Taivas+helvetti-blogi on samaa nimeä kantavan, Mika Mäkeläisen ja Terho Puustisen kirjoittaman, kirjan pohjalta luotu kirjoitusalusta yrittäjyydestä sekä omien unelmien sekä vahvuuksien etsimisestä ja toteuttamisesta. Blogissa esittelemme otteita kirjan 21 yrittäjän tarinoista, minkä toivomme herättävän keskustelua yrittämisestä ja työnteosta myös täällä Cityn blogimaailmassa. Tarinat voit lukea kokonaisuudessaan Taivas+helvetti-kirjasta.
Tämä seitsemäs osa on kertomus Beibamboon perustaja Nina Ignatiuksen unelmista ja työfilosofiasta.
+ + + + + + + + + + + + + + + + +
Tytön oikuttelu alkoi hiuksista. Parturi sai ohjeet ajella niskan ja pään sivut siiliksi. Päälle jäi irokeesiharja, joka värjättiin häikäisevän valkoiseksi. Otsatukka sai kaikki sateenkaaren värit. Se herätti huomiota kaikkialla niin kuin pitikin. Etelä-Helsingin hienoissa piireissä sanottiin, että neiti taitaa olla vähän rebellisk, pikku kapinallinen. Eikä se ollut ollenkaan huono arvio.
Graafikko Nina Ignatius kasvoi suomenruotsalaisessa pumpulissa. Koti oli valoisa, siinä oli 170 neliötä ja se sijaitsi arvokkaassa osoitteessa Kaivopuiston naapurissa. Isä menestyi yrittäjänä, äiti oli kotirouva. Silloin kun sää suosi, perhe ajoi jo aikaisin viikonlopun viettoon meren äärelle Vuosaareen.
Elämä oli hyvää ankdammenilla, ankkalammikolla. Pinnan alla oli kuitenkin paljon sääntöjä, joita ei juuri koskaan lausuttu ääneen, ei ainakaan suoraan. Paljastavat katseet ja tyylikkäät kiertoilmaisut riittivät. Yhteisön jäsenet tiesivät, mikä oli kenenkin asema ja millaista käytöstä keneltäkin odotettiin.
Murrosiässä Nina Ignatius ajatteli, ettei se ole mikään ankdammen vaan angstdammen, ahdistuslammikko. Häntä ärsyttivät pinnalliset ihmiset, jotka saattoivat saman illallisen aikana nauraa muiden ihmisten alkoholiongelmille ja surra vilpittömästi omien koiriensa pahoinvointia. Tyttö päätti, että suuntaisi tiensä toisenlaisille urille, rikkoisi rajoja, sääntöjä ja toisten ihmisten oletuksia.
Kesällä 1988 Nina meni kavereidensa kanssa Stingin konserttiin Helsingissä. Hän sai keikalla katsekontaktin yhteen supertähden tiimin jäseneen ja hinasi kaverinsa keikan jälkeen bändin hotellille, jossa katseet kohtasivat uudelleen. Carpe diem, tartu hetkeen. Puolenyön aikoihin Nina soitti kotiin:
”Isä kiltti, laitatko saunan lämpiämään? Joku Stingin agentti haluaisi tulla meille saunomaan.”
Isä latoi puut kiukaaseen. Pian nuoret naiset istuivat – pyyhkeet päällään – lauteilla ja löylyttivät mukavaa amerikkalaista, joka osoittautui Stingin maailmankiertueen talouspäälliköksi. Stingin talousmiehestä tuli Ignatiuksen ystävä. Nuori suomalainen pääsi sen jälkeen supertähtien takahuoneisiin lähes kaikkialla, missä halusi. Hän on tavannut Stingin neljä kertaa ja moikannut Van Halenia ja Princeä. Kerran Monacossa hän joutui kolariin F1-tähti Jacques Villeneuven siskon kyydissä.
”Monet tutut ovat luulleet, että mä pääsin niihin piireihin, koska mä panin niitä”, Ignatius naurahtaa. ”Mutta en mä pannut niistä ketään. En tiedä, ehkä olisi pitänyt.”
Nina Ignatiuksella on nyt vaaleat hiukset ja vaaleansävyiset vaatteet. Hän on vauvanvaatteiden kehittämiseen erikoistunut yrittäjä, joka luopui neonväreistä jo kauan sitten. Provosoivista puheista hän on kuitenkin pitänyt kiinni. Ignatius nauttii edelleen leikittelystä sopivan ja sopimattoman rajamaastossa. Hän on palannut Suomeen pitkältä seikkailulta, mutta seikkailijan uteliaisuuttaan hän ei ole menettänyt – ja tuskin koskaan menettääkään.
Ignatius lähti opiskelemaan Pariisiin vuonna 1991. Hän valmistui arvostetusta pariisilaisesta oppilaitoksesta graafiseksi suunnittelijaksi ja pääsi töihin kansainvälisen Landor Associates -designtoimistoon. Pariisista tie vei Japanin Kagoshimaan ja Tokioon. Siellä hän tapasi brittiläisen jazz-muusikon, rakastui ja muutti Lontooseen. Töitä löytyi Landorin Lontoon toimistosta. Ignatius meni naimisiin ja menestyi.
Jo alle kolmekymppisenä hän oli senior designer, joka suunnitteli pakkauksia muun muassa kondomijätti Durexille, ja oli mukana luomassa ilmettä eräälle pohjoismaiselle pankkijätille. Kovan työn rasitukset huuhdeltiin Lontoon yössä. Designin ja musiikin huiput kokivat jetset-elämän, josta niin monet haaveilevat.
”Sex, drugs and jazz”, Nina Ignatius sanoo, ja vaikenee hetkeksi.
Se oli siihen aikaan ”normijuttu” niissä piireissä. Ihmiset kävivät ennen juhlia vessassa ja vetivät viivan kokaiinia. Kaikki eivät tehneet sitä, mutta ei se ollut millään tavalla ihmeellistäkään. Aineen käyttäjät olivat iloisia siitä, ettei heidän tarvinnut juoda viinaa voidakseen keskustella vilkkaasti aamuseitsemään asti. Ignatiuksen mieleen jäi etenkin yksi kokaiinin etuja kehunut pariskunta: lastenlääkäri ja psykiatri, joka hoiti huumepotilaita.
Ignatiuksen muusikkomies jäi koukkuun kokaiiniin. Mies alkoi voida huonosti, menetti otteensa elämäänsä eikä saanut mitään aikaan puoleen vuoteen. Suuri osa pariskunnan rahoista imeytyi hänen verenkiertoonsa nenän limakalvojen kautta. Hän tarvitsi ainetta lopulta jopa kaksi grammaa päivässä.
Ignatius ei aluksi ymmärtänyt, miksi mies riutuu. Lopulta, karun totuuden paljastuttua ja monien ylä- ja alamäkien jälkeen, hän joutui ottamaan avioeron. Etäisyyttä Lontoon huuruisiin piireihin hän sai muuttamalla ensin Sydneyyn, Edinburghiin ja sitten Helsinkiin – nyt suomalaisen miehen perässä. Yksi tärkeä mutta raskas vaihe elämässä päättyi. Kriisi pakotti uuteen alkuun, joka johti hänet omaan yritykseen.
+ + + + + + + + + + + + + + + + + + +
Miten tarina jatkuu? Nina Ignatiuksen ja 20 muun suomalaisen yrittäjän tarinat löydät Taivas+helvetti-kirjasta.
