Suhdeklinikka

KYSYMYS: Meillä on mieheni kanssa pieni (4kk) lapsi. Mieheni ehdotti aikanaan lapsen hankintaa, en siis häntä siihen pakottanut.

Haluaisin vain normaalia perhe-elämää, mutta miehestäni ei näytä siihen olevan. En haluaisi rikkoa perhettäni, haluaisin että lapseni saisi kasvaa ydinperheensä kanssa. Rakastan miestäni, mutta en jaksa tällaista. Hänen mielestään vaatimukseni ovat kohtuuttomia, hän "ei saa tehdä mitään", eikä hän suostu lähtemään perheterapiaan. Kotona hän porsastelee eikä siivoa jälkiään, joten hän aiheuttaa minulle valtavasti lisää työtaakkaa, ja tilanne rasittaa minua henkisesti. Tuntuu että minun olisi parempi olla ilman häntä, mutta sitten taas mietin lastani. En enää tiedä mitä tehdä.

Onneton äiti, 33 v.

_____________________________________________________________________________________

Nyt löydät Suhdeklinikan myös Facebookista!
_____________________________________________________________________________________

VASTAUS: Tunnet itsesi melko petetyksi parisuhteessasi. Miehesi, joka halusi perheeseenne lasta, ei nyt vauvan synnyttyä osallistukaan lapsen hoitoon ja kotitöihin aktiivisesti. Vastuu lapsesta ja kodista on pääsääntöisesti sinun harteillasi.

Lapsen syntymä on iso elämänmuutos. Kahdesta tulee kolme ja vauva-arki voi yllättää sitovuudellaan. Mietin, miten miehesi on mahtanut kokea tämän kaiken. Joskus voi syntyä sellainenkin kierre, että mitä enemmän nainen omistautuu vauvalle ja kodin hoitamiselle, sitä yksinäisemmäksi ja ulkopuolisemmaksi mies kokee itsensä ja sitä enemmän hän vetäytyy. Tästä taas seuraa se, että nainen kuormittuu yhä enemmän, uupuu ja syyttää miestä, joka vetäytyy lisää. Osapuolilla voi olla erilainen näkemys siitä, alkoiko noidankehä miehen arkivastuusta vetäytymisestä vaiko naisen vetäytymisestä läheisyydestä. Olennaista on se, että kehän pyöriessä kumpikin kokee yksinäisyyttä ja voi huonosti. Väärinymmärrykset lisääntyvät.

Mikä olisi teille sopiva tilanne istua alas ja puhua tämän elämänvaiheen kokemuksista? Onko miehesi tarrautunut joihinkin sinkkuelämän jäänteisiin, aikaan, jolloin reissut kavereiden kanssa ja tietokoneen ääressä istuminen saattoivat viedä ison osan ajasta? Mitä isäksi tuleminen merkitsee hänelle? Mistä hän nauttii perhe-elämässä? Mitä hän mieluiten tekee vauvan kanssa? Mikä vauvaelämässä on tuntunut vaikealta? Mihin hän on pettynyt? Mikä voisi auttaa häntä sopeutumaan uusiin vastuisiin? Voisit itse kertoa omasta kasvustasi äitiyteen. Mikä siinä on sinulle ollut helppoa ja ihanaa, mikä yllättävää, mikä vaikeaa? Mihin olet pettynyt? Mihin kumpikin kaipaatte muutosta? Jos tällaista keskustelua on hankalaa saada onnistumaan ilman syyttelyä ja riitaa, voisitte puhua näistä asioista vaikkapa yhteisellä neuvolakäynnillä terveydenhoitajan kanssa. Avoin ja molemminpuolinen tunteista, toiveista ja tarpeista puhuminen auttaisi teitä muutokseen. Muutos lähtee liikkeelle pienistä, konkreettisista teoista.

Keskustelussa on tärkeää muistella, mihin olette rakastuneet toinen toisissanne. Mikä teidän suhteessanne on ollut hyvää ja toimivaa? Miten sitä voisi löytää nykyiseen arkeenne uudelleen? Millä pienellä huomioivalla teolla voit osoittaa miehellesi, että näet edelleen nykyisen kuoren alla rakkaan kumppanisi? Ehkä pieni huomionosoitus saisi hänet vastaamaan samalla tavalla ja negatiivinen kehä välillänne voisi kääntyä pyörimään hyvään suuntaan. Jos olet aiemmin kokenut suhteesi mieheen läheiseksi ja hyväksi, arvelen, että teillä on mahdollisuus rakentaa onnea uudelleen. Se on työtä, johon tarvitaan sanoja ja tekoja.

Iloa arkeenne toivoo

Päivi, perheneuvoja

KYSYMYS: Olimme puolisoni kanssa yhdessä melkein 5 vuotta. Meillä on puolivuotias lapsi. Petin puolisoani oman puhumattomuuteni takia sekä viestittelin parille naiselle. Erosimme tämän takia. Ongelma on, että en osannut enkä uskaltanut puhua itseäni häiritsevistä asioista. Kun riitelimme, emme saaneet asioita päätökseen. Puolisoni ottaa pienetkin asiat raskaasti, ja itselleni ne eivät vaikuta samalla tavalla. Tämä johti tyytymättömyyteeni. En osaa vieläkään kertoa syitä hänelle, miksi tein näin.

[b]Nyt löydät Suhdeklinikan myös Facebookista!
_____________________________________________________________________________________

VASTAUS:[/b] Hei ja kiitos kysymyksestäsi! Itse asiassa se sisälsi jo paljon vastauksiakin, sellaisia, joita olet itse löytänyt syiksi aiempaan huonoon oloosi ja pettämiseesi parisuhteessasi. Onnittelen sinua siitä, että olet - osin pariterapianne avulla - oppinut tuntemaan itseäsi noin hyvin! Tapahtuipa suhteessasi entiseen vaimoosi mitä tahansa, olet käymässä läpi merkittävää kasvuprosessia. Se lupaa sinulle monilla elämänalueilla hyvää tulevaisuutta.

Pohdittuasi parisuhdettanne ja koko aiempaa elämääsi olet rakastunut entiseen puolisoosi uudelleen, mutta hänen tunteensa eivät ole samanlaiset. Tämä on aivan ymmärrettävää. Entinen puolisosi on käynyt läpi omat tunnemyrskynsä ja surutyönsä irtautuessaan suhteestanne, eikä hänen ole helppoa antaa enää tilaa rakastumisen tunteille sinua kohtaan. Jos hän päästäisi itsensä rakastumaan sinuun uudelleen, hän altistaisi itsensä taas hylätyksi tulemisen pelolle ja pettymykselle.

Luulen, että sinun on parasta toimia suhteessa häneen ystävällisesti, yhteistyöhaluisesti ja rauhallisesti. Älä ahdistele häntä rakastumisen tunteillasi. Se voisi enemmän loitontaa häntä kuin tuoda häntä lähemmäksi sinua. Voit toki ilmaista tunteesi hänelle, mutta anna hänelle tilaa miettiä asioita, tunnustella omia tunteitaan ja olla etäälläkin. Liika läheisyyden etsiminen voi tuntua hänestä painostavalta. Voit omalla, tavallisella elämälläsi osoittaa hänelle, millä tavalla olet nykyään erilainen, muuttunut mies. Pitkäjänteinen toiminta puhuu enemmän kuin sanat.

Voi myös käydä niin, että ex-vaimosi kyllä näkee muutoksesi ja arvostaa sitä, mutta ei sittenkään halua enää suhteeseen kanssasi. Hänellä on oikeus siihen valintaan. Oma muutoksesi ja kasvusi ei silti ole turhaa. Vaikka sitä voi nyt olla vaikeata uskoa, sinulle avautuu siinäkin tapauksessa mielekäs ja täysipainoinen elämä - omana itsenäsi, uudessa suhteessa sitten, kun olet siihen valmis.

Valoisaa elämää!

Päivi, perheneuvoja

KYSYMYS: Haluaisin saada mielipiteenne tilanteestani. Ongelmana on mieheni asenne. Hänellä on ollut monia vastoinkäymisiä elämässään, viimeisin niistä työttömyys ja pätkätyöläisyys. Ymmärrän kyllä, että ikävät asiat saavat maailman näyttämään epäreilulta ja elämän hankalalta, mutta en osaa kannustaa häntä enempää. Mies on muuttunut vihamieliseksi parissa vuodessa. Väkivaltainen hän ei onneksi ole, mutta hänen puheensa painottuu kaikkeen negatiiviseen, kaikki erilaiset ihmisryhmät ärsyttävät häntä, eikä hän enää osoita empatiakykyä kuten ennen.

En usko hänen olevan mielisairas, enkä vielä pelkää. Mutta hän on kuin ei rakastaisi mitään eikä osaa ottaa rakkautta vastaan. Se on henkisesti väsyttävää, kun hänelle on turha puhua elämän pienistä iloista, sillä ei hän niitä ymmärrä. Häntä piristää vain raha, kun sitä on tarpeeksi paljon. Suhteemme on periaatteessa hyvä, mutta ilmapiiriltään välillä raskas. Tiedän olevani turhamainen, mutta olen pettynyt siihen, että menin naimisiin miehen kanssa, jota ei enää ole. Tilalle on tullut joku muu, joka vie ilonaiheet elämästä.Tuskin saan häntä mihinkään ammattiauttajan puheille, sillä hän on tyypillinen suomalainen jääräpää.

Ahdistunut, 25 v.

_____________________________________________________________________________________

Nyt löydät Suhdeklinikan myös Facebookista!
_____________________________________________________________________________________

VASTAUS: Pohdit miehesi yleistä negatiivisuutta. Koet hänen suhtautuvan kielteisesti niin omaan elämäänne kuin yleisiin ilmiöihin, ihmisiin ja tapahtumiinkin. Kerrot, että miehesi ei ole väkivaltainen, mutta sinua on alkanut huolestuttaa hänen elämänasenteensa. Tuo negatiivisuus, jota kuvaat, saattaisi liittyä masennukseen. Kuulostaa siltä, että miehesi elämässä on ollut monia vastoinkäymisiä viime aikoina. Kun taakkoja kertyy paljon, masennus on mielen luonnollinen reaktio ylikuormitukseen.

Masennukseen liittyy uupumista, ilottomuutta, mielenkiinnon katoamista ennen mielihyvää tuottaneisiin asioihin ja yleistä kielteisyyttä, elämän merkityksettömyyden kokemusta. Näin ollen ehdottaisin, että miehesi kävisi lääkärissä keskustelemassa voinnistaan. Masennus ei ole mikään mielisairaus vaan ihmisen yritys selviytyä olosuhteissa, joissa hän rasittuu yli voimiensa. Uskon, että miehesi on hyvä ja hieno ihminen, jonka oikeata olemusta masennus tällä hetkellä vääristää. Tämä masennusoletus on toki vain minun mielikuvani sen perusteella, miten kuvasit tilannettanne. Jos ajatukseni menee ihan metsään, lääkärikäynti oikaisisi senkin asian.

Joka tapauksessa voisit ottaa puheeksi sen, miten näet ja koet miehesi muuttuneen. Älä syyllistä, vaan kerro konkreettisin esimerkein, millaisissa tilanteissa sinulla herää huoli hänen hyvinvoinnistaan. Muista myös antaa palautetta kaikesta siitä hyvästä, jota koet hänen tekevän. Osoita, että hän on tärkeä ja rakas sinulle, ja juuri sen tähden olet huolestunut.

Ystävällisin terveisin
Päivi, perheneuvoja

KYSYMYS: Olen hukassa oman pääni sisällä ja se aiheuttaa nyt ongelmia parisuhteeseen. Minulla ja avomiehelläni on molempien mielestä todella upea suhde, rakkautta riittää ja halua tehdä suhteesta pitkä löytyy. Suhteessamme puhumme kipeistä ja vaikeista asioista suoraan ja meidän mielestä se on vahvuutemme.

VASTAUS: Hei ja kiitos kysymyksestä, joka koskettaa monia! Intohimoinen rakkauden kokemus liittyy usein suhteen alkuvaiheessa koettavaan rakastumisen huumaan. Se ei ole merkityksetöntä, koska tuohon kokemukseen voidaan myöhemmin suhteessa palata ja löytää hetkittäin sama kipinä uudelleen. Kaikki suhteet eivät kuitenkaan ala samalla tavalla. Suhteet ja yksilöt ovat erilaisia. Miehesi kertoo, että hän on ylipäänsä tasainen ihminen, jonka tunne-elämän vaihtelut eivät ole jyrkkiä. Näin ollen on varsin ymmärrettävää, että sama pätee hänen rakkauselämänsä alueella. Hänen syvä kiintymyksensä ja rakkautensa ovat yhtä arvokkaita kuin joidenkin toisten voimakas rakastumiskokemuskin. Tasainen rakkaus voi olla vakaata ja pitkäjänteistä. Sitä ei pidä arvottaa kiihkeätä hurmaa huonommaksi. Miehesi tapa rakastaa on hyvä. Se on hänen ainutlaatuista rakkauttaan sinua kohtaan.

Haastaisin kuitenkin teitä tutkimaan suhdettanne ja rajojanne. Joskus varovaisuuden ja tasaisuuden takana voi olla pelkoja omia tunteita ja omaa seksuaalisuutta kohtaan. Jollakulla voi olla sellaisia ajatuksia, että jos todella paljastaisin, miten paljon tarvitsen sinua, olisin hyvin haavoittuva ja turvaton. Suojautuakseni sellaisilta tunteilta en anna itselleni lupaa heittäytyä suhteeseen ihan täysillä. Joku toinen taas saattaa pelätä oman seksuaalisuutensa ydinteemoja haluamatta paljastaa kumppanilleen paljonkaan toiveistaan ja fantasioistaan näin herkällä alueella. Tällöin hän kieltää itseltään ja kumppaniltaan kokemuksen hekumallisesta seksuaalisesta yhteydestä.

Ehkä nämä huolet ovat turhia teidän kohdallanne, mutta heittelen näitä kysymyksiä virikkeiksi, joista voitte keskustella. Mitä toivotte? Mitä pelkäätte? Mitä kohti olette kulkemassa suhteessanne? Miten hyvin tunnette toisenne? Ihmiset muuttuvat vuosien varrella, joten suhdetta ja kummankin mieltymyksiä, toiveita ja tavoitteita on hyvä päivittää välillä.

Hyvää jatkoa ja lisääntyvää itsetuntemusta sekä toisiinne tutustumista toivoen,

Päivi, perheneuvoja

KYSYMYS: Olen 27v. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 10 vuotta. Olemme uskovaisia ja koemme, että on turvallista elää uskovaisena. Noin puoli vuotta sitten mieheni jäi kiinni pettämisestä, jota oli kestänyt noin kolme vuotta niin miesten kuin myös maksullisten naisten kanssa.

On myös mennyt usko uskonnon tuomaan turvallisuuteen. En tiedä haluanko enää olla uskossa, aika näyttää mihin kykenen.

Kotiäiti

VASTAUS: Kiitos koskettavasta viestistäsi. Hyvä, että kirjoitit meille, toivottavasti osaan olla jotenkin sinulle avuksi.

Olette olleet yhdessä nuoresta asti ja nuoria olette edelleen, vaikka jo suuren perheen vanhempia. Yhteinen usko ja sitoutuminen perheeseen ovat hienoja ja teitä kannattelevia asioita. Kirjeessäsi oli monta kohtaa, joista iloitsin. Osaatte iloita vanhemmuudesta, myös uudesta vauvasta, vaikka sen odotusaikana puhkesikin tämä kriisi. Pystytte keskustelemaan asioista ja tekemään sopimuksia. Elätte yhdessä perhekeskeistä elämää ja teillä on yhteisiä harrastuksia. Seksikin on sujunut ongelmitta. Mutta nyt olette hankalan ongelman edessä.

Minulle nousee mieleen ainakin kolme eri näkökulmaa: sinun, miehesi ja parisuhteenne. Aloitetaan sinusta. Kirjeesi sai minut huolestumaan sinusta ja jaksamisestasi. Kerroit, että näet painajaisia, rinnasta puristaa kovaa ja sinulla on kalvava paha olo. Nämä fyysiset oireet kertovat ahdistuksesta ja siitä, miten rankka asia tilanne sinulle on.Kuinka mahdat jaksaa vauvan ja muiden lasten kanssa? Onko sinulla ihmisiä, joilta voisit pyytää apua arjen askareissa ja lasten hoidossa, niin että saisit levättyä ja käytyä vaikka kävelemässä ja tuulettamassa ajatuksiasi? Voitko puhua tilanteestanne kenenkään kanssa? Olisi tärkeää, että saisit purkaa tunteitasi avoimesti jollekin luotettavalle ihmiselle.

Mitenhän miehesi mahtaa pärjätä kriisinne keskellä? Kerrot, että hän jaksaa käydä töissä ja osallistua lasten hoitoon ja harrastuksiinne. Onkohan niin, että pärjäileekin ihan hyvin juuri nyt vai voiko olla, että hän tajuaa, ettei voi nyt taakoittaa sinua enempää näillä omilla jutuillaan. Aika iso prosessi hänellä varmasti oman seksuaalisuutensa kanssa on meneillään. Bi-seksuaalisuutta, prostituoituja, salaisen seuran hakemista deittipalstojen kautta sekä sen pohtimista, riittääkö hänelle yksi nainen, jonka vartalo on synnytysten ja imetysten muovaama hänen omien lastensa jäljiltä. Kaikkeen tällaiseen liittyy yleensä syyllisyyttä, häpeää, katumusta, huonommuuden tunteita, ahdistusta ym. Miten kukin tällaisten tunteiden kanssa pärjää, on yksilöllistä. Joskus nämä tunteet ovat niin musertavia, että mieli ottaa avuksi erilaisia defenssejä, esim. kieltämisen tai torjunnan. Oli tosi hyvä, että miehesi kävi juttelemassa terapeutin luona. Harmillista, että sen piti loppua, mutta ymmärrän hyvin, ettei taloutenne kestänyt yksityisen psykoterapeutin taksoja. Ajattelen, että miehesi kuitenkin tarvitsee apua itselleen selvittääkseen omaa seksuaalisuuttaan ja kaikkia noita tunteita, jotka hänen tekonsa luultavasti ovat nostaneet esiin.

Tämä kriisi, jonka keskellä nyt elätte, ravistelee luonnollisesti parisuhdettanne syvästi. On täysin ymmärrettävää, että luottamus on nyt kadonnut. Et halua olla kyttääjä ja oletkin lopettanut miehesi viestien lukemisen. Silti ajatuksesi pyörivät tapahtuneissa ja pelkäät mahdollisia uusia vastaavia tapahtumia. Pitkän työkokemukseni perusteella ajattelen, ettei luottamus voi palautua ennen kuin sille on todellista pohjaa paitsi sanoissa myös teoissa. Miten miehesi voisi saada sinut luottamaan siihen, ettei pettämisiä enää tule ja pystyisikö hän edes lupaamaan sellaista? Ja pystyisitkö sinä tilanteen ollessa näin tuore edes uskomaan siihen? Voi olla, että epäluottamus on seuralaisenne, kunnes miehesi saa jonkinlaisen selvyyden omasta seksuaalisuudestaan, mitä hän tarvitsee ja mihin pystyy sitoutumaan. Yhteinen kysymyksenne sitten onkin, miten kannattaisi elää tässä tilanteessa sen epäluottamuksen ollessa läsnä. Sinä tiedätkin, ettet pysty vahtimaan etkä estämään miestäsi. Miten sinun kannattaisi nyt olla, että pärjäät sen kanssa ja jaksat huolehtia itsestäsi ja lapsistanne?

Teidän kannattaa ehdottomasti hakea ulkopuolista keskusteluapua tilanteeseenne. Parasta olisi, jos voisitte käydä juttelemassa sekä yhdessä että erikseen. Monissa kirkon Perheasiain neuvottelukeskuksissa työskentelee koulutettuja seksuaaliterapeutteja. Katso tästä listasta teitä lähinnä sijaitseva keskus ja tiedustele, löytyisikö sieltä seksuaaliterapeuttia. Nämä palvelut ovat maksuttomia.

Toivon, että pidät huolta itsestäsi kaiken tämän keskellä. Kestävyyttä ja rakkautta teille molemmille!

Perheneuvoja Paula

KYSYMYS: Olenko liian tyly jos katson, että nuoren naisen realiteetit ovat sekaisin, jos se ilmoittaa haluavansa musiikki- ja elokuva-alalle töihin? Ja sitten en sano sille enää mitään tai käy samassa yökerhossa kuin se. Ikää minulla on jo 36 ja olen nähnyt liikaa sellaista, että kyseisellä alalla on vaikea menestyä niin, että siillä pystyisi elättämään itsensä.

VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Se herättää monia kysymyksiä. Pohdit sitä, oletko liian tyly naiselle, joka haluaa työskennellä elokuva- ja musiikkialalla. Liität viestissäsi tylyyden siihen, että olet katkaissut naisen kanssa keskusteluyhteyden, etkä käy hänen kanssaan enää samassa yökerhossa. Et kirjoita tarkemmin, mikä suhteesi naiseen on. Seurusteletteko vai oletteko esimerkiksi hyvänpäiväntuttuja?

Joka tapauksessa naisen tulevaisuuden haaveet herättävät sinussa voimakkaita tunteita, mistä kertoo tarpeesi katkaista välit häneen kokonaan.

Mietin, mitä mielikuvia ja merkityksiä liität elokuva- ja musiikkialaan? Viestistäsi tulee ilmi, että sinulla on jokin käsitys naisen unelma-aloista. Halutessasi voisit myös tukea naista välittämällä asianmukaista tietoa ja luomalla realistisen kuvan kyseisistä aloista. Toisaalta et erittele tarkemmin, mistä työstä olisi kysymys. Elokuva- ja musiikkialalla voi työskennellä käsitykseni mukaan hyvin monenlaisissa tehtävissä: konserttipianistina, äänisuunnittelijana, puvustajana ja valomiehenä, vain joitakin mainitakseni. Todellisuudessa monet myös elättävät itsensä työskentelemällä juuri elokuvan ja musiikin parissa, minkä vuoksi kirjoittamasi naisen työsuunnitelmat ovat ihan realistisia.

Kiinnostun ennen kaikkea siitä, miksi juuri tämä nainen ja hänen haaveensa herättävät sinussa näin voimakkaita tunteita. Pidän tärkeänä, että jokainen ihminen saa etsiä oman polkunsa – joskus kantapäänkin kautta. Kannustan unelmoimaan, yrittämään ja etsimään sitä, millä tavoin unelmistaan voisi tehdä totta.

Kaikkea hyvää Sinulle!

Perheneuvoja Joona

KYSYMYS: Olemme olleet yhdessä vaimoni kanssa 20v. Meillä on neljä yhteistä lasta joista ensimmäinen jo omillaan opiskelemassa. Kotona 3 tytärtä. Vuosien saatossa suhde vaimooni muuttunut ja olemme erkaantuneet toisistamme. Noin 4 vuotta sitten olimme tilanteessa että hän oli luonut suhteen mieheen ja tapaili häntä. Hänen sanojensa mukaan sänkyyn ei menty. Tuolloin tein selväksi että toisesta vastaavasta virheestä seuraa ero. Toinen kerta tuli nyt.

VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi. Teillä on takana pitkä liitto, 20 vuotta, ja paljon yhteistä historiaa. Koko sen ajan olette eläneet perhe-elämää neljän eri-ikäisen lapsen kanssa. Kerroit, että olette vuosien saatossa vieraantuneet ja etääntyneet toisistanne. Niin helposti tapahtuu, kun perheen pyörittäminen ja lasten tarpeet vievät huomion. Miehen ja naisen välinen suhde jää vanhemmuuden jalkoihin. Mietin, miten sinä olen pärjännyt sen asian kanssa. Oletko kaivannut vaimoasi naisena vierellesi ja lähellesi? Miten olet kaipuutasi hänelle ilmaissut?

Mieleeni tulee kertomasi perusteella, että vaimosi on ehkä jossain vaiheessa väsynyt olemaan pääsääntöisesti äiti ja halunnut tuntea itsensä naiseksi jälleen. Onkohan hän silloin lähestynyt sinua miehenä isän roolin takana? Mietin, miten hän on mahtanut sen tehdä ja onko se tavoittanut sinut. Jostain syystä, jota emme nyt tiedä, vaimosi on lähtenyt hakemaan huomiota ja vahvistusta naiseudelleen kodin ulkopuolelta. Kun ensimmäinen kerta silloin neljä vuotta sitten paljastui, oli liitossanne tuhannen taalan paikka. Kriisihän on aina paitsi uhka, myös mahdollisuus johonkin uuteen. Siksi minua kiinnostaa, miten toimitte silloin. Ilmeisesti totesitte molemmat, että ette halua menettää toisianne ja haluatte jatkaa yhdessä. Millaista teillä oli silloin? Oliko suhteenne sen jälkeen entistä läheisempi ja lämpimämpi? Jos näin oli, mitä tapahtui välissä olleiden vuosien aikana? Pääsikö arjen harmaus taas sammuttamaan syttyneen kipinän?

Se, että vaimosi alkoi muuttua kylmäksi, kertoo minulle, että hän alkoi ottaa etäisyyttä sinuun. Hän on todennäköisesti pohtinut eron mahdollisuutta jo jonkun aikaa. Eroaminen vanhasta tutusta on vaikeaa ja monesti ristiriitaistakin. Lähtijä alkaa usein käyttäytyä vihamielisesti puolisoaan kohtaan. On helpompaa lähteä, kun on vihainen. Se suojaa mieltä muistamasta kaikkea sitä hyvää, jonka takia on kuitenkin jatkanut näin pitkään yhdessä.

Olette todellakin tienristeyksessä, kuten kirjoitit. Nyt on tärkeä kohta teidän molempien miettiä, mitä elämältänne haluatte. Kuinka paljon rakkautta toista kohtaan on vielä jäljellä? Onko sitä vielä sen verran, että hiillokseen puhaltamalla voisi sytyttää uudelleen lämpöä ja hehkua? Jotta liitto voisi jatkua, toivoa ja tahtoa yrittää tulee olla molemmilla. Jos syyt pysyä yhdessä ovat tottumus tai syyllisyys ja häpeä mahdollisesta erosta, ovatko ne riittäviä?

Jos molemmat olette valmiita ja halukkaita vielä jatkamaan yhdessä, pidän tärkeänä, että käytte nyt suhteenne perinpohjaisesti läpi. Mitkä kaikki asiat ovat saaneet teidät etääntymään? Millaisia pettymyksiä ja loukkaantumisia olette kohdanneet? Millä eri tavoilla olette yrittäneet ratkaista parisuhteenne ongelmia? Mitä kumpikin toivotte ja tarvitsette? Pystyykö vaimosi antamaan sinulle riittävästi sitä, mitä tarvitset ja pystytkö sinä antamaan hänelle, mitä hän tarvitsee? Mihin asioihin on syytä tulla muutosta? Millaisena haluaisitte parisuhteenne jatkuvan? Jos näitä asioita tuntuu vaikealta käydä läpi kahden kesken, suosittelen lämpimästi hakeutumaan pariterapeutin vastaanotolle. Pariterapian ja avoimen keskustelun kautta teillä on mahdollisuus oppia uutta itsestänne ja toisistanne.

Mikäli taas vaimosi pysyy eropäätöksessään, on tärkeää ettette anna omien katkeruuksienne haitata lastenne elämää, vaan pysytte kypsinä aikuisina ja turvallisina vanhempina edelleen.

Toivon sinulle voimia ja kestävyyttä kriisin keskelle.

Lämpimin ajatuksin
perheneuvoja Paula

KYSYMYS: Tarvitsisin nyt vähän neuvoja. Olemme aviomieheni kanssa eronneet syyskuun lopulla ja minä muutin tyttömme (2011 syntynyt) kanssa toiseen osoitteeseen. Meillä oli rivitaloasunto yhdessä ja tyttö siis päiväkodissa kodin lähellä. Päätin erotessa, että otan uuden asunnonkin sitten lähettyviltä, niin tytön ei tarvitse vaihtaa päiväkotia. Juuri elokuussa vaihtui päiväkoti sen vuoksi, että täytti 3 vuotta ja piti siirtyä isompien ryhmään MUTTA…. Itse olisin halunnut muuttaa työpaikan ja omien sukulaisten lähelle, sillä nykyisessä asuinpaikassani ei ole minulla mitään tukiverkkoa ja välimatkat ovat pitkiä.

VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi. Siinä mietit, miten olisi viisasta järjestää eron jälkeinen elämä. Halaut ehdottomasti lapsen parasta ja hänen takiaan olet valmis venymään jaksamisesi äärirajoille. Kirjeesi on ilmausta siitä, että nykyinen järjestelmä ei toimi. Ajattelit jaksavasi sinnitellä päivähoidon, työpaikan ja kotisi välisten matkojen kanssa kevääseen asti. Nyt tuntuu kuitenkin, että voimat ovat vähissä.

Haluaisit asua lähempänä vanhempiasi ja siskojasi. He ovat sinun tukiverkostoasi, mutta huonojen kulkuyhteyksien takia et pysty tapaamaan heitä. Näyttäisi siltä, että arkesi helpottuisi, jos asuisit lähempänä sukulaisiasi ja työpaikkaasi. Silloin lapsi joutuisi vaihtamaan hoitopaikkaa. Olet halunnut lapselle mahdollisimman vähän muutoksia eron jälkeen. Siinä olet ajatellut lapsen parasta, mutta jos arki alkaa olla ylivoimainen hoitaa ilman muutoksia, silloin tilannetta on harkittava uudelleen. Kolmivuotias on joustava kiintymään uusiin kavereihin ja sisaresi lapset edustavat hänelle pysyviä kavereita, jos heitä vain olisi mahdollisuus tavata useammin. Hoitohenkilkunnan vaihtuminen on aina hankalampi juttu.

Kuitenkaan onneton tai rättiväsynyt äiti ei kuulosta hyvältä, jos muitakin vaihtoehtoja on olemassa.

Isän tapaamiset ovat muotoutuneet olosuhteiden pakosta sirpaleisiksi. Tunti neljänä päivänä viikossa päivähoidon jälkeen ja sitten kotiin voi olla lapselle stressaavaa. Silmäni jäivät kiinni lauseeseen, jossa sanoit, että tähän asti neiti ei ole suostunut jäämään isän luo yöksi. Eron jälkeen on tärkeää, että tapaamissopimuksista pidetään kiinni. Lapselta ei kysellä, haluaako hän mennä isän luo. Se on asia, jonka aikuiset päättävät. Lapselle voi sanoa, että nyt alkaa sinun ja isän viikonloppu. Jos hän soittaa haluttomuutta, voidaan todeta, että näin on sovittu.

Säännöllisyys tapaamisissa alusta asti luo lapsen mieleen struktuurin ja vakauttaa hänen muuttunutta arkeaan. Kertomastasi päätellen isä välittää lapsestaan, siksi tapaamisten suhteen saa olla huoleton. Itsekin tiedät, että eron jälkeen suhteen vaaliminen molempiin vanhempiin on olennaisen tärkeää. Isän ja lapsen suhde vahvistuu heikosti lyhyissä tunnin tapaamisissa.

En voi antaa sinulle suoraa neuvoa, mitä tehdä. Huomaat, etä joku muutos on välttämätön, että jaksaisit. Kirjeestäsi tulee lämmin olo siitä, että lapsellasi on hänen parastaan ajattelevat vanhemmat ja että hänestä pidetään hyvää huolta. Uudessa tilanteessa olet epävarma ja etsit parasta ratkaisua. Vähitellen se tulee löytymään ja uusi arki löytää uomansa, jotka ovat kaikille parhaat mahdolliset.

Toivon sinun kykenevän tekemään päätöksiä, jotka ovat hyviä kaikille, myös sinulle itsellesi.

Saara, perheneuvoja

KYSYMYS: Olen 18-vuotias nuori nainen, jonka parisuhde päättyi äkillisesti äskettäin. Ehdimme seurustella melkein kaksi kuukautta eli siis todella vähän aikaa. Ikää poikaystävällä oli 19. Ryhdyimme suhteeseen ehkä turhankin nopeasti, parin tapaamiskerran jälkeen. Ihastuin häneen kyllä heti, kuten hän minuun. Hän oli minun toinen poikaystäväni, minä hänen ensimmäinen tyttöystävä. Suhteemme on ollut ihanaa, intohimoista ja upeaa, mutta ongelmiakin on ollut jonkun verran.

Voiko asiaa enää korjata mitenkään? Olenko syyllinen tähän asiaan ja oikeuttaako riita jättämään minut Facebookissa? Onko poikaystävän käytös normaalia suhteessa? Kiitoksia jo etukäteen vastauksesta!

Pieni auringonkukkanen, 18

VASTAUS: Sinulle, pieni auringonkukkanen.

Kiitos kirjeestä, jonka kirjoitit äkillisen hämmennyksen keskeltä. Olet ymmälläsi ja melkein poissa tolaltasi kun hyvin alkanut seurustelusuhteenne yhtäkkiä kaatui ensimmäiseen kunnon riitaan. Aikaisemmista erimielisyyksistä olitte selvinneet. Kerroit vaikeudestasi luottaa, mutta olet vähitellen alkanut toipua aikaisemman suhteen haavoista luottamusken alueella.

Olette kumpikin nuoria ettekä ole vielä harjaantuneet käsittelemään erimielisyyksiä. Poikaystäväsi ratkaisu oli paeta hankalaa tilannetta lopettamalla suhde. Hänen neuvottomuuttaan kuvaa se, että hän ei ole suostunut keskustelemaan jälkeenpäin asiasta.

Toteat, että sinäkään et ollut enkeli sananvaihdon aikana. Kumpikin menetitte malttinne riidassa. Toisaalta kuulostaa hyvältä, että ette haukkuneet toisianne. Ilmeisesti osaatte kuitenkin asiallisen puhumisen taidon. Kysyt voiko asiaa enää korjata mitenkään. Suhteenne oli nuori ja riidastanne on kulunut lyhyt aika.

Kun pöly on laskeutunut, voi teillä olla mahdollisuus ottaa keskustelu uusiksi. Omalta osaltasi voit muitella, mikä oli sinun osuutesi siihen, että erimielisyyden käsittely ei ollut rakentavaa. Mitä nyt tekisit toisin, jos saisit aloittaa keskustelun alusta? Kuunnelkaa toisianne ja kertokaa vuoron perään, mitä alunperin halusitte toisillenne sanoa. Vaikka elämme some-aikaa, suhteen selvittelemisessä ja mahdollisesti lopettamisessa on kasvokkain keskustelu aina reiluin tapa toimia.

Olipa suhteenne tulevaisuus mikä tahansa, mainitsemasi riita on hyvä selvittää. Selvittämättömillä asioilla on taipumus jäädä vaivaamaan tavalla tai toisella. Vaikka lopputulos olisi eroaminen, keskeneräisten asioiden läpi käyminen vaikuttaa siihen, että uuteen suhteeseen saa lähteä ilman edellisen suhteen taakkaa.

Toivon sinulle/teille rakentavaa keskustelua. Jospa saisitte halun ja kyvyn aloittaa alusta tästä selkkauksesta jotain oppineena.

Sytytetään pimeyteen toivon kynttilä!

Saara, perheneuvoja

KYSYMYS: Olen eronnut miehestäni yli vuosi sitten, mutta en tunnu pääsevän erosta irti. Ero tapahtui mieheni aloitteesta ja yllättäen. Hän oli jo kuulemma pitkään miettinyt eroa.

VASTAUS: Kiitos tärkeää aihetta käsittelevästä kysymyksestäsi. Tärkeää sikäli, että osa eroavista pareista elää juuri kuvaamasi kaltaisessa tilanteessa. Tällöin toinen puolisoista haluaa eroa, mutta on hyvin ristiriitainen tämän haluamisensa suhteen. Yleensä molemmat puolisot näkevät myös paljon hyvää parisuhteessaan ja usein he myös kuvaavat, että he ovat olleet monella tapaa tärkeitä toisilleen. Toiselle osapuolelle eropuheet tulevat usein järkytyksenä, kuten sinullekin ne tulivat. Irrottautuminen on vaikeaa, molemmille.

Et kerro viestissäsi tarkemmin parisuhteestanne. Jäin myös miettimään, että onko miehesi kertonut sinulle jotain syitä miksi hän oli jo pitkään miettinyt eroa ja lopulta halusi erota. Vai onko hänen halunsa erota, jotain epämääräisempää, ilman, että hän osaa konkreettisesti nimetä asioita jotka olivat hänen mielestään parisuhteessanne huonosti tai toiveita, jotka eivät hänen kokemanaan toteutuneet suhteessanne? Viestisi perusteella oletan, että suhteenne on ollut monella tapaa hyvä teille molemmille. Itse kuvaat, että olit onnellinen. Myös miehesi on vaikea irrottautua sinusta koska kokee, ettei voi elää ilman sinua. Jokin voima vetää teitä yhteen ja samanaikaisesti, joku toinen voima työntää teitä erilleen. Mitä mahtaa olla kysymys?

Itse ajattelen, että kuvaamasi kaltaisissa parisuhdetilanteissa on usein kyse jommankumman puolison tai molempien itsenäistymis-erillistymisvaiheesta. Tällä tarkoitan psyykkistä kehitysvaihetta, jonka tarkoituksena ja päämääränä on se, että ihminen ottaa eri tavoin, uusista lähtökohdista haltuun itseään, omia toiveitaan ja tarpeitaan. Yksinkertaistettuna voisi sanoa, että ihminen haluaa tulla omaksi itsekseen ja järjestää elämänsä ympärillään siten, että se vastaisi tätä sisäistä kokemusta siitä kuka minä olen. Mutta kun tämä oman itsen haltuunotto on vielä kesken, niin ihminen ei välttämättä tiedä vielä kuka hän on ja mitä hän haluaa. Siitä seuraa usein tuo kuvaamasi kaltainen kuvio, että miehesi haluaa yhtenä hetkenä yhtä ja toisena toista.

Joskus joku ulkoinen tekijä laukaisee tällaisen prosessin. Tällaisia asioita voivat olla esim. omien vanhempien kuolema, ihastuminen, uusi työ tai opiskelu, oman lapsen itsenäistymisvaihe, tmv. Joskus taas on niin, että parisuhteen jokin polku on käyty loppuun. Olemme tarvinneet toisiamme tiettyihin asioihin mutta nyt tilalle on tullut uudenlaisia tarpeita. Tällöin kysymykseksi usein tulee, vastaako tämä suhde tämän uuden minäni tarpeita. Suhde on eräällä tavalla päivitettävä uuteen aikaan jotta se voisi jatkua. Joskus se on mahdollista ja joskus ei. Jos esimerkiksi olen valinnut puolisoni turvallisuusnäkökulmasta ja tankannut parisuhteesta turvallisuutta turvattoman lapsuuteni jälkeen, saattaa olla että tämä turvan tarve on tullut riittävästi tyydytetyksi ja ihminen on vahvistunut tavalla, joka mahdollistaa jonkun uuden itse puolen esiin nousemisen. Tässä vaiheessa ihminen valitsisi puolison todennäköisesti eri motiivein.

Ihmiset muuttuvat koko ajan. Eri elämätilanteissa tarvitsemme parisuhteelta erilaisia asioita. Tuntuu kuitenkin oudolta ajatus, että aina uusiin elämäntilanteisiin tarvitsisimme uuden puolison, aloittaisimme yhä uudestaan alusta. Joskus on myös niin, että tällaisessa omassa itsenäistymiskehitysvaiheessa saatamme "vahingossa" erota puolisostamme kun itse asiassa meidän pitäisi tehdä itsenäistymistyötä suhteessa johonkin muuhun, esim. omiin vanhempiin. Kun ihminen mietti eroa, on tärkeää kysyä itseltään: "Mistä minä haluan erota?".

En suosittele tämän kaltaisessa tilanteessa ensisijaisesti pariterapiaa vaan yksilökäyntejä, mahdollisesti molemmille. Ulkopuolisen ihmisen avulla voi rauhassa miettiä mistä kaikesta on kyse. Vasta kun on löytänyt riittävästi itseään ja tunnistaa omia tarpeitaan pystyy tekemään todellisuuteen perustuvia valintoja. On myös tärkeää pysäyttää kuvaamasi kaltainen repivä yhdessä-erikseen tanssi. Jatkuessaan se yleensä tekee paljon tuhoa sekä yhteiselle suhteelle että kummallekin erikseen. Itsekin toteat, että et luota häneen enää paljoakaan. On kuitenkin tärkeää, että itsekin voisit puhua omista tuntemuksista jonkun muun kuin miehesi kanssa. Vuosi on lyhyt aika toipua erosta, varsikin kun ei olla oikeastaan vielä edes erottu.

Toivotan sinulle kaikkea hyvää!

Perheneuvoja Helena