Suhdeklinikka

Näytetään kirjoitukset maaliskuulta 2016.

Epäluottamus kalvaa suhdetta 3

KYSYMYS: Olen seurustellut ja ollut avoliitossa mieheni kanssa n. 1,5v., olemme kuitenkin tunteneet kohta jo kuusi vuotta. N. neljä vuotta välimme olivat harmaalla alueella; asuimme eri kaupungeissa koko ajan mutta näimme satunnaisesti. Olimme läheisiä, ja harrastimme seksiä. Seurustelu ei vaan tullut kysymykseen ennen kuin 1,5v. sitten. Salaa halusin sitä kuitenkin koko ajan aiemminkin. Tämän neljän vuoden aikana kun emme olleet yhdessä tapahtui kaikenlaista, hyvässä ja pahassa. Molemmilla oli muita tapailuyrityksiä ja pettymyksiä muiden, sekä toistemme kanssa. Minä otin kaiken todella raskaasti, ja luottamus kärsi. Kun 1,5v sitten aloimme seurustelemaan, käsittelimme asiat pikkuhiljaa suhteen edetessä ja sain luottamuksen herätettyä miestäni kohtaan. Nyt hiljattain kuitenkin löysin erään sosiaalisen median kautta mieheni kirjoittaman yksityiskommentin jollekin hänellekin tuntemattomalle naiselle, jossa hän kehui naista kauniiksi ja viittasi haluavansa mahdollisesti tavata. Otin asian puheeksi mieheni kanssa mutta perustelua käytökselle en saanut. Hän sanoi tykkäävänsä minusta ja haluavansa olla minun kanssa, ja että kommentti oli hänelle mitätön, eikä oikeasti olisi mennyt naista näkemään. Hän myös pyysi anteeksi. Lisäksi hän sanoi, että ei tulisi kysymykseenkään että hän pettäisi minua. Hän oli sillä hetkellä ollut työttömänä jonkin aikaa, ja hän sanoi myös että kotona olemisen aiheuttama masentunut olo, ja antamani huomion vähyys sai hänet hakemaan huomiota väärällä tavalla. Yritinkin tämän jälkeen lisätä huomion antamista.

Olen yrittänyt ottaa asiaa puheeksi uudestaan useaan otteeseen mutta tämä saa mieheni hermostumaan, koska hänestä tuntuu että jankkaan jo sovittua asiaa. Minusta asia kuitenkin jäi kesken, ja minulle jäi pelko, että hän tekee/on tehnyt saman uudestaankin.

Olemme joskus keskustelleet rajoista, mikä loukkaa ja mikä ei, ja olemme välillä olleet todella eri mieltä joistain häilyvistä jutuista. Esim. häntä ei kuulemma haittaisi jos menisin baari-illan jälkeen jatkoille miesporukkaan naiskaverini kanssa, mutta minua satuttaisi paljon jos hän menisi naisten kanssa jatkoille mieskaverinsa kanssa. Rinnastaisin sen jonkinlaiseen pettämiseen.

Myönnettäköön, etten itsekään rehellisin keinoin saanut häntä kommentoimisesta kiinni, ja tästä on minulla huono omatunto, sillä minusta rehellisyys on suhteen perusta. Miehenikin tietää minun ajattelevan näin.

Meillä on tällä hetkellä välimatkaa useita satoja kilometrejä mieheni työskennellessä muualla muutaman kuukauden ajan, joten en tiedä miten ottaisin tämän asian puheeksi tällä hetkellä. Puhelimessa tuntuu oudolta selvittää tällaista asiaa. Kirjoittaminen on minulle helppoa, miehestäni en ole varma. Ja samalla pelkään ja suren, jos hän toimii minun mittakaavassani väärin selkäni takana ja kommentoi naisille yksityisesti. Ja tällä hetkellä hän ei siitä voisi jäädä edes kiinni. Hän on ehdottanut suutuksissaan profiilinsa poistoa, mutta itseäni se ei auttaisi sillä miettisin vain onko hän tehnyt uuden jota en löydä. Muiden asioiden suhteen meillä on mennyt hyvin viime aikoina, hän on pitänyt minuun yhteyttä oma-aloitteisestikin kaukaa. Olemme olleet päivittäin yhteyksissä, välillä minunkin aloitteestani.

Hänen on vaikea ilmaista tunteitaan, mutta koska olemme tunteneet niin pitkään, pienistä eleistäkin osaan lukea häntä. Kuitenkin kommenttikin oli kirjoitettu sellaisena ajankohtana, jolloin minulla oli hyvä tunne meidän suhteesta.

Ennen mieheni lähtöä kauemmas kysyin onko hän kommentoinut mitään kenellekään yksityisesti, ja vastaus oli kielteinen. Kysyin tällöin häneltä myös meneekö suhteessamme hänen mielestään hyvin ja onko luottamus kunnossa, hän vastasi molempiin myöntävästi.

Olen painottanut koko ajan rehellisyyden tärkeyttä, ja nyt kun luottamus kärsi kommentin takia, tuntuu että alan epäillä muutakin. Välillä on selkeitä hetkiä, jolloin en epäile mitään, mutta välillä ahdistaa ja mietin kaikkea pahimpiakin vaihtoehtoja ilman konkreettisia syitä. Aiemmissa lyhyissä suhteissani paljon nuorempana on käynyt niin, että ne on loppuneet miehen/pojan aloitteesta kuin seinään minun ollessa siinä luulossa että kaikki on hyvin.

Mieheni on hankala ottaa kritiikkiä vastaan. Joskus hän on lannistunut jos olen maininnut pienistäkin asioista, tai jos hän itse epäonnistuu jossain. Hänellä on esim. rankka koulukiusaamistausta, minkä uskon vaikuttavan tähän. Joten jos hän tietää tehneensä vääryyttä, voiko hän lannistua/tuntea huonommuutta kun otan asiaa uudestaan ja uudestaan puheeksi?

Miten voisin käsitellä asian mieheni kanssa ilman, että hän hermostuisi? Kuinka voisin saada luottamuksen takaisin ja mistä voin saada varmuuden, että hän ei tee selkäni takana mitään väärää netissä? Kuinka voisin saada hänet ilmaisemaan kaikenlaisia tunteita rehellisesti ja kertomaan, jos hänestä kaikki ei ole hyvin? Rakastan häntä todella paljon ja en haluaisi yhden kommentin pilaavan suhdettamme. Haluaisin vain varmuuden että tämä on ainut kerta kun näin on käynyt/tulee käymään.

Rakastan niin että sattuu

VASTAUS: Kiitos pitkästä kirjeestäsi! Kirjoitat nimimerkillä ”Rakastan niin että sattuu”. Rakkautesi miesystävääsi kohtaan välittyy kaikesta kirjoittamastasi. Kirjeestäsi välittyy myös kuva niistä asioista, jotka satuttavat sinua suhteessanne. Kirjeesi keskeinen kysymys liittyy luottamukseen. Kuvaat puhuttelevasti sitä, miten suhteessanne on ollut oikeastaan alusta alkaen epävarmuutta: olette asuneet eri kaupungeissa, välillänne on ollut fyysistä läheisyyttä, mutta ette ole kuitenkaan seurustelleet. Tapailitte myös muita. Aavistelen, että jo tällainen suhteenne lähtökohta on kenties herättänyt kysymyksen luottamuksesta. Kirjoitatkin ottaneesi kaiken todella raskaasti ja luottamuksen kärsineen, mikä on ymmärrettävää.

Tämänhetkinen välimatkanne lisää yhä edelleen epävarmuuttasi. Luottamustasi on ymmärrettäväsi murentanut myös miesystäväsi viesti tuntemattomalle naiselle. Ymmärrän kirjeestäsi, että sinulle on syntynyt parisuhteen haava, joka ei parane, ennen kuin pääsette keskustelemaan riittävän perusteellisesti peloistasi. Kirjoitat keskustelua hankaloittavan sen, että miehelläsi on taustalla koulukiusaamista ja hänen on vaikea ottaa kritiikkiä vastaan. Pidän luottamuksen syntymisen kannalta tärkeänä, että voisitte keskustella puolin ja toisin kritisoimatta ja syyllistämättä. Parisuhteen haavojen paraneminen edellyttää keskustelua kasvotusten, rauhallisessa ja myönteisessä ilmapiirissä.

Miltä sinusta tuntuisi ottaa puheeksi nimenomaan tämä pelkosi ja epävarmuutesi kritisoimatta miestäsi? Olisiko miehesi helpompi keskustella kanssasi, jos ette käsittelisikään miehesi lähettämää viestiä, vaan nimenomaan pelkoasi ja epävarmuuttasi, joka on luottamuksen kannalta olennainen asia? Uskon, että myönteisessä ilmapiirissä miehesi olisi paljon helpompi keskustella kanssasi hermostumatta. Parhaimmillaan voisitte yhdessä jakaa pelkosi ja epävarmuutesi. Uskoakseni miehesi olisi helpompi olla haavoittamatta sinua lisää, jos hän ymmärtäisi myös tuntemustesi taustoja. Tavoitatkin hyvin, että aiemmissa suhteissasi nuorempana on ollut pettymyksiä parisuhteiden päätyttyä yllättäen. Haastan sinua pohtimaan ja sanoittamaan yhdessä miehesi kanssa, kuinka nämä kokemuksesi vaikuttavat myös nykyisessä suhteessasi luottamukseen? Parhaimmillaan miesystäväsi voi eläytyä siihen, miten epävarma ja peloissasi olet. Hänessä voi syntyä myös tällaisen ymmärryksen kautta tarve pyytää anteeksi viestittelyään. Ihannetilanteessa voisit hyväksyä miehesi anteeksipyynnön ja kertoa hänelle, mitä olisi tarvinnut aiemmin ja mitä tarvitsisi yhä edelleen voidaksesi luottaa häneen. Tällaisen keskustelun kautta haavasi voi parantua, niin että sinun olisi helpompi luottaa puolisoosi.

Rohkaisen sinua ottamaan puheeksi miehesi kanssa tämän luottamuskysymyksen, epävarmuutesi ja pelkosi. Toisinaan tällaista luottamusta synnyttävänä ja parisuhdehaavaa hoitavaa keskustelua voi olla vaikea käydä kaksin. Siksi kannustan teitä ottamaan yhteyttä alueenne perheasiain neuvottelukeskukseen, jossa voisitte pysähtyä yhdessä perheneuvojan kanssa parisuhteenne kysymysten äärelle.

Kaikkea Hyvää toivottaen, Joona, perheneuvoja

Mistä itselle kumppani? 11

KYSYMYS: Olen ollut sinkkuna viimeiset kymmenen vuotta, jos kuukauden-parin muutamaa juttua ei lasketa. Olen ihan kaunis, töissä käyvä (kylläkin rakennusalalla esimiehenä, mitä en enää kerro heti alkuun edes kysyttäessä, koska joko sitä ei uskota tai sitten mies häipyy nopeasti paikalta), hyvin luotettava niin ystävänä kuin parisuhteessa jne. Olen toisaalta naisellinen ja toisaalta kykenevä tekemään paljon perinteisiä "miestentöitä", kuten tämä sinkkuus edellyttää. Olen hyvä kuuntelemaan ja keskustelemaan. Olen sopivan spontaani ja toisaalta vastuuntuntoinen. Minulla ei ole lapsia.

En ymmärrä miksi juuri kukaan mies ei lähesty minua. Pari lyhyempää juttua on miehet lopettaneet sanoen, ettei minussa ole mitään vikaa vaan ennemminkin kehuneet mutta eivät ole syytä erohaluunsa sanoneet pyynnöstä huolimatta.
Pärjään yksinäni mutta haluaisin suhteen ja elämässäni olisi sellaiselle tilaa. Olenko tosiaan pilannut mahdollisuudet uravalinnalla vai olenko vain liian "vahva" nainen? Kerran yksi mies sanoi ettei tullut juttelemaan minulle "koska näytin siltä etten ole mitään vailla" ja että "miksi kukaan tulisi tieten tahtoen saamaan pakit"...en ole anteeksipyytävän oloinen mutta en myöskään nokka pystyssä...itsevarmuusko pelottaa miehiä? Vai onko jo 35-vuotiaana huono "markkina-arvo"? Toisaalta tätä on kyllä jatkunut sen 10 vuotta jo.

Miten nykypäivänä ihmiset löytävät toisiaan? Harrastusten kautta ei ole kohdalle osunut vaikka niissäkin on miehiä ollut paljon....ja vaikka sanotaan ettei se etsimällä löydy niin ei se muutenkaan nähtävästi eteen tupsahda. Ystävieni kautta en sinkkumiehiä tapaa...ja varattuihin en sekaannu. Onko se syy, koska monet miehet hakee uuden naisen valmiiksi ennen kuin eroavat vanhasta?

En haluaisi, että seuraavatkin kymmenen vuotta menee samanlailla, joten neuvoja kaivataan.

Ei yksinäistä tulevaisuutta, kiitos

VASTAUS: Kiitos viestistäsi! Kirjoitat kysymyksestä, jota varsin moni miettii tänä päivänä: Kuinka löytää seurustelukumppani? Pidän kysymystäsi tärkeänä, koska ihmisenä olemiseen kuuluu tarve löytää toinen ihminen, rakastettu, jonka kanssa voi jakaa elämänkysymyksiään. Näyttää kuitenkin siltä, että yhä useamman on vaikea löytää seurustelukumppania. Myös sinä kirjoitat olleesi viimeiset kymmenen vuotta sinkkuna. Pohdit, voisiko esimiestyösi rakennusalalla ja se, että monet miehet kokevat sinut vahvaksi naiseksi vaikeuttaa puolison löytymistä.

Kokemukseni mukaan hyvin erilaiset ihmiset, riippumatta työtehtävästä, luonteenpiirteistä tai ulkonäöstä löytävät parisuhteisiin. Tämän vuoksi pidän realistisena, että myös sinä löytäisit itsellesi puolison, jolle juuri sinä olet oikeanlainen kumppani. Oikotietä onneen ei valitettavasti kuitenkaan ole. Puolison löytäminen vaatii tänä päivänä paljon vaivannäköä, mihin viittaat myös kirjeessäsi kirjoittamalla, ettei puoliso tupsahda eteen etsimättä. Haastaisinkin sinua pohtimaan, mikä olisi sinulle luontevin tapa etsiä seurustelukumppania? Useimmiten seurustelukumppanit löytyvät yhteisten kiinnostusten ääreltä, läheltä omaa elämänpiiriä, vaikka kirjoitatkin, ettet tapaa ystäviesi kautta mahdollisia sinkkuja. Tänä päivänä on aiempaa enemmän erilaisia vaihtoehtoja löytää mahdollinen seurustelukumppani aina seuranhakupalveluista lähtien. Mikä olisi sinun tapasi? Tunnet itsesi parhaiten.

Kirjeesi saa minut pohtimaan myös hiukan yleisemmin ilmiötä, jonka olen havainnut yleistyvän. Odotukset seurustelukumppania kohtaan vaikuttavat monesti epärealistisilta. Media luo kuvaa täydellisestä kumppanista, jonka kanssa voisi välttää elämän pettymyksiä. Väitän, että täydellistä – tai ehkä paremminkin virheetöntä – puolisoa ei kuitenkaan ole olemassa. Toisen ihmisen rinnalla elämiseen kuuluu väistämättä myös puolison vaikeiden, itseä ärsyttävien puolien hyväksyminen. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteivätkö puolisot voisi olla epätäydellisyydessään täydellisiä toisilleen. Kirjeestäsi ei tule vaikutelmaa, että kohdallasi olisi kysymys epärealistisista odotuksista. Päinvastoin. Rohkaisen sinua siis edelleen etsimään, yrittämään ja löytämään.

Kaikkea hyvää toivottaen
Joona, perheneuvoja

Ihan hyvä suhde vs. houkutteleva kipinä 8

KYSYMYS: Olen seurustellut poikaystäväni kanssa kaksi vuotta. Asumme yhdessä. Suhteessamme on alusta asti ollut tiettyjä ongelmia. Mies ei kykene puhumaan tunteistaan, tai mistään. Esitän samat kysymykset yhä uudelleen saamatta koskaan vastauksia. Haluaisin alkaa miettimään jo vakavasti perheen perustamista, ja olen useasti sanonut, etten näe järkeä tuhlata molempien aikaa, jos lapset eivät hänen suunnitelmiinsa kuulu. Edes näin esitettyyn kysymykseen vastaukseksi en saa kuin välttelevää "katsotaan nyt" -mutinaa.

Varsinkin suhteen alkuaikoina riitelimme paljon. Heti vaikean aiheen noustua esiin mies vetäytyy eikä reagoi minuun enää ollenkaan. Muutenkin puhuminen on hänelle varsin hankalaa, kahden keskisinä hetkinämme jäämme usein hiljaisuuteen. Minä olen melko ulospäinsuuntautunut ja temperamenttinen pälpättäjä. Siksi tällainen sulkeutuneisuus hämmentää ja suoraan sanottuna raivostuttaa minua.

Suhteessamme ei ole koskaan ollut minua tyydyttävää määrää seksiä. Jossain välissä lakkasin ruinaamasta, ja suhteen koettua muutamia isoja riitoja ja vaihdettuani ehkäisypilleri-merkkiä, huomasin, etten enää edes halua.

Olen jo useamman vuoden tuntenut miehen, jonka kanssa meillä on ollut jonkinlaista kipinää. Olen jättänyt sen huomiotta, sillä olemme molemmat aina seurustelleet. Olen pitänyt häntä myös naistenmiehenä, koska hän on tehnyt ajoittain varattuna jonkinlaisia aloitteita minua kohtaan. Me pystymme kuitenkin juttelemaan kaikesta, olemme melko samanlaisia ihmisiä ja pidämme samoja asioita tärkeänä. Olemme pitäneet yhteyttä kaiken tämän ajan, ja hänestä on tullut minulle tärkeä.

Meidän molempien suhteet ovat väljähtyneet, hän varsinkin haluaa omasta suhteestaan pois. Yhteydenpitomme on alkanut sisältää lupauksia ja haaveita yhdessäolosta. Emme voi tietenkään tehdä mitään, koska olemme edelleen kumpikin parisuhteessa.

Haluaisin lähteä ja kokeilla, olisiko tässä elämäni mies. En kuitenkaan tiedä, haluanko luopua hyvästä miehestä, joka rakastaa minua. Suhteesta, jossa voisin elää loppuelämäni luottaen, että toinen ei häviä mihinkään. Pelkään ottaa riskiä, mutta vielä enemmän pelkään loukata miestä, jonka kanssa seurustelen nyt.

Olen ajatellut tämän olevan vain vaikea vaihe suhteessa, mutta en usko toimintatapojemme ja luonteidemme muuttuvan. Siksi en myöskään ole varma, että tilanne paranisi.

Tiedän, että teen väärin tasoittelemalla itselleni tulevaisuutta ollessani suhteessa, mutta en pysty vielä lähtemäänkään. Myöskin tämä toinen mies epäilyttää, olisiko hän rinnallani loppuun saakka, kun nytkin salaa toimii samoin kuin minäkin. Onko vika minussa, enkö osaa "tyytyä" "pelkkään" rakkauteen, etsinkö vain rakastumisen tunnetta uudelleen ja uudelleen. Omat suhteeni eivät ole tätä vaihetta pidemmälle kestäneet, molemmilla miehillä on takanaan pitkiä suhteita.
En tiedä, mitä tehdä.

Ahdistunut, 25

VASTAUS: Kirjoitat kaksivuotisesta seurustelusuhteestasi. Asutte yhdessä poikaystäväsi kanssa. Sinua ahdistaa kuitenkin ymmärrettävästi moni asia suhteessanne: puhumattomuus, tulevaisuuden suunnitelmien avoimuus ja esimerkiksi läheisyyden puute. Kirjoitat yrittäneesi ratkaista kysymyksiä keskustelemalla poikaystäväsi kanssa, mitä pidän arvokkaana. Olet joutunut kuitenkin pettymään, koska puhuminen on miehellesi vaikeaa. Et kirjoita tarkemmin siitä, miksi puhuminen on vaikeaa pokaystävällesi. Mietin näkyykö sama vaikeus myös hänen muissa ihmissuhteissaan, vai liittykö se ennemminkin teidän väliseen suhteeseen? Kokemukseni mukaan puhumattomuuden taustalla parisuhteissa on usein pelkoja ja häpeän tunteita, mikä tekee puhumattomuudesta ymmärrettävää. Monet tunteistaan puhumattomat miehet, mutta myös naiset kantavat mukaan haavoittavia kokemuksia. He ovat kenties yrittäneet puhua tunteistaan, mutta eivät ole syystä tai toisesta tulleet kuulluiksi ja vastaanotetuiksi. Kirjeesi saa minut miettimään, millaisia keskustelunne ovat olleet? Kirjoitat olevasi temperamenttinen ja miehesi on luonteeltaan hiljaisempi. Olisiko kohdallanne voinut käydä niin, että ette ole päässeet puhumaan ollenkaan syvemmistä tunteistanne – esimerkiksi miehesi tai sinun peloista? Aavistelen kirjeesi perustella, että olette saattaneet juuttua tuhoaviin keskusteluihin, mikä voisi näkyä esimerkiksi siten, että mitä voimakkaammin tuo esiin pettymystäsi puhumattomuudesta, sitä enemmän poikaystäväsi vetäytyy keskustelusta. Tuhoaville keskusteluille on tavallista, että ne ovat rytmiltään nopeita ja niihin sekoittuu monenlaisia asioita, kuten kinastelua arkiasioista. Usein vielä toinen kumppaneista on korostuneemmin kritisoiva, vaativa ja syyllistävä samalla kun toinen puolustautuu vetäytymällä. Juuttuminen tällaisiin keskusteluihin on turhauttavaa, minkä vuoksi joskus voi käydä myös niin, että kummatkaan eivät yritä enää keskustella, vaan katkaisevat keskusteluyhteyden kokonaan tai kääntyvät jonkun toisen puoleen. Kirjoitat, että sinulle on käynyt myös näin.

Olet löytänyt keskusteluyhteyden toisen miehen kanssa. Sinänsä kaipauksesi tulla kuulluksi omien asioidesi kanssa on ymmärrettävä. Toinen mies vastaakin osaan toiveistasi ja niihin asioihin, joihin olet tyytymätön seurustelusuhteessasi. Teillä on ollut toisen miehen kanssa jo muutaman vuoden jonkinlaista kipinää. Ymmärrän kirjeestäsi, että sinulla on ollut siis koko seurustelusuhteesi ajan ikään kuin kaksi miestä. Toisen kanssa olet seurustellut ja toisen kanssa keskustellut. Pohdit, olisitko onnellisempi tämän toisen miehen kanssa. Kysymykseen on vaikea vastata, koska emme voi tietää etukäteen tulevaisuudesta. Kirjoitat kuitenkin realistisesti, että suhteessasi kummankin miehen kanssa on paljon hyvää, mutta myös haasteita. Olet vakuuttunut, että seurustelukumppanisi rakastaa sinua ja olisi valmis sitoutumaan yhteiseen elämäänne. Tuntemasi miehen kanssa pystyt keskustelemaan.

Kysyt kirjeesi lopussa onko sinussa jotakin vikaa? Vastaan, että ei. Ymmärrän hyvin tarpeesi keskustella ja suunnitella tulevaisuutta. Suurimpana haasteena näen sen, että yrität ratkaista seurustelusuhteessa olevaa kysymystä jonkun toisen kautta. Pidän realistisena, että voisitte oppia keskustelemaan poikaystäväsi kanssa kumpaakin tyydyttävällä tavalla. Tarvisitte siihen kuitenkin apua. Rohkaisen teitä olemaan yhteydessä oman alueenne perheasianneuvottelukeskukseen ja varmaan ajan parineuvotteluun. Voisitte hyötyä keskusteluista, joissa ulkopuolinen keskustelukumppani auttaa teitä ymmärtämään keskusteluidenne taustalla olevia vaikeuksia. Luen kirjettäsi ennen kaikkea toiveikkaana: teillä on poikaystäväsi kanssa paljon mahdollisuuksia niin halutessanne.

Kaikkea hyvää elämäänne!
Joona, perheneuvoja

Sormusta ei taida koskaan tulla 6

KYSYMYS: Minulla on ongelma. Olen ollut poikaystäväni kanssa yhdessä nyt 4vuotta, siitä 3,5vuotta olemme asuneet yhdessä. Ihan aluksi keskustelimme miehen kanssa naimisiin menosta ja lapsista ja mies sanoi haluavansa niitä kyllä, mutta ei tietenkään vielä, kun emme olleet ollut kauvaa yhdessä.

Myöhemmin kysyin mieheltä uudestaan asiaa, että joko olisi kohta aika mennä kihloihin ja mies sitten ilmoitti, että kunhan vanhemmat tämän hyväksyy (mies on muusta kulttuurista ja vanhempien hyväksyntä on tärkeää), no miehen äiti ei hyväksy minua, koska en ole miehen kulttuurista. Meillä oli asian takia pienoinen kriisi ja olimmekin eroamassa sen takia, mutta emme eronneet, koska ajattelimme, että josko hän ajan kanssa muuttaisi mielensä.

Mies lähti kotimaahansa n. puoli vuotta tämän jälkeen ja jutteli siellä asiasta vanhemmille, kun hän tuli takaisin, hän jätti minut, koska äiti ei hyväksy naimisiin menoa.

Mies kuitenkin itki minua takaisin ja annoin uuden mahdollisuuden ja palasimme yhteen.

Mies ilmoitti minulle jonkin ajan päästä, ettei aio enää odottaa äidin hyväksyntää vaan mennään kesällä naimisiin, olin tästä innoissani ja ehdin jo muutamalle hyvälle ystävälle tästä ilmoittaa, kesä tuli ja mies jätti minut taas, syynä äiti.
Ilmoitin miehelle, etten aio enää häntä takaisin ottaa, jos hän minut taas jättää ja mies vannoi, että on lopullista.

Lähdin kesän lopulla lomamatkalle ja tapasin siellä miehen, jonka kanssa vietin viikon lomani, kun tulin takaisin mies odotti minua lentokentällä kukkien kanssa ja oli hyvinkin iloinen, itse en ollut palaamisesta iloinen ja halusinkin heti miehen muuttavan pois ja jättävän minut lopullisesti rauhaan, mutta mies ei suostunut lähtemään ja halusi palata yhteen ja kertoi, että on ajatellut asiaa ja teki virheen jättäessään minut, kerroin hänelle mitä olin lomalla tehnyt, koska en halunnut olla itse enää miehen kanssa, joka ei halua päättää ja tunteeni miestä kohtaan olivat vain viha ja pettymys.

Mies oli surun murtama asiasta ja vain itki ja hoki, että tämä on sama kuin olisin hänet tappanut ja sanoin hänelle, että en enää välitä hänestä, enkä rakasta häntä, muutamaan otteeseen hän mainitsi, että oli suunnitellut kosintaa, kun palaan lomalta, mutta tapoin hänet, kun olin toisen kanssa.

Mies kuitenkin tästä huolimatta antoi anteeksi, vaikka en pyytänyt sitä ja itse siis halusin koko ajan, että hän vain jättää minut rauhaan.

Mies itki ja rukoili minua palaamaan luokseen ja sanoin, etten halua koska tunteeni häntä kohtaan olivat hiipuneet olemattomiin ja tunsin vain vastenmielisyyttä miestä kohtaan.

Kuitenkin palasimme lopulta yhteen, kun saimme miehen kanssa, juteltua asiat ja huomasin mieheni hieman muuttuneen ja omat tunteenikin rupesivat taas voimistumaan ja nyt ne tulivat todella voimakkaina, tuntui, että nyt vasta oikeasti rakastan miestäni.

Mies lupasi samalla kosia minua vuoden loppuun mennessä, joulu oli lähestymässä ja mieheni soitti minulle kerran ja käski mennä avaamaan tietokoneeseen tallentamansa linkin, jossa olikin sormus ja kysyi haluanko ja tietenkin vastasin myöntävästi, joulu tuli ja meni ja uusivuosi lähestyi, jolloin mies ilmoitti, että hänellä ei nyt ole varaa ostaa mitään sormuksia olin niin pettynyt ja menetin uskoni, että hän koskaan tulisi minua kosimaan, hän kuitenkin lupasi, että armeijan jälkeen sitten (mies siis sai pari vuotta sitten suomen kansalaisuuden ja joutui tämän vuoksi armeijaan), mies pääsi armeijasta vähän aikaisemmin pois kuin oletimme ja keskustelun jälkeen mies totesi, ettei aijo minua vielä kosia vaan ilmoitti taas, että sitten kun olet käynyt koulun loppuun.

Minulla on jo usko loppunut ja en usko, että tulen mieheltä koskaan sormusta saamaan.

Olen neuvoton, mitä teen.

VASTAUS: Luin viestistäsi että haluaisit vakiinnuttaa suhteenne ja toivoisit että myös poikaystäväsi ottaisi askeleita suhteenne vakiinnuttamiseksi. Sen pohjalta mitä kerroit, minulle tulee vaikutelma että poikaystäväsi ei oikein osaa päättää. Nähtävästi hänen kulttuurissaan vanhempien hyväksyntä lasten puolison valinnassa on tärkeää. Voiko olla niin että jos hän valitsee sinut, hän menettää yhteyden vanhempiinsa (äitiinsä) kotimaassaan? Ja onko toisaalta myös niin, että jos hän haluaa säilyttää yhteyden vanhempiinsa, hän ei voi mennä naimisiin kanssasi?

Kirjeesi perusteella sain kuvan että olette tärkeitä toisillenne. Kuulostaa myös siltä että olette hankalassa tilanteessa. Jotain olisi kuitenkin tehtävä. Toistuva eroaminen ja yhteen palaaminen uuvuttavat teitä kumpaakin. Eikä ole reilua sinua kohtaan lupailla asioita ja sitten yhä uudelleen perua niitä. Ajattelen että todella tärkeää tässä tilanteessa on puhua avoimesti ja rehellisesti toista kunnioittaen omista tunteistaan ja ajatuksistaan. Mitä merkitsee kihlautuminen, mitä merkitsee avioliitto? Mitä merkitsee yhteys omiin vanhempiin, mitä sitoutuminen puolisoon? Ovatko ne toisensa pois sulkevia asioita? Miten kulttuurierot ilmenevät tässä asiassa? Myös meille suomalaisessa kulttuuripiirissä kasvaneille on tärkeää, että puolison vanhemmat hyväksyvät meidät (vaikka aina ei näin ikävä kyllä käy) – voisin kuvitella että joissain kulttuureissa suvun yhteisöllisyys on vielä vahvempi. Joutuuko puolisosi oman, rakkaan yhteisönsä hylkimäksi mennessään naimisiin toisesta kulttuurista tulevan ihmisen kanssa? Yhteisön ulkopuolelle joutuminen on iso juttu, kipeä ja rankka kokemus. Onko hänellä muita turvaverkkoja, muita lähiyhteisöjä, joihin samaistua ja liittyä jos hän sinut valitessaan joutuu luopumaan taustayhteisöstään?

Toisaalta onhan sekin mahdollista että hänen äitinsä (ja muut perheenjäsenet) ajan mittaan tottuvat ajatukseen eri kulttuurista tulevaan puolisoon. Se voi olla uusi ilmiö puolisosi suvussa, vaikka se onkin arkipäivää nykyajan monikulttuurisessa maailmassa. Voiko se, ettei kumppanisi äiti hyväksy sinua, johtua puhtaasti tuntemattoman pelosta ja ennakko-oletuksista? Voisitko sinä ja puolisosi edustaa puolisosi suvulle uudenlaista maailmaa, tämän päivän monikulttuurista todellisuutta? Olisitte heidän suvulleen ”edellä kävijöitä”. Tien raivaaminen ei välttämättä ole helppoa, mutta toisaalta jos yhteys ja hyväksyntä aikanaan löytyvät, on se sitäkin palkitsevampaa. Ajattelen kuitenkin, että jos lähdette tälle tielle, on teidän puhuttava toisillenne asioista avoimesti ja syvällisesti.

Tämä mitä minä kirjoitan, on yksi tulkinta teidän tilanteestanne, ja tein sen siltä pohjalta mitä kirjeessäsi kirjoitat. Toivottavasti sait siitä näkökulmia ja uusia ajatuksia. Haluan ajatella että puhumalla rehellisesti ja avoimesti hankalatkin asiat selviävät.

Onnea elämääsi!

Olli, perheneuvoja

Tunneyhteys puuttuu suhteesta 3

KYSYMYS: Haluaisin kuulla näkökulmia tilanteeseeni. Olen 1-vuotiaan vauvan äiti. Elämme avoliitossa vauvan isän kanssa ja olemme seurustelleet 3 vuotta. Vauva-aika on toki ollut haastavaa, mutta silti myös todella ihanaa. Mieheni osallistuu todella paljon vauvan hoitoon ja tällä hetkellä hän on kotona vauvan kanssa kun minä vuorostaan menin töihin. Parisuhteen kokemani hankaluudet eivät johdu siis siitä, etteikö mies osallistuisi arjessa. Jaettuun vanhemmuuteen olen erittäin tyytyväinen. Kyse on enemmänkin tunnetason yhteydestä parisuhteen osalta. Minä kaipaan enemmän kokemusta siitä, että olen haluttu, rakastettu ja että suhteemme on tärkeä. Koko vauvavuoden ja jo ennenkin sitä mies on ollut haluttomampi esimerkiksi seksin suhteen ja itse koen tulevani liian usein torjutuksi niin emotionaalisen kuin fyysisenkin läheisyyden osalta. Keskusteluyhteys meillä on ja voin puhua kaikesta tästä miehelleni. Ilmaisen itseäni joskus voimakkaasti ja vaatien, mutta toisaalta olen myös se, joka rakentaa yhteyttä, aloittaa keskustelut, pyytää että tekisimme suhdetta elävöittäviä asioita (esim. järjestää yhteistä aikaa, haluaa keskustella seksistä, kysyy mitä toinen haluaisi jne.).

Mieheni on tunneilmaisultaan suppea, mutta hän on myös todella kärsivällinen ja empaattinen sekä sanoo olevaansa suhteeseen tyytyväinen näin miten se on. Hän on kertonut, että kun ilmaisen itseäni voimakkaasti hän pelkää minua. Toisinaan häntä ahdistaa kun kysyn mitä hän tuntee, koska hän ei osaa sanoa. Tuolloin minua on helpottaanut jo se, että hän ilmaisee että pelkää tai kokee ahdistusta. Silloin koen yhteyttä. Monesti keskustelua käydään aloitteestani pitkään ennen kun hän on valmis puhumaan tunteistaan suoraan. Tunnen surua ja yksinäisyyttä suhteessa, koska usein en saa häneen minulle elintärkeää tunneyhteyttä. Parhaiten yhteys onnistuu fyysisen läheisyyden kautta, sillä hän osaa olla hellä. Itselläni on vaikea isäsuhde taustalla jonka vuoksi olen käynyt aikaisemmin (ennen tätä suhdetta) terapiassa sekä harjoitellut monia vuosia kurssien yms. kautta tunteiden ilmaisua ja vuorovaikutusta. Tunnen pelkoa ja surua, sillä suhteemme näyttää toistavan samaa kuviota: minä kaipaan läheisyyttä, teen esim. keskustelualoitteita tai tule fyysisesti lähelle, mies torjuu minut, minä petyn ja suutun ja ahdistun, koska en tiedä miten voin olla suhteessa jossa tulen jatkuvasti torjutuksi. Lopulta mies tulee vastaan koska ei kestä vihaisuuttani. Hän suostuu keskusteluun tai läheisyyteen. Jonkin aikaa kaikki sujuu mukavasti, kunnes koen, että läheisyys ja tunneyhteys alkaa taas katoamaan ja kaikki alkaa alusta. Onko kyse siitä, että en koe itseäni riittävästi rakastettavaksi ja siksi tunnen jatkuvasti puutetta läheisyydessä?

Toisaalta mietin, että odotukseni eivät ole kovin kummoisia: suukko muutaman kertaa päivässä, vierekkäin makoilua sohvalla ja omista ajatuksista ja tunteista puhumista muutaman kerran viikossa ja seksiä silloin tällöin. Haluaisin mennä pariterapiaan, mutta se ei ole tällä hetkellä mahdollista, sillä vauva ei ole valmis jäämään hoitoon (voimakas vierastaminen). Mies olisi valmis pariterapiaan. Miten jaksaisin tätä vaihetta eteenpäin? Miten sietäisin omaa turvattomuuden tunnettani silloin kun en saa mieheeni tunneyhteyttä ja koen tulevani torjutuksi?

VASTAUS: Kiitos yhteydenotostasi! Tuntuu, että olet hienosti tavoittanut itsesi osalta sen, mitä ja kaipaat ja tarvitset parisuhteessa. Puhut sinulle elintärkeästä tunneyhteydestä. Kerrot kaipaavasi enemmän kokemusta siitä, että olet haluttu, rakastettu ja että suhteenne on tärkeä. Löydät paljon hyviä puolia miehestäsi. Hän on sitoutunut vanhemmuuteen, jakaa sen kanssasi. Hän on kärsivällinen, empaattinen ja tyytyväinen suhteeseenne. Hän on hellä rakastellessanne ja silloin tunnet vahvimmin olevasi tunneyhteydessä häneen. Sanot voivasi kertoa hänelle kaikesta, mikä mielestäni kertoo luottamuksestasi häneen ja siitä, että pystyt turvautumaan häneen. Kerrot kärsineesi isäsuhteestasi ja käyneesi terapiassa, jossa olet harjoitellut tunteiden ilmaisua ja vuorovaikutustaitoja. Näin olet ilmeisesti miestäsi edistyneempi keskustelemaan avoimesti ja ilmaisemaan tunteitasi. Vaikka miehesi ei ole yhtä pystyvä ja nopea sanoittamaan tunteita, hän kuitenkin saanut kerrottua sinulle pelon ja ahdistuksen tunteistaan sinun kysellessäsi hänen tuntemuksistaan. Hänelle tulee sellainen olo, että hän ei osaa sanoa. Kun hän puhuu näin, tunnet jälleen yhteyttä häneen. Sellaista oloa kirjoitustasi lukiessa ei tule, että teillä ei olisi tunneyhteyttä. Yhteydessänne on hetkittäisiä katkoksia kuten parisuhteissa yleensäkin.

Tunnistat hyvin kaavan, jota tahtomattanne toistatte. Sinä tulet miehesi lähelle, hän torjuu sinut, sinä petyt, suutut ja ahdistut. Tätä voisi jatkaa keskustellen tutkimalla kanssanne miten hän reagoi sinun reaktioosi. Vetäytyykö, suuttuuko hän sinulle vai jotain muuta? Sinulta voisi tarkentaa miltä sinusta tuntuu, kun hän torjuu sinut. Kerrot ettet tunne itseäsi riittävän rakastettavaksi. Ja kun tunnet näin, sinulla on tapana pettyä, suuttua ja ahdistua. Tässä hetkessä et saakaan häneltä turvaa, vaan ehkä tunnet, ettet kelpaa tai riitä hänelle. Tähän on tärkeä pysähtyä! Voi olla, että kokemus on sinulle paljon vahvempi ja pulmallisempi kuin miehellesi. Kysyt viisaasti miten voisit sietää omaa turvattomuuden tunnettasi, kun koet itsesi torjutuksi. Tilanteessa on hyvä muistaa, että on kyse sinun ajatuksestasi ja tunteestasi, joka on olettamuksesi ja käsityksesi hänen ajatuksistaan ja tunteistaan. Voisitko jotenkin pehmeästi ja lempeästi tuoda olosi esiin? Kun tiedät, että hän voi pelästyä reaktiosi vahvuutta, kuinka pystyisit pysymään rauhallisena tilanteessa? Voiko sinua koskettaa? Voitko sinä koskettaa miestäsi? Tutun kaavan rikkominen on akuutissa tilanteessa erittäin haastavaa. Mutta jos edes toinen osapuoli pystyy pitämään itsensä rauhallisena ja tekemään jotain eri tavalla, vuorovaikutuskaavanne muuttuu. Tunnekeskeisessä pariterapiassa pari alkaa vähitellen nähdä kaavan (jota tunnekeskeiset pariterapeutit kutsuvat kehäksi) vihollisekseen toistensa sijaan. Yhteinen vihollinen yhdistää; aletaankin taistella kehää vastaan, joka aiheuttaa katkoksen tunneyhteydessä.

Olette olleet yhdessä kolme vuotta. Alkuhuuman aikana olet tullut raskaaksi ja lapsi on ollut kanssanne vuoden. Parisuhteenne on väkisinkin muuttunut vauvan myötä. Parisuhteessa on vaiheita, joissa toinen on turvattomampi ja tarvitsevampi kuin toinen. Nyt on selvästi se vaihe, jolloin sinä tarvitset kumppaniltasi paljon. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että toisaalta et pyydä paljoa eli olisit pienistä hellyydenosoituksista, sohvalla sylikkäin makoilusta ja keskusteluhetkistä. Miehesi sanoo olevansa tyytyväinen parisuhteeseenne. Miehet usein ovat naisia tyytyväisempiä. Heille riittää tavallinen hyvä arki ja riittävä läheisyys kumppanin kanssa. Aina parisuhteessa seksuaaliset halut eivät kohtaa. Usein äidin ja isän rooliin asettuminen ja vauvan hoitoon liittyvä kaikki uuden oppiminen ja jatkuva univaje voivat aiheuttaa seksuaalisten halujen katoamisen joksikin aikaa. Mietin voisiko miehesi ottama koti-isän rooli tällä hetkellä vaikeuttaa myös hänen heittäytymistään seksielämään ja parisuhteeseen panostamiseen? Jos on niin, että hänellä ei yksinkertaisesti nyt ole voimia muuhun kuin vauvaan liittyviin asioihin? Painaako hänen mieltään jokin muu asia elämässään?

Toisaalta kuvaat tilanteen olleen näin jo ennen vauvaa. Ilmeisesti hän on sinuun verrattuna aina ollut passiivisempi teidän yhteisten menojen järjestämisen suhteen. Kyse on varmaan osittain temperamenttieroista aktiivisuuden ja aloitteellisuuden suhteen. Joskus puolison on helppo asettua passiiviseen rooliin, koska toinen hoitaa aina kaiken tehokkaasti. Joskus passiivisempi osapuoli kokee, että hänen mielipiteillään ja ehdotuksillaan ei kuitenkaan olisi vaikutusta käytäntöön. Toista ei voi muuttaa haluamakseen, minkä varmasti hyvin tiedät. Jos kumppanillasi on tahtoa ja voimia, hän voi toki kiinnittää huomiota asioihin, joita toivot. Ehkä hän on jo yrittänytkin. Ehkä hänelläkin on sellainen olo, että hän ei riitä tai kelpaa sinulle. Miten voisit ilmaista tuntemuksiasi niin, etteivät ne kuulosta vaatimuksilta? Silloin hän ei ahdistuisi ja pelästyisi reaktioitasi, vaan voisi antaa sinulle tarvitsemaasi turvaa.

Jos tilanteenne ei kotikonstein helpotu, pariterapia on hyvä vaihtoehto. Ajattelet, että pariterapia ei käytännön syistä onnistu tällä hetkellä. Voisiko se kuitenkin onnistua myös vauvan päiväunien aikana? Keskimäärin pari-istunnot kestävät 1 h 15 minuuttia. Vauva voi olla mukana tai uskaltaisitteko jättää hänet hoitoon päiväunien ajaksi? Vauva-aika ja pikkulapsiaika ovat haastavia aikoja parisuhteelle. Parisuhteeseen panostaminen kannattaa, monen vuoden ajan jatkunut kahdenkeskisen ajan puute on vaikeampi korjata myöhemmin. Pariterapian avulla tunneilmaisultaan niukatkin ihmiset ovat oppineet sanoittamaan tunteitaan. Ilmaisia parisuhdepalveluja tarjotaan perheasiain neuvottelukeskuksissa ja pikkulapsiperheille perheneuvoloissa, maksullisia tarjoavat muun muassa yksityiset terapeutit. Jos lukeminen on sinulle tai teille molemmille tässä elämäntilanteessa mahdollista, voisitte lukea Sue Johnsonin tunnekeskeiseen pariterapiaan liittyviä kirjoja (Kunpa sinut tuntisin paremmin ja Suojelen sinua kaikelta). Näistä kirjoista jokainen pari varmasti löytää ajattelemisen arvoisia uusi näkökulmia omaan parisuhteeseen.

Tilanteen helpottumista toivoen,

Perheneuvoja Nina

Suhteessa väärän ihmisen kanssa 5

KYSYMYS: Olen 29-vuotias nainen. Minulla on 10vuotta kestäneestä parisuhteesta 8-vuotias lapsi. Olemme lapsen isän kanssa edelleen hyvissä väleissä. Suhteemme päättyi,koska emme kyenneet puhumaan vaikeista asioista, vaan ne lakaistiin maton alle ja niistä tuli isoja henkisiä möykkyjä. Olen ex-mieheni kanssa tekemissässä lähes päivittäin, niin yhteisen lapsemme kuin myös työhöni liittyvien asioiden takia. Ex-mieheni on suhteemme aikana auttanut minua työssäni yrittäjänä paljon ja auttaa edelleen. Ex-mieheni on mukava ihminen, tulee toimeen lasten kanssa sekä on kiltti.Parisuhdettamme me emme vaan saaneet enää toimimaan, olin aina surullinen ja pettynyt. Orastavassa kolmenkympinkriisissäni olisin vihdoin halunnut naimisiin, mutta riitelimme siitä aina avioehdon vuoksi. Mies kosi minua jo v.2007 ja olimme kihloissa 5vuotta, kihlaus päättyi vaikka yhteiselo jatkui. Toinen kiistakapula oli myös toinen lapsi, jonka olisin halunnut, mieheni ei enää ollut asiasta innostunut vaikka lapsemme ollessa pieni olisi halunnut lisää (kieltäydyin silloin työmäärään vedoten). Exäni on siis kaikinpuolin "täydellinen", hyvä isä ja kiltti (varakas)mies, mutta täysin kykenemätön konflikti tilanteiden ratkaisuun, hän ei koskaan "hoitanut suhdettamme", joten koin suhteemme raskaaksi ja epätyydyttäväksi.En kokenut saavani arvostusta suhteessani. Eroprosessimme kesti yli 2vuotta, lopullisesti tiemme erosivat viime kesänä.

Olen tapaillut nyt uutta miestä joitakin kuukausia. Alkuun(esimmäisellä tapaamisella) tämä mies ilmoitti ettei halua oletuksella mitään vakavaa, kuitenkin muutama kuukausi sitten, sanaharkan päätteeksi ilmoitti että kokee seurustelevansa kanssani.

Pidän uuden miehen huomaavaisuudesta sekä ulkonäöstä, mutta väkisinkin mietin onko meillä mitään mahdollisuuksia perhe-elämään. Nyxällä ei ole omia lapsia ja hänen suhteet ovat olleet lyhyitä, muutamasta kuukaudesta muutamaan vuoteen. Pelkään ettei hän osaa sitoutua suhteeseen pidempiaikaisesti, eikä kestä nk."arkea". En myöskään ole vakuuttunut hänen suoritumisestaan perheen isänä, hänellä on etäiset, toki asialliset, välit lapseeni, eikä ota lapseeni mitään kontaktia (esim. juttele lapseni kanssa). Omasta mielestään hän tulee hyvin lasten kanssa toimeen, ja käyttäytyy kuulemma lapseni kanssa kuten muidenkin lasten kanssa.

Yhteinen aika nyxän kanssa on loistavaa, viihdyn hänen seurassa hyvin, näemme viikottain.

Silloin kun emme ole yhdessä, tulen epäilevälle tuulelle, olen ollut nuorempana mustasukkainen, mutta ex-mieheni suhteen en ole ollut koskaan mustasukkainen. En luota suhteen kestävyyteen nykyisen kanssa, koska hänellä on niin "rikkonainen" parisuhdetausta, hän on myös pettänyt joitakin edellisiä kumppaneitaan.Hän puhuu tauotta viimeisimmästä kumppanistaan, ja kehuu aina yhteistä aikaa tämän kanssa, koen rittämättömyyden tunteita tämän vuoksi.He erosivat koska naisella oli toinen mies.

Lisäksi nyxä käy baareissa, silloin kun emme ole yhdessä, pelkään että suhteen arkistuessa baarikäynnit tulevat myös osaksi meidän arkea. Suhteemme "lilluu" onnellisessa tyhjiössä, meillä on kaikki hyvin, mutta epäilen saanko tässä(kään) suhteessa "kaikkea", aikooko tämä(kään) mies viedä minua vihille ja mikä ehkä isoin kysymys, onko hänestä kuitenkaan isäksi?

Olen ehdoton ja vaativa persoona, elämäntapani on hyvin sitova ja kokonaisvaltainen, exmieheni kanssa elimme pääosin hyvää arkea.

Läheiseni epäilevät minun vain etsivän "rosvosektoria", pahaa poikaa, vastakohtaa kaikelle aiemmalle. Ja todella nyxä on sosiaaliekonomiselta asemaltaan huomattavasti hiekommissa kantimissa kuin exä. Heissä ei varsinaisesti ole yhtään mitään samaa. En uskalla heittäytyä suhteeseen, en uskalla rakastua.

Itse olen vakuuttunut että haluan vielä naimisiin ja lapsia, mutta taidan olla väärän ihmisen kanssa suhteessa?

Mii29v

VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Oli ilo huomata, miten positiivisesti kerrot ex-miehestäsi. Surulliselta tuntui taas se, että pitkä liittonne päättyi eroon, vaikka siinä oli paljon myönteisiä elementtejä. Esimerkiksi hyvä arki ei monessakaan parisuhteessa ole mitenkään itsestäänselvyys. Erityisen tärkeää on kuitenkin, että olette ystävällisissä ja lämpimissä väleissä exäsi kanssa. Yhteinen toimiva ja sopuisa vanhemmuutenne ehkäisee lastanne psyykkisiltä haavoittumisilta.

Sinulla on uusi orastava rakkaussuhde. Kerrot viihtyväsi hänen seurassaan loistavasti. Samalla pohdit, onko yhteinen tulevaisuus mahdollinen ja realistinen. Kohtaavatko henkilökohtaiset tarpeenne ja toiveenne toisensa? Kuulostaa siltä, että nykyinen seurustelukumppanisi ei ole päässyt vielä täysin irti edellisestä suhteestaan. Onko sinulla ollut tarpeeksi aikaa työstää omaa eroasi? Oletko itse mielestäsi valmis sitoutumaan tuoreeseen parisuhteeseen kokonaisvaltaisesti?

Oletko puhunut epäilyksistäsi ja mieltäsi askarruttavista isoista kysymyksistä seurustelukumppanillesi? Avoimuus ja asioiden päivittäminen tässä kohtaa voisi helpottaa sekä selventää teidän molempien oloa. Varmaa on, että parisuhteessa toinen ei voi koskaan täyttää kaikkia tarpeitamme.

Läheisilläsi ja ystävilläsi on omanlaisensa mielipiteensä siitä, mikä on sinulle hyväksi. Se on kovin luonnollista. He toivovat sinun onneasi. Mutta kuuntele itseäsi rauhassa. Sinä tiedät parhaiten, mitä oikeasti tarvitset ja haluat, millä on aidosti merkitystä. Toivon, että et yrittäisi mennä aikaasi edelle. Asioilla on tapana järjestyä - näin uskon. Kun jaksat elää parisuhdettasi tässä hetkessä; tutustua, tunnustella, kysellä ja nauttia kiirehtimättä, niin silloin aika on puolellasi. Ja aika tuo myös vastauksen.

Kaikkea sitä hyvää mitä tarvitset!

Perheneuvoja Elisabeth

Ikuisesti toinen nainen? 4

KYSYMYS: Olen ihan hukassa itseni kanssa enkä tiedä kuinka jatkaa eteenpäin. Minulla on taustalla monen vuoden kärsimykset ja katkeruus, sillä minulla ei ole ollut rakastavaa kotia ja olen joutunut tekemään paljon sen eteen, että olen saanut huomiota. Minulla ei ole myöskään ollut onnea parisuhteissani vaan ne ovat ennen pitkään päätyneet eroon ja lähinnä sen takia, että olen ollut epävarma itseni suhteen ja olen ahdistunut suhteessa.

Tällä hetkellä mieltäni vaivaa eniten se kuinka annan itseni olla hyväksikäytetty, jotta olisi rakastettu olo? Kahden viimeisen vuoden sisällä olen ollut kolmesti "toinen nainen". Kaksi viimeistä miestä ovat olleet naimisissa ja perheellisiä. Suhteet ovat heränneet eloon yhteisten illanistujaisten päätteeksi, humalassa, ja kyseessä on aina ollut työkaveri ja työkaverin aloitteesta tapahtunut. Olen tuntenut jokaista näitä miestä kohtaan tiettyä kemiaa jo ennen tapahtumia ja olemme tulleet hyvin toimeen. Kyseessä on ollut minua n. 15vuotta vanhemmista miehistä. Salasuhteet kestivät noin 2 kuukautta ja ne loppuivat muuttooni ja toiseen työryhmään siirtymisen myötä. Tällä hetkellä minulla on vielä meneillään salasuhde työkaveriini ja tätä on kestänyt 1,5 kk. En tajua miksi annan itseni tehdä näin, sillä aikanaan vanhempani erosivat juuri toisen naisen takia ja tunsin suurta inhoa ja vihaa tätä naista kohtaan. Ja nyt olen itse käytännössä se sama hirveä ihminen! En hyväksy pettämistä, mutta yhden salasuhteen myötä pettänyt itsekin silloista kumppaniani. Sen jälkeen en ole pystynyt ajattelemaan muuta kuin näitä moraalittomia tekojani ja sitä mikä minut ajaa jatkuvasti etsimään miesten huomiota ja antamaan itsestäni täysin näille miehille. En osaa tyytyä yhteen.

Nykyiseen salasuhteeseen liittyy molemmin puoleisia tunteita, mutta mies on sanonut rakastavansa vaimoaan eikä halua tälle mitään pahaa. Mieltä painaa myös lapset ja yhteiset lainat, vaikka suhde on täysin onneton. Mies saa sitten minulta tarvitsemansa tyydytyksen ja pääsee hetkeksi pois arjen velvotteista. Minustakin tämä vaikutti hyvältä diililtä, sillä asun uudella paikkakunnalla eikä minulla ole täälle tuttuja. Miehen kanssa olen tuntenut itseni pidetyksi ja on ollut joku erityinen ja jolle jakaa salaisuuksia ja elää tätä yhteistä salailua. Kuitenkin minusta tuntuu, että annan enemmän kuin saan ja olen henkisesti ihan uupunut. Siinä hetkessä miehen kainalossa kaikki tuntuu hyvältä, mutta kun alan miettiä asioita en tajua miksi teen itselleni näin ja satutan vain itseäni entisestään. Itsearvostukseni on kadonnut ja alan jo tyytyä siihen ajatukseen, että olen ainainen kakkonen eikä minulle ole suotu onnea miesten kanssa. Pelkään jääväni yksin, vaikka viihdyn hyvin itsekseni.

Miehelle olen puhunut tuntemuksistani ja yrittänyt pitää pienempää profiilia. Mies kertoo kuinka haluaisi jatkaa ja saada minut vakuuttumaan, että tämä on hyvä juttu ja voimme mennä päivä kerralla minun ehdoilla. Minusta kuitenkin tuntuu, ettei mies ajattele asioita minun kannalta, sillä hän on myös tuonut esiin kuinka mustasukkainen on minusta työpaikalla muille miehille eikä pidä siitä, jos minulla olisi muita... Minun tulisi aina mukautua miehen aikatauluihin, kun hän ilmoittaa voivansa tulla käymään ja samalla valehtelee vaimolleen keksien syyn lähteä.

Minulla on joitain tunteita tätä miestä kohtaan tai ainakin se on se kemia välillämme. Mies kertoi myös tunteneensa välillämme tietyn kemian ja siten uskaltautui lähestyä minua. Tilannetta vaikeuttaa se, että näemme lähes päivittäin työpaikalla. En kuitenkaan voisi kuvitella seurustelevani tämän miehen kanssa. Minusta myös tuntuu, etten nauti tästä suhteesta yhtä paljon kuin mies ja välillä jopa on tuntunut vastenmieliseltä, mutta silti olen mukana ja elän siinä hetkessä ajatellen, että olen tärkeä ainakin hänelle tässä ja nyt.

Mikä minussa on vikana ja miksen saa vierelleni miestä, jonka kanssa oikeasti haluaisin olla ja saisin tuntea itseni rakastetuksi?

Eksynyt, 24

VASTAUS: Kiitos koskettavasta kirjoituksestasi! Tuntuu hyvältä, että olet miettinyt asioita näin paljon. Viimeiseen lauseeseesi tekee heti mieli sanoa, että sinussa ei ole mitään sellaista vikaa ettet voisi saada vierellesi miestä, jonka kanssa haluat olla ja jonka kanssa tunnet itsesi rakastetuksi!

Kirjoituksessasi on paljon ulottuvuuksia. Työpaikkasuhteet jo itsessään ovat jännityselementistään huolimatta usein stressaavia. Ne vievät osapuolten fokuksen työnteosta aivan muihin asioihin ja voivat vaikuttaa paljonkin yleiseen työilmapiiriin. Salasuhteeseen liittyvä mainitsemasi ”yhteisen salailun eläminen” vie kovasti energiaa teiltä molemmilta. Onnen hetket ovat lyhyitä, salaisten tapaamisten toteutus voi pahimmillaan tuntua pikaiselta syyllisyyden kyllästämältä hetkeltä. Kuten kuvasit, vapaa osapuoli mukautuu varatun osapuolen perheen aikatauluihin ja varattu osapuoli yrittää riittää kahdelle kumppanille ja lapsille siinä onnistumatta. Asetelma ei ole luonnollinen: suhteesta ei voi iloita avoimesti eikä esitellä kumppania ystäville ja läheisille.

Mieleeni tulee paljon kysymyksiä, joita voisin kasvotusten esittää. Mietin kiehtooko sinua jokin erityisesti 15 vuotta itseäsi vanhemmissa miehissä vai onko vain sattumaa, että heitä on ”tarjolla” työpaikoilla? Puhut huomionhakuisuudesta ja siitä, ettet osaa tyytyä yhteen kumppaniin. Miltä tämä miesten huomio sinusta tuntuu ja miksi sitä tarvitset? Mitä tarkoitat sillä, ettet osaa tyytyä yhteen? Mietin onko tasapainoisen suhteen mahdottomuudessa eli siinä, että miehet ovat varattuja, myös jotain turvallista? Ehkä jo alussa oletat suhteen kestävän vain lyhyen hetken eikä vaarana ole suhteen loppuminen syihin, joihin koit aikaisempien suhteittesi loppuneen? Ajattelet aikaisempien suhteittesi loppuneen epävarmuuteen itsestäsi ja ahdistuneisuuteesi suhteessa. Salasuhteen loppumisen syyksi kelpaa molemmille varatun kumppanin parisuhde.

Väkisinkin tulee mieleen 24 vuoden ikäsi huomioiden, että ehkä et ole vielä kohdannut sinulle sopivaa henkilöä. Ehkä et myöskään ole ollut valmis pitkään parisuhteeseen johtuen erinäisistä henkilöhistoriaan liittyvistä asioista. Kerrot, että sinulla on takana monen vuoden kärsimykset ja katkeruus siitä, että sinulla ei ole ollut rakastavaa kotia. Vanhempasi ovat eronneet isäsi salasuhteen vuoksi. Inhosit aikanaan isäsi toista naista ja nyt olet pettynyt itseesi päätyessäsi itse toiseksi naiseksi. Se, kuinka pystymme päästämään toisen ihmisen lähellemme ja turvautumaan toiseen ihmiseen parisuhteessa, kytkeytyy lapsuudessa kehittyneeseen kykyymme kiinnittyä muihin ihmisiin. Jotkut ihmiset ovat kiintymyssuhteeltaan esimerkiksi takertuvasti kiintyneitä ja toiset välttelevästi kiintyneitä. Sillä, millaiseksi toinen ihminen saa sinut tuntemaan itsesi, on merkitystä. Tarkoitan sillä pysyvämpää tilaa, kuin ihastumiseen liittyvää ”kemiaa”, joka vie ihmisiä yhteen. Joidenkin ihmisten kanssa on vain yksinkertaisesti hyvä ja helppo olla. Suhteessa voi tuntea itsensä hyväksytyksi, arvokkaaksi ja rakastetuksi omana itsenään. Vuorovaikutussuhteessa, jossa osapuolet pystyvät riittävästi tukeutumaan toiseen, mainitsemasi epävarmuuden ja ahdistuksen tunteet helpottuvat, mutta parisuhteen avulla pelkästään ei voi ”hoitaa itseään.” Ihminen on pääosin itse vastuullinen omasta hyvinvoinnistaan.

Tiedostat selvästi, että salasuhde varattuun mieheen enemmän hänen halustaan ei tee sinulle hyvää. Mies sanoo haluavansa jatkaa suhdetta päivä kerrallaan sinun ehdoillasi, mutta sinusta tuntuu, että hän ei ajattele asiaa sinun näkökulmastasi. Mustasukkaisuus sinusta työpaikalla kuulostaa toisaalta siltä, että hänellä on vahvoja tunteita sinua kohtaan, mutta toisaalta kovin omistushaluiselta tilanne huomioon ottaen. Mielestäni sinulla ei ole velvoitetta olla uskollinen varatulle työkaverillesi. Sinulla ei ole myöskään mitään velvollisuutta pitää häntä onnellisena olemalla suhteessa, jossa tunnet itsesi hyväksikäytetyksi. Lauseet, joissa sanot, ettet voisi kuvitella seurustelevasi tämän miehen kanssa ja että yhdessäolo tuntuu välillä jopa vastenmieliseltä, kertovat paljon. Kannattaa miettiä onko hyvä sitoutua suhteeseen, joka ehkä pienellä aikavälillä tuntuu tilanteeseen uudella paikkakunnalla sopivalta, mutta osaltaan estää myös mahdollisuuksia tavallisten suhteiden solmimiseen. Suhteen lopettaminen on varmasti aluksi hankalaa, koska kohtaatte työpaikalla, mutta hankalaa se on nytkin. Mitä kautta voisit tutustua työpaikan ulkopuolisiin ihmisiin? Mitä harrastusmahdollisuuksia siellä on? Onko sinulla ystäviä, joita voisit kutsua luoksesi ja lähteä yhdessä viettämään aikaa uudella paikkakunnallasi? Ystävän kanssa voisi samalla myös keskustella ihmissuhdeasioista.

Kerrot olevasi hukassa itsesi kanssa ja että itsearvostuksesi on kadonnut. Pohdit miksi annat itsesi olla hyväksikäytetty, jotta tuntisit itsesi rakastetuksi. Mietin oletko joskus ollut jonkun ammattiauttajan avun piirissä? Olet tai et, nyt olisi erittäin hedelmällinen hetki jatkaa pohdintojasi turvallisessa terapeuttisessa suhteessa! Ammattiauttajan kanssa sinulla on mahdollisuus työstää kokemiasi vaikeita asioita ja myös suunnata tulevaisuuteen. Parhaimmillaan opit arvostamaan ja rakastamaan itseäsi enemmän. Nämä asiat auttavat sinua onnistumaan myös tulevissa parisuhteissa. Voisit hakeutua esimerkiksi oman paikkakuntasi Perheasiain neuvottelukeskukseen saamaan apua tilanteeseesi.

Olet 24-vuotias ilmeisen viehättävä nainen, koska miehet työpaikalla tuntevat vetoa sinuun ja mukava, koska tulet toimeen ihmisten kanssa. Sinulla on koko elämä edessäsi! Ansaitset enemmän kuin lyhyitä onnen hetkiä varatun miehen kainalossa. Tulet tapaamaan mielenkiintoisia vapaita miehiä. Uskon, että löydät sen turvallisen kainalon, kun löydät tiesi pois eksyksistä, ”hukasta” sanojasi lainaten. Löytääksesi tien tarvitset nyt tukea, jota me kaikki ihmiset tarvitsemme hetkittäin elämämme poluilla.

Voimia hyvinvointiasi tukeviin ratkaisuihin ja kaikkea hyvää elämääsi toivoen

Perheneuvoja Nina

"Läheiset sanovat minua kylmäksi - olenko narsisti?" 1

KYSYMYS: Olemme yhdessä taivaltaneet pian 16 vuotta, joista 14 vuotta ollaan oltu naimisissa.

Meillä on mennyt alkuvuosien kankeuksien jälkeen pääsääntöisesti hyvin mutta viimevuodet ovat olleet aika rankkoja.

Elämäämme mahtuu paljon rakentamista, muuttoja ja muutenkin reipasta fyysistä työtä. Meillä on useampi lapsi 4-vuotiaasta esiteini-ikään.

Ongelma mikä meillä on, on se että minulla (vaimolla) on ongelmia puhumisen suhteen. Ulkopuolisen silmissä minusta saa varmasti avoimen ja sosiaalisen kuvan, mutta läheiseni tietävät, että kysyessään kuulumisia minulta, vastaan usein vain että "hyvin menee ja että töissä on pitänyt kiirettä" jne.

Siksi läheiseni sanovatkin minusta että olen todella kylmä, ehkä jopa tunnevammainen. Koen itsekin, että jollain tunne-elämän osa-alueella minulla on tyhjä, musta aukko.

Jos esimerkiksi riitelemme mieheni kanssa, hänen suurin ongelmanssa minun suhteen on se, että tunne-elämämme eivät täysin kohtaa. Kun hän haluaa keskustella jostain asiasta, en välttämättä edes näe mikä on asian "pointti" ja kuittaankin usein keskustelut huolettomalla tavalla: "sellaista se elämä on" -tyyliin.

Haluaisin todella olla syvällisempi, mutta kuten joskus mieheltäni kysyn, mitä minun pitäisi kertoa ja mistä puhua.

Olenkin googletellut sanalla "kylmä ihminen" jne. ja saan monesti vastaukseksi, että narsisti omaa sellaisia piirteitä. Onkohan kyse narsismista, vai mistä?

Olen kasvanut suuressa perheessä, ja olen ollut pienestä asti "suorittaja" eli tehnyt paljon kotihommia miellyttääkseni äitiäni, ja muistaakseni minulta ei koskaan ole kysytty, että miten voin oikeasti. En todellakaan syytä vanhempiani mistään, minulla oli todella rakastava koti. Mutta voisiko "kotoa opittu tapa" olla syy siihen että minulla on vaikea avautua?

Olisikohan meidän järkevää mennnä yhdessä terapiaan pariskuntana vai olisikohan järkevintä että minä hakisin henkisiin ongelmiini apua?

Luonteeltani olen hyvin sosiaalinen, ja asiakaspalvelutyössäni koen että minun on erittäin helppo tulla ihimisten kanssa toimeen ja että olen helposti lähestyttävä ihminen. Mistä sitten kiikastaa että kaikista läheisimmät ihmistet kokevat toisin...

Äiti 35

VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi. Tekstisi on koskettavaa. Elätte perheessänne ruuhkavuosia. Jokainen perheenjäsen haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi tavalla tai toisella. Vanhempana oleminen on antoisaa, mutta myös voimia vievää. Ei ihme, että viime vuotenne ovat olleet raskaita. Olette kuitenkin selviytyneet ja sille voi nostaa reilusti hattua!

Tuntuu kurjalta kuulla, että läheisesi sanovat sinua kylmäksi. Kerrot kokevasi jollain tunne-elämän alueella tyhjyyttä, mutta se ei tee sinusta tunnevammaista. Toivottavasti et ole itsellesi liian ankara. Helposti lähestyttävyys ja sosiaalisuus ovat arvokkaita piirteitä. Ne ovat pääomaasi asiakastyössäsi. Uskoisin, että ne ovat vahvuuksiasi myös ystävyyssuhteissa ja perheen arjen vauhdikkaassa elämässä.

Puhuminen ja itsensä ilmaiseminen on taito, ei itsestäänselvyys. Tämä koskee niin sinua kuin aviomiestäsikin. Ja pohdintasi osuvat oikeaan. Varhaisilla ihmissuhteilla, lapsuuden kodin malleilla on suuri merkitys, miten me opimme ilmaisemaan ajatuksiamme ja tunteitamme. Miten lapsuuden kodissasi näytettiin ja hyväksyttiin erilaisia tunteita? Millä lailla vanhempasi osoittivat läheisyyttä ja hellyyttä toisiaan kohtaan? Miten he ratkaisivat keskinäiset ristiriitansa? Jos sinulla oli paha mieli, kenelle kävit kertomassa siitä? Suuressa perheessä ei välttämättä saa riittävästi tarvitsemaansa huomiota. Minussa herättää surua ajatus siitä, että sinulta ei koskaan kysytty, miten voit oikeasti. Kerrot, että miellytit äitiäsi tekemällä paljon kotihommia. Mahtoiko se olla sinun tapasi saada äitisi hyväksyntää ja rakkautta osaksesi?

On vaikea puhua tai kertoa ajatuksistaan jos ei ole oppinut tunnistamaan omia tunteitaan ja kokemustaan tilanteessa, joka tapahtuu juuri nyt. Niistä voi kyllä saada kiinni jälkeenpäin jos malttaa jäädä pohtimaan, mitä minussa tapahtui; mitä tunsin, mitä koin, mitä sanoin, miksi sanoin ja mikä jäi sanomatta. Silloinkaan ei ole myöhäistä jatkaa keskustelua, joka jäi kesken tai unohtui lauseen "Sellaista elämä on" varjoon. Avautuminen toiselle ihmiselle vaatii uskallusta. Toteutuakseen se tarvitsee luottamusta siihen, että tuo toinen on kiinnostunut minusta vilpittömästi sellaisena kuin olen. Uskotko, että sinun syvimmästä itsestäsi voidaan olla oikeasti kiinnostuneita?

Suosittelen lämpimästi, että hakeutuisitte miehesi kanssa parisuhdekurssille (esim. tunnekeskeinen parisuhdekurssi). Luulen, että hyötyisitte siitä molemmat yhdessä ja erikseen.

Kaikkea hyvää toivottaen
Perheneuvoja Elisabeth

Miehen eksä ahdistaa

KYSYMYS: Mikä neuvoksi.. Mieheni eksä tuntuu olevan koko ajan niin kateellinen, että koen sen jo ahdistavaksi. Aluksi yritin olla neutraali eksää kohtaan, mutta hänen jatkuva vaatimuslista miestäni kohtaan käy välillä todella hermoilleni. Heillä on kolme yhteistä lasta joten eksästä on turha haaveilla pääsevänsä eroon. Aluksi lasten kanssa meni kaikki hyvin, mutta jostain syystä eksä syyllistää miestäni koko ajan siitä miten huono isä tämä on ja myös siitä että minä vaikutan jotenkin isän ja lasten väliseen ajankäyttöön ( mikä ei missään nimessä pidä paikkaansa)! Lapset ovat meillä joka toinen viikonloppu ja loma aikoina. Silloin kun teemme lasten kanssa jotain "kivaa" on eksän pakko koko ajan laittaa viestiä tai soitella.

Olemme olleet mieheni kanssa reilu neljä vuotta yhdessä ja uusioperhekuvio ei ole aina ollut helppo, mutta rakastamme toisiamme todella syvästi. Haluan, että hänen lapset kokevat turvallisuuden tunnetta niin meillä, kuin kotonaan. Jostain syystä lapset kuitenkin välillä eivät millään tulisi meille ja kun kysymme syytä, eivät he osaa sitä sanoa.. Koemme mieheni kanssa että lapset ovat lojaaleja äidilleen, sillä eksä usein puhuu syyn johtuvan siitä että koti on aina koti ja lapsilla ei ole siellä teillä kavereita...

Ongelmat lasten tulemisten ja menemisten suhteen ovat kiristäneet paljon meidän kolmen aikuisen välejä.. Tuntuu että eksä ei voi pitää mistään sovitusta kiinni ja se johtikin siihen, että mieheni otti yhteyttä sosiaalityöntekijään, jotta lasten ja isän oikeuksista pidettäisiin kiinni..

Eksällä on uusi parisuhde josta hän antaa kukoistavan kuvan.. (me tietysti mieheni kanssa toivoisimme tämän uuden suhteen olevan sellainen tekijä, että eksä löytäisi tasapainon elämäänsä).. Aluksi mieheni saikin "rauhan" eksältään, mutta viime syksynä taas asiat pahenivat! MINÄ TULIN RASKAAKSI.. eli aloin odottamaan miehelleni meidän yhteistä ja samalla minun ensimmäistä lasta.. Päädyimme mieheni kanssa kertomaan hänen lapsilleen asiasta kun olin pitkästi yli raskausviikkojen 12. Mieheni lapset ovat kouluikäisiä, joten koimme että riittäsi kun kerromme asiasta heille ja keskustelimmekin miltä asia tuntuisi ja olemme keskustelleet siitä useamminkin. Esikoinen on ottanut asian "raskaimmin" ja kokenut että isällä ei ehkä ole aikaa hänelle (näin puhunut siis äidilleen) ja tietysti olen tuntenut siitä syyllisyyttä.

Tästä alkoikin kamala syyllistäminen eksän puolelta.. Minusta tuntuu niin pahalta mieheni puolesta, sillä tiedän että hänellä on kaikille lapsilleen aikaa.. No tämä ahdistava asia tässä on se, että lapset kertoivat meille heidän äidin (eli tämän eksän) olevan myös raskaana..! Miksi kaikki ne haukut ja syyllistämiset meitä kohtaan kun me saamme yhteisen lapsen!(joka on minun ENSIMMÄINEN ja ikääkin alkaa jo olemaan..) Jotenkin paistaa läpi, että eksällä oli kiire saada taas jotain sellaista mitä meillä on mieheni kanssa ja minusta tuntuu pahalta lasten puolesta, sillä olisin halunnut heidän sopeutuvan ensin tähän tilanteeseen.. Eksä on ollut tämän nykyisen miehensä kanssa alle vuoden, joten sekin tuntuu oudolta sillä miehelleni hän koko ajan vakuuttelee olevansa niin huolissaan lastensa hyvinvoinnista..

Toivon, että joskus tämä kilpailu eksän puolelta loppuu, enkä haluaisi kasvattaa omaa lastani tällaisessa ilmapiirissä..

VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Kuvaat uusioperheen arkea ja hankalaa suhdetta exään, joka tuntuu sinun mielestä tekevän toistuvasti eräänlaisia rajanylityksiä vaatimuksillaan ja syyllistämisellään.

Jäin miettimään viestiäsi lukiessa, että miten tarkasti olette itse asiassa sopineet niistä säännöistä ja puitteista, joissa lapset elävät kahdessa osoitteessa - miten äiti voi olla esim. yhteydessä lapsiin silloin kun he ovat teillä. Tai mitkä ovat ne periaatteet, joilla lapsia kasvatetaan; onko niissä suuria eroja teidän ja exän kotona? Mikä tekee miehestäsi exän mielestä niin huonon isän? Mietin sitä, että toivooko exä, että lapset viettäisivät enemmän aikaa teidän luonanne, jos hän on huolestunut siitä, miten lapset ehtivät viettää aikaa isänsä kanssa. On tietysti epämiellyttävää, jos exä laittaa tarpeettomilta (ja ehkä kontrolloivilta) tuntuvia viestejä teidän viikonloppuna lapsille - viestissäsi jäi vähän epäselväksi kenelle exä soittelee ja lähettää viestejä.

Sanoit, että lapset eivät haluisi aina tulla teidän luokse ja miehenne kanssa ajattelette tämän johtuvan siitä, että lapset haluavat olla lojaaleja äidilleen - lasten kannalta ei ole hyvä tilanne, jos he joutuvat jotenkin valitsemaan puolensa isän ja äidin väliltä. Voin kuvitella, että helposti tuntee riittämättömyyttä, jos lapset eivät halua tulla tai miettii, että onko jokin teidän kodissa vialla kun lapset eivät ehkä viihdy? Lasten äidillä voi olla ihan hyvä pointti sikäli, että monesti lapset voivat kokea hankalaksi kahdessa kodissa asumisen, jos joutuvat vaihtamaan radikaalisti ympäristöä eivätkä voi pitää yhteyttä kavereihin viikonlopun aikana. Etenkin teini-ikäisille usein kaverit ovat niin tärkeitä, että vanhempain oikeudet voivat jäädä lasten ajatuksissa kavereiden jalkoihin.

Lapset tulevat saamaan kaksi uutta sisarusta lyhyessä ajassa ja tämä uusi tilanne vaatii varmasti kaikilta sopeutumista. Kerroit, että esikoinen oli huolissaan siitä, miten tulisi saamaan isältään jatkossa huomiota. Hän joutuu jo tällä hetkellä jakamaan isän huomion kahden nuoremman sisaruksensa kanssa. Mitäköhän erityistä liittyy esikoisen mielessä siihen, että nyt tulee uusi sisarus teidän perheeseen - mitä esikoinen tarvitsisi, että hän vakuuttuisi, että isän rakkautta riittää jatkossa hänellekin? Ovatko lapset olleet omien huoliensa lisäksi ehkä myös innostuneita tulevista sisaruksista?

Uusioperhearkeenne liittyy paljon soviteltavia asioita ja isojakin muutoksia lyhyessä ajassa (esim. kaksi lasta). Sinun ja miehesi välillä on paljon rakkautta ja halua olla yhdessä ja olette monesta haasteesta jo selvinneet, kuten tuot viestissäsi esille. On varmasti jatkossakin paljon asioita, joista pitää pystyä keskustelemaan ja pääsemään riittävään yhteisymmärrykseen. Jäin viestisi perusteella vielä miettimään sitä, mistä kaikesta teidän pitäisi keskustella exän kanssa sinun mielestäsi (jos laatisi esim. top viisi tärkeintä asiaa listan). Mikä olisi tavoitetila, johon sinun mielestä pitäisi päästä teidän uusioperhetilanteessa? Missä kohtaa asioita pitäisi vielä selkeyttää ja asettaa ehkä rajoja? Esim. mistä lapsia koskevista asioista sovitaan yhteisesti ja mitkä asiat perheessänne eivät kuulu mielestäsi exälle (ja toisinpäin, mitkä asiat exän elämässä ovat vain hänen asioitaan).

Tällaisia ajatuksia omaan mieleen tuli viestistäsi.
perheneuvoja Juha

Pelko ja epäilys estävät terveen suhteen kehittymisen

KYSYMYS: Olen 23-vuotias nainen, alle vuoden kestäneessä parisuhteessa 27-vuotiaaseen mieheen. Itselläni on aiempaa kokemusta seurustelusta ja yhdessä asumisesta, takana on 3 vakavampaa suhdetta. Miehelleni olen ensimmäinen kunnon tyttöystävä jonka hän on esitellyt vanhemmilleen ja parhaille ystävilleen tyttöystävänä. Irtosuhteita hänellä on ollut vuosien varrella useita, kun taas itse olen aloittanut seurustelun jo 15-vuotiaana. Irtosuhteita en ole koskaan halunnut harrastaa.

Edellisessä suhteessa tunsin oloni rakastetuksi ja arvostetuksi, kunnes sain tietää, että mies oli pettänyt minua lukuisten eri naisten kanssa. Koen, että tässä tapauksessa ongelmana oli välimatka sekä miehen pelko sitoutua, hänellä oli kokemusta pettämisestä aiemmissakin suhteissa. Omien vanhempieni eron syynä oli myös uskottomuus, joka on jättänyt tietyn jäljen. Tästä on kuitenkin aikaa jo 20 vuotta, mutta lapsuuden kipukohdat ovat edelleen pinnalla omassa parisuhteessa.

Alun alkaen minua on häirinnyt mieheni villi menneisyys naisrintamalla. Epäröin pitkään onko hän tosissaan ja tein selväksi, ettei minusta olisi seksisuhteeseen. Olin juuri eronnut entisestä poikaystävästäni, joten lähtökohdat uuden suhteen aloittamiselle eivät olleet parhaat mahdolliset, mutta jokin veti meitä kiinni toisiinsa. Mies kertoi toivovansa että suhde muuttuisi seurusteluksi.

Meillä on hauskaa, olemme kasvaneet samalla paikkakunnalla, jaamme pääsääntöisesti samat arvot ja olemme monista asioista samaa mieltä. Suhteesta ei puutu seksiä eikä hellyyttä ja toisen huomioon ottaminen ja välittämisen näyttäminen tulee molemmilta luonnostaan. Tunteista sekä myös käytännön asioista on helppo keskustella ja voin tukeutua häneen asiassa kuin asiassa. Myös molemien perheet ja ystävät ovat olleet suhteemme takana.

Ongelmat alkoivat kun ensi kertaa törmäsin naiseen, kenen kanssa mieheni oli aiemmin ollut tekemisissä. Sain kuulla asiasta muualta enkä suoraan häneltä, joka tuntui ikävältä. Vähän väliä sain tietooni uusia tuttuja henkilöitä joiden kanssa miehelläni on ollut historia ennen minua. Muutaman kerran kysyin mieheltä suoraan eri henkilöistä ja hän kielsi kaiken. Valehtelukierre jatkui siinä pelossa, että jos tietäisin koko totuuden menneistä kumppaneista, en välttämättä haluaisi enää jatkaa suhdetta.

Epävarmuus on kalvanut suhdettamme ja minun uteliaisuus, mustasukkaisuus ja kyseleminen on turhauttanut miestäni paljon. Koin, ettei hän ollut luottamuksen arvoinen ja päädyin säännöllisesti tarkastamaan hänen puhelimensa ja tietokoneensa ilman lupaa. Eräänä päivänä huomasin hänen sivuhistoriassaan merkinnän paikallisesta seksiseuranhakusivustosta. Kysyin asiasta ja hän sanoi käyneensä siellä suhteemme aikana 6-7 kertaa, tili oli kuitenkin poistettu viimeisellä käyntikerralla. Ennen tilin poistoa olin myös sivusilmällä huomannut, että hänellä oli viestikeskustelu kännykässä toisen naisen kanssa, jota en tunnistanut. Kysyin asiasta ja hän valehteli. Asiaa puitiin monesti koska koin, ettei hän kertonut minulle totuutta ja valehtelu, salailu ja peittely jatkui.

Vähän aikaa sitten tuli ilmi, että tämä nainen asui lähellä ja oli tuttu seuranhakupalstalta. Mies oli turhautuessaan jonkun riitamme jälkeen pyytänyt tavata naista, mutta viestittely ei ollut tällä kertaa johtanut pidemmälle.

Mies sanoo haluavansa vain minut ja olen huomannut valehtelun vähentyneen. Myöskään mies ei oli viestitellyt tämän naisen (eikä tietääkseni muidenkaan) kanssa kuukausiin. Suunnittelemme yhteenmuuttoa, mutta huolettaa ja mietityttää voinko kuitenkaan pohjimmiltani luottaa häneen. Onko hän uskollinen, jos hakee seuraa muualta? Häntä puolestaan huolettaa pääsenkö yli menneisyydestä ja opinko luottamaan. Olemme keskustelleet paljon luottamuksesta ja sen menettämisen seurauksista mutta pelko ja epäilys on silti vahvasti läsnä enkä tiedä millä keinoin suhteesta saisi turvallisen ja terveen. Rakastamme toisiamme emmekä halua erota, mutta tiedostamme, että asioiden on muututtava, kumpikaan ei vain tiedä miten toimia.

VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Pohdit parisuhteen peruspalikoita: luottamusta, uskollisuutta, rehellisyyttä ja sitoutumista toiseen - ovatko miehesi käsitykset näistä asioista sinun kanssasi samalaiset niin ajatuksissa kuin käytännön tekojen tasolla. Kerroit, että edellisessä suhteessasi sinulle oltiin oltu uskottomia ja kokemus on ollut ehkä monella tapaa hyvin mieltä järkyttävä (uskottomuus yleensä on). Viestisi perusteella haluat rakentaa turvallista suhdetta nykyiseen mieheesi, jossa ei tarvitsisi pelätä toisen olevan uskoton tai muuten jollain lailla petollinen (hieman dramaattisesti ilmaistuna).

Kerroit viestissäsi, että miehesi on käynyt suhteenne aikana useamman kerran seksiseuranhakusivustolla ja että hän oli yrittänyt ottaa yhteyttä toiseen naiseen. Et varsinaisesti sano, että miten olet asian kokenut - koitko miehesi olleen sinulle uskoton vai mitä tarkalleen ottaen ajattelit ja tunsit asian suhteen? Puhuit mustasukkaisuudestasi ja tässä tapauksessa tuntuu siltä, että tunteillesi oli olemassa varsin hyviä perusteita. Sellainen lause jäi myös mietityttämään, että sanoit miehesi valehtelun vähentyneen - mitä tämä oikeastaan tarkoittaa käytännössä suhteenne kannalta, tämä muutos? Lisäksi pohdin sitä, että olennaista kai on myös se, mistä asioista valehdellaan eikä välttämättä pelkästään valheiden määrä.

Kysyit viestissäsi, että miten tästä tilanteesta eteenpäin, koska ette halua erota ja rakastatte toisianne. Kerroit, että suhteessanne on paljon hyvää. Te osaatte puhua tunteistanne yhdessä, teillä on samanlaiset arvot, väliltänne ei puutu hellyyttä ja seksiä. Miten voisitte ottaa nämä teidän suhteen hyvät puolet käyttöön niin, että välillänne syntyisi avointa puhetta omista toiveista ja tarpeista. Siitä, mitkä ovat suhteenne rajat ja lupaukset toiselle, jotka on pidettävä, että suhteessa voisi olla turvallisin ja luottavaisin mielin. Sitäkin on hyvä pohtia, onko teissä molemmissa sellaisia puolia, jotka eivät pääse riittävästi esille tällä hetkellä suhteessanne. Luulen myös, että tarvitsette kärsivällisyyttä ja aikaa, koska luottamus pitää rakentaa uudestaan, jos se on syystä tai toisesta mennyt - ja tietenkin teidän molempien pitää osoittaa toisillenne, että olette kaipaamanne luottamuksen arvoisia.

Tällaisia ajatuksia viestisi herätti minussa.

Ystävällisin terveisin
perheneuvoja Juha

Alkuun Edellinen1 2Seuraava Loppuun