KYSYMYS: Minä olen seurustellut tai ollut yhdessä miehen kanssa jolla on alkohooliongelmia, hän on sanonut monta monta kertaa että nyt hän lopettaa, mutta ei lupaa mitään. Meillä menee tosi hienosti kunnes hän taas alkaa kokeilemaan vähän viiniä, ja sitten se on sitä mitä se on. Minä jätän hänet aina silloin en jaksa sellaista elämää. Itse olen kirkon palveluksessa ja se elämä ei sovi minulle. Hän ei ole koskaan käynyt luonani vaan minun pitää olla hänen luonaan, sekin rasittaa minua. Minusta suhteessa ollan molempien luona.
Hän halusi että myisin osakkeni ja muutaisin hänen luokseen, mutta enhän minä nyt ihan pöllökään ole. Onhan minulla sentään vähän järkeä päässä. Olen sanonut hänelle että sinä voit elää minun elämääni mutta minä en voi elää sinun elämääsi.Ihan alussa hän kosketteli minua ja sanoi rakastavansa minua mutta sitten kaikki vain loppui ja hän sanoi kun kysyin että miksi ett koskaan koske minua tai muuta sellaista, meillä on omat sohvat missä me istumme kun olen hänen luona. Hän sanoo että minä elän unelma elämää ja sitä ei ole. Se mitä minä pyydän on läheisyyttä, lähellä oloa. Olen sanonut hänelle että hän on tunteidensa vanki. Jos menen hänen lähelleen niin hän jäykistyy ja tunnen että hän ei halua olla lähelläni. Kun hän ottaa viiniä ja alkohoolia niin silloin hän ei muuta sanokkaan kuin että olen hänelle rakas ja että minä olen hänen naisensa, mutta humalassa ollessaan on kuvassa myös muita naisia.
Kerran hän ei päästänyt minua sisälle huutelin ja katsoin postiluukusta oliko hän kotona niin siellä oli naisen paljaat sääret, ja näin että hän itse meni keittiöön. Sanoin vain että sinullahan onkin siellä seuraa et tarvitsekkaan minua. Minä tykkään tästä miehestä, olen sanout hänelle että tykkään siitä miehestä joka on selvä, mutta en siitä joka on humalassa. Hän on sanonut minulle että hän rakastaa minua ja se pitäisi riittää. Minun tulisi aina se muistaa. Mutta se ei riitä minulle. Olen kysynyt itseltäni, miksi pidän hänestä? Niitä on muitakin miehiä. Mutta en ole saanut mitää selkoa siitä vielä itseltäni. Nyt olen kuitenkin pääsyt niinkin pitkälle että olen kirjoittanut hänelle ja kertonut että en voi enää odottaa häntä, elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi tällaiseen elämään. Olen myös kertonut että en rakasta häntä enään.
Ei tämä suhde anna minulle mitään. Enkä halua isää enkä veljeä, vaan miehen. Tunteet haluavat mutta järki sanoo että ei, voit vain siitä huonosti. Ja ihme kyllä kuuntelen järkeäni enemmän kuin tunteitani, vaikka se on kamppailu koko ajan. No on tietenkin helpompiakin päiviä mutta joskun on niin tukalaa. Olen 60 nainen ja ihan mukiin menevän näköinen.
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Luen siinä kysymyksiä siitä, mitä rakkaus on, miten parisuhteessa ollaan ja mitä itse haluat suhteelta ja elämältä. Pohdit tärkeitä asioita.
Olet elänyt parisuhteessa, jossa on ollut hyviä aikoja ja myös rakastamisen tunnetta, mutta johon on liittynyt paljon pettymyksiä ja hankaluuksia. Olet nyt saanut tehtyä päätöksen ja hyvä niin. Kerrot, että tämä suhde ja se mitä siitä saat ei riitä sinulle. Ymmärrän sen kertomasi perusteella oikein hyvin.
Itse ajattelen, että hyvä parisuhde perustuu kolmen tärkeän asian varaan: tunteen, intohimon ja järjen. Lisää näistä videolla. Kerrot, että tämä eropäätös pohjautuu järkeen. Usein eropäätöksen takana onkin sen tajuaminen, että tämä ei ole hyvä näin eikä tämä tule muuttumaan. Pelkkä rakastamisen tunne ei riitä, jos yhdessäolo tuottaa jatkuvasti pettymyksiä ja huonoa vointia. Kerrot myös, että kaikenlainen koskettaminen, hellyys ja oletettavasti näin ollen myös seksi ja intohimo puuttuivat tästä suhteesta. Kirjoitatkin, ettet halua sisko-veli-suhdetta vaan kunnollisen naisen ja miehen välisen suhteen kaikkine siihen liittyvine osa-alueineen. Ja sellaisen suhteen sinulle todellakin soisin.
Tärkeä kysymys on, millaisia asioita sinä pidät parisuhteessa tärkeinä. Viestistäsi luen, että toivot ainakin raitista elämäntapaa, läheisyyttä, uskollisuutta ja arjen jakamista, vaikka asuttaisiin eri asunnoissa. Nämä toiveet eivät ole liikaa pyydetty eivätkä pilvilinnoja. Ne ovat ihan oikeutettuja ja hyviä asioita. Älä luovu niistä.
Joskus parisuhteessa pysymisen syitä ovat tottumus tai yksin jäämisen pelko. Joku saattaa ajatella, että jos luovun tästä, minulla ei ole ketään. Kansanviisaus kuitenkin toteaa: Parempi yksin kuin huonossa suhteessa. Niin kuin itsekin olet todennut, elämä on liian lyhyt kulutettavaksi suhteessa, joka aiheuttaa enemmän pahaa mieltä kuin onnellisuutta.
Toivon sinulle nyt iloa vapaudesta ja itsenäisyydestä ja sitten kun aika on oikea, uuden hyvän miesystävän, joka kohtelee kauniisti ja hyvin. Koska olet sen arvoinen!
KYSYMYS: Olen 26-vuotias nainen, ja olen ollut parisuhteessa ikäiseni miehen kanssa nyt vähän reilut kaksi vuotta. Suhteemme on ollut melkein kaikin puolin toimiva, kaikki on ollut jotenkin todella yksinkertaista ja helppoa. Emme juurikaan riitele, ja silloinkin kun riitelemme, pystymme tekemään sen huutamatta ja loukkaamatta toista.
Ainoa ongelma suhteessamme on seksittömyys. Aluksi mieheni oli paljon halukkaampi kuin minä, ja ensimmäisen puolen vuoden aikana tunsin ajoittain ahdistusta päivittäisestä seksin harrastamisesta. Pian sen jälkeen tilanne kuitenkin muuttui täysin, ja nykyään harrastamme seksiä suunnilleen kerran kahdessa kuukaudessa. Nykyään yhdynnät tapahtuvat ilman esileikkiä ja kestävät tasan niin kauan, että mieheni kokee tulleensa tyydytetyksi. Olen kokenut sen loukkaavana ja järkyttävänäkin - ihan kuin olisin muuttunut esineeksi, jota joskus harvoin voi hyödyntää. Muuten hän kyllä pitää minusta huolta ja haluaa romanttista läheisyyttä.
Tämä vaihe parisuhteessamme on johtanut siihen, että olen toisinaan ihastunut muihin. Ihastumiset ovat menneet nopeasti ohi, enkä ole antanut niiden juurikaan vaikuttaa elämääni muuta kuin sen osalta, että olen joskus tuudittautunut haavemaailmaan seksuaalisten tarpeideni tyydyttämiseen liittyen. Tästä huolestuneena olen ehdottanut miehelleni, että meistä seksuaalisesti aktiivisempana voisin hankkia esimerkiksi jonkin seksilelun tasatakseni sillä tavalla halujemme epäsuhtaa. Hän on kuitenkin ilmoittanut, että ajatuskin on oksettava, ja seksilelun käyttäminen olisi pettämistä.
Näin on siis jatkunut jo aika pitkään, mutta vajaat puoli vuotta sitten kohtalo puuttui peliin - tai miten asia nyt pitäisikään ilmaista. Työkaverini, jonka työparina olen toiminut kohta kolme vuotta, alkoi hiljalleen flirttailla minulle. Ensin en ollut huomaavinani hänen käytöksensä muuttumista, sillä hän on huomattavasti minua vanhempi ja kaiken lisäksi naimisissa. Pikkuhiljaa olen kuitenkin lämmennyt hänen lähentelyilleen, vaikka emme varsinaisesti toki olekaan mitään tehneet. Tunnen silti suunnatonta syyllisyyttä siitä, että työpaikalla flirttailen menemään minkä kerkeän, kun kotona odottaa parisuhde, johon täytyisi panostaa. En vain oikein löydä mitään reittiä ulos nykyisestä tilanteesta, koska miehen mukaan meillä ei ole mitään ongelmaa.
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi! Kerrot kaksivuotisen suhteesi samanikäiseen 26-vuotiaaseen mieheen ainoan ongelman olevan seksielämän hiipuminen. Ensimmäisen puolen vuoden ajan seksi oli miehesi aloitteesta päivittäistä, mutta sen jälkeen olette harrastaneet seksiä noin kerran kahdessa kuukaudessa. Seksi tapahtuu tällä hetkellä esileikittä ja tuntuu sinusta vain miehen tarpeiden tyydytykseltä. Tämä loukkaa ja järkyttää sinua. Vastapainoksi kuitenkin koet hänen pitävän sinusta huolta ja tarjoavan romanttista läheisyyttä. Seksuaalisten halujen epätasapainoa hoitamaan olet ehdottanut miehellesi seksilelun hankkimista itsellesi itsetyydytyksen avuksi. Tätä hän pitää oksettavana ajatuksena ja pettämisenä. Tilanne on johtanut siihen, että olet ihastunut muihin ja nyt flirttailet töissä työparisi kanssa, joka on naimisissa ja sinua paljon vanhempi.
Kirjoitat lopussa, että sinun pitäisi panostaa parisuhteeseesi, mutta tunnet olevasi jumissa, koska hän ei koe tilanteessanne mitään ongelmaa. On mielenkiintoista, jos miehesi ei tosiaan koe sinua kovasti vaivaavaa asiaa ongelmalliseksi. Mietin onko käynyt niin, että et ole riittävästi kertonut hänelle tunteistasi asian suhteen. Kirjoituksestasi käy ilmi, että olet yrittänyt keskustella asiasta, mutta oletko rohkeasti uskaltanut kertoa miten sinusta sanojasi lainaten tuntuu loukkaavalta ja järkyttävältä olla hänelle esine, jota joskus harvoin voi hyödyntää? Vai onko niin, että asia on miehellesi kovin vaikea ja hän siksi torjuu asian ja sen ottamisen keskusteluun. Hän ehkä pelkää asian selvittelyn seurauksia itsessään ja suhteessa sinuun. Seksuaalisuus on luonnollisesti hyvin herkkä ja yksityinen asia. Ongelmat seksuaalisuudessa voivat vaikuttaa minäkuvaamme syvästi.
Olette alle kolmekymppisiä eli seksuaalisesti aktiivisessa iässä eikä teillä ole vielä lapsiperhearjen stressinaiheita. Tilastollisesti teidän ikäisenne harrastavat seksiä enemmän. Seksitutkimuksissa on käynyt myös ilmi, että erillään asuvat pariskunnat harrastavat seksiä enemmän kuin yhdessä asuvat. Toki tilastot eivät ole mitään yleisiä normeja, jokainen tilanne on yksilöllinen, mutta näistä tilastollisista faktoista tuli mieleeni lisäkysymyksiä. Missä vaiheessa muutitte yhteen? Olisiko tämä voinut jotenkin vaikuttaa seksielämäänne? Miten miehelläsi menee muun elämän suhteen? Onko hänellä ollut työ- tai opiskelupaineita, surua tai masentuneisuutta jostakin? Oliko seksi alkuvaiheessa myös romanttista? Seksuaalis-romanttinen kohtaaminen eli rakastelu on joskus eri asia kuin seksuaalisesta halusta nouseva suoraviivainen seksi. Seksi ei toki aina voi olla suurta kohtaamista ja pitkällä kaavalla nautiskelua, mutta toisen täysin huomiotta jättäminen on niin loukkaava asia, että sitä ei ole hyvä ohittaa parisuhteessa. Miehellesi on kuitenkin halua olla lähelläsi, hänen kanssaan on helppoa ja yksinkertaista olla ja koet hänen pitävän sinusta huolta. Tällä hetkellä nämä ihanat asiat eivät jostain syystä kuulu seksielämäänne. Tätä olisi hyvä selvittää enemmän.
Tuntuu mukavalta lukea, että haluat pitää kiinni seksin tärkeydestä suhteessa. Seksuaalisuudesta nauttiminen on rikkaus elämässä! Seksuaaliset fantasiat ja seksilelut itsetyydytyksen apuna tai yhdessä kokeillen ovat täysin normaaleja asioita. Mielestäni ne eivät ole pettämistä, mutta toki uskottomuuden määrittely on asia, joka jokaisessa parisuhteessa olisi hyvä tehdä kumppaneiden välillä. Miehesi reaktio on asiaan kovin vahva. Siitä olisi hyvä tietää lisää. Ilmeisesti asia on hänelle häpeällinen.
Kuten jo tiedätkin, ratkaisu ongelmaan ei ole flirttailu työkaverin kanssa eikä uuden suhteen aloittaminen. Vaikka olisit jo vähän luovuttanut, kannattaa hoitaa nykyinen parisuhteesi loppuun ennen kuin aloitat seuraavaa. Ulkopuolinen huomio tässä tilanteessa imartelee ja tuntuu hyvältä naisellisen itsetunnon pönkittäjältä. Työparin kanssa olette varmasti läheisiä, mutta kannattaa miettiä, onko tämä suhteen lämpeneminen todella kohtalon puuttumista peliin, kuten kuvasit. Haluaisitko oikeasti rakentaa vakavaa parisuhdetta itseäsi vanhemman perheellisen työkaverisi kanssa? Yleensä seksuaalisten tarpeiden ollessa kovin erilaisia, enemmän haluavampi osapuoli kokee, ettei ole tarpeeksi haluttava. Se voi olla hyvin satuttavaa. Joskus lääkkeeksi siihen toimii juuri tämä suhteen ulkopuolinen huomio.
Täällä Suhdeklinikalla kysymyksiin vastatessani huomaan usein kertovani tuoreessa parisuhteessa ”kärsiville” lapsettomille ihmisille, että kannattaa harkita tarkkaan millaiseen suhteeseen haluaa sitoutua. Myös sinua kannustan miettimään kumppaniasi mahdollisena pitkäaikaisena aviopuolisona ja ehkä tulevien lastesi isänä. Jos seksielämänne kohtaamattomuus, sinun tyytymättömyytesi tilanteeseen ja huomion etsiminen muualta jatkuu tällaisena, oletko valmis hyväksymään parisuhteesi sellaisena? Rohkeat ja rakentavat keskustelut parisuhteestanne ovat nyt mielestäni tarpeellisia! Jos ne eivät onnistu kahden kesken, apua voi hakea esimerkiksi paikkakuntasi perheasiain neuvottelukeskuksesta. Jos motivaatiota vakavaan keskusteluun tai avun hakemiseen ei ole, se mielestäni kertoo toisaalta parisuhteenne tilasta ja toisaalta valmiudesta selvittää ongelmia myös jatkossa.
Rohkeutta ja voimia keskusteluun ja kaikkea hyvää elämääsi!
KYSYMYS: Olen ymmälläni meneillä olevaan suhteeseen mieheen, jonka kanssa seurustelin joskus teininä. Nyt keski-iässä aloimme yllättäen kirjoittelemaan tiiviimmin, jota kestänyt nyt noin neljä kuukautta. Kirjoittelu on ollut kaikkien vuosien varrella enemmän ystäväpohjaista kuulumisten vaihtoa kerran pari vuodessa, sillä molemmilla on kulkeneet omat perhe-elämät ja opiskelut tahoillaan lähes samaa kaavaa. Samoin molempien syvällinen kyky keskustella asioista ja molempien erot ex-aviopuolisoista ovat tuoneet molemmille vertaistukea vaikeassa elämäntilanteessa ja pitänyt meidät yhteydessä.
Tällä hetkellä olen kulkenut sinkku-statuksella kolmisen vuotta, mutta miehellä on suhde, jota kutsuu tapailuksi. Kun kuulin tästä, olin valmis vähentämään kirjoittelua ja tapaamisia ja jättämään heidät rauhaan, mutta todellisuudessa mies on se, joka haluaa tavata ja pitää yhteyttä päivittäin. Minulle se sinänsä sopii, koska itse en tee siinä mitään väärää ja hänen kanssaan mukava jutella. Taustalla kuitenkin vaivaa tämä miehen olemassa oleva suhde. Vaikka se tapailusuhde onkin, niin silti en usko sen olevan platoninen. Ennemmin uskon sen olevan oikea seurustelusuhde, jota kestänyt oman aikansa. Silti ihmetystä riittää myös miehen halu viedä minua kesärientoihin, kuten mökille, teatteriin tai syömään. Tapaillessa emme muutamilla ensimmäisillä kerroilla pussailleet tai muutakaan tunne asiaa ilmaisseet. Ne vain vaivihkaa tulivat kuvioihin alkaen poskipusuista ja viime kerralla yllätyin hänen ns. "etenemisestään" suudelmiin. Kuten kirjoituksestani huomaat, niin meidän eteneminen on ollut lähes olematonta. Olen sanonut, että minä en tässä ystävyydessä tee mitään aloitteita, enkä edistä tätä mitenkään, niin kauan, kun hänellä on olemassa joku, että kaikki on hänestä kiinni.
Kysymykseni lähtee suunnilleen siitä, etten ole suorista kyselyistäni huolimatta saanut häneltä selkeää vastausta siihen, mitä hän syventyneestä ystävyydestämme haluaa ja miksi haluaa pitää päivittäistä yhteydenpitoa, vaikka hänellä suhde on? Hän ei kuitenkaan vaikuta pettäjätyypiltä, koska kokemukseni mukaan sellaiset toimivat ja puhuvat ihan eri tasolla. Tämä ei ole vihjannut edes mitään intiimiä saatikka toiminut siihen suuntaan.
Tapauksessa on myös paljon ristiriitoja, kuten se, että hänen tapailusuhteen nainen melkein asuu hänen luonaan, mutta silti hänen sukulaisensa ei tiedä suhteesta (?). Talossa asuu myös hänen lapsensa, eli erikoista, etteivät lapset puhu isänsä suhteesta muille sukulaisille (?). Sitten viime syksynä hänen FB valokuvissaan oli kihlakuva, jota hänen sisaruksensa oli kommentoineet onnitteluilla, mutta nyt tiiviimmän kirjoittelun aikana se kuva on yllättäen hävinnyt. Tästä tulee mieleen väkisinkin, että mies on (tai on ollut) kihloissa tämämän naisen kanssa. Hän on sanonut, etteivät tapaa niin usein, koska naisella on omat työt ja lapsi kauempana. Oma tunne on, että heillä on jotain syvällisempää, josta mies ei halua puhua tai haluaa antaa siitä kevyemmän kuvan, kuin mitä se on.
Itse olen valmis laittamaan ystävyyden vähemmälle yhteydenpidolle ja jatkaa kumpikin tahoillaan omaa elämää, mutta hän on aina keksinyt jotain jutun aihetta, josta ollaan taas keskusteltu jne. Eli selkeästi hän ei ole valmis vähempään yhteydenpitoon. Jos hän olisi täysin sinkku, niin silloin olisin varmaan edistänyt ja katsonut johtaako tämä mihinkään pidemmälle, mutta nyt kuljen omasta halusta jarru pohjassa.
Miltä tämä keitos ulkopuolisen silmin vaikuttaa? Osaisiko joku mies vastata miksi mies käyttäytyisi näin?
Uusioneiti 41v.
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi! Kerrot olevasi 41-vuotias uusioneiti (hieno uussana!), joka on tällä hetkellä päivittäisessä ”kirjoittelusuhteessa” teini-iän poikaystävään. Vuosien varrella kirjoittelu on ollut kaverillista kuulumisten vaihtoa ja viime vuosina olette toimineet toisillenne vertaistukena erokriiseissänne. Nyt olette tavanneet muutaman kerran ja kiltit poskisuudelmat ovat vaihtuneet suudelmiin. Olisit kiinnostunut katsomaan voisiko suhde vanhan poikaystävän kanssa onnistua, mutta sinua häiritsee se, että mies on tahollaan ”tapailusuhteessa” toiseen naiseen. Epäilet miehen suhteen olevan syvemmän kuin mitä hän antaa ymmärtää ja hänen jopa osittain asuvan naisen kanssa. Mies välttelee suoria keskusteluja asiasta ja teidän suhteenne määrittelystä. Epämääräisyyttä lisää facebookissa ollut kihlakuva, joka on poistettu. Olet yrittänyt rajata yhteydenpitoa ja antaa tilaa miehen toiselle suhteelle ja olet selkeästi ilmaisut, ettet ole aktiivinen hänen suhteeseensa. Mies kuitenkin haluaa olla yhteydessä sinuun ja onkin päivittäin keksien aina jotain keskusteltavaa.
Kysyt osaisiko joku mies vastata siihen, miksi mies käyttäytyy näin. Tällä viikolla vastausvuorossa ei ollut miesperheneuvojia, mutta toivottavasti mietteeni edistävät pohdintaasi. Miesten kommentteja saat toivottavasti nettikeskustelun kautta. Se, että mies pitää yhteyttä päivittäin sinuun, on mielestäni aika selkeä merkki siitä, että mies on kiinnostunut sinusta eikä ole kunnolla sitoutunut toiseen suhteensa. Jokin häntä kuitenkin pitää siinä suhteessa. Yhteisiä lapsia suhteesta ei ole eivätkä miehen lapset puhu sukulaisille isänsä suhteesta tähän naiseen. Kovin julkiselta parisuhde ei tämän tiedon valossa vaikuta, mutta toisaalta facebookin kihlakuva kertoo jotain muuta. Kovin rohkeasti hän näyttäytyy sinun kanssasi julkisilla paikoilla, jos hän on vakiintuneessa parisuhteessa.
Heittelen tässä joitain ajatuksia siitä, mistä vastaavissa ”epämääräisissä suhdetilanteissa” yleensä on kyse. Voisiko olla niin, että hän ei uskalla lopettaa suhdetta ennen kuin on varma tunteistaan sinua kohtaan ja sinun tunteistasi häntä kohtaan? Tai jos hän kokee jollain tavalla olevansa sidottu huonovointiseen parisuhteeseensa, hän ehkä hakee suhteen ”pientä viatonta piristystä”, joka auttaa jaksamaan parisuhdearjessa Kerrot, että hän ei vaikuta pettäjätyypiltä. Oletteko keskustelleet yleisellä tasolla uskollisuudesta parisuhteessa? Mitähän hänelle tarkoittaa käsite ”tapailusuhde?”. Mietin onkohan hän tällä hetkellä etsimässä vakavaa suhdetta vai haluaako vain kirjoitella tai tapailla ihmisiä? Kirjoitteleekohan hän muiden kanssa? Mietin milloin ja mistä syystä mies on eronnut lastensa äidistä. Olisiko erosta jäänyt jotain vaikeutta sitoutua uuteen suhteeseen? Kaikkein tärkeimpiin kysymyksiin eli mitä hän tuntee sinua kohtaan ja miten hän määrittelee teidän suhteenne, mielestäni ansaitset vastauksia! Vastaamatta jättäminen tai kiertely asiassa ovat usein pahimpia tapoja reagoida toisen kysymyksiin. Jopa sen sanominen ääneen, että hän ei ole varma tunteistaan tai epävarma sen suhteen mitä haluaa, todennäköisesti helpottaisi sinua.
Sinuun liittyen mieleen tulee myös kysymyksiä. Onko sinulla ollut muita suhteita kolmen vuoden sinkku-aikana? Oletko miettinyt minkälaisen miehen haluat? Mihin teinisuhteenne aikoinaan loppui? Mikä tässä miehessä kiehtoo sinua? Oletko sinä rakastunut häneen? Mikä teitä yhdistää erokokemusten lisäksi? Olet hienosti ja järkevästi asettanut omat rajasi. Olet kertonut hänelle ettet aio olla aktiivinen hänen suhteensa, niin kauan kuin hän tapailee tätä toista naista. Jatkat yhteydenpitoa, koska se sopii sinkkuelämänvaiheeseesi ja tuntuu mukavalta. Oletko miettinyt kuinka kauan aiot hyväksyä tilanteen tällaisena? Kuinka pitkälle olet valmis etenemään eli mitä tapahtuu seuraavilla treffeillä? Mitähän tapahtuisi jos sanoisit, että et aio enää tavata etkä kirjoitella hänen kanssaan, koska et halua olla ns. toinen nainen? Muuttaisikohan se asetelmaa jotenkin tai edes avaisi hänen sanallista arkkuaan?
Toivottavasti saat selkoa tilanteeseen! Mukavaa kesää sinulle jarrut päällä tai kaasua painaen, sinkkuna tai parisuhteessa!
KYSYMYS: Olemme mieheni kanssa olleet kohta 46 vuotta naimisissa. Liitto on pääosin ollut mielestäni onnellinen. Meillä on neljä lasta ja 9 lastenlasta. Nyt kumpikin on eläkkeellä. Minua on toisinaan alkanut vaivata vanhat asiat, jotka on tapahtuneet avioliittomme alussa. Joitakin asioita, jotka on minua syvästi loukannaat pamahtaa mieleeni jonkin asian yhteydessä ja joskus näen pahaa unta ja herään näihin ajatuksiin, enkä saa unta enää koko yönä. Nyt eläkkeellä on aikaa ajatella tapahtumia, aikanaan meille syntyi kolme lasta aika nopeasti ja aika oli työntäyteistä, eikä mieheni halunnut asioista silloin puhua, koska asiat koskivat häntä. En silloin osannut ajatella, että meidän pitäisi sopia keskenämme, mitä käytöstä hyväksytään toisiltamme. Mieheni halusi esim käydä yksin tansseissa ja ravintolassakin, kysymättä sopiiko se minulle. Ensimmäinen tanssireissu oli kun asuimme Ruotsissa ja minä olin vasta synnyttänyt ja sairaalassa vauvan kanssa, tuli mieheni puku päällä kiireisenä meitä katsomaan ja oli veljensä kanssa menossa juhlimaan. Olin tosi surullinen. Mielestäni olin hyvä vaimo ja äiti lapsille etten ansainnut tuommosta kohtelua.
Muutimme Suomeen, vaikka mieheni olisi halunnut asua ja työskennellä Ruotsissa, minä halusin Suomeen. Suomessa syntyi kaksi lasta lisää, tunsin ettei mieheni tukenut minua mitenkään odottaessani kolmatta lasta, olin silloin tosi yksin ja surullinen, varsinkin kun mieheni ehdotti aborttia, jota minä en olisi ikinä hyväksynyt. Toisaalta ymmärrän häntä kun Suomessa ei töitä tahtonut löytyä ja perhettä oli, oliko käyttäytymisen syy siinä?
Mieheni kävi tanssimassa yksin, vaikka tiesi etten hyväksy sitä, minä en päässyt enkä halunnut pienten lasten takia, lauleskeli vain viimestä valssia kun tuli tansseista kotiin. Kaikista surullisin asia mielestäni oli ja jota minä nyt olen miettinyt oli se kun olimme yhdessä ravintolassa ja hän tanssi vieressäni naisen kanssa ja haukkui minua akaksi ja suuteli naista tanssin lopuksi poskelle, ei huomannut minua vieressään, eikä sitä että kuulin kaiken. Minun maailmani aivankuin räjähti silloin, ajattelin vain, ettei lapsilla ole isää jatkossa.
Silloin aikanaan yritin näistä keskustella, mutta hän oli puolustuskannalla heti, tuli riita ja hän sanoi, ettei menneistä kannata puhua, katsotaan eteenpäin. Hän on kyllä pyytänyt anteeksi tekemisiään, oli humalassa ja sanoo, ettei muista kun kysyn asioita. Nyt vasta minua ahdisti nämä asiat niin, että minua vain itketti ja ajattelin, että jos minä olen häntä syyttänyt turhaan ja kysyin häneltä sitä, niin nyt hän vastasi, että oli hänessä syytä. Sanoin, että anna minun itkeä ja puhua asiasta, että pääsisin irti niistä. Meille syntyi vielä myöhemmin yksi lapsi. Ilman rakkautta liitto ei olisi kestänyt. Nämä asiat on kyteneet sisälläni koko avioliiton ajan, jota en olisi halunnut. Töitä löytyi molemmille Suomesta ja kaikki on nyt taloudellisesti hyvin. Työurani tein seurakunnassa.
Kysymykseni kuuluukin, miten pääsisin irti näistä ajatuksista, anteeksi en ole pystynyt antamaan, voisi vain unohtaa olisi parempi. Vai olenko niin lapsellinen etten voi kaikkia hyväksyä. Oiskohan aikanaan asioiden perusteellinen puhuminen auttanut, ehkä.
Surullinen, 65 vuotta
VASTAUS: Kiitos postista. Teillä kahdella on pitkä avioliitto takana, jota kuvaat pääosin onnelliseksi. Sitten on kuitenkin mieleesi noussut asioita, jotka vaivaavat. Nyt olette molemmat eläkkeellä. Sekin on uusi vaihe teidän elämässä. Voi olla oikein hyvä vaihe pohtia mennyttä matkaa ja miettiä samalla miten löytäisit vapautuneemman mielen astua eteenpäin. Luulen, että aika moni eläkkeelle siirtynyt pari joutuu ja saa pohtia, minkälaista yhteistä parisuhdeaikaa voi ja kumpikin haluaa yhdessä viettää. Kysymys on joillekin aika iso. Se voi olla jopa niin iso, että mitä tekisin loppuelämälläni?
Sanot, että nämä miehen menemiset ja tapa ohittaa sinut on vaivannut koko avioliiton ajan. Tansseista ja hänen tavastaan toimia on ollut vaikeaa puhua ja miehesi on yrittänyt estää keskustelun. Asia on varmasti ollut arka ja herkkä.
Tuollaiseen olen törmännyt usein ennenkin, että synnyttämiseen ja pienen vauvan kanssa kotiin tulemisen aikaan ja ensimmäisiin päiviin on liittynyt paljon ristiriitoja ja loukkaantumisen kokemuksia. Siinä kohdassa äiti on usein aika tavalla eri ajatuksissa, kuin lapsen isä. Noissa hetkissä ja päivissä on isäksi tulevilla miehillä monta tapaa kompastua, jos omat tarpeet vievät voiton äidin ja lapsen tarpeista.
Kuulen, että asiat ovat jotenkin jääneet käsittelemättä. Miten sitten vanhoja ja vuosien takaisia loukkaantumisia voi käsitellä, kun samalla mietit, että onko tämä turhaa ja oletko itse vain liian herkkä. Rohkaisen puhumaan asioista vielä uudelleen. Yhteinen muistelu voisi hyvinkin auttaa teitä. Mitä tapahtuisi, jos kerrot miehellesi, että menneet vaivaavat yhä. Jos kerrot, että et halua syyttää häntä kaikesta tapahtuneesta ja olet valmis miettimään myös omaa tapaasi toimia, mutta osoitat päättäväisesti, että sinun kannalta menneistä olisi yhä hyvä puhua. Kaikki ei ole ollut riittävän selvää ja avointa.
Tuo aborttiasia on varmastikin myös tärkeä teema. Noina vuosina olette joutuneet tekemään monia hyvin merkittäviä päätöksiä. Mikä on tuon lapsen merkitys nyt? Tuntuuko hän taakalta vai tuoko iloa elämäänne? Miehesi on välillä myös ottanut sinun mielipiteitä huomioon. Muutto Suomeen tuntuu myös isolta päätökseltä. Siinä hän taipui sinun ehdottamalle kannalle. On teillä paljon muisteltavaa ja puhuttavaa.
Pohjaa keskusteluille voisitte ehkä löytää siitä, että teillä kahdella on niin paljon positiivisia asioita ja vahvuuksia. Olette jo osanneet ja uskaltaneetkin puhua asioista. Miehesi on voinut pyytää anteeksikin ja myöntää, että hän olisi voinut toimia toisin. Liittonne on kestänyt ja puhut rakkaudestakin. Tulee kuva, että loukkaavien asioiden lisäksi teillä on onnistumisia ja paljon vahvuuksia.
Anteeksi antaminen ei aina käy kädenkäänteessä, vaikka toinen vilpittömästi katuisikin. Yleensä oikean anteeksiantamisen ehto on se, että asia on riittävästi puhuttu auki ja yhteinen näkemys toisen kokemista tunteista on syntynyt. Selittelemisen, peittelemisen ja salaamisen pitää loppua ennen sopua. Jokin tässä on vielä sinussa kesken.
Miehesi perimmäiset motiivit tanssilattialla jäävät minulta tietysti arvailujen varaan. Oliko hänen toimintansa hänen omasta mielestään harmitonta vai ei? Oli miten oli, sinun kokemuksesi on aivan totta ja tunne siitä miten ”maailma räjähti”, on todellinen. Jotenkin uskon ja toivon, että miehesi voisi olla valmis sinun kanssa näistä asioista vielä puhumaan. Nämä ovat teidän elämänne oikeita iloja ja suruja. Jatkon kannalta on molemmille tärkeää nähdä, minkälaisen yhteyden nyt löydätte. Miten paljon tarvitsette toisianne, yhteistä aikaa ja tekemistä ja paljonko nyt tarvitsette myös erillisyyttä ja omia puuhia?
Minusta arvioit elämäänne terveellä ja hyvällä tavalla. Haluat katsoa myös omaa toimintaasi avoimesti. Surut hälvenevät usein suremalla. Suremisen ehto on, että voi myöntää sen mikä on totta. Pitää olla riittävän yhteinen käsitys siitä mitä toinen kantaa sisällään. Menneitä vuosia voi katsoa sitten hyväksyvämmin. Tapahtunutta ei saa sieltä pyyhittyä pois, mutta jos sen saa jaettua ja toinen ottaa vastaan kerrotun kokemuksen, voi huomista katsoa jo aivan erilaisin voimavaroin. Yksi tavoite voisi olla, että saatte yhdessä todettua, että tämä on totta, näin on menty. Sitten voi ehkä jo kysyä toiselta miten toivot, että jatketaan ja minne. Jospa tämä on se kesä, jolloin voit katsoa tulevaan vähän vapaammin mielin.
KYSYMYS: Olen nyt kohta vuoden tapaillut erästä ihmistä, josta kovasti tykkään. Varsinkin suhteen alussa hänkin vaikutti olevan aivan lääpällään minuun... Alusta asti minulla on kuitenki ollut kovasti mustasukkaisuusongelmia, ja herkästi ylitulkitsen esim viesteihin vastaamattomuuden niin, ettei toinen välitä minusta sittenkään. Ilmeisesti ei kuitenkaan ole ookoo että kummallakaan olisi joku toinen, eli mun mielestä tää täyttäisi jo seurustelun merkit mutta... Kerran ollaan myös hengattu mun kaverin kanssa, mikä oli taas pieni askel eteenpäin. Muutama kuukausi sitten otin puheeksi että haluaisin muuttaa tapailun seurusteluksi ja toinen osapuoli oli sitä mieltä, ettei vielä... Sen jälkeen olen koettanut antaa hänelle aikaa ja itse koettanut olla vähemmän innokas vaikken varmaan aina ole siinä ihan onnistunutkaan.
Haluaisin hirveästi, että suhde syvenisi ja voisin rauhallisin mielin alkaa pikkuhiljaa luottaa siihen, ettei toinen häviä rinnalta. Nyt tuntuu kuitenkin että joudun varomaan kokoajan sitä, milloin hän päättää että riittää. Kerran jo niin kävikin, mutta saatiin puhumalla sovittua että katsotaan vielä ja hän pyysi ihan anteeksi ja sanoi että oli vähän harkitsematon teko... Jotain selitystäkin sillon sain mutta keskityin tilanteessa kiireesti lohduttamaan toista vaikka olisi ollut hyvä tilaisuus jutella... Itse ehkä koen vaikeimmaksi sen, että arvelen että tälle toiselle osapuolelle on vaikeaa ehkä puhua tunteistaan ja ajatuksistaan. kun itse analysoin tuntemuksiani ääneen varmaan tuplasti innokkaammin ja en oikeen osaa suhtautua siihen, ettei toinen niitä ihan automaattisesti kerro tai osaa minun juttuihini ehkä suhtautua.Yleensä tunneasiakeskustelut menee vaan niin, että hän ei saa mitään sanottua ja alan paniikissa itse selittelemään.
Niin en oikein edes tiedä, mitä hän musta ajattelee. Enää en häneltä saa mitään kehuja tms niinkuin sillon kun tavattiin, mutta pelkään että jos niitä pyydän niin vaikutan liian takertuvalta. Hän kuitenkin itse laittelee mulle pitkin päivää viestejä tai hauskoja linkkejä jne, muttei pitkään aikaan mitään romanttiseen vihjaavaa, paitsi jtn seksiviestejä, joihin hän useimmiten lähtee innokkaasti mukaan. Onko mitään keinoja, millä saisin hillittyä tätä oma hylätyksi tulemisen pelkoani? Ja miten saisin tämän hiipuvan suhteen vielä herätettyä henkiin? En haluaisi tätä henkilöä jättää mutta tuntuu välillä tosi raskaalta olla tälleen "löysässä hirressä" ja odottaa että haluaako hän mun kanssa suhdetta vai ei... Miten voisin asiasta hänen kans keskustella niin, etten liikaa painosta tai vahingossa loukkaa?
Pihalla, 25
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Siinä oli monta tärkeää ja mielenkiintoista seikkaa Ensiksi mainitsit mustasukkaisuuden. Se on toisaalta ihan normaali tunne. Suurimmalla osalla meistä on toive, että parini olisi minun, ja vain minun. Joskus mustasukkaisuus kuitenkin saa kohtuuttoman mittasuhteet. Näin on silloin, kun mielikuvitus synnyttää epäilyksiä miltei kaikissa mahdollisissa tilanteissa, joskus jopa mahdottomissakin. Pahimmillaan ne saattavat johtaa tivaamiseen, syytöksiin, puhelimen ja sähköpostien vakoilemiseen, ynnä muuhun varsin tuhoisaan toimintaan. Jos tällaisia oireita ilmenee, on syytä ryhtyä itsetutkisteluun. Mikä minussa käynnistää tällaisen käytöksen?
Mustasukkaisuuden takana voi olla monenlaisia syitä. Ihminen ei kenties lapsuudessaan ole saanut riittävää positiivista huomiota, jotta hänelle olisi kasvanut hyvä itseluottamus. Kenties hänen perheessään on kohdeltu sisaruksia epätasa-arvoisesti. Onko hän tullut pahasti petetyksi jossain aikaisemmassa ihmissuhteessa? Jotkut väittävät, että mustasukkaisuus voi olla jopa perinnöllistä. Mustasukkaisuuden kanssa pärjää parhaiten kun myöntää, että se on minussa itsessäni oleva ilmiö, ja koittaa opetella tulemaan sen kanssa toimeen. Se on taas eri asia, jos kumppani oikeasti rikkoo parisuhteen pelisääntöjä.
Seuraavaksi kerroit, että olet antanut hänelle aikaa, vaikka olisit itse valmis etenemään suhteessa. Tässä olet toiminut erittäin viisaasti. Painostuksesta ei seuraa mitään hyvää. Toisaalta sinun ei tarvitse peitellä omia tunteitasi. Rehellisyys ja avoimuus ovat pitkällä tähtäimellä parasta. On rakentavaa, että kerrot hänelle avoimesti omista tunteistasi, mutta sanot olevasi valmis antamaan hänelle aikaa ja tilaa edetä sen mukaan kuin hänelle on mahdollista. Ihmiset kasvavat usein aika eri tahtiin valmiiksi sitoutumaan parisuhteisiin. Joskus voi tietenkin käydä niin, että toinen olisi valmis vakiintumaan ja perustamaan perheen, ja toinen haluaa aina vain jatkaa iloista sinkkuelämää. Silloin voi olla viisasta lähteä ajoissa eri suuntiin. Mutta olet vasta 25-vuotias, vielä ei ole kiirettä.
Mainitsit, että teidän on vaikea keskustella tunneasioista. Tähänkin meillä on hyvin erilaiset valmiudet. Kovin usein se luonnistuu naisilta paljon helpommin kuin miehiltä. Siitä, että toinen ei ole siinä kovin hyvä, ei pidä tehdä sitä päätelmää, että hän ei olisi kiinnostunut suhteesta. Hänellä voi olla vain omat kasvatukseen, kulttuurin ja persoonallisuuteen liittyvät syyt, miksi keskustelu ei käy kovin helposti. Ehkä tärkeintä on, ettet itse panikoidu. Koita ottaa rennosti, ja hyväksyä toinen sellaisena kuin hän on, ja itsesi sellaisena kuin sinä olet. On hyvä käydä keskustelua keskustelusta ja kertoa, mitä kaipaat, ja kaikessa ystävyydessä kuulostella hänen mielipiteitään siitä, millaisesta keskustelusta hän pitää, ja mikä taas tuntuu vaikealta.
En olisi huolestunut siitä, että kehuja ja romantiikkaa ei ole ollut. Me suomalaiset emme ole saaneet kovin hyviä malleja tällaisesta puheesta. Kun rakkauden ensi huuma menee ohi, ne unohtuvat. Voi olla, että viestit ja hauskat linkit ovat juuri hänen tapana sanoa sinulle, että olet hänelle tärkeä, ja että hän välittää sinusta. Seksiviesteistä innostuminen on positiivinen merkki. Olet hänestä haluttava. Oman hylätyksi tulemisen pelon kanssa kannattaa kokeilla samaa kuin mustasukkaisuuden. On hyvä miettiä, liittyykö omaan menneisyyteen kokemuksia, joista pelko kumpuaa. Itsensä ymmärtäminen on ensi askel kohti ilmiön hallitsemista. On erittäin tärkeä etsiä sitä, mistä itse nauttii, mitä pitää tärkeänä, ja missä on hyvä. Mitä enemmän sinulla on elämässäsi omia juttuja, sitä paremmin voit, ja sitä vähemmän vaikutat takertuvalta. Oman minuuden vahvistaminen on parasta lääkettä sekä mustasukkaisuutta, että hylätyksi tulemisen pelkoa vastaan. Suhteen henkiin herättelyssä toimivat usein parhaiten lämpö, ystävällisyys, ilo ja huumori.
Haluaisin kertoa teille tarinani, joka vaivaa mieltäni.
Tarinani on aika pitkä, mutta haluan kertoa sen kokonaisuudessaan. Toivottavasti jaksatte lukea.
Olen nelikymppinen yrittäjä, minulla on vaimo ja kaksi lasta. Olemme olleet vaimoni kanssa yhdessä 20 vuotta, josta 13 vuotta naimisissa. Suhteessämme kohtaa kaksi vahvaa ja itsepäistä persoonaa ja vaikeuksia on vuosien mittaan ollut aika paljon.
Ajauduin muutama vuosi sitten uupumistilaan, joka vaikutti voimakkaasti myös parisuhteeseemme. Olin väsynyt, ärtyisä ja sulkeutunut. Suhteemme joutui umpkujaan ja kesällä 2013 päätin luovuttaa. Päätien, etten enää pahoita mieltäni onnettomassa suhteessa. Hoidan velvollisuuteni ja olen isä. Rakkautta en enää halunut anoa, enkä sydäntäni vahingoittaa.
Muutama kuukausi sujui tällä tavoin. Keskityin vain työhöni ja lapsiini. Pystyimme vaimon kanssa pyörittämään arjen, mutta olimme hyvin etäisiä.
Mutta sitten minulle tapahtui jotain. Olimme palkanneet yritykseen, jossa olen osaomistajana, uuden työntekijän, K:n. Hän tuli minun työpariksi erääseen tuotekehitysprojektiin.
Teimme paljon töitä yhdessä ja tulimme alusta lähtien hyvin juttuun. Parin kolmen kuukauden kuluttua huomasin ihastuneeni häneen. Säikähdin asiaa. Olin hänen työnantaja, esimies ja häntä 13 vuotta vanhempi. Tiesin myös K:n elävän avoliitossa miehensä kanssa. Tunteeni voimistui ja pelkäsin, että teen jotain tyhmää, jonka K kokisi tunkeiluna tai jopa ahdisteluna. Siksi halusin hoitaa asian pois. Päätin kertoa hänelle tilanteen, pyytää asiasta anteeksi. Kun asia olisi kerrottu, voisi sen hoitaa pois päiväjärjestyksestä.
Kerroin hänelle ihastumisestani eräällä työmatkalla. En osannut ajatellakaan, että saisin vastakaikua ihastumiselleni. Mutta toisin kävi. Tunnustukseni jälkeen illalla K tuli hotellihuoneeseeni ja pian jo suutelimme sylikkäin.
Meille syntyi suhde. Olimme jatkuvasti yhteydessä toisiimme viesteillä. Seksi tuli kuvioon reilun kuukauden kuluttua. Järjestilimme työmatkojamme siten, että ne kestivät kaksi päivää. Työmatkoilla jaoimme hotellihuoneen, puhuimme ja rakastelimme.
Tunteeni K:ta kohtaan oli erittäin voimakas. En ollut tuntenut samanlaista rakastumista aiemmin, en edes vaimoni kohdalla. Sukat pyörivät jaloissa. Myös hän tunnusti rakastavansa minua ja aloimme puhua yhteisestä tulevaisuudesta. Molempien piti hoitaa omat eronsaja sen jälkeen olisimme toistemme omia.
Noin kolmen kuukauden jälkeen suhteemme alusta K jäi kiinni avomiehelleen ja hän joutui muuttamaan pois heidän yhteisestä asunnosta. Hän ei koskaan tunnustanut miehelleen meillä olleen seksiä, mutta avomies tajusi, että kyse on jostain muusta kuin pelkästä työkaveruudesta.
Keskustelimme, että minun eroni ei voi tapahtua yhtä nopeasti. Vaimoni joutui samaan aikaan leikkaukseen ja sen vuoksi viiden kuukauden palkattomalle sairaslomalle (hän on myös yrittäjä, eikä vakuutus korvannut sairaslomaa). Perhe oli siis taloudellisesti täysin riippuvainen minusta. Aloin pelätä, että eron myötä vaimo muuttaa lasten kanssa kotiseudulleen 400 km päähän, jolloin yhteishuoltajuudesta tulisi minulle helvettiä.
Kerroin K:lle tämän ongelman ja sanoin yrittäväni järjestellä asian siten, että kaikilla osapuolilla olisi mahdollisimman hyvä olla ja että lasten elämä muuttuisi mahdollisimman vähän.
K ei ymmärtänyt tätä, vaan jo muutaman päivä muuttonsä jälkeen hän alkoi raivokkaasti vaatia, että minun olisi erottava heti. Hän oli oman osuutensa jo tehnyt.
Suhteemme muuttui. Se syvälliset keskustelut vähenivät ja tilalle tuli painostus. Uupumukseni alkoi painostuksen myötä muuttua masennukseksi.
Lisäksi huolta aiheutti yritykseni taloustilanne, joka heikkeni voimakkaasti. Meille tuli paine lomauttaa henkilöitä ja lopettaa myös työsuhteita. K oli tässä mielessä ensimäisenä listalla, sillä kehittämästämme tuotteesta ei tullut tulovirtaa hänen palkkansa maksamiseen. Halusin kuitenkin pitää K:n töissä. Koin huonoa omatuntoa siitä, että avioeroni ei edennyt huonosta taloustilanteestani johtuen ja vähintä mitä pystyin K:lle tarjoamaan oli työpaikka. Jätin itse oman palkkani nostamatta, jotta voisin kustanataa hänen palkkansa.
Syksyn myötä K:n painostus ja ymmärtämättömyys tilannettani kohtaan vain kasvoi. Tapailimme muutaman kerran viikossa ja olimme yhteydessä toisiimme jatkuvasti viesteillä. Kerroimme rakastavamme toisiamme.
Vuodenvaihteessa tilanne muuttui. Joulun aikaan K:n viestit olivat jo epätoivoisia. Hän kertoi rakastavansa minua ikuisesti ja riutuvansa. Oli ollut koko syksyn ärtynyt ja välillä sulkeutunutkin. Minua ärsytti se, ettei K tahtonut uskoa miten paljon häntä rakastin ja miten vaikea tilanteeni oli. Pyysin häntä odottamaan, sanoin asioiden ratkeavan yksi kerrallaan.
Mutta sitten, yhtäkkiä K keroi "suhteemme olevan nyt tässä". Syynä oli se, etten pystynyt lähtemään hänen kanssaan matkalle Pietariin. Hänen mielestä se osoitti, etten ollut sitoutunut suhteeseemme. Seuraavana päivänä kävin juttelemassa hänen luonaan, jolloin hän ilmoitti saaneensa treffikutsuja, eikä tiennyt kuinka hänen pitäisi menetellä niiden suhteen. Sanoin, etten voi estää häntä tapaamasta muita, jos hän ei enää suhteesemme usko. Tämän jälkeen myös riitelimme, jonka yhteydessä hän ilmoitti kertovansa suhteestamme töissä, mikäli tämä välirikko vaikuttaa hänen työtilanteeseensa. Säikähdin. En ikinä osanut kuvitella, että hän voisi kiristää minua.
Välirikkoa kesti vuorokauden verran, jonka jälkeen ilmoitin hänelle, etten voi elää ilman häntä. Halusin yrittää uudelleen ja kerroin olevani pahoillani ärtymyksestäni ja sulkeutuneisuudestani. K halusi myös yrittää uudelleen. Mutta parin viikon jälkeen hän alkoi etääntyä. Hän sanoi yhä rakastavansa minua ja haaveilevan yhteisestä elämästämme, muuta luottamus minuun oli mennyt, koska "jätin" hänet vuodenvaihteessa.
Menin paniikkiin, pelkäsin menettäväni hänet. Ilmoitin kotona haluavani eron ja muuttavani pois pian. Todellisuudessa taloustilanteeni oli niin huono, että minulla ei ollut mahdollisuutta hankkia toista asuntoa. Lapset ottivat ilmoitukseni todella raskaasti. Meiilä itkettiin paljon.
Kun kerroin K:lle vihdoin ryhtyneeni toimiin, hän ottikin monta askelta taakespäin. Hän ilmoitti, ettei halua olla mitenkään osallisena erossani. Olin tyrmistynyt. Toivoin, että hän olisi auttanut ja tukenut minua tässä vaikeassa asiassa. Mutta hän ei halunnut tavata ja kertoi uskovansa asian vasta kun ero oli oikeasti laitettu vireille ja olin muuttanut perheeni kodista pois, "vaikka vanhempiesi tai kavereidesi luokse, jos et muuta asuntoa pysty hankkimaan".
Henkinen tilani joutui syöksykierteeseen. En voinut uskoa asiaa todeksi. Kysyin, miksi hän ajattelee asiasta nyt näin, vaikka hän vain muutamaa viikkoa aiemmin oli vannonut rakastavansa minua, tukevansa minua kaikessa ja odottavansa, että alan hoitaa avioero asiaa. Kysyin tapailiko hän muita. Hän kielsi tapailut. Myöhemmin hän myönsi käyneensä yksillä treffeillä "leffassa ja kahvilla".
Epäilyni kuitenkin kasvoi. Seuraavan parin kuukauden aikana riitelimme paljon. Oma eroni oli jumissa, minulla ei ollut rahaa muuttoon. K kertoi päivittäin rakastavanasa minua, mutta hän kertoi luottamuksensa minun tunteiden aitouteen horjuvan. Sitten hän alkoi puhua, ettei minun elämä lapsineen olekaan sitä, mitä hän elämältä halusi. Parin kuukauden jälkeen hän tunnusti hankkineensa treffikutsut Tinderistä. Suutuin, kosta tajusin hänen olleen Tinderissä samaan aikaan ennen vuodenvaihdetta, jolloin hän laittoi minulle ikuisen rakkauden tunnustuksiaan. Koin tulleeni huijatuksi, minusta hän oli valehdellut minulle pahasti.
Olin todella epätoivoinen ja pääsiäisenä minun oli nostettava kädet pystyyn. Meille tuli välirikko -taas. Kului viikko, jolloin emme olleet yhteydessä. Sitten K laittoi minulle viestin, jossa hän pyysi anteeksi pahoja sanojaan, hairahdustaan ja pyysi uutta mahdollisuutta. Sydämeni suli heti. Mutta kerroin tilanteen eroni suhteen olevan vielä jumissa. Tapailimme ja olimme päivittäin yhteydessä. Syksyinen painostus palasi. Lisäksi K syytti minua hyväksikäyttämisestä ja kertoi, ettei hänellä ole aikaa ja voimia odottaa eroni toteutumista puolta vuotta tai vuotta. Parin kuukauden jälkeen hän ilmoitti ettei enää halua jatkaa.
Olin tämän jälkeen kesällä todella masentunut. Keskittymiskykyni oli olemato, olin ärtynyt ja näin elämssä vain negatiivisia asioita. Jossain vaiheessa syyskesällä aloimme jälleen viestiä toisillemme. Aluksi viestit olivat ahdistuneita ja syyttäviä molemmin puolin. Kävin kerran juttelemassa K:n luona, mutta tuolloin menetin malttini ja korotin ääneni jo muutaman minuutin jälkeen ja lähdin pois. Pikku hiljaa kuitenkin lähenimme ja päätimme yhdessä, että yritämme parantaa suhteemme ystävyyden kautta. Kerroin, että minua vaivaa talven tapahtumat ja haluaisin tietää niistä totuuden. Sanoin, ettei tunteeni häntä kohtaan muutu, vaikka hän olisikin pettänyt minua talvella.
K sai myös uuden työpaikan ja lähti pois firmastani. Tämän jälkeen hän suostui pyyntöihini ja kertoi talvesta. Hän sanoi silloin halunneensa minusta eroon ja unohtavansa koko meidän jutun. Hän tapaili Tinderin kautta löytämiä miehiä ja parin kohdalla tapailua oli useaaman kerran. Hän kertoi ärsyyntyneensä, ettei kuitenkaan löytänyt miehista "samanlaista fyysistä ja henkistä yhteyttä" kuin mitä minun kanssa oli ollut. Nämä suhteet olivat loppuneet talvella, jonka jälkeen hänellä ei ollut mitään.
Kun sain tietää tämän itkin. Kaikki ne aavistukset, joita talvella minulla oli ollut, olivat siis totta. Halusin antaa kaiken kuitenkin anteeksi ja katsoa suhdettamme nyt puhtaalta pöydältä. Kuitenkin heti parin päivän päästä K:lta lipsahti, että kaikki "jutut sinun jälkeen olivat menneet pieleen". Tämä iski minuun salaman lailla. Tajusin, että hän ei koskaan aio kertoa minulle totuutta. Tunsin, että hän pitää minua pilkkanaan, en ole totuuden arvoinen hänen silmissään.
Riitelimme ja tämän seurauksena suhteemme loppui lopullisesti. Viimeisiisä viesteissään hän sanoi rakastavansa minua yhä ja siksi kiukkuiset viestini satuttivat häntä.
Eron jälkeen jäin masennuksen tilaan. Kelasin suhteemme kiemuroita jatkuvasti päässäni. Välillä vihasin, välillä tunsin lohdutonta ikävää. Laitoin K:lle syksyn aikana muutaman viestin, joissa toivoin, että voisimme sopia riitamme. Hän kieltäytyi käsittelemästä asiaa enää. Tämä sai epätoivoni syvenemään.
Talvella sain tietää, että hän oli löytänyt uuden miehen kaksi viikkoa viimeisen riitamme jälkeen. Kolme kuukautta tästä he muuttivat yhteen.
Pikku hiljaa oloni kohentui ja otin häneen yhteyttä. Kerroin että kaipaan häntä yhä, mutta ymmärrän, ettei suhteestamme voi tulla mitään ja että hyväksyn hänen uuden suhteen. Sanoin, että toivoisin meidän pystyvän sopimaan asiamme, jotta voisimme molemmat jatkaa elämäämme.
K ei suostu tapaamaan eikä puhumaan minulle. Hän kieltää minua ottamasta enää yhteyttä ja hän on uhannut ilmoittaa minusta poliisille, jos vielä lähetän viestejä. Hän sanoo, ettei tunne minua kohtaan minkäänlaisia tunteita.
Olen ollut yhteydessä K:n minua edeltävään mieheen. Pyysin häneltä anteeksi sitä, että rikoin heidän suhteensa. Tämä mies suhtautui minuun hyvin ja kertoi, että hänen ja K:n suhde aloi samalla tavalla pettämisen kautta, kuin mitä se meillä oli alkanut.
Kun kerroin K:lle olleeni yhteydessä edelliseen mieheen, hän raivostui.
Olen nyt tajunnut sen, ettemme voi sopia asiaamme kenties koskaan. Tätä asiaa on vaikea hyväksyä. Tunteeni häntä kohtaan ovat yhä hyvin voimakkaat ja ne juurtuivat syvälle puolitoistavuotisen suhteemme aikana. Tunnen syyllisyyttä siitä mitä olen hänelle ja muille ihmisille suhteemme ja tunteideni takia tehnyt. Olen antanut osaltani hänelle anteeksi valehtelun ja kiristyksen. Silti asia vaivaa mieltäni ja sitä on vaikea sivuttaa päivittäisessä elämässä.
VASTAUS: Kiitos tarinasi jakamisesta! Tiivistys kertomastasi menee jotenkin seuraavasti. 20-vuotinen parisuhteesi vaimosi ja kahden lapsesi äidin kanssa ajautui umpikujaan kolmisen vuotta sitten. Luovutit romantiikan suhteen ja keskityit vain töihin ja lapsiin. Melko pian huomasit ihastuneesi yrityksesi työntekijään, K, joka oli sinua 13 vuotta nuorempi ja asui tahollaan avoliitossa. Päädyit kertomaan tunteistasi hänelle ja saitkin niille vastakaikua. Aloititte suhteen ja tunsit olevasi ihan eri tavalla rakastunut kuin koskaan ennen. Suunnittelitte eroavanne tahoillanne ja aloittavanne yhteiselämän. K:n ero tapahtui nopeasti, koska hän jäi kiinni suhteestanne avomiehelleen. Sinä et pystynyt eroamaan samaan aikaan, koska vaimosi sattui sairastumaan ja koit velvollisuudeksesi jäädä huolehtimaan perheesi taloudesta. Pelkäsit myös vaimosi lähtevän lasten kanssa kotiseudulleen. K ei keskusteluistanne huolimatta ymmärtänyt tilannetta, vaan vaati sinua eroamaan. Sinusta hänen vaatimuksensa ja ymmärtämättömyytensä tuntuivat painostavalta. Ihana yhdessäolonne muuttui radikaalisti. Alkoi jonkinlainen on/off-vaihe suhteessanne. Kertomasi perusteella se oli teille molemmille uuvuttavaa aikaa ja koetteli molempien luottamusta. Hän pelkäsi, ettet aiokaan erota ja sinä pelkäsit, ettei hän jaksa odottaa. Erinäisten vaiheiden jälkeen hätäännyit tilanteessa, jossa K uhkasi lopettaa suhteenne, ja kerroit vaimollesi ja lapsillesi halustasi erota. Kun kerroit tämän K:lle, hän perääntyikin eikä tukenut sinua kuten odotit. Hän halusi sinun muuttavan pois kotoa. Se olisi ollut hänelle selvempi ja varmempi merkki eroaikeistasi. Sinulla ei ollut rahaa muuttoon ja suhteenne etääntyi. K tapaili muita miehiä, mikä satutti sinua kuullessasi asiasta ”osatotuuksia” jälkeenpäin. Lopulta K katkaisi suhteenne. Myöhemmin kuulit hänen asuvan avoliitossa kolmen kuukauden suhteen jälkeen. Olisit halunnut sopia asiat hänen kanssaan, mutta nyt olet tajunnut, että sitä ei ehkä tule koskaan tapahtumaan. Tällä hetkellä hän ei halua olla missään yhteydessä sinuun. Sinulla on edelleen vahvoja tunteita häntä kohtaan ja asia vaivaa sinua päivittäin.
Tarinassasi kuvaat hyvin rakkaustarinanne haasteellisuutta olosuhteiden vuoksi. Olet kokenut ihanan rakkauden lisäksi paljon rankkoja vaiheita ja niihin on liittynyt kipeitä tunteita. Salasuhde on aina haasteellinen itsessään, esimiehen ja alaisen suhteesta puhumattakaan. Rakastumisen alkuhuuma vie mennessään aikuisenkin miehen. Salasuhteessa arjen olosuhteet eivät vaan mahdollista suhteesta nauttimista täysillä. Varattujen ihmisten suunnitelmat eroamisesta ja yhdessä parisuhteen muodostamisesta sujuvat harvoin vaikeuksitta. Kuviossa on paljon ihmisiä, joiden tunteita täytyy ottaa huomioon. Kun asiat eivät sujukaan suunnitelmien mukaan, rakkaus väkisinkin joutuu haasteen eteen. Pelko ja loukkaantumiset syövät keskinäistä yhteyttä.
Pohdiskelen tarinaasi ensin K:n näkökulmasta. Oli varmasti haastavaa odottaa sinun, esimiehensä, vapautumista pitkästä suhteesta, jossa on lapsia. Haasteellista on ylipäätään olla ns. toinen nainen. Aiemmin tilanne oli teille tavallaan sama, koska olitte molemmat parisuhteessa tahoillanne. K varmasti järjen tasolla pystyi eläytymään asemaasi eron tekemisen vaikeuden suhteen. Kuitenkin omassa tunnemylläkässään, juuri uskottomuudesta kiinni jääneenä ja kotoa poisajettuna, asiaa oli vaikea käytännössä sietää. Teidän suhteeseenne tuli ”arki” K:n eron myötä. Siinä teille molemmille pikkuhiljaa selvisi, että ihminen johon oli rakastunut, ei ollutkaan sellainen kuin hänet oli kuvitellut. Hän ei käyttäytynyt vaikean tilanteen tullen niin kuin olisit toivonut hänen käyttäytyvän. Mietin pystytkö asettumaan K:n näkökulmaan siinä suhteessa, että hän sitoutuakseen suhteeseenne täysin tarvitsi selkeän merkin siitä, että olet oikeasti eromassa vaimostasi? Luulen, että hänen oma epävarmuutensa teidän parisuhteenne suhteen ja myös oman itsensä riittävyyden suhteen sai hänet etsimään myös muita treffikumppaneita. Se toki on satuttavaa, koska olitte rakkaussuhteessa toisianne. Sinua ei lämmittänyt se, että K sanoi, että ei löydä samanlaista yhteyttä kenenkään muun kanssa. Asioiden paljastuminen vähitellen on usein kovin raskasta ja syö luottamusta. Halusit erota, mutta huolesi vaimosta ja lapsista luonnollisesti hidasti asioita. Sinä yritit ”miellyttää” kahta naista ja myös lapsia. Taloudelliset huolet yrityksesi suhteen ja se, että jouduit tekemään ratkaisuja firmassasi sivusuhteesi huomioiden, lisäsivät tilanteen kuormitusta. Epävarmuus K:n vaihtelevista tunteista oli kovin raskasta kestää. Itse haaveilit elämästä vain hänen kanssaan.
Haluaisin vähän haastaa sinua miettimään eroaikeittesi ja toiminnan suhdetta. Oletko miettinyt olisitko oikeasti pystynyt jättämään perheesi, jos vaimosi ei olisi sairastunut? Oliko siihen, että et lähtenyt kotoa kerrottuasi erosta jokin muukin syy kuin se, että taloudellinen tilanteesi oli huono? Paikkoja lähteä kotoa on varmasti ollut, mutta ilmeisesti asut yhä perheesi kanssa (tarinastasi ei selviä nykytilanne). Kerrot lastesi ottaneen ilmoituksesi erosta todella raskaasti ja että teillä itkettiin paljon. Lastesi ikä ei käy ilmi. Mitä heille kuuluu tällä hetkellä? Mitä olet kertonut heille tilanteesta matkan varrella ja nyt? Et kerro myöskään vaimosi reaktioista prosessin aikana. Hänellekin tilanne on todennäköisesti ollut hyvin raskas ja epäselvä. Mitä aiot nyt? Yritätkö pelastaa liittosi vai oletko eroamassa?
Nykyperhetilanteen lisäksi haluan haastaa sinua miettimään sitä, mikä sinua on jäänyt K:n ja sinun suhteessa vaivaamaan. Mitä rakastit K:ssa? Mitä yhteistä teillä oli? Haluat selvittää asioita hänen kanssaan, jotta voisitte jatkaa eteenpäin. Kaiken tämän jälkeen mitä ajattelet kyvystänne keskustella asioista? Tarinasi perusteella teidän tunneyhteytenne ei kestänyt kaikkia vaikeuksia. Haaveiletko että vielä voisitte onnistua, jos molemmat olisitte vapaita?
Jos on kovin epätodennäköistä, että voisitte joskus K:n kanssa olla yhdessä, sinun olisi hyvä päästä eteenpäin tämän suhteen jatkuvasta pohdinnasta. Mitä voisit tehdä, jotta pääsisit arjessakin häiritsevistä ajatuksista? Toki olisi ihanteellista, että voisitte käydä vielä jonkinlaisen ymmärrystä antavan rakentavan loppukeskustelun tapahtuneesta. Yleisemmin yleensä käy niin, että eroa joutuu työstämään pääasiassa yksin. Viha-, suru- ja jäähyväiskirjeiden kirjoittaminen (niitä ei lähetetä, varsinkaan vihakirjettä), erokirjallisuuden lukeminen, ystävien ja tarvittaessa ammattiauttajien kanssa keskustelu sekä erilaiset eroryhmät ovat kaikki hyviä keinoja. Jossain vaiheessa loputtomalle ”vatvomiselle” tulee onneksi piste. Joskus se tapahtuu vasta vuosien jälkeen uudessa onnellisessa parisuhteessa. Pelkkä aika ei sinun kohdallasi mielestäni riitä, toipumista on hyvä nopeuttaa psyykkisen vointisi vuoksi! Mieti mitä kaikkea hyvää sinulla on elämässäsi. Mitä uutta haluaisit siihen ja mistä kuormittavasta olisit valmis luopumaan?
Voimia sinulle suhteesta selviytymiseen ja lasten isänä olemiseen sekä kaikkea hyvää elämääsi!
KYSYMYS: Hei, olen 55-vuotias nainen ja asun yhdessä itseäni 10 vuotta nuoremman miehen kanssa. Olemme olleet yhdessä noin 10 vuotta. Minulla on omia lapsia ja lapsenlapsiakin, hän on lapseton. Alkuun ikäero ei haitannut, hän on mielestäni välillä "vanhempi" kuin minä, koska on luonteeltaan vakavampi ja tasaisempi. Arki meillä sujuu hyvin ja ymmärrämme toisiamme suhteellisen hyvin. Viime aikoina meillä on kuitenkin ollut seksuaalisuuteen liittyviä ongelmia.
Hänen seksihalunsa ovat vähentyneet, hänellä on testosteronin vajausta, jota hoidetaan lisälääkityksellä. Hän itse sanoo, että haluttomuus liittyy eniten siihen. Ilmeisesti hän pärjäisi ilman seksiäkin, mutta itse tunnen jääväni paitsi jostain josta itse nautin. Lisäksi hänen on vaikea kertoa tunteistaan ja osoittaa hellyyttä avoimesti. Kipuilen nyt itseni kanssa, lähteäkö suhteesta, jossa en "saa toteuttaa naisellisuuttani" vai jäädä ja tyytyä siihen mitä saa. Hän on myös tavallaan myöntänyt, että ikäeromme saattaa jollain lailla liittyä seksuaaliseen halukkuuteen. Olen mielestäni ihan mukavan näköinen ja kokoinen nainen ikäisekseni. Välillä tekee mieli heittää hanskat tiskiin ja lähteä baanalle. Neuvoja tähän?
Toukokuu
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Pohdit tärkeää teemaa: seksuaalisuutta, sekä yksilötasolla että parisuhteessa.
Kerrot, että kun aloititte suhteenne, sinä olit noin 45-vuotias ja miesystäväsi 35 v. Ikäero ei silloin haitannut, koska erilaiset luonteenne tasoittivat sitä sopivasti. Arkielämänne sujuu hyvin ja teiltä löytyy ymmärrystä toisianne kohtaan. Nyt viime aikoina suhteessanne on tapahtunut jotain muutoksia: kumppanisi seksihalut ovat vähentyneet.
Jos keski-ikäinen mies alkaa kokea epämääräisiä oireita, kuten ahdistusta, masennusta, unihäiriöitä, aloitekyvyttömyyttä, lihasvoiman heikkenemistä ja/tai seksuaalista haluttomuutta ilman että niille tuntuu löytyvän selvää muuta syytä, kyse voi olla ikääntymiseen liittyvästä testosteronivajeesta. Miesystäväsi kohdalla saattaa olla kyse juuri tästä. Hienoa, että hän on hakenut lääkärin apua ja saanut lääkityksen. Toivotaan, että siitä tulee, tai on jo tullut, apua sekä hänelle että suhteellenne. Joskus elämän laatu paranee radikaalisti pian sopivan annostuksen löydyttyä.
Epäilet, että miehesi pärjäisi ihan hyvin ilman seksiäkin. Onko tämä ollut koko 10 vuoden ajan näin? Toisaalta mainitset miehesi myöntäneen, että ikäerollanne, eli sillä faktalla, että sinä olet häntä kymmenen vuotta vanhempi, saattaa olla jotain tekemistä asian kanssa. Itse kuitenkin arvioit itsesi mukavan näköiseksi ja kokoiseksi ja olet viriili ja seksuaalisesti aktiivinen nainen. Mietin, että voikohan tässä mahdollisesti olla kysymys muustakin kuin mieshormonin epätasapainosta.
Nyt kun rakastelua on ollut vähemmän tai ei ollenkaan, miten muuten olette intiimisti ja lähekkäin? Miten ilmaisette rakkautta toisillenne? Miten rakkaus ja hellyys ylipäätään elävät suhteessanne?
Mietit omaa elämääsi nyt ja tulevaisuudessa. Mikäli tulkitsen sinua oikein, mietit kolmea eri vaihtoehtoa: 1. jatkaa tässä suhteessa, vaikka koet, että et saa siinä toteuttaa naisellisuuttasi, 2. jäädä suhteeseen ja seikkailla vähän sen ulkopuolella tai 3. irrottautua siitä kokonaan ja lähteä etsimään jotain muuta jostain muualta. Valintaasi vaikuttavat monenlaiset asiat, mahdollisesti ainakin tottumus, velvollisuus, moraali ja kiintymys/rakkaus. Voit pohtia vaihtoehtoja vaikkapa siitä näkökulmasta, mitä kussakin niissä (todennäköisesti) tulisit saamaan ja mitä menettämään. Mieti myös, kuinka suuren painoarvon annat kullekin niistä asioista. Jokainen näistä poluista johtaa tietenkin uusiin valintoihin. Jos valitset suhteen jatkamisen, suosittelen lämpimästi pariterapiaa. Hyvän paripsykoterapeutin avulla voisitte päästä yhdessä tutkimaan suhteenne solmukohtia ja etsimään niihin ratkaisuja.
Valitsitpa elämänpolkusi tästä eteenpäin niin tai näin, naiseutesi ja seksuaalisuutesi on joka tapauksessa sinun omaasi. Mieti, mitä se sinulle on. Mitä oman naisellisuutesi toteuttaminen sinulle tarkoittaa, mitä kaikkea? Kuinka paljon se on sidoksissa toiseen ja kuinka paljon se on sinussa itseäsi toisesta riippumatta? Mitä kaikkea muutakin se on kuin seksin harrastamista jonkun kanssa? Miten ravitset sitä ja nautit siitä? Pidän tärkeänä sitä, ettet sido omaa naiseuttasi kehenkään mieheen tai suhteeseen. Olet nainen ja seksuaalinen olento, olitpa sitten parisuhteessa tai et.
En tiedä, saitko neuvoja, mutta ajattelemisen aiheita toivottavasti. Olet tärkeiden asioiden äärellä. Toivotan sinulle viisautta elämäsi valintoihin sekä iloa ja hehkua naiseuteesi!
KYSYMYS: Parisuhteemme ongelma on seksittömyys. Viimeisen puolen vuoden aikana olemme harrastaneet seksiä kaksi kertaa, vaikka itse toivoisin sitä ainakin viikottain. Olen ollut poikaystäväni kanssa yhdessä vajaat 4 vuotta. Aluksi olimme etäsuhteessa eri maissa, mutta viimeiset kolme kuukautta olemme asuneet yhdessä, kun muutin hänen luokseen. Seksi on ollut suhteessamme alusta asti hieman kysymysmerkki. Itse olen aina ollut halukkaampi ja aloitteellisempi osapuoli. Välillä poikaystävälläni oli suoriutumisvaikeuksia, joiden takia hän kävi lääkärissäkin. Mitään syytä "seisomattomuuteen" ei kuitenkaan löytynyt. Ensin ajattelin syyn olevan se, että poikaystävääni hermostutti, koska olen itse häntä seksuaalisesti kokeneempi, mutta tilanne ei korjaantunut ajan kuluessakaan. En tee enää aloitteita, koska torjutuksi tuleminen nakertaa itsetuntoani. Myös omat haluni ovat vähentyneet, koska en koe poikaystäväni haluavan minua.
Olen yrittänyt ottaa asian monesti puheeksi ja kysynyt myös suoraan, enkö ole poikaystäväni mielestä haluttava. Useimmiten poikaystävä sanoo, ettei vain ole tullut ajatelleeksi seksiä työkiireiden tms. takia ja siksi se on jäänyt. En kuitenkaan usko työstressin olevan ongelman aiheuttaja, koska emme yleensä harrasta seksiä juurikaan lomallakaan. Vaihtoehtoisesti poikaystävä sanoo miettivänsä asiaa palaamatta siihen kuitenkaan koskaan tai toteamalla "älä huoli, kyllä me vielä joskus seksiä harrastetaan". Miten minun kannattaisi ottaa asia esiin, jotta keskustelu ei aina tyssäisi heti alkuunsa? Pitkän kuivan kauden jälkeen kynnys harrastaa tai edes ehdottaa seksiä on myös noussut taivaisiin.
Ex-nymfomaani
VASTAUS: Kerrot viestissäsi noin neljä vuotta kestäneestä parisuhteestasi, jossa ongelmana on seksittömyys. Viimeisen puolen vuoden aikana teillä on ollut seksiä kaksi kertaa. Olet yrittänyt ottaa asiaa puheeksi mutta kunnollista, eteenpäin vievää keskustelua ei ole välillenne syntynyt. Myöskään ongelma ei ole odottelulla ja kärsivällisyydellä ratkennut, vaan pikemminkin päinvastoin. Tilanne on vähentänyt myös sinun halujasi ja ylipäätään nostanut seksin harrastamisen kynnyksen taivaisiin. Kuten itsekin toteat, kyse tuskin on vain työkiireistä tai stressistä. Seksittömyys on usein oire jostain muusta. Sen ei kannata antaa jatkua pitkään ilman, että pari pysähtyy miettimään, mistäköhän on kyse.
Hyvä kun miesystäväsi on käynyt lääkärissä sillä erityisesti miesten haluttomuuden kohdalla suosittelen usein, että fysiologiset tekijät, mm. testosteronitasot, tutkitaan ja mitataan. Teidän kohdalla ongelmat eivät todennäköisimmin ole fysiologisia vaan jotain muuta. Itse asiassa aika suuri osa esim. erektiovaikeuksista liittyy tavalla tai toisella suhteessa olemisen kysymyksiin. Monet erektiovaikeuksista kärsivät miehet pystyvät saamaan ja ylläpitämään erektiota yksin ollessaan tai esim. pornoa käyttäessään. Kuitenkin, suhteessa toiseen ihmiseen keho sanoo jostain syystä ei. Itse ajattelen, että tätä kehon ”ein” viestiä on hyvä kunnioittaa ja kuunnella eikä suoraan alkaa ohittamaan esim. viagran tyyppisillä valmisteilla. Keho sanoo yleensä ei tilanteissa, jotka ovat tavalla tai toisella epämukavia tai pelottavia. Olemme niin tottuneita ajatukseen aina valmiista miehistä, että emme tule ajatelleeksi, että myös hyvin monet miehet tarvitsevat turvallisia olosuhteita kyetäkseen harrastamaan seksiä. Esimerkiksi vihainen tai kriittinen puoliso on yllättävän monelle miehelle asia, joka vaikuttaa heidän turvallisuudentunteeseensa ja haluunsa.
Nettiporno on tässä ajassa olevaa seksiä, johon kanavoituu paljon seksuaalisia tarpeita. Se on helppoa, helposti saatavilla olevaa, nopeaa, ilman paineita ja vaatimuksia olevaa. Seksi ja seksuaalinen yhteys ovat kuitenkin eri asioita. Pelkkä porno tai seksi ilman tunneyhteyttä ei tarjoa ihmiselle tyydytystä kuin lyhyeksi hetkeksi. Siksi se vaatii koko ajan lisää ja uusia panoksia tuodakseen edes jonkin verran tyydytystä. Tähän mm. perustuu pornon addiktoiva vaikutus. Pornon huono puoli parisuhteen kannalta on, että jos sillä ratkaistaan parisuhteen toimimatonta seksuaalista yhteyttä, se vie usein paria yhä kauemmas toisistaan. Huonoimmillaan porno lisää parin välistä etäisyyttä ja parisuhteen seksuaalisuuteen liittyviä ongelmia. Seksuaalinen yhteys tarkoittaa kokonaisvaltaisempaa tunnetason yhteyttä ja liittymistä parin välillä. Se on paljon enemmän kuin vain seksiä ja siksi vaativampaa mutta syvemmin tyydyttävää, myös seksuaalisesti. Seksuaalisuuteen liittyvät vaikeudet liittyvät harvoin vain pelkästään seksiin sillä seksuaalisuus on meissä kietoutuneena monenlaisiin tunteisiin ja kokemuksiin. Parisuhteen seksuaalisuus liittyy keskeisesti turvallisuuden tunteeseen ja kykyyn heittäytyä läheisyyteen. Mutta nuo eivät vielä riitä sillä seksuaalisuus tarvitsee myös kykyä erillisyyteen ja aggressioon (mikä on eri asia kuin aggressiivisuus). Jos painopiste seksissä on koko ajan toisessa (olenko haluttava toisen silmissä, pystynkö tyydyttämään puolisoni) emme pysty hyvällä tavalla keskittymään omiin tarpeisiimme.
Pitkän puheenvuoroni jälkeen palaan yksinkertaiseen kysymykseesi:”Mitä minun pitäisi tehdä, jotta keskustelu ei tyssäisi heti alkuunsa”. Viestistäsi ja tuosta kysymyksestäsi näen, että sinä todella yrität monin eri tavoin auttaa ja ymmärtää teitä. Suhteessanne on varmaankin paljon hyvää, koska seksittömyydestä huolimatta olette halunneet pystyä yhdessä ja sitoutua toisiinne mm. muuttamalla yhteen. Entä jos näyttäisit miehellesi viestisi ja tämän vastaukseni? Sanoisit, että hait teille apua ja tällaisen vastauksen sait. Kysy mitä hän ajattelee viestistäsi, mitä vastauksestani.
Minkäköhänlaisin lausein miehesi olisi kuvannut tilannettanne, jos hän olisi kirjoittanut meille? Sano miehellesi, että toivot, että lähtisitte miettimään ja ratkaisemaan tätä vaikeutta välillänne yhdessä, sillä se on yhteinen. Sano, että suhteenne on sinulle tärkeä ja siksi pyydät häntä mukaan parikäynneille, esimerkiksi kirkon perheneuvontaan.
KYSYMYS: Päätöksien tekeminen on välillä avioliitossani hankalaa. Jos jostakin asiasta ollaan ihan eri linjoilla, miten asia ratkaistaan? Esimerkiksi kyse voisi olla siitä, mihin käytetään aikaa, rahaa tai saako toinen harrastaa urheilulajia, joka aiheuttaa puolisossa pelkoa. Sovitaanko vuorot, kumman mielen mukaan mennään? Vai käykö siinä niin, että toinen aina vain joustaa tai ainakin enemmän kuin toinen? Kuinka paljon puolisolle voi asettaa rajoituksia? Vaikka kyse olisi henkilökohtaisesta valinnasta, usein sillä on myös jollakin tavalla vaikutusta puolisoon. Tiedän myös, että asian hyvistä ja huonoista puolista ja eri näkemyksien syistä pitää perusteellisesti keskustella, joten tätä ohjetta en kaipaa vastaukseksi kysymykseeni. Joskus nimittäin senkin jälkeen ollaan yksinkertaisesti eri mieltä. Yhteisymmärrystä ei löydy.
Umpikujassa
VASTAUS: Kiitos viestistäsi, joka käsittelee sikäli hyvin tärkeää asiaa, että nuo luettelemasi asiat ovat usein juuri niitä, joista parisuhteessa riidellään. Miten ratkaistaan asioita, joista ollaan ihan eri linjoilla?
Mistä riidassa pohjimmiltaan on kysymys kun pintatasolla riidan aihe koskee vaikka ajankäyttöä, rahaa, siisteyskysymyksiä? Monet riidat saavat voimansa riidan alla olevista syvemmistä tunteista, joita aina ei edes itse tunnisteta, saati sitten kommunikoida puolisolle niin, että hän pystyisi näkemään ja ymmärtämään niiden merkitystä. Tyypillinen syvempi tunne on pelko. Esimerkiksi menettämisen pelko, tai pelko, että en ole tärkeä, riittävä.
Otan esimerkin viestistäsi ja muokkaan sitä fiktiiviseen suuntaan. Toinen puolisoista harrastaa urheilulajia, joka herättää toisessa pelkoa. Tämä pelkäävä osapuoli yrittää rajoittaa ja kieltää toisen harrastusta. Puoliso ei ole valmis luopumaan itselleen tärkeästä harrastuksesta. Hän saattaa kertoa faktoja, joiden tarkoitus on vähentää toisen osapuolen pelkoa. Käytännössä kuitenkaan faktat eivät yleensä vakuuta tai rauhoita meitä parisuhteessa. Ne päinvastoin usein saavat aikaan kokemuksen, että minä olen näin tolaltani ja sinä vähättelet minun kokemusta ja vetoat järkeen. Ja tietenkään faktat eivät rauhoita. Pohjimmiltaan on kyse esim. menettämisen pelosta. Olet minulle niin tärkeä, että pelkään menettäväni sinut. Siksi harrastuksesi saa minut suunniltaan kauhusta. Pelätessä me tulemme helposti vihaisiksi tai kriittisiksi. Saatamme kyllä huutaa itkien, että ”tajuatko miten pelkään”. Tämä kuitenkin tuntuu toisesta osapuolesta helposti vain vihaisuudelta ja syytökseltä. Varsinkin kun samaan aikaan kuulemme syytöksiä itsekkyydestä, jne. Näin pari on kielteisellä kehällä, jossa kumpikin omalla käyttäytymisellään lisää toisen reaktiota, ja pohjimmiltaan puhutaan jostain muusta kuin siitä, mitä merkityksiä, syvempiä tunteita nuo tilanteet, asiat kummassakin herättävät. Monissa arjen riidoissa olisi tärkeää päästä puhuman ja keskustelemaan riidan alla olevista syvemmistä tunteista.
Arvostettu parisuhdetutkija John Gottman on tutkimuksissaan päätynyt siihen, että 69 % parisuhteen riidoista on nk. ikuisuusriitoja. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kun kaksi erillistä ihmistä ovat parisuhteessa, on valtavasti asioita, joista he ovat eri mieltä. Ei ole mitään objektiivista totuutta, kumman mielipide tai tapa on oikeampi tai parempi. Ja vaikka olisikin, ihmisellä on oikeus elää oman näköistä elämää. Ongelmia tulee siitä, kun kaksi erillistä elämää pitäisi sovittaa saman katon alle. Tyypillisiä ikuisuusriitoja ovat mm. ajankäyttöön, rahaan, lastenkasvatukseen tai siisteyteen liittyvät asiat. Onnelliset parit ovat hyviä pärjäämään ikuisuusriitojen kanssa. He eivät tuhoa suhdettaan rajuilla riidoilla vaan he pystyvät mm. helpommin puhumaan asioista asioina, ilman, että tilanteet kärjistyvät. Tähän varmaankin liittyy sanonta ”Haluatko olla oikeassa vai onnellinen”. Heillä on myös paljon hyvää vuorovaikutusta ja yhteyttä, joka toimii pehmikkeenä, eräänlaisena puskurina ja auttaa heitä kestämään niitä kaikkia asioita, joissa he ovat eri mieltä.
Jos meillä on paljon turvattomuutta omassa taustassamme se saattaa näkyä niin, että joustavuutemme vähenee ja meistä tulee helposti reagoivia, kontrolloivia tai vaativia. Pienkin puolison erillisyys tai erilaisuus tuo epämukavuudentunnetta tai ärsyttää, jopa raivostuttaa.
Kysyt viestissäsi, kuinka paljon puolisolle voi asettaa rajoituksia? Vastaan yksinkertaistan, että ei yhtään. Me voimme kertoa toiselle toiveistamme ja niistä asioista, jotka ovat meille tärkeitä. Me voimme pyytää toiselta näitä asioita, mutta vaatiminen tai rajoittaminen eivät kuulu hyvää parisuhteeseen. On tärkeää, että kummallekin tärkeitä asioita yritetään mahduttaa yhteiseen elämään. Parisuhteen vaativin tehtävä on kuitenkin suostua toisen erilaisuuteen ja erillisyyteen. Me pystymme siihen yleensä vain silloin, jos erillisyyden lisäksi suhteessa on riittävästi yhteistä ja läheistä.
