Cityn ja Gantin yhteisessä Casual Friday -blogissa syvennytään Tuomas Vimman johdolla laadukkaan elämän pieniin ja suuriin iloihin.

Kaunis keväinen ilta kesämökillämme Porvoon saaristossa. Istumme veljeni kanssa terassin pöydän ääressä munakasta syömässä ja vertailemme haravoinnista saamiamme rakkoja. Keskustelu kääntyy kyykäärmeisiin, joita emme ole vielä tänä vuonna pihalla havainneet. Jommallakummalla syntyy ajatus herkullisesta kyymunakkaasta, sekä kysymys siitä, kuinka monta kyynmunaa sellaisen tekemiseen tarvittaisiin. Hetken raavimme päitämme ja pohdimme, muniiko kyy sittenkään. Veljeni on sitä mieltä että ei, minä olen varma taas siitä, että kaikki käärmeet munivat. Keskustelun tempo kiihtyy, muuttuu väittelyksi. Argumentteja haetaan aina Vanhasta testamentista ja isoäidinisän lapsuudenkokemuksista 1890-luvun Vienan Karjalasta. Kumpikaan puoli ei anna tuumaakaan periksi.

Ja sitten kaikki lässähtää, kun kaivan puhelimen taskustani ja googlaan oikean vastauksen. Loistavasti alkanut väittely kuivuu kokoon hetkessä kun luen ääneen Tieteen Kuvalehden varsin tyhjentävän artikkelin aiheesta. Hieman pettyneinä palaamme munakkaidemme ääreen.

Kapakan pöydässä tai kesämökillä käytävä väittely on tapahtuma, jossa jokainen mies voi hetken aikaa olla minkä tahansa alan asiantuntija. Sillä kunnes toisin todistetaan, uskottavimman väittämän esittänyt on oikeassa. Tosin vain siihen asti, että joku toinen esittää vielä vakuuttavamman väittämän.

Harva asia piristää niin kuin kunnon väittely, jossa käytetään vain hataralla mutupohjalla olevia argumentteja, ja jossa oman selittelyketjun heikkoudet pyritään korvaamaan ääntä korottamalla. Parhaimmillaan tällainen nimittäin voi päätyä nurmipainiotteluksi, jolloin alkuperäisellä kiistanaiheella ei ole enää mitään merkitystä, vaan tiukemman kokonelsonin taitava voittaa. Kerrotaanpa pikkuruisista väittelyistä, jotka ovat eskaloituneet aina kaksintaisteluihin asti.

Joku saattaisi kuvitella, että väittelemisen tarkoituksena on löytää lopullinen totuus ja ratkaista kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Tämä ei kuitenkaan pidä lainkaan paikkaansa. Kunnon väittelyllä on nimittäin pitkät, kalevalaiset perinteet. Kyse on eräänlaisesta kilpalaulannasta, jossa pärjäämiseen vaaditaan hyvä yleissivistys, aimo annos nokkeluutta, häkellyttävät kyvyt yhdistellä faktaa ja fiktiota sekä ennen kaikkea taito paketoida kaikki tämä potaska uskottavaan pakettiin. Kun kaksi suomalaista miestä väittelee, niin siinä kaatuu metsää, ja naiset, lapset ja faktat ovat vain tiellä.

Sanoi vanha Väinämöinen: "Lapsen tieto, naisen muisti,

ei ole partasuun urohon eikä miehen naisekkahan!

Sano syntyjä syviä, asioita ainoisia!"

[…]

Lauloi vanha Väinämöinen: järvet läikkyi, maa järisi,

vuoret vaskiset vapisi, paaet vahvat paukahteli,

kalliot kaheksi lenti, kivet rannoilla rakoili.

Pubiväittelyiden historia on myös maailmalla pitkä ja hieno, jonka toiseksi synkin hetki lienee Guinnessin ennätyskirjan ensijulkaisu vuonna 1955. Tarina kertoo, että Guinnessin panimon johtaja oli ajautunut metsästysmatkalla Irlannissa väittelyyn siitä, kumpi on Euroopan nopein riistalintu, kapustarinta vai nummiriekko (oikea vastaus on kapustarinta yli 160 km/h lentonopeudellaan). Panimonjohtaja ymmärsi, että vastaavanlaisia väittelyitä täytyi syntyä lähes joka ilta pubeissa ympäri valtakunnan. Hän päätti kasata faktakirjan, jota jaettaisiin ilmaiseksi kapakoille. Loppu onkin sitten historiaa, sillä Guinnessin ennätyskirja on vesittänyt pubiväittelyitä jo kohta 60 vuoden ajan.

Vesittänyt, vaan ei täysin pilannut. Kaikkea ihmiskunnan tietoa ei kuitenkaan ole onnistuttu nidotun laitoksen kansien väliin mahduttamaan. Ovelimmat ja riidanhaluisimmat ovatkin perinteisesti valinneet väittelynsä aiheen niin, ettei siihen kyseisestä opuksesta vastausta löydy. Amatöörien kiistellessä maailman neljänneksi korkeimmasta vuoresta, todellinen kettu alkaa vänkäämään latinan kieliopillisista kysymyksistä, Joosuan eliniästä tai Waterloon taistelun aikaisten tykkien kantomatkasta ja rekyylin määrästä. Sanalla sanoen, mistä tahansa aiheesta, josta jokaisella itseään kunnioittavalla miehellä pitäisi olla perusteltu näkemys, ja josta on mahdotonta ensihätään löytää riittävän auktoriteetin esittämää kirjallista totuutta, joka yksiselitteisesti ratkaisisi kiistan. Surkein tapa päättää väittely on nimittäin valita sellainen aihe, josta vastustaja voi kävellä kirjahyllylleen, kaivaa sieltä alan suurimman gurun teoksen ja läväyttää ns. faktat pöytään.

Nopeiden verkkoyhteyksien tulo matkapuhelimiin yhdistettynä Googlen hakuohjelmaan on pahinta, mitä suomalaiselle väittelykulttuurille on tapahtunut. Nykyisin onkin enemmän sääntönä kuin poikkeuksena se, että loistavasti alkanut kiista hiljenee muutamassa minuutissa siihen, että molemmat osapuolet alkavat näpyttää puhelimiaan etsiäkseen tukea omalle kannalleen. Tässä piilee nimittäin suuri riski sille, että väittely pääsee ratkeamaan ennen kuin kumpikaan osapuolissa on sopivan kiihdyksissään siteeratakseen suu vaahdossa ulkomuistista Kuningas Jaakon Raamattua tai esittääkseen valistuneita arvauksia Hindenburgin kantokyvystä.

Ja palatakseni siihen alkuperäiseen kysymykseen kyistä ja munista, niin oikea vastaus on se, että kyy kyllä kuoriutuu munasta muttei muni. Lisää aiheesta.