Viime marraskuu oli suht raskas kun minulle merkityksellinen mies ghostasi meitsien. Asiaa on tullut työstettyä ja surtua ihan ja pirusti mutta ei enää kirvele ja aika on jopa kullannut muistoja.
Vietimme Mikkelissä aikaa miehen kesämökillä yhteensä viitenä kesänä peräkkäin kunnes järjestin sinne itselleni porttikiellon eheh.
Mökkeilyyn liittyi sääntöjä: osallistuminen ruohonleikkaukseen oli osa pakettia, samoin halkosavotta. Vihasin erityisesti ruohonleikkaamista koska olin varma, että se vanha Husqvarna tai mikä lie kyykkä lipeäisi käsistäni järveen tai katkoisi vähintään varpaat.
Viimeksi mainittu pelko perustuu tositapahtumiin – luin monta vuotta sitten lehdestä että joku epäonnekas kilpajuoksija kaatui selälleen ruohoa leikatessaan kiskaisten leikkurin jalkansa päälle ja naps, pottuvarvas irti.
Lisäksi yksi tinkimätön sääntö oli, että huussiin ei kusta. Ymmärrän kyllä perustelut siltä kantilta, että kusiämpäri painaa aavistuksen enemmän kuin pelkät ”muut tulosteet” mutta koin tarpeelliseksi välillä protestoida sääntöä vastaan.
Törmäsin eilen fb-muistoon, jossa referoin riitaa jonka saimme aikaan lounasta mättäessä. Mies ryhtyi luennoimaan tasapainoisesta ruokavaliosta kaikkitietävästi, minä tulistuin ja paiskasin eväät lautasineen roskiin, mies uhkasi polttaa lautasen ja minä sen jälkeen kusta huussiin.
Mökkiranta oli upottavaa mutaa.
Tykkään uimisesta ja vesi on muutenkin tärkeä elementti rauhoittumiseen mutta tunsin syvää inhoa mutapohjaa kohtaan - pelkään myös iilimatoja plus olin varma että törmään vedessä ruumiiseen.
Viimeksi mainittu pelko perustuu myös tositapahtumiin – erään kerran Iisalmelaisessa rannassa pulikoidessa löysin pohjasta kalastushaavin. Kaverin kanssa naurettiin että hehe, kohta nousee kokonainen ihminen. Hetken kuluttua löysin pohjasta virvelin. Viskasin sen laiturille järkyttyneenä enkä enää mennyt veteen. Ei siis löytynyt ruumista mutta olihan tuo aika epäilyttävää että järvestä löytyy virveli ja haavi – ei ollut aikomustakaan ottaa selvää, onko siellä kalastajakin jossain.
Näitä tervehenkisiä pelkoja kokien päätin karaistua ja kokeilla Mikkeliläistä mutapohjaa.
Ostin tarkoitusta varten feikkikroksit joiden ajattelin lieventävän mutaällötyksen tuntua jalkapohjissa.
Siippani oli keskittynyt halkosavottaan (kyllä, lipesin siitä ainakin tuon kerran) toisella puolen tonttia kun arasti laskin jalkani vielä kirkkaaseen rantaveteen. Parilla harppauksella olin yhtäkkiä uponnut puolisäärtä myöten siihen kammoamaani mutaan. Pakokauhuisena rimpuilin irti jolloin toinen kroksi putosi kyydistä eli jäi sinne mutapohjaan ikihyviksi. Eipä siinä, sinne jäi se toinenkin töppönen syvyyksiin.
En enää ikinä mennyt kokeilemaan pohjan koostumusta vaan peloissani pulahdin järveen laiturilta. Pohjasta kasvavat vesikasvit olikin sitten ongelma koska perkele – kaikki mikä epämääräisesti tavoitteli päivänvaloa sen mustavetisen järven syövereistä, pelotti ja pelottaisi edelleen mikäli vielä tulisi tilaisuus mökkeilyyn.
- Sari -
Kirjoitettaessa soi Dr. Hollowed youtubesta
