Miksi mukaan politiikkaan juuri nyt?!

"Politiikka ei mua kiinnosta" on kommentti monen suusta kuultua. Kuitenkin niin kunta- kuin myös valtiopolitiikassa sekä jatkossa maakuntapolitiikassa päätetään meidän, sinun ja minun, tärkeistä asioista - elämästä.
Itse muistan valveutuneeni politiikasta isän ja äidin myöstä jo varsin nuorena. Muistan kun he hohkasivat vaalien alla, kehuivat ja haukkkuivat. Myöhemmin teininä sain tietää ja kuulla miksi porvarit eivät ole hyviä kun taas demarit ovat ainoa oikea vaihtoehto. Tarkemmin politiikkaan mukaan menneenä huomasin ettei asia ole niin mustavalkoinen.
Sain äänestää ensimmäisen kerran vuoden 1982 presidentinvaaleissa ja sen jälkeen olen äänestänyt joka kerta - se on oikeus ja velvollisuus. Samalla lähdin mukaan taustahenkilönä vaaleihin aina auttaen jotakuta ehdokasta. Se ehdokas oli tärkeämpi kuin puolue. Varsinaisen kipinän lähteä itse ehdokkaaksi sain muutaessamme takaisin pääkaupunkiseudulle.
Tajusin kuitenkin kun ympärillä pyöri yksi varhaisnuori ja kaksi hänen pientä sisarusta, ettei se ole mahdollista ilman uhrauksia. Perhe oli niin tärkeä etten lähtenyt mukaan, vaikka mieli oli kova. Toisen kerran innostuin vajaa kymmenen vuotta myöhemmin, mutta kohtalo päätti toisin. Rakas vaimoni, lasteni äiti, kuoli ja jäin näin yksinhuoltajaksi nyt neljälle lapselle, jotka tarvitsivat isää enemmän kuin yhteiskunta. Politiikassa vaikuttaminen sai siis jäädä.
Vuonna 2017 tilanne on toinen. Kotonani asuvat kaksi nuorinta lastani, jotka ovat jo 17- ja 19-vuotiaita. Kaksi vanhempaa olevat jo maailmalla. Mahdollisuus lähteä politiikan kiemuroihin ehdokkaaksi, ja kenties tulla valituksi, on ihan toinen. Lapsilla tuntuu elämä kulkevan turvallisesti heidän omalla toivomalla tavallaan. Nyt voin hyvin mielin lähteä mukaan politiikkaan, siihen mikä minua on kiinnostanut lapsesta asti. Vaikuttamaan niihin asioihin, joita pidän tärkeänä. Varmaan arvaatte, että kaikki mikä liittyy monimuotoiseen perhe-elämään on yksi pääpointtini.
Näin jälkikäteen olen enemmän kuin tyytyväinen omiin valintoihini. Olen aina mennyt perhe edellä. Kun vaimoni oli elossa teimme kahdestaan ja koko perheen kanssa paljon erilaisia, ihania asioita. Vaimoni kuoleman jälkeen jatkoimme samalla linjalla - yhdessä! Suhteeni lapsiini on aivan ihana. Se johtuu paljolti siitä, että he ovat olleet aina se ykkösasia. Olen ollut kiinnostunut heidän iloistaan, huolistaan, harrastuksistaan, kouluistaan, seurusteluistaan, kaikesta, ihan kaikesta. Olen kuitenkin uskoakseni pystynyt toimimaan niin, että he ovat saaneet kasvaa omina itseinään vahvistaen heidän itsetuntoa ja identiteettiä. He tietysti osaavat parhaiten vastata tähän kysymykseen.
En koe olevani uhrautuja, päinvastoin, vaan olen saanut lapsiltani niin paljon. Ennen lapsia ajattelin paljon sitä, mitä tekisin ja miten huolehtisin lapsistani kun niitä alkaa "tulla". Sillä huolehtimisen tiellä olen edelleen, mutta kuten sanoin, nyt on se aika, jolloin on hyvä lähteä mukaan tähän minulle lapsesta asti tärkeään harrastukseen, kenties työhön.