KYSYMYS: Kerkesimme seurustelemaan ja asumaan avomieheni kanssa yhdessä hieman yli vuoden. Suhteemme aikana olin äärettömän onnellinen ja minulla oli hyvä ja turvallinen olo hänen seurassaan. Hän kertoi myös olevansa onnellinen ja rakastimme ja välitimme toisistamme. Sunnittelimme yhdessä tulevaisuutta ja näin, että rakkautemme oli ja on aitoa molemmin puolin. Hänen kanssaan haluan elää niin kauan kunnes sydämeni lakkaa lyömästä.

Olen hyväksynyt hänen ratkaisunsa ja kunnioitan hänen päätöstään. Haluamme molemmat jatkaa tästä kuitenkin vielä kavereina. Minun on kuitenkin vaikea olla miettimättä, että onko meillä tulevaisuudessa mahdollisuus palata yhteen? Suhteemme oli hyvä, emmekä kumpikaan satuttaneet ikinä toisiamme. Siksi ajattelenkin että meillä olisi hyvät lähtökohdat jatkaa siitä mihin jäätiin, sitten kun olemme molemmat valmiita. Vaikka kaikki käskevät jatkaa eteenpäin (mitä yritän tehdä), on minulla silti tunne sisimmässäni, että tulevaisuudessa meidän "tiemme kohtaavat". Onko tämä tyhmää vai satutanko itseäni vain enemmän ajattelemalla näin? Pääni on ihan sekaisin, enkä tiedä mitä ajatella.

Atok, 25

VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Kuvaat kauniin runollisesti suhdettasi entiseen avomieheesi, jonka kanssa olisit tahtonut jakaa yhteisen elämänmatkan. Suhde päättyi kuitenkin yllättäen avomiehesi aloitteesta. Kirjoitat hänen kaipaavan omaa tilaa ja erillisyyttä. Mietin, mikä on herättänyt hänessä näin voimakkaan erillisyyden tarpeen juuri nyt? Olette seurustelleet hieman yli vuoden. Kokemukseni mukaan parisuhteen alkuvaihe – esimerkiksi juuri ensimmäinen vuosi saattaa näkyä voimakkaana hullaantumisena ja tarpeena viettää tiivisti lähes kaikki aika yhdessä. Kirjeesi perusteella on vaikea arvioida, onko teidän tilanteenne ollut tällainen? Kuinka tiiviisti olette eläneet ensimmäisen vuoden? Parisuhteesta riippuen oman tilan tarve alkaa väistämättä nousta enemmin tai myöhemmin. Tuolloin keskeiseksi kysymykseksi nousee se, miten parit voivat sietää erillisyyden kokemusta, siis sitä, että kumppanilla on omia harrastuksia, kiinnostuksenkohteita ja esimerkiksi ystäviä. Erillisyys muodostuu joillekin pareille niin vaikeaksi kysymykseksi, että he ratkaisevat sen eroamalla. Kirjoitat avomiehesikin haluavan elää loppuelämänsä yksin, mikä on myös mahdollista. Toisaalta ajattelen, että meihin ihmisiin on ikään kuin sisäänrakennettu kaipaus toisesta ihmisestä, rakkaasta, jonka puoleen voi kääntyä ja jakaa elämänkysymykset. Sinä tunnistat itsessäsi tämän kaipauksen entistä avomiestäsi voimakkaammin, joskin kirjoitat myös hänen tunnistavan tämän yhteyden ja erillisyyden välisen jännitteen. Kirjoitatkin hämmästeleväsi sitä, että hän rakastaa sinua, mutta haluaa kuitenkin erota.

Olet hyväksynyt hänen tarpeensa erota ja kunnioitat hänen päätöstään. Haluatte jatkaa kavereina. Jotkut parit onnistuvat olemaan seurustelun jälkeen kavereita ja toiset taas eivät. Tilannettanne voi vaikeuttaa se, että kirjoitat teillä kummallakin olevan rakkauden tunteita toisianne kohtaan.

On vaikea ottaa kantaa siihen, voisitteko vielä palata yhteen. Siihen vaikuttavat monet elämänkysymykset ja valinnat, joita sekä sinä että entinen avomiehesi teette. Rohkaisen sinua pohtimaan ennen kaikkea omaan elämääsi liittyviä valintoja laajemminkin. Mitä tahdot elämältäsi, mikä sinut tekee onnelliseksi, missä näet itsesi vuoden, entä viiden vuoden kuluttua? Keitä elämääsi kuuluu tuolloin jne. Kannustan sinua etenemään elämässäsi ja olemaan avoin sille, mitä kaikkea elämällä on sinulle tarjottavana.

Hyvää syksyä toivottaen
Joona, perheneuvoja