Suhdeklinikka

KYSYMYS: Olemme olleet naimisissa kohta 10v ja meillä lapset 2v, 7v ja 9v. Päivittäisessä arjessa ahdistaa puhumattomuus ja mitään sanomattomuus. Arki lasten ja työn kanssa on toki kiireistä, mutta kyllä siihen väliin pitäisi mahtua aitoa välittämistä toisesta. Kaipaan sitä, että mies kyselisi ja olisi kiinnostunut ajatuksistani ja puuhistani. Puhumme kyllä ns. tärkeistä asioista, kuten rahasta, työstä ja isoista päätöksistä. Mutta kaikki kepeä jutustelu tuntuu kadonneen. Kaikki on vain suorittamista. Lapsista iloitsen ja heille tulee annettua huomiota runsain mitoin. Ehkä siinä ohessa on tullut vähän unohdettua puolison huomioiminen ja on jotenkin vaikeaa lähestyä toista. Ei mies lastenkaan tekemisistä niin kovin paljoa kysele, minulle kertovat kaikki huolensa ja ilonsa. Työpäivän jälkeen mies kaatuu sohvalle ja saattaa koko illan roikkua älypuhelimen kanssa netissä. Auttaa kyllä osassa kotitöistä ja tekee ns. omat tehtävänsä, mutta vetovastuu on minulla. Tunnen itseni kovin yksinäiseksi. Minulla on hyvin vähän ystäviä, käytännössä en ole yhdenkään kaverin kanssa viettänyt kunnolla vapaa-aikaa yli 8 vuoteen. Puhelimessa tulee puheltua oman äidin kanssa.

Työ on vastuullista ja kuuntelen muiden ihmisten suruja ja huolia. Lähipiirissäkin on ollut raskaita asioita ja tuntuu että kaikki kaadetaan minun kuultavakseni ja luotetaan että minä sitten huolehdin ja järjestelen parhaani mukaan. Puoliso on kanssani samalla alalla, joten vertaistuki tulee lähinnä häneltä. Joskus tuntuu siltä, että maailmassa ei ole yhtään ihmistä, joka olisi aidosti kiinnostunut elämästäni ja ajatuksistani (lapsia ei voi tähän laskea). En koe olevani masentunut, koska saan iloa monistakin arkipäivän asioista. Mutta kaipaan enemmän sisältöä elämään. En pelkkää puurtamista päivästä toiseen samanlaisena. Eniten huolestuttaa se, että nämä asiat tuntuvat vaivaavan vain minua. Mies vaikuttaa tyytyväiseltä, kunhan saa seksiä riittävästi.

VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi! Kuvailet siinä hienosti ja moniulotteisesti parisuhteenne tilannetta. Tilanteenne on varmaan tuttu elämän "ruuhkavuosissa" eläville. Kaikki sujuu periaatteessa hienosti, arki pyörii lasten ja työn ympärillä. Omat harrastukset jäävät, ystävyyssuhteisiin ei ehdi, tai kasa panostaa.Elämä on kiireistä, mutta myös kuormittavaa. Vähitellen parisuhde valuu yhä sivummalle, keskiöön kun pyrkii tulemaan helpommin asioita, jotka vaativat huomiota tai puuttumista saman tien. Helposti käy myös niin, että vaikka molemmat osallistuvat kotitöihin ja lastenhoitoon, on vetovastuu useimmiten toisella vahvemmin. Se ei haittaisi, jos puolisoilla olisi keskenään hyvää vuorovaikutusta; keskustelua, yhteisiä kiinnostuksen kohteita, läheisyyttä ja huumoria. Jotenkin tuntuu että ne puuttuvat liitostanne, tai ainakin niitä tarvittaisiin lisää.

Parisuhteen tulisi olla muutakin, kuin tiimi, joka toimii. Muutakin kuin "suorittava porras", jonka tehtävänä on, että asiat sujuvat ja huolto pelaa. Parisuhde on paikka, jossa kaksi aikuista kohtaavat toisensa, jossa on mahdollisuus näyttää omat tunteet ja tarpeet. Parisuhde voisi olla paikka, jossa voimme kasvaa persoonana. Parisuhteessa toivomme, että saamme osaksemme kiintymystä, huomiota ja ymmärrystä. Sanoitat hienosti, kun kirjoitat "...jotta kokisin olevani hänelle tärkeä, että hän tavallaan näkisi minut".

Kirjoitat epäilyksestäsi, että olet ehkä yksin tyytymätön tilanteeseenne, että mies on tyytyväinen "kunhan saa seksiä riittävästi". Oma kokemukseni perheneuvojana on se, että useimmiten myös toinen osapuoli on tyytymätön ja tuntee samoin, että jotain elämästä puuttuu, mutta ei ehkä osaa sanoittaa sitä.

Mietit, miten voisit paikata tai korjata suhdettanne tai lisätä arkeenne asioita, jotka toisivat lisää suhteeseenne läheisyyttä. On hienoa, että mietit sopivaa lähestymistapaa, ettet syyllistäisi miestäsi, ettei hänelle tulisi oloa, että vika on yksin hänen. Kirjoitat avoimesti ja viisaasti. Ajattelen, että jos lähestyt miestäsi samanaisella asenteella, voi se tuottaa hedelmää. Olette olleet 10 vuotta naimisissa, ehkä olette tulleet kohtaan, jossa toista pitää helposti itsestäänselvyytenä. On aika kertoa, ettei niin ole. Että te tarvitsette läheisyyttä ja yhteyttä voidaksenne tuntea olevanne ainutkertaisia ja arvokkaita.

Kerrot myös yksinäisyydestäsi. Voisiko siihen tulla muutos? Voisiko vanhoja ystävyyssuhteita elvyttää? Voisiko uusia syntyä, vaikkapa jonkun harrastuksen myötä? Kaikkea yhteyttä, jota tarvitsemme, emme saa kotoa tai perheestämme. Me ihmiset tarvitsemme ympärillemme välittäviä ja lämpimiä ihmisiä, joiden kanssa jaamme tavallisia asioita, itkemme itkumme ja iloitsemme arjen ihmeistä.

Sellaista toivoisin sinulle!
perheneuvoja Kati

KYSYMYS: Onko mieheni sairas vai vain välinpitämätön?

VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Pystyn hyvin kuvittelemaan sisäisen ristiriitasi. Toisaalta haluaisit tarjota nuorimmallesi ehjän kodin, jossa on molemmat vanhemmat, ja säästää vanhempia lapsiasi taas uudelta erolta. Toisaalta olet vahvistunut terapiassa ja koet, että pysymällä tässä suhteessa joudut jatkuvasti sotimaan itsellesi tärkeitä periaatteita vastaan.

Kysyt, onko miehesi sairas vai vain välinpitämätön. Siihen kysymykseen minun on mahdotonta tässä vastata. Mietin, että olisiko kuitenkin niin, että se, miten hän käyttäytyy suhteessanne ja sinua kohtaan on tärkeämpää kuin se, miksi hän niin tekee.

Luottamus on yksi parisuhteen peruspilareista. Teillä se kuulostaa olleen huonossa hapessa jo suhteen alkuajoista saakka. Sen korjaantumiseen tarvitaan molempien aktiivista työskentelyä opetellen luotettavana olemista ja luottamista. Tärkeää on tietenkin myös rakkaus. Onko sitä ollut? Miten sen laita on nyt? Kerrot olevasi vihainen ja loukkaantunut ymmärrettävistä syistä. Ovatko toistuvat pettymykset kuluttaneen rakkauden vai vieläkö sitä jossain niiden alla on löydettävissä?

Olette keskustelleet kahden kesken ja pariterapiassa ja käyneet parisuhdekursseilla. Tosi hyvä! Olette siis saaneet hyviä neuvoja ja mikä tärkeämpää, kuulleet toistenne ajatuksia ja tunteita parisuhteeseenne liittyen. Olennaista on, miten nämä puhutut ja kuullut asiat sitten siirtyvät käytäntöön.

Olette aloittamassa nyt uutta pariterapiajaksoa. Se on hyvä. Puhu siellä tästä ristiriidasta, jossa elät. Kerro miehellesi mahdollisimman selkeästi, mitkä ovat ne asiat, joita tarvitset pystyäksesi jatkamaan yhteiselämää. Kun miehesi haluaa jatkaa yhteiselämää, hän luultavasti on valmis vielä tsemppaamaan. Käytäntö sitten näyttää, miten kestävää se on. Mikäli toinen ei koe pysyvälle muutokselle tarvetta ja/tai ei kykene siihen, valinta on sinun. Voit valita perheen koossa pysymisen ja suostua siihen, ettet voi luottaa mieheesi, hoidat itse raha-asiat ym. Tai voit valita, että eläminen vastoin omia arvojasi on sinulle liian vaikeaa ja pyrkiä hoitamaan ero lasten kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Tai ehkä on olemassa vielä joku kolmas ja neljäskin vaihtoehto. Joka tapauksessa vastuu omasta elämästäsi on sinulla. Toinen pysyy sellaisena kuin on tai muuttaa käytöstään sen verran kuin haluaa, mutta sinä et voi siihen vaikuttaa muutoin kuin kertomalla toiveesi ja tarpeesi.

Olipa valintasi mikä tahansa, on tärkeää, että pidät hyvää huolta itsestäsi ja jaksamisestasi. Sinulla on kolme lasta, joiden elämän kannalta sinun hyvinvointisi on olennaisen tärkeää. On hienoa, että olet omassa terapiassasi oppinut itsesi rakastamista. Jatka sillä polulla.

Toivon sinulle viisautta, voimaa ja rohkeutta.
Lämmöllä
Paula, perheneuvoja

KYSYMYS: Olen 43- vuotias sinkku nainen. Olen suurimman osan elämästäni elänyt ilman parisuhdetta, minulla ei ole lapsia. En ole koskaan ollut naimisissa. Olen tapaillut paljon miehiä, mutta jostain syystä minulle sopivaa kumppania ei ole löytynyt. Muutama kuukausi sitten tapasin miehen, viihdymme yhdessä, käymme lenkillä, ostoksilla ja vietämme iltaisin aikaa yleensä hänen kotonaan. Hän on eronnu 1,5 vuotta sitten hyvin riitaisasta ja hankalasta suhteesta, oltuaan 20 vuotta naimisissa. Nainen oli löytänyt uuden miehen.

Ongelmani on, että en saa mieheltä juuri lainkaan läheisyyttä. Hän ei tee koskaan aloitetta kosketteluun. Minä olen aina aloitteen tekijä. Jos silittelen häntä, hän korkeintaan hyvin varovasti koskettaa ja saattaa vetäistä sitten käden pois. Kosketusta ei vaan kuulu, vaikka kuinka odotan. Seksi toimii hyvin, mutta sekin aina minun aloitteesta. Olen sanonut tästä asiasta hänelle ja hän on sanonut, että hän ei ole sellainen pussaileva ja halaileva mies.Jonkin aikaa sitten olin todella surullinen asiasta ja itkin. Hän vain tiuskaisi, että "mikä sille nyt on"? Lähdin kesken yön silloin pois ja surin asian, kunnes hän jonkin ajan päästä pyysi lenkille ja nyt olen taas tässä tilanteessa. Iltalenkit ja seksiä on nyt ollut viikon sisällä kolme kertaa. Eilen illalla, minulle tuli olo, aivan kuin hyväksi käyttäisin häntä, kun hän ei meinaa lähteä mukaan ollenkaan, tai lopulta lähtee, mutta tuntuu, että painostan häntä. Kysyin, onko hänestä seksiä ollut viime aikoina liikaa, hän sanoi, että kyllä tämä hänelle on aika säännöllistä nyt ollut..

Aiemmassa avioliitossa hän on ollut pitkiä aikoja poissa kotoa työn takia, hän hiihtää myös kovasti joka päivä kolme tuntia, koska jäi juuri eläkkeelle. Hän myös ottaa iltaisin useamman oluen. Edellinen vaimo oli hänen mukaansa sanonut tästä samasta läheisyys asiasta. Alan väsyä mieheen, joka ei tee elettäkään, tosin vielä hän ei ole seksistä kieltäytynyt, mutta sekin saattaa olla kohta edessä. En ole koskaan joutunut kokemaan tällaista, koska olen viehättävä nainen, muut miehet ovat sitä minulle monesti elämän varrella sanonut. Ja tämäkin sanoi tavatessamme, että olen upea nainen, mutta sen jälkeen ei ole kuulunut mitään sen suuntaisia sanoja.En tiedä mitä tekisin, uskon, että hän on uskollinen, hänen elämä pyörii hiihtämisen ja urheilun katsomisen ympärillä ja kaljaakin kyllä, mutta hän on hyvin hoikka, koska hiihtää niin paljon.

VASTAUS: Siihen, miksi kumppanisi kykenee niin heikosti läheisyyteen, on olemassa syy. Se on joko kotikasvatuksessa, tai sitten yleisemmin siinä perinteessä, joka keskellä hän on elänyt. Suomessa on alueita, sukuja ja perheitä, joissa läheisyys on hyvin vaikea asia, ja koskettaminen todella vähäistä. Usein asian tekee todella vaikeaksi se, että hellyys ja muiden lämpimien tunteiden osoittaminen on leimattu jotenkin häpeälliseksi. Ja häpeä on hyvin vaikea vastustaja. Vaikka ihminen kuinka tietäisi, että pitäisi kyetä läheisyyteen, voi sisällä olla niin hankala tunne, että sitä on vaikea voittaa. Voisi olla hyvinkin avartavaa, jos onnistuisit avaamaan keskustelun siitä, miten hän on nähnyt vanhempiensa osoittavan toisilleen hellyyttä, miten häntä kohtaan on oltu helliä, ja millainen koko hänen ympäristönsä on ollut tässä suhteessa. Lempeys ja ymmärtäväisyys voisi tässä asiassa olla tehokkaampaa kuin esim. syyttäminen ja vaatiminen. Ne saavat useimmiten toisen osapuolen menemään vain entistä pahemmin lukkoon.

Asiaa pahentaa se, että sinun on varmasti vaikea tunnetasolla kokea, että kyse on hänen ongelmastaan, jonka syyt ovat hänen taustassaan. Saatat kokea, että tulet torjutuksi tai hylätyksi, tai että hän ei ole kiinnostunut sinusta tai ei pidä sinua viehättävänä. Välttämättä ei ole ollenkaan kysymys siitä.

Suhteessanne tuntuu olevat myös hyvää. Kerroit, että viihdytte yhdessä, ja seksikin toimii. Jos opit kestämään sitä, että ainakin toistaiseksi aloitteet hellyyden ja seksin suhteen ovat sinun vastuullasi, on mahdollista, että suhteenne kehittyy ihan suotuisaan suuntaan. Asioista pitäisi vain pystyä keskustelemaan avoimesti ja rakentavasti, ilman syyttämistä ja moittimista.

Kerroit, että kerran hän vain tiuskaisi sinulle, kun itkit asian vuoksi. Se on varmasti ollut hyvin surkea kokemus. Valitettavasti me miehet olemme usein todella huonoja kohtaamaan naistemme itkua. Koemme sen usein jonkinlaisena syytöksenä, ja sen sijaan että osaisimme lohduttaa, käymme vastahyökkäykseen. Se on hyvin valitettavaa, ja toivottavasti joskus opimme siitä pois. Toivottavasti voitte tästäkin aiheesta käydä ymmärtävää keskustelua. Se voi olla aika vapauttavaa, jos se onnistuu.

Terveisin
Perheneuvoja Tero

KYSYMYS: Hei, olemme seurustelleet nelisen vuotta miesystäväni kanssa. Minulla pitkä liitto takana, josta kaksi lasta. Puolisolla myös lapsia. Puolisolla hyvin tiiviit välit sukulaisiinsa, minulla huomattavasti väljemmät. En ole tottunut tiiviiseen yhteyden pitoon sukulaisten kanssa. Minua ahdistaa kun mieheni jatkuvasti on yhteydessä mm. veljeensä ja on hirmu kiinnostunut veljensä lasten kuulumisista, tuntuu että ihan liian kiinnostunut. Ennen minua puolisoni ei ole juuri seurustellut, vaan elämä on pyörinyt sukulaistensa ympärillä. Olen tottunut että seustellessa ollaan tiiviisti yhdessä (ei liian tiiviisti kuitenkaan, teen paljon omia juttuja) ja että asiat jaetaan parisuhteen kesken, asioista neuvotellaan ja kerrotaan mitä aiotaan tehdä.

Nyt minusta on ruvennut tuntumaan että ehkä olenkin liian vaativa ja kontrolloiva. Haluaisin tietää puolisoni aikeet ja menot, haluaisin että edes soittaisi että nyt meen käymään kaverilla ja jos esimerkiksi aikoo antaa lapselleen rahaa. Haluaisin tukea myös hänen isyyttään. Antaa neuvoja ja vinkkejä, sanoa mikä on minusta oikein ja mikä väärin. Näin oletan hänen myös tekevän lasteni kanssa ja hyväksyn hänen ehdotukset lasteni kasvatukseen, ja neuvottelemme niistä. Mutta jotenkin minusta tuntuu että hän ei halua minun neuvojani mihinkään vaan kaikki on hänen (ja sukulaistensa tekemänä) aina oikein. Ja yleensä aina kun sanon oman mielipiteen (tarkoitan hyvää) niin saan kiukun niskaani ja syyttelyn että hänestä tuntuu että ei voi itse päättää mitään ja kaikkeen pitäisi olla lupa kysymässä. Kovasti ymmärtää näkemykseni esim rahan annossa työssäkäyvälle lapselleen ja omatoimisuuteen opettamiseen. Mutta käytännössä ei vaan halua kuulla ja toteuttaa yhteisiä näkemyksiämme. Välillä on kotona niin väsyneenä että ei jaksa kiinnostua minun ja lasteni tekemisistä pätkääkään, häneen ei saa oikein kontaktia mitenkään. Vetoaa aina väsymykseen. Mutta samalla hetkellä on valmis lähtemään vierailulle veljensä luo jossa on yltiöpäisen kiinnostunut lapsista ja heidän tekemisistä. Väsymys katoaa ja asenne muuttuu. Hän muuttuu iloiseksi ja puhuvaiseksi hetkessä. Naureskelee ja vitsailee. Mutta samalla sekunnilla kun poistumme heiltä hän palaa väsymysmoodiinsa.

Kiinnostus lasteni menestyksistä on täysi nolla mutta veljensä lapset huomioi lupaamalla jätskiä tms palkaksi, onnittelemalla yms. Lapsensa vierailu menee myös samaa rataa, koskaan ei väsytä ja aamullakin hyppää ekana sängystä (vaikka normisti viimeisenä) niin iloisena ja pirteänä. Mutta kun lapsi lähtee, alkaa apatia. Minun sukulaisten vierailut istuu sohvalla ja plärää nettiä. Ei osallistu juurikaan kiinnostuneesti keskusteluun. Olenko minä tässä tapauksessa liian herkkä ja mustasukkainen? Vai miksi minusta tuntuu että minussa ja lapsissani on vika ettemme voi tuottaa hänelle sitä iloa mitä perheen pitäisi tuottaa? Olenko liian kotrolloiva kun haluan tietää asioista mitkä liikuttaa meidän perhettä ja haluan olla päättämässä perhettä koskevissa asioissa? Mikä on liian kontrolloivaa?

VASTAUS: Se, mikä on liian vaativaa ja kontrolloivaa, on mietittävä erikseen jokaisessa suhteessa. Sen perusteella mitä kerroit, ei tule sellaista kuvaa että menisit mahdottomuuksiin. Mutta jos kumppanisi on eri mieltä, on teidän koitettava keskustelemalla löytää sellainen linja, joka teille molemmille sopii. Hänellä voi olla hyvin erilainen ajatus siitä, millä lailla omista menoista, raha-asioista, ym. kerrotaan. Teidän on lyötävä pöytään molempien toiveet ja odotukset, ja katsottava, onko niistä leivottavissa sellainen kompromissi, jonka molemmat voivat hyväksyä. Ja jos ette pääse yksimielisyyteen, täytyy miettiä, onko suhteessa niin paljon muita hyviä puolia, että on valmis kestämään eroavaisuudet tässä asiassa.

Sama koskee sitä, miten ollaan yhteydessä sukulaisiin. Teillä on tässä asiassa kovin erilaiset taustat ja tottumukset. Periaatteessahan siinä ei ole mitään pahaa, että sisarukset ovat läheisiä toisilleen. Kiinnostusta veljen lapsiin voi selittää se, että kumppanisi on tuntenut heidät pienestä pitäin ja kiintynyt heihin. Sinun lapsesi ovat hänelle vieraampia, kun olette olleet vasta nelisen vuotta yhdessä. Mutta jos asia häiritsee sinua, on syytä käydä keskustelua. Sinun olisi kuitenkin hyvä ymmärtää sitä, että sukulaiset ovat kumppanillesi tärkeitä ja hyväksyä melko kiinteäkin yhteydenpito.

Väsymys ja haluttomuus kotona on sitten toinen juttu. Sinun on varmaankin kysyttävä häneltä ihan suoraan, miksi hän on niin väsynyt ja haluton sinun ja lastesi kanssa. Onko hänellä jotain hampaankolossa, mitä hän ei saa sanotuksi? Syyt on hyvä selvitellä juurta jaksain. Sinulla on myös oikeus esittää toiveesi siitä, että hän osoittaisi enemmän kiinnostusta sinua ja lapsiasi kohtaan. Jos muutosta ei tule, voi olla vaikea jatkaa suhdetta.

Mielestäni on aivan kohtuullista toivoa, että silloin, kun on ihmisiä kylässä, ei plärätä nettiä. Tässä asiassa et ole liian herkkä. Varsinkin, jos hän kykenee siihen silloin, kun hänen omat sukulaisensa ovat kylässä.

Ystävällisin terveisin
Perheneuvoja Tero