Brewniverse

Tiistai

Vaimo lukee maanantaita koskevan kosken kirjoituksen. Hän on huolissaan, että annan väärän kuvan olutharrastuksestani.

Pysähdyn miettimään: annanko rahan määritellä olutvalintojani? Ei – minä olen kuluttaja ja minä päätän! Vaikka tämän viikon budjetti onkin tiukka 50 €, niin vannon lähestyväni olutta raikkaan hedonistisista lähtökohdista.

Ei – minä olen kuluttaja ja minä päätän!

Aamupäivä menee etätöissä läppäriä hakatessa. Laskuja lähtee, laskuja maksetaan, tarjouksia sinkoilee moneen suuntaan ja kahvia kuluu. Mutta olutbudjetti kestää – senttiäkään ei kulu!

Lounas

Tiistain lounaalla syön hernekeittoa. En ole erityisesti punssin ystävä, joten sitä ei hernekeittooni lirahda. Joku vahva, täyteläinen ja makeahko olut sopisi hyvin hernekeiton kanssa, mutta iltapäivällä on edessä autoilua. Valintani on siis Koffin alkoholiton tumma lager Crisp. Sen makean maltainen maku toimii yllättävän hyvin hernekeiton ja ruisleivän kanssa!

Luokitellaanko alkoholitonta juomaa olueksi ollenkaan? Eli tarvitseeko sitä laskea 50 € budjettiin mukaan. Kyllähän purkissa lukee ’olut’, joten lisään listalle 1,45 €.

Ilta

Kotona näkyy koulujen syysloman vaikutus. Keittiön kaaoksen keskellä maistelen italialaisen CRAK Breweryn White Rabbit Double Blanchea. Kyseinen olut on melko helppo juotava ja kannustaa kepeään siivoustunnelmaan keittiössä.

Tämä blanche on lojunut kellarissa jo puolitoista vuotta ja mitä ilmeisimmin maun kärki on pyöristynyt. En siis anna itselleni ruokasuositusta vaan juon sellaisenaan. Hintaakaan en löydä, joten olkoon sama 4 €, mitä tuli käytettyä maanantaina.

Ruoaksi teemme fetapiirakkaa, jonka kanssa korkkaan itse tehdyn APAn. Maltaiden ja aromihumaloiden yhdistelmästä tulee mukava makeus. Humalan katkera puraisu leikittelee kivasti piirakan ja fetajuuston rasvaisuuden ja suolaisuuden kanssa.

Itse tekemällä oluen raaka-ainekulut ovat noin euron per litra.

Tämä APA on itse tekemäni, eikä täten maksa juuri mitään. Itse tekemällä oluen raaka-ainekulut ovat noin euron per litra. Puolen litran laatuoluesta merkkaan täten vain 0,50 €.

Tai mietitäänpä hetki! Jos Alkosta ostettu vastaava olut olisi ollut 5 €, niin minun pitäisi oikeastaan kirjata säästöksi 4,5 €! Pistän tämän muistiin, jos 50 € budjetti alkaa loppuviikosta käydä tiukaksi.

Vaikka en anna rahan määritellä olutvalintojani, niin itse tekemällä saa jokaisesta 5-kymppisestä enemmän irti. Miksei tällaisia säästövinkkejä jaeta enemmän? Sellaisia medioita minä lukisin.

Päivän saldo

Päivän olutsaldo on vaivaiset 5,95 €. Kahden päivän jälkeen olen käyttänyt 18,84 €. Enkä ole käyttänyt edes 4,50 € säästö-valttikorttia, jonka sain juomalla itse tekemäni oluen.

Päivän oluet

Crisp tumma lager on Koffin alkoholiton olut. Sopii tilanteeseen, jossa alkoholia ei voi nauttia. Maun takia valitsen mieluummin perinteisen oluen.

CRAK White Rabbit Double Blanche on vaalea vehnäolut, jossa on käytetty mm. korianteria ja Balin pippuria. Perinteisiä belgialaisia versioita hieman enemmän alkoholia. Tästä johtuen nimessä on ’double’.

Brewniversen APA. Oma olut paras olut. Tai ainakin tähän olen kovin tyytyväinen ja mielelläni jaan reseptin halukkaille. Laitan loppuviikosta Brewniversen facebook-sivuille, jos joku sattuu sinne eksymään.

Pienpanimobuumin yhteydessä moni on intoillut, kuinka pienet panimot haastavat maukkailla oluillaan suurten panimoiden tylsät bulkki-lagerit. Viimeisen vuoden aikana olen kuullut tällaisia kommentteja kuitenkin yhä vähemmän. Sille on syynsä.

Viime viikolla tuoppiin kaadettiin tuore Koffin APA. Tänään nostin huulilleni Olvin saman kategorian tuotteen. Arvio maistiaisesta jutun lopussa.

Mutta pohditaanpa ensin isojen panimoiden suhdetta erikoisoluisiin. Tiedän, että olutliiton Heikki Kähkönen hymähtää käyttämälleni termille ’erikoisolut’. Ja syystä. Mutta siitä toisella kertaa.

Ison panimon etu on määrässä, hinnassa ja tasaisessa laadussa

Suurilla panimoilla on monia ylivoimaisia etuja pieniin panimoihin. Isot yksiköt voivat tuottaa olutta kustannustehokkaasti. Niillä on varaa (ja pakko) panostaa laaduntarkkailuun. Kiitos näiden vahvan markkinoinnin ja jakelukanavien, on olutta saatavilla helposti ja järkevään hintaan.

Panimoiden koko kasvoi sotien jälkeen. Pienet katosivat ja isot paisuivat. Valitettavasti tämä johti helposti juotavan lagerin dominointiin. Suomen ja USA:n markkinat ovat tästä hyviä esimerkkejä: Oluet olivat teknisesti huippuluokkaa, mutta todellista valikoimaa oli vähän.

Oluet, yksiavioisuus ja pienpanimot

En ole oluiden suhteen lainkaan yksiavioinen. Päinvastoin. Lennän mielelläni humalakukinnosta humalakukintoon uusien makuelämysten perässä. Maistelen innolla uusia herkkuja ja innostun kokeellisista mallasjuomista. Maksan olutpullosta helposti 10 euroa, jos pääsen testaamaan jotain uutta.

Juuri erikoisuuksissa on pienpanimon ylivoima. Kun pienpanimo tekee muutaman sada litran keiton, on se helppo työntää tällaisten uteliaiden kurkusta alas. Kun Sinebrychoff pistää tulille 70 000 litran kattilansa, on pienin käytännöllinen tuotantoerä 40 000 litraa.

Ison panimon on vaikea taipua kokeellisiin oluihin: Jos tekee valtavirrasta poikkeavaa olutta 40 000 litraa, pitää yksittäinen kohderyhmän kuluttaja saada ostamaan enemmän kuin yksi annos! Mainitsin maksavani maltaita kokeellisesta oluesta. Totuus kuitenkin on, että tällaisia oluita tulee ostettua yleensä vain yksi. Joskus toinen kaverille.

Massa-erikoisoluet tulevat

Olvin viime vuonna markkinoille tuoma IPA osui loistavasti markkinaan, jossa ’vähän erikoisempi olut’ alkaa olla jo massojen juomaa. Samaan lokeroon osuu Koffin uusi APA, jonka arvioimme viikko sitten. Muita tähän onnistuneeseen isojen massojen kotimaiseen erikoiskategoriaan kuuluu esimerkiksi Nokian Panimon EloWehnä, Stadin Panimon American Session IPA ja saman panimon American Lager.

Pitäisikö hienostuneen olutmaistelijan karttaa isojen panimoiden erikoisbulkkeja ollakseen uskottava? Oma mielipiteeni on, että mikä kullekin maistuu ja hyvältä tuntuu, niin antaa mennä vaan! Itselläni on näitä edellä mainittuja tuttuja ja turvallisia oluita aina kylmiössä. Kun haluan nauttia oluen ruoan kanssa tai palauttaa nestetasapainoa 20 km lenkin jälkeen, niin silloin en tietenkään valitse imperial stoutia tai tupla-IPAa. Niiden paikka on toisessa hetkessä.

Miten maistui Olvin APA? Vai voittiko vuotta vanhempi veli IPA?

Otin Olvin APAn rinnalle jääkaapista löytyneen saman panimon IPAn ja päätin vertailla veljeksiä keskenään.

Väriltään APA on hieman vaaleamman keltainen ja rahtusen sameampi. Varsin vaaleita kummatkin ja suurta eroa ei ole. IPAn aavistuksen tummempi kultaisuus kuitenkin vetoaa enemmän ja ensimmäisen erän voitto täten IPAlle.

Tuoksussa onkin jo huikea ero. APAsa on amerikkalaisten humalien kukkainen tuoksu, joka saa tämän hop headin suun hymyyn ja kielen kostumaan. IPAn tuoksumaailma jää vertailussa vienoksi henkäykseksi. Olut on kaikkien aistien leikkikenttä, eikä koko ottelua ole mahdollista voittaa yhden erän tyrmäyksellä. Tuoksusta kuitenkin ylivoimainen voitto APAlle.

Viimeisenä tärkein erä, eli maistaminen. APA valuu helposti kieleltä kurkkuun. Humala maistuu selkeästi, muttei hyökkäävän voimakkaasti. Katkera jälkimaku on maltillinen. Tämä on selkeästi olut, jota mielellään haistelee ja sitten helposti maistelee tölkin, jos toisenkin. Joskus kolmannen. Onnistunut.

IPA ei kuitenkaan ole valmis luovuttamaan taistoa ja on vuorollaan valmis täyttämään suuni. Sen katkero on selkeästi voimakkaampi ja maku jää asumaan suuhun pidemmäksi aikaa. IPA haastaa juojaansa enemmän ja täten enemmän minulle mieleen.

Minun arviossa Olvin IPA päihitti saman tallin tulokkaan, Olvin APAn. Rookiella on kuitenkin paikkansa olutkartalla ja voisin hyvin kuvitella ottavani APAn mukaan johonkin tasting-koulutukseen tai kesämökille juuri sen mahtavan tuoksun ja helpon juotavuuden ansiosta.

Olutharrastajan tuomio: PANISIN.

Kirjoittajana JuhaS.