KYSYMYS: Seurustelin ennen miehen kanssa, joka on minua vuoden vanhempi, mutta minä petin häntä henkisellä tasolla. Suhteemme kesti melkein puolitoista vuotta. Meillä on sellainen erikoinen yhteys, jota ei ole jokaisella parisuhteessa olevalla, joten koen, että hän oli minun "se oikea”.
Minä petin häntä henkisesti ja erosimme. Kuukauden säädimme ja sekoilimme toistemme kanssa, kuin olisimme vieläkin olleet yhdessä.
Sitten hän löysi toisen tytön. Seurustelee hänen kanssaan. Tyttö on pettänyt ennen eksääni hänen kumppaniaan fyysisesti.
Eräänä päivänä eksäni tuli luokseni, koska halusi puhua meidän asiat halki. No, me puhuimme, kunnes hän pyysi minua lämmittämään häntä, koska minun asunnossa on kylmä. Minä lämmitin, koska rakastan häntä liikaa. Sitten me halailimme. Hän kertoi minulle, että rakastaa minua vielä, mutta rakastaa myös nykyistään. Molemmat olemme erittäin sekaisin tämän myötä. Hän oli neljä tuntia luonani ja lähtiessään halasi ja pussasi minua poskelle.
Sitten viikon päästä kohtaamme sattumalta ja hän ehdottaa, että tulisi käymään luonani. Juttelimme taas ja olimme kuin parhaat ystävät. Naljailimme ja naureskelimme. Sitten me taas halailimme ja olimme. Hän veti minut päälleen eikä päästänyt pois. Silitteli minua ja katseli minua. Sitten hän riisui minut. Yritin estellä todella kauan, mutta luovutin. Yritin estää häntä tekemästä virhettä. Pyysin, että ajattelisi miltä hänen nykyiseltään tuntuu ja itkin, kuinka en halua satuttaa ketään. Sitten se tapahtui. Hän petti nykyistään. Harrastimme seksiä. Sitten hän katui sitä hetken ja teimme sen uudestaan.
Nyt en tiedä mitä minä ajattelisin. Emme halua kertoa kenellekkään, mutta mitä voimme tehdä? Hän tietää ettei halua olla minun kanssa enää. Ainakin kovasti väittää. Mutta mitä pitäisi tehdä? Olen sekaisin ja en voi lopettaa hänen rakastamista. Haluamme olla kuitenkin väleissä, mutta en tiedä pystynkö tunteideni takia ja tämmöisen soutamisen ja huopaamisen takia varsinkin kun hän saa minut toivomaan ja luulemaan kaikenlaista! Haluaisin meidät vain takaisin yhteen.
Nimim. Epätoivoinen Vailla Suuntaa, 17 vuotta
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi. Nimimerkkisi jo oikeastaan kertoo paljon tilanteestasi ja tunteistasi. Olet ajautunut ja eksynyt epäselvään suhteeseen ja tunnet siinä ahdistusta. Kysymyksesi luettuani en ihmettele yhtään, että tunnet epätoivoa. Suhteenne on sisältänyt paljon edestakaista liikettä; eroamista, paluuta yhteen, kompastelua, pettämistä, uutta yritystä... Ei ihme, että olet sekaisin. Kuvailemasi kaltainen tilanne olisi kuluttava kenelle tahansa. Elämässä ei tarvitse aina määrätietoisesti edetä kohti päämäärää, mutta on tärkeää, että on jotain liikettä kohti parempaa. Tuntuu, että olette juuttuneet "soutamiseen ja huopaamiseen", kuten kirjoitat.
Ihmisestä luopuminen tai irrottautuminen on joskus todella vaikeaa. Silloinkin, kun on tunne siitä, että tämä suhde ei ole sitä, mitä sen pitäisi olla. En tiedä, mitä tarkoitat "henkisellä pettämisellä", mutta luulen, että sekin osaltaan kertoo siitä, että alusta alkaen teidän on ollut vaikea sitoutua ja pysähtyä toistenne kohdalla. Jostain syytä, kuitenkin, palatte aina, tavalla tai toisella, toistenne luokse. Kuullostaa siltä, että tuo irtipäästäminen on teille molemmille vaikeaa. Ehkä siksi hän käy edelleen "lämmittelemässä" luonasi, vaikka on jo toisessa suhteessa, ehkä maailma tuntuu kylmältä ilman sinua.
Minuun teki vaikutuksen, se että tunnistit itsessäsi sen, ettet "halua satuttaa ketään" tai, että kehotit miestä ajattelemaan nykyistä kumppianiaan ja hänen tunteitaan. Tämä osoittaa se, että olet empaattinen ja kykenet näkemään myös suhteenne ulkopuolelle.
Luuletko, että voisit päästää hänestä irti? Vaikka vähäksi aikaa ja miettiä, ja kuullostella, miltä se tuntuu. Ymmärrän, että erossa oleminen sattuu, mutta sattuuko se yhtä paljo,n kuin kuvailemasi tunne toivon heräämisestä ja sen menettämisestä? Voiko erossa olo sattua yhtä paljon, kuin se tyhjyys, jota koet kun hän lähteekin luotasi "lämmmittämisen" jälkeen ja jäät yksin? Sattuuko se yhtä paljon, kuin tunne siitä, että satutat jotakuta ulkopuolista?
Luulen, että näiden kysymysten miettiminen on helpompaa muualla kuin "soutuveneessä eksyksissä matkalla ei minnekään". Tarvitset ympärillesi hetken rauhaa ja tyyntä, silloin kuulet vastauksetkin selvemmin.
Kirjeen alussa kerrot, että välillänne oli "erikoinen yhteys" . Se on hienoa; sitä tunnetta ja kokemusta ei kukaan ole ottamassa sinulta pois. Saat tallentaa sen itsellesi kokemukseksi ja aarteeksi. Ehkä joskus tulee joku toinen, joka tuntee erityiseltä, vaikka eri tavalla.
Vastasinkohan sinulle mitenkään, vai kysyinkö vaan kanssasi lisää. Toivotttvasti löydät vastaukset itsestäsi. Minä ainakin uskon niin.
KYSYMYS: Muutettiin vaimon kanssa erilleen syksyllä, hän ilmoitti vaan, että haluaa olla yksin. Oltiin yli 20 vuotta yhdessä.
Olihan meillä välillä kaikkia hankaluuksia suhteen aikana. Edelleen olemme kavereita ja pidetään yhteyttä. Itse ajattelen häntä vielä koko ajan ja välillä on tosi huonoja hetkiä, jolloin turvaudun alkoholiin. Rakastan häntä vielä todella paljon ja haluaisin hänet luokseni, tiedän, että hänkin välittää minusta, mutta ei kuulemma enää “sillä tavalla”. Onkohan konsteja, miten voisin yrittää häntä takaisin luokseni vielä vai onko kaikki loppu?
Mies, 41
VASTAUS: Kuulostaa siltä, että erilleen muuttamisen syyt ovat sinulle suurelta osin kysymysmerkkejä. Elitte yhdessä parikymmentä vuotta ja vaikeuksiakin oli, sen kerrot. Sinä rakastat vaimoasi vielä, ja hänkin välittää sinusta, mutta "ei sillä tavalla".
Tarina kuulostaa ymmärrettävältä. Ollaan yhdessä ja eletään kohtuullisen mukavasti. Vähitellen etäännytään, kumpikin tekee omia juttujansa, ei puhuta kovinkaan paljon, vaikeista asioista saattaa jäädä selvittämätöntä pahaa mieltä hampaan koloon. Jonakin päivänä toinen sitten kokee, että suhteessa ei enää ole tarpeeksi läheisyyttä ja haluaa lähteä, koska kipinä on hiipunut. Tämä on yksinkertaistettu kuvaus, arvaus paremminkin. En tiedä, menikö se teillä näin tai yhtään tähän suuntaankaan, mutta siitä olen varma, että teidän kannattaisi istua kaikessa rauhassa alas ja puhua.
Ehdota vaimollesi vaikka, että kumpikin listaa paperille kysymyksiä, joita haluaisi kysyä toiselta. Kysymykset voivat liittyä menneisiin tapahtumiin tai tämänhetkisiin odotuksiin, ihan mihin tahansa. Varatkaa sitten aikaa ja rauhallinen tilanne, jossa puhelimet eivät soi eivätkä muutkaan häiriöt uhkaa ja käsitelkää kysymyksenne yksi kerrallaan. Toinen kysyy, toinen vastaa. Sitä, joka on kulloinkin vastaamassa, ei saa keskeyttää. Kysyjä ei puolustaudu eikä korjaile puhujaa ("Ei se noin mennyt, vaan...").
Olennaista on kuunnella, mitä toinen on kokenut, miltä hänestä on tuntunut. Kun vastaaja on saanut rauhassa vastata omalla tavallaan, kysyjä saa kommentoida ja selittää asiaa omalta kannaltaan. Sitten siirrytään seuraavaan kysymykseen.
Jos tilanne alkaa mennä päälle puhumiseksi, on syytä pitää tauko ja rauhoittua kunnolla. Jos tuntuu, että keskustelua ei kahden kesken synny tai se menee koko ajan riitelyksi, suosittelen pariterapiaa avuksi.
Riippumatta siitä, eroatteko vai löytyykö yhdessä jatkamiselle mahdollisuus, kumpikin hyötyy siitä, että saatte selvitetyksi, mikä tähän tilanteeseen on johtanut ja mitä toivoisitte toisiltanne.
Älkää unohtako hyvää palautetta. Kertokaa toisillenne siitäkin, mitä toisissanne arvostatte.
Ja vielä sinua ajatellen: älä hoida pahaa oloa alkoholilla. Mitä muuta voisit tehdä silloin, kun olo on vaikea? Kenen kanssa voit jutella, mitä harrastaa? Jos lähdet vaikkapa vain lenkille, osa pahasta olosta hälvenee matkan varrelle. Pääset kyllä eteenpäin päivä kerrallaan. Tulee aika, jolloin voit paremmin, vaikka sitä ei huonona hetkenä kykene uskomaan. Ja keskusteluapua kannattaa hakea yksinkin.
Suhdeklinikan artikkelisarjassa etsitään ratkaisuja parisuhteen pahimpiin solmukohtiin. Viime kerralla tutustuimme Seksin sääntöihin parisuhteessa. Tällä kertaa aiheena on sitoutuminen. Tai sen kammo.
Uusi artikkeli julkaistaan Suhdeklinikalla kerran kuukaudessa.
______________________________________________________________________________
Olemme kohdanneet jännän dilemman. Parisuhteen solmiminen on nykyään täysin vapaaehtoista, mutta sen onnistuminen näyttää puolimahdottomalta. Hyvänä uutisena voidaan pitää avioerojen suhteellisen kasvun hiipumista. Huono uutinen on, ettei onnellisten avioliittojen määrä ole suhteessa kasvanut. Valinnanvapaus ei aina tuo onnea.
”Sitoutumisen perusta näyttäisi nykyään olevan enemmänkin se, miten minä voin, kuin se miten meillä menee”, väittää kirkkohallituksen kasvatus ja perheasiat -yksikön johtaja Päivi Kähkönen.
Kähkönen on tehnyt pitkän työuran kirkon perheneuvonnassa. Hän on koulutukseltaan psykologian lisensiaatti ja paripsykoterapeutti.
Parisuhteen kakarat
Kähkösen mukaan onnellisuuden vaatimukset ovat kasvaneet ja korostuneet. Tylsyys- ja ärsytyskynnys on madaltunut. Pettymyksiä on vaikea sietää. Kun epävarmuus on lisääntynyt, on ihmisillä jatkuva tarve todistaa suhteen hyvyys ja tyydyttävyys.
Ihmisten tapa sitoutua on muuttunut kaikilla elämänalueilla. Parisuhteen lisäksi työhön, vanhemmuuteen ja harrastuksiin sitoutuminen tuntuu olevan ihmisille yhä vaikeampaa. Kähkösen mielestä sitoutuminen näyttää muuttuneen aiempaa lyhytaikaisemmaksi, tunneperäisemmäksi ja tunne-ehtoisemmaksi, ja se on jatkuvan arvioinnin kohteena.
”Jos sitoudut yhteen, kaikki muut vaihtoehdot rajautuvat pois. Tämä herättää ihmisissä epävarmuutta ja ahdistustakin. Apua, onko tämä nyt se oikea? Onko tämä ihminen minulle paras mahdollinen?”, kysytään.
Romanttisen rakkauden ihanne ja yhteisten arvojen mureneminen on johtanut parien sitoutumiseen lähinnä ykköstyylin mukaan.
”Aiemmin sitoutumista määritteli nykyistä enemmän velvollisuus. Nyt sitoutumisen perustana ovat omat halut ja tunteet. Niin kauan kun olen onnellinen ja saan suhteesta paljon, olen sitoutunut”, Kähkönen kuvailee.
Valinnanmahdollisuuksien lisääntyminen ei sitoutumista koskevien tutkimusten mukaan ole kuitenkaan johtanut onnellisten liittojen lisääntymiseen. Vastuu omista valinnoista koetaan raskaampana kuin aikaisemmin.
Aikuisen sitoutuminen toiseen vaatii tunteiden lisäksi myös tietoista päätöksentekoa ja tahtoa.
”Vihkikaavassa kysytään tahdotko, ei rakastatko. En todellakaan väheksy rakastumisen ja tunteiden merkitystä, mutta vuosien saatossa parisuhde on ennen kaikkea tahdon asia. Tunteet vaihtelevat, eikä pelkän tunteen varaan voi rakentaa pitkäaikaista ihmissuhdetta”, Kähkönen sanoo.
Mikä on oma kiintymystyylisi?
Psykologit ovat yksimielisiä siitä, että varhaisen vuorovaikutuksen malli vaikuttaa ihmisen kykyyn sitoutua aikuisiän ihmissuhteissa. Jos on lapsena saanut läheisyyttä ja on turvallisesti saanut kiintyä vanhempaansa tai huoltajaansa, on taitavampi liittymään toiseen ihmiseen myöhemmissäkin suhteissa.
Kiintymystyyli vaikuttaa paitsi kykyyn sitoutua ja olla läheisessä ihmissuhteessa, myös tapaan solmia uusia suhteita.
1. Turvallisesti kiintyneet
- Myönteinen käsitys itsestä ja muista
- Luottamus ja erilaisuuden hyväksyminen
- Eivät pelkää sitoutumista
2. Itseriittoisesti kiintyneet
- Myönteinen käsitys itsestä ja kielteinen käsitys muista
- Riippumattomuudentunne tärkeää, itsensä suojaaminen välttämällä läheisiä suhteita
- Välttävät sitoutumista
3. Takertuvasti kiintyneet
- Kielteinen käsitys itsestä, myönteinen käsitys muista
- Kaipaavat muiden hyväksyntää, eivät arvosta itseään
- Tunteet ovat voimakkaita
- Sitoutuvat pakonomaisesti
4. Pelokkaasti kiintyneet
- Kielteinen käsitys itsestä ja muista
- Sekä itsearvostus että muiden arvostus heikkoa
- Suojautuvat hylkäämiseltä välttämällä läheisiä ihmissuhteita
_______________________________________________________________________________
Sitoutuminen on eri asia kuin riippuvuus
Sitoutuminen on oma vapaa valinta, johon kuuluu vastuu ja tietoisuus omista tunteista ja tarpeista, sekä kyky sietää läheisyyttä. Riippuvaisuus on sisäistä pakkoa ja pelkoa, sekä kyvyttömyyttä tunnistaa omia tarpeita ja tunteita. Toiseen ripustaudutaan, vaikka läheisyyden sietäminen on vaikeaa.
Vanhempien eron kasautuvat vaikutukset
Yhä useampi on itse avioerolapsi. Vaikuttaako omien vanhempien ero sitoutumishaluun?
Päivi Kähkösen mukaan pitkittäistutkimuksissa on todettu, että vanhempien avioeron kokeneilla lapsilla voi olla myöhemmin elämässään vaikeuksia solmia läheisiä ihmissuhteita. Hylätyksi ja torjutuksi tulemisen pelko voi olla voimakas.
”On todettu, että vanhempien eron vaikutus nousee esille aikuisuudessa, eli lasten näkökulmasta vanhempien ero on kumulatiivinen kokemus. Eron vaikutukset voimistuvat ajan myötä ja kasvavat huippuunsa omaa elämänkumppania valittaessa ja perhettä perustettaessa.”
”Nykyisin on yhä enemmän ihmisiä, joilla ei ole parisuhteessa elämisen mallia kotoa. Silloin odotukset parisuhdetta ja perhe-elämää kohtaan voivat olla epärealistiset”, Kähkönen sanoo.
Haluavatko kahden kodin lapset aikuisena turvallisen ja tiiviin parisuhteen, vai onko heidän vaikea sopeutua saman katon alla jatkuvasti asuvaan kumppaniin?
”Ero on aina suru ja menetys. Erityisesti se on sitä lapsille. Eron vaikutukset lapsiin ovat pitkälti riippuvaisia siitä, kuinka hyvin vanhemmat kykenevät eron jälkeen toimimaan yhdessä lasta koskevissa asioissa.”
Arjen sietämättömyys
”Romanttisen rakkauden ja huuman ihannointi on johtanut siihen, että parisuhteeseen heittäydytään täysillä, ja odotetaan suhteen jatkuvan samanlaisena. Kun arki ja vaikeudet alkavat, ei jaksetakaan. Sitoutuminen näyttäytyy määräaikaisena. Ei ehkä ymmärretä sitä, että vaikeudetkin kuuluvat asiaan”, Kähkönen kuvailee.
Arki on extreme-laji. Se on useimmiten tylsää, ja raskastakin. Aikuisuuden velvollisuudet voivat tulla yllätyksenä. Syy kurjuuteen ei aina ole kumppanissa.
Kähkönen on tavannut paljon pareja, joiden elämässä on tapahtunut suuria elämänmuutoksia lyhyessä ajassa. Parit ovat uudessa tilanteessa usein ahdistuneita ja ymmällään. Heille on usein helpottavaa kuulla näiden tunteiden olevan normaaleja ja usein ohimeneviä. Jos tuoreelle parille on ripeään tahtiin syntynyt pari lasta, on rakennettu talo ja vaihdettu työpaikkaa, ei ole ihme, jos ahdistaa ja elämä toisen kanssa tuntuu välillä vaikealta. Suuriin elämänmuutoksiin sopeutuminen vaatii aikaa, eikä välttämättä tapahdu molemmille puolisoille samaan tahtiin.
Arki on Kähkösen mukaan extreme-laji. Se on useimmiten tylsää, ja raskastakin. Aikuisuuden velvollisuudet voivat tulla yllätyksenä. Syy kurjuuteen ei aina ole kumppanissa.
”On paljon myös ulkopuolisia syitä, jotka vaikuttavat perheen elämään.”
Kähkönen kannustaa tutustumaan kumppaniin hyvin ennen kuin muuttaa saman katon alle ja/ tai perustaa perheen. Kaikilta yhteiselo ei suju.
”Onko niin, että seurusteleminen ei ole enää muodissa? Seurusteluaika on toisen tutkailua, omien tunteiden kuuntelua. Usein suhteessa edetään varsin vauhdikkaasti – muutetaan yhteen ja hankitaan lapsia. Ihmisillä on aika ruusunpunaiset käsitykset yhteisestä elämästä”, Kähkönen sanoo.
Sitoutumiskammoiset muiden riesana?
Sitoutumiskammoa pidetään läheisyyden pelkona. Parisuhteeseen sitoutuminen on olemisen ideaali. Ajatellaan että terve aikuinen osaa sitoutua.
”Sitoutumiskammossa voidaan ehkä nähdä hyvänä puolena se, että silloin ymmärretään sitoutumisen merkitys, suhteeseen ei niin vain heittäydytä”, sanoo Kähkönen.
”Joillekin toimii hyvin se, että työ on tärkein ja on kuitenkin se kumppani rinnalla. Kukaan ulkopuolinen ei voi määrittää, miten kahden ihmisen tulisi elää yhdessä, tai miten syvästi asioita tulisi jakaa”, Kähkönen lisää.
”Sitoutumattomuus voi olla ihmisen itsensä näköistä elämää. Jos olet jonkun kanssa yhdessä, et voi ajatella vain itseäsi, mutta on myös ok olla sitoutumatta. Ihmisen elämän ja arvon mitta ei ole se, että olet sitoutunut toiseen ihmiseen. Mutta on rehellistä sanoa toiselle heti, jos ei koe olevansa valmis tai halukas sitoutumaan. On sanottava, että hei, en lupaa mitään”, Kähkönen muistuttaa.
”On oma valinta, lähteekö tähän suhteeseen. Ei voi esimerkiksi syyttää toista lapsettomuudesta, jos kumppani on sanonut jo alussa, ettei halua lapsia.”
Miksei se muutu?
Valitse kumppani, jonka puutteiden kanssa pystyt elämään.
”Suhteeseen ei voi lähteä ajatuksella, että toinen täyttää kaikki tarpeeni ja toiveeni. Odotukset toista kohtaan voivat joskus olla suhteettoman suuret”, Kähkönen kertoo.
”Hyväksy toinen sellaisena kuin hän on. Voit muuttaa vain itseäsi. Toisen persoonaa ei voi muuttaa. Omat tarpeet ja toiveet on hyvä sanoa ääneen. Kun toinen tulee tietoiseksi niistä, hän voi kysyä itseltään, voinko luopua jostakin toisen hyväksi. Luopumisen ja joustamisen on oltava vastavuoroista.”
”Toimiva kommunikaatio ja vuorovaikutus ovat keskeinen asia suhteessa. Jos kommunikaatiota ei ole, tiputaan kärryiltä siitä, mitä kumppanille kuuluu ja miten hän voi. Parisuhteesta tulee olosuhde. Onneksi kommunikaatiota voi kehittää, sitä voi oppia. Se vaatii tahtoa oppia itsestä, toisesta ja elämästä”, kannustaa Kähkönen.
Päivi Kähkönen toivoo lisää parisuhdetietoa kaikille. Suhteessa olemisen perusteita pitäisi opettaa jo peruskoulussa, ja viimeistään synnytysvalmennuksessa tulisi käydä läpi, miten kahdesta tulee kolme. Pariskunnan suhteessa on vain yksi ihmissuhde, mutta perheen kasvaessa suhteiden ja kommunikaation määrä moninkertaistuu.
Vaativat nuoret naiset
Päivi Kähkönen huomasi pariskuntien kanssa työskennellessään pohtivansa joskus nuorten miesten vapautusrintaman perustamista:
”Työssäni kohtasin aika ajoin varsin vaativia nuoria naisia, ja työ- ja kotirintamalla nurkkaan ajettuja nuoria miehiä. Tasa-arvoajattelu saattaa toisinaan johtaa siihen harhaan, että kaiken täytyy koko ajan mennä tarkkaan fifty-fifty. Näinhän ei voi olla, ja kyse onkin tuolloin syvemmästä epäluottamuksesta toiseen”, Kähkönen täräyttää.
”Tarvitaan joustamista, kompromisseja ja neuvottelutaitoa. On luotettava siihen, että kun minä teen nyt tämän, niin toinenkin tekee jossain vaiheessa oman osansa. Läheisessä suhteessa on outoa pitää tarkkaan kiinni vain omista eduista ja pelätä, että antaa enemmän kuin saa.”
Kähkösen mukaan tehtävien laskijoiden suhteesta herää kysymyksiä: onko suhteessa hyvä olla? Voinko olla oma itseni?
”Toki on myös vaativia miehiä. Hyvässä suhteessa ei vaadita toiselta mitään. Voidaan olla levollisesti ja luottavaisesti - ja esittää toiselle toiveita”, sanoo Kähkönen.
Sitoutuminen on tekoja
Sitoutuminen toiseen on tunteen, taidon ja tahdon lisäksi myös tekoja. Ne kertovat sitoutumisesta. Miten suhde saadaan toimimaan?
Kähkösen mukaan ihmiset eivät välttämättä halua kuulla seuraavaa:
”Miten paljon olen valmis uhrautumaan ja tekemään kompromisseja? Miten paljosta olen valmis luopumaan toisen hyväksi? Ei voi ajatella vain minäminäminä, tilalle on tultava me-ajattelu. Mutta uhrautumisen on oltava vastavuoroista. Jos vain yksin joustaa ja luopuu, uhriutuu ja lopulta katkeroituu.”
Aiemmin ajattelin, että lapset ovat vahva este erolle. Nyt toivon, ettei lapsi olisi ainoa syy pysyä yhdessä. Se on liian iso rasti lapselle.
Ihmissuhteet vaativat aikaa ja läsnäoloa. Oman ajan jakaminen on arvovalinta.
”Kun ei ole aikaa jakamiselle ja keskustelulle, alkaa helposti kertyä asioita, jotka jäävät puhumatta ja sanomatta. Välimatka kasvaa ja lopulta ollaan kaukana toisistaan. Yhteys katkeaa. Sen välttämiseksi on tärkeää vaihtaa kuulumisia joka päivä”, Kähkönen neuvoo.
”On hieman surullista, että olen alkanut miettiä onko tänä päivänä enää realistista ajatella, että ihminen sitoutuisi elämänsä aikana vain yhteen ihmiseen. Tarkoitan pitkän koko elämän kestävän suhteen ihannetta. Toisaalta ihminen voi olla suhteessa vuosikymmeniä sitoutumatta siihen lainkaan. Pitkä parisuhde tarjoaa parhaimmillaan kasvun mahdollisuuden. Parisuhteessa on monta vaihetta, ja pitkässä suhteessa on tavallaan sisällä monta suhdetta, ihmisethän muuttuvat iän ja elämän mukana.”
Kähkönen on muuttanut näkökulmaansa myös eroon ja lapsiin.
”Aiemmin ajattelin, että lapset ovat vahva este erolle. Nyt toivon, ettei lapsi olisi ainoa syy pysyä yhdessä. Se on liian iso rasti lapselle. Toivon että lapsi olisi syy tehdä parisuhteen vuoksi kaikki mahdollinen.”
Uskalla haaveilla
Elämä on riskejä pullollaan, mutta niihin ei kannata jäätyä.
”Vaikeudet kuuluvat elämään. Suhteessa eläminen haastaa, mutta on myös voimavara. Hyvä parisuhde lisää ihmisen hyvinvointia ja antaa suojaa elämän vastoinkäymisissä”, Kähkönen sanoo.
Monet varmistelevat elämässään kaikkea.
”Erehdymme luulemaan, että elämä on hallittavissa. Jokaisella on asioita, joihin voi vaikuttaa, mutta on paljon, mitä ei voida hallita. On oltava valmis jatkuvaan muutokseen, sopeutumiseen ja joustamiseen”, Kähkönen muistuttaa.
”Yksi sitoutumista vahvistava tekijä on suhteen tulevaisuuden näkeminen ja luominen. Yhteiset tulevaisuudensuunnitelmat ovat tärkeitä, vaikka ne eivät toteutuisikaan.”
Elämässä tarvitaan ponnistelujen lisäksi myös onnea. Kähkösen mukaan eräässä tutkimuksessa todettiin jopa kahden kolmesta sitkeästi onnettomassa liitossa pysyneistä olevan viiden vuoden kuluttua onnellisia, ilman yhtäkään parisuhdekurssia tai terapiaistuntoa. Sattumakortti kannattaa joskus katsoa.
Lähteet:
- Kirkkohallituksen kasvatus ja perheasiat -yksikön johtajan Päivi Kähkösen haastattelu 13.2.2014.
- Päivi Kähkösen esitelmä: Parisuhdepäivät 29.-30.10.2012.
KYSYMYS: Olen 25-vuotias nainen. Olemme seurustelleet mieheni kanssa neljä vuotta, josta puolitoista vuotta naimisissa. Alusta alkaen olemme riidelleet paljon. Toisaalta kun on mennyt hyvin, senkin olemme näyttäneet selvästi. Avioliiton aikana riidat ovat pahentuneet: tosi fyysisiä riitoja, haukkumista, halveksumista, puhumattomuutta.
Viime kesä toi tullessaan muutoksia kun muutimme aivan eri puolelle Suomea töideni perässä. Alku sujui hyvin, kai jotenkin ajattelimme, että muutokset olisivat uusi alku myös suhteellemme. Pian asiat muuttuivat kuitenkin yhtä huonoon tilanteeseen kuin aiemminkin. Lisäksi mieheni sai kuulla saavansa töitä toiselta paikkakunnalta. Suunnittelimme elämäämme sen mukaan, että elämme viikot erillämme ja viikonloppuisin mies ajaa tänne kotiimme. Kuitenkin hetki ennen töidensä alkamista mies lähti reissuun ilmoittamatta tarkemmin suunnitelmistaan, minne menee ja milloin tulee.
Hänestä ei kuulunut mitään. Sitten noin viikon jälkeen eräänä päivänä kun tulin töistä, mies oli muuttoauton kanssa tullut paikalle ja tyhjännyt kodista kaiken itselleen kuuluvaksi luokitelleen: toisinsanoen kaiken elektoniikan koko talosta pyykinpesukoneineen, mikroineen, tv:neen ja tietokoneineen. Myös lamput hävisivät katosta. Allekirjoitimme eropaperit emmekä olleet tekemisissä.
Yritin tosin aluksi ottaa yhteyttä mieheen, mutta turhaan. Kävin jo mielessäni läpi eroposessia. Kahden kuukauden kuluttua mies alkoi ottaa yhteyttä ja tuli nöyrällä mielellä käymään. Hän teki paljon voittaakseen minut takaisin. Kun näin lopulta kävi, tuntuu nyt että arki on muuttunut jälleen pelkäksi riitelyksi.
Riitelemme suurimman osan viikonlopuista, kun näemme ja nykyään myös suurimman osan arkiviikoista, vaikka emme töiden takia näekään. Vuorovaikutus välillämme on kankeaa. Apua tuntuu olevan vaikea saada yhdessä koska asumme viikot erillään ja perheneuvonnassakin ajat ajoittuvat viikolle. Tämänhetkinen tilanne tuntuu vaikealta ja ahdistavalta. Pohdin jälleen paljon eroa. En tiedä mitä tulisi tehdä. Väkivaltaa ei kuitenkaan ole asumuseron jälkeen ollut.. Epätoivoinen, 25
VASTAUS: Kuulostaa siltä, että yhteinen elämänne on ollut vaihtelevaa ja suurelta osin myrskyistä koko suhteenne ajan. Erityisen huolestuttavaa on mainitsemasi fyysinen käsiksi käyminen. Positiivista on se, että väkivalta on viime aikoina pysynyt poissa. Onko se merkki hiukan paremman riitelytavan oppimisesta? Vaikuttaa siltä, että eron aikana miehesi - ja varmaan sinäkin - pohditte suhteenne hyviä ja huonoja puolia ja päädyitte sitten yrittämään yhdessä uudelleen. Teillä on nyt mahdollisuus kokeilla, saatteko suhteenne toimimaan.
Jokainen pari saa aikaan riitoja tai mykkäkouluja. Olennaista on kiinnittää huomiota riitelytapoihin. On tärkeätä oppia tunnistamaan omia tuntemuksiaan. Mistä huomaan, että kiukkuni menee kohta yli rajojen niin, että alan huutaa, loukata, haukkua tai jopa käydä käsiksi? Miltä minusta alkaa tuntua vähän ennen sitä? Tuossa tilanteessa sydämen syke kiihtyy, verenpaine kohoaa, adrenaliinia virtaa elimistöön ja hengitys tihenee. Koko keho alkaa jännittyä ja alkukantaisesti valmistautua taisteluun tai pakoon. Siinä olotilassa ei enää tule sanotuksi mitään järkevää. Kun oppii tunnistamaan tätä tapahtumasarjaa itsessään, pystyy riittävän aikaisin ottamaan aikalisän eli poistumaan toiseen huoneeseen tai ulos. Ulkona on syytä pysyä jonkin aikaa, jotta saa kunnolla rauhoitetuksi itsensä. Takaisin toisen luo voi palata sitten, kun on ehtinyt miettiä, mitä oikeastaan haluaa sanoa ja miten. Jos riita alkaa leimahtaa uudelleen, tarvitaan uusi aikalisä.
On tärkeätä sopia etukäteen siitä, että kesken jäänyt asia puhutaan loppuun aikanaan, kummankin rauhoituttua. On myös selvää, että se, joka ottaa tilanteessa aikalisän, ei ole riidassa häviäjä eikä voittaja. Hän vain ottaa vastuun omista tunteistaan.
Syvemmällä tasolla on tarpeen miettiä, mikä teitä riitelyttää. Millaisia tunteita kummallakin on sisällään? Pettymyksiä, hylätyksi tulemisen pelkoa, mustasukkaisuutta, kaipausta toisen luo, huomion tarvetta...? Voisiko tunteitaan ja tarpeitaan ilmaista riitelemättä? Jotkut onnistuvat keskustelemaan tai ainakin aloittamaan keskusteluita sähköpostitse. Silloin kirjoittaja ehtii rauhassa miettiä, mitä haluaa sanoa, eikä lukijakaan purskauta heti ulos ensimmäistä reaktiotaan. Oli keskustelutapa mikä tahansa, ilmaiskaa myös myönteisiä asioita. Hyvä palaute kannustaa eikä lannista.
KYSYMYS: Olemme molemmat akateemisesti koulutettuja ja meillä on vaativa työelämä. Olemme olleet yhdessä noin yhdeksän vuotta avoliitossa.
Suhteemme aikana seksin vähäisyys on häirinnyt lähinnä minua.
Viimeisen vuoden aikana olemme rakastelleet kerran. Olen ottanut myös asian puheeksi ja saanut vastaukseksi, että mikään suhde ei ole täydellinen ja ihmiset muuttuvat toisenlaisiksi. En ainakaan voisi kuvitella, että menisin naimisiin hänen kanssaan ja suhde jatkuisi entisellään. Hän ei oma-aloitteisesti ole koskaan puhunut mistään tunteista. Ja kysyttäessä sanoo, että kaikki on hyvin ja loukkaantuu lähinnä kysymyksestäni.
Olemme molemmat aktiivisia ja urheilullisia noin 30-vuotiaita aikuisia. Pidämme yhdessä joistakin asioista, mutta lähinnä nykyään vain lomamatkat ulkomaille ovat sellaista aikaa, jolloin olemme kahdestaan.
Olen itse viime aikoina tullut siihen tulokseen, että voisin olla onnellisempi jonkun toisen ihmisen kanssa. Eroaminen ei ainakaan olisi suuri prosessi, koska meillä ei onneksi ole vielä lapsia.
Mies, 30
VASTAUS: Pohdiskelet suhteenne tilaa, ja myös eroajatuksia on tullut mieleen. Tuot esille asioita, jotka eivät kerro kovin hyvää suhteenne tilasta: seksiä teillä on vähän, ette puhu tunteista, kahden kesken olette lähinnä vain lomamatkoilla. Ehkä eniten kertoo kuitenkin se, että et voisi kuvitellakaan meneväsi naimisiin hänen kanssaan, ja että voisit olla onnellisempi jonkun toisen kanssa.
En löytänyt pohdinnoistasi yhtään sellaista asiaa, joka puhuisi suhteen jatkamisen puolesta. Ellei sitten sellaisiksi lueta sitä, että pidätte ”yhdessä joistakin asioista”, ja tietysti yhteisiä lomamatkoja.
Kumppanisi mielestä kaikki on hyvin, tai ainakin hän sanoo niin. Hän sanoo myös, että ihmiset muuttuvat. Se on varmasti totta.
Kaksikymppisenä ajatukset ja unelmat olivat ehkä toisenlaiset kuin nyt kolmekymppisenä. Te olette hyvin koulutettuja, aktiivisia ihmisiä, joilla molemmilla on omat toiveet, tarpeet ja unelmat elämästä. Onko olemassa enää sitä yhteistä unelmaa, joka joskus liitti teidät toisiinne?
Voi olla, että kumppanisi herää ajattelemaan suhteenne tilaa, vasta kun olet kertonut eroajatuksistasi. Itsestäänselvyys on rakkaussuhteen pahin vihollinen. Olen kumppanisi kanssa samoilla linjoilla siinä, että mikään suhde ei ole täydellinen. Siitä huolimatta ongelmista ja epäkohdista pitää voida keskustella.
Jokainen parisuhde kestää niin kauan, kuin molemmat sitä tahtovat. Myös suhteen parantamiseen tarvitaan molempien halu.
KYSYMYS: Olin poikaystäväni kanssa yhdessä kolme vuotta, joista asuimme saman katon alla kaksi ja puoli vuotta. Taloudellisesti oli todella tiukkaa, sillä molemmat opiskelivat. Tarvitsin paljon apua mieheltä koulutehtävissäni ja hän auttoi. Omasta mielestäni hänen puhumattomuus ja stressi vei meidät siihen tilanteeseen, että hän tahtoi erota. Eron jälkeen hän sanoi, että olin pistänyt itseni aina etusijalle ja että hän oli luopunut omista asioistaan, että voi auttaa mua ja kaiken tämän lisäksi olin kiitämätön.
Nyt kun tiedän mitä tein väärin, olen pyytänyt mahdollisuutta kokeilla vielä yhdessäoloa. Tiedän, mikä ongelma oli ja olen parantanut tapani ja voin vielläkin parantaa.
Mies sanoo, että ei jaksaisi antaa mahdollisuutta, sillä ei usko että se toimisi.
Mitä meidän pitäisi tehdä? Rakastan häntä tällä hetkellä enemmän kuin koskaan, mutta hänen tuntee ovat hiipuneet vähemmälle, koska olemme riidelleet ja hänellä on paljon stressiä. Pitäisikö hänen antaa mahdollisuus vai onko vika mussa, kun hänestä on tullut rakkaampi ja en osaa jatkaa elämää yksin? Toivon mahdollisuutta, että voin näyttää olevani nyt parempi ja hän ei usko mahdollisuuden auttavan mitään.
Mies petti mua kahden eri henkilön kanssa pari kertaa. Erosimme tämän tultua tietooni pari kuukautta myöhemmin. Ja silti siis minä tahdon palata yhteen.
VASTAUS: Kiitos viestistäsi, jossa kysyt mitä teidän pitäisi tehdä tilanteessa, jossa sinä toivoisit teidän yrittävän eron jälkeen uudelleen yhdessäoloa, mutta entinen poikaystäväsi ei usko että se toimisi ja hänen tunteensa ovat hiipuneet. Kysyt myös että pitäisikö hänen antaa sinulle mahdollisuus vai onko vika sinussa ja mahdollisesti sinun vaikeudessasi päästää irti ja jatkaa elämääsi.
Hyviä kysymyksiä ja varmaankin aika moni tunnistaa itsensä tämänkaltaisesta tilanteesta. Kaipuusta menetetyn rakkauden perään on kirjoitettu lukuisia lauluja ja runoja juuri siksi, että nuo tilanteet herättävät niin vahvoja, raastavia tunteita. Ihmiset ovat eroissa usein eri mieltä siitä, että yritimmekö riittävästi ja olisiko meillä ollut vielä mahdollisuuksia. On myös hyvin tavallista, että jompikumpi puolisoista haluaa eroa enemmän ja toisen on ”suostuttava” siihen.
Luen kirjeestäsi syyllisyyttä, katumusta ja myös voimakasta tarvetta korjata sekä omaa käyttäytymistä että myös sitä kuvaa minkälaisena entinen poikaystäväsi sinut näki ja koki. On hienoa, että nyt kun tiedät, pystyt ottamaan vastuuta omasta osuudestasi parisuhteeseenne ja tapahtuneeseen. Parisuhteessa on kuitenkin aina kaksi osapuolta ja kumpikin omalta osaltaan vaikuttaa suhteen toimimiseen ja/tai toimimattomuuteen. On siis asioiden yksinkertaistamista ajatella, että suhteenne ei toiminut siksi, että sinä teit/toimit väärin. Pohdit itsekin, että hänen puhumattomuus ja stressi vaikuttivat myös tilanteeseen. Kirjeesi perusteella kuulostaakin siltä, että poikaystäväsi ei suhteenne aikana kertonut sinulle miten hän kokee suhteenne ja sinun käyttäytymisesi. Hän kommunikoi tyytymättömyyttään uskottomuudella ja lopulta eroamalla. Vasta sen jälkeen hän alkoi sanomaan asioita, syyttämällä. Se on hänen osuuttaan. Ei ole ihme, että sinusta tuntuu ikävältä kuulla noita asioita vasta jälkikäteen.
On myös helppo ymmärtää, että nyt kun tiedät miten hän asiat koki, niin haluaisit korjata, saada uuden mahdollisuuden. On itse asiassa aika tavallista sekin, että vasta suhteen päätyttyä, etäisyyden päästä, pystymme näkemään ja nimeämään suhteen aikaisia asioita paremmin.
Mutta noihin kysymyksiisi. Ajattelen että toista ihmistä ei ole mahdollista pakottaa haluamaan. Pakottaminen yleensä vain pahentaa asioita. Voimme ajatella, että on epäreilua luetella epäkohtia jälkikäteen ilman että antaa toiselle mahdollisuutta korjata. Siitä huolimatta meillä ei ole oikeutta vaatia uutta mahdollisuutta, vaan on päästettävä toinen menemään, jos hän niin haluaa.
Minusta viestisi tärkein kysymys on oikeastaan tuo kohta, jossa pohdit itseäsi ja sitä että onko kyse sinusta ja sinun vaikeudestasi jatkaa elämääsi ilman häntä. Jos näin olisi, niin miksiköhän se on niin vaikeaa?
Mikä siinä tuntuu erityisen vaikealta? Yksin oleminen? Jätetyksi tuleminen? Torjutuksi tuleminen? Kelpaamattomuus? Se, että toinen näkee minut ”väärin”? Miten tämä vaikeus mahdollisesti liittyy sinuun ja sinun historiaasi?
On aika tavallista sekin, että eron jälkeen puolisot näkevät yhteisen suhteensa ja kummankin osuuden siinä eri tavalla. Siihen on usein hyvä jossain määrin myös suostua. Se ei tarkoita sitä, että jommankumman kanta olisi oikeampi.
Ihmiset joita olemme rakastaneet jäävät meihin. He opettavat meille asioita itsestämme ja elämästä ylipäätään. Rakkauden päättyminen on usein raskasta. On kuitenkin tärkeää surra pois ja pystyä vähitellen päästämään irti jotta uusi voisi tulla tilalle.
