Suhdeklinikka

Olen 22-vuotias nainen ja elän 21-vuotiaan miehen kanssa avoliitossa neljättä vuotta. Parisuhteemme on mielestäni onnistunut, meillä on hyvä seksielämä, osaamme nauttia toistemme seurasta ja muutenkin on mennyt hyvin. Tähän asti.

Olen pettynyt, turhautunut ja surullinen. Mitä teen?

AF, 22-v

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Olet turhautunut siihen, että olet pitkäkestoisesti kokenut olevasi parisuhteessasi veturi, jonka tehtävänä on järjestää teille ohjelmaa. Vaikutat aktiiviselta ja toista huomioivalta ja petyt siihen, että et koe saavasi kumppaniltasi samanlaista vastakaikua. Alussa kuitenkin kerrot, että parisuhteenne on onnistunut, seksielämänne hyvää ja osaatte nauttia toistenne seurasta. Missä tilanteissa tämä tulee mahdolliseksi? Kerrot esimerkkejä tilanteista, joissa mies ei ole halunnut lähteä mukaasi matkalle tai osallistua sellaisiin aktiviteetteihin, jotka sinua kiinnostaisivat. Milloin sitten nautitte toistenne seurasta? Mitä silloin teette? Mistä puhutte? Miten osoitatte hellyyttä toisillenne? Millaista seksielämänne on silloin?

Tuntuu, että puhut kahdenlaisesta suhteesta: yhtäältä sellaisesta, jossa on paljon hyvää ja toimivaa, toisaalta sellaisesta, jossa toinen väsyneenä hoitaa vetovastuun. Kumpi suhde on sinulle enemmän totta?

Miten miehesi mahtaa kokea elämänne? Miksi hän on käynyt haluttomaksi lähtemään mukaan matkoille tai ehdottamiisi harrastuksiin? Voiko käydä niinkin, että hän kokee jäävänsä sinun aktiivisuutesi jalkoihin? Haluaisiko hän tehdä erilaisia asioita kuin sinä, yhdessä ja erikseen? Hän saattaa olla temperamentiltaan rauhallisempi ja kotona viihtyvämpi. Ehkä koti-illat televisiota katsellen eivät olisi hänen mielestään yhtään hullumpi juttu. Kerrot jättäneesi miehen jo kolmesti, mutta palanneesi aina takaisin. Olisikohan hänelle jäänyt näistä erovaiheista epävarmuutta ja pelkoa suhteenne tulevaisuudesta. Ehkä hän ei rohkene yrittääkään satsata suhteeseenne, koska sen jatko vaikuttaa epävarmalta. Tästä voi muodostua itseään ruokkiva kehä: mitä enemmän sinä turhaudut hänen passiivisuuteensa ja uhkaat erolla, sitä vähemmän hänen mielestään kannattaa panostaa epävarmaan suhteeseen. Tämä on kaikki arvailua, mutta kysy häneltä itseltään, mitä hän ajattelee ja tuntee.

Sinulla on täysi oikeus odottaa mieheltä tasavertaisempaa ja aktiivisempaa osallistumista yhteiseen elämäänne, mutta mikäli hän ei koekaan oikeasti haluavansa sellaista elämää, olette ratkaisun edessä. Voitteko lähentyä odotuksissanne, hän aktiivisuutta lisäten ja sinä odotuksistasi tinkien, vai onko niin, että tämä suhde on tullut tiensä päähän erilaisten odotustenne vuoksi? Jospa puhuisitte tulevaisuuden suunnitelmistanne ja odotuksistanne ilman syyttelyä ja tutkisitte rauhassa sitä, haluatteko elämältä riittävästi samanlaisia asioita.

Terveisin Päivi, perheneuvoja

Olen 31-vuotias nainen ja olen mennyt naimisiin reilu viisi kuukautta sitten. Minua huolestuttaa mieheni sitoutuminen suhteeseen ja yhteisen ajan vähyys. Mieheni on vaativassa työssä, johon hän suhtautuu intohimoisesti ja vastuullisesti. Hänellä on myös oma firma, kilpaharrastus ja toinen, satunnaisempi harrastus. Teen itsekin vaativaa työtä ja työmatkojen vuoksi työpäivät venyvät helposti 10-12 tuntisiksi. Lisäksi minullakin on harrastuksia, jotka vievät yhteistä ilta-aikaamme.

Meillä on samat, perhekeskeiset arvot ja rakastan miestäni valtavasti. Pelkään, ettei minua kuulla tässä suhteessa riittävästi, vaan elämme mieheni ehdoilla hänen elämäänsä. Tarkoitukseni ei suinkaan ole kahlita häntä tai itseäni kotiin, minullakin on paljon ystäviä ja harrastuksia, ja koen, että molemmilla tulee niitä ollakin. Samalla ajattelen, että parisuhde on se perusta, jonka lisäksi muut asiat tulevat, ei sen esteeksi. Kuinka saisin mieheni ymmärtämään, ettei kaikkea maailmassa voi saada vaan pitää tehdä valintoja rakastamiensa asioiden eteen? Kuinka löytäisimme kompromissin elämäämme, joka ei tukahduttaisi meistä kumpaakaan?

Nainen, 31

Hei!

Moni voisi olla kateellinen kun kirjoitat: ”Kun olemme yhdessä, meillä on ihanaa. Teemme asioita, kuten ruokaa, pyöräilyä, käymme ravintolassa, elokuvissa ym. yhdessä.” On kuin olisitte juuri aloittaneet seurustelun, yhteinen aika tuntuu juhlalta.

Mutta olettekin olleet viisi kuukautta naimisissa kolmen seurusteluvuoden jälkeen. Varmaankin jo seurusteluaikana opit tuntemaan miehesi intohimoisen suhtautumisen työhönsä ja harrastuksiinsa. Pohdin mielessäni, että mitenkähän ajattelit papin aamenen muuttavan näitä asioita?

Tyytymättömyytesi yhteisen ajan vähyyteen ja sen ajoittaiseen huonoon laatuun ei siis ole mikään uusi asia. Olet jo ennen naimisiin menoa yrittänyt puhua miehellesi arki-iltojen yhteisestä ruoanlaitosta, lenkkeilystä, yhteisten ohjelmien katselusta – toistenne seurasta nauttimisesta arjessa, mutta mikään ei ole muuttunut, asioiden selvittämisen sijaan on syntynyt vain riitaa ja ahdistusta.

Onkohan niin että miehesi on tyytyväinen nykytilanteeseen? Jospa hänelle riittää se yhteinen aika mikä teillä nyt on? Ehkä hän ei kaipaa muutosta.

Mutta – niin kuin alussa mainitsin – teillä on myös hyvää yhteistä aikaa. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle. Keskustelu kannattaa aloittaa sellaisena hetkenä jolloin kummallakaan ei ole mielessä muuta. Voisitte vaikka ottaa kalenterit käteen ja katsoa, miten edellisellä viikolla yhteinen ajankäyttö on sujunut ja miten tulevalla viikolla se olisi mahdollista toteuttaa vielä paremmin. Olet jo itse arvellut, että kyse on asioiden priorisoimisesta. Molempien on mietittävä asioiden tärkeysjärjestystä ja ratkaistava, mistä voi luopua. Vuorokaudessa on vain 24 tuntia, lisätunteja ei ole ostettavissa. Parhaistakaan supermarketeista.

On myös tärkeää kiinnittää huomiota siihen, millaisella äänensävyllä tai millaisin sanakääntein kerrot omista toiveistasi. Toisen syyttäminen ja painostaminen saa hänet helposti nousemaan takajaloilleen. Kun edetään kaikessa rauhassa pienin askelin, ei tarvitse suuttua eikä ahdistua. Voisitte esimerkiksi aloittaa siitä, että joinakin tiettyinä iltoina televisio ja tietokone suljetaan tiettyyn aikaan. Entä mitä sitten, miten haluaisitte käyttää vapautuvat tunnit?

Niin ja sitten se iso kysymys: jo etukäteen on syytä pohtia yhdessä, miten asiat ihan käytännössä muuttuvat, kun teistä tulee isä ja äiti. Ne allakanviilaukset voivatkin olla sitten aika suuria. Niihin kannattaa varautua hyvissä ajoin.

Terveisin,
perheneuvoja Pirjo

Ylpeys ja temperamentti. Olen ollut suhteessa miehen kanssa, jolla on molemmat edellä mainituista piirteistä. Tunteikkaalle ihmiselle ja rakastavalle, tietenkin, on erittäin raskasta toisen käyttäytyminen, kun valtaansa saa kumpi tahansa ja yleensä molemmat yhdessä piirteistä.

Netistä ei löydy, miten ylpeyttä voisi työstää, voiko sitä? Olen luovuttamisen pisteessä, olemme yli 30-vuotiaita, peruselämäntavoiltaan normaaleja ihmisiä, mutta kuppi alkaa olemaan täynnä. Pahinta on ehkä kylmyys, välinpitämättömyys, alistaminen ja ongelmien vältteleminen. Itse olen aivan tyhjä, mikä avuksi?
Nainen, 30+

Hei!

Kuvaat aika hurjan kuuloista parisuhdetta. Paikkojen rikkominen, alistaminen, kylmyys, välinpitämättömyys ja se, että sinä joudut pelkäämään, puhuvat kaikki karua kieltä.

Kysyit, miten ylpeyttä voisi työstää. Kirjoitit, että miesystäväsi ei kestä kuulla itseään koskevaa kritiikkiä ja välttelee asioiden kohtaamista. Tämän perusteella ei vaikuta kovin todennäköiseltä, että hän olisi halukas tutkailemaan itseään ja omaa käytöstään. Sinä taas et mitenkään voi asiaa hänen puolestaan tehdä.

Kerroit olevasi rakastava ihminen. Oletan, että olet tai ainakin olet ollut rakastunut tai ihastunut tähän mieheen. Et kerro kirjeessäsi hänestä mitään hyvää tai kaunista. Mihin hänessä aikoinaan ihastuit? Ovatko ne asiat yhä olemassa? Mikä sinua yhä tässä näin hurjan kuuloisessa suhteessa pitää?

Kirjoitit, että kuppisi alkaa olla täynnä ja sinä itse aivan tyhjä. Jotenkin sinun tulisi saada tyhjennettyä kuppisi sisältöä, voidaksesi taas itse paremmin. Suosittelen lämpimästi sinulle keskusteluapua, joko luotettavan ystävän kanssa ja/tai ammattiauttajan luona. Pura taakkaasi puhumalla. Voisit myös kirjoittaa suhteenne tarinan. Mistä kaikki alkoi ja mitä kaikkia vaiheita on ollut ennen kuin olette päätyneet tähän? Mitä kaikkea olet kokenut ja miten ne ovat vaikuttaneet sinuun? Puhumalla ja kirjoittamalla näitä kokemuksiasi ulos itsestäsi saat todennäköisesti perspektiiviä tilanteeseen ja löydät oikean tavan toimia.

Toivon sinulle rohkeutta tielläsi kohti lämpöä, välittämistä, kunnioitusta, arvostusta ja aitoa rakkautta!
Perheneuvoja Paula

Tutustuin mukavaan mieheen, jonka kanssa on helppo jutella.. Olemme tapailleetkin tässä. Hänellä oli ennen minua parisuhde, jossa mentiin latvasta puuhun eli edettiin kiireellä, josta hänellä on jäänyt pikku kammo eli pelkää hieman, jos alkaa liikaa lähestyä.

Miten sitä voin antaa, että hän huomaa sen? Mietin myös miesten maailmaa, että tarkoittiko tuo, että haluaa jättää vai sitä, että ollaan yhteyksissä, mutta haluaa välillä omaa aikaa?
Nainen



Hei
Onnittelen sinua siitä, että olet löytänyt ihmisen, jonka kanssa on helppo olla. Hän tuntuu sinusta ihanalta ja haluaisit vakiinnuttaa suhteen hänen kanssaan. Arvostan sinua siinä, että olet herkkä hänen tarpeilleen ja kunnioitat hänen toiveitaan. Olet ymmärtänyt, että hän ei halua kiirehtiä suhteen lähentymisessä.

Parhaat seurustelusuhteet syntyvät siitä, että annetaan rauhassa tilaa tutustumisvaiheelle. Olen kuullut jonkun kutsuvan tätä vaihetta ”mahdollisen seurustelun tunnusteluvaiheeksi”. Tuosta vaiheesta on vielä helppo perääntyä haavoittumatta ja haavoittamatta toista, jos huomataan, että yhteensopivuus on liian mutkikasta.

Tutustumisvaiheessa kiinnostus ja kiintymys syvenee, jos on syventyäkseen ja samalla vahvistuu myös kaipuu lähempään suhteeseen. Arvostan suuresti ystävääsi siinä, että hän oppi läksynsä aikaisemmasta suhteesta. Siinä todennäköisesti läheisyyden(fyysisen) vetovoima esti miettimästä muuta sopivuutta ja tutustumasta toisiinsa sillä tasolla. Saat olla onnellinen miehestä, joka suhtautuu vakavasti mahdolliseen seurustelusuhteeseen.

Mietit miesten maailmaa – nyt olisi hyvä, että sinulle vastaisi mies, mutta kun satun naisena olemaan päivystysvuorossa, yritän ammentaa työkokemuksesta näkökulmaa miesten ajatuksiin tällaisessa tilanteessa. Olen kuullut monen miehen sanovan, että he ahdistuvat ”tunkeilevista” naisista. Mies haluaa metsästää, kokea, että hän valloittaa naisen. Tästä voit tehdä johtopäätöksen, että olet oikealla tiellä antaessasi tilaa ja aikaa. Se tarkoittaa myös sitä, että mies saisi olla aloitteellinen ja aktiivinen suhteessa.

Nauti siitä, että sinulla on ihminen, josta pidät, jota voit tapailla, johon voit tutustua ja joka on kiinnostunut sinusta. Uskon, että ystävässäsi on miestä ilmaisemaan suoraan, jos hän on harkitsee tapailemisten lopettamista. Toivon teille hyviä hetkiä, verkkaista yhteistä matkaa. Löytöretkeä.

perheneuvoja Saara

Ongelmana luottamuspula. Olen 29-vuotias nainen, hän on 26-vuotias mies, olemme olleet yhdessä vuoden verran (vaikka olemme tunteneet toisemme 5 vuotta harrastuksien kautta). Omia taustoja sen verran (mitkä luulen vaikuttavan luottamuspulaan), että olen ollut aikaisemmin parissa vakavassa suhteessa. Ensimmäinen oli neljä vuotta kestävä suhde, ja asuttiin yhdessä. Silloinen olotila/fiilis oli se, etten ollut täysin valmis sitoutumaan (perustamaan perhettä), halusin elää nuoruuttani. Ja tämän seurauksena petin häntä suhteen alussa, josta en todellakaan ole ylpeä.

Joten ongelmana on juuri menneisyyteni ja sen aikaiset tuntemukseni, tekoni/ajatukseni. Peilailen niin paljon niitä aikoja suhteeseemme, ja häneen. Miten voin luottaa häneen ja uskoa häntä, kun hän sanoo rakastavansa? Pelkään tulevaisuutta ja entä jos eroamme.


Nainen, 29

Hei!
Kuvailet kysymyksessäsi nykyistä elämäntilannettasi, ja mietit mitä tästä ihmissuhteesta oikein voisi kehkeytyä. Et kerro, että asutteko yhdessä – oli miten oli, minulle tulee kirjettäsi lukiessa mieleen enemmänkin seurustelusuhde kuin parisuhde. Ja vielä tarkemmin, seurustelusuhde, jolla on kaikki edellytykset kehittyä parisuhteeksi, jos se vaan saa tilaisuuden.

Tunnet epävarmuutta itsestäsi ja kumppanistasi, mietit omia virheitäsi ja kumppanisi hyviä ja huonoja puolia. Puhutte siitä, mitä kumpikin etsii elämältään ja ihmissuhteiltaan, jaatte tunteitanne ja tarpeitanne, keskustelette kaikesta, hyvistä ja huonoista asioista – ei ollenkaan hullumpi alku pitkäkestoiselle ihmissuhteelle! Luettuani kirjoituksesi huokaisin, että kunpa useampikin pari etenisi alkuvaiheessa samalla tavalla, ilman pakonomaista kiirettä, ja omaa sisintään rauhassa peilaten ja tutkien – terveellistä epävarmuutta tuntien.

Sanot, että ongelmasi on luottamuspula, sekä menneisyytesi, jota peilaat niin paljon nykyisyyteen. Minä kysyn, että voiko jälkimmäinen olla myös vahvuutesi? Terapeutti Tommy Hellsteniä lainaten ”ihminen joka ei tiedosta menneisyyttään elää siinä – hän on menneisyytensä vanki”. Voisiko juuri se, että tiedostat aiemmat suhteesi ja niiden virheet auttaa sinua siinä, että otat itse niistä vastuun, etkä kaada niitä kumppanisi kannettaviksi?!

Se, että sinä olet ”etsintävaiheessa” toiminut kuten toimit, ei ennusta yhtään mitään siitä, miten kumppanisi nyt toimii – ei ole mitään yleispätevää kaavaa. Itse asiassa luen hänen viestittävän aika voimakkaasti sitoutumistaan sinuun, ja se hänen ajatuksensa vapauden kaipuusta, jota voi tavoitella ja joka voi toteutua myös parisuhteessa ollessa, on suorastaan jalokivi, jota toivoisin teidän yhdessä hiovan!

Hänen kysymyksensä - mikä on hänen paikkansa yhteiskunnassa, mitä hän haluaa tehdä isona, minkälaisen elämän hän haluaa ja minkälainen hän itse on ihmisenä – ovat sellaisia, että en pidä erossa olemista hyvänä ratkaisuna vastauksien etsimiseen, vaan suhteessa olemista. Liike poispäin on aina liikettä poispäin, ja jos hän kerran sanoo, että hän haluaa olla kanssasi, rakastaa sinua, että olet se oikea ja hän haluaa vanheta sinun kanssaan, niin miksi hän haluaisi poispäin sinusta? Ehkä sinun pitääkin kysyä itseltäsi, että mitä sinä haluat, rakastatko sinä häntä, onko hän sinulle se oikea, minkälainen ihminen sinä olet – onko sinun paikkasi tässä yhteiskunnassa hänen rinnallaan?! Jos otat etäisyyttä, niin tee se itsesi takia, älä hänen.

Mitä sitten tulee siihen luottamuspulaan, niin oikeastaan se liittyy tuohon edelliseen, eli kyky luottaa itseensä suhteessa luo edellytyksiä kokea luottamusta toiseen. Voisiko se kaikki hyvä, mitä suhteenne vuorovaikutuksessa lukemani perusteella ilmenee, olla jotain sellaista, jonka varassa uskaltaisit luottaa itseesi tässä suhteessa, sitoutua yhteiseen tulevaisuuteen? Kerrot, että pystytte keskustelemaan kaikesta, hyvästä ja pahasta, ja olet itsekin oppinut olemaan avoimempi ja puhumaan omasta sisimmästäsi hänen kanssaan. Uskotko, jos kerron sinulle, että olet itse asiassa onnekas, sinulla on jo nyt tässä suhteessa jotain sellaista, jota monilla ei ole pitkänkään parisuhteen jälkeen! Ihmissuhde ja toiseen ihmiseen kiintyminen on aina riski, eikä mitään takuita ole olemassa. Sellaista tunnetta en jäisi odottamaan, että ”nyt tuntuu siltä, että voin luottaa häneen”, sillä luottamus on tunteen lisäksi myös aina valinta. Järki ja tunteet ovat molemmat tärkeitä, sekä-että mieluummin kuin joko-tai ohjaamassa valintojasi.

Vanhan viisauden mukaan silloin kun olo on epävarma, pitää ottaa varovaisia askeleita. Olet nähdäkseni tekemässä juuri niin, ja toivon, että annat hitaasti kiiruhtamiselle sen arvon, joka sille kuuluu. Mikä voisi olla seuraava askeleesi? Onnea matkaan!

Perheneuvoja Jarno