Taivas+helvetti-blogi on samaa nimeä kantavan, Mika Mäkeläisen ja Terho Puustisen kirjoittaman, kirjan pohjalta luotu kirjoitusalusta yrittäjyydestä sekä omien unelmien sekä vahvuuksien etsimisestä ja toteuttamisesta. Blogissa esittelemme otteita kirjan 21 yrittäjän tarinoista, minkä toivomme herättävän keskustelua yrittämisestä ja työnteosta myös täällä Cityn blogimaailmassa. Tarinat voit lukea kokonaisuudessaan Taivas+helvetti-kirjasta.
Tämä kahdeksas osa on kertomus Innojokin perustaja Jukka Jokiniemen unelmista ja työfilosofiasta.
+ + + + + + + + + + + + + + + + +
Jukka Jokiniemi tiesi, että hän oli alisuorittaja. Saneerauskierrokset veivät ympäriltä pystyviä kavereita, mutta hän sai roikkua töissä ihmeen pitkään. Luultavasti säälistä.
Jokiniemen työnantajan, tekniseen tukkukauppaan erikoistuneen Onnisen myynti romahti monta kertaa. Pomot ehkä ajattelivat niin, etteivät he voi irtisanoa miestä, jonka tilanne oli jo valmiiksi vaikea. Vasta vuonna 1993, laman syvimmässä pyörteessä, tuli hänen vuoronsa. Verkkokalvon rappeumatautia sairastavan diplomi-insinöörin näköala oli selvä: Hän oli vaikeasti heikkonäköinen, hän saisi potkut, ja hänestä tulisi sokea.
Raskaat verhot olivat menossa kiinni. Ne eivät ehkä avautuisi enää koskaan. Hyvinvointivaltio pitäisi kuitenkin huolta nuoresta miehestä. Jokiniemi pääsisi 31-vuotiaana työkyvyttömyyseläkkeelle, jota nauttisi kuolemaansa saakka. Hän olisi sokea mutta vapaa mies.
”Se olisi ollut kultainen kädenpuristus minulle”, Jokiniemi sanoo. ”Olin ollut niin hyvin palkatuissa hommissa, että eläkkeeni olisi ollut suurempi kuin normaalin ihmisen palkka.”
Eläkepäätökset irtosivat siihen aikaan kevyesti. Jokiniemi laskee, että hän olisi voinut kuitata itselleen kuukausieläkkeen, joka olisi noussut yli 3 000 euroon tämän päivän rahassa mitattuna. Sen turvin olisi ollut helppoa lähteä tyypilliselle näkövammaisen uralle, hieromaan ihmisiä tai vääntelemään rottinkikalusteita.
Molemmat ovat tarpeellisia tehtäviä, eikä Jokiniemikään vähätellyt niitä. Hän ei kuitenkaan halunnut hukata niitä asioita, jotka oli jo saavuttanut: insinöörin koulutusta ja suuren yrityksen keskijohdossa hankkimaansa osaamista. Siksi jäljelle jäi vain yksi vaihtoehto, oma firma. Jokiniemi tiesi, ettei hänellä ollut paljoakaan menetettävää. Hän voisi kokeilla yritystoimintaa pienimuotoisesti. Jos se ei onnistuisi, hän voisi koska tahansa mennä lääkäriin, joka kirjoittaisi työkyvyttömyyspaperit eikä kyselisi turhia.
Jokiniemi hyväksyi tosiasiat ja kokeili. Kukaan ei olisi silloin uskonut, mihin kokeilu voisi hänet viedä.
Että vaikeasti näkövammainen, apuvälineiden ja avustajien tuesta riippuvainen mies loisi Innojok-yrityksestään valaistusalan huippufirman, joka kohoaa Suomen kannattavimpien yritysten listalle. Että sokeasta Jokiniemestä tulee miljonääri, joka väittelee työkiireidensä ohella tekniikan tohtoriksi.
Jukka Jokiniemi näyttää tavalliselta suomalaiselta insinööriltä. Hän pitää hillityn värisistä pikeepaidoista, joiden päälle voi talvipäivänä vetää villatakin. Kasvot ovat leppoisan pyöreät ja hiusraja nousee. Vain silmistä huomaa, ettei kaikki ole kunnossa. Silmät ovat auki, mutta ne ovat laiskemmat kuin silmät tyypillisesti ovat. Niistä on vaikea lukea tunteita. Mutta hän hymyilee usein, ja koko kasvoillaan.
Sokea mies näkee auringon ja pimeässä loistavat ulkovalot. Hän pystyy suunnistamaan valoa kohti, mutta sitä hän ei näe, jos joku hahmo livahtaa hiljaa hänen edestään.
Jokiniemi kasvoi helsinkiläisessä duunariperheessä. Poikkeuksellista isän ja äidin toiminnassa oli oikeastaan vain heidän uteliaisuutensa. Vanhemmat käyttivät paljon aikaa ja rahaa, jotta pystyivät viemään kolme lastaan pitkille automatkoille. Reissut tehtiin 1970-luvulla ja kaukaisimmat kohteet olivat Italiassa saakka. Taunuksen syyläri sauhusi, kun se veti perheen asuntovaunua Alppien yli.
Jokiniemet eivät antaneet lapsilleen tarkkaa ohjeistusta siitä, mitä näiden pitäisi tehdä, jotta menestyisivät elämässään. Yksi asia tuli kuitenkin selväksi: opiskelu olisi hyväksi.
Jukka Jokiniemen näkö alkoi temppuilla fuksivuonna Lappeenrannan teknillisessä korkeakoulussa. Tauti kuitenkin eteni, ja diagnoosin saatuaan Jokiniemi päätti täydentää tuotantotalouden opintoja ja suoritti kuntoutuksen erikoistumistutkinnon. Tietäessään, mitä oli tulossa, hän perehtyi näkövammaisten tekniikkaan ja otti käyttöön parhaat apuvälineet: lukutelevision ja tietokoneen puhesyntetisaattorin.
Vähittäinen mutta vääjäämätön sokeutuminen kannusti pitämään kiirettä. Heikkous kääntyi voimaksi.
”Tajusin, että jokainen tuleva vuosi olisi vaikeampi kuin edellinen”, Jokiniemi sanoo. ”Skannasin mielessäni sitä, mistä luovutaan ja mikä pidetään. Yksi kummallisimmista ajatuksista oli se, että onneksi harrastan purjehdusta. Sitä pystyisin ehkä tekemään sokeana, jotenkin.”
Ensimmäiset vuodet omassa yrityksessä olivat hapuilua. Jokiniemi sai ensimmäiseksi asiakkaakseen Onnisen sekä rakennuttajia, jotka suunnittelivat tiloja näkövammaisille. Innojok lähti kuitenkin rakettimaiseen kasvuun, kun sokeutuva yrittäjä löysi kirkasvalon.
”Se oli minun vastavetoni pimeyttä vastaan.”
Kirkasvalojen terveydellinen vaikutus perustuu valotehoon, luksien määrään, joka on noin kymmenenkertainen tavalliseen verrattuna. Kirkasvalot olivat 1990-luvun lopulla kalliita ja rumia kapistuksia. Jokiniemi älysi, että hän voisi suunnitella kauniimpia valaisimia ja teettää ne halvemmalla kuin kilpailijat.
”Deskriptiivinen geometria eli kolmiulotteinen hahmotuskyky oli minulle naurettavan helppoa jo opiskeluaikoina. Silloin en tajunnut sitä – ihmettelin vain, miksi se oli muille niin vaikeaa. Myöhemmin ymmärsin, että kolmedee on minun juttuni.”
Jokiniemi on näyttänyt, että hän pystyy yhdistämään kiinnostavan muotoilun toimivaan tekniikkaan. Innojokin tuotteet ovat omaperäisiä mutta eivät outoja. Firman omistaja kyseenalaistaa aina vanhat kaavat ja toteutukset.
”Jos kilpailijat tekevät jollakin tavalla, mä sanon, että me ei ainakaan tehdä noin.”
Omaperäisyys saattaa johtua siitäkin, että sokea yrittäjä voi keskittyä omaan työhönsä. Jokiniemi seuraa tarkasti kilpailijoiden tunnuslukuja, mutta niiden tuotteet eivät kiinnosta häntä juurikaan. Omilta muotoilijoiltaan hän vaatii kaiken, minkä katsoo tarvitsevansa. Muotoilun huippujen aikaansaannoksia, esimerkiksi Eero Aarnion luonnoksia, hän hahmottaa veistosmaisten pienoismallien avulla.
Yhden uransa tärkeimmistä huippukohdista Jokiniemi saavutti vuonna 2006, kun Innojok ohitti valaisinjätti Philipsin Euroopan mahtavimpien kirkasvalovalmistajien listalla. Samoihin aikoihin Innojok ylsi Kauppalehden listauksessa Suomen 30 kannattavimman yrityksen joukkoon.
”Olen paininut kahdessa maailmassa”, Jokiniemi selittää. ”Elän totta kai vammaisten keskuudessa, mutta se ei ole se viitekehys, mihin pelkästään haluan peilata itseäni. Se että olin näkevien keskuudessa huipulla, oli minulle tosi kova juttu.”
Siitä alkoi kunnianosoitusten sade: Vuoden sähköinsinöörin ja Uudenmaan parhaan yrittäjän tittelit sekä paikka Ernst & Youngin Entrepreneur of the Year -kilpailun finaalissa vuonna 2012. Tunnustuksista arvokkain oli Teollisuustaiteen Liitto Ornamon kunniajäsenyys, josta ovat päässeet nauttimaan vain harvat muotoilun suuruudet, sellaiset kuin Kaj Franck ja Alvar Aalto. Ja vitsikkäin oli vuoden visionäärin titteli, jonka eräs insinöörilehti myönsi.
Kasvu ei ollut alun perin Innojokin tavoite. Yritys on silti kasvanut, koska sen toiminta perustuu intoon, järkeen ja aitoon kilpailuetuun.
”Kun perusasiat ovat kunnossa, kasvua on vaikea estää”, Jokiniemi sanoo.
+ + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + +
Miten tarina jatkuu? Jukka Jokiniemen ja 20 muun suomalaisen yrittäjän tarinat löydät Taivas+helvetti-kirjasta.
