KYSYMYS: Olemme seurustelleet, asuneet avoliitossa ja oleet kihloissa viitisen vuotta. Ennen minua avopuolisollani oli nainen, jonka kanssa seurusteli hetken. Heidän erottuaan tämä nainen pommitti tätä miestä ja hänen perheenjäseniään satoja kertoja päivässä. kaksi vuotta sitten hän otti avomieheeni yhteyttä ja minä satuin olemaan se, joka vastasi hänelle (mies oli tuolloin juonut alkoholia ja sammunut). Tämä nainen väitti minulle, että minun entinen aviomieheni (emme siis ole naimisissa) ei halua olla minun kanssani ja että heillä olisi yhteinen lapsi (koskaan ei ole isyyttä varmistettu, koska avopuolisoni ei ole halunut, koska tietää ettei hänellä ole tämän naisen kanssa yhteisiä lapsia). Sen jälkeen tämä nainen kaverinsa kanssa teki raiskausilmoituksen avomiehestäni ja nyt hän istuu vankilassa syyttömänä (istunut nyt viikon). Sain kuulla viikko sitten eräältä mieheltä, että tällä naisella ja avomiehelläni on ollut vuosi - kaksi sitten seksisuhde, eli avomieheni olisi pettänyt minua. Eilen avopuolisoni otti yhteyttä ja kun kerroin hänelle mitä olin kuullut, hän sanoi, että tämä nainen ja se mies ovat keskenään kavereita ja tämä nainen valehdellut tälle miehellekin asioita ja tämä mies kertonut sitten minulle valheellisia tietoja. Mies pääsee tammikuussa vapaaksi.
Kysymys kuuluukin: Kumpaa minun kannattaa uskoa, omaa avopuolisoani, jonka kanssa olen ollut viitisen vuotta yhdessä, vaiko tätä miestä, jota en tunne, mutta tiedän nimeltään?
Olen kahden vaiheilla en tiedä lähtisinkö, vaiko jäisinkö. En tiedä kumpaa minun kannattaisi tehdä? Rakastan avopuolisoani todella paljon ja hän minua. Avopuolisoni vannoi, ettei hän ole minua pettänyt, koska ei ole nähnyt siihen tarvetta.
Onnellinenko, 32v
VASTAUS: Onpa todella kimurantti tilanne. Ensiksikin vaikuttaa siltä, että tämän toisen naisen kertomuksia kannattaa kyllä epäillä. Jos avomiehesi on hänen lapsensa isä, miksi hän ei ole vaatinut isyyden selvittämistä ja elatusmaksuja? Puhut välillä entisestä aviomiehestäsi ja välillä avomiehestäsi, mutta oletan että kyseessä on koko ajan sama mies. Jos olisi totta, että avomiehesi ei halua olla kanssasi, niin silloinhan hän ei tietenkään olisi kanssasi.
Sinun olisi hyvä etsiä käsiisi kaikki mahdollinen tieto siitä millä perusteella miehesi on tuomittu raiskauksesta. Kyllähän Suomen oikeusjärjestelmä joskus tekee virheitä, mutta se on hyvin harvinaista.
Sitten varsinaiseen kysymykseesi. Kumpaa miestä kannattaa uskoa. Vastaus on, että sitä jonka tunnet rehelliseksi ja luotettavaksi. Jos miehesi on ollut koko suhteenne ajan rehellinen, eikä ole antanut aihetta epäillä, että hän valehtelee, vahvistaa se hänen uskottavuuttaan. Myös tästä toisesta miehestä kannattaa ottaa selvää. Jos teillä on yhteisiä tuttuja, kysele heiltä. Pidetäänkö häntä luotettavana ja rehellisenä tyyppinä, vai onko hän tunnettu valehtelija ja juonittelija?
Tietenkin on vielä sekin mahdollisuus, että tämä toinen mies on rehellinen, mutta tuo nainen on saanut hänet uskomaan omia valheitaan. Yritä kuitenkin ottaa asioista selvää niin paljon kuin mahdollista, ennen kuin teet päätöksen. Sehän on kuitenkin ratkaisevaa, onko miehesi raiskaaja ja pettäjä, ja sen myötä myös epärehellinen, vai onko hän todellakin syyttömästi leimattu kummaksikin.
KYSYMYS: Olen 13 vuotias tyttö ja olen ollut yhdessä 3kk poikaystäväni kanssa, joka on 16 vuotta.
Me tehtiin iso virhe ja nyt meidän vanhemmat haluavat että me erotaan eikä nähdä ollenkaan enää ikinä.
Me kuitenkin tykätään toisistamme paljon ja haluttais jatkaa suhdetta.
Ollaan mietitty, että voitais nähdä salaa vaikka koulun jälkeen kahen tai kolmen viikon välein noin 1 - 2 tuntia kerralla koko meijän suhteen ajan tästä lähtien, että meijän/mun vanhemmat ei epäilisi mitään.
En tiedä että kannattaisiko kuitenkaan sellainen suhde että nähään harvoin ja vähän aikaa ja siinäkin on kuitenkin iso mahollisuus että jäädään kiinni. Poikaystäväni on sitä mieltä että se ei rappeuttais meijän suhdetta, mutta jos se ei toimisi niin erottais.
Nää viimeset 3kk ollaan voitu nähä melkeimpä milloin vain ja viikkokin on tuntunut aika pitkältä ajalta olla erossa toisistamme.
Jos me erottais nytten, nii se tuntuis paljon rankemmalta, kun tuntuu et meil olis voinu olla pieni mahollisuus jatkaa. Että vaikka jäätäis salaa näkemisistämme kiinni, niin silloin olisi ehkä vähän helpompi erota kun tietää, että eihän tässä mitään olisi pystynytkään enää tekemään. Kun niin sanotut "oljenkorret" on käytetty. Tuntuu kuitenkin pahalta erota joka tapauksessa, koska ei näin hyvää suhdetta saa helposti mistään.
Kannattaisiko erota heti nytten vai yrittää jatkaa senkin uhalla, että mun vanhemmat tajuu sen ja ne ei tyyliin luota muhun enää pitkiin aikoihi, enkä tulisi näkee poikaystävääni enää ikinä (siis jos jäädään kiinni)? Vai onko muita ideoita miten meidän suhdetta voisi jatkaa ilman että meidän vanhemmat tietävät asiasta?
Kiitos jo etukäteen vastauksista.
Annika S
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Olette joutuneet poikaystäväsi kanssa tilanteeseen, jossa lukemattomat nuoret ovat aikojen saatossa olleet: Nuori rakkaus ja vanhemmat, jotka asettavat tälle rajoituksia tai eivät hyväksy sitä. Yleensä vanhempien kieltoihin sekä rajoituksiin liittyy huoli sekä tarve, myös velvollisuuskin suojella lastaan, erityisesti kun tämä ei ole täysi-ikäinen.
Huomaan, että ihan itsekin pohdit viisaasti asiaan liittyviä erilaisia puolia. Tuntuu ymmärrettävästi pahalta ja rankalta erota, kun välillänne on paljon tunteita. Toisaalta, jos yrität säilyttää läheisyyttä poikaystävääsi tapailemalla salaa, se tuo epäluottamusta ja etäännyttää sinua vanhemmistasi. Se saattaa myös rasittaa sinun ja poikaystäväsi välistä suhdetta koska tilanteisiin liittyy valhetta ja salailua toisaalla. Ikäsi puolesta olet vielä pitkään riippuvainen vanhempiesi tuesta ja turvasta, joten siksikään en kannusta sinua toimimaan tavalla joka lisää ristiriitoja ja epäluottamusta välillenne. He ovat kuitenkin sinua lähellä olevat ihmiset, jotka mitä todennäköisimmin pysyvät, erimielisyyksistänne huolimatta, rinnallasi silloinkin, kun muut ihmissuhteet vaihtuvat. Luuletko, että poikaystäväsi, joka on sinua kolme vuotta vanhempi, ymmärtää miten erilaisessa tilanteessa te olette ikänne puolesta omiin vanhempiinne? Hän on jo selvästi lähempänä itsenäisyyttä ja täysi-ikäisyyttä.
Mietin, ovatko vanhempasi kieltäneet kaiken yhteydenpidon väliltänne? Voisiko joku vaihtoehto olla, että ette tapaile mutta voitte olla yhteyksissä viestein? Tällöin voisitte katsoa, miten tilanne menee eteenpäin ja mahdollisesti rauhoittuu. Voisitte silloin myös rauhassa tutkia sitä, miten kaikki nyt tapahtunut vaikuttaa teidän välisiin tunteisiin.
En kannusta sinua enkä ketään muutakaan tekemään ihmissuhteissaan mitään salassa. Kaikkien ihmissuhteiden keskeinen perusta on luottamus. Siihen kannattaa aina pyrkiä, vaikka aina se ei ole helppoa ja virheitä sattuu. Salaaminen ja valehtelu etäännyttävät ihmistä muista ihmisistä, myös itsestään.
Ymmärrän hyvin, että mielesi on nyt kovin ristiriitainen ja hakee ratkaisua joka suunnasta. Ehkä se löytyy parhaiten ajan kanssa.
KYSYMYS: Moikka! Olen 14 vuotias tyttö ja tykkää eräästä 15 vuotiaasta pojasta eli hän on mua 1 vuoden vanhempi. Miten voin kertoa hänelle että pidän hänestä tai tietää, onko hän jonkun tytön kanssa yhdessä?
VASTAUS: Kysyt viestissäsi aika peruskysymyksen siitä, miten uskaltaa lähestyä ihmistä, jota kohtaan meillä on kiinnostusta. Sillä lähestyessämme, me paljastamme väistämättä itseämme ja otamme riskin, että tulemme torjutuksi. Me ihmiset olemme aina haavoittuvia tällaisissa kohdissa, jopa iästämme riippumatta. Siksi entisinä aikoina käytettiin niinsanottuja puhemiehiä välittämään näitä viestejä kahden ihmisen välillä.
En ehkä osaa antaa sinulle konkreettisia vastauksia, joita et itsekin olisi jo tullut ajatelleeksi. Yksi vaihtoehto on ystävien ja tuttavien kautta tehdä tiedusteluja siitä, tietääkö joku seurusteleeko hän. Tässä tapauksessakin joutuu ottamaan riskin, että paljastaa oman kiinnostuksensa. Siksi täytyy toivoa, että nämä ympärillä olevat ihmiset ovat sellaisia, että ne suhtautuvat auttavasti ja ystävällisesti sinun kiinnostukseen tästä pojasta. Toinen vaihtoehto on, että hakeutuu juttelemaan hänen kanssaan ja/tai kysyy suoraan tai viestillä, kiinnostaisiko tätä esimerkiksi tavata.
Minkä ikinä tavan keksitkin, niin sinun on tärkeä muistaa, että jos tämä poika on varattu tai hän ei ole kiinnostunut sinusta, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että et olisi hyvä ja kiinnostava. Ihmissuhteiden alkaminen, se miksi ihastuu johonkin ja johonkin toiseen ei, on aina monimutkainen juttu. Lähes kaikilla meistä ihmistä on kokemuksia torjutuksi tulemisesta tai rakkauden tunteista, jotka eivät ole saaneet vastakaikua. Vaikka ne sillä hetkellä tuntuisivat kipeiltä, niistä yleensä vähitellen toipuu, eikä niiden pidä antaa lannistaa.
Joskus jo pelkästään kaukaa, salaa rakastaminen voi olla merkittävä rakkaus.
Toivotan sinulle kuitenkin rohkeutta, sillä ihastuminen ja tykkääminen ovat ihana voima, ja yleensä ne ennen pitkää löytävät kohteen, joka tuntee samoin.
KYSYMYS: Olen 22-vuotias mies, jota ahdistaa kondylooma tartuntani suuresti. Olen taistellut syylien kanssa jo kolme kuukautta ja aina ne palaavat. Erosin vastikään parisuhteesta ja nyt haluaisinkin viettää sinkkuelämää, mutta miten se onnistuu syylien kanssa? Lisäksi olen onnistunut kehittämään itselleni pakkomielteen seksikumppanien lukumäärästä. Omani on kaksi, mitä pidän auttamatta liian pienenä ajatellen tulevaisuutta. Miten voisin tavoitella mitään vakavaa, jos pitkän ajan kuluttua minua alkaakin ahdistamaan, että olisi silloin Nuoruudessa pitänyt harrastaa seksiä enemmän? Tästä päästäänkin kondyloomaan jälleen. Kyseinen tauti on saanut minut ahdistelemaan jo koulun alkuakin ja tulevia opiskelijabileitä.
Ahdistunut mies
VASTAUS: Ymmärrän hyvin, että kondyloomatartunta herättää monenlaisia ajatuksia ja tunteita, erityisesti kuvaamassasi elämänvaiheessa. Elät vaihetta, jolloin ihminen monella tapaa ottaa haltuun aikuista identiteettiään, myös seksuaalisesti, miehenä tai naisena. Olet nuori, juuri eronnut parisuhteesta ja haluaisit nyt viettää sinkkuelämää ja ylipäätään opiskelijaelämää. Sinkkuelämällä ymmärrän sinun tarkoittavan sitä, että voisit tutustua uusiin ihmisiin, myös seksuaalisesti, ja löytää mahdollisesti myös vakavamman suhteen.
Kuitenkin kondylooma tarttuu, joskus jopa kondomia käytettäessä. Tämä asettaa sinut tilanteeseen, että sinun pitäisi pystyä kertomaan kondyloomasta ihmiselle, jonka kanssa olet aikeissa harrastaa seksiä. Ei mikään helppo asia kerrottavaksi uudelle ihmissuhteelle. Toisaalta jos et kerro, saatat tartuttaa kondylooman partneriin. Kondylooma on ikävä sairaus, kuten itsekin olet joutunut toteamaan. Kertomatta jättämisellä saatat aiheuttaa vakavaa haittaa toisen ihmisen terveydelle ja jopa hänen elämänkululleen. Hoitamattomana kondylooma saattaa aiheuttaa mm. kohdunkaulan syöpää. Toinen asia on, että tällaisen asian salaaminen ei ylipäätään ole kovin hyvä lähtökohta uudelle ihmissuhteelle. Parhaan ja kestävimmän perustan ihmissuhteelle saa rehellisyydestä. Rehellisyydestä itselle ja rehellisyydestä toiselle. Kolmas asia on, millainen ihminen haluat olla? Kuulostaa siltä, että välität muista ihmisistä. Siksihän näitä asioita mietit.
Pohdit viestissäsi myös sitä, että onko sinulla liian vähäinen määrä seksikumppaneita ja ajatteletko ehkä myöhemmin, että nuoruudessa olisi pitänyt harrastaa seksiä enemmän. Huomaan itse miettiväni: Mikä on oikea/riittävä määrä seksuaalista kokemusta? Miten ja milloin se pitäisi hankkia? Onko paljoista kokemuksista hyötyä vai haittaa? Hankalia kysymyksiä, enkä osaa niihin yksiselitteisiä selityksiä antaa. Yleisesti ottaen voisi sanoa, että hyvä, vakituinen parisuhde opettaa ja antaa enemmän, mutta myös parempia seksuaalisia kokemuksia kuin satunnaiset, vaihtuvat suhteet. Osa ihmisistä, joilla on ollut nuoruudessa useita seksuaalisia suhteita, katuu niitä myöhemmin. Näihin suhteisiin on saattanut liittyä turvattomuuden tunteita ja rikkovuutta, jolta silloin ei ole osannut suojautua tai sitä tunnistaa.
Lopuksi: Et ole kondyloomatartuntasi kanssa yksin. Vähintään kolme neljästä saa kondylooma-infektion elämänsä aikana. Infektio on yleisin 20–25 ikävuoden tienoilla. Valitettavan monilla sairaus on piilevänä ja saattaa sitä kautta sekä levitä että aiheuttaa vakaviakin terveysongelmia. Onneksi sinä tiedät tartunnastasi ja voit siten valita, miten tiedon kanssa toimit.
Toivotan sinulle sekä paranemista että voimia ja viisautta tulla toimeen tartunnan kanssa!
KYSYMYS: Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä n. 10v josta puolet aviossa, yksi yhteinen pieni lapsi. Ongelmana on kommunikaatio ja arvostuksen puute. Riitelemme paljon. Olemme varmasti molemmat muuttuneet, mutta tuntuu että mieheni on nykyisin ihan eri ihminen. Hän kohtelee minua aliarvoisesti, loukkaa ja uhkailee koko ajan erolla jos asiat ei mene hänen mielensä mukaan. Lapsemme on ollut todella vaativa ja huono nukkumaan, mikä on veroittanut omia voimavarojani ja olen käynyt aika pohjalla päästäkseni nousemaan taas jaloilleni. Hän on nyt painostanut että meidän pitäisi tehdä toinen lapsi, koska olen niin vanha(30v) tai hän ottaa avioeron ja etsii uuden kumppanin jonka kanssa tehdä perhe. Haluan itsekin toisen lapsen, mutta en ole ihan vielä valmis ja haluaisin ettei minua painosteta.
Vähän aikaa sitten hän pahoinpiteli minut fyysisesti ja olen nyt antanut hänelle anteeksi ja olemme sopineet että yritämme vielä. Hän kuitenkin haluaa asettaa jonkun aikarajan, milloin toinen lapsi on tehtävä tai hän ottaa eron. Olen väsynyt tilanteeseen, koska haluaisin että meillä olisi asiat ensiksi kunnossa ennenkuin lisätään tähän vielä yksi lapsi lisää. Aiemmin meillä meni hyvin ja hän oli rakastava ja kunnioitti minua, mutta jokin on muuttunut. Hän myös rajoittaa menemisiäni, eikä haluaisi että käyn juuri missään, mm. harrastukseni on hänelle ollut aina iso ongelma, vaikka hän itse käy harrastuksissaan useasti viikossa. Hän on kuitenkin hyvä isä ja hyvinä hetkinä meillä on mukavaa yhdessä jne. Olen alkanut sulkeutua ja mieli on maassa kun en tiedä mitä voin asioille tehdä, erota en haluaisi mutta en myöskään mennä hänen vaatimuksiensa mukaan, varsinkin kum tuntuu että hän käyttää kiristystä ja uhkailua keinoina.
VASTAUS: Kuvaat viestissäsi avioliittoasi, jossa puolisosi kohtelee sinua aliarvoisesti, loukkaa, kiristää ja painostaa toisen lapsen hankkimisella, uhkaa erolla ja toiseen suhteeseen siirtymisellä, jos tämä ei toteudu. Kerrot myös, että hän pahoinpiteli sinut fyysisesti vähän aikaa sitten. Sen lisäksi hän rajoittaa menemisiäsi eikä haluasi sinun käyvän juuri missään, vaikka itse esim. harrastaa vapaasti.
Sanot, että ongelmanne on kommunikaatio ja arvostuksen puute. Kaikki kuvaamasi käyttäytyminen puolisosi taholta on kuitenkin henkistä ja myös fyysistä väkivaltaa. Se ei ole vain kommunikaatio-ongelmia tai arvostuksen puutetta. Se on toisen ihmisen rajojen rikkomista, uhan ja pelon ilmapiirissä elämistä. Sellaisessa ilmapiirissä kukaan ei voi hyvin, eikä ole turvassa.
Missä vaiheessa hän alkoi muuttua? Liittyykö muutos naimisiin menemiseen tai lapsen syntymiseen? Nämä ovat usein niitä kohtia, joissa väkivaltainen käyttäytyminen alkaa tai lisääntyy. On hyvä, että olet pystynyt uhkailuista huolimatta pitämään kiinni ajatuksestasi, että et halua toista lasta ennen teillä on asiat kunnossa. Väkivaltainen käyttäytyminen ei lakkaa anteeksipyytämisellä ja/tai anteeksiantamisella. Se ei lakkaa sillä, että yrität mukautua miehesi käyttäytymiseen, toiveisiin tai yrität luovia niin, että tilanteita ei tulisi. Väkivallalla on taipumusta kasvaa ja pahentua ellei siihen puututa aktiivisesti. Se ei lakkaa itsestään.
Siksi ehdotankin, että haet ulkopuolista apua itsellesi ja/tai teille. Sinun on saatava tukea ja apua siihen, miten suojelet itseäsi ja omia rajojasi. Miehesi on pystyttävä ottamaan vastuu omasta väkivaltaisesta käyttäytymisestään ja ymmärrettävä, että se on hänen ongelmansa, ei parisuhdeongelma. Voi olla, että suhteessanne on myös nk. parisuhteeseen liittyviä ongelmia. Niitä kuitenkin pystytään käsittelemään vasta kun väkivaltainen käyttäytyminen on saatu pysäytettyä.
Voitte hakeutua yhdessä tai erikseen esimerkiksi paikkakuntanne Ensi- ja turvakotien yhteydessä toimiviin väkivaltatyön yksiköihin, joissa tarjotaan palveluja koko perheelle. Myös neuvolasta tai perheneuvolasta voi kysyä apua. Lähisuhdeväkivallasta voi lukea lisää muun muassa Naisten linjan sivuilta.
KYSYMYS: Erosin eksästäni 3kk sitten pahan masennuksen takia ja menin ihastumaan toiseen, josta tuli minulle suojapaikka, jonka kanssa mulla oli hyvä olla ja luonnollista. En ole ikinä tuntenut niin aiemmin. Ja taisin rakastua, mutta mies haluaa nyt pysyäkkin kavereina. Miten voin päästä miehen yli (vaikka toivonkin että ehkä joku päivä kokeilemme uudestaan)? Olen aika yksinäinen ja masennuksen takia en saa aikaiseksi asioita, mutta tämän ihmisen takia sain aikaiseksi. En vain halua hyväksyä että säätömme on loppunut enkä tiedä mitä tehdä.
VASTAUS: Kerrot eronneesi eksästä kolme kuukautta sitten pahan masennuksen vuoksi. Ihastuit toiseen mieheen ja hänen kanssaan sinulla oli hyvä ja luonnollista olla. Sait aikaan asioita, masennuksesi tuntui helpottavan. Tunsit hyvän olon olevan ainutlaatuista, et ollut koskaan ennen tuntenut niin. Vaikuttaa siltä, että uusi ihmissuhde hoiti eroon liittyvää suruasi ja myös masennustasi. Ihastuminen tai rakastuminen saa ihmisen leijumaan hyvässä olossa, antaa energiaa ja uskoa tulevaisuuteen.
Rakastuneet ihmiset usein sanovat, etteivät ole tunteneet mitään tällaista aiemmin. Joskus ihmiset toteavat tämän monesti uudelleen ihmissuhteissaan.
Kerrot, että mies haluaakin pysyä kavereina eli ei haluakaan parisuhdetta kanssasi. Tästä voisi päätellä, että sinä olit enemmän innostunut hänestä kuin hän sinusta. Säätönne loppuminen harmittaa sinua, mikä on luonnollista. Suhteen alkuhuuma on ihanaa aikaa. Ehkä pelkäät nyt putoavasi masennuksen syövereihin. Mietin millä tavalla masennus mahtoi aiheuttaa erosi eksästä. Mietin myös onko sinulla hyvää keskusteluhoitoa masennukseesi ja suunnitelmia yksinäisyyteesi lievittämiseksi? Toisen ihmisen tuoma huomio ja sitä kautta hyvä olo ei ole ensisijainen eikä riittävä masennuksen hoitokeino. Voisiko itsesi hoidon ensisijaiseksi asettaminen saada myös muut asiat sujumaan, myös rakkauselämän, silloin kun olet siihen valmis?
Valoisampaa syksyä ja kaikkea hyvää sinulle toivoen, Perheneuvoja Nina
KYSYMYS: vaimo ei lähesty minua ollenkaan hellittelyyn liittyvissä asioissa eikä intiimissä kanssa käymisessä, minä joudun aina tekemään aloitteen. olen monesti kysynyt miksi hän ei tee aloitetta. olenko väärässä jos vaadin vaimoltani vastavuoroisuutta suhteemme ylläpitämiseksi vaimo sanoo että on tottunut siihen että minä teen aloitteen minä olen taas sitä mieltä että jos aidosti toista rakastaa niin täytyy sen voida myös osoittaa. on alkanut tuntua siltä ettei hän rakasta minua vaikka hän sanoo rakastavansa, minulla on sellainen käsitys rakkaudesta että sen täytyy olla vastavuoroista . ja jos sanoo rakastavansa se pitää myös käytännössä näyttää.
Vastavuoroinen, 59
VASTAUS: Viestisi koskee tilannetta, jossa vaimosi ei tee aloitteita eikä lähesty sinua hellittelyyn liittyvissä asioissa, eikä intiimissä kanssakäymisessä. Tämä fyysiseen läheisyyteen liittyvien aloitteiden puute on saanut sinut vähitellen tuntemaan, että vaimosi ei rakasta sinua, vaikka hän sanoo rakastavansa. Mietit, onko sinulla oikeus suuttua ja loukkaantua tästä asiasta, tai vaatia vastavuoroisuutta.
Onkohan tilanne parisuhteessanne ollut samanlainen aina, vai ovatko vaimosi aloitteen vähitellen lakanneet? Mietin myös, onko jotain muitakin syitä, että juuri nyt, tässä kohtaa elämää, olet alkanut epäilemään sitä, haluaako ja rakastaako vaimosi sinua.
Kerrot viestissäsi olevasi 59-vuotias. Tämän perusteella oletan, että vaimosikin on todennäköisesti iältään noin viisikymppinen. Jos näin on, niin eräs tekijä, joka saattaa vaikuttaa vaimosi tapaan, on vaihdevuosien tuomat sekä fyysiset, että psyykkiset muutokset. Jotta voi lähestyä, haluta, tarjota itseään haluttavaksi, täytyy riittävästi luottaa omaa haluttavuuteen. Voi myös olla, että osalla tuossa iässä halu ei niinkään herää spontaanisti, kuin houkuteltuna. Päälle viisikymppiset naiset joutuvat usein ottamaan monilla tavoin haltuun uutta ei enää nuorta itseään. Tämä koskee toki myös miehiä. Usein tämä elämänvaihe voi myös tarkoittaa myös jonkinlaista itsenäistymistä ja vetäytymistä omiin tekemisiin tai kiinnostuksenkohteisiin. Se voi tuntua puolisosta poispäin kääntymiseltä. Jos kyse olisi tästä asiasta, niin suuttuminen tai vaatiminen ei auta, jopa päinvastoin. Suuri osa tuon ikäisistä naisista haluaa kuulla, että on edelleen haluttava ja ihana. Tällaisten asioiden hänelle sanominen voi olla avuksi.
Sanot, että jos aidosti toista rakastaa niin se täytyy myös voida osoittaa. Olen kanssasi samaa mieltä. Rakkauttaan pitää aktiivisesti näyttää, sekä teolla että sanoilla. Muuten se ei välity. Kuitenkin fyysinen läheisyys, halu koskea ja katsoa toista, parisuhteen intiimiys on vain yksi, sinällään kyllä tärkeä, tapa osoittaa toiselle rakkautta. On kuitenkin tärkeää, että rakastamisen määrittely ei kapeudu miksikään yksittäiseksi teoksi tai tekemättä jättämiseksi. ”Jos rakastat minua, niin teet näin”. ”Jos rakastat minua, niin et tee näin”. Millä muilla tavoin vaimosi mahdollisesti osoittaa sinulle rakkauttaan? Millä kaikilla tavoilla sinä osoitat hänelle rakkauttasi? Oletteko puhuneet näistä toisillenne?
On ymmärrettävää, että olet loukkaantunut asiasta. Tietenkin haluamme tuntea olevamme rakastettuja ja haluttuja puolisomme taholta. Vaatiminen, syyttäminen ja suuttuminen vievät kuitenkin yleensä tilannetta huonompaan suuntaan. Tärkeämpää olisi, että pysähtyisitte miettimään tätä parisuhteenne vaihetta. Puhua yhdessä mitä kaikkia asioita se kummallekin teistä merkitsee, ja mitä kumpikin teistä tarvitsee ja toivoo.
KYSYMYS: Olenko pikkumainen vai onko suhteessamme arvostus ja kunnioitus hukassa?
Meillä on iso uusperhe, yhteensä 5 lasta (sun, mun ja yhteinen). Arki vie ja parisuhteelle liian vähän aikaa. Meillä remontti ja sisustusjutut ovat venyneet, kun olemme yrittäneet löytää yhteisiä, molempia miellyttäviä ratkaisuja. Olohuoneen sisustimme vanhoilla huonekaluilla 4 vuotta sitten ja silloin yhdessä todettiin, että järjestys oli paras vaihtoehto tähän tilaan, näillä huonekaluilla.
Nyt sitten yhden reissuni jälkeen tulen kotiin, jossa olohuone on käännetty täysin ja tavaroita poistettu yms. Tuli tunne, että tämä ei ole enää kotini, minut on siivottu pois. Eikä mitään mitä olen sanonut ja puhunut, ole kuultu. Yritettiin puhua, riideltiin lähinnä. Pyöräytin tavarat takaisin. Sanoin, että voidaan muuttaa asioita, mutta yhdessä, yhteisestä päätöksestä! Tällaisen tavan koen äärimmäisen loukkaavana ja tahallaan toista vahingoittavana. Yritin kertoa selvästi tunteeni ja ajatukseni mieheni tavasta toimia selän takana.
Kun lähdin seuraavalle reissulle, kysyin etteihän minun tarvitse enää tulla kotiin, jossa on kaikki pyöräytetty uuteen uskoon. Kotiin tullessani, edessä oli sama tilanne. Kysyin miksi mies loukkaa minua tieten tahtoan ja tarkoituksella? Sanoi, että tykkää järjestyksestä näin ja haluaa minun neuroottisia rajoja ravistella (nämä mieheni sanoja). Sanoin, että tällainen toiminta loukkaa enemmän kuin jos hän olisi pettänyt. Mies mitätöi ja pakenee, ei keskustele, hiljenee. Sanoin, että tämä ei ole enää kotini, eikä hän toimi kuin mies joka välittää puolisostaan.
Olen yrittänyt miettiä, olenko pikkumainen vai mitä? Parisuhteemme on kriisiytynyt pikkuhiljaa ja ongelmia on enemmänkin. Kommunikaatio, riitelytaidot, toisen kunnioitus ja arvostus - puolin ja toisin. Itse aika ajoin yritän keskustella, puhua, kuunnella, järjestää parisuhteelle aikaa... Mieheni käytös lyö nyt itsellä yli ja olen umpikujassa, jossa jo erokin käynyt useamman kerran mielessä. Miksi toinen tieten tahtoen satuttaa?
VASTAUS: Hei ja kiitos kävelevien huonekalujen mysteerin jakamisesta!
Elätte viisilapsisessa uusperheessä, jossa sinun ja miehesi välit näyttävät kiristyneet. Kahteen otteeseen on käynyt niin, että sinun ollessasi poissa kotoa huonekalut ovat lähteneet jaloittelemaan asettuen uuteen järjestykseen tai karaten kokonaan kotoa.
Ette ole ainoita, joille on käynyt niin, että ihmisten vaietessa tavarat alkavat puhua. Kahvinkeitin ei suostu keittämään kahvia kuin yhdelle kerrallaan, aamun lehti ei jakaudu kahteen osioon molempien luettavaksi eikä sohva avaa syliään kahdelle yhtä aikaa. Jään miettimään kaikkia niitä pantattuja tunteita, pettymyksiä ja loukkaantumisia, jotka ilmentyvät näiden arjen tapahtumien kautta. Jos työelämässä kävisi niin, että jonkun työpöytä loman aikana vaihtaisi paikkaa sekä tuoli ja tietokone katoaisivat, puhuttaisiin epäasiallisesta käytöksestä tai työpaikkakiusaamisesta. Koska tällaisilla menetelmillä ei muussakaan elämässä saa toisia "kouluttaa" eikä heidän rajojaan ravistella, miksi antaisimme itsellemme luvan käyttäytyä näin lähimpiämme kohtaan?
Miehelläsi on oikeus tunteisiinsa. Samoin hänellä on yhdessä sinun kanssasi tasavertainen oikeus päättää kodin sisustuksesta ja kaikesta muusta yhteiseen elämäänne liittyvästä, mutta päätökset pitää tehdä yhdessä keskustellen. En väitä, että se olisi helppoa. Miehesi on arvatenkin kokenut, että hänen mielipiteitään ei kuulla tarpeeksi eikä hänellä ole mahdollisuutta vaikuttaa perheenne elämään sillä tavalla kuin hän haluaisi. Hän on ratkaissut asiaa toimimalla itsevaltaisesti omin päin ja kieltäytymällä keskustelemasta. Kuitenkin keskustelu, jossa kumpikin voi rehellisesti kertoa tunteistaan, myös pettymyksistään ja loukkaantumisistaan puolisoaan kohtaan, on ainoa tie kohtaamiseen ja ymmärtämiseen. Silloin kumpikin voi tulla kuulluksi, voidaan pyytää ja antaa anteeksi ja muuttaa toimintatapoja.
Keskustelu ei ole syyttelemistä. Pitkässä parisuhteessa on puolin ja toisin tuullut sanottua ja tehtyä sellaista, mikä olisi saanut jäädä tekemättä. Tärkeintä olisi ymmärtää, miltä elämä on toisesta tuntunut. Väärinymmärryksiäkin on varmaan mahtunut matkaan, jos keskusteleminen on ollut niukkaa. Mikä voisi olla se ensimmäinen pieni muutos sinun toiminnassasi, jota miehesi sinulta toivoisi? Entä mikä olisi ensimmäinen sinun toivomasi pieni muutos miehesi toiminnassa? Jos edes ihan pienistä, konkreettisista muutoksista voitaisiin sopia, siinä saattaisi olla alku uudelle suunnalle.
Jos keskustelu ei lähde liikkeelle kahden kesken, kannattaa satsata ammattiapuun. Koska olette aikoinaan toisiinne kiintyneet ja luotsaatte suurta perhettä, on vaivan arvoista tehdä se, mitä voitavissa on tilanteen selvittämiseksi.
KYSYMYS: Olemme yli 30-v pari (n 32/ m 36), seurustelleet noin viisi vuotta ja meillä on yhteinen asunto, auto jne. Elämme siis aikalailla "avioparin elämää". Suhteemme on kuin vuoristorataa, välillä rakkauden tunne on huumaava, välillä taas riidat saavat haluamaan eroa. Tasaista arkea emme elä kovin pitkiä aikoja putkeen, vaan jommalla kummalla heittää yleensä tunteet hetken päästä suuntaan tai toiseen ja sitten taas mennään... Ennen kuin ostimme asuntomme (keväällä) minä kosin miestä, mutta sain pakit. Ajatukseni tälle oli se, että halusin sitoutua ennen suuren taloudellisen askeleen ottamista. Ajattelin, että vaikka meillä on paljon ristiriitoja, rakastan miestä kuitenkin niin paljon, että haluan olla hänen kanssaan ja haluan tälle suhteelle sinetin. Mies ei halunnut sitoutua. Hänen mukaansa auto- ja asuntolainasta pääsee kyllä eroon jos erotaan, ettei tällaisista asioista saa stressata niin paljon. Asiasta riideltiin isosti, hän siis suuttui näistä ajatuksistani.
Yleinen teema suhteessamme onkin se, että mies suuttuu jostain, huutaa ja raivoaa, ja minä itken. Tämä kaava toteutuu noin 97% riidoissamme. Mies ärsyyntyy todella herkästi ja minun mielestäni pienistäkin asioita. Mies on todella impulsiivinen ja hänen raivonsa voi olla valtavaa. Fyysistä se ei onneksi ole. Se on kuitenkin niin voimakasta, että mies on saanut ärsytettyä minut lyömään häntä pari kertaa (ei nyrkillä kuitenkaan). Kadun tätä lopun ikäni ja olen asiasta yhä järkyttynyt. Mies myös tykkää muistuttaa minua asiasta. Viimeisimmän kerran jälkeen sanoin miehelle että ilmoitetaan asiasta poliisille, että saan asiasta rangaistuksen ja sen jälkeen hänen ei tarvitse asiasta enää mainita. Ei käynyt miehelle... ja saan kuittailua yhä riitojen aikana.
Minun heikkoutenani on itkeminen ja loukkaantuminen. Itken siis jos mies huutaa ja raivoaa minulle. En pysty hallitsemaan sitä ja joskus itku on aivan hallitsematonta. Tämä ärsyttää miestä valtavasti ja lohdutuksen sijaan hän vain haukkuu minua lisää jos itken. Asiat jotka loukkaavat minua, ovat mielestäni aika yleisiä. Esimerkiksi ex-kumppanin ihannointi ja mainitseminen tilanteissa joissa sitä ei tarvita, toisten naisten kommentointi ja ihannointi, minun ominaisuuksieni ja ajatusteni haukkuminen, perheeni haukkuminen jne. Loukkaannun myös jos mies neuvoo pienissäkin asioissa missä en neuvoa todellakaan tarvitse (tyhmänä pitäminen). Reaktioni näihin ärsytyksiin onkin yleensä asiasta mainitseminen ja se saa miehen suuttumaan ja huutamaan.
En muista kertaa milloin minä olisin aloittanut riidan huutamalla tai raivoamalla miehelle. Jos joku asia häiritsee tai ärsyttää minua, yritän puhua asiasta. Rauhallisuus vain jää hetkessä unholaan kun mies aloittaa raivoamisen. Tuntuu ettemme voi keskustella mistään asiasta jos olemme siitä eri mieltä. Asiasta tulee aina iso riita, jossa mies huutaa ja minä itken silmät päästäni. Nämä riidat ovat syynä siihen, miksei mies halua naimisiin. Hän ei siis osaa ajatella elävänsä kanssani lopun elämäänsä. Hän ei kuulemma pysty hillitsemään luonnettaan ja muuttumaan, minun taas niin pitäisi tehdä että suhteestamme voisi tulla jotain. Minun pitäisi niellä hänen sanansa ja raivonsa ilman isoja reaktioita. Itse vain tiedän, etten tule tottumaan hänen raivoonsa enkä pysty hillitsemään itkuani. Olen kyllä yrittänyt.
Tiivistettynä siis, minä olen hyväksynyt että suhteemme on tällainen ja olisin valmis avioitumaan. Mies odottaa että suhteemme muuttuu, mutta ei siis itse aio muuttua tai edes yrittää. Olenko tyhmä jos jään? Vai pitäisikö vain myydä kaikki omaisuus ja aloittaa puhtaalta pöydältä 32-vuotiaana, joka on kamala ajatus...
VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi! Minulle tuli siitä surullinen olo. Vaikka parisuhteessanne on kuvauksesi mukaan paljon rakkautta, se kuulostaa kovin kuluttavalta. Kuten itse sanoit, elätte tunteiden vuoristoradalla. Tasaista arkea teillä ei juuri ole. Kaipaisitko sitä? Monien mielestä tasainen elämä on tavoittelemisen arvoista. Jotkut taas kaipaavat jatkuvaa vaihtelua ja pitävät tasaista elämää jotenkin tylsänä tai jopa ahdistavana. Jälkimmäisessä tapauksessa parisuhteen vuoristorata halutaan pitää käynnissä, muuten ei tuntuisi oikein miltään. Vaikka toinen puolisoista haluaisikin välillä hidastaa vauhtia, toinen saattaa puolestaan painaa lisää kaasua. Ja matka jatkuu... Mikä sen voisi teidän kohdallanne pysäyttää?
Kuvasit parisuhteenne noudattavan tiettyä kaavaa: mies suuttuu herkästi, huutaa ja raivoaa. Kirjoitit raivon olevan valtaa. Miltä se sinusta tuntuu? Aiheuttaako se sinussa pelkoa? Lamaannutko miehesi raivotessa? Kirjoitit provosoituneena lyöneesi miestä pari kertaa ja kadut tätä. Syyllisyytesi kertoo minulle siitä, että otat vastuuta tapahtuneesta. Asia ei ole kuitenkaan tullut käsitellyksi ja sovituksi kun miehesi muistuttelee siitä toistuvasti. Kuulostaakin siltä, että suhteessanne on paljon (henkistä) väkivaltaa. Tämä kierre pitäisi nyt saada katkaistua!
Kirjoitat, että sinun heikkoutesi ovat itkeminen ja loukkaantuminen. Minusta ne eivät kuulosta heikkouksilta vaan pikemminkin terveiltä reaktioilta tilanteissa, joissa kohtaat henkistä väkivaltaa (mm. haukkumista). Itkusi ei aiheuta miehessäsi myötätuntoa vaan pikemminkin ärsyyntymistä. Jäin miettimään, missä ovat suhteenne lämpö ja empatia?
Kirjeesi lopussa kirjoitat, että olet hyväksynyt suhteesi tällaisena ja haluaisit avioitua. Minä haastaisin sinut kuitenkin miettimään, miksi hyväksyisit itsesi huonon kohtelun?
Olen miehesi kanssa samoilla linjoilla siinä että auto- ja asuntolaina ovat järjestettävissä olevia asioita. Paljon isompi ja tärkeämpi kysymys on mielestäni molempien henkinen hyvinvointi, joko yhdessä tai erikseen. Mielestäni parisuhteenne ei voi enää jatkua samanlaisena vaan jotakin täytyy muuttua. Muutokseen tarvitaan kuitenkin molempien osapuolien tahtotila. Oletko sinä valmis muutokseen? Entä miehesi? Suosittelen teitä hakemaan ammattiapua tilanteen selvittämiseksi. Kirkon perheneuvonta tarjoaa maksutonta ja luottamuksellista keskusteluapua. Lähimmän keskuksen yhteystiedot löytyvät netistä.
KYSYMYS: Olen 23-vuotias opiskelijanainen, joka pohtii tällaista tilannetta: Tapailen tai pikemminkin keskustelen silloi tällöin samanikäisen miehen kanssa, ja meillä molemmilla tuntuu olevan ihastuksen tunteita toisiamme kohtaan. Emme ole tehneet yhdessä mitään romanttista vielä, vaan kyseessä on pikemminkin sellainen tutustumisvaihe. Meillä on yhteisiä mielenkiinnonkohteita, ajatusmaailmamme on samankaltainen ja keskustelemme mielellämme toistemme kanssa. Vakavistakin asioista kuten henkilökohtaisista aiheista keskusteleminenkin on onnistunut hyvin. Minä tein aloitteen keskustelulle tuossa kevään loppupuolella ja tapasimme ensimmäistä kertaa yhteisen harrastustuokion parissa. Muistan selkeästi vieläki sen, kuinka hermostunut olin lähettäessäni hänelle viestiä ja asiat johti siihen, että hän alkoi aloitella keskusteluja useammin kuin minä, mikä tuntui minusta hyvältä. Hän asuu ja opiskelee eri kaupungissa kuin minä, muttei kuitenkaan kauhean kaukana, noin puolentunnin junamatkan päässä.
Mutta asiaan: Pohdin vain sitä, että miksi tunnen oloni välillä oikein iloiseksi kun taas välillä pelottaa tai jokin askarruttaa. Pelkään ehkä sitä, että en olekaan ihastunut. Olen myöntänyt hänelle, että halusin tutustua häneen, koska tunsin kiinnostavuutta häntä kohtaan,mihin hän vaikuttaa suhtautuvan myönteisesti ja kertoi, että haluaa tutustua minuun lisää. Näemme kasvotusten silloin tällöin, kun olosuhteet sallivat. Mietin, että johtuuko jonkinlainen pelon tunne edellisestä suhteestani, joka päättyi minua kohtaan huonosti: Kolme vuotta kestänyt parisuhteeni, josta melkein vuosi oli avoliittoa, päättyi kun eksäni petti minua ja jätti minut. Sitten hän alkoi seurustella sen tytön kanssa, jonka kanssa hän petti enkä halua olla tekemisissä eksäni kanssa.
Kyseisestä tapahtumasta on nyt vuosi, jonka jälkeen päätin olla yksin ja kokeilla, miten pärjään (olimme muuttaneet molemmat suoraan kotoa saman katon alle), vaikka jonkinlaista säätöä vanhan ystävän kanssa tapahtui ja seurustelimmekin virallisesti pari viikkoa, mutta pistin poikki, kun huomasin ettei minulla ollut yhtä voimakkaita tunteita miestä kohtaan tarpeeksi (samoihin aikoihin huomasin olevani kiinnostuneempi tästä miehestä, jota parhaillani tapailen niin sanotusti ja se asia vahvisti sen, etten ollut miehen kanssa tosissani ja ajattelin että on reilumpaa lopettaa suhde kuin pitää häntä niin sanotusti varalla vaikka särjinkin hänen sydämensä eikä se helppoa ollut, mielestäni tuolla jossain on varmasti joku hänelle parempi). Aloin tutustua tähän toiseen mieheen vasta kuukauden päästä niin sanotun säädön päättymisestä. Jonkinlaisia ihastumisen merkkejä minussa ilmenee, kuten toive viestin saamisesta, tapaamisen odottaminen ja muu perushomma, vaikka välillä olo on ristiriitainen. Mietin myös sitä, että jos alamme virallisesti seurustelemaan miehen kanssa ajan tuntuessa oikealta, mietin miten ex-säätö suhtautuu, koska näemme välillä samassa harrastuksessa. Jättämisen syyksi kerroin silloin, etten ollut valmis suhteeseen (ja se oli kyllä totta) mutta pelkään, että hän pitää minua valehtelijana tai niin sanottuna hyväksikäyttäjänä, jos hän näkeekin minut toisen kanssa. Ymmärrän, että jokainen on vastuussa omista tunteistaan, mutta mietin vain... Ihmissuhteet osaavat välillä olla kyllä monimutkaisia...
Olen myös kertonut tälle miehelle, että takana on pettämiseen päätynyt parisuhde mutta tästä säädöstä en ole vielä kertonut, mutta ajattelin kertoa, kun aika on oikea ja jotenkin tuntuu, että asioista puhuminen on tämän tapailemani miehen kanssa helppoa. Mies on myös myöntänyt, ettei ole ikinä seurustellut vakavasti, mikä ei ole minua haitannut ja jotenkin tämä tutustumisvaihe on todiste siitä, että kumpikaan meistä ei tahdo suinpäin ryhtyä suhteeseen vaan tahdomme tutustua toisiimme rauhassa ensin, mikä tuntuu minusta hyvältä tässä vaiheessa. Hän on kertonut, että syy siihen, miksei hän ole koskaan seurustellut, on että hän ei ole vain tavannut vielä sitä sopivaa ja minusta tuntuu että minusta saattaakin tulla hänen ensimmäisensä.
Toivottavasti tekstistäni saitte selvää.
VASTAUS: Olet aloittamassa uutta seurustelusuhdetta ja pohdit siihen liittyen omia vaihtelevia tunteitasi ja erityisesti ihastumisesi riittävyyttä. Sinulla on takanasi pitkä seurustelusuhde, jossa tulit petetyksi.
Minusta kaikki, mitä kerrot nykyisestä ihastuksestasi kuulostaa hyvältä ja luotettavalta. Teit aloitteen tutustuaksesi häneen ja hän vastasi kiinnostukseesi. Olette keskustelleet paljon syvällisistäkin asioista ja molemmilla on ihastuksen tunteita. Siinä on hyvä alku. Enempää kukaan ei voi tässä vaiheessa tietääkään. Vasta elämällä eteenpäin, jatkamalla tutustumista ja viettämällä aikaa yhdessä selviää, mitä suhteestanne kehittyy.
Olet kertonut ihastuksellesi paljon menneisyydestäsi, mutta et kaikkea. Mitä tuosta säädöstä kertominen merkitsisi? Auttaisiko se ihastusta ymmärtämään sinua paremmin? Ei ole tarpeen eikä mahdollistakaan selittää jokaista askeltaan toiselle ihmiselle. Voit kertoa lisää, jos se alkaa tuntua merkitykselliseltä. Säätö vaikuttaa välivaiheelta toipuessasi pettämiseen päättyneestä suhteesta. Et ole tehnyt väärin lopettaessasi tuon alkavan suhteen. Se oli sinulta vastuullinen päätös, koska huomasit kiinnostuvasi enemmän toisesta henkilöstä, ihastuksestasi.
Mietit sitä, että ihastuksen tunteesi vaihtelevat. Välillä pelottaa ja jokin askarruttaa. Se vaikuttaa normaalilta. Ette vielä varsinaisesti seurustele, joten tilanne voi edetä moneen suuntaan: molemmat ihastuvat tosissaan ja virallinen seurustelu alkaa tai sitten tunteet tasoittuvat jomman kumman tai molempien puolelta ystävyydeksi. Jos niin kävisi, sekin olisi arvokasta. Mielestäni tässä vaiheessa ei ole mitään pelättävää. Anna itsellesi mahdollisuus ihastua pidäkkeettä, jos siltä tuntuu. Vain heittäytymällä voi tietää, onko tunne riittävä kantamaan eteenpäin. Ymmärrän, että edellisessä suhteessa koettu pettäminen tekee sinut varovaiseksi. Pelkäät haavoittuvasi uudelleen. Jos kuitenkin haluat katsoa, mihin tämä orastava suhde voi johtaa, sinun ja teidän molempien tarvitsee jossakin vaiheessa uskaltaa puhua asioista oikeilla nimillä: Mitä tunnen sinua kohtaan? Miten etenemme? Aletaanko seurustella? Seurustelun aloittaminen ei myöskään merkitse sitä, etteikö seurustelua voi lopettaa myöhemmin, jos ei tunnukaan oikealta. Sellaisia asioita kun ei voi ennustaa etukäteen. Elämä ei anna takuita, mutta kantaa kyllä silloinkin, jos reitti ei kuljekaan suorinta ja mutkattominta tietä.
Älä suotta mieti sitä, mitä muut ajattelevat valinnoistasi. Teit niin tai näin, aina voi tulla sanomisia entisiltä säädöiltä, kavereilta, sukulaisilta tai keneltä tahansa. Et koskaan voi elää elämääsi niin, että valintasi miellyttäisivät kaikkia. Joku voi luulla sinusta sitä tai kuvitella tätä. Vain sinä itse tiedät, millä perusteilla olet tehnyt päätöksiä elämässäsi. Se on riittävää. Pohdintasi ovat vastuullisen ihmisen mietteitä. Haluat elää niin, että et tahallasi loukkasi tai satuttaisi ketään. Kunnioitan tätä pyrkimystäsi. Samalla on tärkeätä, että kuuntelet itseäsi ja pidät huolta omasta hyvinvoinnistasi. Luulen, että tähän orastavaan suhteeseesi liittyvät kysymykset ratkeavat kulkemalla askel kerrallaan. Yksi askel johtaa toiseen ja vähitellen kokonaiskuva selkenee. Elä rohkeasti! Sinulle käy hyvin.
