Tänään pitemmälle juoksulenkillä mieleeni muistui kuinka esi-isämme metsästivät savannilla: seuraamalla saalista kunnes se väsyy ja metsästäjän on helppo jopa primitiivisin tavoin tappaa se lähietäisyydeltä.
Tämä kestävyysjuoksuhypoteesi selittäisi miksi ihmiset ovat lähes ainoita lajeja jotka pystyvät kestävyysjuoksuun, joilla on tehokas lämmönsäätelyjärjestelmä sekä ainoa laji joka on keksinyt kantaa mukanaan vettä.
Ihminen on sittemmin kulttuurievoluution kautta keksinyt tehokkaampia tapoja saada ravintonsa, mutta tämä taktiikka tuntuu silti jääneen kytemään alitajuntaan ja aktivoituvan yleensä etenkin epätoivoisessa parinhankinnassa.
Daniel Kahnemann puhuu kirjassaan Thinking, Fast and Slow kuinka hän näkee ihmisillä olevan kaksi eri järjestelmää päätöksentekoon, toinen tekee nopeita päätöksiä "selkäytimestä" ja toinen on hitaampi ja harkitsevampi. Toiset kutsuvat ensimmäistä järjestelmää myös matelija-aivoksi ja kenties nykyisen rationalistisen maailmankuvan vinnelistä evoluution jäänteeksi joka estää meitä olemasta täysin "rationaalisia".
Käyttäytymistieteissä on myös huomattu, että ihmisillä on tavallaan myös tietty henkinen "kaistanleveys", joka kuluu henkisessä rasituksessa jolloin matelija-aivoimme pääsevät helpommin läpi. Olemme siis itsekin alttiita väsytystaktiikalle: tarpeeksi pitkään painostettaessa mielemme väsyy ja antaa periksi.
Eli, jos tätä lukevat naiset ihmettelevät miksi baareissa miehet seuraavat kuin hai laivaa, niin tämä on kirjaimellisesti kivikautista meininkiä ja todettu toimivaksi.