KYSYMYS: Olen 21- vuotias ja onnellisesti parisuhteessa. Silti nään jatkuvasi ahdistavia unia jossa petän miestäni. Tämä om todella ahdistavaa, sillä rakastan miestäni todella paljon.
Olen myös ihminen johon ihastutaan helposti, ja se pelottaa, esim kun tyttöporukalla käydään baarissa, miehet ovat heti kimpussani. Jollaintapaa tämä ahdistaa, mutta samalla nautin siitä huomiosta jota saan. Usein myös havahdun vasta siinä kohtaa kun olen koko illan viettänyt uuden tuttavuuden kanssa ja hän pyytää numeroani, jota en tietenkään anna. Hädissäni saatan antaa väärän numeron tai vain lähteä. Tapahtuneen jälkeen jään kuitenkin miettimään tätä miestä ja kuinka särjin hänen sydämensä.
Poikaystäväni on aina ollut todella lojaali ja hyväsydäminen, eikä ikinä toimisi samoin. Meidän suhteessamme on paljon läheisyyttä, rakkautta ja iloa, joten en tajua mistä käytökseni kumpuaa.
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Kerrot suuresta ristiriidasta arvojesi ja toimintasi välillä. Pettämisunet tuntuvat ahdistavilta, samoin miesten huomio baarissa. Toisaalta nautit ihailusta, saat siitä mielihyvää ja hakeudut yhä uudelleen näihin tilanteisiin.
Oletko miettinyt, mihin tarvitset vieraiden miesten ihailua. Se toki pönkittää naisellista itsetuntoasi ja kertoo, että markkina-arvosi on korkealla. Entä jos jonain iltana kukaan ei olisikaan kiinnostunut? Olet tottunut ihailuun ja sillä alueella sinä hallitset. Voit turvallisesti oman poikaystäväsi kainalossa tuntea sääliä särkemiäsi sydämiä kohtaan. Kuulostaa siltä, kuin tuntisit myös vähän syyllisyyttä, ehkä sekä poikaystävääsi että näitä ihailijoitasi kohtaan.
Saan kirjeestäsi sellaisen käsityksen, että saat positiivista huomiota runsaasti myös omassa parisuhteessasi. Kaipaatko kuitenkin myös jotain muuta kuin sitoutunutta parisuhde-elämää? Joskus, varsinkin jos suhde on alkanut kovin nuorena, tulee toiselle tai molemmille jossain vaiheessa tarve elää vielä vapaata, sinkkutyylistä elämää. Välttämättä ei haluta erota hyvästä suhteesta, mutta halutaan vielä maistaa myös muutakin. Joskus se onkin oman yksilökehityksen kannalta tärkeä vaihe. Hankaluus siinä on vain se, että harvoin voi saada kaikkea: sekä onnellisen parisuhteen että sinkkuelämän edut. Jos poikaystäväsi saisi tietää, näkisi vaikkapa kuvia tai videon sinusta baarissa, mitä hän sanoisi, miten toimisi? Riskit voivat olla suuret.
Kuinka paljon alkoholilla mahtaa olla osuutta käyttäytymiseesi? Toimisitko samalla tavalla, jos olisit selvin päin? Jäin miettimään myös sitä, onko välttämätöntä tavata ystäviä baarissa. Varsinkin kun kerrot, että usein käy niin, että vietätkin illan kavereittesi sijasta jonkun vieraan miehen seurassa.
Se, että kirjoitit meille tästä asiasta, kertoo minulle, että sinulla on arvot kohdallaan ja rakastat poikaystävääsi paljon ja pidät suhdettanne tärkeänä. Tämä ristiriita arvojesi ja käyttäytymisesi välillä syö sinua monella tavoin. Joudut kantamaan syyllisyyttä ja salaisuuksia. Se ahdistaa ja vie voimia. Mieti siis, mikä on sinulle kaikkein tärkeintä ja miten se näkyy käytännössä.
Lopuksi haluan vielä heittää sinulle kysymyksen uniisi liittyen. Mikä mahtaa olla alitajuntasi viesti sinulle näiden unien kautta? Vain sinä itse osaat siihen vastata.
Olet onnekas, kun olet saanut löytää suuren rakkauden. Toivon teille onnellista ja rakkaudentäyteistä elämää yhdessä.
KYSYMYS: Olen pian 28 -vuotias nainen. Olen seurustellut pari vuotta sitten muutaman kuukauden, mutta sen suhteen alun kariuduttua oon ollut sinkkuna. Olen itselleni selittänyt seurustelun päättyneen ajan puutteeseen kun ei päästy tutustumaan, mutta vähitellen on tullut tunne ettei se olisikaan ollut oikea syy. Olen miettinyt enkö päästänyt toista tunnetasolla lähelle, ja miksi se kipinä jäi leimahtamatta.
Haluaisin löytää rinnalle jonkun jonka kanssa jakaa arkea, joka rakastaisi ja jota saisin rakastaa, mutta jostain syystä en uskalla heittäytyä ja lähteä treffailemaan.
Aina kun seurustelustani tulee puhetta kavereiden tai äidin tai isoäidin kanssa tulee vaivaantunut olo ja yritän välttää keskustelua. Olen Tinderissä kirjoitellut jonkin aikaakin jo, mutta aina kun joku mies kysyy tapaamaan alkaa sydän pamppailemaan ja tuntuu ahdistavalta ja ehkä jopa pelottaa. Pidän ravun kovaa kuorta tiukasti ympärilläni ja koen että minun on todella vaikea päästää uusia ihmisiä lähestymään.
Oon aina viihtynyt poikaporukoissa ja kavereissani onkin paljon miehiä ja oon jollain tapaa ehkä yksi "jätkistä". Kaveripiirissäni alkaa kaikki ystävät olemaan naimisissa, asuntovelallisia ja useat jo perheellisiäkin.
Kysymys onkin, miten pääsisin eteenpäin ja irti ahdistuksen tunteesta, miten saisin itseluottamuksen sellaiseksi että voisin tuntea olevani haluttu. Miten uskaltaisin laskea suojakuoren ja päästää ihmiset lähemmäksi?
VASTAUS: Kiitos, että kirjoitit meille. Tilanteesi on todellakin haastava. Minulle tuli mielikuva, että näet ikään kuin silmissäsi kauniin maiseman, jonne tahtoisit päästä, mutta polku sinne tuntuu vaikeakulkuiselta. Oletpa jopa lukinnut itsesi suojakuoreen, joka estää sinua etenemästä tavoitettasi kohti.
Mietin ravun kuortasi. Yleensä sellainen rakentuu sellaisten kokemusten seurauksena, jotka ovat satuttaneet niin paljon, ettei sellaista halua enää koskaan tuntea. Suojautuakseen ihminen peittää todellisen itsensä suojakuoren sisään. Se saattaa toimia jotenkin, mutta sen hinta on kova.
On hyvä, että olet tietoinen suojakuorestasi. Mihin sitä tarvitset? Miltä haluat suojautua? Mitä pelkäät? Onko elämässäsi ollut tilanne tai tilanteita, jolloin olet päättänyt rakentaa kuoren suojaksesi vai onko se rakentunut pikkuhiljaa? On hyödyllistä tietää, miltä on alun perin halunnut suojautua. Monesti olemme lapsuudessa luoneet käyttäytymismalleja, jotka ovat olleet tilanteeseen nähden sopivia silloin. Aikuisena saattaa herätä huomaamaan, että sama tapa olla ei olekaan enää tarpeellinen tai se on jopa haitallinen tämän päivän ihmissuhteissa. Kuoren sisällä lymytessään ihminen sulkee elämästään ulkopuolelle paitsi vahingolliset, myös mahdolliset hyvät uudet ihmissuhteet. Tämän tilanteen äärellä kerrot sinäkin nyt olevasi.
Yksi tapa kohti muutosta lähtee ajattelun tasolta. Kun huomaat vanhat käyttäytymismallisi, voit todeta, ettei niille ole tarvetta tämän päivän elämässäsi. Voit antaa itsellesi luvan päästää niistä irti.
Realismia tietenkin on, että aina on olemassa mahdollisuus, että kohtaat vääränlaisia miehiä ja olet vaarassa tulla uudelleen satutetuksi. Ehkä sinulla kuitenkin on nyt jo muitakin keinoja välttää niitä tilanteita. Mahdollista aina on myös se, että löydät hyvän miehen ja pääset rakentamaan kestävää parisuhdetta. Se vaatii kuitenkin sen, että uskaltaudut ulos kuoresi piilosta.
Etene pienin askelin. Vaikka pelottaa, mene epämukavuusalueellesi. Anna hyväntuntuisille miehille tilaisuus. Voit aina sanoa ”kiitos, ei” jos jokin alkaa tuntua väärältä. Rohkene sanoi myös ”kyllä” hyvältä ja oikeilta tuntuville asioille. Kerroit, että kaveruus miesten kanssa on sinulle helppoa. Loistavaa! Se on yksi hyvä tapa aloittaa parisuhde. Mitäpä jos ajattelisitkin treffipyynnöistä, että lähdet tutustumaan uuteen mieheen aluksi kaveripohjalta ja katsot, onko siinä aineksia enempäänkin. Voihan olla, että tämän matkan aikana saat jonkun tai joitakuita uusia hyviä miespuolisia ystäviä. Ei sekään ole huono juttu. Vaikka toteaisitte, että teidän välille ei tarvittavaa kipinää synny, voitte hyvässä tapauksessa toimia vertaistukena toisillenne. Voisit saada miesnäkökulmaa ja ehkä hyviä vinkkejä deittailuun.
Olet kiinnostava ja upea nainen. Suo itsellesi se lahja, että annat rakkaudelle mahdollisuuden.
KYSYMYS: Hei, olen aikaisemmin kirjoittanut tänne, mutta nyt pohdin toista asiaa, jota voisi kutsua ongelmaksikin tai pulmaksi. Harrastan sellaista miesvaltaista lajia, jonka aloitin yli puoli vuotta sitten ystäväni kehotuksesta, mikä on ollut minulle hyvä päätös, koska nautin harrastuksesta ja se on auttanut minua ajattelemaan muuta kärsiessäni erosta. Kyseisessä harrastuksessa käy myös parhaan mukaan yksi mies, jonka olen tuntenut monta vuotta kaveripiiristä. Hän on ilmaissut tai näyttänyt merkkejä siitä, että hän olisi ihastunut minuun. Itse asiassa on näytti jonkin asteen ihastumisen merkkejä jo monta vuotta sitten, silloinkin kun seurustelin miehen kanssa, joka sattuu olevan tämän minun mahdollisesti ihastuneen miehen kaveri. Nyt he eivät ole olleet tekemisissä keskenään omien kiireiden takia.
Pulmani on siis se, etten tiedä miten pitäisi mahdolliseen ihastumiseen suhtautua. Hän vaikuttaa mukavalta ja ei ole hassumman näköinenkään, mutta en ole varma omista tunteistani. Tällä hetkellä en osaa sanoa niin sanotusti kyllä, mutten myös eikään. Olen myös jotenkin imarreltu, että minuun on ihastunut joku, mutten tahdo uuteen parisuhteeseen, jos en ole täysin varma asiasta. En myöskään tahdo, että parisuhteen motiivina olisi yksin olemisen tai tylsyyden poistaminen tai riippuvuus, tahdon motiivin olevan aito rakastuminen ja se olisi epäreilua minuun tosissaan ihastunutta miestä kohtaan, jos alkaisin seurustella hänen kanssaan vain siksi, että hänellä olisi tunteita tai että en haluaisi olla enää sinkku. Olen käsitellyt eroa parhaani mukaan: ero tuli tapahtui todennäköisimmin eksän ihastuttua samalla luokallaan olevaan naiseen (myös yhtenä yönä mahdollisesti petti, mikä ratkaisi sen, että eksä halusi alkaa seurustella naisen kanssa, joka oli ollut ihastunut häneen ensin eikä hän pitänyt minusta mikä näkyi tapaamisten aikana, kun seurustelin eksäni kanssa vielä eli nainen oli ilmaissut selkeästi olevansa eksään ihastunut eikä nähnyt minua esteenä). Siksi tuntuu etten ole ihan täysin erosta yli päässyt vielä. Kyseessä oli ensimmäinen suhteeni, olimme yli 3 vuotta yhdessä ja ehdimme asua melkein vuoden saman katon alla. Eksäni saattoi olla tyytymätön suhteeseemme masennukseni takia, mutta hän uskalsi lähteä vasta, kun uusi oli katsottuna eikä hän yrittänyt ratkoa asiaa kanssani esimerkiksi keskustelemalla. Minua myös yks toinen mies yritt melkein heti eron jälkeen, mutten ollut valmis ja olen nytkin tyytyväinen, että uskalsin sanoa ei enkä tahtonut laastarisuhdetta. Hän oli myös vähän liian päällekäyvä, mitä tämä minuun ihastunut ystävä ei ole onneksi.
Mietin, että pitäisikö ystävälle antaa mahdollisuus esimerkiksi niin, että viettäisimme jotenkin aikaa vaikka menemällä kaupungille eli tutustumalla paremmin toisiimme? Tuntuu että mieleni saattaakin muuttua, vaikka olen ihastunut kahteen muuhun mieheen aavistuksen verran, jotka harrastavat samaa lajia, mutten tunne heitä yhtä hyvin enkä uskalla tehdä heidän kanssaan aloitetta. Olen tyytyväinen itseeni ja itsetuntoni on alkanut koheta eron myötä, mutta en tahdo tehdä päätöksiä hetken mielijohteesta.
VASTAUS: Ajattelet tosi vastuullisesti, että et tahdo aloittaa suhdetta vääristä motiiveista, etkä halua satuttaa toisen tunteita. Sanot, että et osaa sanoa varmasti kyllä, mutta et ihan varmasti eikään. Tällaisista asioista ei saa varmuutta muuten kuin tutustumalla toiseen enemmän. Jos hän ehdottaa tapaamista, voisi olla reilua kertoa avoimesti omasta tilanteestasi. Olet halukas tutustumaan, mutta et ole ehkä vielä päässyt edellisestä erostasi kokonaan yli, etkä voi luvata yhtään sen enempää.
Eikös sitä niin kannattaisi edetä, että ensin tapaillaan, ja jos siitä kehkeytyy halu mennä pidemmälle, ryhdytään seurustelemaan, ja jos sen jälkeen vielä tuntuu oikealta, mennään naimisiin tai avoliittoon. Kyllähän tässä aina se vaara on, että joku saa sydänsuruja, jos tapailu ei johdakaan seurusteluun, tai seurustelu yhteiseen kotiin. Mutta sitä ei kai voida välttää. Jos toimitaan avoimesti ja rehellisesti, selviytyy toinen osapuoli mahdollisimman pienillä vaurioilla.
Kerroit, että olet ihastunut kahteen muuhunkin mieheen. Tapaileminen ja tutustuminen ei estä pitämästä muitakin mahdollisuuksia auki. Vasta kun on tutustuttu, voi tehdä päätöksen siitä, haluaako ryhtyä rakentamaan sitoutunutta suhdetta johonkuhun. Siinä vaiheessa, kun päätetään alkaa seurustella, on syytä karistaa muut ehdokkaat pois mielestä.
KYSYMYS: Olen 52-v nainen, naimisissa ja meillä on kaksi lasta (tyttö 8v, poika 12v). Mieheni on minua hieman vanhempi. Lapsemme ovat meille kalleimmat maailmassa. Olemme olleet yhdessä 25 vuotta. Naimisiin menimme oltuamme yhdessä 10 vuotta, silloinkin en ollut niin varma haluanko tätä mutta ajattelin, että se kuuluisi elämään.
On oikeastaan ihme, että saimme nämä lapset, koska meillä varmasti siittiöt ja munasolut ovat tapelleet ja kinastelleet. Ihastuin miehessäni hänen puheliaisuuteensa ja keskustelutaitoonsa. Sittemmin on alkanut ärsyttää se, että hän on miltei joka asiasta eri mieltä ja vakavista asioita on hankala keskustella, koska se menee väittelyksi joten se on jäänyt. En vain ole jaksanut, arki sujuu ihan hyvin näinkin.
Pari vuotta sitten aloitin uuden soittoharrastuksen työväenopistossa, kitaransoiton, ja aloin käydä soittotunneilla. Soitonopettaja oli komea nuori mies ja ihastuin häneen, hän ei minuun. En käy enää soittotunneilla, koska tunneilla oli hiukan liian virittynyt tunnelma ja halusin kuitenkin keskittyä soittamiseen. Toki ihastuminen tuntui tosi hyvältä ja tuosta miehestä fantasiointi ja se sai minut miettimään mitä haluan elämältäni. Aloin myös lukea kirjoja ja se on auttanut paljon.
Elämämme on kovin tavallisen tasaista ja tuntuu, että olemme molemmat yksin ja yhteistä ovat lapset. Lapsillemme haluaisin antaa kuitenkin hyvän parisuhdemallin.
Ihastuminen sai minut tuntemaan itseni kauniiksi naiseksi. Mieheni kanssa koen olevani vähemmän kaunis. Mieheni katsoo netistä pornosivuja enkä pidä siitä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että en omista häntä ja hänellä saa toki olla omat ajatuksensa. Mutta on tavallaan sääli, että hän etsii virikkeitä ja vipinää elämäänsä noilta sivuilta. Ja minä taasen fantasioin ihastukseni kohteesta.
Ongelmanani koen, etten tunne seksuaalista vetoa mieheeni. Haluaisin kokea seksuaalisesti enemmän yhteyttä hänen kanssaan. Käytämme apuvälineitä yhdynnän aikana. Orgasmin saaminen itselläni on vaikeutunut ikääntymisen myötä, mutta nyt se ”matkanteko” tuntuu mukavammalta kuin ennen jolloin keskityin vain orgasmin/orgasmien saamiseen. Meillä ei ole koskaan ollut kovin paljoa intohimoa, en tiedä pitäisikö sitä olla alusta alkaen, uskon että se intohimo tulee ajallaan, ehkä. Minua häiritsee se, että välillä koen, että mieheni on kuin isäni; isäni oli ankara ja määräili elämästämme hyvin paljon lapsuudessani äitini ollessa heikompi. Ei ole ehkä ihme, että en koe koe vetoa mieheeni.
Miten siis kokisin mieheeni himoa? En voi kuvitellakaan, että tällä hetkellä edes joskus tuntisin niin suurta paloa, että repisin häneltä vaatteet päältä. Niin kuitenkin haluaisin vai odotanko vain liikaa. Vai pitäisikö minun etsiä sitä pitkää vaaleaa miestä josta fantasioin?
Kotiäiti Hämeestä
VASTAUS: Jos miehesi on puhelias ja keskustelutaitoinen, tilanne ei ole ihan toivoton. Keskustelu on kuitenkin yksi niistä asioista, jotka tuovat läheisyyttä parisuhteeseen. Tuosta väittelystä olisi hyvä päästä eroon. Sinun on aluksi tietenkin keskusteltava hänen kanssaan keskustelemisesta. Siitä, miten arvostat hänen keskustelutaitoaan, ja että olisi mukavampaa, jos keskusteluista ei tulisi väittelyitä. Väittelyhän syntyy siitä, että emme ole halukkaita oikeasti kuuntelemaan ja ymmärtämään toisen näkökulmaa, vaan koitamme todistaa itse olevamme oikeassa. Eli pitäisi opetella oikeasti kuuntelemaan. Silloin pitäisi käyttää sellaisia lauseita kuten: ”tuohan on mielenkiintoista”, ”tuossahan on järkeä”, ”tuohan on kiinnostavaa, kerro lisää” jne. Väittelyssähän käytetään tällaisia ilmaisuja kuten: ”tuossahan ei ole mitään järkeä”, ”nyt olet erehtynyt”, ”sinähän olet tuossa ihan väärässä” jne.
Pohdi, voisitteko yhdessä yrittää opetella väittelyn sijasta keskustelua. Saatko selitetyksi miehellesi, että voisitte vähän lieventää ilmaisujanne ja koittaa etsiä sellaista keskustelua, joka olisi molemmista mukavaa? Mikä on oma osuutesi siihen, että väittelyksi menee? Alatko vastata samalla mitalla? Kokeile joskus, minkä vaikutuksen tekee, jos suhtaudut hänen mielipiteisiinsä kiinnostuneesti ja kunnioittavasti?
Sanoit, että olette lähes kaikesta eri mieltä. Sekään ei välttämättä tuhoa parisuhdetta, jos voitte kuitenkin kunnioittaa toistenne näkemyksiä, ja ymmärtää että kummallakin on omat perustelunsa sille, miksi ajattelee niin kuin ajattelee.
Ihastuminen ei sinänsä ole kovin huolestuttava juttu. Useimmat pitkässä parisuhteessa olevat ihastuvat muutaman kerran elämässään johonkuhun muuhun. Yleensä se menee aikanaan itsestään ohi. Tuosta pornostakin pitäisi keskustella. Voit kertoa miehellesi, että se ei tunnu sinusta hyvältä. Ihanteellista olisi, jos pystyisitte yhdessä miettimään, miten saisitte toisistanne enemmän iloa. Usein henkisen läheisyyden paraneminen parantaa myös fyysistä läheisyyttä.
On äärimmäisen harvinaista, että 25 vuoden yhdessäolon jälkeen tekee mieli repiä vaatteet puolisonsa päältä. Jos kuitenkin ”matkanteko” tuntuu edelleen hyvältä, näkisin tilanteessa toivoa. Pitkässäkin liitossa voi nauttia hyvinkin antoisasta seksielämästä, vaikka se ei enää perustukaan samanlaiseen himoon, kuin alkurakkauden huumassa. (Tai kielletyssä hedelmässä.) Äsken mainitun henkisen läheisyyden lisäksi on todettu myös fyysisen läheisyyden lisäävän onnellisuuden ja kiintymyksen tunteita parisuhteessa. Tiukat ja pitkät halaukset ja pitkät suudelmat käynnistävät elimistössä oksitosiinin erityksen, joka lisää mielihyvän tunnetta ja läheisyyden kokemusta. Kunnon suudelman pitäisi kestää vähintään kuusi sekuntia, että oksitosiinin eritys käynnistyy.
Tuo, että miehesi tuo mieleesi jollain lailla isäsi on ilmiö, jota on syytä pohtia vähän enemmänkin. Jos hän toimii edes jossain määrin kuten isäsi rasittavimmillaan, voi olla että sinussa käynnistyy tunteita, jotka kuuluvat enemmän isällesi kuin miehellesi. Sinun olisi hyvä koittaa katsoa asioita mahdollisimman objektiivisesti, ja koittaa erotella, mitkä tunteet kuuluvat oikeastaan isällesi, ja mitkä miehellesi. Jos tulet siihen tulokseen, että hän todellakin on samanlainen määräilijä kuin isäsi, on asioihin varmaankin koitettava saada aikaan muutosta. Toisen on hankala pitkällä tähtäimellä olla määräilevä, jos toinen ei suostu määräiltäväksi.
Kerroit, että elämänne on kovin tasaista, ja olette molemmat yksin. Nyt lapsenne ovat sen verran isoja, että teillä on mahdollisuus ryhtyä etsimään uudestaan sitä parisuhdetta, joka on päässyt katoamaan jonnekin. Muistelkaa, mikä aikanaan yhdisti teidät. Mitä oli mukavaa tehdä yhdessä? Mitkä olivat parhaita hetkiänne? Mitä haluaisitte nyt tehdä toistenne kanssa? Ei sen tarvitse olla mitään mullistavaa. Minun kokemukseni mukaan onnelliset pariskunnat käyvät kävelyllä, joskus elokuvissa ja syömässä, joskus jollain matkalla ja joskus istuvat vain kotona iltaa kahdestaan jonkin pienen herkuttelun ja jutustelun tai vaikkapa elokuvan katselun merkeissä.
Sanoit, että lapsenne ovat teille kalleinta maailmassa. Minusta on aika hyvä ajatus, että lapset eivät ole mikään syy pysyä huonossa parisuhteessa, mutta he ovat erinomainen syy saada parisuhde kuntoon. Koita vielä, saisitteko suhdettanne paremmaksi. Sitten voi erotakin paremmalla mielellä, jos voi ajatella tehneensä parhaansa.
KYSYMYS: Olen 16-vuotias tyttö ja olen ollut yhdessä myös 16-vuotiaan poikaystäväni kanssa 6kk.Suhteemme on alusta asti ollu hyvä ja olemme rakastaneet toisiamme todella paljon ja on vaan tuntunut niin oikealta olla yhdessä. Mutta nyt olen masentunut ja vajonnut tosi syvälle ja se on ollut rankkaa suhteellemme. Joulun jälkeen on ollut paljon hyviä hetkiä ja paljon huonoja, välillä nautimme toistemme seurasta ja välillä vain tuntuu ettei toimi meiän välillä. Nyt nämä viimeiset viikon on ollut haastavimpia kaikista ja erosimme koska ei vaan toiminut.Nyt olemme miettineet paljon tunteitamme ja mitä haluamme ja emme haluaisi erota mutta molempien tunteet ovat ihan solmussa ja osa sanoo että rakastaa ja toinen että ei eikä tämä toimi ja en tiedä miten selvittää mitä haluamme. Tauko kun emme näe tai puhu on jo pidetty mutta ei auttanut ja haluamme silti puhua toisillemme ja ainakin olla kavereita. Joten haluaisin neuvoja nyt miten molemmat voivat päättää mitä haluamme ja että tunteet eivät olisi solmussa enää.
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi. Olet pohtinut paljon parisuhteenne tilaa, sen mahdollista tulevaisuutta sekä myös erovaihtoehtoa. Tämä kertoo minulle vastuullisuudestasi; haluat tehdä ison elämänratkaisun eri vaihtoehtoja rauhassa puntaroiden. Myös se, että otit yhteyttä Suhdeklinikkaan ja kysyit neuvoa, kertoo minulle siitä, että otat parisuhteen vakavasti ja huomioit myös poikaystäväsi tunteet. Pidä tästä vastuullisuudesta kiinni jatkossakin!
Kirjoitit, että olette seurustelleet poikaystäväsi kanssa puolisen vuotta ja teillä on ollut paljon rakkautta. Tämä hyvä alkuvaihe on tukeva kivijalka, joka mahdollistaa pidemmän parisuhteen rakentamisen, mikäli niin haluatte. On myös tärkeää, että voitte vaikeuksienkin keskellä palata ajatuksissanne siihen vaiheeseen kun kaikki oli vielä hyvin. Minkälaista teillä silloin oli? Entä mikä on nyt muuttunut suhteessanne? Mitä kaipaat tällä hetkellä?
Kerroit, että olet nyt masentunut ja se (masennus) on kuormittanut parisuhdettanne. Oletkohan saanut jonkinlaista ammattiapua masennuksesi hoitoon? Jos et ole, suosittelen sinut hakeutumaan opiskelijaterveydenhoitoon tai vaikkapa omalle terveysasemallesi tilanteen arvioimiseksi. Hoitamaton masennus on aina riski parisuhteelle. Se on ikään kuin parisuhteen "kolmas pyörä", joka vie paljon energiaa niin masentuneelta itseltään kuin kumppaniltakin. Siksi on tärkeää, että ammattihenkilö arvioi masennuksen tilaa ja hoitovaihtoehtoja sekä ohjaa tarvittaessa eteenpäin esimerkiksi psykoterapiaan. Kun masennus hellittää, se vaikuttaa myönteisesti masentuneen ihmisen omaan elämänlaatuun, mutta myös läheisiin. Ja kun mikä tahansa parisuhteen "kolmas pyörä" (oli se sitten kolmas henkilö, suhteessa liikaa tilaa / aikaa vievä harrastus, työ, päihteet tai joku muu) saadaan hallintaan tai poistettua, on parisuhteessa jälleen enemmän "happea" ja se voi paremmin.
Kirjoitat, että sekä omat että poikaystäväsi tunteet ovat tällä hetkellä solmussa. Toisaalta haluatte olla erossa, toisaalta yhdessä. Tämä kuvastaa hyvin ristiriitaista tilannetta: lähteäkö vai jäädä. Suosittelen, ettette tee mitään isoa ratkaisua ennen kuin masennusasia on selvitetty. Parisuhteessa tulee vastaan monenlaisia vaiheita ja ehkäpä olette nyt ensimmäisen kriisivaiheen keskellä, josta on kuitenkin mahdollista jatkaa yhdessä eteenpäin.
KYSYMYS: Hei, olemme olleet yhdessä 9 vuotta, meillä on kohta 3 vuotias lapsi ja nyt noin puoli vuotta on ero ollut puheenaiheena vähän väliä. Minä(mies) olen aina ollut nettipeliriippuvainen, mutta se ei ole samalla tavoin rasittanut parisuhdettamme kuin lapsen tultua. Vaimo alkoi masentumaan univajeesta ja "välinpitämättömyydestäni" johtuen ja riitelimme usein. Lapsikaan ei ole ollut helpoin mahdollinen ja kuormitusta on kyllä ollut molemmilla, vaikka en ole kuulemma vaimon mielestä osallistunut perhe-elämään/kantanut vastuuta yhtä paljon lapsesta(olen hoitanut kuitenkin kaupassa käynnit/imuroinnit/yms perus talouden hoitoon kuuluvat asiat).
Parisuhteemme on edennyt riitelykierteeseen -> etääntymiseen -> vieraantumiseen ja nyt on seuraavana tulossa ero, koska vaimo ei saa tunteitaan enää palautettua ainakaan ilman ulkopuolista apua. Hän vain odottaa ihmettä tapahtuvaksi. Olemme nyt tehneet päätöksen, että yritämme vielä hakea ulkopuolista apua ja kokeilemme tätä ensin. Tulemme toimeen nyt nykyään arjessa ihan hyvin, koska lopetin yhden erittäin paljon aikaani vievän nettipelin ja olen siten ollut enemmän läsnä, huomioonottava ja tekevä, jotta suhteemme ei kariutuisi kokonaan, mutta se oli ilmeisesti liian myöhäistä. Tämä on kuitenkin vain kaveriasteella toimeen tulemista, meillä ei ole fyysistä kanssakäymistä muuta kuin hyvän yön "pakollinen" pusu. Jos kysyn, onko hän tyytyväinen ollut päiviin nyt, niin vastaus on joo, mutta tunteilleen hän ei mitään mahda. Minä en ole itse kadottanut tunteitani, mutta olen alkanut tukahduttamaan niitä, koska tuntuu pahalta, kun toinen ei vastaa mihinkään mitenkään ja kysyessäni hänen edistyksestään palauttaa tunteensa, vastaus on aina, että ei ole edistystä. Vaimoni on siis omien sanojensa mukaan menettänyt luottamuksen siihen, että olisin tarvittaessa paikalla ja saatavilla/kuuntelisin häntä/olisin sellainen perheenisä, kuin hän haluaisi, koska en ole tätä ollut viimeisen kahden vuoden aikana. Vaikka nyt olen ollut, se ei tunnu vaikuttavan mihinkään.
Mielestäni vaimoni pitäisi jollakin aktiivisella tavalla osallistua tunteidensa palautukseen, eikä vain odottaa passiivisena sitä, että ehkä jonakin päivänä joitakin myönteisiä fiiliksiä tulee, jos tulee? Minulle on hankala uskoa, että tunteet muuttuisivat kaveriasteelta minnekään, jos ei yritä tehdä kaverisuhteeseen kuulumattomia asioita. Ainakin itselleni tälläinen kulissisuhde ottaa pahasti henkisen terveyden päälle, enkä usko kovin kauaa jaksavani vain odottaa, samalla kun omat tunteeni katoavat ja menetän onnellisuuteni elämään. Minua ahdistaa suunnattomasti ajatus siitä, että tämä 9-vuotta menisi tavallaan hukkaan ja joutuisin luopumaan ihmisestä, jonka kanssa aikoinaan sujui kaikki hyvin. Onko tähän mitään pelastusta vai onko ainoa mahdollisuus lähteä etsimään uutta alkua jostain muualta?
Umpikujassa
VASTAUS: Kirjoitat yhdeksän vuotta kestäneestä parisuhteesta, jota uhkaa nyt ero. Olet ymmärrettävästi ahdistunut ja ehkä hädissäsikin tilanteesta. Kuvaat riitelykierrettä, sitä seurannutta etääntymisestä ja vieraantumista. Fyysinen läheisyys suhteestanne on kuihtunut ja koet nykyisen "kulissisuhteen" kuluttavaksi. Toivot muutosta nykyiseen tilanteeseen ja olet lähtenyt hakemaan ulkopuolista apua täältä Suhdeklinikalta. Se onkin ensimmäinen askel muutokseen.
Kirjoitat, että olet aina ollut nettipeliriippuvainen. Minkälainen asia tämä on sinulle? Entä vaimollesi? Onkohan hän kenties kokenut pelaamisesi olevan parisuhteenne "kolmas pyörä"? Onko hän kokenut jäävänsä kakkoseksi? Kun kirjoitat olevasi riippuvainen, niin miten se vaikuttaa omaan elämääsi? Kun olet viettänyt ilmeisen paljon aikaa pelaamisen merkeissä, niin mille kaikille elämän osa-alueille se on heijastunut? Mistä olet joutunut luopumaan tai tinkimään? Oletko hakenut riippuvuuteesi apua? Jos et, niin suosittelen sitä seuraavan (muutos)askeleen ottamiseksi! A-klinikoilla hoidetaan monenlaisia riippuvuuksia, myös peliriippuvuuksia.
Lapsen syntymä perheeseen on iso elämänmuutos. Minkälainen asia isäksi tuleminen on ollut sinulle? Jos ymmärsin oikein, vaimosi on kokenut olevansa ensisijaisesti vastuussa lapsestanne. Se on iso vastuu. Olisitko jatkossa valmis tasaamaan sitä? Kirjoitat vaimosi sanoneen, että hän on menettänyt luottamuksensa sinun läsnäoloosi perheessä. Vaikka olet ollut viime aikoina enemmän mukana perhe-elämässä, se ei ole ilmeisesti vielä vakuuttanut vaimoasi uskomaan muutoksen pysyvyyteen. Luottamuksen uudelleenrakentaminen onkin usein hidas ja pitkäaikainen prosessi. Oletko valmis antamaan sille aikaasi?
Kysyt kirjoituksesi lopussa, että onkohan tilanteeseenne mitään pelastusta vai onko ainoa mahdollisuus lähteä etsimään uutta alkua jostakin muualta. Tähän en valitettavasti osaa antaa yksiselitteistä vastausta enkä voi ottaa asiaan kantaa vaimosi puolesta. Mitä sinä itse voit kuitenkin tässä tilanteessa tehdä, on olla kärsivällinen, sitoutua perhe-elämään, rakentaa vähitellen luottamusta ja olla luottamuksen arvoinen. Uuden alun etsimistä en vielä suosittele. Sekä pitkän yhteisen parisuhdehistorianne että yhteisen lapsenne tähden kannattaa tehdä nykyisen parisuhteen puolesta kaikki se, mitä tehtävissä vielä on. Parisuhteenne ongelmakohtien purkamiseksi suosittelen hakemaan myös pariterapeuttista apua. Kirkon perheneuvonta tarjoaa maksutonta ja luottamuksellista keskusteluapua ja lähemmän keskuksen yhteystiedot löytyvät netistä. Pariterapiapalveluita voi myös kysellä yksityissektorilta.
KYSYMYS: Olen 23-vuotias yhden lapsen äiti ja avovaimo.
Hieman taustaa. Kun tulin raskaaksi, olimme olleet avopuolisoni kanssa yhdessä vasta muutaman kuukauden. Alussa tietenkin pelkäsin, mitä tulee tapahtumaan meille ja suhteellemme. Tässä vaiheessa voisin kuitenkin sanoa, että lapsi on vain vahvistanut suhdettamme ja antanut entistä suuremman merkityksen yhdessäololle.
Tällä hetkellä opiskelen täyspäiväisesti ja mieheni hoitaa lastamme kotona. Hänkin on opiskelija. Pelkään,että ongelmaksemme koituu vielä jossain vaiheessa yhteisen ajan puute. Päiväni ovat pitkiä ja silloin kun minulla mahdollisesti on vapaapäivä, on mieheni vuoro työskennellä.
En halua "varastaa" lapsen kanssa vietettävästä ajasta aikaa opintoihini, joten olen ottanut tavakseni käydä kouluvelvollisuuksien kimppuun lapsen mentyä nukkumaan. Itsenäistä opiskelua on paljon ja minua ahdistaa työn määrä ja se, miten ehdin kaiken tehdä. Rakastan miestäni ja haluaisin viettää hänen kanssaan enemmän kahdenkeskistä aikaa, mutta en yksinkertaisesti ehdi jos haluan myös saada riittävät yöunet. Tunnen olevani pattitilanteessa, enkä oikein tiedä miten voisin tilannetta lähteä selvittämään.
Kiirevuosien perheenäiti 23v.
VASTAUS: Kiitos hyvin tärkeästä kysymyksestäsi. On hienoa, ettet halua varastaa lapsesi aikaa. Sekin on hienoa, että rakastat miestäsi, ja haluaisit viettää hänen kansaan enemmän aikaa. Nyt pitää sitten miettiä, miten se olisi mahdollista. On nimittäin erittäin viisasta, että kannat huolta asiasta. Lapsellennekin on äärettömän tärkeää, että teidän parisuhteenne olisi mahdollisimman hyvä. Teidän parisuhteenne nimittäin on hänen kotinsa.
Ensiksikin pitää miettiä, kuinka kauan nykyinen tilanne tulee kestämään. Parisuhde kestää jonkin verran laiminlyömistä, kun se ei kestä kauaa, ja siihen on yhdessä sitouduttu. Joskus parisuhde voi olla vaikka joitain kuukausia ”hyllyllä”, kun jokin tärkeä projekti on saatava valmiiksi. Silloinkin on syytä keskustella perin pohjin, että se on molemmille ok. Jos on kysymys pidemmästä ajasta, on keksittävä jotain. En suosittelisi vuodenkaan mittaista parisuhteen ”hyllytystä”.
Mainitsit, että sinua ahdistaa työn määrä. Tätä ahdistusta on syytä pohtia. Onko siihen oikeasti syytä, vai oletko kenties turhaan ahdistunut? Oletko onnistunut suoriutumaan opinnoistasi suurella vaivalla, rimaa hipoen, vai oletko kenties saanut hyviä arvosanoja? Mikäli kyseessä on jälkimmäinen vaihtoehto, sinulla on kenties varaa vähän madaltaa rimaa. Millaisen aikataulun olet asettanut valmistumisellesi? Onko sitä mahdollista väljentää?
Pienten lasten vanhempien mahdollisuus kahdenkeskiseen aikaan on silloin, kun lapset nukkuvat ja vanhemmat vielä eivät. Suosittelisin, että käyttäisitte edes jonkin osan siitä hyväksenne. Istuisitte vaikka puoli tuntia, tai edes vartin yhdessä teemukin ääressä, ennen kuin alat opiskella. Varastaisitte silloin tällöin opiskeluilta hetken rakasteluun. Ja ainakin joskus tekisitte jotain vähän pitkäkestoisempaakin yhdessä, kävisitte kävelyllä, katsoisitte elokuvaa, tai mitä ikinä tykkäättekin tehdä kahdestaan. En usko, että opiskelusi tulevat raunioitumaan tämän takia. Elämä on yleensäkin sellaista, että kaikki aika meneejohonkin muuhun kuin parisuhteeseen, jos emme varta vasten irrota ja kalenteroi siihen aikaa.
Mieti vielä, voitko kehittää opiskelutekniikkaasi. Taannoisessa Hesarissa kerrottiin, että tehokkainta opiskelua on se, että tekee itselleen välitenttejä. On myös tehokkaampaa opiskellä lyhyissä pätkissä, kuin liian pitkissä.
Pidä siis välillä taukoja, ja muhinoi sillä aikaa miehesi kanssa. Mikäli opiskelemasi ala kiinnostaa häntä, kertoile hänelle mielenkiintoisia asioita, joita olet lukenut. Älä kuitenkaan rasita häntä liikaa niillä.
KYSYMYS: Olen 23-vuotias yksin asuva opiskelija ja ollut sinkkuna yli kahdeksan kuukautta tultuani jätetyksi. Eroon liittyi todisteiden perusteella kolmas osapuoli, mikä on vaikeuttanut eroprosessia entisestään, mutta olen pikku hiljaa keskittynyt omaan elämääni vaikka välillä ajaudun harmittelemaan eroa. Näillä näkymin ei ole uutta miestä tiedossa, mikä sinänsä surettaa, vaikka muutama on ollut minusta kiinnostunut. Kuitenkin minua mietityttää eksäni käytös.
Hän alkoi harkita eroa kunnolla tai täysillä vasta, kun otin sen puheeksi. Eli siis minä olin huomannut hänen käyttäytyvän oudosti ja sen vuoksi otin eron esille tai sen että haluaako hän erota. Viikon päästä hän jätti minut ollessaan toisessa kaupungissa ja odotin hänen muuttoaan pois asunnostamme (siitä, kumpi jää asuntoon, ei tullut riitaa, mutta eksä kyllä myönsi olevansa suurimman osan ajasta tämän uuden naisensa luona ja häneltä kesti muuttaa pois yli kaksi kuukautta, melkein kolme koska hän ei suostunut muuttamaan tämän uuden luokse). En ollut hänen ensimmäisensä, mutta ensimmäisen eksänsä kanssa eksäni erosi vasta, kun tämäkin otti eron puheeksi eli hän ei uskaltanut kummankaan eron kohdalla tehdä aloitetta. Käytännössä erotessaan tästä ensimmäisestä hän oli kuulemma jo katsonut minua ihastusmielessä, oikeastaan ennenkin eroa vaikka olimme juuri tutustuneet ystävinä. Minä pidin hänestä, mutten tahtonut sekaantua tai ystävystyä syvemmin, kun hän oli varattu, koska minusta on väärin yrittää iskeä varattuja vaikka kuinka ihastunut itsekin olin. Tämä eksäni nykyinen taas ei nähnyt minua esteenä, vaan hidasteena, mistä on todisteita paljonkin... Nimittäin hän ei halunnut minua mielellään mukaan mihinkään ja oli minua kohtaan kylmä, jopa kiehnäsi kerran eksässäni minun silmieni edessä, vaikka tiesi meidän seurustelevan. Eksä siis petti tämän tytön kanssa ennen kuin alkoi harkita eroamista minusta ja alkoi seurustella tämän kanssa lähes heti.
Kärsin ahdistuneisuushäiriöstä ja käytän lääkitystä, pelkään yhä kulkemista ulkosalla, koska pelkään eksääni tai tähän uuteen törmäämistä (asuu lähettyvillä). Jotenkin elämästä nauttiminen on vaikeaa ja yritän parhaani koulussa. Luokkani on ihana, minulla on muutamia hyviä ystäviä, perhe kotikaupungissa mutta silti... Pitää kai palata psykologin puheille kun nyt ahdistaa suuresti. Mutta miksi jotkut miehet uskaltavat erota vasta kun toinen ottaa puheeksi tai jotain, jos ero ollut jotenkin mielessä? Miksi eksäni pystyy noin vain menemään uuteen suhteeseen, kun minä itse taas päätin eron jälkeen etten olisi kenenkään kanssa pitkään aikaan? Nyt sinänsä tuntuu että uusi suhde voi sopia minulle, jos se sopiva löytyy vain. Harrastuksessani on miehiä, joista kiinnostavat ovat valitettavasti varattuja tai ei minusta kiinnostuneita... Mistä minä voisin löytää itselleni mukavan ja ennen kaikkea luotettavan miehen kun en käy oikein baareissa? En välitä yhdenillan jutuista, koska seksi on minulle arka asia.
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. On erittäin ymmärrettävää, että harmittelet eroa edelleen. Tapahtuihan se vastoin tahtoasi ja ikävällä tavalla.
Erotyöskentelyssä on paljolti kysymys tunteiden kohtaamisesta ja sietämisestä. Ole siis rauhassa surullinen, pettynyt, loukkaantunut, vihainen jne. Anna tunteiden tulla, itke kun itkettää ja yksin asuessasi voit myös raivota silloin kun siltä tuntuu. Eri tunteet voivat tulla aalloittain, mutta voit luottaa siihen, että ne viipyvät luonasi aikansa ja menevät sitten pois. Tunteiden läpieläminen auttaa sinua pääsemään paremmin erosta yli ja helpottaa seuraavan suhteen onnistumista.
Kerrot eksäsi noudattavan parisuhteissaan kuviota, jossa seuraava tyttöystävä on jo valmiina tai vähintäänkin katsottuna ennen kuin hän eroaa edellisestä. Tällaista kutsutaan sarjaseurusteluksi. Siinä voi olla kyse eräänlaisesta tunnenarkkaamisesta. Kun suhteen alkuhuuma ja siihen liittyvät energisoivat tunteet laimenevat, kaivataan lisää samanalaista jonkun uuden ihmisen kanssa. Tälle on sukua myös donjuanismi, jossa tärkeämpää kuin suhteen onnellisuus ja kesto, on aina uuden valloituksen tekeminen. Mistä sinun eksäsi tapauksessa on kyse, en tietenkään voi tietää. Voi olla, ettei asia koskaan lopullisesti selviä sinullekaan. Se, ettei ensin hoida edellistä suhdetta loppuun asiallisesti, vaan odottaa toisen huomaavan tilanteen ja ottavan asian puheeksi, on vastuuttomuutta. Sen vaivan parantaa usein aikuistuminen ja sen mukana tuleva vastuuntunto itsestä ja läheisistä.
Mietit, missä tutustua uusiin ihmisiin. Harrastukset ovat hyvä paikka siihenkin tarkoitukseen. Laajenna skaalaasi ja tutustu rohkeasti sellaisiinkin miehiin, joista et aiemmin ole ollut kiinnostunut. Lähde tuttujen harrastuspaikkojen lisäksi myös kokeilemaan välillä jotain ihan uutta.
Psykologin puheille meneminen on hyvä ajatus. Siellä voit varmasti opetella keinoja saada ahdistusta hallintaan ja pärjätä sen pelon kanssa, että törmäät eksääsi.
Kerrot, että seksi on sinulle arka asia. Jäin miettimään, mitä kaikkea se mahtaa tarkoittaa. Ehkä voit käsitellä myös tätä asiaa psykologin luona. Se on oikein viisasta, ettet harrasta yhden yön juttuja. Seksuaalisuus on herkkä asia ja sillä alueella olemme erityisen haavoittuvaisia.
Omaan elämään keskittyminen on parasta, mitä voit tässä tilanteessa tehdä, joten oikein hyvä, että teet niin. Iloitsen siitä, että sinulla on niin moni asia hyvällä mallilla elämässäsi. Halutessasi voisit kokeilla kiitollisuus-päiväkirjaa, johon joka ilta kirjoitetaan asia tai asiat, jotka ovat hyvin ja joista voi iloita ja kiittää. Keskittyminen hyviin asioihin vahvistaa hyvää.
KYSYMYS: Hei, olen aika ristiriitaisessa tilanteessa. Olen jutellut asiasta tuttavalle ja hänen mielestä asia on ihan normaalia ja "vähällä olen päässyt" oli yhden tuttavan kommentti kun kerroin asiasta ensimmäisen kerran. Meille on syntymässä vauva lähiaikoina, ja hätäännyn riitatilanteessa, ja ajattelen niin pitkälle että jos vauva olisi meidän arjessa jo mukana ja kuinka tällainen käytös näyttäisi hänen silmissään. Lapsena koin kotioloissa riitatilanteen uhkaavina, vaikka kyse olisi ollut normaalista arkipäivän asiasta jonka aikana vanhemmat korottivat ääntänsä. Toimin niin sanotusti tilanteen tulkkina. Nyt omassa parisuhteessa riitoja esiintyy noin 1kk välein, muuten voi olla vain pientä sanaharkkaa. Haluaisin oppia tavan pääsemään luonnollisesti riitojen ylitse. Kaava menee yleensä näin: Minä loukkaannun jostain pienestä asiasta tai ymmärrän asian omalle kohdalleni loukkaavana, alan puolustamaan itseäni ja asia vain suurenee.
Lopputulos on että mieheni käyttää muutamaa voimasanaa, jotka loukkaavat minua todella pahasti, ja tähän en osaa muuta ratkaisua kuin uhata erolla, ja en todellakaan sitä halua, se olisi kamalaa, onhan meille tulossa yhteinen lapsi jota pitkään halusimme, ja muutenkin tunnen turvallisuuden tunnetta miehen seurassa muulloin, paitsi kovan riidan tullen. Kun tilanteita alkoi ensimmäisen kerran tulemaan, mieheni kommentoi että näin minä saan sinuun kierroksia, kun käyttää muutamaa voima sanaa, mitkä minun mielestäni on loukkaavia. Pitäisi osata poistua tilanteesta jo hyvissä ajoin, ettei tilanne kärjistyisi koviin voimasanoihin, mutta kuinka siinä tunnemyrkyssä osaat toimia oikein ja johan minulla jo hormonitkin hyrrää raskauden puolesta. Olen aina ollut luonteeltani temperamenttinen ja jo lapsuuden kotioloissa ja impulsiivinen ja myönnän että minussakin on vikaa. Muistelen että joskus tunnemyrskyssäni uhkasin vanhempia että lähden lasten kotiin. Koen että jokin tämmöinen tuntuu omasta mielestä ratkaisulta, pääsyltä pois tilanteensa, sanomalla jotain vastaavaa. Haluaisin vain parisuhteemme kuntoon ja vaakalaudalle ennen vauvan syntymää ja haluaisin tavan oppia jonkin muun ratkaisun kuin eron tai tilanteesta kokonaan poistumisen. Muuten asiat ovat hyvin, kummallakin on omia mielenkiinnonkohteita ja seksiä ja läheisyyttä on mielestäni tarpeeksi, talous on vakaa.
Rosemary
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi. Minusta on todella hienoa, että pohdit kuvailemiasi asioista ennen vauvan syntymää. On hyvä tiedostaa, että elämänne muuttuu melkoisesti vauvan synnyttyä. Kerrot että ahdistut ja kärsit ristiriitatilanteista, jotka kärjistyvät voimakkaisiin riitoihin miehesi kanssa. Te riitelette eri tavoin, hän korottaa ääntään ja käyttää voimasanoja, sinä taas haluat paeta tilanteesta ja uhkailet erolla. Kumpikaan ei ole varmaankaan täydellinen tapa riidellä.
Mutta toisaalta, osaako kukaan meistä "riidellä" rakentavasti? Kuitenkin jokaisen parisuhteeseen kuuluu erimielisyyksiä ja loukkaantumista puolin ja toisin. Ei ole varmaan yhtä oikeaa tapaa selvitellä ristiriitatilanteita, mutta yksi hyvä tapa on varmaankin se, mitä jo itse käytät. Eli pyrit miettimään, minkälaista kuviota tai kaavaa riitanne noudattelevat. Kun tiedostat, mistä riitanne alkavat, itse kerrot, että se lähtee usein siitä, että "loukkaannut jostain pienestä asiasta" ja vähitellen asia saa suuremmat mittasuhteet. Aikansa kuunneltua loukkaantumistasi, mies hermostuu voimakkaasti ja siihen sinä taas reagoit uhkamaalla erolla. Voisi ajatella, että nämä tilanteet olisivat ehkäistävissä siten, että ne pysäytettäisiin aika alkuvaiheessa. Mieti miksi loukkaannut niin pienestä? Onko takana se, että haluaisit mieheltäsi enemmän jotain, mitä hän antaa? Ymmärrystä, huolenpitoa, huomiota. Onko mahdollista, että puhuisitte miehenne kanssa riitojenne kaavasta ja miten voisitte yhdessä ehkäistä niiden kasvamista suureksi. Olet nimittäin oikeassa siinä, että olisi hyvä, että yrittäisitte selvitellä asioita ennen vauvan syntymistä.
Yhden neuvon haluaisin antaa, siitä kirjoitat kyllä itsekin; älä uhkaile erolla, jos et halua erota. Yritä ennemmin lähestyä, etsiä yhteyttä, kuin paeta ja uhkailla. Tiedän, että se on helpommin sanottu, kuin tehty, mutta olen nähnyt sen toimivan. Kun toinen osapuolista muuttaa käyttäytymistään riitatilanteessa, kuvio muuttuu ja toinen osapuoli on pakotettu toimimaan myös toisin.
Hienoa, kun pohdit asioita. Pohtikaa yhdessä! Sitä kautta parisuhteenne voimistuu ja kun kasvatte aikuisina, voitte samalla valmistautua vastuulliseen vanhemmuuteen. Kaikkea hyvää teillä, onnellista odotusta ja uuden elämän ihmettelyä!
KYSYMYS: Olen alkanut epäillä, että miehelläni 61v.saattaa olla diagnosoimaton jonkinasteinen asbergenin syndrooma tai narsistisia piirteitä käyttäytymisessään. Hän nimittäin saa suht usein raivokohtauksia,jos asiat eivät mene halutulla tavalla. Hän voi hermostua yli äyräiden ,jos vaikka ei löydä puhelintaan, hanskojaan heti..vaikka autan etsimisessä. Ovi paiskataan kiinni, niin että lasit helisee tai mikä tahansa käteen osuu, se saattaa lentää lattialle ja hajota.Hän on rikkonut muutamia tuoleja säpäleiksi, auton oven, erilaisia tavaroita ym. Hän on kontrolloiva ja määrää kaikesta,kaikki pitää tehdä, niinkuin hän sanoo.Tälläisina päivinä, kun kaikki hajoaa ympäriltä, minusta tuntuu, ettei ole mitään järkeä kannatella yksinään kulisseja. Toisinaan taas tunnen suurta surua ja huolta hänestä ja yritän selittää miltä minusta tuntuu. Välillä tuntuu siltä,että hän nauttii saadessaan olla häijy ja ilkeä. Mitä tämä tälläinen käyttäytyminen on?
"Neuvoton Nelli"
VASTAUS: Luulen, että olet liian kauan joutunut kannattelemaan hankalaa ja raskasta tilannettanne. Kysymyksestäsi ei käy ilmi, miten kauan olette olleet yhdessä ja onko miehesi aina käyttäytynyt arvaamattomasti ja aggressiivisesti. Oletan, että kyse on siitä, että miehesi käyttäytyminen on muuttunut. Että kyse on muutoksesta, joka on yllättänyt sinut ja, kuten kirjoitat, huolestuttanut sinua. Se on ehkä juuri asia johon sinuna tarttuisin. Olet miehestäsi huolissasi ja haluaisit varmasti hänelle apua. Raivokohtaukset, tavaroiden särkeminen ja kontrollointi ovat väkivaltaista käyttäytymistä, jota ei saa, eikä tarvitse kenenkään sietää. Eli olen huolissani myös sinusta.
Ajattelen, ettei ole mahdollista diagnosoida miestäsi kuvauksesi perusteella. Diagnoosia tärkeämpää on, että te molemmat, hän ja sinä pääsette avun piiriin. Miehesi tulisi ohjautua lääkäriin, jotta voidaan sulkea pois kaikki mahdolliset fyysiset sairaudet jotka joskus aiheuttavat yllättävää, aggressiivista käyttäytymistä. Jos kyse on taas jostain psyykkisestä oireilusta, vaikka masennuksesta, siihenkin voi saada apua. Kun asiat on selvitetty ensiksi terveydenhoidon puolella voi lähteä miettimään sinun tukemistasi ja parisuhteenne tilannetta.
Olisi tärkeää, että saisit tilaa kertoa tunteistasi ja tarpeistasi, että miehesi kuuntelisi sinua ja ymmärtäisi, miten paljon hänen käyttäytymisensä ahdistaa ja pelottaa sinua. Jos, ette keskenänne löydä keskusteluyhteyttä, tulisi teidän hakeutua yhdessä avun piiriin, esimerkiksi Kirkon perheneuvonnan kautta. Yksin et tämänhetkisestä tilanteestanne selviä-
