Uneton Punavuoressa

Olen sanonut sen usein ja sanon sen taas, älä ikinä maksa siitä että voit lähettää viestin nettideittisivulla. Helsingin Sanomissa oli mielenkiintoinen juttu miehestä joka esiintyi työkseen panotreffisivuilla nuorina naisina. Rohkeata tulla esille noin ja toivottavasti mies saa elämänsä reilaan.

Tarinassa ei ole oikeastaan kuin häviäjiä. Toisella puolella on alipalkattuja seksityöläisiä ja toisella puolella seksielämäänsä tyytymättömiä ihmisiä, joiden himot vievät ansaan. Tosin, osa näyttää olevan juuri niitä urpoja joita kuulee tavattavan normaaleillakin deittisivuilla:

"Ehkä olen nössö, mutta melko karkeaa menoa miehet tässä harrastavat. Ensimmäinen repliikki voi olla vaikkapa 'Haluan nuolla'."

Ikävä kierrehän on se, että jos näillä kommenteilla saa vastauksia maksua vastaan voi kiiman sumentavat aivot luulla että samanlainen käytös toimii myös oikeiden ihmisten kanssa.

Monista huomaa, että he ovat kunnollisia, työtätekeviä jamppoja, jotka vain kaipaisivat jonkun viereen halimaan.

Kuten Frank Pappa aikoinaan totesi, kosketelekaa toisianne.

Jos on sanottava yksi asia Tinderistä, niin se on se että se on virkistävän uusi lähestymistapa nettideittailuun. Facebookia imitoivat profiilisivut alkavat olla jo vähän passé ja ovat mitä Yahoo oli ennen Googlea - selaamista ilman löytämistä.

No, ei Tinder nyt ihan uusi juttu ole. Vastaavantyylinen vasemmalle tai oikealle nykäiseminen löytyi myös OKCupidin mobiiliversiosta.

Tinder heittää kaiken pölyisen vakavuuden nurkkaan ja kaikilla, ihan kaikilla on Tinder-tarina. Tämä on mullistavaa, koska kukaan ei ole normaalissa keskustelussa ennen kertonut nettideittailutarinoita. Normaalisti nettideittailua tehdään suljetun oven takana, mutta Tinderiä selataan ryhmissä. Mistä tämä johtuu?

Siitä, että Tinder antaa selkeät pelisäännöt. Tässä on kasa kuvia, tee päätös. Kuningasidea on tehdä päätöksestä jokapäiväinen - erään tilaston mukaan Tinderissä nykäistään yli 400 000 kertaa minuutissa (Tinderin mukaan yli puoli miljoonaa). Elämä on raakaa.

Mutta riittäähän niitä kaloja vedessä? Mikään ei ole vakavaa Tinder-maailmassa.

Tämän hehkutuksen pohjalta arvon lukija voisi kuvitella minun olevan 100% Tinder-kelkassa, mutta te rakkaat ihmiset onnistutte aina olemana niin... kauhean tylsiä. Parinkymmenen nykäisyn jälkeen alkaa tuntua siltä, että kuvat alkavat toistumaan.

Naiset,

1. Onko se selfie pakko ottaa vaatekomeron peiliä vastaan? Pluspisteitä jos nappikuulokkeet ovat myös korvissa ja kameran malli näkyy.
2. Onko kuvassa pakko olla samppanjapullo? Miinuspisteitä jos se on vain kuoharia.
3. Onko se kuvan pakko olla purjeveneellä otettu? Kenties tämä kuvastaa sitä high-lifeä kuten edellinenkin.
4. Kukaan, kukaan ei lankea fat girl angleihin vuonna 2014. Älä edes yritä.
5. Audrey Hepburn -lainauksella et erotu. Tässä vaiheessa olen valmis väittämään, että Tinder on internetin paras kokoelma Hepburnin lainauksia.
6. Does this drink make me look sexy? Sinäkin osaat juoda alkoholia? Meillä on jotain yhteistä!
7. Miksi kaverikuva? Sinulla on bestis, mutta tässä vaiheessa en vielä ole varma kumpi teistä sinä olet.
8. Tämä kuva taitaa olla häistä? Eikö olekin?

Myös vihjeenä, vain hyvin harvat pitävät parrakkaista naisista. Tiedetään, näit paljon vaivaa sen Movember-selfien kanssa, mutta tämä on väärä foorumi.

Miehet,

1. Onko se paita pakko ottaa pois? Mikä ihme siinä on, että nettideittailuissa miehillä on jo ennen ensikontaktia vaatteet pois?
2. Onko sen auton vieressä pakko seistä? Junttia. Junttia. Junttia.
3. Onko se kuva pakko ottaa vessassa? Tämä on mielestäni mielenkiintoinen sukupuoltenvälinen ero. Selvästikään miehillä ei ole peiliä vaatekomerossaan, vaan ainoa löytyy vessan peilikaapista.
4. Mitä liikkuu mielessä kun laitat bilekuvia, joissa roikut muissa tytöissä? Olet alfa-uros, etkös vain olekin?
5. Does this drink make me look sexy? Sinäkin osaat juoda alkoholia? Meillä on jotain yhteistä!
6. Miksi vain yksi kuva? Yritä edes.
7. Jätetään ne pukukuvat LinkedIniin, jookos?
8. Kai tiesit, että Tinderissä voi myös nykäistä vasemmalle? Tinderin tilastojen mukaan miehillä on tapana nykäistä oikealle lähes aina.

Ja vielä niistä salikuvista...

Huomautan kuitenkin, että nämä ovat vain minun mielipiteitäni ja eräiden kuulemieni Tinder-tarinoiden mukaan nämä kliseet toimivat. Ai, omakohtaiset kokemukset? Olen tavannut muita norjanharmaiden omistajia.

Ja se on tavallaan huikeata, koska Tinder tarjoaa kaikille jotain. Tai ainakin teoriassa. Kuvilla ainakin alitajuisesti viestitetään kaikkea sitä mitä normaaleilla deittisivuilla yritetään epäonnistuneesti kirjoittaa. Tinderissä kukaan ei ole tähän mennessä postannut kuvaa itsestään akateemisena.

Haaste kaikille lukijoille, pistäkää Tinderiin matkakuva jossa olette vähemmän tunnetun maamerkin luona. 7 miljoonaa ihmistä käy Eiffelin tornin luona vuosittain.

Naiset, ette ehkä tiedä, mutta tälläkin hetkellä internetissä on kaksi ryhmää miehiä jotka miettivät strategioitaan päänne menoksi. Jos ette tienneet, niin se todennäköisesti johtuu että molemmat ryhmät pääasiallisesti hengaavat internetissä keskustelemassa keskenään ja ovat jättäneet teidät suuremmaksi osaksi rauhaan.

Huomattavasti harmittomampi tästä ryhmästä ovat ns. markkina-arvoteoreetikot, joita vastaan kirjoittelin useammankin näytöllisen edellisessä blogissani. Lyhyesti sanottuna markkina-arvoteorian voi kiteyttää lauseeseen

Toiset ovat "markkinoilla" suositumpia kuin toiset

Pariutumisongelmaa on hakattu sosiaalisissa tieteissä jo 1950-luvulta tai jopa aikaisemmin. "Markkina-arvoteoreetikot" yrittävät legitimoida omaa teoriaansa viittaamalla näihin yhteiskuntatieteiden tutkimuksiin. On kuitenkin huomattava, että melkein kaikissa tutkimuksissa käytetään hyvin pelkistettyjä malleja joiden laajentaminen oikeaan maailmaan on monessa mielessä hulvatonta. Päätöksentekotieteen ikiaikainen klassikko on The Secretary Problem, joka ratkaisi optimaalisen tavan löytää paras seurustelukumppani/puoliso/poika-/tyttöystävä. Ihan tarkkaa tietoa ei ole kuka sen alunperin ratkaisi tai millon, ja linkattu wikipediasivu antaa vain todella kapean katsauksen ongelmaan.

Suosittelisinkin lukijoitani uppoutumaan mielummin tähän: Kissing the frog: A mathematician’s guide to mating. Artikkelista selviää mikä tämä paras tapa on ja, mikä huomattavasti tärkeämpää, mitkä sen seuraukset ovat ja miksi kukaan ei tee parivalintaansa tällä tavalla. Pahoittelen etukäteen artikkelin aiheuttamaa mielipahaa parantumatomille romantikoille, jotka oppivat sen niin kovin alhaisen todennäköisyyden löytää Se Oikea.

...mutta jotenkin silti tuolla ulkona tänäkin viikonloppuna kauniissa ja raikkaassa keväisessä säässä kävelee lukematon määrä iloisia pariskuntia. Niitä haikeasti katsellessani mieleni lepää, sillä se jos mikä todistaa ihmiskäyttäytymisen pragmaattisuuden ja sen mallintamisen mahdottomuuden (ainakin yksilötasolla).

Mutta, palatakseni markkina-arvoteoriaan (eli MATtiin) - eli teoriaan miksi sen edustaja ei saa, en ole aivan täysin ymmärätänyt miksi tämä saamattomuus on pitänyt kääriä kasaan matematiikkaa ja kansantalouden menetelmiä. Se, mitä olen asiasta lukenut, ei ole kyennyt selvittämään minulle tarkkaa määritelyä “toisille” tai edes “markkinoille” (mistä oikeastaan käydään kauppaa?) tai mistä “arvo” tulee. Minusta koko teoria haisee tekosyille nyyhkyttää kulmassa ja syyttää asiasta muuta kuin itseään samalla kuin viiltää kirjaimet ATM ranteeseensa.

Jos joku vielä muistaa City.fi:ssä olleen Peilikuvan tai sen amerikkalaisen esikuvan Hot Or Notin, niin jälkimmäisestä on tehty huomattava läjä mielenkiintoisia tutkimuksia. Ensimmäisellä ei tietääkseni ole ollut juuri mitään yhteiskunnalista arvoa. Internetistä jo poistuneessa portfolio.com:in jutussa "You’re not attractive and neither is your girlfriend" linkattiin tutkimukseen, jonka johdannosta löytää viitteitä aikaisempiin tutkimuksiin jo 1970-luvulta. Esimerkiksi jo vuonna 1984 Deaux ja Wrightsman kirjoittivat

Similarity in attractiveness between two partners is important. Research has supported the matching hypothesis that people tend to relate to people who approximately equal them in evaluated beauty…. In the abstract we may prefer the most attractive person, but in more reality-based settings we choose someone who is close to our own level of attractiveness. (Deaux & Wrightsman, 1984, pp. 148–149)

Tulokset eivät sinällään eroa Simonin bounded rationality-ajattelusta (1955!), että niille pitäisi keksiä mitään omannimistä teoriaa. Mikäli aspiraatiotaso on liian korkealla, se laskeutuu siitä tasolle, jolla valinta-avaruudessa on tarpeeksi hyviä vaihtoehtoja. Yllättävää, eikö totta? Tästä seuraa se empiirisesti todettu havainto että “rumatkin saa”. (Sekä jokin sanonta kylvömiehestä ja vaoista...)

Arvon markkina-arvoteoreetikot, se ei ole teoria, ellei sitä voi testata. Kyllä, viittatte jutuissanne kovin moneen tieteellisen artikkeliin, mutta en ole vielä nähnyt yhtäkään joka käsittelisi "markkina-arvoa" itseään. Onko markkina-arvo "attractiveness", "erotic ranking", "sexual market value", haluttavuus vai mikä? Nähtävästi se riippuu vähän siitä miten omaa väitettä halutaan pönkittää. Se, että toiset ovat toisia halutumpia parikumppaneita ei ole kovin yllättävä tieto. On myös epätodennäköistä että amerikkalaistutkimusten tulokset pätevät huomattavasti tasa-arvoisemmassa (niin sukupuolisesti, taloudellisesti kuin muutenkin yhteiskunnallisesti) Suomessa.

Toinen, huomattavasti pelottavamapi, ryhmä ovat ns. "pelimiehet" seduction communityissään (vai oliko päivän termi social dynamics?) ja Neil Straussin "The Game" pikkutakkinsa taskussa. Nämä pelimiehet (joita markkina-arvoteoreetikot kutsuisivat YTM:ksi) ovat muokanneet treffailusta sosiopaattisen pelin, jonka strategioita ja vinkkejä he jakavat keskusteluryhmissään. Kohtaamisistaan kohteidensa kanssa he kirjoittelevat mittavia raportteja, jotta toiset peliemiehet voivat ottaa oppia ja kerto parannusehdotuksia. Toisin sanoen, turhautuneisuudessaan nämä tyypit ovat tehneet deittailusta pelin ja luoneet itsensä uudelleen "pelaajana", jolla on todennäköisesti viehättävä nimimerkki. Psykologisesti he ovat siis luoneet oman minänsä ympärille suojan ja esittävät teatteria. Tämä on myös huikea itsepetos mahdollisia rukkasia vastaan, koska eihän hän yrittänyt "tosissaan" joten häviäminen ei tarkoita mitään. He ovat siis poistaneet tunteen kokonaan pelistä, sekä myös personaallisuuden ja rehellisyyden.

Seduction community ei ole muuta kuin halpoja temppuja yrittää saada seksiä; NLP:tä ja muuta pop-tiedettä. Onneksi näiden pelimiesten suurin ongelma on se, että suurimman osan ajasta he tuntuvat hengaavan kotonaan hinkkaamassa prosessejaan (hih) ja ovat täysin fiksaantuneita niihin sen sijaan että menisivät ulos juttelemaan luonnollisesti.

Sillä välin kun kasvatin koirastani kunnon koirakansalaista, Lord Henry, kuten hänet tunsin aikoinaan, on siirtynyt jokaisen trendioikeistoilaisen tyyssijaan Uuden Suomen blogeihin. Hänestä nähtävästi on myös tullut kind of a big deal. Ymmärtänette miksi minun oli palattava Fidžiltä takaisin näppäimistöni ääreen.

Vaikka aikojen takaisen blogini otsikko olikin "Nettideittailu kusee", en ollut liikkeellä vain moittiakseni vaan yritin muuttaa maailmaa parempaan suuntaan esittelemällä monia tapoja joilla interneti deittipalstat voisivat toimia voi niin kauhean paljon paremmin. Olen kovin pettynyt ettei sivustoilla ole tapahtunut juuri mitään uutta, vaan näin Spotifyn ja YouTuben aikakaudella kysellään lempiradioasemien perään.

En varmaan ikinä saa Henryä kiinni palstametreissä, eikä minua haastatella valtakunnan päämedioissa, mutta tulen silti tekemään kaikkeni jotta saan puskettua positiivista viestiä pariutumismarkkinoista ulos. Ongelma on vain siinä, että minulla ei ole myydä helppoja kikkoja tai tekosyitä sille miksei saa.

Tämä kirjoitus perustuu osin aikaisemman Nettideittailu kusee -blogini kirjoituksiin "Rumatkin saa" (22.11.2007) ja "Viikonlopun lukemistoa" (13.9.2008)

Sinkkumies, jolla on koira on yleinen hahmo populaarikulttuurissa, erityisesti romanttisissa komedioissa, lähtien 101 Dalmatialaisesta. He eivät ole oikeastaan yksineläjiä ja toisaalta he selkeästi osaaavat pitää huolta jostain toisestakin. What's not to love?

Todellisuudessa tämä elämäntilanne ei anna kovin ruusuista signaalia. Koiranomistaminen on - riippuen rodusta - suhteellisen intsensiivistä hommaa. Koiranomistajaisnkku ei kovin myöhään yöelämässä liiku ja välttää viimeiseen asti krapulaa, koska koira haluaa ulos joka tapauksessa kuudelta aamulla. Onkin hyvin todennäköistä että koira onkin jäänne ja elävä muistutus aikaisemmasta suhteesta. Miehet, jotka sinkkuna hommaavat koiran ja jatkava sinkkuelämää ovat hyvin myyttisiä olentoja. On lähes takuuvarmaa, että kaikki naiset olettavat minun olevan jo varattu kun ulkoilutan koiraani.

Lyhyt tutkimuskierros internetin eri foorumeilla löytääkin useita ketjuja joissa naiset kysyvät onko mahdollista että sinkkumiehellä voi olla etenkin pienempi koira. Yleinen konsensus näyttää olevan, että etenkin jos koira ei näytä "übermaskuliiniselta" niin mies on hyvin varmasti varattu, tai mahdollisesti homo. Google-haku löytääkin useamman "top-listan koirista sinkkumiehille", kuten esimerkiksi tämän ja tämän. Ranskanbulldogia lukuunottamatta kaikki rodut ovat isoja. Epäilen vahvasti että listan tekijät olisivat kaupunkiasunnossa asuvia koiranomistajia. Kuitenkin, moni kommentoija on kuitenkin sitä mieltä, että koiraa ulkoiluttava mies on todennäköisesti varattu, mutta heidän mielestään sinkkumies jolla on koira olisi mitä mieluisin löydös. Jos niitä vain olisi olemassa.

Ylen naistoimittaja jakoi ohjetta sinkulle hankkia koira jokin aika sitten. Ensinnäkin pitäisin hyvin vastuuttomana hankkia koira, jos sen tarkoitus on olla väline deittiseuran löytämiseen. Ei ettenkö olisi kontekstista irrotettuna samaa mieltä toimittajan ingressin kanssa.

Oletko kokeillut kaikki keinot napakympistä minuuttitreffeihin ja lehti-ilmoituksiin löytääksesi oman rakkaan? Eikö löydy? Harkitse oman koiran hankkimista.

Näinhän minä tein. En tosin toimittajan tarkoittamaan tarkoitukseen vaan tienä ulos alaspäin viettävästä deittispiraalista. Paras ratkaisu ikinä.

Miksi sinkku ei voisi käyttää koiraa myös välineenä parinetsimiseen?

Koska se olisi todella epäeettistä. Koira on elävä ja ajatteleva olento, joka kaipaa huomiotasi myös sen jälkeen kun saavuttaisit tavoitteesi parinhankinnan suhteen. Niin, ja hyvin todennäköisesti koira vaatii huomiota niin paljon ettei työssäkävyälle sinkulle jää muuhun juurikaan aikaa.

Monilla nettideittisivuilla kysytään perustietojen lisäksi talousyksikön muita muuttujia kuten lapsi- ja lemmikkitilannetta. Epäilen, että harvassa ovat ne jotka erityisesti etsivät paria jolta jompia kumpia löytyy. On huomattavasti yleisempää että hakukriteerien ulkopuolelle rajataan uusperheen muodostaminen. Sitä vastoin on paljon haastavampaa että koiran- tai kissanomistaja voi sivuilta etsiä ihmisiä, jotka ovat ok sen kanssa että eläin on mutta eivät itse sellaista omista.

Mutta koirathan ovat varsinaisia tyttömagneetteja? Näinhän elokuvat meille kertovat. Ainakin omaan kokemuspohjaan perustuen koirani herättää suurta mielenkiintoa vauvasta esiteiniin ja siitä viisikymppisestä ylöspäin. Ei ole kuukautta, etteikö joku vanhempi rouvashenkilö pysähdy kadulla ihailemaan koiraani ja kertomaan omia kokemuksiaan norjanharmaista. Lapset taas haluavat silittää koiraani ja lähes poikkeuksetta kysyvät ensin lupaa siihen - toisin kuin aikuiset! Joka tapauksessa, koirani vetovoima sukukypsiin naisiin on tähän mennessä ollut kovin heikko. Olen jopa saanut useita viestejä nettideittisivuilla yli 50 vuotiailta naisilta, jotka kertovat kuinka söpö koirani on ja kuinka varmasti saan sen takia paljon viestejä. He ovat vain puoliksi oikeassa.

Voi tietysti olla että alkukantaiset ja pystykorvaiset pohjoismaiset työkoirat ovat enemmän menneen maailman juttu ja moderniin citysinkkuun uppoaisi paremmin jokin hieman trendikkäämpi rotu - tai kuten edellä tuli todettua, norjanharmaa ei ole tarpeeksi maskuliininen rotu. Tämä on omalla kohdallani irrelevantia, koska olemme harmaanorjanhirvikoirani kanssa pakettidiili.

Mutta eikö koirapuisto ole huikea paikka tavata naisia? Kyllä, mutta ei sinkkunaisia. Lisäksi, heillä on jo koira. Se on aivan väärä paikka yrittää tavata sinkkunaisia.

Mutta eikö koirapuisto tai koiran ulkoiluttaminen ole mitä parhain "luonnollinen" ensitreffi-idea? Niin. No. Tämäkin konsepti on ehkä hieman vähemmän romanttinen kuin mitä elokuvat antvat ymmärtää. Onhan tätä tullut kokeiltua ja olen saanut useammankin viestin nettitreffisivuilla aiheesta. Noin vuosi sitten olin treffeillä yhdessä Helsingin monista koirapuistoista toisen koiranomistajan kanssa. Koiramme ja me tulimme ihan hyvin juttuun, mutta puistoon sattui osumaan treffiseurani kaukainen sukulainen, joka halusi kovin tietää mitä treffiseuralleni kuului. Lyhyesti sanottuna tämä hieman tuhosi tunnelmaa.

Oikea ongelma tässä skenaariossa on kuitenkin mitä tehdä onnistuneen treffin lopuksi. Koirien kanssa on hieman mahdotonta harkita mitään jatkopaikkaa. Kesällä olisi tietysti mahdollista jatkaa jollekin terassille, mutta hyvin paljon todennäköisempi loppu treffeille on viedä koira kotiin ja ruokkia se.

Ei etteikö korapuistossa voisi tavata samanhenkistä seuraa. Jokunen vuosi takaperin osuin läheiseen koirapuistoon saksanpaimenkoiran ja hänen naisomistajansa kanssa. Ilmeni, että he olivat vain käymässä Helsingissä ja olivat lähdössä seuraavaksi kohti rautatieasemaa ja takaisin kohti pohjoista. Mukavan keskustelun pääte oli suoraan Kaurismäen elokuvasta. "No, oli todella kiva jutella, mutta me ei taideta tavata enää." "Ei niin."

Se oli jotenkin monella tapaa katarsistisin loppu jonka olen koskaan kokenut.

Aikasemmissa blogeissani pidin Pimp My ilmoitus-osiota, jossa kävin läpi ihmisten deitti-ilmoituksia ja kommentoin niitä. Niin suuri osa ilmoituksista olivat sanalla sanoen jäätäviä. Olen laittanut assistenttini etsimään internetin arkistoista, jos näitä 2006-2009 Deitti.netin ilmoituksia löytyisi vielä jostain varoittavana esimerkkin jälkipolville. Tämä tosin ei välttämättä ole kovin tarpeen, koska samat teemat ja virheet toistuvat edelleen. Kerron tässä deittigurun ominaisuudessa 5 yksinkertaista ohjetta, jolla deitti-ilmoitukseen tai profiiliin saa kesäkuntoon.

On harmi, että Facebookin tulemisen myötä tällaiset ilmoituspohjaiset palvelut ovat harvenneet ja tilalle on tullut Facebookin kaltaisia profiiliseiniä, joiden tekstisisältö on enemmän kuvausta itsestä kuin siitä mitä hakee. Toisaalta, Facebook ja älypuhelimien riemuvoitto on tarkoittanut sitä, että yhä useammalla on nykyään kuva ilmoituksessaan - tämä oli harvinaista herkkua vielä viisi vuotta sitten. Näistä huolimatta on liian helppoa törmätä ilmoituksiin joiden platoninen ideaali on jotakuinkin tällainen:

Olen valmistunut yliopistosta ja teen koulutustani vastaavaa, omasta mielestäni kiinnostavaa työtä. Työ on minulle yksi tärkeä, mutta ei ainoa elämänsisältö. Toivoisin joskus tulevaisuudessa esimerkiksi perustavani perheen. Miehestä toivon tasaveroista, omilla jaloillaan seisovaa kumppania - en elättäjää enkä elätettävää.

Älä tee näin. Tee mielummin näin:

1. Muista kuva

Vuosi on 2014 ja Fidžillä taksikuskikin esitteli perhettään Nokialaisensa pieneltä värinäytöltä - sinulla ei ole mitään syytä olla kuvaton. Älä himmaile tämän kohdalla.

Yritä myös pitää mielessä edes pari valokuvausteknistä temppua kuten vältä salamaa kuin ruttoa- et halua näyttää hirveltä ajovaloissa. Huomioi hyvä valaistus niin kännykkäkamerellasi on edes jonkinlaiset mahdollisuudet saada terävä kuva ilman pikselimelua.

Pelaa täysillä. Panosta kuvaan ja ole ylpeä itsestäsi. Ota selfiesi mielummin vaikka läheisen K-kauppasi pakastealtaan vieressä kuin pimeässä eteisessäsi. Fat Girl Angle ja muut kikat oli tunnettu jo vuonna 2003.

2. Muista AIDA

Näillä neljällä kirjaimella saat kaiken aina paremmaksi. Ne purkautuvat muistisäännöstä englanninkielisiksi sanoiksi Attention, Interest, Desire ja Action. Läväytä tekstikenttään ensiksi kunnon Elevator pitch. Tämän jälkeen herätä kiinnostus ja halu. Ja lopuksi, koko homman tarkoitus on päästä treffeille ja ensimmäinen askel on saada lukijasi vastaamaan.

En voi olla korostamatta viimeistä kohtaa tarpeeksi paljon - liian moni profiili on vain totetava eikä saa orastavaa kiinnostusta muuttumaan toiminnaksi. Auta kädestä pitäen jottan voi myöhemmin pitää treffiseurasi kädestä kiinni.

3. Muista huumori

Tämä ei ole todellakaan vakavaa hommaa äläkä ota sitä niin. Vaikka parinhankinta kirjaimellisesti olisi bucket listisi ainoa kohta jota ei ole vielä yliviivattu, et tule yllälainatun kaltaisella ilmoituksella saamaan kovin laadukasta palautetta. Tiede lupaa, että jos profiilikuvassasi näkyy hampaita niin saat enemmän viestejä. Et etsi tilintarkastajaa - tai jos etsit, niin olet väärässä paikassa.

Muista myös, että en tarkoita tällä että mainitset profiilisissasi olevasi hauska tai että sinulla on (hui) huumorintaju.

4. Muista olla aito

Tämä liittyy vähän edelliseen. Jos olet aito, olet todennäköisesti myös hauska. Vaikka etsitkin treffiseuraa tositarkoituksella ja haluat vain sopia yhteiskunnan sinulle asettamaan muottiin, niin älä yritä seurata mitä muut tekevät. Pääsääntöisesti treffisivustoilla on ilmoituksia ihmisiltä joilla ei vielä ole seuraa joten tämä todennäköisesti kertoo sinulle jotain siitä että ehkä yleisintä kaavaa ei kannata seutata.

Aitous tarkoittaa myös rehellisyyttä. Älä valehtele, mutta muista etttä pieni liioittelu kuuluu aina hyvään flirttiin.

5. Unohda adjektiivit

Kuvaa itseäsi aktiivisten verbimuotojen avulla, älä adjektiiviellä. Älä ole huumorintajuinen, akateeminen ja urheilullinen. Kenties päivän Fingerpori aukeaa sinulle aina kesken joogatunnin tai teet Tieteessä tapahtuu-lehdestä hassuja hattuja. Kenties otat mökkireissuillekin lenkkarit mukaan?

Koirat ovat lojaaleja, sinä taas olet se, jolle kaverisi antavat kotinsa vara-avaimensa. Saat ehkä olla iloinen, mutta toisaalta voisit myös sanoa että edes loskasateisena aamuna bussista myöhästyminen ei pilaa päivääsi.

Pienet tarinannyvät ovat aina kiinnostavampia kuin adjektiivi. Älä ole tylsä.

Ilmoituksesi lukee ihminen ja oletettavasti toivot että hän omaa sisälukutaidon - kirjallinen viestintä ei ole vain tuoteselostetta vaan täytä myös rivien välit.

Mitä muita asioita olisi syytä muistaa? Mikä inhottaa deittiprofiileissa eniten? Tulisiko minun herättää Pimp My Ilmoitus-osio takaisin henkiin? Kuka tietää?

Tänään pitemmälle juoksulenkillä mieleeni muistui kuinka esi-isämme metsästivät savannilla: seuraamalla saalista kunnes se väsyy ja metsästäjän on helppo jopa primitiivisin tavoin tappaa se lähietäisyydeltä.

Tämä kestävyysjuoksuhypoteesi selittäisi miksi ihmiset ovat lähes ainoita lajeja jotka pystyvät kestävyysjuoksuun, joilla on tehokas lämmönsäätelyjärjestelmä sekä ainoa laji joka on keksinyt kantaa mukanaan vettä.

Ihminen on sittemmin kulttuurievoluution kautta keksinyt tehokkaampia tapoja saada ravintonsa, mutta tämä taktiikka tuntuu silti jääneen kytemään alitajuntaan ja aktivoituvan yleensä etenkin epätoivoisessa parinhankinnassa.

Daniel Kahnemann puhuu kirjassaan Thinking, Fast and Slow kuinka hän näkee ihmisillä olevan kaksi eri järjestelmää päätöksentekoon, toinen tekee nopeita päätöksiä "selkäytimestä" ja toinen on hitaampi ja harkitsevampi. Toiset kutsuvat ensimmäistä järjestelmää myös matelija-aivoksi ja kenties nykyisen rationalistisen maailmankuvan vinnelistä evoluution jäänteeksi joka estää meitä olemasta täysin "rationaalisia".

Käyttäytymistieteissä on myös huomattu, että ihmisillä on tavallaan myös tietty henkinen "kaistanleveys", joka kuluu henkisessä rasituksessa jolloin matelija-aivoimme pääsevät helpommin läpi. Olemme siis itsekin alttiita väsytystaktiikalle: tarpeeksi pitkään painostettaessa mielemme väsyy ja antaa periksi.

Eli, jos tätä lukevat naiset ihmettelevät miksi baareissa miehet seuraavat kuin hai laivaa, niin tämä on kirjaimellisesti kivikautista meininkiä ja todettu toimivaksi.

Melkein kaikki treffisivustot ovat hyljänneet puhtaat pelkistetyt deitti-ilmoitukset ja siirtyneet malliin jossa deitti-ilmoituksen sijaan käyttäjä luo profiilin joka käytännössä on perinteinen ilmoitus, mutta profiili on oltava niin "ilmoituksen jättäjällä" kuin sen "lukijallakin". Suurin ilo tästä on se, että "ilmoituksen jättäjän" profiiliin jää näkyviin ketkä ovat profiilia vilkuilleet.

Moni deittisivusto myös yleensä paketoi tähän liittyviä ominaisuuksia maksumuurinsa taakse. Suomi24:n Treffit näyttää ilman Plus-pakettia vain viimeisen 24 tunnin aikana käyneet ihmiset, OKCupid taas antaa maksanaille käyttäjille mahdollisuuden lukea toisten profiileja "näkymättömänä". Deitti.netin mukaan vierailijoiden listaaminen on turhaa hapatusta, mutta näyttää kyllä vierailijamäärän. Vanha Suomi24:n treffit sisälsi vieläpä käyttäjäkohtaiset vieraskirjat, jos ei ihan halunnut lähettää viestiä mutta jotenkin halusi jättää merkin. Nämä vieraskirjat olivat sellainen stalkkaajan unelma, että ne yllättäen katosivat sitten myöhemmin. Nyttemmin ne ovat tiettävästi KRP:n seksuaalirikosyksiköllä tutkittavana.

Ja ihmisethän haluavat jättää merkin. Käsi ylös kuinka moni on tehnyt ylimalkaisen "oikea sukupuoli, oikea ikähaarukka, lähiympäristö"-haun ja klikannut menemään profiileja auki kunnes selaimen palkki on täynnä välilehtiä. Pari profiileista tuli ehkä luettua, mutta pääasia oli vain tehdä kaikuluotaus - heittää pallo toiselle osapuolelle. Kuten eräässä blogissa (valitettavasti nyttemin salasanan takana) todettiin

Pitää klikkailla profiileihin ja toivoa parhaiden tulevan vastavierailulle. Saavan ärsykkeen flirtata tai lähettää viestin. Sitten pitää tsekata profiili läpi, löytyykö kiinnostavuutta, onko lähetetty viesti riittävän kiinnostava.

Vaikka olen monesta muusta asiasta eri mieltä uudistetun Cityn Deitti.netin kanssa, niin olen kovin iloinen, että siellä ei ole tätä ominaisuutta. Tulihan se ominaisuus vihdoin tännekin. Vaikka tämä onkin mielenkiintoinen tapa selvittää toisen osapuolen aktiivisuutta tai tuoda itsensä paremmin hänelle esiin, niin eikö olisi kaikille helpompaa vain lähettää viesti?

Nyt hieman Jeesusta ja hänen kultaista sääntöään peliin, "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille" (Matt. 7:12). (Kirjastoni Fidžillä koostui suurelta osalta eri kulttuurien filosofien kirjoituksista rakkaudestaa, Esa Saarista unohtamatta.)

Ongelma on se, että kaikuluotaus näkyy toiselle osapuolelle aivan samana kuin vierailu käyttäjältä joka totesti että et ole lainkaan kiinnostava. Ja tämä kolahtaa myös omaan nilkkaasi, koska se että joku vastaa kaikuluotaukseesi vastaavasti voi myös tarkoittaa vain sitä, ettei häntä suuremmin kiinnostanut.

En voi väittää ettenkö ole itse syyllistynyt tähän toimenpiteeseen deittisivuilla ja etteikö se olisi aiheuttanut toivottua reaktiota, mutta onhan se aikamoista lusmuilua. Haluatko, että sinua vain kaikuluodattaisiin? Jos ei Jeesus uppoa, niin seuraa Buddhan opetusta, "älä tee muille mitään, mitä et haluaisi itsellesi tehtävän".

Olen sitten "Nettideittailu kusee"-blogin ylittänyt deittisivuilla äärettömän tärkeän 30-vuoden merk... häpeäpaalun.

Osaltaan tämä vääjämätön muutos on tarkoittanut että saan huomattavan paljon helpommin vastauksia naisilta. Ongelma on vain tarkoitusperissä.

Ainakin miespuoliset lukijani voivat helposti samaistua vuosikymmenten takaiseen finninaamaiseen inkarnaatioonsa yläasteella: MTV alkaa näkyä yhä useammilla, internettiä ei vielä ole ja flanellipainat ovat kova juttu. Olet kerännyt koko jakson ajan rohkeutta kysyä (tämänhetkistä, mutta sitähän hormonisi eivät sinulle kerro) ihastustasi (todellista rakkautta, hormonisi valehtelevat) katsomaan leffaa. Niin paljon vaihtoehtoja: Trainspotting, Romeo+Juliet, Englantilainen potilas... itse haluaisit kuitenkin nähdä Mission: Impossiblen. Olet yrittänyt aikaisemmin jutella jotain luonnollista, vaihtelevalla menestyksellä.

"Meillä ei ole mitään yhteistä" on tietysti ikiaikainen klassikko jo Aatamin ja Eevan ajoilta, mutta mikään ei riko pienen nössön mielenrauhaa kuin "Et ole mitä mä etsin nyt". Hän haluaa vapautta ja kokemuksia, sinä tylsä ja tavallinen kelpaat vasta kun Jepen harrikka menee ulosottoon ja kaupungin vuokra-asunnossa alkaa vituttamaan. Sinä, diplomi-insinöörinä ja Nokia-Googlen toimitusjohtajana Kaskisaaressa koiran ja farmari-Bentleyn kanssa, olet valmiina ottamaan hänet syliisi ja elämänne on täydellistä samanvärisissä khakeissa ja poolopaidoissa.

virhe, näin sinä kuvittelet että asia menisi

Ehkä pistit tuon hetken muistiin, ja päätit että myöhemmin Nokia-Googlen toimitusjohtajana ajat lokakuisessa mutkassa Bentleylläsi kuralätäkön yli niin että kaukainen ihastuksesi kohteen UFF:ista lahjoitetut vaatteet kastuvat läpimäriksi. Hän katsoo pitkien rasvaisten hiuksiensa läpi, mutta ei näe auton tummennettujen lasien läpi kuinka sinä ja harmaa norjanhirivkoirasi nauratte räkäisesti päälle.

virhe, näin sinä kuvittelet katkerana myöhemmin että asia menisi

Anssi Kela, tuo totuuden torvi, muistuttaa ja kysyy mitä meistä tuli. Teistä tuli molemmista tylsiä. (Näit sittemmin Mission: Impossiblen MTV3:lta.) Siis, sinusta ja kaukaisesta ihastuksestasi. Todennäköisesti unohdit hänet jo kauan sitten tai sitten ehkä stalkkaat synkkinä torstai-iltoina Facebookista. Aivan sama. Anssi Kela nyt on oletusarvoisesti tylsä. Tai ainakin hänen musiikkinsa, en ole tavannut herra Kelaa.

Ei, sinä pääsit yli. Mutta nähtävästi tämä suunnitelma oli oikeasti käytössä sukupuoliaidan toisella puolella. Minulla ei ole biologista kelloa, joten en tiedä onko tämä toiminta ollut tietoista suunnitelmallisuutta vai vaan luonnollista hormonien ohjaamaa käyttäytymistä - joka tapauksessa koen deittisivuilla olevani useille vain väline.

Ikävintä tässä on se, että kertomalla profiilissani että minulla on koira, monet ovat kuvitelleet minun olevan pika-isä (lisää vain lapsivesi). Koirahan on kuin harjoittelulapsi. En oikeasti tiedä mitä minun pitäisi vastata kohtaan "mitä ajattelen lapsista", koska jokainen vaihtoehto tuntuu väärältä (Kyllä / Ei / Ehkä).

Minä kun kuvittelen etsiväni naista, en työpaikkaa.

Kuten aikaisemmin tuli todettua, lähes ainoa järisyttävä muutos Suomen internetdeittiskenellä siitä kun viime kerran blogasin näyttäisi olevan Cityn klassisen Deitti.netin muuttuminen maksulliseksi palveluksi. (Korjatkaa jos olen väärässä, olen ollut tässä hetken naftaliinissa!)

Sivuhuomautuksena, vanha "kunnon" Iskuri.net sentään jatkaa valitsemallaan linjallaan ja ulkoasulla varmaan jo toista vuosikymmentä putkeen. Propsit!

Tyypillisesti käyttäjän tarvitsee maksaa vain jos hän haluaa *lähettää* deitti-ilmoitukseen vastauksen, mutta City haluaa polttaa kynttilää molemmista päistä - jos sinulla ei ole Deitti-aikaa niin suuri (tai pieni) mysteerinen numero kuiskuttelee valikon ylänurkassa korvaasi ja kertoo kuinka siellä voi olla viesti ... juuri häneltä.

Tai, mikä on nyt tapahtunut jo pariin kertaan, spämmivenakolta.

Parasta tässä on se, että minulla ei ole mitään takeita kirjoittaessani että a) vastaanottajani pystyy lukemaan viestin ja b) mahdollisesti kun hän vastaa että minä olen kykenevä lukemaan sen!

Ymmärrän - ja samalla en ymmärrä käyttäjänä - tämän valinnan. Jo tälläkin rahastusmallilla viestien viimeinen kappale sisältää yleensä kirjoittajan sähköpostiosoitteen. En tiedä kuinka monen throaway-sähköpostitilin luomisen tämä politiikka on aiheuttanut Gmailissa.

Käyttäjänä minua harmittaa maksaa siitä, että pääsen lukemaan spämmiviestejä. Vielä enemmän minua harmittaa se, että maksan siitä että saan kirjoittaa vastauksen deitti-ilmoitukseen eikä minulla ole mitään takeita että sitä koskaan kukaan pystyy edes lukemaan. Tämä on minusta järjetöntä.

City-lehti oli pitkään jo zombie ja konseptina ikinuoren Cityn luulisi pian päätyvän Radiomafian kanssa tekijöidensä muistoihin siitä kun olivat vielä *oikeasti* nuoria.

Pääkaupunkiseudun hipsterin elinkolo senkuin pienenee Radio Helsingin laittaessa lappua radioaalloille. Koko Suomi tulee rytinällä niin Radio Novan kuinka Suomi24 Treffien muodossa. Jokapoikapaita päälle ja karaokeen laulamaan Mamban ikivihreää "Vielä on kesää jäljellä". Kaikki osaa sanat!

Keskimääräinen kauneus on jännä juttu, näin YLEn Pasila-sarjaa lainatakseni. Jos voisin yhdistää kaikkien teidän ihanien lukijoiden kasvot yhdeksi kollaasiksi, olisi lopputulos aivan läkähdyttävän ihana. Katso esimerkiksi tätä kuvaa, joka on koostettu City.fi:n Peilikuvan amerikkalaisen enon, Hot or Not-sivun, naamakuvista.

Hyvin moni väittää että alanurkan Average on "hotein" ja sitä seuraa kuva 6.5-6.9. Useiden meielestä myös kuvat 8.5:stä ylöspäin ja varsinkin kuva 9.5-10 ovat epäluonnollisia. Kaikki ovat kuitenkin sitä mieltä, että 1.0-3.4 on "vähemmän houkutteleva". Tässä on kuitenkin hyvä muistuttaa että Average ei tarkoita "sitä ryhmää kuvia, jotka saivat arvostelun joka on sivun keskiarvo" vaan ihan kaikkien kuvien luomaa yhteiskuvaa.

Tälle on, yllättäen, biologinen ja sosiologinen selitys. Asiaa on käsitelty aika hyvin DISCOVER-lehdessä vuonna 2000. Ko. jutussa on enemmän hämmentäviä kuvia.

Yllä olevasta kuvasarjasta voidaan aika helposti vetää johtopäätös, että monen mielestä läski ei vain ole kaunista. Monet vetävät myös sen johtopäätöksen, että 8.0- kuvissa meikit alkavat astua kuvaan.

Ja syy siihen miksi 9.5-10 näyttää zombielta voi löytyä tilastotieteestä ja varianssin käsitteestä. Toisin sanoen, jos katsoisimme yksittäisiä huippuihkuiksi luokiteltuja kuvia, emme löytäisi kauheasti yhtäläisyyksiä vaan kaikissa olisi eri asioita jotka tekevät heistä todella mielenkiintoisia. Kun nämä kaikki yhdistetään, ei koko paketti näytä yhtä "toimivalta" kuin "keskimäärin". Silti, keskimääräiset kasvot ovat vain keskimääräisesti kauniit, koska niissä ei ole mitään erikoista, joka tekisi niistä kauniin. Jos tämä kuulostaa ristiriitaiselta, niin syyttäkää aivojanne.

Less is more ja keskimääräisesti kaunis on kaunein. Haluan kuitenkin muistuttaa, että keskimääräinen ei ole sama asia kuin tavallinen tai tylsä.

Tilastotietelijä myös sanoisi, että käytännössä kenelläkään ei ole keskimääräisiä kasvoja. Tilastotieteilijä myös sanoisi, että ne jotka väittävät että 6.5-6.9 kuva on kaunein ovat objektiivisesti väärässä, sillä eivähtän hän/he olisi saaneet tuota tulosta vaan täyden kympin silloin ja tässä on selvä looginen ristiriita ja ne jotka väittävät muuta ovat tyhmiä. Tämän ja muiden vastaavien syiden vuoksi pedanttisilla tilastotieteilijöillä on hyvin vaikeaa sosiaalisissa small talk-tilaisuuksissa.

Arkistojen kätköistä -sarja kattaa alunperin vuosia sitten julkaistua materiaalia Nettideittailu kusee -blogista. Eräänlainen Greatest Hits siis. "Keskimääräinen kauneus" julkaistiin alunperin 31.1.2009.