KYSYMYS: Olen parikymppinen nainen ja minulla on vähän kokemusta seurustelusta. Ainoa ”oikea” suhde kesti noin puoli vuotta ja ymmärtääkseni kaatui miehen itsetunto-ongelmiin.
Irto- ja seksisuhteista minulla on enemmän kokemusta, mutta ei mielestäni mitenkään epätavallisen paljon. Ongelma on, että tunnen itseni jotenkin eriarvoiseksi kuin muut ystäväni. Ilmeisesti en ole miesten mielestä ”vaimomatskua”, koska seurustelukumppaneita ei ole ikinä ollut jonoksi, mutta silti lähes jokaisen kaverini poikaystävä on flirttaillut tai lääppinyt ja ehdotellut minulle seksiä. Tämä johtaa tietysti vaikeisiin tilanteisiin ystävien kanssa, kun mietin, kertoako tilanteista vai ei...
Sama tilanne on toistunut satunnaisten seksikumppaneiden kanssa, kun olen jälkikäteen saanut tietää, että he ovatkin olleet varattuja.
En mielestäni ole edes erityisen hyvännäköinen tai mitenkään erikoinen, mutta jostain syystä miehet tuntuvat pitävän minua jonkinlaisena paheuden jumalattarena, ja he haluavat harrastaa kanssani seksiä, mutta kukaan ei tahdo seurustella, eikä etenkään jättää ”siveydensipuli ”-tyttöystäväänsä vuokseni.
Minulla on ollut aina hyvä itsetunto, mutta nyt alkaa tuntua, että olen joku kakkosluokan nainen. Vaikka olen fiksu, ystävällinen, opiskelen ja pukeudun ja käyttäydyn melko saman lailla kuin ystäväni, satun vain pitämään seksistä ja mielestäni olen oikeutettu turvallisiin irtosuhteisiin 2010-luvulla... Haluaako kukaan minusta koskaan vaimoa?
VASTAUS: Kirjeessä puhut monista asioista, mutta ylitse muun nousee kysymys eriarvoisuudesta. Tunnut vertaavan itseäsi ystäviisi ja muihin naisiin. Jollain tavalla tunnet itsesi erilaiseksi kuin he. Paljastavimmillaan se tulee esiin siinä, miten kerrot tuntemuksistasi ”kakkosluokan naisena”. Ristiriita tuntuu kärjistyvän siinä, miten ystäviesi poikaystävät kohtelevat sinua. Yrität löytää syyt siihen, miksi he toimivat seksuaalisesti suhteessa sinuun. Älä etsi syytä itsestäsi, ajattele asia mahdollisimman yksinkertaisesti. Sinä olet sopiva kohde lähentelyille, koska olet vapaa, etkä seurustele kenenkään kanssa. Sinussa ei ole mitään pahaa tai mitään muutakaan omituista. Olet vain saatavilla ja vapaa, ja joillekin se riittää. Se mitä, sinun tulee tehdä tuollaisessa tilanteessa on asettaa rajat heidän käytökselleen ja ilmaista, ettet ole halukas sellaiseen kanssakäymiseen.
Luulen, että sinun on aika pysähtyä miettimään, mitä itse todella haluat, eikä miettiä sitä, mitä muut sinusta haluavat. Jostain syystä olet eri elämäntilanteessa, kuin ystäväsi. Se ei tee sinusta vähemmän arvokasta. Sinä saat olla erilainen kuin muut ympärilläsi olevat ja käyttäytyä eri lailla, jos se on se mitä, sinä haluat.
Ehkä et halua vielä sitoutua, ehkä et ole vielä kypsä pysyvään suhteeseen. Jos saat tyydytystä irtosuhteista ja sitä kautta nautit seksuaalisuudesta, se on sinun valintasi, kunhan et riko itseäsi tai muita. Jostain syystä nimittäin monen irtosuhteen alla kytee toive johonkin vakavampaan suhteeseen. Siihen viittaa ehkä sinunkin kommenttisi siitä, ettei kukaan halua seurustella kanssasi. Älä turhaan käytä aikaasi varattuihin ihmisiin. Sillä tavoin suojelet itseäsi, jos vaikka haluaisitkin kokea jotain enemmän ja syvempää. Sillä jos toinen elää parisuhdetta jo jossain toisessa suhteessa, jää sinulle vain siitä ylijäävät palat. Sinä tarvitset enemmän. Sillä sinä et ole kakkosluokan nainen, sinä olet samaa ykkösluokkaa, kuin me muutkin. Sinun pitää itse muistaa se, ja piirtää ympärillesi sellaiset rajat, joita itse tarvitset.
Ehkä vastaasi ei ole tullut ihmistä, jota haluaisit rakastaa. Kun sellainen rakastettu joskus tulee kohdallesi, voit olla varma, että hänen silmissään olet varmasti mitä parhainta vaimomatskua.
KYSYMYS: Olen avosuhteessa, joka on kestänyt kolme vuotta. Miehellä on tupakkariippuvuus. Haluaisin, että hän lopettaisi, sillä haju haittaa keskinäistä suhdettamme. Olen terveellisten elämäntapojen kannattaja, enkä halua, että hän myrkyttää itseään tupakalla.
Hänessä on paljon hienoja ominaisuuksia ja suhde voisi kehittyä ilman tätä riippuvuuta vaikka avioliittoon. Hän yrittää salata polttamistaan, eikä sano rehellisesti, onko hän tosissaan yrittänytkään lopettaa. Kun hän tulee luokseni, koen ensimmäisenä epämiellyttävän tupakan hajun vaatteista. Tulee ristiriitainen olo, kun olisi kiva halata mutta se tupakka on siinä esteeenä.
Miten minä hoitaisin tätä ongelmaa, nimittäin se vie paljon energiaa. Olen yrittänyt lopettaa suhteen useamman kerran, mutta tunne sanoo toisin ja kaipaan hänen läsnäoloaan. Olisin kiitollinen, jos saisin tukea tähän ongelmaan ja ratkaisuihin mitä sitten teenkin suhteen jatkumisen kannalta.
VASTAUS: Kerrot kysymyksessäsi miehesi riippuvuudesta tupakkaan. Riippuvuudet ovat hankalia, niin läheisille, kuin ihmiselle itselleenkin. Viestisi lopussa kysyt neuvoa siihen, miten sinun tulisi hoitaa tätä ongelmaa. Ehkä siinä kysymyksessä piileekin ongelman ydin. Nimittäin se tosiasia, ettemme pysty muuttamaan kumppaniamme ja hänen tapojaan, vaikka kuinka haluaisimme ja yrittäisimme.
On ymmärrettävää, että haluat miehesi pysyvän terveenä ja kannat huolta hänen elämästään. Se on kuitenkin lopulta hänen itsensä varassa. Voisin kuvitella, että hän haluaisi lopettaa tupakanpolton, joko itsensä takia, tai ollakseen mieliksi sinulle. Vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei hän ole vielä valmis luopumaan tavastaan. Siitä kertoo se, että hän salailee sinulta polttamistaan, eikä ole valmis pohtimaan kanssasi lopettamista. On hyvä muistaa, että mistä tahansa riippuvuudesta on vaikea päästä nopeasti eroon. Ensimmäinen askel on kuitenkin aina oma tahto; halu lopettaa.
Vaikuttaa siltä, että tupakanpoltto on tullut hyvin keskeiseksi asiaksi suhteessanne. Jos olet asettanut tupakoinnin lopettamisen edellytykseksi suhteen jatkumiselle, ei ole ihme, että siitä tulee vakava asia. Se ehkä selittää myös sen, että mies salaa sinulta polttamistaan. Hän ei ilmeisestikään halua, että suhteenne päättyy. Haluatko sinä? Oletko varma, että tupakointi on sinulle niin ylitsepääsemätön asia, ettet voi olla suhteessa mieheen, joka tupakoi? Onko tupakointi esteenä sille, että kykenisit nauttimaan niistä hyvistä asioista, joita suhteessa selvästikin on.
Näitä kysymyksiä sinun täytyy pohtia tosissaan, ei miehesi kanssa, vaan itseksesi. Kirjeessä kuitenkin mainitset hänen hyvät ominaisuutensa, suhteessanne olevan läheisyyden kaipuun ja tunnesiteen. Ne ovat minusta tärkeitä ja hienoja asioita, eivät itsestäänselvyyksiä. Sinun täytyy punnita, mikä on sinulle tärkeää ja arvokasta, ja mistä olisit valmis luopumaan. Oletko valmis luopumaan miehestäsi? Vai oletko valmis hyväksymään hänet sellaisena kuin hän on, pahoine tapoineenkin?
Se ei tarkoita sitä, että hyväksyisit tupakoinnin vaan ennemminkin, että siedät sitä. Mitä enemmän puutut siihen, tarkkailet ja keskität energiaasi, sitä suuremman tilan tupakointi suhteessanne vie. Viedessään tilan se peittää myös kaikki mahdolliset hyvät asiat. Ja nurinkurista kyllä, mitä enemmän sinä pidät sitä esillä, sen vaikeampi miehen on luultavasti lopettaa. Ehkä tupakoinnin voisi siirtää suhteenne keskiöstä vähän kauemmaksi. Se tuntuu varmasti vaikealta, koska olet huolissasi ja ihan syystäkin. Voit kertoa huolestasi, mutta yritä olla nalkuttamatta ja uhkailematta suhteen loppumisella. Se ei kasvata suhteessanne luottamusta vaan epäluottamusta.
Jos haluat muutosta toisessa, päästä irti muuttamisen tarpeesta ja luovuta; anna toisen muuttua omasta tahdostaan, jos hän niin haluaa ja on siihen valmis. Vaikuttaa yksinkertaiselta, mutta ei sitä ole. Se on oppi, jota me jokainen opettelemme suhteissamme yhä uudestaan.
Suhdeklinikan artikkelisarjassa etsitään ratkaisuja parisuhteen pahimpiin solmukohtiin. Viime kerralla kävimme läpi pettämistä parisuhteessa. Tällä kertaa aiheena on eroaminen.
Uusi artikkeli julkaistaan Suhdeklinikalla kerran kuukaudessa.
Parisuhteeseen on turha lähteä kuvittelemalla, että jokainen tuleva päivä on ihanaa harmoniaa.
Perheneuvoja Heikki Kruusin mielestä jokaisessa parisuhteessa on olemassa perusristiriita, joka juontuu kahden ihmisen erilaisesta menneisyydestä. Kumppanit ovat kasvaneet erilaisissa perheissä ja oppineet erilaiset tavat kommunikoida. Riita on yritys sovittaa yhteen kaksi toivetta, tavoitetta ja näkemystä elämästä.
Miten löytää yhteys toiseen ja samalla säilyttää oma itsenäisyytensä ja oma tilansa? Kruusin mukaan kommunikaatio- ja riitelytaitojen opettelulla pari voi löytää tavan toteuttaa unelmansa ja toiveensa. Parisuhde on jatkuvaa tasapainoilua kahden perustarpeen - läheisyyden ja erillisyyden - välillä.
Tiedostamattomat odotukset
”Parien vuorovaikutusta säätelevät tiedostamattomat myytit, fantasiat ja uskomukset, sekä salaiset sopimukset ja käsikirjoitukset, joihin liittyy esimerkiksi utopistisia odotuksia kumppanin suhteen. Hänen odotetaan toimivan omien vanhempien aiheuttamien pettymysten korvaajana ja haavojen parantajana.”
Kruusin mukaan monia yhdistää lapsuudenkokemus omien tunteiden ja tarpeiden huomiotta jättämisestä. Jokaisella on omat lapsuuden haavansa. Vanhemmilta ei ole saatu riittävästi ymmärrystä ja tukea, tai tilaa itsenäistyä. Näitä sitten haetaan kumppanilta korkojen kera.
”Kokemukset näyttävät aluksi vetävän kumppaneita toistensa luo. Myöhemmin selviää, että kipeät lapsuudenkokemukset saattavat toistua myös parisuhteessa. Toki parisuhde voi tarjota korjaavia kokemuksia erilaisiin vaillejäämisiin, mutta toisaalta varsinkin riitojen yhteydessä saattaa tuntua siltä, että kumppani ei pystykään tuomaan parantavaa turvallisuudentunnetta, vaan lapsuudesta tuttu turvattomuus on jälleen totta”, Kruus kuvailee.
”Useinkaan riidassa ei varsinainen ongelma ole asia, josta riidellään, vaan se kuinka turvalliseksi tai turvattomaksi suhde koetaan. Juuri tästä syystä näyttää siltä, että riidoissa ei pysytä asiassa, vaan kaivellaan vanhoja tai mennään henkilökohtaisuuksiin”, Kruus valaisee.
Hämärät valinnat
Kukaan nuori ihminen ei valitse puolisokseen henkilöä, joka pahoinpitelee häntä. Nämä ominaisuudet kulkevat usein yhdessä päinvastaisen ominaisuuden kanssa.
Puolisonvalinnassa voi olla monia tiedostamattomia puolia. Omasta lapsuudesta omaksutut mieltymykset, tottumukset ja pelot voivat johtaa parinvalintaan, jossa ristiriidat korostuvat. Joudutaan ojasta allikkoon.
”Kukaan nuori ihminen ei valitse puolisokseen henkilöä, joka pahoinpitelee häntä, vaan nämä ominaisuudet kulkevat usein yhdessä jonkin toisen, ehkä päinvastaisen ominaisuuden kanssa. Kumppani saattaa aluksi vaikuttaa huomioivalta ja huolehtivalta ja olla myöhemmin väkivaltainen ja mustasukkainen”, Kruus kertoo.
Lapsuudenkodin alkoholistivanhempi voi lisätä riskiä valita omaksi puolisoksi juoppo. Ulkopuolisille voi olla hämmentävää, kun lapsuuden päihdeperheestä päässyt toteuttaa samaa kuviota omassa parisuhteessaan. He eivät aavista, miten tutulta samasta riippuvuudesta kärsivä henkilö tuntuu.
”Jos esimerkiksi isä on alkoholisti, on lapsella tarve parantaa isä. Alkoholistivanhemmassa voi myös olla piirteitä, jotka ovat hyviä selvin päin. Ei kukaan valitse toista sen takia, että tämä käyttää paljon alkoholia, vaan koska tämä on muulloin esimerkiksi turvallinen”, Kruus selittää.
Kruusin kokemuksen mukaan pareilla on usein neljästä viiteen toistuvaa riidanaihetta.
”Jumiutuneet riidat kulkevat saman kaavan mukaan. Tietyt aiheet toistuvat aina kun jompikumpi ottaa esille asian. Se voi olla yhteinen aika, raha, toisen lapset tai mikä tahansa aihe, joka menee aina samaa kaavaa”, Kruus valottaa.
Voi tulla riitaa esimerkiksi siitä, että kauppaan lähtiessä toinen on sitä mieltä, että tulisi olla tiukka lista, jota noudatetaan, ja toisen mielestä se on tylsää. Terapiassa raaputetaan esiin tuntemusten taustaa. Listanlaatijan tarkkuus voi kummuta lapsuudenkodin niukkuudesta. Jos aina on ollut rahasta pulaa, voivat toisen tuhlailevaisuus ja heräteostokset aiheuttaa kumppanissa turvattomuuden tunnetta. Ihmiset eivät aina halua tai osaa kertoa taustalla olevista tunteistaan tai toiveistaan.
Vakioriidan saa selvitettyä vasta kun jompikumpi tai molemmat älyävät vaihtaa raidetta. Uusi näkökulma tai käsittelytapa aiheeseen voi tuoda ratkaisun.
Perhekulttuurin erot
”Mitä tunteita on ollut sopiva ilmaista? Saako ilmaista esimerkiksi vihaa? Miten vihan tunnetta ilmaistaan?
Jokainen on oppinut lapsuudessaan erilaiset tavat elää. Kruus jakaa perhekulttuurin erot kahteen isoon osa-alueeseen:
1. Perheen tavat toimia
Oman lapsuudenkodin toimintakulttuuri saattaa istua sitkeästi ihmisessä. Henkilö ei välttämättä itse tiedosta, että hänen käsityksensä asioista voi olla aivan erilainen kuin kumppanilla. Kummankaan toimintatapa ei välttämättä ole sinänsä väärä tai oikea.
”Esimerkiksi syödäänkö yhdessä joka päivä, vai vaan sunnuntaisin. Toinen on ehkä elänyt perheessä, jossa jokainen käy erikseen jääkaapilla”, Kruus kertoo.
2. Tunteiden ilmaisu
”Mitä tunteita on ollut sopiva ilmaista? Saako ilmaista esimerkiksi vihaa? Miten vihan tunnetta ilmaistaan? Onko niin, ettei asia jää kellekään epäselväksi? Lentävätkö tavarat? Vai ollaanko viikkotolkulla mykkäkoulussa? Onko lapsena ollut mahdollisimman huomaamaton, sellainen joka ei näytä omia tunteitaan?”, Kruus kysyy.
”Jokaisella perheellä on oma tapansa käsitellä erimielisyyksiä ja oma tyylinsä ilmaista ja olla ilmaisematta tunteita. Riitely ja tunteiden ilmaisu on osa perhekulttuuria. Jokainen parisuhde on tässä mielessä kaksikulttuurinen”, Kruus sanoo.
”Seurusteluaikana tai silloin, kun ei ole lapsia, nämä asiat saattavat olla pinnan alla. Kun tulee lapsi, pinnan alta nousevat usein toiveet ja pelot. Nuorille pareille sanon, että te luotte nyt ihan oman perhekulttuurin ja tavat ja säännöt. Ei ole mahdollista pitää vain omaa kulttuuria sieltä lapsuudenkodista.”
Nalkuttava muija ja mykkä mies?
Usein väitetään miehillä ja naisilla olevan erilaiset tavat riidellä. Kruus on hyvin varovainen nimeämään tiettyjä tapoja naisten tai miesten ominaisuuksiksi.
”Mies tai nainen voi nalkuttaa. Nalkuttaminen on epätoivoista oman asian esille tuomista, kun toinen ei tunnu kuuntelevan”, Kruus valaisee.
”Tietoinen tai tiedostamaton tyytymättömyys suhteessa aiheuttaa sen, että purkaa kiukkua tai pettymystä toiseen. Ihminen voi tihkua kiukkua. Hän voi nalkuttaa, että miksi et tyhjennä astianpesukonetta, tai miksi jätit vaatteet lattialle, vaikka taustalla on jokin isompi asia, jota ei pysty sanomaan.”
”Erimielisyyksien ja riitojen taustalla voi olla myös ajatus, että millä tavalla kumppani auttaa minua toteuttamaan omia unelmiani, ja millä tavalla tämä estää minua”, Kruus paljastaa.
Neljä väärää tapaa riidellä
Kommunikaatiotyyli voi ylläpitää riitaa. Silloin asia ei muutu, vaikka sitä käsittelisi kahden viikon päästä uudestaan.
Kruus esittelee neljä huonoa tapaa riidellä. Ne ovat professori John Gottmanin neljäksi hevosmieheksi nimeämät negatiiviset keinot, joiden ohjaksissa mennään metsään.
Kritiikki ja halveksunta saavat toisen puolustuskannalle tai vastaamaan vihalla ja vastahyökkäyksellä, mikä johtaa ilmiriitaan.
Puolustuskäyttäytyminen ei myöskään ratkaise mitään, sillä poteroon kaivautumalla ei pystytä ottamaan asiasta vastuuta. Vaikeneminen on tutkimusten mukaan hyvin tuhoisaa suhteelle. Toiseen ei viitsitä edes reagoida. Huonot riitelytaidot voivat tulehduttaa parisuhteen jo pienissäkin ongelmissa.
”Kommunikaatiotyyli voi ylläpitää riitaa. Silloin asia ei muutu, vaikka sitä käsittelisi kahden viikon päästä uudestaan”, Kruus kertoo.
Kruusin mukaan tutkimuksissa on ilmennyt, että konflikteista vain noin 30 prosenttia on ratkaistavissa. Riitelyn taitoa on oppia ratkaisemaan ne ongelmat, jotka ylipäätään voidaan ratkaista. Pysyvien ongelmien suhteen pitäisi oppia jakamaan ja käymään dialogia, sekä yksinkertaisesti opetella elämään ongelmien kanssa.
Riidan ja väkivallan ero
”Riita ja väkivalta ovat eri asioita. Riitaan tarvitaan aina kaksi, joista kumpi tahansa voi antaa periksi tai joustaa. Riidan ja väkivallan erottaa toisistaan pelko. Jos on pelkoa, on myös väkivaltaa”, sanoo Kruus 20 vuoden kokemuksellaan väkivaltaisten miesten auttamisessa.
Riitelyn välttäjät
Jotkut parit kehuvat, etteivät koskaan riitele. Onko mahdollista olla aina samaa mieltä ja kivoissa tunnelmissa?
Kruusin mukaan riitelyn välttäminen on usein haitallisempaa kuin riitely.
”Mikä ei tule yhdessä puhutuksi, tulee jonkun kannettavaksi. Perhesalaisuudet saattavat olla myrkyllisiä, jopa vaarallisia”, Kruus varoittaa.
Puhe ei saa kuitenkaan olla mitään jatkuvaa painostusta.
”Vanhojen asioiden ottaminen esille yhä uudestaan on turhaa ja jopa vahingollista. Jos kumppani tietää jo mielipiteeni asiasta, jos on pyydetty ja annettu anteeksi, ja jos asian esille ottaminen ei todennäköisesti tuo mitään uutta, eikä rakenna suhdetta, niin miksi ottaisin asian taas puheeksi? Joidenkin asioiden pitää vaan antaa olla.”
Kruusin mukaan jotkut onnistuvat riitelemään niin sivistyneesti ja turvallisesti, etteivät itse määrittele dialogiaan riitelyksi.
”Ei ole mahdollista, että ollaan aina samaa mieltä. Jotkut parit osaavat vaan ratkaista riidat niin hyvin riitelemällä, ettei se tunnu riidalta”, Kruus valaisee.
Pullamössösukupolvea vai ei?
Vanhemmat ihmiset sanovat usein, että nuoret eroavat liian helposti, tai että ihmiset ovat tottuneet liian helppoon elämään, eivätkä siedä pettymyksiä, myöskään parisuhteessa.
Kruusilla on uusi näkökulma väitteeseen.
”Nykyajan nuoret aikuiset ovat joutuneet kokemaan enemmän pettymyksiä kuin vanhempi polvi. Esimerkiksi monen omat vanhemmat ovat eronneet. 50-luvulla naimisiin menneet ovat pysyneet hyvin naimisissa, mutta nuorten omat vanhemmat eivät. Nuorilla pareilla on taustallaan aiempaa enemmän pettymyksiä ja turvattomuutta”, Kruus kertoo.
Monia nuoria aikuisia voi riitely pelottaa.
”Monella on kokemusta siitä mihin tämmöinen riitaisuus voi johtaa. Riidan pitäisi olla turvallinen. Vaikka nyt riidellään, toinen ei lähde mihinkään. Monilla on sellainen kokemus omista vanhemmista, että riita johtaa eroon”, Kruus valaisee.
Kruusin mielestä moni pari ei huomaa, että oma käytös kotona on sellaista, ettei kenellekään tulisi mieleen toimia niin esimerkiksi työpaikalla. Töihin lähtiessä saatetaan yhtäkkiä huudella puolisolle ovenraosta jostain isosta asiasta perään. On selvää, että sellainen nostattaa kiukkua, eikä asiaa edes voida ratkaista silloin.
”Mitä siitä tulisi, jos töissäkin jostain isosta asiasta vaan heitettäisiin käytäväpuheena jotain kiireessä toiselle? Varatkaa isoille asioille aikaa ja sopiva paikka”, Kruus ohjeistaa.
Hyvän riidan ainekset:
1. Alkaa ja loppuu
2. Pehmeä aloitus
3. Minä-viestit
4. Suora tunteen ilmaisu
5. Monologista dialogiin
6. Aikalisä
”Hyvään riitelyyn ei liity väkivaltaa, eikä pelkoa. Hyvällä riidalla on alku ja loppu. Pyritään dialogiin, jossa tavoitteena ei ole saada toista muuttumaan, vaan dialogiin kuuluu toisen kuunteleminen ja mielenkiinto toisen näkemystä kohtaan. Ihminen on valmis oppimaan ja ymmärtämään jotain. Hyvässä riidassa ihminen suostuu siihen, että toinen voi vaikuttaa minuun ja mun mielipiteisiin”, Kruus sanoo.
Kruusin mukaan hyvään riitaan kuuluu suora tunteen ilmaisu. Mykkäkoulu on epäsuoraa tunteen ilmaisua. Hyvässä riidassa kumpikin voi joustaa ja molemmilla on kyky ja halu tehdä kompromissi.
”Jos riidan ainoa tavoite on saada toinen ajattelemaan samalla tavalla kuin minä, johtaa se helposti ivallisuuteen ja tuhoavaan käytökseen. Jos valmiiksi ajattelee, että minä tiedän, mikä on hyvää ja huonoa, oikein ja väärin, ei voi oppia mitään”, Kruus sanoo.
Kruus suosittelee pehmeää aloitusta ja minä-viestintää.
”Joittenkin parien kanssa tätä oikein harjoitellaan. Pehmeä aloitus ilman kritiikkiä on paljon helpompi ottaa vastaan. Toinen reagoi paljon positiivisemmin”, Kruus neuvoo.
”Koskaan sä et järjestä meille yhteistä aikaa!” -syytökseen ja kritiikkiin vastataan yleensä puolustautumalla tai vastahyökkäyksellä.
”Kyllähän mä silloin ja silloin järjestin. Koska ite järjestit mitään kivaa!” on tavallinen vastareaktio.
”Jos esittää asian niin, että voitaisko me järjestää semmonen kiva kahdenkeskinen hetki, kun oli silloin viimeksi niin kivaa, niin kumppanilla on ihan toisenlainen reaktio pyyntöön”, Kruus neuvoo.
Kruus vinkkaa mahdollisuuden käyttää aikalisää.
”Kiihtyneessä tilassa riita on harvoin rakentavaa. Aikalisä on yhdessä sovittu tapa rauhoittaa tilanne. Molempien tulee silloin kunnioittaa sitä. Aikalisän jälkeen molemmat kertovat vielä lyhyesti, mitä tapahtui ja miltä se tuntui”, Kruus selventää.
Nuoret tarvitsevat neuvontaa
”Viime aikoina ihan nuoret ovat löytäneet mahdollisuuden tulla pariterapiaan. Ennen tyypillinen eroava pari oli murrosikäisen tai kotoa pois muuttavan lapsen vanhemmat. Nyt ihan erotilastoissakin näkyy muutos. Eroa harkitsevat eniten pienten lasten vanhemmat”, Kruus sanoo.
Kruus harmittelee ensimmäistä lastaan odottaville suunnattujen perhevalmennusten säästöjä. Nuoria pitäisi valmentaa varautumaan arjen yllätyksiin. Kruusin mukaan jokaiselle ensimmäistä lastaan odottavalle vanhemmalle sopisi luento ”mitä parisuhteelle tapahtuu, kun naisesta ja miehestä tulee äiti ja isä”.
”Paljon on pienen lapsen vanhempia, jotka kaipaavat ihan käytännön ohjeita erilaisista asioista. Tarvitaan tietoa esimerkiksi siitä, mitä väsymys tekee ihmiselle”, Kruus kertoo.
”Nuorille tulee hätä, että itsessä on jokin vika. Tietyt heräävät tunteet ovat ihan tavallisia. Esimerkiksi isän ja äidin rooli tai yksinkertaisesti väsymys voi aiheuttaa sen, että seksi ei kiinnosta juuri nyt. Silti ei pitäisi unohtaa päivittäisiä hellyyden osoituksia. Jokainen pari joutuu vanhemmuuden myötä etsimään uudestaan keskinäistä läheisyyttä ja yhdessä olemisen tapaa”, Kruus lohduttaa.
Ihmisten olisi ehkä hyvä myös tiedostaa, että perhe-elämälle astetut toiveet ovat usein kohtuuttomat.
”Tunnetason odotukset ovat kasvaneet isoiksi. Enää ei riitä se, että me pärjätään ja kasvatetaan lapset. Ennen odotukset olivat käytännöllisempiä. Nyt tunnetason odotukset ovat niin latautuneita, ettei arjessa kestetä. Halutaan säilyttää tietty tunnetaso koko ajan, ei riitä, että puoliso on hyvä vanhempi.”
Kruusin mukaan parisuhteen perusristiriita täytyy joka tapauksessa saada sovittua.
”Jos on parisuhteessa, täytyy luopua jostakin. Jos haluaa elää yksin vapaana, voi hintana olla yksinäisyys.”
Onko pakko puhua?
”Joskus puhuminen ei enää tuo mitään uutta, tai ei rakenna suhdetta mitenkään. Jos toisen mielestä asiaa pitää vielä kuitenkin käsitellä, niin voidaan kysyä: mitä pitäisi tapahtua, että asia olisi mielestäsi loppuun käsitelty?”
Yhteys toiseen on parisuhteen perustarve. Mistä tulee yhteyden tunne? Kruus vastaa:
1. Puhumisesta, siitä että asiat voidaan jakaa verbaalisesti.
2. Tekemisestä yhdessä.
3. Fyysisestä läheisyydestä, kosketuksesta, hellyydestä ja seksistä.
”Yleensä yhteyden tunne tulee kaikista näistä. Jos henkilö kokee, että yhteys tulee ennen muuta verbaalisesta jakamisesta, niin silloin tämän ihmisen kannalta on pakko puhua, jotta voisi kokea yhteyttä”, Kruus selventää.
”Kommunikaatio parisuhteessa on enimmäkseen muuta kuin puhumista, ja hyvä niin. Mutta ristiriidat on selvitettävä puhumalla, koska se jättää vähiten tilaa väärille tulkinnoille.”
KYSYMYS: Hymyilyttää kun vain ajattelenkin tätä ihmistä. Ajattelen hänen hellyttävää hymyään ja niin ihanaa ääntään etten malttaisi odottaa, että näemme taas! Tunnen perhosia vatsassa ja hänen suudelmat tuntuvat valehtelematta varpaissa asti. Hänen tuoksunsa on vastustamaton, hänen halauksessaan tunnen olevani turvassa kaikelta, ihailen hänen ulkomuotoaan suuresti ja luonne kruunaa kaiken. Hän on fiksu, ahkera, kunnianhimoinen ja huomioiva. Seksi on loistavaa, se toimii ja sitä on paljon! Taidan olla, ei, olen silmittömän rakastunut! Ja kaiken lisäksi tunne on molemminpuolinen.
Tämä henkilö on eksäni. Olemme eronneet todella riitaisesti noin puoli vuotta sitten. Mieheni jäi kiinni pitkään jatkuneesta pettämisestä. Emme pitäneet eron jälkeen moneen kuukauteen minkäänlaista yhteyttä toisiimme. Olin niin katkera ja vihainen maailmalle ja hänelle. Mutta jostain kaiken vihan seasta kuitenkin kumpusi valtava kaipuu. Etsin syitä hänen käytökselleen, ensin itsestäni, sitten hänestä. Mitään yksiselitteistä syytä ei edelleenkään ole. Olen jo hyväksynyt faktan; niin vain kävi.
Yhtäkkiä hän otti minuun yhteyttä. Nyt olemme puhuneet asioista paljon, jo viikkoja. Hän on osoittanut kaikin mahdollisin keinoin kuinka pahoillaan on kaikesta ja kuinka paljon merkitsen hänelle. Pienillä teoilla ja asioilla hän on jo pikkuhiljaa saamassa luottamustani takaisin. Ainoa mikä minua pelottaa on, voiko hän todella olla tajunnut tehneensä 'elämänsä virheen'? Intuitioni käskee minun luottaa häneen. Toisaalta kaikki tuntuu sujuvan kuin itsestään, tunteet ovat edelleen palavat ja tunnen olevani taas 'kokonainen'. Olimmehan kuitenkin yhdessä lähes kuusi vuotta. Mutta jokin pieni ääni päässäni, sekä läheisteni kielteiset mielipiteet, pidättävät minua tekemästä päätöstä.
Olenko todella valmis ottamaan riskin ja yrittämään vielä hänen kanssaan? Voiko suhde onnistua pettämisen jälkeen, jos molemmat tietävät mitä haluavat ja ovat valmiita tekemään kaikkensa saadakseen suhteen taas toimimaan? Voiko sellaisesta nöyryytyksestä päästä kokonaan yli?
VASTAUS: Ihan ensimmäiseksi: onnittelut siitä, mitä sinulla on. Kuvailet tunnetta ja suhdetta sellaisella tavalla, joka tuo mieleen vain yhden ajatuksen: pidä tästä kiinni!
Mutta sitten... pettäminen on syvä loukkaus. Varsinkin pitkään jatkunut sellainen. Olit syystäkin katkera ja vihainen. Miksi kukaan tekisi sellaista ihmiselle jota rakastaa? Kerroit, että olet miettinyt sitä. Ehkä olette yhdessäkin miettineet. Ja niinhän se usein on, että mitään yksiselitteistä syytä tai "helppoa" selitystä ei löydy. Pettäessään ihminen tekee valintoja, joiden syvin olemus saattaa jäädä hänelle itselleenkin hämäräksi. Ulkopuolinen suhde on usein ratkaisuyritys johonkin, mutta mitä sillä on yrittey ratkaista? Omaa sisäistä ristiriitaa vai suhteen ongelmaa?
Pettämisen ei tarvitse kuitenkaan olla parisuhteen loppu. Te erositte ja se on ymmärrettävä ratkaisu. Kuitenkin kaiken väärän ja loukkaavan käytöksen takaa alkaa uudelleen hahmottua ja tulla esiin se hyvä, mitä teillä on ollut. Jos molemmat tietävät mitä haluavat ja ovat valmiita panostamaan suhteeseen ei ole mitään estettä, etteikö suhde toimisi nyt ja tulevaisuudessa. Jokainen tekee virheitä. Olennaista on se, mitä niistä oppii. Perheneuvojana ja pariterapeuttina olen tavannut monia pareja, jotka ovat jatkaneet pettämisen jälkeen. Jos pettänyt osapuoli on valmis keskustelemaan asiasta, niin ennuste on hyvä. Monet ovat kertoneet suhteen jopa parantuneen. Ei toki pettämisen ansiosta vaan siksi, että on puhuttu enemmän ja syvemmin kuin aikaisemmin.
Entä läheisten mielipiteet? Läheisesi tarkoittavat varmasti hyvää ja yrittävät suojella sinua. Jos todella ovat ystäviäsi, he tukevat sinua, oli päätöksesi sitten mikä tahansa. Mietit, oletko valmis ottamaan riskin, ja yrittämään vielä? Sanoisin, että suurempi riski on olla yrittämättä. Et koskaan tietäisi, olisiko sittenkin pitänyt. Jos yrität, voit onnistua. Riski on siinä, että petyt uudelleen. Silloin sinun ei tarvitse enää jossitella, vaan päätös on helppo.
Onko hän valmis ottamaan vastuun omasta käyttäytymisestään ja valinnoistaan? Haluatko sinä antaa anteeksi ja opetella taas luottamaan? Jos vastaat näihin kysymyksiin myönteisesti, niin toivotan teille onnea myös tulevaisuudessa!
KYSYMYS: Olen 33-vuotias nainen. Olemme olleet naimissa mieheni kanssa pian 10 vuotta ja meillä on kolme lasta, nuorin on alle vuoden ikäinen. Yhteiselo on ollut alusta saakka myrskyistä, ja lopulta kolmisen vuotta sitten lähdin yhteisestä kodista ja olimme kesän erossa. Miehelläni oli tuona aikana myös toinen nainen. Palasimme kuitenkin yhteen, osin lasten takia ja koska halusimme vielä yrittää.
Ongelmia on paljon ja edelleen osin samoja kuin alusta lähtien. Tuntuu että liittomme on taas pahasti väjähtynyt ja kriisissä, ja on ollut pitkään.
Terapiassa yritimme käydä ennen eroa, mutta tuloksetta. Mieheni ei osannut puhua asioista eikä nähnyt ongelmia, tai ei myöntänyt niiden olemassaoloa. Sanoi, ettei hänellä mitään ongelmia ole. Lopulta kävin terapiassa yksin.
Olen nyt taas useasti yrittänyt puhua miehelleni mieltäni painavista asioista, yhteyden puutteesta, yhteisen tekemisen puutteesta... Tunneilmaston synkkyydestä... Kunnioituksen ja arvostuksen tunteen puuttumisesta...välinpitämättömyydestä. Siitä, että parisuhdetta pitäisi hoitaa, mutta miestä ei vaan tunnu kiinnostavan.
Häntä tuntuu kiinnostavan vain se, että arki pyörii ja vaimo hoitaa ruoan pöytään, ja hänellä riittää aina aikaa omiin juttuihinsa. Hän kyllä myöntää, että ei ole tullut hoidettua avioliittoa, mutta ei myöskään tee asialle mitään, enkä kyllä jaksa minäkään enää. En jaksa enää kannatella tätä kaikkea yksin.
Tuntuu, etten saa itse tästä liitosta mitään, vain pahaa mieltä ja pettymyksiä. Taakaksi on tullut myös mökki, jota mies alkoi rakentaa itselleen, taannoin kun olimme palamassa yhteen, omin ehdoin kun sitä niin halusi. Hän on aina tehnyt isoja päätöksiä lopulta yksin, kuuntelematta minun ajatuksiani tai mielipiteitäni. Niinkuin nytkin.
Tuntuu että olen täydellisen yksin ja todella yksinäinen ajatuksieni kanssa, miehen ilmekin on näkemisen arvoinen aina kun yritän asioista alkaa puhumaan. Olen kysynyt myös onko hän onnellinen ja tyytyväinen, ja kuulemma on. Eikai se tämän kummempaa muillakaan ole, hän vastaa.
Seksiä on harvoin, noin kerran, kaksi kuussa, minunkin aloitteestani.
Läheisyyttä ei ole juuri ollenkaan ja huomaan jo työntäväni miestäni pois jos harvoin hakeutuukin lähelleni. Mies on kotona poissaoleva, räplää usein tablettiaan, on ärtynyt ja masentuneen oloinen, hakeutuu pois muun perheen luota omiin oloihinsa. Hän on melko usein öitä pois kotoa, mökillään 30 kilometrin päässä kotoa. Olen tämän huomioni hänelle myös sanonut.
En tiedä enää mitä tässä pitäisi tehdä. Kaipaan kipeästi rakastavaa, kunnioittavaa ja hyvää ilmapiiriä ja tunnetta. Olen vakavissani harkinnut eroa, niin epätoivoinen olen. Tästä olen myös miehelleni puhunut, hänen sen kummemmin siihen mitään kommentoimatta.
Välinpitämättömyys satuttaa. Lähinnä tuntuu kuin olisi neljä lasta, joista kannan vastuun yksin, enkä itse saa mitään tukea ja välittämistä. Ero alkaa tuntua ainoalta vaihtoehdolta, koska en halua näinkään elää. Miksi toinen ei halua kuulla hätääni eikä reagoi siihen mitenkään? Luulisi kerrasta oppineen, mutta ei!
VASTAUS: Teillä on erilaiset käsitykset, toiveet ja odotukset avioliitosta. Miehesi sanoo olevansa onnellinen ja tyytyväinen. Sinä et. Siksi on luonnollista, että sinä olet teistä se, kumpi haluaa muutosta. Juuri tämän vuoksi terapiakaan ei tuottanut toivomaasi tulosta. Miehesi kannalta katsottuna on niin, että toimivaa ei kannata korjata. Miksi muuttaa sitä, mikä on hyvää.
Toki voi olla myös niin, että miehesikään ei ole niin tyytyväinen, kuin hän antaa ymmärtää. Silloin kysymys on: miksi hän ei halua puhua omista toiveistaan, ei edes terapiassa.
Joka tapauksessa teillä on omat toiveenne ja unelmanne, oma mielikuvanne siitä, millainen on hyvä avioliitto. Mitä siihen sisältyy? Ehkä te molemmat toivotte kunnioitusta, arvostusta, läheisyyttä, yhteistä tekemistä. Ehkä nämä kaikki toiveet ovat vain jääneet arjen ja sen haasteiden jalkoihin.
Yhteistä yritystäkin teillä on. Palasitte yhteen eron jälkeen. Teillä on seksiä sinun aloitteestasi. Mies hakeutuu lähellesi joskus. Lähditte yhdessä terapiaan, mikä on monelle iso kynnys.
Ehdotan, että palaatte hetkeksi suhteenne alkuun. Mitä silloin odotitte toisiltanne ja suhteeltanne? Milloin toiveenne toteutui? Ovatko nämä odotukset ja toiveet vielä samoja?
Tämän jälkeen voisitte keskustella siitä, mitä tunteita teillä on toisianne kohtaan. Jos välitätte, kunnoitatte ja arvostatte toisianne, niin miten kumpikin yrittää näitä tunteita osoittaa?
Nyt on oikea hetki etsiä uudelleen sitä, mitä teillä on joskus ollut. Alussa oli myrskyisää, mutta siihen saattoi sisältyä myös intohimoa ja yhteisiä unelmia.
KYSYMYS: Olemme seurustelleet avomieheni kanssa useita vuosia ja mieheni suhde äitiinsä on hankaloittanut yhdessä oloamme monin tavoin. Mieheni ei ole täysin pystynyt irtautumaan äidistään eikä äiti pojastaan.
Mieheni joutui äitinsä jättämäksi vauvana ja asui isoäitinsä kanssa elämänsä ensimmäiset seitsemän vuotta. Äiti kuitenkin palasi ja otti pojan hoiviinsa uuden miehensä kanssa. Äidin uusi suhde ei kuitenkaan kestänyt kauaa ja uusien kumppanien myötä mieheni joutui näkemään paljon väkivaltaa, huumeiden käyttöä ja muutenkin epävakaata elämää. Hänen äidillään on aina ollut ongelmia rahankäytön ja nettiuhkapelien suhteen, mutta mieheni tultua täysi-ikäiseksi homma karkasi täysin käsistä. Äiti otti suuren lainan, jäi työttömäksi, velkaantui pahasti, menetti luottotietonsa ja lopulta tuhri ostomaniassaan myös poikansa luottotiedot.
Anoppini on edelleen pahasti velkaantuneena ja työttömänä. Kaikesta huolimatta rahan ylenpalttinen tuhlailu ja uhkapelaaminen vain jatkuu. Hän pyytää kuukausittain useita kertoja lainaamaan rahaa, tekemään palveluksia ja juoksuttaa miestäni jos jonkin moisilla asioilla.
Olemme todella tukalassa tilanteessa sillä yritämme kaikin tavoin rakentaa omaa elämäämme, eivätkä tulomme ole opiskelijoina kummoiset. Mieheni tuntee suurta velvollisuutta äitiään kohtaan eikä pysty kieltäytymään tämän pyynnöistä. Olemme puhuneet, ja riidelleet, tästä mieheni kanssa monet kerrat ja viime vuosien aikana hän on jo pystynyt katsomaan totuutta silmiin. Asia on hänelle luonnollisesti hyvin arka ja lapsuuden kokemukset vellovat sitkeästi taustalla.
Olen yrittänyt olla ymmärtäväinen ja auttanut itsekin monin tavoin, mutta mittani alkaa jo olla täynnä. Toivon anopilleni kaikkea hyvää ja että hän saa elämänsä kuntoon, mutta jossakin on tämänkin rajan kuljettava. En voi enää hyväksyä, ettei hän anna pojalleen tilaa rakentaa omaa elämää ja itsenäistyä. Olemme oman perheen perustamisen kynnyksellä, mutta anopin vastuuton käytös ja elämäntavat kauhistuttavat. Miten hän voisi olla meidän tukena tai luotettava isovanhempi, kun hän ei pysty siihen nytkään? Tilanne on niin nurinkurinen, etten enää usein tapaa anoppiani ja asia kirvottaa yhä useammin riitoja minun ja mieheni välille. Olen niin vihainen siitä kohtelusta, jota mieheni on saanut äidiltään kestää ja joista hän joutuu tänäkin päivänä kärsimään.
VASTAUS: Jossain on rajan kuljettava, kirjoitat ja se on ihan oikein. Rajaa ei kuitenkaan laita kukaan muu kuin avomiehesi itse. Hänen äitinsä ei tule sitä tekemään, vaan hän jatkaa totuttua käyttäytymistä. Rajaa et pysty myöskään sinä laittamaan. Siitä sinulla on jo kokemuksia.
Anoppi elää omaa elämäänsä. Ehkä hänkin haluaisi elää toisin, mutta ei pysty. Te ette parina eikä edes avomiehesi ole vastuussa hänen käytöksestään. Miehesi on rientänyt monesti apuun ja hänen on vaikea kieltäytyä esimerkiksi antamasta rahaa. Olet syystä vihainen hänen äidilleen. Mikä voisi auttaa avomiestäsi laittamaan rajan äidin avustamiselle? Ymmärrän, että suostuessaan auttamaan äitiään, mies hoitaa jotain lapsuutensa traumoja. Kunpa hän saisi käsiteltyä lapsuutensa kipua ja vaillejäämisiä niin, että hän pääsisi sovintoon menneisyytensä kanssa. Hän tuntee myötätuntoa äidin vaikeaa ja onnetonta elämää kohtaan. Avustamalla hän ei kuitenkaan auta äitiä pitkällä tähtäimellä. Äiti voi jatkaa holtitonta elämää.
Mitkä olisivat teidän keinonne irtautua miehen äidistä? Vain te voitte vartioida oman yhteisen elämänne rajoja. Jos asetatte porttikiellon niin, että teidän rajojenne sisään ei saa astua avunpyynnöillä, äiti kyllä loukkaantuu. Siihen saatte varautua. Se on kuitenkin terveempi vaihtoehto kuin se, että turhaudutte ja kiukustutte jatkuvasti siitä, ettette pysty asettamaan rajoja jotta saisitte elää omaa elämäänne.
Toivottavasti sinulla ja avomiehelläsi on sellainen hyvä suhde, että koette olevanne samalla puolella ja että voit tukea miestä rajojen pitämisessä. Teidän on aika luoda oma perhe-elämä, jossa mies luopuu äidistään ja liittyy vaimoonsa, niin kuin jo Raamatun alkulehdillä kuvaillaan terveen parisuhteen perusteita.
Toivon teille kaikkea hyvää. Rohkeutta ja voimia rakentaa oma elämä. Perheneuvoja Saara
