Mutta on erossa hyvätkin puolensa. Kun tulee reporankana duunista himaan, ovella ei ensimmäiseksi törmää Special Operan tuoksuun, josta tietää Liukkosen ja Jampan pesiytyneen töllöttämään Bonanzan uusintoja.
Sotkusta ja sohvanvaltaajista päästyään huomaa kummasti viihtyvänsä kotona. Himassa voi sitä paitsi tuudittautua kapakoissa on viehättävää seuraa jos sitä kaipaan -illuusioon, vaikka aivan hyvin tietää, että niissä törmää vain piirimyyjä-pettereihin ja desperadohumalaisiin toimittajiin.
Kirjahyllyssä möllöttävä Anna Kareninakaan ei aiheuta enää syyllisyyssyndroomaa, joka huipentui sunnuntailounailla poikaystävän vanhempien kotona äitykän alkaessa kysellä, joko joululahjatiiliskivi on luettu.
Juuri eronnut nainen vetää hämmästyttävästi puoleensa puolivillaisia välivaihe-vesoja ja myötätunto-matteja, jotka huonosti näytellyn empatian avulla yrittävät livahtaa lakanoille. "Jos susta tuntuu pahalta olla yksin, sä voit soittaa mulle millon vaan."
Ystävät ero jakaa kolmeen ryhmään: aidosti myötätuntoisiin, peitellysti vahingoniloisiin ja aidosti vahingoniloisiin.
Eniten erosta hyötyvät teleoperaattorit, joiden toiveasiakas on pesänselvitystä tekevä laskuhumalainen, jota ei todellakaan kiinnosta, maksaako aamuyön kaksituntinen jankutus markan vai kaksi minuutissa.
Eroahdistus huuhtoo pintasivistyksen ja säälimättä regressoi reginaretoriikkaan. Päivällä Foucalt’sta väitöskirjaa pukertava 32-vuotias fil. maist. degeneroituu iltaisin exänsä perään itkeväksi teiniksi. Ero on se hetki, kun normaalit ihmiset ovat millimetrin päässä Hesarin yksipalstaisista, joissa mies tappoi vaimonsa, lapsensa ja itsensä.
Mutta mites Markku Envall sen sanoikaan: parempi lopettaa ennen kuin kosketuspinta kaventuu piikiksi.
Hyvä parisuhde kun kestää eronkin.