Hei! Olen seurustellut mieheni kanssa puolitoista vuotta, yhdessä olemme asuneet vuoden. Kaikki oli hyvin, kun asuin vielä vanhempieni luona. Olimme vapaa-ajan aina yhdessä, ja minulla ainakin oli kivaa. Kun muutimme yhteen, suhde on jotenkin lässähtänyt. Emme enää katso elokuvia tai vietä yhdessä aikaa muutoin kuin viikonloppuisin ajelemassa.
Hän käy koulua ja on illat töissä, minä olen päivät töissä. Olen turhautunut, koska teen kaiken kotona, ruuat, siivoan jne. Tuntuu, että asun tavallaan yksin, koska hän on poissa kaiken aikaa. Hän on minua kahdeksan vuotta vanhempi. Seksiä saa silloin, kun hän haluaa ja jaksaa. Olen yrittänyt puhua asioista, mutta saan vastaukseksi vain jaa, joo, vai niin...
Olen myös huomannut, että hän katselee joskus öisin kaikenlaisia naisten kuvia ja pornoa.
Olen miettinyt pitäisikö tässä muuttaa omaan asuntoon, koska olen kyllästynyt olemaan koko ajan yksin. Aikaisemmissa suhteissa olen tullut petetyksi ja tiedän, että olen mustasukkainen. Mietin aina, missä hän on viikonloppuisin aamuun asti, kun en ole mukana. Nainen, 20
Hyvä ystävä.
Kiitos kirjeestäsi. Ihmettelet, mitä teidän parisuhteellenne on tapahtunut. Kun asuitte erillänne, kaipasitte yhteistä aikaa ja teitte paljon yhdessä ja teillä oli mukavaa. Kun muutitte yhteen, lähditte kulkemaan eri suuntiin. Sinä kaipaisit yhteistä aikaa ja yhteistä tekemistä, mies on omistautunut omille tekemisilleen; koululle ja työlle. Sinä hoidat kodin ja odotat...
Tilanteessasi oli muutama huolestuttava piirre. Olet yrittänyt saada keskustelua aikaan. Haluaisit kertoa, mitä parisuhteelta odotat. Keskustelu ei ole päässyt alkua pitemmälle. Murheellista. Entä jos kirjoittaisit. Lukisiko hän kirjeesi?
Pornon katseleminen ymmärrettävästi loukkaa sinua, kun et ole hänen katselemisensa ja haluamisensa kohde. Jäin miettimään myös viimeistä kommenttiasi siitä, että et tiedä, missä mies on viikonloppuisin aamuun asti.
Mitähän mies odottaa teidän parisuhteeltanne ja yhteiseltä elämältä? Vai onko hän tyytyväinen nykyiseen tilaan? Hän saa elää paljolti omilla ehdoilla ja sinä joustat. Mieti tarkkaan, mitä sinä odotat parisuhteelta? Mitä sinä odotat elämältä? Elämä on liian arvokas elettäväksi toivossa, että kaikki vielä muuttuu, jos vuodessa ei ole toivon merkkejä näkynyt.
Toivon sinulle asioiden selkiytymistä, päivien valkenemista niin kuin keväällä päivät tapaavat tehdä. Saara, perheneuvoja
Mikähän neuvoksi, olemma olleet piakkoin kolme vuotta yhdessä. Meillä on yksi yhteinen lapsi. Ennen lasta me hankittiin koira ja sillon arki sujui hyvin tai ainakin paremmin: mies osallistui kotitöihin ja kauppareissuihin. Nykyään minä joudun tekemään kaiken: kotityöt, lapsenhoidon, koiran ulkoiluttamisen. Silloin tällöin mies käyttää sitä ulkona, jos sanon sille, mutta ei se ilman sanomista koiran kanssa lähde.
Toisekseen hän istuu kaiken ajan koneella vain pelaamassa, jos ei ole töissä... Ei hän touhua meidän kanssa juurikaan. Hän ei lähde lapsen kanssa ulos, jos pyydän eikä hän herää aamuisin koskaan lapsen kanssa..
Välillä tuntuu, että olisin hänen äitinsä, kun pitää huolehtia kuin pikkupojasta... Ja yhteisiin asumisen menoihin ja muihin hänen on vaikea osallistua. Joudun maksamaan vuokran yksin, sähkölaskut yms.. Vaikka hän on se töissä käyvä, minä olen lapsen kanssa kotona vielä.
Meillä on parisuhde kuollut oikeastaan... Ei romantiikkaa, ei hellyydenosoituksia, seksiä todella harvoin... Toisinaan on päiviä, kun hän sanoo, että lähdetään kaupoille kiertelemään tai ehdottaa jotain, mutta näitä päiviä on hyvin vähän... Välillä kyllästyttää ja olen henkisesti uupunut, kun haluaisi toiselta vähän sitä hellyyttä tai tms.. Muttei itsekään viitsi mitään aloitetta tehdä, kun pelkää, että tulee sit torjutuksi tai jotain... Nainen, 22
Hei ja haloo!
Nyt on toiminnan aika, ettei tilanteenne tuosta pahene! Olet pienen lapsen äiti ja varmasti väsynyt pyörittämään arkea, varsinkin kun miehesi ei tunnu osallistuvan sen enempää lapsen hoitoon kuin kotitöihinkään. Myös taloudellinen vastuu on jäänyt sinulle, vaikka miehesi käy töissä ja sinä elät pienemmillä tuloilla.
Kerro miehellesi, että nyt riitti! Puhu hänen kanssaan omista tuntemuksistasi. Silläkin uhalla, että se jännittää. On ymmärrettävää, että pelkäät torjutuksi tulemista ja hylkäämistä. Mutta se riski on otettava, että tilanteeseenne tulisi muutos. Onkohan miehesi edes tullut ajatelleeksi, miten väsynyt ja tiukoilla olet pienen lapsen kanssa kotona? Työssä käyvän on joskus vaikea ymmärtää, että kotona oleva tekee saman pituisen ja rasittavan työpäivän.
Sano miehellesi, mihin et ole tyytyväinen ja mihin haluat parannusta. Lapsen kanssa oleminen käy niin työstä, ettet ehdi etkä jaksa tehdä kaikkia kotitöitä yksin. Lapsi tarvitsee myös isän läsnäoloa, miehesi voi hoitaa häntä kun sinä lepäät, käyt harrastuksessa (onhan sinulla sellainen?) tai teet jotain muuta kotona. Tarvitsette perheaikaa, te kolme yhdessä: se voi olla mitä tahansa tekemistä tai vain olemista, kunhan olette läsnä toisillenne. Parisuhteenne kaipaa myös pikaista huoltoa: aloittakaa kertomalla, mitä toivotte ja kaipaatte toisiltanne. Pienet teot ovat tärkeitä; jo halaus tai suukko voi pelastaa päivän... Ja usein seksikin alkaa sujua, kun alatte huomioida toisianne enemmän.
Laittakaa myös raha-asiat kuntoon. Listatkaa paperille yhteiset menot ja mitä kumpikin tienaa kuussa. Pyrkikää jakamaan menot tasapuolisesti molempien tulot huomioiden. Enemmän tienaava maksaa siis enemmän. Kun menet töihin, voitte arvioida taloustilanteen uudestaan.
Jos keskustelu kahden kesken ei onnistu, ota asia puheeksi neuvolassa. Tarvitset nyt kaiken sen avun ja tuen mitä on saatavissa. Itsesi, lapsesi ja perheesi takia.
Seurustelen erittäin haastavan miehen kanssa. Mies on tällä hetkellä työtön, dokaa joka viikonloppu ja polttaa. Joudun elättämään hänet kokonaan. Miehellä ei ole enää luottotietoja, ja ulosotossa ties kuinka paljon. En ole edes kehdannut kysyä. Hän on minulle velkaa monta tonnia.
Miehellä on rikosrekisterissä merkintöjä mm. pahoinpitelyistä ja rattijuopumuksista. Hän ei omista edes ajokorttia. Väkivaltaisuus on aikuistumisen myötä nyt onneksi vähentynyt.
Hänellä on ollut vaikka kuinka monta naista. Nyt hän väittää kasvaneensa ja löytäneensä sen oikean, eli minut. Tiedän kyllä, että hän rakastaa minua, on se monta kertaa todistettu.
Mies siis palvoo maata jalkojeni alla. Minullakin on suurimmaksi osaksi mukavaa hänen kanssaan. Olen kuitenkin yrittänyt jättää häntä monta kertaa, mutta en ole pystynyt.
Apua! En halua rakastua tällaiseen ihmiseen! Mikä kumma naisen päässä on mennyt vikaan, että jo niin kauan olen roikkunut tällaisen rotan kanssa? Enkä pysty päästämään irti. Nainen, 22
Parahin idiootti!
Kiitos viestistäsi. Onpa mukava vastata tasoiselleni ihmiselle: fiksuus on yliarvostettua! Rämpinen ja kömmähdykset tekevät elämästä mielenkiintoisen ja opettavaisen. Ja oikeastihan kaikki tekevät niin.... Kysymyksesi on normikysymyspatteristossa virkistävä poikkeus. Yleensä ihmiset valittavat kuinka suhteen tunnepuoli ei toimi, mutta sinä kerrot, että miehesi rakastaa sinua, palvoo maata jalkojesi alla ja sinullakin on mukavaa hänen kanssaan. Kukapa tuollaista ei haluaisi?!
Ymmärsin, että koet ongelmiksi miehen holtittoman taloudenpidon, rikosrekisterin, väkivaltaisuuden, päihteiden käytön ja työttömyyden. Kansankielessä ihmistä, jossa yhdistyvät kyseiset ominaisuudet kai kutsutaan hulttioksi. Sinä nimität häntä rotaksi. Jokaisessa meissä on monenlaisia puolia. Miehesi saa sinut tuntemaan itsesi hyväksi ja rakastetuksi, mutta varoittavat kellot soivat ajatuksissasi. Mietin tulevatko paineet jättää mies sisältäsi vai ovatko ne muiden aiheuttamia? Lopultakin on kyse sinun elämästäsi ja sinä teet sitä koskevat päätökset, ja kannat niiden seurakuset. Sinä punnitset edut ja haitat. Tähän saakka olet valinnut miehesi ja sen myötä tulevat ilot ja surut. Jos vakaasti harkittuasi olet sitä mieltä, että hyvä peittoaa tässä suhteessa haitat, ole ylpeästi päätöksesi takana. Puhukoot muut mitä tahansa, tämä on sinun elämäsi!
Jos taas arvioit, että palvotuksi tulemisen hinta on tämän miehen kanssa liian kova, on aika toimia. Mies on ns. sössinyt elämässä ja hän on vastuussa siitä. Sinun vastuulla on oma elämäsi ja siitä huolehtiminen; se että toiset ei törttöilyllään sotke sitä. Mikäli elätte samassa taloudessa, on oikeutesi tietää miehen velat ja muut vastuut, jotka vaikuttavat yhteiseen talouteenne. Rohkaisen selvityksen pyytämiseen. Tarvitset realistisen kuvan päätöstesi tueksi. Olet lainannut rahaa hänelle. Lainananto on aina riski ja tunnut arvioivan, että riski on lauennut. Et ehkä tule saamaan rahojasi takaisin. Kysymys tämän jälkeen kuuluu, mitä voit tästä oppia? Mitä tällainen käytös kertoo miehestä ja sinun arvostasi hänelle? Kuinka palvottu todella olet?
Seuraavaksi viestissäsi pohdit miehen väkivaltaisuutta, päihteiden käyttöä ja rikosrekisteriä. Sinä arvioit rikosrekisterin merkityksen suhteellenne ja esimerkiksi sen onko alla ehdonalaisuuksia, jotka voisivat muuttua sulkeviksi vankilapäätöksiksi. Mitä seurauksia rikosrekisteristä on sinulle ja suhteellenne? Entä millaisia vaikutuksia omalla ja miehesi päihteiden käytöllä on? Haluatko elää niiden kanssa? Erityinen huoleni herää, kun puhut miehesi väkivaltaisuudesta. Kohdistuuko se sinuun tai rakkaisiisi? Pelkäätkö, että se joskus voisi osua myös sinuun? Mikäli suhteessanne on väkivaltaa, kyseessä on yleisen syyttäjän toimialaan kuuluva rikos ja sinun tehtäväsi on suojautua siltä heti. Ryyppäämistä ja taloudellista hyväksikäyttöä saat sietää oman harkintasi mukaan, mutta jo Suomen lain mukaan, kukaan ei saa edes vapaaehtoisesti asettua pahoinpideltäväksi. Lainasettaja on tässä halunnut korostaa poikkeuksetta jokaisen oikeutta fyysiseen koskemattomuuteen.
Kerrot viestissäsi, että miehellä on ollut "vaikka kuinka monta naista", mutta nyt hän väittää löytäneensä sen oikean. Voihan olla, että näin on, mutta uumoilen sinun olevan asiasta kuitenkin epävarma. Olet antanut pitkin matkaa viestissäsi merkkejä siitä, että mies ei ole luotettava. Aiheellisesti kyselet voitko luottaa tässäkään asiassa häneen. Nyt ehkä olet se "oikea", mutta kuinka kauan? Pystyttekö selvittämään ongelmanne molempia tyydyttävällä tavalla, vai jääkö asioita hampaan koloon? Kasvatko pettymykset lopulta ylitsekäymättömäsi vuoreksi tai olisiko jokin eteen tuleva vaikeus sellainen, että mies ottaisi ja lähtisi? Miten edelliset suhteet ovat päättyneet? Ihmisillä on tapana toistaa samanlaisia kuviota, voisitko saada edellisistä, omista ja miehesi, eroista osviittaa teidän suhteenne pohtimiseen?
Viestisi lopussa huudat apua ja ymmärrän hyvin sen. Epäilen, että voisit olla aikamoisessa tunteiden ja järjen ristiaallokossa. Ihmettelet "mikä kumma naisen päässä on mennyt vikaan, että jo niin kauan olen roikkunut tällaisen rotan kanssa?". Minä en oikeastaan ihmetelle: jokainen tarvitsee kokemuksen siitä, että tulee rakastetuksi ja että on kallisarvoinen toiselle. Jotenkin tämä mies onnistuu soittelemaan juuri niitä koskettimia sinussa. Kyseessä on ihmisen perimmäinen tarve liittyä toiseen ihmiseen. Ihmiset ovat sen eteen valmiita uhraamaan jopa henkensä ja terveytensä.
Annat ymmärtää, että et voi tilanteessasi hyvin ja olet tavallaan tyytymätön suhteenne laatuun. Kokemuksesta tiedän, että ihmisillä on aina hyvät ja painavat syyt olla ja jäädä huonoihin suhteisiin. Jostain olet nähtävästi oppinut laittamaan omat tarpeesi sivuun ja hiljentämään varoittavat äänet. Sillä on luultavasti pitkät juuret elämässäsi. Ehkä olet myös oppinut, ettei sinun tarpeillasi ole niin väliä tai ettei sinua tarvitse oikeasti rakastaa ja kunnioittaa. Oletko oppinut tyytymään rakkauden rippeisiin? Onko huonon kohtelun sietäminen sinulle tuttua jostain aikaisemmasta elämän vaiheestasi ja millaisen mallin miehen ja naisen suhteesta olet saanut kotoa ja lähisuhteissasi? Huomaan, että viestissäsi puhut hyvin niukalti omista tunteistasi ja omasta voinnistasi. Kuinka paljon sinulla on tilaa ja mahdollisuutta niitä edes miettiä? Onko kukaan ollut koskaan aidosti kiinnostunut juuri sinusta ja siitä mitä sinulle kuuluu? Kuinka rakas ja arvokas olet itsellesi? Puhut aika kovin sanoin itsellesi viestissäsi. Nimität itseäsi idiootiksi ja syytät itseäsi rotan kanssa roikkumisesta. Jostain olet omaksunut tuollaisen tavan suhtautua itseesi ja tekemisiisi.
Jos saan neuvoa, niin ehdottaisin, että hakeudut ammattiauttajan puheille. Ehdotan, että etsit itsellesi yksilöterapeutin, jonka kanssa voit lähteä rakentamaan uudenlaista, hellempää suhtautumista itseesi. Sinä olet sen arvoinen! Vielä neuvoisin olemaan tarkkana terapeutin valinnassa: valitse sellainen terapeutti, joka tuntuu sinusta hyvälle, myötätuntoiselle ja luotettavalle. Toivottavasti tämä on mahdollista paikkakunnallasi, jos ei ole, niin etsi sukulaisiltasi ja ystävistäsi sellaisia ihmisiä, jotka aidosti kunnioittavat ja tykkäävät sinusta ja etsi heistä tukea opetellessasi rakastamaan itseäsi ja pyristellessä eroon hyväksikäyttäväistä ja itseäsi vahingoittavista ihmissuhteista.
Olet hyvän tien alussa. Onnea matkaan! Perheneuvoja Iiris
Olemme olleet naiseni kanssa yhdessä noin kaksi ja puoli vuotta. Sitä ennen tunsimme jo puolitoista vuotta. Olin naimisissa ja ajauduin eksästäni erilleni. Hyppäsin saman tien tämän nykyisen naiseni kanssa kimppaan, menimme kihloihin jo muutamien kuukausien päästä. Naimisiin menimme, kun suhteemme oli kestänyt parisen vuotta. Nyt olemme siinä pisteessä, että ero on jo ovella, mutten tarkkaan tiedä miksi...
Naiseni olen elättänyt käytännössä koko yhteiselomme ajan, koska hän opiskeli. Olen joutunut itse ottamaan melko paljon velkaa, koska meillä on ollut periaatteessa vain minun tuloni. Nyt naiseni on töissä, mutta rahatilanne silti huono.
Lisäksi sairastan itse erästä parantumatonta sairautta, joka kuitenkaan luultavimmin ei vielä kymmeniin vuosiin näy päälle.
Kärsin myös päihderiippuvuudesta: rauhoittavia olen joutunut syömään siitä asti, kun sain diagnoosini eli noin kuusi vuotta. Minulla on ollut todella kova motivaatio lopettaa lääkkeiden syönti jo pitkän aikaa ja lääkärini avulla olenkin tässä asiassa edennyt jo melko pitkälle. Nyt olen riidellyt vaimoni kanssa lähes päivittäin jo parin kuukauden ajan enkä todellakaan tiedä miksi. Hänen mielestä riitamme johtuu rahatilanteestamme, mutta jos hän on oikeassa, niin olen sitä mieltä, että se on ero ja heti, koska jos on tarpeeksi rakkautta, se kestää myös rahaongelmat.
Aluksi vaimoni tuki minua paljon lääkelopetuksessani, mutta nykyään hän ei sitä enää tee, mikä tietenkin laskee motivaatiotani. Missään vaiheessa hän ei ole syyllistänyt minua siitä, että syön lääkkeitä, kadulta en ole koskaan ostanut mitään eli kaikki on lääkäri määrännyt eli ihan tarpeeseen ovat ne menneet minulla.
Olen kaikista asioistani (sairaus, lääkkeet yms.) ollut rehellinen vaimolleni. En koe, että hän nykyään edes arvostaa ponnistelujani lopettaa lääkkeet (se ei todellakaan ole helppoa) eikä hän arvosta sitä, että teen paljon töitä saadaksemme rahaa, lisäksi minä hoidan kodin siivoamisesta valehtelematta 90 % enkä saa koskaan pientäkään kiitosta.
Seksiä harrastimme alussa paljon ja usein, mutta viimeisen vuoden aikana en paljoa liioittele, jos sanon, että maksimissaan kymmenen kertaa. Toki tämä stressaa minua, mutten ole ollut asiasta vihainen vaimolleni. Olen koittanut saada rakentavaa keskustelua aikaiseksi vaimoni kanssa, mutta se on mahdotonta, vastaukseksi saan aina joko sen, että hän lähtee lenkille tai korottaa ääntään ja paljon. Itse en korota ääntäni koskaan, vaan vaikka naiseni huutaisi pää punaisena, koitan puhua rauhallisesti ja rakentavasti asioista.
Olen oman mieleni kanssa umpikujassa. Mietin pitääkö minun vain sanoa kiitos hei, saan kyllä naisen, joka arvostaa minua vai pitääkö minun jatkaa suhteessa, jossa olen onnellinen ehkä kerran kuussa, jos sitäkään? Mies, 28
Hei,
Parisuhteesi on ajautunut kriisiin, ja se on saanut sinut pohtimaan elämäsi tapahtumia. Paljon sinulle on tapahtunutkin nuoreen ikääsi nähden: olet toisessa liitossasi, siinä välissä olet sairastunut parantumattomasti ja sopeutuaksesi tähän joutunut turvautumaan rauhoittaviin lääkkeisiin. Nyt alat olla voiton puolella kamppailussa päihderiippuvuuden kanssa ymmärtävän lääkärin ohjauksessa. Olet saamassa omasta elämästäsi otetta ja alat olla sairautesi kanssa tasapainossa, mutta parisuhteessa hiertää pahasti.
Kerrot, että tämä nykyinen parisuhteesi alkoi heti edellisen liittosi päätyttyä. Mahtaako nykyisessä tilanteessasi olla jotain samaa edellisen liiton kariutumisen kanssa? Onko sinulla nytkin tunne, että olet ajautumassa erilleen puolisostasi? Jos näin on, mistä tuo tunne voisi johtua? Oliko edellisessä suhteessa jotain samaa kuin nykyisen kriisiytyessä, esimerkiksi riitoja, jotka aiheuttivat tunteen erilleen ajautumisesta? Vai menikö se tyystin eri tavalla?
Oli niin tai näin, joudut nyt pohtimaan, eikö tämäkään liitto onnistu. On ymmärrettävää, että olet pettynyt ja vihainenkin. Ehkä myös vaimollasi on saman tapaisia tunteita sinua kohtaan. Oletteko pystyneet kertomaan noista tunteista toisillenne vai onko se mennyt aina keskinäiseksi syyttelyksi? Suhdetta nakertavassa ja tuhoavassa puheessa käytämme sinä-kieltä, syytämme toista omasta pahasta olosta: "jos sinä vain olisit toisenlainen, niin minunkin olisi parempi olla...". Suhdetta rakentaa minä-kieli, jossa otamme vastuun omista tunteistamme: "minulla on paha olla, voitko tulla lähelle?" Puhuessamme minä-kielellä otamme aina riskin, ettei toinen ymmärräkään ja tulemme hylätyksi. Siksi valitsemme sinä-kielen - ja jäämme yksin tunteinemme.
Entäpä jos yhdessä pysähtyisitte kuuntelemaan omia tunteitanne ja ajatuksianne sekä kertomaan niistä minä-kielellä toisillenne? Voisitte muistella suhteenne alkuaikoja; mihin toisissanne rakastuitte? Usein parisuhteen alussa molemmilla on voimakas tunne, että kuulumme yhteen. Toisesta näkee vain mukavat ja rakastettavat puolet. Suhteen edetessä yhteenkuuluvuuden tunne väistämättä haalistuu, ja myös ne toisen hankalat puolet pyrkivät esiin. Milloin aloitte huomata ärsyttäviä piirteitä toisessa? Mitä silloin tunsitte? Mitä kaipasitte toiselta? Entä mitä tällä hetkellä tunnette toisianne kohtaan ja mitä toivotte suhteeltanne? Ehkäpä tämän jälkeen voitte keskustella rauhallisesti ja rakentavasti myös kotitöistä, rahatilanteesta, seksistä ja muista suhdettanne hiertävistä asioista.
Tietoisena siitä, että olet koettanut keskustella vaimosi kanssa rakentavasti siinä onnistumatta kannustan yrittämään vielä! Toivon sydämestäni, että löydätte keskusteluyhteyden. Ja muistathan, että apua on saatavissa: pariterapiapalveluja löytyy niin yksityiseltä puolelta kuin kirkon perheneuvonnastakin. Perheneuvoja Pirkko
Olemme olleet avopuolisoni kanssa kahdeksan vuotta yhdessä. Hän on 30-vuotias ja minä 37, lapsia ei ole.
Suhteessamme ei ole ollut tavallista päivittäistä läheisyyttä 4-5 vuoteen, eikä myöskään seksuaalista kanssakäymistä käytännössä enää kahteen vuoteen. Suhteessamme mies on kaikilta osin todella passiivinen, on itsekin sen myöntänyt, että odottaa vaan mieluummin, että joku muu hoitaa asiat. Hän ei siis tee esimerkiksi kotitöitäkään kuin vasta sitten, kun niitä useamman kerran pyytää. Hän ei myöskään osaa puhua mitään tunteistaan. Puhuta ei nykyään juuri mistään muustakaan enää. Muutenkin olemme ihan erilaisia, minä olen sosiaalinen ja hän ei, minä olen ulkoilmaihminen ja hän ihan täysi sohvaperuna, minä olen aktiivinen ja spontaani, hän taas passiivinen ja harkitsevainen jne. lista voisi olla loputon!
Olen ottanut nämä meidän parisuhteen ongelmat puheeksi ensimmäistä kertaa jo 3-4 vuotta sitten. Olen kertonut, että en ole onnellinen ja kertonut, mitä minä haluan parisuhteelta ja elämältä. Hän myöntelee haluavansa samoja asioita. Keskustelua sitten aina käydään, vaikka se ei todellisuudessa johda ikinä mihinkään. Puolisoni aina myöntää heti, että hän voisi toimia toisin ja on sitten aina luvannut parantaa tapansa. Mikään hänen käytöksessään ei kuitenkaan ole koskaan muuttunutt.
Viikko sitten lopulta sanoin, että en jaksa enää, haluan erota. Mieheni meni aika shokkiin: hoki vain sitä, että se ei voi olla totta. Että joku keino on löydettävä, että eroa ei tule. Että hän ei usko sitä, että en häntä enää yhtään rakasta. Yritin selittää hänelle, että rakastan kyllä, mutta kuin kaveria tai veljeä, en enää sillä lailla kuin naisen pitäisi miestä rakastaa. Hän kirjoitti minulle kauniin kirjeen, jossa sanoo rakastavansa minua ja lupaavansa nyt todella muuttaa tapansa. Tuntuu kuitenkin, että se kirje kertoi vain siitä, kuinka kurjaa HÄNEN elämänsä tulee olemaan jos jätän hänet. Ei kertonut lainkaan siitä, millaista MINUN elämäni tulee olemaan, jos en jätä häntä!
Olen ihan yllättynyt, että hän edes mitenkään tähän eroasiaan reagoi! Yleensä kun hän ei reagoi mihinkään mitenkään. Ei kuitenkaan saa sanotuksi ääneen, että rakastaa minua tms., kirjeeseen nämä asiat pystyi kuitenkin kirjoittamaan. Mies ei siis halua erota, vaan lupaa yrittää ihan mitä vaan ikinä minä tahdon.
Nyt kun hän sitten kovasti yrittää pitää lupaustaan siitä, että parantaa tapansa, niin mitään hän ei kuulemma kuitenkaan osaa tehdä. Koettaa niitä kotitöitä tehdä, mutta ei se tätä tilannetta pelkästään pelasta! Kaipaan suhteelta paljon paljon enemmän kuin kodinkoneen! Mutta hän vain sanoo, että ei tiedä mistä aloittaa ja mitä voi tehdä. Pelkää, että jos tekee vääriä asioita, niin lähden samoin tein. Tässäkin siis tavallaan odottaa, että minä sanon mitä pitäisi tehdä. En halua syöttää hänelle mitään valmiita ratkaisuja, vaan haluan odottaa aloitetta häneltä. Kerrankin häneltä! Haluan, että minä saan välillä olla se, joka saa vaan olla ja josta pidetään huolta. Olen niin väsynyt olemaan koko ajan se aktiivinen osapuoli!
Nyt hän on kuitenkin saanut sillä kirjeellään ja lupauksillaan omat ajatukseni taas ihan sekaisin! Olin niin varma tuosta erosta ja tavallaan olen vieläkin, mutta kun en olekaan... Otan yhteyttä nyt siitä syystä, että en nyt taida tunnistaa omia tunteitani. Tunnistan itsessäni läheisriippuvaisen piirteitä, enkä halua että tuo kieroutuma vaikuttaa päätöksiini. Haluan tehdä sellaisen päätöksen, joka kerrankin on oikein minun ITSENI kannalta.
Osa minusta sanoo, että minun olisi vielä annettava hänelle yksi tilaisuus, koska jokainen ansaitsee aina tilaisuuden. Jospa hän nyt todella voisi muuttaa käytöstään minua kohtaan. Toinen puoli minusta kuitenkin sanoo, että ei kannata, mikään ei ole kuitenkaan muuttunut, kuten ei edellisilläkään kerroilla. Muutaman kuukauden hän jaksaa yrittää ja jos en minä taas itse ole kantavana voimana tässä, niin kaikki taantuu takaisin entiselleen. Toisaalta ajattelen myös niin, että jos annan hänelle vielä tilaisuuden, niin onko se sitten vaan huijausta häntä kohtaan antaa mitään toivoa, kun en tiedä onko sillä enää mitään vaikutusta minuun, voiko minun tunteeni häntä kohtaan enää palata? Tällä hetkellä omat tunteeni ovat aika kuolleet, esim. tulevaisuuttani ajatellessa, näen kumppaninani vain kasvottoman henkilön, jonka kanssa teen ihan erilaisia asioita kuin olen tehnyt puolisoni kanssa tähän saakka.
Tuo "läheisriippuvuuteni", jos se sitä nyt on, saa minussa kuitenkin esiin sellaisen uhrautuvaisuuden, että kestän mieluummin itse pahan mielen, kuin aiheutan sen hänelle. Ja tästä tunteesta en nyt ole varma! Olen todella ahdistunut tilanteesta. En nyt itse pysty ollenkaan erottamaan, johtuuko tämä epäröinti tuosta läheisriippuvuudesta vai siitä, että minulla on kuitenkin jotain tunteita vielä häntä kohtaan?
Pikaista vastausta toivoen! Nainen, 37
Kerrot parisuhteestasi, johon et ole enää pitkään aikaan ollut tyytyväinen. Haluaisit parisuhteelta jotain muuta kuin mitä se on ollut. Olet puhunutkin tuntemuksistasi, mutta muutosta ei miehen puolelta ole tullut, vaikka hän myöntääkin ajattelevansa samalla tavalla. Nyt, kun kerroit haluavasi erota, miehesi meni pois tolaltaan... ja alkoi yllätykseksesi toimia kuten olet vuosia toivonut. Hän jopa tunnusti kirjeitse rakastavansa sinua, kun ei koe osaavansa sitä muuten ilmaista.
Olet hämmentynyt: pitäisikö sinun pysyä päätöksessäsi erota vai antaa miehellesi vielä yksi mahdollisuus? Pelkäät, että unohdat jälleen itsesi ja omat tarpeesi, jos nyt annat periksi. Toisaalta et haluaisi aiheuttaa pahaa mieltä miehellesi. Mietit, onko sinulla sittenkin vielä tunteita häntä kohtaan, kun kärsisit mieluummin itse kuin antaisit hänen kärsiä.
Pohdit, mahdatko olla läheisriippuvainen ja siksi niin kiinni puolisossasi. Oletko miettinyt asiaa myös toisinpäin: miten läheisriippuvainen puolisosi mahtaa olla? Kuvauksesi perusteella hän on epävarma itsestään. Hän yrittää miellyttää sinua mutta pelkää, ettei osaa toimia toivomallasi tavalla. Hän on samaa mieltä kanssasi siitä, millainen parisuhteen pitäisi olla. Hän kokee, ettei voi elää ilman sinua. Mahtaako hän itse tietää, mitä elämältään ja parisuhteeltanne haluaa? Onko hän niin keskittynyt ajattelemaan sinun parastasi ja toimimaan parhaaksesi - siinä tosin onnistumatta - että on unohtanut itsensä ja omat tarpeensa? Aivan samoin kuin sinä pelkäät itsellesi tapahtuvan, jos et nyt toimi niin kuin olet suunnitellut.
Olette nyt kovin erilaisessa tilanteessa: sinä olet pohtinut eroasiaa jo pidemmän aikaa mielessäsi ja alat olla paremmin tietoinen siitä, mitä haluat. Puolisollesi ero tuli tavallaan uutena asiana: hän ei voi uskoa, että rakkaus voi näin loppua. Sinun kannaltasi on ymmärrettävää, että haluat nyt toimia sen sijaan, että vielä odottaisit muutosta tapahtuvaksi. Olisiko kuitenkin mahdollista ottaa aikalisä niin, että puolisosi ehtisi samalle aaltopituudelle kanssasi? Kun pahin shokki on häneltä mennyt ohi, voisitte ehkä rauhassa puhua kumpikin omista toiveistanne ja pohtia, haluatteko jatkaa tässä suhteessa.
Entä jos hakisitte tilanteeseenne apua? Ulkopuolinen kuuntelija voi auttaa teitä löytämään ja ilmaisemaan omia tuntemuksianne ja arvioimaan suhteenne tulevaisuutta. Sekä yksityiseltä puolelta että kirkon perheasiain neuvottelukeskuksista löytyy terapeutteja, jotka työskentelevät parien kanssa.
Toivotan sinulle rohkeutta ja viisautta tuleviin päätöksiin, Perheneuvoja Pirkko
Sain poikaystävältäni aivan suhteen alussa herpeksen alapäähäni. Ilmeisesti se tuli miehen huuliherpeksestä oraaliseksin aikana, sillä mitään oireita ei alapäässä hänellä ole kuulemma koskaan ollut eikä niitä ole nytkään näkynyt. Hän pahoitteli asiaa ja tiedän, ettei häntä voi siitä ainoana syyttää. Asia harmittaa minua, mutta minusta olemme päässeet siitä eteenpäin. Tiedän, että herpes on yleinen sairaus nuorilla, mutta tiedän myös sen, ettei siitä koskaan pääse eroon. Nyt olen pohtinut, jos suhteemme loppuu, löydänkö ketään enää?
Miten kertoa tällaisesta asiasta uudelle kumppanille ja missä vaiheessa? Seksi on minulle äärimmäisen tärkeää, eikä kondomikaan suojaa herpekseltä kokonaan. Minulle ei ole vaihtoehto olla kertomatta asiasta kumppanille, joten yhden illan jutut taisivat olla tässä... Muutenkin alkujärkytyksen jälkeen olo on ollut hieman alakuloinen ja "pilattu". Kuinka siis tulla sinuiksi tämän peruuttamattoman asian kanssa ja kuinka kertoa siitä vastaisuudessa, jos sen aika tulee? Nainen, 24
Hei ja kiitos viestistäsi! Kuten mainitsit, genitaaliherpes on kohtuullisen yleinen vaiva. On totta, että herpes-virus ei koskaan häviä elimistöstä, mutta useilla se oireilee harvoin. Kerroit, että olette jo päässeet asiasta eteenpäin, mikä on viisas asenne. Elämä tuo kullekin omat huolensa ja haasteensa, joiden kanssa kuitenkin eletään hyvää, täysipainoista ja iloista arkea niin yksilönä kuin parinakin. Vaikka herpes on oireillessaan ikävä vaiva, se ei kuitenkaan ole vakava sairaus.
On hyvä, että olette keskenänne puhuneet asiasta. Poikaystäväsi ei ole tartuttanut sinua tahallaan, joten syyllisiä ei tarvitse etsiä, vaan miettiä, miten etenette. Mikä auttaisi sinua tuntemaan, että olet hyvä, puhdas, viehättävä ja ihana nainen tartunnastasi huolimatta? Voisi ajatella niinkin, että jokaisella meistä on elämän jättämät jäljet itsessämme, niin kehossa kuin mielessä. Jokaisella on omanlaisensa jäljet, niin hyvät kuin hankalatkin. Onneksi asia ei ole niin yksioikoinen, että jäljet olisivat vain hyviä tai pahoja. Läpikäydyistä kriiseistä kasvaa voimavaroja ja lisääntyvää luottamusta itseen ja elämään. Sitä kautta vaikeastakin asiasta tulee osa elettyä elämää, jonka kanssa on sinut. Onko sinulla poikaystäväsi lisäksi muita ihmisiä, joiden kanssa voit keskustella tilanteesta? Itsekseen miettiessä ajatukset alkavat helposti kiertää samaa kehää, jolloin ulkopuoliset näkökulmat auttavat uusille raiteille.
Tällaisen kriisin läpikäyminen yhdessä voi vahvistaa suhdettanne. Siitä voi kehkeytyä kokemus siitä, että pystytte selvittämään keskenänne vaikeita asioita ja tukemaan toinen toistanne. Jos suhteenne päättyy tulevaisuudessa tästä tai jostakin muusta syystä, olette kuitenkin kumpikin oppineet uusia asioita itsestänne ja asioiden selvittämisestä parisuhteessa. Kaikki ne opit ja itsetuntemus ovat siinä tapauksessa käytössänne seuraavissa suhteissa.
Se, mikä uutta suhdetta aloitettaessa olisi hankalaa herpeksen myötä, voisi plussapuolella näkyä siinä, että on kasvanut ihmisenä. Näin ollen herpes ei olisikaan tahra vaan elämänkokemuksesi osa. Uutta suhdetta aloitettaessa tällainen asia on tarpeen puhua selväksi, kuten totesitkin. En kuitenkaan usko, että se estää muuten lupaavaa suhdetta etenemästä.
Päälle vuosi sitten päädyin monien mutkien kautta erittäin kuumaan seksisuhteeseen itseäni kymmenen vuotta nuoremman miehen kanssa. Tunsimme toisiamme kohtaan vastustamatonta vetoa, ja seksi oli aivan taivaallista. Olin eronnut alle puoli vuotta aikaisemmin vakavasta, pitkästä avoliitosta, jonka loppuvaiheessa suunnittelimme jo yhteisen asunnon ostamista ja lasten hankkimista. Erosimme exäni toiveesta, itse olisin ollut valmis vielä yrittämään huolimatta siitä, että olin todella onneton ja tunsin, etten ole edes elossa.
Tätä taustaa vasten minulla ei siis ollut aikomustakaan päätyä uuteen suhteeseen. Olin äimistynyt siitä, että olin "tuhlannut" melkein kymmenen vuotta suhteessa, jossa olin onneton. Tajusin, etten osaa tunnistaa omia tunteitani ja rajojani ihmissuhteissa, olen liian mukautuvainen, yritän liikaa saada kaiken toimimaan enkä osaa verbalisoida tarpeitani ja toiveitani, koska en itsekään tunnista niitä. Päätin viettää aikaa itsekseni, jotta oppisin kuuntelemaan itseäni ensin.
Mutta suhteeni tähän parikymppiseen mieheen syveni salakavalasti. Meillä olikin hirvittävän paljon yhteistä ja tunsin oloni kummallisen turvalliseksi hänen kanssaan. Hän ikään kuin luki ajatuksiani, tuntui tietävän juuri, mitä ajattelen ja tunnen. Hän osasi suhtautua minuun lempeästi ja rauhallisesti, mutta samalla hänestä löytyi vahvuutta ja jämäkkyyttä, jollaista en ollut aiemmassa suhteessani kokenut. Olen hyvin voimakastahtoinen, mutta tämä nuorukainen osasi vetää omat rajansa eikä antanut minun ottaa yliotetta, ja se teki minuun suuren vaikutuksen.
Nyt olemme viettäneet yhdessä ihanan vuoden. Alkuhuuma ei vieläkään tunnu laantuneen, vaikka meillä on riitamme ja suvantohetkemme. Olemme kasvaneet yhteen, oppineet keskustelemaan/riitelemään rakentavasti ja hänen seurassaan olen opetellut itseni kuuntelemista. Käyn terapiassa, johon mieheni on myös kovasti kannustanut. Puhumme paljon, meillä on hellyyttä ja intohimoa. Tulen rikkinäisestä taustasta, joten turvallisuudentarve on minulla suuri. Mieheni kanssa koen olevani todella turvassa.
Nyt minua on kuitenkin alkanut pelottaa, että elämäntilanteidemme erilaisuus asettaa liikaa esteitä tiellemme. Olen alkanut epäröimään, voiko tällainen suhde kestää? Minä olen korkeasti koulutettu ja nousujohdanteisella uralla, miehellä ei ole lukion jälkeen koulutusta ja hän on tyytyväinen palvelualan työhönsä. Minulla on kattava yleissivistys ja huomaankin monesti, että hiukan hävettää kun mies ei tiedä joitain historian, kulttuurin tai yhteiskunnan perustapahtumia tai -elementtejä. Meillä on paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita, mutta lähtökohtamme tarkastella maailmaa ovat kovin erilaiset.
Olen mieheni elämän keskipiste juuri nyt, mutta toisaalta muistelen, miten parikymppisenä ja rakastuneena toinen ihminen on se maailman napa. Mutta ei se tunne kestä ja olen huolissani siitä, ettei miehelläni tunnu olevan kiinnostusta rakentaa omaa uraansa, hakea opiskelupaikkaa ja tutustua uusiin ihmisiin. Hän on hyvin tyytyväinen kanssani ja sitoutunut meihin, mikä on tietenkin minun turvallisuudentunteelleni hyvä, mutta pelkään hänen tunteidensa pysyvyyttä. Huomaan monesti miettiväni, että hän ei vielä tiedä miten paljon erilaisia kokemuksia voi olla edessä, kun hän on niin nuori. Huomaan, etten luota hänen tietävän omia tunteitaan ja tarpeitaan, kuten en itsekään parikymppisenä tiennyt.
Voiko rakkaus, kumppanuus ja ystävyys kantaa kaikkien elämäntilanteiden, taustojen, koulutuksen yms. erojen mukanaan tuomien haasteiden yli? Mistä voin tietää olenko parikymppisen miehen elämänvaihe vai todellinen rakkauden kohde? Hän rakastaa minua, sen tiedän, mutta en jotenkin osaa ajatella parikymppisten olevan valmiita oikeasti sitoutumaan ja perustamaan perhettä. Ikäeromme ja muunlaisetkin eroavuutemme saavat minut epäröimään edelleen, vuodenkin jälkeen, vaikka lupasin hänelle ja itselleni, että annan tälle mahdollisuuden. Luen kauhulla kaikkia "tutkimuksia" ja "selvityksiä", joissa kerrotaan varmimmin menestyvän suhteen olevan sellainen, jossa ikäeroa ei ole merkittävästi ja koulutus- sekä työtaustat istuvat yhteen. Pelkään, että ennuste suhteellemme on huono, vaikka mikään itse suhteessa ei anna niin olettaa.
Ulkopuolinen näkökulma tulisi todella tarpeeseen! Nainen, 32
Hei!
Kiitos kirjeestäsi! Mukava lukea näin onnellista tarinaa.
Kuvasit itseäsi edellisen suhteen jälkeen: "Tajusin, että en osaa tunnistaa omia tunteitani ja rajojani ihmissuhteissa, olen liian mukautuvainen, yritän liikaa saada kaiken toimimaan enkä osaa verbalisoida tarpeitani ja toiveitani, koska en itsekään tunnista niitä." Hienoa itseymmärrystä, että olet tajunnut kaiken tämän! Miten on nyt, tässä uudessa suhteessa? Oletko edelleen samanlainen kuin tuossa kuvasit? Kerrot, että uusi miesystäväsi osaa ikään kuin lukee ajatuksesi. Hän on lempeä, vahva, jämäkkä... Mitä sinä olet? Kerroit turvallisuuden tarpeestasi, jonka tämä mies osaa tyydyttää. Onko olemassa vaara, että jättäydyt hänen varaansa, asettaudut hoidettavaksi ja suojeltavaksi? Se kuulostaa lapsenomaiselta riippuvaisuudelta. Tunnistatko itse sellaista?
Voi hyvinkin olla, että asemasi hänen elämänsä keskipisteenä joskus muuttuu. Luuletko kestäväsi sen? Kerrot paljon hänen tunteistaan sinua kohtaan. Mitä itse tunnet häntä kohtaan? Voitko luottaa omaan rakkauteesi häntä kohtaan niin paljon, että voit uskoa sen kestävän ikäeron, koulutustaustaeron, suhteen arkipäiväistymisen jne?
Kertoo kypsyydestäsi ja elämänkokemuksestasi, että osaat ja haluat ajatella myös suhteenne tulevaisuutta. Kertookohan se ehkä myös turvallisuuden tarpeestasi? Olisi ihanaa, jos voisikin tietää tulevaisuuteen ja näin osata tehdä vain oikeita ratkaisuja. Niin kuin tiedät, se ei valitettavasti ole meille mahdollista.
Vertaile vaihtoehtoja: 1. jatkatte nyt, ja myöhemmin joko eroatte tai suhteenne jatkuu ehkä pitkäänkin, tai 2. eroatte nyt varmuuden vuoksi. Kumpaa vaihtoehtoa katuisit myöhemmin enemmän? Jos haluat palata varman päälle, eroat nyt heti ja säästät itsesi mahdollisilta myöhemmiltä sydänsuruilta, tosin teet teidät molemmat onnettomiksi. Jos päätät jatkaa, valitset epävarmuuden, joka pitää sisällään myös onnen mahdollisuuden. Tiedät tämänkin: elämä on täynnä epävarmuutta eikä kukaan voi tietää tulevasta. On vain toimittava sen mukaan, miten sydän ja järki meitä ohjaavat.
Rakkaus on riskin ottoa, koskaan ei voi tietää miten käy.
Sopivasti viisautta ja rohkeutta sinulle toivoen, Paula, perheneuvoja
Tunnen lähestyvästä keski-ikäisydestä huolimatta olevani edelleen etsintävaiheessa oman seksuaalisuuteni suhteen. Tai sitten olen vain jotenkin pysyvästi tälläinen.
Ainoa seurustelusuhteeni päättyi puoli vuotta sitten ja suren suhteen loppumista ja suhteeseen liittyneitä asioita edelleenkin jonkin verran. Seurustelusuhteeni oli lesbosuhde. Seurustelun aikana kyseenalaistin seksuaalista suuntautumistani ajoittain, välillä taas kyseenalaistin suhdettamme ainostaan suhteena. Kun nyt olen alkanut miettimään aktiivisempaa uuden suhteen etsintää, tunnen olevani edelleen jollain lailla hukassa. Olen aikuisiällä ja aivan viime vuosinakin kokenut ihastumisia sekä naisiin että miehiin. Olen yrittänyt erotella ja tutkiskella tunteita, esimerkiksi miettimällä kuinka seksuaalisia tai romanttisia tunteeni ovat olleet. Varmaan olen suhtautunut nais- ja miesihastuksiini jollain lailla myös kategorisesti eri lailla. Olen kuitenkin kokenut hyvinkin syviä ja selkeästi nimenomaan seksuaalisia tunteita myös naisia kohtaan.
Ihastumiset tai halun tunteet miehiä kohtaan ovat olleet ehkä suoremmin seksuaalisia ja fyysisiä, mutta eivät ehkä niinkään persoonaan kohdistuvia. Arkisesti saatan saman päivän aikana huomata seuranneeni ja ihailleeni sekä naisia että miehiä. Olen vasta viime vuosina alkanut tuntea kaipuuta esimerkiksi omaan lapseen. En osaa jäljittää itseäni. Ajatus elämästä ja kokonaisesta suhteesta miehen kanssa tuntuu vieraalta, muttei mahdottomalta. Tunnen jonkin verran, jos en nyt varsinaista syyllisyytta, niin epäilyjä sen suhteen, että pitäisikö minun yrittää enemmän suhteita miehiin. En pidä lesbosuhteita väärinä millään lailla, mutta en myöskään pakkoraossa itselleni ainoana vaihtoehtona. Omassa naissuhteessani epäilin välillä suhdettamme juuri tätä asiaa vasten, varsinkin kun seksielämämme ei aina ollut ihan onnistunutta. Ihastuessani mieheen tunsin häpeää ja syyllisyyttä, koska olin suhteessa naiseen, josta välitin. Toisaalta suhteen aikana ihastuin aika rajustikin myös naispuoliseen henkilöön ja olisin ollut varmasti valmis isoihinkin asioihin saadakseni vastakiinnostusta.
Pelkään myös, että suuntautumiseni naisiin on jonkinlainen väistöliike, koska en nuorempana kokenut samalla tavalla hyviä miessuhteita kuin useimmat kokevat. Toisaalta se on ollut tietenkin luonnollista, koska en ole ollut mikään perusheterokaan. Pelkään kuitenkin, että jollain lailla olen pilannut/pilaan tämän elämänalueen peloillani tai epäilyilläni ja estoillani. En tiedä, mikä olisi oikein. Jos tietäisin, niin tekisin niin. Biseksuaalisuutta käsitellään ainakin lesbotuttujeni kesken asiana, jota ei oikeasti ole (seikkailijoina tai suuntautumisestaan epävarmoina ihmisinä siis lähinnä). Nainen, 37
Hyvä ystävä,
Olet 37 vuotta. Kerrot, että ainoa seurustelusuhteesi päättyi puoli vuotta sitten. Jos ymmärsin oikein, niin tuo suhde oli ensimmäinen ja tähän mennessä ainoa seurustelusuhteesi. Muut suhteesi miehiin ja naisiin ovat olleet enempi ihastumissuhteita, eivätkä ole johtaneet seurustelun aloittamiseen. Tämä seurustelukokemus on ollut varmaan monella tavalla tärkeä ja on varmaankin osaltaan sen ansiota, että olet pysähtynyt näin syvällisesti pohtimaan elämääsi, itseäsi ja sitä, mitä sinä olet ja haluat.
Kertomasi perusteella jäin ensimmäisenä miettimään, että onkohan kyse sittenkään pelkästään siitä, ollako suhteessa mieheen tai naiseen vaan keskeisesti myös siitä, että miten ylipäätään pystyy olemaan läheisessä ja intiimissä suhteessa. Miltä tuntuu sitoutua toiseen ihmiseen? Miltä tuntuu, että toinen ihminen sitoutuu minuun, tarvitsee minua ja minä tarvitsen häntä? Tuntuuko minusta, että olen rakastamisen arvoinen, että minulla on annettavaa toiselle ihmiselle? Mitä asioita minä suhteessa mahdollisesti pelkään? Miten ne liittyvät omaan kasvu- ja suhdehistoriaani? Minkälaisia malleja olen kasvuhistoriassani saanut suhteessa olemisesta? Olenko lapsuudessa, nuoruudessa ollut rakastettu?
Toinen asia mitä jäin kirjoittamasi perusteella miettimään on se, miten paljon ylipäätään luotat itseesi, omiin ajatuksiisi ja mielipiteisiisi? Ja toisaalta, miten herkkä olet muiden mielipiteille ja näkemyksille? Suhde toiseen ihmiseen mahdollistuu vasta kun ihminen on riittävästi suhteessa itseensä. Tämä tarkoittaa käytännössä mm. sitä, että ihminen tuntee itseään, toiveitaan, halujaan, pelkojaan ja hyväksyy itsensä, eli hyvällä tavalla rakastaa itseään. Tämä oman itsen tunteminen ja hyväksyminen tekee meidät hyvällä tavalla jämäköiksi ja samaan aikaan mahdollistaa sen, että me pystymme ottamaan vastaan muilta uusia ajatuksia ja tarpeen tullen myös olemaan joustavia eri asioiden suhteen. Tämäkin teema liittyy omaan taustaamme, historiaamme. Onko minulla ollut lapsuudessa ja nuoruudessa ollut sellaista ihmistä, joka on nähnyt minut oikein, sellaisena kuin minä oikeasti olen? Vai onko minun toivottu/haluttu olevan jotain jota en ole? Sanot kirjeesi lopussa: "En tiedä mikä on oikein". Minä jatkaisin tuota lausettasi ... minulle. Mikä on oikein sinulle? Mitä Sinä tarvitset? Siihen kysymykseen sinun pitää etsiä vastausta.
Vasta kolmantena asiana minä palaisin tuohon kysymykseesi miehistä, naisista tai bi-suhteista. Meillä ihmisillä on suuri tarve oikoa mutkia, yksinkertaistaa, lokeroida, määritellä ja luokitella. Monessa tilanteessa se on hyödyllistä, tarpeellista ja jopa välttämätöntä. Valitettavasti on kuitenkin lukuisia tilanteita, jossa se on haitallista. Saattaa olla, että joku henkilö, jossain elämänsä vaiheessa, tarvitsee identiteettinsä tueksi esim. absoluuttista lesbo/hetero määritelmää. Todellisuus on kuitenkin usein sietämättömän monitahoisempi, tässäkin asiassa. Jotkut meistä myös aidosti kokevat, että itsellä on selkeä homo tai heteroidentiteetti, ilman vivahteita. Joskus tuo varmuus saattaa alkaa kyseenalaistua, joskus ei. Monet myös tuntevat liikkuvansa asian suhteen jossain välimaastossa. Kun me vahvistumme omana itsenämme, meidän on usein helpompi sietää elämän monimuotoisuutta ja löytää juuri se oma, meille hyvää tekevä tapa olla suhteessa.
Onko sinulla ystäviä, joiden kanssa voisit jäsentää ajatuksiasi? Erityisesti sellaisia ihmisiä, jotka malttavat kuunnella sinua ja olla ilmaisematta vahvaa omaa mielipidettään. Löytääkseen itseään ihminen tarvitsee hyvän peilin, jota vasten voi peilata itseään. Tällaisen peilin voi löytää mm. kirjallisuudesta, taiteesta, ystävistä tai muista ihmisistä. Monet ihmiset löytävät sen terapiasta. Mikä voisi olla sinulle tällainen peili, jonka avulla voisit tutustua itseesi?
Suhteemme on kestänyt viisi vuotta. Minulla on puolisooni moitteeton ystävyyssuhde. Viihdymme yhdessä, harrastamme yhdessä ja jaamme arjen huolet ja puuhat yhdessä. Läheisyyttäkin on yllin kyllin, mutta seksiä ei ole. Edellisestä seksikerrastamme on aikaa yli kaksi vuotta. Puolisoni puheista olen ymmärtänyt, että hän on kokenut aikaisemmissa suhteissaankin seksin taakaksi.
Pyytäessäni saan seksiä. Minun ei tarvitse edes kerjätä sitä. Tällainen järjestely kuitenkin tuntuu minusta sen verran kiusalliselta, etten tahdo siihen turvautua. Tahtoisin olla haluttu. Tahtoisin osata koskettaa sillä tavalla, että puolisoni nauttisi siitä. Tahtoisin kokea taas miehen ja naisen seksuaalisen kohtaamisen. Velvollisuudentunnosta allani makaava "ystävänainen" ei tällaista kohtaamista suo.
Suhteemme alussa seksiäkin oli, mutta se oli laimeaa, suorittavaa. Suhteessamme ei ole koskaan ollut intohimoa, ei edes varsinaista ihastumista. Sitä ei ollut edes alkuaikoina, vaan suhdettamme on johdattanut eteenpäin alusta saakka tiivis ja läheinen ystävyys ja yhdessä viihtyminen.
Puolisoni on suhteeseemme silmin nähden tyytyväinen, mutta minä olen alkanut vilkuilla sivulle ja vähän ihastunutkin. Luulen, että ihastumiseni keskeinen motiivi on seksuaalisen vuorovaikutuksen kaipuu. Pettänyt en ole, mutta mieli tekisi. Tiedän, että pitkät parisuhteet laimenevat ja että niiden kantavaksi voimaksi muodostuu ystävyys ja arjen jakaminen, mutta silti en pysty hyväksymään nykytilannetta.
Mitä minun pitäisi tehdä? Puhuminen ja aikataulutettu seksi on kokeiltu. Hellyyttä ei puutu eikä huomiointia. Ja lelukin on hankittu, mutta koska puolisossani ei ole "biologista perusvoimaa", joka vetäisi häntä seksin pariin, tilanne vaikuttaa minun näkökulmastani toivottomalta.
Olen myös sanonut puolisolleni, että hän voi tahtoessaan harrastaa seksiä muiden miesten kanssa, jos hän vaikka sillä tavalla "löytäisi itsensä", mutta ei häntä sekään innosta. Mies, 37
Kiitos kirjeestäsi.
Samantapaisiin tilanteisiin, josta kirjoitat, törmäämme perheneuvojan vastaanotolla aina silloin tällöin. Haluttomampi osapuoli voi yhtä olla myös mies.
Ymmärrän, että tilanne on sinun kannaltasi todella hankala. Teillä on monella tapaa erittäin hyvä suhde ja kuulostaa siltä, että pidät puolisostasi paljon. Yhteiselo sujuu hyvin ja teillä on mukavaa yhdessä. Kysymys onkin, riittääkö se.
Seksuaalisuus on olennainen osa parisuhdetta. Parisuhdeonnellisuuden kannalta olisi hyvä, jos molemmat saisivat toisiltaan ainakin toisinaan sellaista seksiä kuin haluavat. Ymmärrän hyvin, että kaipaat rakastelua, jossa molemmat nauttisivat toistensa koskettamisesta ja kosketuksesta. On luonnollista kaivata tunnetta, että on haluttu oman kumppaninsa taholta. Minusta kuulostaa tosi hyvältä, ettet ole suin päin heittäytynyt ulkopuoliseen suhteeseen, vaikka houkutusta on ollut, vaan haluat pohtia asiaa rauhassa.
Kirjoittamasi perusteella vaikuttaa, että puolisosi on seksuaalisesti erilainen kuin sinä. Hänen seksuaalienergiatasonsa on ehkä matalampi ja niinpä tällainen kuvaamasi ystävyystyyppinen suhde saattaa olla hänelle täysin tyydyttävä. Se, että intohimoa eikä edes kunnon ihastumista ollut alun perinkään, ei lupaa hyvää intohimoisuuden suhteen jatkossakaan.
Ajattelen, että sinun on viisasta pysähtyä miettimään tilannettasi. Ota paperi ja kynä, tai läppäri tms, ja kirjaa ylös kaikki ne asiat, joita pidät parisuhteessa tärkeinä. Mitä sinä toivot ja odotat? Mitä tarvitset? Pisteytä ne sitten painoarvon mukaan. Mieti sitten tämänhetkistä parisuhdettasi. Jaa kirjoittamasi toiveet kahteen ryhmään: asiat, jotka toteutuvat tässä suhteessa ja ne, joita vailla olet. Vertaile ryhmiä toiveittesi painoarvot huomioiden.
Kaikkea haluamaasi et voi yhdestä suhteesta saada. Ei kukaan voi. Olennaisinta on miettiä, painavatko vaakakupissa enemmän ne asiat, mitä tästä suhteesta saat, vai ne, joita vailla olet. Uskollisuus on tärkeää, niin puolisolle kuin omalle itsellesikin. Voitko olla onnellinen, jos olet koko aika jotain tärkeää vailla? Toisaalta, jos luovut puolisostasi, mitä kaikkea menetät? Isoja ja tärkeitä kysymyksiä, joihin vain sinulla itselläsi on vastaukset.
Suosittelen silti, että otat asian avoimesti puheeksi puolisosi kanssa. Näytä hänelle listasi ja keskustelkaa siitä yhdessä. Hän voi tehdä oman listansa samoin. Sitten voitte miettiä, onko teillä mahdollisuuksia kestävään onneen ja riittävän tyytyväiseen elämään yhdessä.
Toivon sinulle viisautta tehdä oman elämäsi kannalta oikea ratkaisu.
Olen noin kuusi kuukautta seurustellut hieman vanhemman naisen kanssa. Oli yhteisiä lomia, tavattiin sukua ja kaikin puolin kaikki oli mahtavaa. Meillä on tietyillä alueilla erilaiset maailmankatsomukset, mutta myös yhteistä on ja olen ilmaissut kiinnostukseni hänen harrastuksiaan kohtaan, koska olen aina halunut löytää jotain uutta elämästä. Omasta mielestäni erilaisuus voi olla myös parisuhteen suola.
Valitettavasti hänet aikoinaan todettiin sairastavan psykoottisia kohtauksia ja paniikkikohtauksia, joista hän kärsii edelleen. Olen aina tukenut ja ollut ymmärtäväinen; hänen halunsa ja tahtonsa ovat aina olleet ensisijaisia minulle ja olen myös parhaani mukaan ilmaissut tämän hänelle.
Nyt hän on ilmaissut - puhelimitse, koska ei halua tavata minua - että parisuhde ei hänen mielestään toimi ja että hänen tunteensa ovat viilentyneet. Kun kysyn miksi, hän sanoo, että "emme ole samalla aaltopituudella" ja että "en halua olla suhteessa, vain ollakseni suhteessa." Yhdeksi syyksi hän sanoo myös seksin, että "meillä on erilaiset seksuaaliset halut." Kun kysyin asiasta selvennystä, en sitä saa, vaan asiaa kiertävän vastauksen. Tämän lisäksi hän kuvailee minua ihmisenä persoonaksi, jota en tunnista, kun katson itseäni peiliin.
Olen valmis rakentamaan suhteen, olen valmis joustamaan kaikesta. Ennen kaikkea, olen valmis puhumaan ja selvittämään nykyiset huolet.
Mikä siis neuvoksi? Mies, 30
Hei ja kiitos kysymyksestäsi!
Ymmärrettävästi olet hämmentynyt, kun puolisen vuotta kestänyt, lupaavasti alkanut suhde vaikuttaa olevan yksipuolisesti katkolla. Ehditte jo tutustua paitsi toisiinne, myös toistenne sukuihin ja siten liittyä toistenne elämiin pintaa syvemmältä.
Kun jompi kumpi alkaa pohtia suhteen lopettamista, yhteinen keskustelu asiasta olisi tarpeen. Sitä kautta selkiytyisi, mitä kumpikin suhteelta odottaa, mitä toiveita toista kohtaan on olemassa ja mitä pettymyksiä on koettu. Näin voisi parhaimmillaan muodostua jonkinlainen yhteinen käsitys siitä, mitä on tapahtunut. Vaikka keskustelun lopputulokseksi jäisi se, että ero tapahtuu toisen osapuolen päätöksellä, keskustelu auttaisi teitä käsittelemään tilannetta ja sinuakin vähitellen hyväksymään tapahtuneen. Sitä kautta kumpikin saisi itselleen arvokasta palautetta, jota voisi hyödyntää seuraavassa suhteessaan. Parasta olisi, jos voisitte keskustella kasvotuksin, mutta mikäli kumppanisi ei siihen suostu, kannattaisi ehkä soittaa vielä uudelleen ja kysyä tarkemmin.
Samalla aaltopituudella olemisella ja seksuaalisten halujen erilaisuudella voidaan tarkoittaa monenlaisia asioita. Jos kumppanisi kertoisi asioista suoremmin, sinulta voisi hälventyä joukko epämääräisiä kuvitelmia ja huolia.
Kumppanisi mielenterveydellisillä ongelmilla voi olla osuutta hänen (äkkinäiseen?) päätökseensä, mutta sitä ei häntä tuntematta voi kuin arvailla. Kerrot, että hänen kuvauksensa sinusta tuntuu itsellesi vieraalta. Onko lähipiirissäsi ihmisiä, joiden kanssa voit puhua tästä tilanteesta? Ystäväsi ja sukulaisesi voisivat toimia sinulle peilinä, joka kuvaa sinua monelta taholta peilaten sellaista kuvaa, jota voit itsekin paremmin tunnistaa. On tärkeätä, että et jää väärien tai yksipuolisten kuvausten vangiksi, vaan saat kokea itsesi riittävän hyväksi ihmiseksi, mieheksi, jolla on seuraavassa suhteessaan täydet mahdollisuudet onnistua. Voit miettiä, mitkä ovat parhaat puolesi parisuhteessa. Entä ne alueet, joissa haluaisit kehittyä? Millaisiin asioihin voisit kiinnittää huomiota valitessasi seurustelukumppania?
Jos naisystäväsi kanssa päädytte siihen, että suhteenne jatkuu vielä, näen, että teidän olisi tarpeen keskustella näistä samoista kysymyksistä ja miettiä yhdessä, minkä verran kumpikin voi korjata suuntaa. Kukaan ei voi muuttua toiseksi ihmiseksi, mutta toimintatavoissaan ja tunteidensa ja toiveidensa avoimessa ilmaisemisessa jokainen voi kehittyä.
