cashew-pähkinöistä ja banaanista.
Noh, nämäpä ovat tietysti kalliita ja myöskin epäeettisiä, kun niitä rahdataan tänne pohjolan perukoille tuolta maapallon toiselta puolelta. Pähkinät poimii taatusti joku lapsi ja niiden käsittelyssä käytetään jotain myrkkyjä. Kuulema niitä myös säteilytetään???
Noh, näitäpä eilenkin kaupassa puntaroin ja tulin siihen tulokseen, että pidän enemmän eläimistä kuin lapsista ja itsestäni eli ostin sitten pähkinöitä.
Mutta tosiaan jos tarkkoja ollaan, niin niitäkään ei sais ostaa. Kotimaiset kasvikset ne vasta kamalia onkin tälleen talvella.
Luojan kiitos kanojen oikeuksiin on puututtu vahvalla kädellä, voin sentään syödä iltapalaksi munakasta.
Paitsi että paistoin sen voissa... Helvetti, here I come.
