Suhdeklinikka

KYSYMYS: Olen 40-v nainen, erosin miehestäni vuosi sitten. Eron syynä suhteen väljähtyminen, minun pitkäaikainen tyytymättömyyteni ja minun rakastumiseni kolmanteen osapuoleen.

Haluan päästä irti vanhasta, lopettaa vertailun ja antaa nykyiselle kumppanilleni ja minulle mahdollisuuden ja pienelle tytöllemme ehjän kodin. Miksi se on niin vaikeaa? Minulla on mennyt 3 vuotta "hukkaan" tätä sotkua vatvoessani.

Irti vanhasta

VASTAUS: Tilanteesi kuulostaa kovin raskaalta. Sinulle on tapahtunut paljon viime vuosina: lapsettomuushoidot, kaksoset ja synnytyksen jälkeinen masennus, erillään asuminen puolisosta työn vuoksi ja uskottomuudet. Sen jälkeen tulivat uusi rakkaus, odottamaton raskaus, abortti, soutaminen ja huopaaminen entisen miehesi kanssa, ero vanhasta, uusi raskaus ja uuden elämän uuden puolison kanssa. Siinä on tapahtumia kerrakseen! Ei ihme, että tunnet olosi voimattomaksi!

Kerrot, että haluat irti menneestä ja keskittyä nykyisyyteen, mutta toisaalta mietit paljon menneitä. Koet, että et osaa tällä hetkellä panostaa nykyiseen suhteeseesi. Kuulostaa siltä, että teet nyt ”pakollista” erotyötä entisestä ja se luonnollisesti haittaa suhdetta nykyiseen mieheesi. Ehkä eron riittävälle työstämiselle ei aiemmin ole ollut aikaa, koska sinulle on tapahtunut paljon asioita nopeaan tahtiin. Sanot haluavasi antaa nykyiselle kumppanillesi mahdollisuuden ja myös nimimerkkisi ”Irti vanhasta” puhuu päätöksestäsi pysyä nykyisessä suhteessa. Päätöksen myötä on helpompi lähteä toteuttamaan asioita, jotka vievät tavoitteeseesi. Suhteesi vahvistamisessa nykyisen miehesi kanssa auttaa se, että asiat olisivat hoidettu loppuun ex-puolison kanssa sekä käytännössä että tunnetasolla. Yhteinen vanhemmuutenne toki jatkuu, mutta parisuhteenne ei.

Kerrot, että teillä on entisen miehesi kanssa omaisuuden ositus sekä viralliset sopimukset huoltajuudesta, lapsen asumisesta ja elatuksesta tekemättä. Ex-miehesi asuu talossa, johon teillä kummallakaan ei ole varaa. Todennäköisesti nämä keskeneräiset asia kuormittavat teitä. Mitä teidän olisi hyvä tehdä niiden loppuun saattamiseksi? Kummalla teistä olisi enemmän voimavaroja aloittaa prosessi? Pitävätkö nämä keskeneräiset, stressaavat asiat teitä kiinni toisissanne myös tunnetasolla? Mietin myös kuinka hyvin nykyinen miehesi kestää tilannetta? Miten tietoinen hän on tällä hetkellä ajatuksistasi? Vaikka ei ole niistä kertonut, epävarmuutesi varmasti heijastuu teidän suhteeseenne.

Kerrot kokeneesi aina alemmuudentunteita ex-miestäsi kohtaan ja että kärsit huonosta itsetunnosta. Suhteessa menneeseen puhut katumuksesta ja häpeästä. Tuntuu huolestuttavalta lukea, että elämäsi viimeiset kolme vuotta ovat menneet hukkaan ja että elämälläsi ole kiintopistettä. Näistä asioista kysyisin sinulta paljon lisää, jos keskustelisimme keskenämme. Lukiessani kirjoitustasi minulle tulee vahvasti sellainen olo, että sinun kannattaisi hakeutua ulkopuolisen avun piiriin saamaan tukea hyvinvointiisi. Hyötyisit varmasti kolmevuotisesta Kelan tukemasta psykoterapiajaksosta. Myös pariterapia uuden miehesi kanssa yksilöterapian lisäksi voisi olla paikallaan teidän suhteenne lujittamiseksi.

Kerrot menettäneesi tärkeitä ihmisiä eron myötä. Tuntuu, että olet tottunut pärjäämään kovin yksin. Et kuitenkaan ole yksin! Sinun ei myöskään tarvitse pärjätä yksin! Tukeudu nykyiseen mieheesi ja muihin läheisiisi, ota heiltä apua vastaan. Sinulla on kolme lasta, parisuhde, työ ja varmasti paljon muutakin hyvää elämässäsi. Toivon, että pystyt pikku hiljaa täysipainoisesti nauttimaan niistä!

Voimia ja valoisampaa tulevaisuutta sinulle toivoen,

Perheneuvoja Nina

KYSYMYS: olemme olleet 33vuotta naimisissa 3 aikuista lasta pariviikkoa sitten selvisi että vaimoni on pettänyt. minä romahdin täysin luotin häneen 100%. nyt en tiedä miten saan asian pois mielestäni. olen minäkin loukannut vaimoani useita kertoja ,mut eritavalla ja pyytänyt anteeksi hölmöilyjäni ja vaimo on antanut anteeksi.mut nyt vaimo kun ei ole edes halunnut pyytää anteeksi eikä ilmeisesti kadukkaan vaikka minä olen itse mielessä miettinyt ,että mun on pakko antaa anteeksi ja unohtaa tämä,mut kun se vaan kaivaa sydäntä koko ajan.Minun hölmöilit oli kaljan kansa tissuttelu,mut enää en tissuttele. Muuten meillä on mennyt parisuhteessa ihanhyvin. Miten voisin saada itseni luottamaan vaimooni,kun sitä miettii että milloin on seuraava kerta.ite olen ollut luotettava 100%pettämisen suhteen mut kuten sanoin muuten olen pahottanut hänen mielen esim kännissäajamisesta josta olen kärsinyt virheeni joka ei toivottavasti toistu enää koskaan. lapset kyllä tietää nämä asiat ,vaimo suuttu kauheasti että menin kertomaan lapsille tästä,mut minun mielestä perheen jäsenten täytyy tietää nämä meidän ongelmat. lasten kansa meillä on välit ihan hyvät,mut kyllä lapset oli aika yllättyneitä (ei olis voineet uskoa koskaan) EN haluas erota tämän takia ,uskosin pystyväni antamaan anteeksi ,mut unohtamaan tuskin milloinkaan.

Seppo58

VASTAUS: Kerrot pitkästä avioliitostanne, johon on mahtunut monenlaista. Kuvaat avoimesti omia alkoholiin liittyneitä hölmöilyjäsi, jotka vaimosi on antanut anteeksi. Nyt kävi ilmi, että vaimosi on pettänyt, etkä tiedä, onko hän edes pahoillaan.

En tiedä, millaiset keskustelutavat teillä on ollut, mutta tässä olisi puhumisen paikka. Oliko tämä vaimollesi yhden illan juttu vai pitempi suhde? Onko hänellä tunteita tätä henkilöä kohtaan? Sanot, että teillä on sinun aiempaa tissutteluasi lukuun ottamatta mennyt liitossanne ihan hyvin. Vastaisikohan vaimosi samalla tavalla? Jos arvailemaan lähden, voisin kuvitella, että hänelle olisi jäänyt pitkässä suhteessanne pettymyksiä hampaankoloon. Joskus käy niin, että loukkaantumiset annetaan nopeasti anteeksi ja päätetään mennä eteenpäin vanhoja miettimättä. On tietysti hyvä, että ei jumituta kaivelemaan menneitä, mutta anteeksiantaminen tarvitsee usein seurakseen keskustelun siitä 1) mitä pääsi tapahtumaan 2) miltä se kummastakin tuntuu ja 3) miten tästä mennään eteenpäin. Sitä myötä loukkaantumisen ja pettymyksen tunteet hälvenevät ja puolisoiden on mahdollista ymmärtää toisiaan entistä paremmin.

Tässä kohdassa voisitte toimia vaikka niin, että istutte ihan rauhassa alas, ja kysyt vaimoltasi, mikä hänet johti pettämään. Ota hänen vastauksensa vastaan äläkä heti riennä kertomaan omaa näkökulmaasi, vaan kuuntele rauhassa ja yritä ymmärtää. Kysy sitäkin, millaiseksi vaimosi on kokenut teidän suhteenne. Puhukaa siitä, mikä teitä yhdistää, mikä on mukavaa, mikä toimii välillänne. Entä mitä haluaisitte parantaa suhteessanne? Näistä asioista pääsee parhaiten puhumaan pitämällä itsensä rauhallisena. Älkää syytelkö ja loukatko. Tarvittaessa voi ottaa aikalisän ja mennä viereiseen huoneeseen viilentymään, jos tunteet nousevat pintaan sellaisella tavalla, että suusta olisi tulossa sammakoita.

On selvää, että olet loukkaantunut ja vihainenkin. Ne ovat ymmärrettäviä tunteita ja niitä saa ilmaista. Jos kuitenkin haluat jatkaa yhdessä vaimosi kanssa, vihaan ei kannata takertua vaan pyrkiä kaiken keskellä myös ottamaan askeleita eteenpäin. Vihaan juuttuminen katkeroittasi sinut itsesi. Anteeksipyyntöä et ehkä saa vaatimalla, vaan se voi tulla osana keskustelua vaimollesi luontevalla tavalla.

Omien loukkaantumisen tunteittesi kanssa pääset eteenpäin keskustelemalla vaimosi kanssa, jotta ymmärtäisit tapahtunutta hänenkin kannaltaan, huolehtimalla omasta hyvinvoinnistasi, syömisestä, nukkumisesta ja siitä, että päiviisi sisältyy sellaista tekemistä, joka vaatii keskittymistä ja vie ajatuksesi muualle tästä jutusta. Jos mahdollista, puhu asiasta jonkun luotettavan ystävän kanssa. Lasten kanssa sinun ei ehkä kannata jatkaa keskustelua aiheesta. Vaikka he ovat aikuisia, he ovat teidän lapsianne, välittävät teistä ja haluavat pitää hyvät välit teihin molempiin. Voisitte sanoa heille, että te vanhemmat keskustelette tämän asian keskenänne, eikä heidän tarvitse huolehtia siitä enempää.

Alussa pettämismielikuvat ja järkytys pyörivät koko ajan sinulla mielessä, mutta vähitellen ne hälvenevät ja harventuvat. Aika ja asian selvittäminen auttavat pääsemään niistä irti. Et varmaan koskaan unohda tapahtunutta, mutta käsittelemisen ja anteeksiantamisen kautta sen muisto menettää voimaansa. Se asettuu yhdeksi tapahtumaksi elämässänne olematta useinkaan mielessä ja herättämättä voimakkaita tunteita. Vaikka nyt tuntuu todella pahalta, sinä et tule jäämään tällaiseen olotilaan. Sinä toivut kyllä!

Voimia ja avoimuutta teille molemmille!
Päivi, perheneuvoja

KYSYMYS: Olen 34-vuotias nainen. Haluaisin kovasti perustaa perheen ja saada oman lapsen. Alan olla jo sen ikäinen että nyt viimeistään olisi lapsia alettava tekemään jos niitä haluaa saada. Mieheni ei suostu edes yrittämään raskautta. Hänen mielestään hän ei ole vielä valmis isyyteen. Hän kokee ettei osaa olla isä lapselle, koska on itse joutunut kasvamaan ilman isää. Lisäksi hän pelkää että lapsi alkaisi muistuttamaan hänen joitakin sukulaisia joista hän ei pidä, ja hän alkaisi inhoamaan tästä syystä myös omaa lastaan. Vaikka olen kuinka yrittänyt kertoa hänelle miten tärkeää minulle olisi se että voisin tulla äidiksi, niin hän ei vaan tunnu ymmärtävän. Hänen mukaansa olen itsekäs halutessani lapsia, koska ylikansoitettuun maailmaan ei saisi tehdä enää yhtään lisää ihmisiä.

Olen uhannut häntä erolla, vaikka tällä hetkellä tuntuu etten haluaisi erota. Suhteessamme on niin paljon hyviä asioita, mutta en tiedä miten kauan jaksan enää odottaa että hän olisi valmis. Olen ymmärtänyt että hän olisi valmis jopa eroamaan minusta ennemmin kuin ryhtyisi isäksi. Pitäisikö sitä vaan lähteä eri teille vai miten saisin mieheni muuttamaan mielensä lapsiasiassa? Tiedän että tämä tilanne jatkuessaan tekee minusta aina vain surullisemman ja katkeran.

Ninnukka

VASTAUS: Kiitos viestistä. Kuvamaasi tilanne on epäilemättä todella hankala, koska lapsen saamisen yrittämisen tai yrittämättä jättämisen suhteen on vaikea löytää mitään järkevää kompromissia. Viestisi perusteella teillä molemmilla on painavat syyt olla lapsiasiasta sitä mieltä, mitä olette.

Minulle jäi hieman epäselväksi, onko miehesi jollain tavalla valmis harkitsemaan (tai muuttamaan?) mielipiteitään vai onko hänen kantansa jo ns. kiveen hakattu? Yhtäältä kirjoitat, että miehesi ei ole vielä valmis isyyteen ja toisaalta, että hän on valmis eroamaan sinusta ennemmin kuin ryhtyisi isäksi - tavoitan tässä tietynlaisen sävyeron, kuinka ehdoton mielipide miehelläsi on asiasta - mikä siis on miehesi näkemys asiaan vai vaihteleeko se? Miehesi syyt sille, ettei hän halua lapsia liikkuvat monella tasolla: ainakin hän näyttää aidosti pelkäävän, minkälaisia tunteina mahdollinen lapsi hänessä herättäisi ja, ettei hän kykenisi rakastamaan lastaan toivomallaan tavalla, vaan saattaisi jopa inhota tätä. Lisäksi miehesi näkee lapsen hankkimisessa eettisiäkin ongelmia. Sinänsä vastuullisen tuntuista pohdintaa ja merkki siitä, että hän ottaa lapsiasian mitä ilmeisemmin hyvin vakavasti.

Mietin sitä, näkeekö miehesi mitään hyvää siinä ajatuksessa, että hän olisi isä? Ja voisiko hänessä oikeasti olla ne ominaisuudet, joita vaaditaan riittävän hyvään isyyteen, vaikka hän on itse joutunut kasvamaan ilman isää ja omat sukulaiset ovat ilmeisesti aiheuttaneet hänelle monenlaista pettymystä? Miehesi syvimpiä tunteita on kuitenkin aika vaikeaa lopulta lähteä arvailemaan viestisi perusteella. Mutta niin kuin totesin, niin onko hänen näkemyksissään mitään joustovaraa? Haluisiko hän puhua mahdollisesti lisää epävarmuuksistaan ja peloistaan, jotka liittyvät isyyteen ja saada sinulta siihen tukea ja ymmärrystä? Jos miehesi ei todella halua lapsia missään olosuhteissa, niin sitten sinun on varmaan vakavasti pohdittava, kuinka tärkeänä pidät mahdollisuutta saada lapsi ja voitko silti rakastaa miestäsi ja elää hänen kanssaan, jos ette saisi yhdessä lapsia? Viestisi perusteella vaikuttaa siltä, että sinun on aika vaikeaa antaa tässä asiassa periksi ilman, että tulet surulliseksi ja katkeraksi. Mitä sinun pitäisi tietää lisää tai mitä pitäisi tapahtua, että voisit saada lisävarmuutta oman päätöksen tekemiseen?

Toivottavasti asiat selkiytyvät!
perheneuvoja Juha

KYSYMYS: Kaipailisin mielipiteitä ja neuvoja miten tästä tilanteesta voi päästä eteenpäin.

Olen erostamme aivan rikki. En pysty syömään enkä nukkumaan. Myönnän painostavani miestä tekemään ratkaisuja, nyt hän roikottaa minua löysässä hirressä, vaikka olemmekin virallisesti erossa. Rakastan häntä sydämeni pohjasta ja jos kyse on ”vain” hänen kriisistään jonka seurauksena on mennyt näin pihalle omasta elämästään, haluaisin tukea enkä hylätä häntä. Mutta mistä tiedän etten vain satuta itseäni entistä pahemmin? Nämä ovat olleet elämäni pahimmat viikot, en pysty lopettamaan yhteydenpitoa vaikka järki sanoo, että se olisi paras ratkaisu.

Neuvoton

VASTAUS: Olette seurustelleet vuoden, olleet avoliitossa kaksi kuukautta ja nyt erossa puolitoista viikkoa. Yhteen muuton jälkeen nuori parisuhteenne on joutunut ikävään pyöritykseen. Hyvällä syyllä mietit, mistä ihmeestä on kysymys ja miten tilanteesta voi päästä eteenpäin. Sanot, että kyse on ”vain” hänen kriisistään, jonka seurauksena hän on mennyt näin pihalle omasta elämästään. Olet varmaankin oikeassa. Miehesi aiemmat rankat kokemukset vaikuttavat hänen reagointiinsa. Olisiko kuitenkin myös niin, että kummallakin teistä on oma osuutenne parisuhteenne tilanteessa. Kokemukseni mukaan kovin harvoin parisuhteen tilanne on vain yksipuolisesti jomman kumman aiheuttama.

Miehelläsi on takana vaikea avioero ja ex. vaimon loukkaukset ovat jättäneet häneen syvät jäljet. Tosin kuvaat, että he ovat tästä huolimatta hyvissä väleissä, mikä oli sinulle alussa hieman hankalaa. Sanot, että sinä kipuilit yhteenmuuttoa ja pelkäsit elämänmuutosta. Miksi yhteenmuuttaminen oli sinulle vaikeaa? Mitä olivat konkreettisesti ne asiat mitä sinä kipuilit, epäröit, pelkäsit? Onko niin, että et pystynyt puhumaan peloistasi tai epävarmuuksistasi vaan ne näkyivät niin, että sanoit miehellesi asioita, joita et tarkoittanut? Onko siis niin, että loukkasit häntä kuten hänen ex. vaimonsa oli tehnyt? Eli satutit häntä mahdollisesti näihin vanhoihin haavoihin? Pystyittekö kunnolla käsittelemään näitä asioita vai jäivätkö ne vaikuttamaan suhteeseenne? Sillä parin viikon kuluttua miehesi kertoi ihastuneensa työkaveriinsa. Siitä on alkanut sopimisen, yrittämisen, pettämisen sekä riitelyn kierre, jossa kumpikin on satuttanut ja loukannut toisiaan.

On selvää, että näin jatkamalla aiheutatte lisää tuhoa itsellenne ja toisillenne. Eräs asia mihin kiinnitin tarinassasi huomiota on, että asioita tapahtuu ja sanotaan humalassa. Oletteko itse pysähtyneet miettimään mihin tarvitsette noin humalahakuista juomista ja mikä on alkoholin osuus parisuhteenne tilanteissa? Mikä vaikutus mahdollisesti olisi sillä, että lopettaisitte, edes toistaiseksi, kaiken juomisen? Miehesi ei tällä hetkellä tiedä mitä haluaa. Hän pitää yhteyttä teihin molempiin. Sinä et pysty irtautumaan tuosta kuviosta vaikka järkesi sanoo, että se olisi paras ratkaisu.

Mieleeni tulee ainakin kolme vaihtoehtoa.
1. Haette keskusteluapua yhdessä ja yritätte ulkopuolisen avulla päästä ymmärtämään uudella tavalla mitä välillänne oikein tapahtuu. Tämä on hyvä vaihtoehto siinä tapauksessa jos kumpikin teistä näkee toivoa yhteisessä parisuhteessanne. Tämä kuitenkin edellyttää sitä, että mies katkaisee ainakin toistaiseksi yhteydenpidon tähän kolmanteen osapuoleen.
2. Mies hakee keskusteluapua yksin. Tällöin hän voi rauhassa pohtia omalta osaltaan sitä mistä on kyse ja mitä hän pohjimmiltaan haluaa. Tämä vaihtoehto edellyttää sitä, että mies on motivoitunut pohtimaan asioitaan.
3. Sinä haet keskusteluapua yksin. Tällöin pystyt saamaan tukea ahdistukseesi. Ulkopuolisen ihmisen avulla pystyt tarkastelemaan sekä omaa osuuttasi että yhteistä suhdettanne. Tämä voi auttaa sinua uudenlaiseen vuorovaikutukseen miehesi kanssa tai tekemään lopullisen eropäätöksen.

Kun tilanne parisuhteessa menee riittävän solmuun se tarkoittaa usein sitä, että parin on hyvin vaikea kahden kesken irrottautua huonosta kuviosta ja päästä keskustelemaan asioista uudella tavalla. Asiat pyörivät vain samoilla radoilla ja irrottautumisyritykset voivat syventää loukkauksia ja epätoivoa. Kun parisuhteessa on tapahtunut loukkauksia puolin ja toisin, on myös tärkeää päästä yhdessä keskustelemaan niistä tavalla, joka mahdollistaa uudenlaisen turvallisuudentunteen rakentumisen. Tämä on edellytyksenä sille, että suhde voi rakentua turvalliselle perustalle.

Kuulostaa siltä, että välillänne on paljon hyvää ja toimivaa. Parisuhteestanne on puuttunut kuitenkin luottamusta ja turvallisuutta. Ilman niitä mikään parisuhde ei voi olla onnellinen.

Hyvää jatkoa teille, yhdessä tai erikseen.
Perheneuvoja Helena

KYSYMYS: Erosin kaksi vuotta sitten 36 vuotta kestäneestä avioliitosta. Menin nuorena naimisiin itseäni 10 vuotta vanhemman hyvin koulutetun miehen kanssa. Alusta alkaen liittomme oli hyvin tiivis ja lasten synnyttyä koin usein olevani ikävällä tavalla kontrolloitu. Mieheni halusi osallistua kaikkeen perheen elämään ja olin siitä tietysti mielissäni koska ihanteenamme oli tasa-arvoinen perhe-elämä missä myös isä osallistuu lasten kasvatukseen ja kotitöihin. En tavannut omia ystäviäni avioliiton aikana. Tapasimme heitä aina yhdessä. Olin aina mukana kun tavattiin muita ihmisiä tai sukulaisia. Monesti meni niin etten lausunut sanaakaan koska mieheni huolehti puhumisen, silti minun piti olla läsnä. Miestäni ei saanut arvostella tai ei saanut suuttua koska siitä seurasi hyvin ikävä kohtaus jota piti sitten hyvitellä. Kahden kesken meillä oli silti monesti hauskaa ja olimme kiinnostuneita samoista asioista. Mieheni oli hyvin huolehtiva ja suorastaan holhoava. Kaikki oli hyvin jos olin tietyllä tavalla, emme riidelleet. Lopulta päätin erota koska koin yhdessä elämisen vuosi vuodelta ahdistavammaksi ja lapset oli saatu aikuisiksi. Koin että mieheni oli jollakin tavalla hyvin hallitseva ja ahdistava. Koin että en pysty suhteessa olemaan oma itseni. Alussa mieheni rukoili minua takaisin. Myöhemmin hän vihasi ja oli äärettömän katkera. Luonnollisesti hän hankki välittömästi uusia naissuhteita heti kun olin lähtenyt kotoa. Itse koin eron jälkeen että olen elossa.

Onko mahdollista palata vielä yhteen ja miten voisin toimia että se olisi mahdollista.

Nainen, 57

VASTAUS: Hei ja kiitos kysymyksestäsi! Siitä huomaa, että olet pohtinut entisen avioliittosi asioita pitkään ja rauhallisesti. Mietit hyviä ja huonoja puolia, joita molempia on ollut.

Parhaimmillaan teillä on ollut tiivis suhde, olette kiinnostuneita samoista asioista ja kahdenkeskinen elämä oli mukavaa. Koit kuitenkin, että miehen huolehtivuuden kääntöpuolena oli holhoavuus ja kontrollointi, joka vei sinulta oman tilan. Et tavannut omia ystäviäsi etkä voinut olla asioista eri mieltä miehen kanssa, koska riitaa piti välttää. Vaikuttaa siis siltä, että suhteenne pysyi koossa vuosikaudet sinun joustamisesi ja väistämisesi ansiosta. Lasten kasvettua erosit, mutta nyt mies toivoo suhteenne lähentymistä ja kertoo muuttuneensa.

Mitä, jos keskustelisitte tuosta muutoksesta? Mikä käynnisti miehen muutosprosessin? Millaisia muutoksia hän näkee omassa ajattelussaan ja toiminnassaan tapahtuneen? Millaisia tavoitteita hänellä on? Yhtä tärkeää on, että sinä kerrot omasta muutoksestasi, asioista, joista sait suhteenne aikana tarpeeksesi ja siitä, mihin suuntaan haluat kasvaa ihmisenä. On hyvä, että teillä kummallakin on omat asunnot, jotta sinä voit säilyttää oman vapautesi. Kerro miehelle, että haluat, että sinun rajojasi kunnioitetaan ja hankalistakin asioista puhutaan. Kahden ihmisen suhteessa täytyy olla tilaa molempien kokemuksille. Ex-miehesi koki, että hänen naissuhteensa ja sinun mustasukkaisuutesi olivat syy eroon. Sinä puolestaan koit suhteen symbioottiseksi - siis sellaiseksi, jossa ollaan niin vahvasti yhtä, me ja aina samaa mieltä - että tilaa erillisyydelle ja kahdelle itsenäiselle yksilölle ei ollut.

Kuulostaa siltä, että sinun erokertomuksesi kuvaa vuosien ajan olemassa olleita ilmiöitä, jotka kavensivat omaa tilaasi ja ahdistivat elämääsi, olkoonkin, että elämään mahtui myös hyviä asioita. Miehesi erokertomus tuntuu liikkuvan enemmän lähivuosien tapahtumissa eli itse erotilanteessa. Ei voi olla niin, että avioliittonne hyvistä puolista, vaikeuksista ja eroon johtaneista syistä on olemassa vain yksi tarina. Tarvitaan avointa keskustelua, jotta voitte kuunnella ja ymmärtää toistenne näkökulmia.

Ensimmäinen askel eteenpäin on siis se, että kaikista asioista saa ja voi puhua. Yhtä lailla on tärkeätä, että toisen puhuessa toinen kuuntelee ja yrittää ymmärtää ennen kuin kommentoi. Jos keskustelu silotellaan ja sammutetaan riidan pelossa, pettymykset ja loukkaantumiset jäävät kytemään. Menneiden kaiveleminen ei ole keskustelun olennaisin asia, mutta niistä on puhuttava siltä osin kuin ne elävät nykyhetkessä. Huomaat miehessäsi edelleen hallitsevia ja kontrolloivia piirteitä, sinun suullasi puhumista ja rajojesi rikkomista. Ne olivat eroon johtaneita asioita sinulle, joten miehen olisi tarpeen miettiä, miten hän pääsisi muutokseen niiden suhteen.

Kunnioitan miehesi muutospyrkimyksiä. Mahtaako hän hakea niihin tukea keneltäkään? Nuo kuvaamasi hankaluuksia aiheuttavat toimintatavat ovat kuuluneet hänen elämäänsä nuoruusvuosista asti, joten niistä irti päästäminen vaatii paljon työtä ja rohkeutta. Hänen tarvitsee oppia päästämään irti ja luottamaan siihen, että toinen ihminen pysyy hänen rinnallaan vapaaehtoisesti ja omasta halustaan, ei kontrolloituna. Miehesi voisi hyötyä keskusteluista ulkopuolisen auttajan kanssa.

Jos kouraisee kätensä täyteen hienoa hiekkaa ja puristaa kättä tiiviisti nyrkkiin, hiekka valuu ulos sormien välistä. Hiekka voi pysyä vain avoimella kämmenellä vapaasti pideltynä. Sama pätee ihmisiin. Vain vapaina voimme liittyä toisiimme.

Kerrot, että et pärjää miehelle verbaalisesti, mutta tekstiäsi lukiessa tuntuu, että osaat erinomaisesti sanottaa tunteita ja pohtia tilanteita. Ehkä sinun verbaalisuutesi on yksi niistä asioista, joille ei oikein ole ollut tilaa suhteessanne.

Toivon teille avoimia ja pelottomia keskusteluja.
Päivi, perheneuvoja

KYSYMYS: Olen ongelmissa enkä löydä ja osaa tilanteesta ulospääsyä. Toivottavasti tuleva puolisoni oli viikonlopun töissä ja minä lapsien kanssa kotona. Olemme asuneet yhdessä kolme ja puoli vuotta. Avopuolisoni tuli maanantaina kotiin ja minä tietysti töissä. Kun tulin kotiin hän kysyi että kenen nämä ovat ja roikutti naisten housuja kädessään.

VASTAUS: Ymmärrän tilanteen hankaluuden. Naisten alushousut ovat ilmaantuneet asuntoonne vaimosi ollessa poissa. Keskusteleminen aiheesta on vaikeaa, koska et tiedä, mistä vaatekappale on peräisin. Käytännön tasolla mietin, tietäisivätkö lapset asiasta jotakin. En tiedä, minkä ikäisiä he ovat, mutta käyvätkö he ehkä leikkimässä kavereiden kotona tai pyykkinarujen lähettyvillä? Kokemus perhe-elämästä on opettanut, että sukkia ja alusvaatteita katoaa välillä mystisesti kotona sijaitsevaan Bermudan kolmioon - ja yhtä lailla oudosti tupsahtelee aika ajoin esille sieltä.

En tiedä, mahtaako tapahtumaan koskaan löytyä järkevää selitystä, mutta pohdin sitä, miksi asia herättää näin voimakkaita tunteita. Onko parisuhteessanne aiemmin ilmennyt mustasukkaisuutta ja epäluottamusta? Onko tämän tapaisia selittämättömiä asioita tapahtunut aiemmin? Onko jommallakummalla ollut aiemmassa suhdehistoriassaan tilanteita, joissa itsellä tai silloisella kumppanilla on ollut sivusuhde? Mennyt on mennyttä, mutta mikäli tällaista kokemusta on, se saattaa tässä alushousutilanteessa nousta vahvana pintaan. Jos vaikkapa avovaimosi on aiemmassa suhteessaan tullut petetyksi, pienikin epävarmuus siihen suuntaan voi iskeä suoraan hänen vanhaan traumakokemukseensa ja aktivoida siihen liittyviä tunteita.

Avovaimosi toivoo keskustelua. Mitä jos jättäisitte alushousuasian sivuun ja keskustelisitte rauhassa suhteestanne? Mihin suhteessanne olette tyytyväisiä? Mikä puolisossa tuottaa iloa? Mikä aikoinaan sai sinut rakastumaan avovaimoosi? Entä hänet rakastumaan sinuun? Mikä suhteessanne toimii hyvin? Mitä kuuluu puhumiselle, hellyydelle ja seksielämälle?Mitä alueita haluaisitte kehittää? Jos suhteenne tuntuu kummankin mielestä riittävän toimivalta (täydellistä suhdetta ei olekaan), voisi olettaa, että tila ulkopuoliselle suhteelle olisi varsin pieni. Kehittämistarpeet ja -toiveet teidän välillänne eivät puolestaan ole mikään todiste ulkopuolisesta suhteesta, vaan mahdollisuus rakentaa välillenne vieläkin parempi ja avoimempi yhteys.

Voisiko alushousuongelma siis muuttua sysäykseksi parempaan? Ehkä se kutsuu teitä pitämään huolta yhteydestänne ja osoittamaan entistäkin enemmän huomiota toisillenne. Sanoit toivovasi, että avopuolisosi on tulevaisuudessa vaimosi. Uskon, että voitte yhdessä toimia siihen suuntaan osoittamalla luottamusta ja olemalla sen arvoisia. Jos tämä ongelma kaikesta huolimatta jää hiertämään, suosittelen pariterapiaa. Terapeutin avulla keskustelu voi onnistua paremmin ja jumittumatta.

Ystävällisin terveisin
Päivi, perheneuvoja

KYSYMYS: Olen 38-vuotias kahden kouluikäisen lapsen äiti. Olen ollut mieheni kanssa yhdessä kohta parikymmentä vuotta. Meillä on tuttu ja turvallinen suhde ja elämä on ollut tasaista ylä-ja alamäkeä. Luulin kaiken olevan ok, kunnes vähän aikaa sitten sain tietää että mieheni on pettänyt minua vuoden päivät toisen naisen kanssa. En ole aavistanut yhtään mitään,joten minusta tuntuu siltä että matto on vedetty kokonaan jalkojen alta.

Tarvitseeko ja pitääkö miehelle antaa aikaa?

Kuurankukkanen

VASTAUS: Kerrot pitkäaikaisen puolisosi ja lastesi isän jääneen kiinni pettämisestä, jota oli kestänyt vuoden. Asia tuli sinulle täytenä yllätyksenä. Miehesi on katunut tekoaan ja luvannut olla olematta yhteydessä tähän toiseen naiseen. Kuitenkin hän on etsinyt facebookista naista lupauksensa jälkeen. Haluaisit luottaa mieheesi. Kysyt kuinka kauan sinun on annettava hänelle aikaa unohtaa toinen nainen ja toisaalta mietit tarvitseeko aikaa antaa ollenkaan.

Kerrot, että sinulta on vedetty matto jalkojen alta ja olet aivan väsyksissä. Se on täysin ymmärrettävää! Yllättäen paljastunut uskottomuus on hyvin raskas tilanne sen kokeneille. Kriisissä on yleensä vaiheensa, shokkivaiheen tunteesta ”tämä ei ole tapahtunut meille” tilanteen käsittämisen kautta sen miettimiseen, mitä nyt voi tehdä. On luonnollista olla loukkaantunut ja tuntea raivoa, pettymystä ja lopulta ehkä surua tilanteesta.

Kirjoituksestasi ei käy ilmi, kuinka paljon olette keskustelleet tapahtuneesta. Joskus uskoton osapuoli ei halua puhua asiasta uudelleen ja uudelleen, koska pelkää satuttavansa toista vain lisää. Asiasta on vaikea puhua myös siihen liittyvän syyllisyyden vuoksi. Yleensä jossain vaiheessa uskoton osapuoli väsyy jatkuvaan keskusteluun eikä enää suostu siihen. Hän haluaa siirtyä eteenpäin, keskittyä tulevaisuuteen, mutta petetyn mieli on kiinni tapahtuneessa. Oletteko puhuneet avoimesti asiasta? Koetko, että olet saanut riittävästi tietoa tapahtuneesta? Selvisikö keskusteluista se, millaista tarvetta toinen suhde palveli hänen elämässään? Miten hän onnistui salaamaan suhteen sinulta vuoden ajan? Onko hän tuntenut syyllisyyttä rinnakkaissuhteen aikana? Onko hän pelännyt kiinnijäämistä vai kenties halunnut kertoa sinulle asiasta? Kerroitko hänelle, että olet nähnyt facebookin hakuhistoriassa naisen nimen?

Uskottomuuden syitä on useita. Joskus uskottomuuden syitä yksinkertaistetaan ajattelemalla, että kyse on seksistä ja jännityksestä. Yksi näkökulma on ajatella, että uskottomuus liittyy ulkoisten olosuhteiden sijaan ensisijaisesti tyytymättömyyteen itsessään. Itseensä ja elämäänsä tyytymätön ihminen on altis tilaisuuksille olla uskoton. Ongelmia lähdetään kumppanille avautumisen ja häneen tukeutumisen sijaan ratkomaan rinnakkaissuhteella. Suhde tarjoaa huomiota, jota ei ehkä ole saanut vakituisessa parisuhteessaan. Usein uskottomat kertovat yksinäisyydestä ja siitä, että eivät koe itseään arvostetuksi ja halutuksi parisuhteessaan.

Uskottomuus voi olla joillekin sen kokeneille katastrofi ja traumaattinen kokemus. Joillekin ero on ainoa vaihtoehto uskottomuuden paljastuttua. Silloin kun perheessä on lapsia, asia ei ole niin yksinkertainen. Useat parit päättävät jatkaa yhdessä ja pystyvät asian työstämisen ja ajan myötä hyväksymään ja ehkä jopa anteeksi antamaan puolisonsa teon ja suuntautumaan tulevaisuuteen. Uskoton osapuoli joutuu kohtaamaan tekonsa seuraukset eli toiselle tuotetun tuskan ja erouhan. Uskottomuuskriisi antaa molemmille osapuolille mahdollisuuden tutkiskella itseään ja arvojaan. Se on tilaisuus myös oppia itsestään ja toimia jatkossa eri tavalla.

Luottamuksen takaisin saaminen on pitkä prosessi. Kerrot, että et halua tarkastella miehesi kännykkää. Mukavaa se ei toki ole. Monesti kuitenkin selviytymisprosessiin kuuluu se, että petetty osapuoli väkisinkin tarkistelee puolison tekemisiä ja menemisiä ja saa sitä kautta pikku hiljaa luottamusta takaisin. Asiasta on hyvä sopia avoimesti. Usein uskoton osapuoli joutuu hyvittelemään tekoaan, osoittamaan teoillaan rakkauttaan ja sitoutumistaan suhteeseen. Uskottomuuden myötä suhde väkisinkin muuttuu jollain tavalla. Uudenlaisen suhteen rakentamisen avulla puolisot parhaimmillaan kokevat hyviä, korjaavia kokemuksia ja ovat tyytyväisempiä suhteeseensa kuin ennen uskottomuutta.

Kirjoitat, että perheen vuoksi haluat yrittää. Perhe on arvokas asia ja sen hyväksi kannattaa tehdä töitä! Jos keskustelut kotona eivät onnistu tai miehesi kieltäytyy puhumasta aiheesta yhä uudelleen, olisitteko valmiita pariterapiaan? Joskus tarvitaan myös yksilökäyntejä. Yhdessä hyvä miettiä tapahtuneen lisäksi sitä millä tavalla parisuhde on muuttunut vuosien myötä. Millä tavalla olette hoitaneet ja vaalineet parisuhdettanne? Onko tapanne huomioida, koskettaa ja kääntyä toistenne puoleen huolinenne muuttuneet vuosien saatossa?

Hyviä keskusteluja ja voimia elämäntilanteeseenne!

Perheneuvoja Nina

KYSYMYS: Kuinka paljon puolison lasta saa rakastaa? Millaisen suhteen häneen on lupa luoda?

Miten tilannetta kannattaa lähteä ratkaisemaan ja kuinka toimia lapsen lojaliteettiristiriidan suhteen? Otanko etäisyyttä lapseen vai voinko jatkaa suhteeni rakentamista lapsen tarpeita ja toiveita kunnioittaen? Onko minulla lupa pitää uusperhettä ydinperheenäni ja laskea lapsi täysvaltaiseksi osaksi sitä, vai onko jonkun jäätävä automaattisesti ulkopuolelle? Onko minulla lupa rakastaa?

Lapseton perheellinen, 28

VASTAUS: Kysyt kuinka paljon puolison lasta saa rakastaa, millaisen suhteen häneen voi luoda ja onko sinun lupa pitää uusperhettä ydinperheenäsi. Pelkäät astuneesi ex-puolison varpaille olemalla liikaa läsnä ja merkittävässä asemassa hänen lapselleen.

Kertomasi kuulostaa ongelmista huolimatta hyvältä verrattuna tarinoihin, joissa uudella puolisolla on vaikeuksia kiintyä puolison lapseen ja tuntea itseään osaksi perhettä. Kirjoituksesi perusteella olet mielestäni toiminut hienosti suhteessa lapseen. Olet onnistunut luomaan turvallisen ja rakastavan suhteen häneen vuodessa. Olet jaksanut myös hankalampaa arkea lapsen kanssa ja sietänyt hänen ahdistustaan suhteessa äidin vaikeuteen hyväksyä sinut osaksi hänen lapsensa elämää. Ammattisikin puolesta lasten kanssa oleminen on sinulle luontevaa, mutta et ole kuitenkaan lähtenyt sekaantumaan siihen kuinka biologiset vanhemmat lasta kasvattavat.

Uuden parisuhteen muodostaminen ja uuden ihmisen tuominen lapsen elämään on aina merkittävä vaihe selviytymisessä eron jälkeen. Jotkut vanhemmat ovat oikeasti tyytyväisiä siihen, että entinen puoliso on jatkanut elämäänsä löytämällä uuden rakkauden. Silloin erosta selviytymisen prosessi on jo pitkällä. Tavallisempaa kuitenkin on, että uuden puolison tulo lapsen elämään koetaan jollain tavalla epämiellyttäväksi tai jopa uhaksi. On luonnollista, että vanhemmasta tuntuu pahalta, että esimerkiksi pieni lapsi nukkuu ex-puolison ja uuden kumppanin välissä. Tai että ex-puoliso ja lapsi käyvät uuden puolison kanssa tutuissa ja tärkeissä paikoissa. Se voi olla kateutta, mustasukkaisuutta, pettymystä tai surua suhteessa omiin rikkoutuneisiin unelmiin parisuhteesta ja perheestä. Lapsen kiintyminen uuteen, mielikuvissa ehkä ”itseä parempaan” uuteen puolisoon tuntuu uhkaavalta. Hyvin harvoin uusi puoliso oikeasti on uhka kenenkään vanhemmuudelle. Vanhemman ja lapsen suhde on kovin ainutlaatuinen. Eron jälkeen itsetunto voi kuitenkin olla heikoilla, myös vanhempana ja kasvattajana.

Kirjoitat ”lasta auttaa myös keskustelu isän kanssa siitä, että minusta saa tykätä, vaikkei äiti tykkäisikään ja etten ole tehnyt äidille mitään pahaa.” Puolisosi ex-puoliso on ilmeisesti puhunut lapselleen tai jollekin läheiselleen lapsen kuullen pahaa sinusta. Yleensä lapset vaistoavat sanomattakin, että vanhemmalla on vaikeutta jonkin asian suhteen. Erokriisin aikana järkevä vanhemmuus on usein kateissa. Järjen tasolla ihmiset tietävät toimivansa väärin, mutta tunteiden ohjatessa toimintaa järki unohtuu. Kirjoituksestasi ei käy ilmi minkä ikäinen puolisosi lapsi on, mutta oletan hänen olevan melko pieni. On kovin ikävää, että lapsi ahdistuu siitä, että lähentyy sinua. Lapsen paras luonnollisesti on se, että hän saa vapaasti nauttia lähellään olevien ihmisten seurasta miettimättä, mitä joku ajattelee siitä, jos hän tykkää jostain aikuisesta. Jos hän ei voi äitinsä luona puhua mitään sinusta ja teidän uusperheenne yhteisistä tekemisistä, hän joutuu elämään kuin kahdessa eri maailmassa. Mietin voisiko lapselle jotenkin hänen ikätasonsa mukaisesti ilmaista, että hänen ei tarvitse kantaa vastuuta, huolta tai syyllisyyttä aikuisten väleistä?

Mietin ovatko lapsen vanhemmat keskenään keskustelleet sinun ja heidän lapsensa suhteesta? Onko lapsen äiti tietoinen, että sinä et ole ollut syynä heidän eroonsa? Joskus tästäkin asiasta voi jäädä väärinkäsityksiä tai epäluuloja. Jos keskustelua ei ole käyty ja se voisi miehesi mielestä olla mahdollinen, se on syytä tehdä hyvin pehmeästi toisen näkökulmaan eläytyen ilman mitään syyttelyä. Jos keskustelu ei ole mahdollinen tai sitä on jo yritetty, olisiko mahdollista että kirjoittaisit lapsen äidille asioita, joita kirjoitit tässä? Voisit kertoa, kuinka ihana lapsi heillä on ja kuinka et halua astua kenenkään varpaille vaan olla apuna ja tukena isän rinnalla.

Kysymykseesi siitä, voitko pitää tätä perhettä ydinperheenä, sanoisin että ydinperhe sanan varsinaisessa merkityksessä nykyinen perheesi ei ole. Puolisosi lapsella on äitinsä kautta perhe, vanhemmilla yhdessä lapsen kanssa ”eroperhe” ja teillä oma uusperheenne. Suhteesi lapseen ei ole koskaan samanlainen kuin biologisella äidillä, mutta se ei tarkoita sitä, että sinun pitäisi ryhtyä teidän perhekuviossanne ulkopuoliseksi. Uusperheen ”äitipuolena” toimiminen on joskus jatkuvaa tasapainottelua tilan antamisen ja läheisemmän läsnäolon välillä lasta kuunnellen ja biologisen äidin vanhemmuutta kunnioittaen. Tätä olet mielestäni hienosti jo tehnytkin. Anna tilanteelle aikaa asettua uomiinsa. Erosta selviytyminen on usein pitkä prosessi. Olet turvallinen ja tärkeä ihminen puolisosi lapselle ja olet itse saanut ”bonuslapsen”, jonka seurasta voit nauttia. Rakkautta lapsia kohtaan ei maailmassa ole koskaan liikaa. Uusperheissä se, että lapsella voi olla monta rakastavaa aikuista, on rikkaus! Toivottavasti puolisosi lapsen äiti oivaltaa sen hiljalleen.

Voimia uusperhevanhemmuuteen ja kaikkea hyvää!

Perheneuvoja Nina

KYSYMYS: Olen seurustellut mieheni kanssa kohta puoli vuotta. Olen hyvin rakastunut mieheeni ja tehnyt kaikkeni hänen eteensä. Viime viikkoina olen kuitenkin alkanut pelätä, että olen muuttumassa hänelle itsestäänselvyydeksi. Hän tietää että olen aivan umpirakastunut ja haluan vain olla hänen kanssaan. Tiedän kyllä hänenkin rakastavan minua.

VASTAUS: Kiitos viestistäsi ja onnittelut ihanasta rakkaudesta! Rakastuneena oleminen on elämän juhla-aikaa. Nauti siitä!

Suhteen alkuvaiheessa umpirakastuneina näytämme toisillemme parhaimmat puolemme. Se on ihan luonnollista. Toiselle haluaa olla mieliksi, koska toinen on niin ihana ja itselle tärkeä. Suhteen alkuvaiheessa, jota myös symbioosivaiheeksi kutsutaan, onkin läheisyys suurta ja toisen kanssa haluaa jakaa kaiken. Mielellään hengittäisi samaan tahtiin. Tämä vaihe voi kestää kuukausista pariin vuoteen. Sen jälkeen alkaa yleensä parisuhteen seuraava vaihe.

Liiallinen yhteenkietoituneisuus alkaa ennen pitkään ahdistaa, ainakin jompaa kumpaa ellei molempia. Tarvitaan myös happea - aikaa ja tilaa itselle ja omille ajatuksille. Parisuhteen toinen tärkeä elementti onkin etäisyys. Näiden kahden elementin, läheisyyden ja etäisyyden, tasapainottelu on yksi parisuhteen ikuisuuskysymyksistä. Molempia tulee olla sopivassa määrin. Siitä, mitä lyhyesti alussa kerroit, minulle tuli mieleen, että teidän suhteessanne ehkä sinä kannat huolta riittävästä läheisyydestä ja miehesi että huolehtii siitä, että suhteessanne on myös terveellistä etäisyyttä.

Erillisyyden vaiheeseen kuuluu myös itsenäistyminen. Kuulen sinun pohtivan siitä. Mietit, kuinka olla samaan aikaan rakastava kumppani ja itseään kunnioittava nainen. Hyvä ja tärkeä kysymys. Kun ihminen pelkää parisuhteessaan riitelyä, taustalla on yleensä joko se, ettei ole omassa perheessään nähnyt vanhempiensa riitelevän ja tekevän sen jälkeen sovintoa eli ei ole mallia siitä, miten parisuhteessa selvitetään erimielisyydet. Toinen vaihtoehto on se, että lapsuudenperheessä on ollut riitelyä liikaa ja se on ollut lapsen näkökulmasta pelottavaa. Pahimmillaan siihen on saattanut liittyä alkoholin liikakäyttöä ja/tai väkivaltaisuutta. Sellaista kokeneet ovat monesti lapsena päättäneet, että minun omassa perheessäni ei koskaan riidellä. Se onkin hyvä päätös silloin, kun se koskee huutamista ja haukkumista, pahemmasta puhumattakaan. En tiedä, onko sinun kohdallasi kyse jommasta kummasta näistä. On tärkeää, että tulet tietoiseksi siitä, millä tavoin lapsuutesi tärkeät ihmissuhteet ovat vaikuttamassa tämän päivän elämääsi. Voit itse valita, annatko niiden haitata nyt aikuisuuden parisuhdettasi. Vanha, opittu malli on helpoin, mutta joskus haitallinen. Sen muuttaminen vaatii tietoista uusien tapojen ja käyttäytymismallien opettelua. Siihen voi saada apua keskustelemalla esim. psykoterapeutin kanssa.

Mikään parisuhde ei voi jatkua törmäämättä jossain vaiheessa siihen, että ollaan eri mieltä asioista, että toiveet menevät ristiin. Kerrot, että olet toistaiseksi valinnut sopeutumisen ja miellyttämisen tien välttääksesi mahdollista konfliktia. Toiveesi, että myös sinä oppisit sanomaan mielipiteesi suoraan, on tosi tärkeä. Jos sanot aina vaan yes, yes etkä ilmaise omia toiveitasi, miehesi ei koskaan opi tuntemaan sinua kunnolla. Todellinen läheisyys edellyttää sitä, että molemmat ovat suhteessa aidosti sellaisina kuin ovat, kaikkine puolineen.

Mietin, mistä ajatus itsekkäästä ämmästä tulee, kun kyse on omien ajatusten ja toiveiden ilmaisusta. Itsekäs ämmä ei ottaisi toisen tunteita ja toiveita huomioon, vaan jyräisi omat mielipiteensä läpi toisesta piittaamatta. Minun on vaikea kuvitella sinun toimivan niin. Onko se sinun omasi vai miehesi ilmaisu? Onko sinulla kokemusta sellaisesta naisesta? Vai pelkäätkö, ettei miehesi kestäisi tai haluaisi kuulla sinun mielipiteitäsi? Toivottavasti niin ei ole, sillä suhde, jossa toinen aina määrää ja toinen alistuu, ei ole kuulosta hyvältä. Aikuinen ihminen, mies tai nainen, osaa tunnistaa omat tunteensa ja tarpeensa ja ilmaista ne toiselle rauhallisesti ja ystävällisesti, sekä toista että itseään kunnioittaen.

Aloita siitä, että keskustelet ensin itsesi kanssa. Mitä sinä toivot, mitä tarvitset? Rakastava puoliso on aidosti kiinnostunut kuulemaan toisen mielipiteitä ja ajatuksia. Kun sinä rohkaistut jakamaan omiasi, voi olla, että suhteeseenne tulee ihan uudenlaista henkistä läheisyyttä, joka voi syntyä vain ajatusten ja tunteiden jakamisen kautta.

Olet oikealla tiellä. Toivon sinulle rohkeutta kasvaa vahvaksi aikuiseksi naiseksi. Aito rakkaus kestää sen ja voi entistä paremmin sen myötä.

Paula, perheneuvoja

KYSYMYS: Löysin viime kesänä ihanan miehen ns. uudelleen. Olemme siis olleet yhteyksissä noin puoli vuotta. Olemme käyneet yhteisiä reissuja jne. Nyt jokin viikko sitten olin kuskina ja mies pyysi jäämään hänen luokseen kotiaan (asuu väliaikaisesti kotona vanhempiensa luona) eli tuolloin tapasin myös hänen perheensä ensi kerran. Seksi on aikaisemmin ollut pelkkää seksiä, nyt se tuntui ja olikin ehkä jotain paljon enemmän. Mies ei oikein osaa näyttää/puhua tunteistaan. Hän on paljon töissä ja kiireinen joka tuli myöskin hänen äidin suusta selväksi.. miehestä ei oma aloitteisesti kuulunut tuon yön jälkeen mitään ja onkin ollut aika nihkeä keskustelemaan yhtään mistään.. miten siis voisin saada selville mitä hän haluaa. Villiä seksiä sillon tällöin vai voisiko tällä suhteella olla pohjaa jollekkin vakavammallekkin?

Kärsimätön

VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Voin hyvin kuvitella, että olet kärsimätön ja malttamaton, kun suhde ihanan miehen kanssa on ikään kuin nytkähtänyt askeleen eteenpäin.

Monesti oman perheen esittely uudelle tuttavuudelle kertoo siitä, että suhteen uskotaan jatkuvan ja toisen tahdotaan tulevan osaksi omaa elämänpiiriä. Onko tässä tapauksessa juuri näin vai jotain muuta, sitä emme voi tietää. Kerrot, että hänestä ei ole kuulunut sen yön jälkeen mitään oma-aloitteisesti. Se tarkoittanee sitä, että hän on kuitenkin vastannut sinun viestintääsi, mutta ollut passiivinen sinun suuntaasi. Onko nihkeys nyt siis lisääntynyt vai hän toiminut samalla tavalla aiemminkin?

Mietit nyt, haluaako mies vakavampaa suhdetta kanssasi, välittääkö hän sinusta oikeasti. Ainoa, joka pystyy antamaan sinulle sen vastauksen, jota kärsimättömästi kaipaat, on mies itse. Voi olla, että hän on hämmentynyt tai ehkä hän on itsekin epätietoinen siitä, mitä tuntee sinua kohtaan ja mitä suhteeltanne haluaa. Silloin asiasta puhuminen voi tuntua vaikealta. Se on kuitenkin ainoa tapa selvittää tilanne.Pelkkien arvailujen ja tulkintojen varassa eteneminen voi viedä harhaan. Jos oletat, että hän ei välitä sinusta, kun ei sitä oma-aloitteisesti suoraan osoita ja sano, ja sen takia jätät hänet, voi olla, että menetätte molemmat mahdollisuuden hyvään suhteeseen. Jos taas oletat hänen tunteittensa olevan samat kuin sinun ja siksi jäät roikkumaan suhteeseen, johon hän saattaakin suhtautua ihan toisella tavalla, voi olla, että satutat itseäsi. Tai joku kolmas vaihtoehto jne. Ymmärsit varmaan pointtini.

Ennen kuin aloitat The Keskustelun, on tärkeää, että olet ensin selvittänyt omat tunteesi ja toiveesi. Ole valmis kertomaan omalta osaltasi mitä tunnet häntä kohtaan ja mitä toivot suhteeltanne. Hyvä tapa aloittaa vaikea keskustelu on kertoa ensin itse omat ajatuksensa. Toisen voi olla sitten helpompi jatkaa siitä.

Sinun kannattaa ehkä miettiä omassa päässäsi valmiiksi myös se vaihtoehto, että miehelle riittääkin tässä elämäntilanteessa pelkkä seksi ilman sen suurempaa sitoutumista. Riittääkö se sinulle? Jos toivot seurustelua, kerro se. Mieti, mitä asioita toivot parisuhteelta, mitä tarvitset. Voitte yhdessä miettiä, kohtaavatko toiveenne ja tarpeenne.

Tärkeä elementti seurustelun aloittamisessa on myös ajoitus. Vaikka molemmilla olisi vahvat tunteet, voi väärä ajoitus pilata koko suhteen. Teidän tapauksessanne mietin hänen elämäntilannettaan työ- ja asumistilanteen kannalta.

Mieti siis, mitä haluat hänelle kertoa ja sitten sopivassa tilanteessa sano se. Kysy hänen ajatuksiaan lempeästi, mutta suoraan. Vaihtoehdot ovat, että olet sen keskustelun jälkeen joko onneton tai onnellinen, mutta ainakaan toivottavasti et enää epätietoinen.

Toivon sinulle rohkeutta ja teille molemmille onnellista parisuhdetta yhdessä!
Paula, perheneuvoja