KYSYMYS: Olemme olleet yhdessä 2v 7kk, olen ihan hukassa... Riidelemme tosi paljon, tosissaan tuntuu että me emme tee enää muuta, kun riidelemme. En osaa puhua avopuolison kanssa niin että hän ei huuda minulle.
Meillä on uusperhe, puolisolla on monta suhdetta ollut aikaisemmin ja yhteensä 4 lasta. Meidän perheessä asuu hänen teiniikäinen poika. Aluksi oli riida siitä, että puhun väärällä äänensävylle hänen pojan kanssa tai olen liian vaativa asioista. Olen yrittänyt miten vaan, mutta tuntuu, että en tee mitään oikein.
Olen yrittänyt puhua puolison kanssa ongelmista, hän ei osaa kuunella minua vaan rupea puolustamaan heti itseäni. Olen hyväksynyt kaikki hänen paheni tai ei hyväksynyt vaan yrittänyt ymmärtää häntä, että miksi hän tekee niinkuin tekee. En ymmärrä itsekin miksi?
Silloin kun olemme kahdestaan, silloin on kaikki hyvin. Niitä hetkiä on kyllä liian vähän, olenko minä liian vaativa? Usein riida syntyy myös puolison alkoholin käytöstä, ymmärrän että sitä on normaali välillä nauttia, mutta kun se on jokapäivästä nautintoa, silloin on liika.
Olen yritänyt tutkia omia tunteita ja sitä että miksi olemme yhdessä? Että rakastanko minä häntä yhä tai rakastako hän minua?
Minun lapset on aikuisia ja he eivät ymmärrä minua, että miksi annan hänen käyttäytyä niin? Haluan vaan suhteen toimivaan ja olla onnellinen. Jos vaan hän osaisi kuunella oikeasti minua.
Olen ihan hukassa ja en tiedä enää, että mitä minun pitäisi tehdä?
VASTAUS: Kuulostaa tosi huolestuttavalta tuo kokemus, ettette enää tee juuri muuta kuin riitelette. Ja ettet osaa puhua hänelle niin, ettei hän huuda sinulle. Vaikka et ole hänen teini-ikäisen poikansa äiti, olet perheen toinen aikuinen, ja teidän pitäisi miehesi kanssa yhdessä pystyä keskustelemaan perheen säännöistä. Ei niin, että hän moittii sinua, että teet kaiken väärin, vaan että yhdessä etsitte kompromissin johon molemmat voivat sitoutua. Onhan sinullakin jotain ymmärrystä lasten kasvatuksesta, kun omasi ovat jo aikuisia.
Sanoit että kaikki on hyvin silloin kun olette kahdestaan. Se tuntuu vähän uskomattomaltakin. Voitteko silloin todella unohtaa kaikki ristiriidat? Onko silloin oikeasti hyvä ja turvallinen olo? Jos näin on, voisitte silloin koittaa käydä rakentavaa keskustelua niistä kysymyksistä, jotka täytyy ratkaista. Pystyisikö hän silloin kuuntelemaan? Se on nimittäin aivan ratkaisevaa parisuhteen onnistumisen kannalta, että puolisot osaavat kuunnella toisiaan. Suosittelen että pidät tästä tiukasti kiinni. Mikäli hän haluaa että suhde jatkuu, hänen on opeteltava kuunteleman.
Kun ihminen elää huonossa suhteessa, alkaa usein tottua sellaiseen, mihin ei pitäisi tottua. Sellainenkin alkaa tuntua normaalilta, mikä ei sitä missään tapauksessa ole. Siksi sinun kannattaa keskustella aikuisten lastesi kanssa. Mitä he näkevät, mitä sinä et näe? Suostutko johonkin sellaiseen, mistä kaikki muut näkevät, että sellaiseen ei pitäisi suostua.
Kerroit tutkineesi tunteitasi. Vieläkö rakastat häntä? Sitähän ei kukaan muu tiedä kuin sinä itse. Mieti kuitenkin tarkkaa, onko vielä kyse rakkaudesta. Onko liitossanne riittävää arvostusta, kunnioitusta ja tasapuolisuutta, joita suhteessa pitää olla, että rakkaus säilyisi. Vai onko kyse tottumuksesta, muutoksen pelosta, yksinäisyyden pelosta vai jostain muusta syystä, miksi olet jäänyt suhteeseen.
KYSYMYS: Minulla on ensimmäinen vakava parisuhde, tai no, oli kunnes erosimme masennukseni takia.
Aloimme uudestaan säätämään ja olen tähän mennessä luottanut mieheen 120% mutta en pysty puhumaan häiritsevistä asioista ja nyt epäilen, että hän olisi varastanut minulta. Tai olen itseasiassa varma, koska en ole nähnyt muita hetkeen, joten muita keitä epäillä ei ole, ja olen varma että lompakossani oli se summa pari viikkoa sitten. Hänen ystävänsä on sitä mieltä että hän ei ikinä varastaisi ja hän on ollut isona tukena minulle joten "on törkeää epäillä häntä" mutta olen satavarma minne rahan laitoin ja sitä ei enää ollut.
Miten pystyn luottamaan häneen nyt? Miten pystyn puhumaan häiritsevistä asioista?
VASTAUS: Kiitos viestistäsi! Pohdit siinä luottamusta ja puhumista parisuhteessa. Ne ovat molemmat tärkeitä asioita. Ilman luottamusta toiseen on suhteessa raskasta olla. Yhdessä puhuminen on välttämätöntä, jotta voisi oppia tuntemaan toisiaan ja ymmärtämään toisiaan oikein. Ilman puhumista iso osa suhteesta jää vain aavistelujen ja arvailujen varaan.
Et kerro, miksi et pysty ottamaan häiritseviä asioita puheeksi. Pelkäätkö kumppaniasi jollakin tasolla? Vai pelkäätkö hänen suuttuvan ja hylkäävän sinut? Pohdi mielessäsi tai ystävän kanssa juttelemalla, mitkä syyt estävät sinua puhumasta kumppanillesi ja hänen kanssaan. Ne syyt antavat sinulle tärkeää tietoa suhteestanne ja siitä, kannattaako sitä jatkaa.
Kerroit, että tämä on sinun ensimmäinen vakava parisuhteesi. Kun harjoittelet parisuhteessa olemista, kannattaa samalla harjoitella myös itsestäsi ja tunteistasi puhumista ja kumppanin kuuntelemista. Parisuhteessa on tärkeää puhua omasta puolestaan: kertoa omista ajatuksistaan ja tunteistaan syyttämättä toista. On myös tärkeää kysyä ja kuunnella toisen ajatuksia ja tunteita ilman, että reagoi niihin hermostumalla. Kummallakin on tärkeää olla tilaa olla oma itsensä ja kertoa asioista omasta puolestaan.
Mietit myös luottamusta suhteessasi. Mitä kaikkea sinulle merkitsee, jos kumppanisi on saattanut varastaa sinulta? Luottamus on olennaisen tärkeä osa parisuhdetta. Jos luottamus puuttuu, puuttuu suhteelta pohja, jonka varaan se voi rakentua. On siis mielestäni todella tärkeää, että otat epäilysi puheeksi kumppanisi kanssa. Voisitko kysyä häneltä, tietääkö hän jotakin lompakostasi kadonneista rahoista? Jos asia selviää, voit ehkä taas luottaa kumppaniisi.
Mutta jos asia ei selkiydy, jos et oikein pysty luottamaan ja jos et pysty puhumaan kumppanillesi, mietin, miksi haluaisit jatkaa sellaisessa suhteessa. Mitä teet itsellesi, jos jatkat suhdetta, jossa koet itsesi epävarmaksi ja ehkä myös turvattomaksi?
Sinulla on oikeus voida hyvin ja luottaa kumppaniisi. Ajattelen, että pysyvää suhdetta kannattaa rakentaa vain luotettavan ihmisen kanssa – sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa olet turvassa ja johon voit luottaa. Tee siis itsesi kannalta oikein. Sitä, mikä on sinun itsesi kannalta oikein, voit tavoitella kysymällä itseltäsi: ”Mitä minä tunnen? Mitä minä tarvitsen?” Kun otat oman kokemuksesi todesta, vähitellen tiedät kyllä, miten sinun kannattaa toimia.
Toivon sinulle hyvää jatkoa ja onnellista joulun aikaa!
KYSYMYS: Olen seurustellut nyt vuoden. Olemme molemmat jo + 5 kymppisiä. Meillä molemmilla on lapsia ja lapsen lapsia. Elettyä elämää takana. Tässä vaiheessa suhdetta olisin kiinnostunut tapaaman myös kumppanini äidin. Lapset olen sattumalta nähnyt kesällä hänen mökillä. Minua ei esitellä perheelle ei ystäville...se vaivaa minun puoleltani suhdetta. Kumppanini ei suostu puhumaan asiasta, hän ei ymmärrä miksi asia on minulle tärkeä. Hän on tavannut minun vanhemmat , lapset , lapsenlapset ( ristiäisissä oli mukana ) sekä ystäviäni ja sukulaisia.Minulle asia merkitsee luottamusta... hän on hyvinkin vähäpuheinen. Vaikeissa asioissa hän vaihtaa puheenaihetta.
En saa vastauksia jos kyselen. Hän on kyllä kiltti ja luotettava siten että ei varmasti petä eikä ole paha....Pidän hänestä kovin mutta en tiedä enään miten edetä...?
VASTAUS: Kerrot viestissäsi, että vuoden seurustelun jälkeen toivoisit, että tulisit esitellyksi miesystäväsi perheelle ja ystäville. Ette pysty puhumaan keskenänne tästä asiasta.
On ymmärrettävää, että haluat olla osa hänen elämäänsä ja sisällä hänen elämänpiirissään, kuten sinäkin olet ottanut hänet sisälle omaan elämääsi. Sanoit, että se merkitsee sinulle luottamusta. Mitäköhän mahdat tarkoittaa sillä? Onko se luottamusta suhteenne pysyvyyteen? Onko se luottamusta sitoutumiseen? Onko se luottamusta sinun tärkeyteen hänelle? Entä mitä epäluottamusta se sinussa mahdollisesti herättää, kun hän ei ole toistaiseksi esitellyt sinua?
Sanot, että vaikeissa asioissa puolisosi vaihtaa puheenaihetta. Mitä sinä teet vaikeissa asioissa? Usein näet yrityksemme keskustella vaikeista asioista vaikeutuu entisestään, kun kummankin reagoimistavat vahvistavat toisiaan. Kun toinen vaikenee, toinen yrittää sinnikkäämmin saada vastauksia, minkä toinen saattaa kokea ahdistavana ja lisätä vetäytymistä hiljaisuuteen, mikä puolestaan tekee toisen entistä epätoivoisemmaksi ja vihaiseksikin. Voi olla hyväksi tarkastella myös näitä omia reagoimistapojaan ja sitä, lisäävätkö ne toisen tietyn tyyppistä reagointia.
Syitä sille, miksi puolisosi ei ole vielä halunnut sinun tapaavan hänen perhettään ja ystäviään voi olla monia. Yksinkertaisimmillaan se on suhteen etenemisen eritahtisuutta. Saattaa ehkä olla, että asia on olennaisempi sinulle kuin hänelle. Voi myös olla, että hän haluaa pelata varman päälle ja vahvistaa teidän välistä suhdetta ennen, kun siihen tulee uusia ihmissuhteita. Kenties hän haluaa siirtää kauemmaksi tilanteita, joissa saattaa piillä mahdollisia monenlaisia tunteita ja sitä kautta ainakin teoreettinen mahdollisuus ristiriitoihin. Ehkä hän jopa pelkää, että et pidä hänen ihmisistään ja sitä kautta hän voisi kenties menettää sinut. Emme voi tietää hänen puolestaan miksi. Voimme vain itseksemme arvailla ja pyrkiä luomaan turvalliset olosuhteet, jossa hän voisi asiaa ja ajatuksiaan rauhassa avata.
Vuosi ei vielä ole kovin pitkä aika. Olisiko mahdollista, että perääntyisit hieman ja ottaisitte aikalisän tämän asian kanssa. Ehkä voisit jopa pahoitella sitä, jos hän mahdollisesti on kokenut toiveesi vaativana. Joskus asiat ratkeavat, kun lakkaamme yrittämästä liian kovasti.
On ihanaa, kun olette löytäneet toisissanne uuden mahdollisuuden rakastaa. Kahden jo pitkälle edetyn elämän yhdistäminen ei aina ole ihan yksinkertaista. Joustavuus ja toisen käyttäytymisen hyväntahtoinen tulkinta auttavat pitkälle.
KYSYMYS: Parisuhteeni menee vain alas ja alas päin haluaisin muuttaa suuntamme ylös muttemme onnistu? Mitä tehdä?
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi! Hienoa, että arvostat suhdettanne niin paljon, että kirjoitit meille! Kysymyksesi on lyhyt ja napakka. Et anna tarkempaa tietoa tilanteestanne, joten vastaan siis yleisellä tasolla.
Haluat pelastaa suhteenne, joka tuntuu menevän vain huonompaan suuntaan. Kirjoitit ”muttemme onnistu”. Olette siis yrittäneet yhdessä? Molemmilla sama toive? Loistavaa!
Paras ennuste tilanteellenne on juuri silloin, kun molemmat haluatte kääntää parisuhteen onnellisuuskäyrää ylöspäin. Siinä tapauksessa vaihtoehtoja on monia.
Voitte hankkia kotiin hyvän parisuhdetta käsittelevän kirjan, lukea sitä yhdessä ja tehdä siitä löytyviä harjoituksia. Tällaisia kirjoja löytyy kirjakaupoista useita. Yksi hyvä vaihtoehto on Elina TanskasenOnnellisesti yhdessä – opas rakastavaan parisuhteeseen.
Suhdeklinikan arkistoista löytyy satoja valmiita kysymys-vastauspareja. Sieltä löytyy varmasti jotain, josta on myös teille apua.
Rakkauden roihu -sivustolta löytyy blogeja rakkaudesta ja parisuhteesta, myös sen vaikeuksista.
Ev.lut. kirkon sivuilta löytyy tietoja parisuhdekursseista ja Perheasian neuvottelukeskuksista ympäri Suomea.
Kuten huomaat, apuja löytyy kyllä. Tärkeintä on, että otatte aikaa toisillenne ja suhteenne hoitamiseen. Se on aina hyvä sijoitus.
Onnellisuuskäyrän nostaminen vaatii teiltä molemmilta vastuunottoa ja panostusta. Kun haluatte jatkaa yhdessä, sen tulee näkyä myös teoissa, joka päivä. Molempien on tehtävä oma osuutensa ja muutettava käyttäytymistään ja/tai asennettaan niissä kohdin, joissa se on aiheellista. Omaa kumppania tulee kohdella kuin parasta ystävää ja paremmin. Lisäohjeita löydätte runsain mitoin yllä olevista linkeistä.
Muistakaa, että rakkaus ei tule ruokituksi pelkästään toivomalla, vaan tekemällä ja puhumalla.
KYSYMYS: Mies on katkera menneistä vuosista, ei anna hellyyttä eikä seksiä.
Olen49v ja mieheni on 42v. Minulla on 3 lasta ( 17v, 26v ja 25v )miehellä on ei ole omia lapsia. Olemme olleet yhdessä 13v. Josta naimisissa vuoden. On ollut ylä- ja alamäkiä yleensä johtuen perhedynamiikasta, jossa lasten isä on ollut voimakkaasti läsnä.
Nyt meillä on runsaasti aikaa toisillemme ja mielestäni parisuhteemme alkoi ikäänkuin alusta. Käytännön tilanne on kuitenkin toinen. Harrastamme seksiä aina vaan harvemmin ja silloinkin vain jos toivon ja pyydän. Mieheni ei tee aloitetta. Aiheesta on syntynyt iso ja pitkä riita. Kun sain mieheni puhumaan niin hän sanoi syyksi että on osin katkera menneistä vuosista jotka antoi lapsiperheille ja luopui joistakin omista asioistaan, harrastuksistaan.
Kysyin mitä hän haluaisi nyt minun/meidän tekevän tilanteelle ja mikä tekisi hänet onnelliseksi. Hän ei osannut vastata siihen.
Olen surullinen kun kuulin katkeruudesta. Rakastan miestäni kovasti ja hän sanoi rakastavansa minua, mutta miten tästä eteenpäin? Koenko loppuelämän syyllisyyttä menneistä vuosista vai selviämmekö puhumalla/ terapialla vai pitääkö meidän erota?
Koen tällä hetkellä riittämättömyyttä ja surumielisyyttä asian suhteen.
VASTAUS: Sanoit, että rakastat kovasti miestäsi, ja hänkin on sanonut rakastavansa sinua. Se on hyvä pohja. Ei tämän asian tarvitse erottaa teitä. Yrittäkää ensin selviytyä puhumalla. Jos se ei onnistu kahdestaan, niin vaikka terapeutin avulla. Menneisyyden katkeruuksista on täysin mahdollista päästä eroon. Ne pitää vain puhua selväksi, niin että kummallakin on kokemus, että minä tulin kuulluksi ja ymmärretyksi, ja minun kokemukseni hyväksyttiin. Yhteisymmärrystä voi lisätä, jos yhdessä voidaan todeta, että virheitä on tehty, mutta siinä tilanteessa ja silloisella elämänviisaudella emme pystyneet parempaan. Anteeksipyyntö ja anteeksi antaminen ovat myös suuri mahdollisuus, joka useimmilla voi puhdistaa ilmaa melkoisesti.
Sinun ei missään tapauksessa pidä tuntea loppuelämääsi syyllisyyttä. Olet varmasti yrittänyt parhaasi, ja jos miehesi on silti katkera, sen pitäisi selvitä keskustelulla ja anteeksiannolla.
Olet tehnyt juuri oikean kysymyksen siitä, mitä voisitte tehdä tilanteellenne, että tulisitte onnellisemmiksi. Vaikka hän ei ole vielä osannut vastata siihen, sitä ei silti kannata jättää sikseen. Katkeruuden selvittämisen ohella on todella viisasta etsiä yhteisiä ilon aiheita. Mukavaa tekemistä, mistä molemmat nauttivat. Mikäli nykyaika tuntuu antoisalta ja elämisen arvoisella, menneiden katkeruuksien merkitys kutistuu.
Seksuaalinen halukkuus on myös monimutkainen juttu. Siihen voivat vaikuttaa monet muutkin asiat kuin menneisyyden katkeruudet. On ihan tavallista, että halukkuus vaihtelee eri ajanjaksoina. Taustalla voi olla stressiä, väsymystä, tai ihan vaan jotain muita asioita, jotka vievät sillä hetkellä niin paljon energiaa, ettei seksi ole paljoa mielessä. Parisuhteessa on usein niin, että toisella halu syttyy nopeammin uudelleen kuin toisella. Silloin hän totta kai päätyy useammin aloitteentekijäksi kuin toinen. Tässä piilee se vaara, että sille joka tekee useimmiten aloitteita herää epävarmuutta. Rakastaako tuo toinen minua enää? Näkeekö hän minua enää haluttavana? Usein ei kuitenkaan ole mistään sellaisesta kysymys. Voi vain olla, että toisen nälkä ei ole vielä herännyt. Näistäkin asioista olisi hyvä voida puhua mahdollisimman avoimesti.
Miehesi on sanonut olevansa katkera siitä, että on luopunut joistain omista asioistaan ja harrastuksistaan perheen vuoksi. Niinhän hän on varmaan tehnyt, mutta saanut tilalle sinut ja ihanat lapset. Silti sitäkin kannattaa miettiä, mitä omia asioita ja harrastuksia hän voisi vielä elvyttää. Hän on vasta 42 –vuotias. Siinä iässä voi vielä harrastaa lähes mitä tahansa.
KYSYMYS: Olemme seurustelleet miesystäväni kanssa kohta puolitoista vuotta. Suhteessamme on kaikki muu hyvin, mutta koen riitelymme isoksi ongelmaksi. Olemme useasti puhuneet riitelystä, ja miten sitä voisi kehittää niin, etteivät asiat paisuisi liikaa. Koen, että riitely on mennyt huonompaan suuntaan, vaikka olemme sopineet erilaisia keinoja riitelyn ehkäisemiseksi. Esimerkiksi kumpikin on luvannut, että jos joku asia häiritsee, siitä pitää sanoa toiselle ajoissa, ja riitatilanteissa pyrimme hillitsemään itsemme. Riitamme ovat sisältäneet huutamista, erolla uhkailua, mykkäkoulua, tönäisyjä, haukkumista, haistattelua.. tuntuu että olen riidellyt mieheni kanssa nyt vuoden sisällä enemmän, kuin koko elämäni aikana. Mieheni mielestä tilanteemme on normaali, emmekä riitele enempää kuin muutkaan.
Aloin pitämään riitapäiväkirjaa, koska minusta tuntui ettei hän ymmärrä kuinka paljon todellisuudessa riitelemme. Kirjoitin riitapäiväkirjaan päivämäärät, riidan keston ja riidan aiheen. Näytin 3kk jälkeen miehelleni riitapäiväkirjan riitelyn yhteydessä. Riitoja oli 3kk ajalla 16 kertaa, osa riidoista kesti monta päivää. Riitojemme aiheet syntyvät useimmiten siitä, kun minä teen, sanon tai käyttäydyn mieheni mielestä jotenkin väärin.
Olen muuttanut käyttäytymistäni seurustelun alkuajoista todella paljon riitojen seurauksena. Olen luopunut kaikista mieskontakteistani, en käy enää ystävieni kanssa ulkona, olen luopunut alkoholista, olen luopunut shoppailusta ja olen sitä mieltä, että osa näistä asioista ovat hyviäkin. Yritän kaikin tavoin miellyttää miestäni ja olla hänelle hyvä. Silti säännöllisin väliajoin tulee joku asia, mistä hän suuttuu minulle, vaikken tarkoita mitään pahaa. Hän on kovin mustasukkainen ja tarvitsee todella paljon läheisyyttä. Riitoja onkin todella usein syntynyt siitä, kun hän ei ole saanut mielestään tarpeeksi läheisyyttä. Mitä minun kannattaisi tehdä? Tämä parisuhde antaa, mutta myös ottaa paljon tämän riitelyasian takia. Olen välillä henkisesti todella uuvuksissa ja jopa miettinyt miten jaksan tätä. Mutta hyvien hetkien avulla jaksan uskoa yhteiseen tulevaisuuteemme, enkä haluaisi erota.
Uupunut 25v
VASTAUS: Rakentavampaan riitelyyn on paljon välineitä. Oman kokemukseni mukaan eräs toimivimmista on se, että opetellaan käyttämään ns. Minä –viestiä ja aktiivista kuuntelua. Minä-viesti tarkoittaa sitä, että lähdetään omasta kokemuksesta käsin. Kerrotaan että ”minusta tuntuu”, ”minä koen”, tai ”minä toivoisin”. Tämä koetaan usein paljon vähemmän syyllistäväksi kuin sinä viesti, jonka sisältö on se että sinä aina, sinä et koskaan, ja sinä olet tunnevammainen, kypsymätön ääliö.
Minä- viestin vastaparina pitäisi olla Aktiivinen kuuntelu. Se, että kuuntelemme toista nimenomaan ymmärtääksemme hänen kokemustaan. Emme väittääksemme vastaan, kumotaksemme hänen väitteensä tai todistaaksemme, että jos olenkin loukannut häntä, hän on kuitenkin loukannut minua vielä enemmän. Aktiivisen kuuntelun merkiksi meidän pitäisi antaa ns. ymmärtämispalaute. Eli omin sanoin kertoa, mitä olemme kuulleet toisen sanovan. Siis tähän tapaan: ”Kuulin sinun sanovan, että kaipaisit enemmän läheisyyttä, ja olet kokenut minut viime aikoina liian poissaolevaksi.” (Eikä näin: ”Eikö sinulle mikään riitä, eikähän sinun lähellesi edes uskalla tulla kun olet aina naama väärällään.”) Minä- viestistä ja aktiivisesta kuuntelusta seuraa kuulluksi tulemien kokemus joka on useimmille ihmisille äärimmäisen tärkeä. Monet riidat karkaavat käsistä juuri siksi, että ihmiset eivät koe tulevansa kuulluksi. Sitten kun toinen osapuoli on kokenut tulleensa kuulluksi, on luonnollisesti voisen osapuolen vuoro kertoa oma kokemuksensa ja tulla kuulluksi.
Joskus on hyödyllistä miettiä myös, miksi me suutumme juuri tietyistä asioista erityisen herkästi? Miksi esimerkiksi tunnen kovin helposti, että toinen hylkää, vähättelee, tai pyrkii hallitsemaan? Usein taustalla on vastaava kokemus omassa lapsuudessa. Jos olemme lapsuudessamme joutuneet kokemaan jossain suhteessa vääränlaista kohtelua, saatamme reagoida siihen hyvin herkästi vielä aikuisina. Joskus jopa täysin aiheettakin. Saatamme tulkita toisen käytöstä omasta menneisyydestämme käsin, vaikka tällä hetkellä olisi kysymys jostain aivan muusta.
Siitä voi myös olla apua riidoissa, että tunnistamme riidanaiheiden taustalla olevat tunteet ja tarpeet. Jotkut parit kertovat, että he riitelevät ihan pikkuasioista. Sellaisista, kuten että toinen jättää likaiset sukat makuuhuoneen lattialle, eikä vie niitä pyykkikoriin. Silloin on hyvä tunnistaa, ettei tässä todellakaan riidellä sukista. Se, jonka pyynnöstä huolimatta sukat usein jäävät lattialle kokee, että häntä ei pidetä tärkeänä. Häntä ei arvosteta edes sen vertaa, että näin vähäiseen vaivaan haluttaisi ryhtyä hänen vuokseen. Se, jolla on taipumusta unohtaa sukat lattialle, kokee, että hän yrittää kovasti tehdä asiat oikein, mutta aina löydetään joku pikkuasia, josta voidaan huomauttaa. Hän yrittää kaikkensa, eikä sitenkään kelpaa. Kun huomataan, että nyt ei keskustella sukista, vaan kelpaamisesta ja arvostuksesta, on mahdollisuus päästä keskustelemaan oikeasta asiasta. Miten voimme tässä parisuhteessa antaa toisillemme enemmän kokemuksia siitä, että olemme arvostettuja ja kelpaamme?
Kirjeesi perusteella sanoisin kuitenkin, että sinun on syytä tehdä eräs ratkaiseva kysymys. Onko kysymys pelkästään riitelemisestä -- vai alistamisesta? Kerroit, että riitojen syynä ovat useimmiten sinun väärät tekosi. Olet myös muuttanut käytöstäsi paljon suhteenne aikana. Vaikuttaa että olet todella luopunut paljosta. Tuntuu esimerkiksi jo kovin kohtuuttomalta, että et voi enää käydä ystäviesi kanssa ulkona. Ja vaikka olet näin paljon antanut periksi, riitely on mennyt pahempaan suuntaan. Mustasukkaisuus ja hyvin suuri läheisyyden tarve saattavat johtaa siihen, että suhteen toisella osapuolella ei ole juuri lainkaan omaa tilaa. Se voi ajan myötä muodostua todella piinalliseksi olotilaksi. Tietty määrä mustasukkaisuutta on ihan normaalia. Useimmat meistä toivovat, että rakkaimpani olisi vain minun rakkaimpani, eikä kenenkään toisen. Kovin häiritsevän mustasukkaisuuden taustalla voi olla lapsuudesta peräisin oleva vaille jäämisen kokemus. Tai vaikkapa se, että on tullut kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti verrattuna toiseen sisarukseen. Sen hoitamiseksi olisi hyvä käydä omassa yksilöpsykoterapiassa.
Jos siis riitely ei vähene tai muutu rakentavammaksi, ja jos tuntuu että sinua vaaditaan jatkuvasti luopumaan jostain sinulle tärkeästä perhesovun vuoksi, niin on aivan aiheellinen kysymys, miten jaksat tätä. Ja varsinkin jos tuntuu, että et koskaan saa omaa kantaasi läpi, ja että sinun on luovuttava omista asioistasi, mutta toisen osapuolen ei, niin silloin on kysymys alistamissuhteesta Sellaiseen kenenkään ei ole hyväkään suostua.
KYSYMYS: Miten voisin ilmaista mielipahani miehelle rakentavammin? Tuntuu, että aina kun hän kysyy mikä painaa, ja minä vastaan, hän loukkaantuu ja heittää jonkin hyökkäävän kommentin, jonka jälkeen vetäytyy "murjottamaan". Käytöksestä tulee mieleen kiukkuinen teini-ikäinen. Hän usein tiuskii "ihan sama", vetäytyy kännykälle ja ikään kuin jähmettyy siihen pahimmassa tapauksessa tuntikausiksi.
Olen miettinyt miten voisin itse sanoittaa oloani paremmin, mutta toisaalta en jaksaisi aina olla kaikessa se, kenen pitää olla kieli keskellä suuta. Pyrin aina kertomaan olostani sanomalla, että minulla on nyt tällainen tunne ja yritän sitä työstää. Esimerkiksi: "Minulla on nyt sellainen byhyy, olen uhri -fiilis vähän kaikesta. Ärsyttää, kun en saanut apua asiassa X ja tuntuu, että jään näiden vastuiden kanssa yksin. Vaikka tiedän, että ei se kyllä ole totta, vaan autat aina tosi paljon. Nyt vaan tuli tällainen paha mieli ja uhriolo. Yritän päästä tästä eteenpäin, kyllä se kohta helpottaa."
Tällaiseen mies vastaa, että no hoida sitten kaikki yksin kerran koet olevasi yksin. Ja marssii pois. Tiedän, että mies tuntee jotenkin syyllisyyttä ja pelkään, että itse aiheutan sitä lisää. Saatan nimittäin välillä minäkin murjottaa ja osoittaa mieltäni olemalla poissaoleva.
Sitten kun lopulta puhumme, ei enää auta vaikka yrittäisin sanoittaa puhumalla omista tunteistani ja omasta näkökulmastani. Ei, vaikka ihan suoraan sanoisin, että tiedän tämän olevan vain minun tunne eikä todellinen tilanne. Ja yritän aina sanoa hänestä positiivista näissä tilanteissa, enkä kaada niskaan sangollista syytöksiä ja moitteita.
Tilanne purkautuu siten, että joko sovimme ja pyydämme puolin ja toisin anteeksi, tai useammin miehen puolelta siten, että hän yhtäkkiä toipuu ja on kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Minulle jää loukkaantunut olo, koska olen yrittänyt kertoa tunteistani ja tunnen hänen torjuneen ne. Ja jää tavallaan taas minun harteilleni miettiä, miten pääsen siitä yli.
Mieheni pitäisi tietenkin työstää omia reaktioitaan eikä se ole minun vastuullani, mutta miten voin nyt tukea häntä ja ehkä itse luovia tilanteessa paremmin? Haluaisin, että voisimme riidellä rakentavasti ja siten, että molemmat osaisivat ottaa toisen harmistuksen vastaan loukkaantumatta. Miten voisin opastaa meitä toimimaan näin? Itsekin osoitan mieltäni vetäytymällä ja välttelen miehen katsetta, miten pääsisin tästä eroon? Koen, että tarvitsen hetken velloa niissä tunteissa, en osaa heti pukea niitä sanoiksi ja jos niin tunnekuohun keskellä teen, tulen sanoneeksi jotain loukkaavaa. Mutta toisaalta kyllä se välttelykin loukkaa.
Meillä on pieni lapsi, joten mahdollisuuksia todella pitkille keskusteluille tai tunteiden tuulettamisille on vähän.
Kiitos, jos voitte antaa eväitä rakentavampaan riitelyyn!
Leppäkerttu, N35
VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi! On vastuullista, että koetat miettiä, miten voisit omalta osaltasi muuttaa teidän vuorovaikutustanne ja parantaa perheenne yhteiselämää.
Kysyt, miten voisitte riidellä rakentavammin. Voisi sanoa, että on oikeastaan kaksi tapaa riidellä. Ensimmäinen on (joskus kiivastakin) puhumista, missä tarkoituksena on selvittää jokin asia. Riidassa kiistellään, mutta pysytään siinä asiassa, mistä riidellään. Toisessa riitelyn tavassa riidan aihe unohtuu nopeasti, riita laajenee ja siinä nostetaan sukulaisista lähtien esiin kaikki mahdollinen, mitä voi käyttää aseena toista vastaan. Haukutaan, ivataan ja loukataan tarkoituksella. Huudetaan, raivotaan ja satutetaan toista minkä pystytään. Riitelyn tarkoitukseksi tuleekin nitistää toinen, voittaa riita.
Hyvä riitely on tietenkin tuota, missä pysytään riidan aiheessa. Rakentavassa riitelyssä ei pyritä satuttamaan tai loukkaamaan toista, vaan selvittämään käsillä oleva asia. Rakentavaan riitelyyn ja ristiriidasta selviytymiseen pyrkiessä kannattaa välttää syyttämistä, moittimista, yleistämistä ja arvostelua. Kun puuttuu toisen toimintaan, kannattaa kuvailla tapahtuma mahdollisimman puolueettomasti, syyttämättä – ja sitten kertoa sen vaikutukset itselle tai tilanteelle. Tärkeää on yrittää kuunnella toista oikeasti, yrittäen ymmärtää häntä oikein. Se on tietenkin loukkaantuneena vaikeaa. Silti siihen voi pyrkiä.
Kuulostaa monin tavoin siltä, että koetat jo ”riidellä rakentavasti”, eli ilmaista lähinnä omaa oloasi, toista syyttämättä. Se on hyvä asia. Vaikuttaa siltä, että olette joutuneet eräänlaiseen kehään. Sinä koetat avata hänelle tunteitasi, mutta miehesi reagoi niihin usein loukkaantumalla ja vetäytymällä. Kun hän vetäytyy, sinä koet tulevasi torjutuksi ja jääväsi yksin tunteittesi kanssa. Se saa sinut ehkä yrittämään yhä enemmän tunteistasi puhumista, mikä taas tuntuu hänestä ahdistavalta ja ajaa häntä vetäytymään yhä enemmän.
Kehästä olisi hyvä päästä nyt ulos. Se on täysin mahdollista. Vuorovaikutuksen dynamiikka muuttuu jo siitä, jos sinä muutat omaa toimintaasi. Toisaalta voit kantaa vain oman puolikkaasi vastuusta.
On aika tavallinen ilmiö, että puoliso kokee toisen kurjat tunteet ja niiden ilmaisun vähän kuin syytöksenä. On myös miehiä, jotka kokevat olevansa jollain tavalla vastuussa perheensä hyvinvoinnista ja sitten kun kumppani voi huonosti, he kokevat epäonnistumista miehenä. Kokeeko miehesi tunteesi vaatimuksina ja syytöksinä? Hänellä saattaa syntyä olo, että kuullessaan tunteittesi ilmaisua hänen pitäisi osata jotenkin vastata niihin, ratkaista tilanne ja hoitaa vaikeat tunteet sinulta pois. Mutta kun hän ei tiedä miten, hän ahdistuu niistä ja välttelee niitä.
Tietääkö hän, että oikeastaan koetat vain turvautua ja tukeutua häneen, kun alat puhua tunteistasi? Tietääkö hän, että oikeastaan et puhuessasi vaikeista tunteistasi odota häneltä mitään muuta kuin pelkän kuuntelevan korvan ja rintakehän, jota vasten painautua? Että pelkkä läsnäolo riittää ja lohduttaa, kun on paha olla.
Kyse voi olla myös teidän taustoistanne ja malleistanne. Kumpikin teistä on oppinut tunteiden ilmaisemisen ja riitelemisen tavat perusperheessään, eli siinä perheessä, jossa on kasvanut. Onko teillä kovin erilaiset mallit tunteen ilmaisuun ja riitelyyn? Vetäytyminen voi kertoa yksinkertaisesti hämmennyksestä ja avuttomuudesta, kun ei tiedä mitä pitäisi tehdä. Oletteko puhuneet siitä, miten teidän kummankin perheessä vanhemmat ovat riidelleet ja ilmaisseet tunteitaan?
Mietin tuota, mitä sanot tunteissa vellomiseksi. Moni tunne, kuten suuttumus, on usein suojatunne eli sen alla on se alkuperäisempi, usein raskaampi tunne. Siksi ihminen esimerkiksi saattaa reagoida suuttumalla, kun rakas meinaa juosta vahingossa auton alle. Suuttumus suojaa silloin kauheammalta: menetyksen kauhulta, valtavalta pelolta. Mitä tunteita on päällimmäisten tunteittesi alla? Sinun yksinäisyyden kokemuksesi kuulostaa ikävältä ja kaipaukselta miestäsi kohtaan. Entä jos kertoisit hänelle siitä? Hänelle saattaisi olla tärkeää tietää, että tarvitset ja kaipaat häntä. Arkisissa, esim. kotitöihin liittyvissä asioissa voit yksinkertaisesti kysyä, että tehtäisiinkö tämä tällä kertaa yhdessä, olisi mukavampaa.
Tietääkö miehesi, että hän on sinulle rakas ja tärkeä? Voisitko ilmaista sitä hänelle enemmän?
Mietin myös, minkä verran kysyt hänen kokemuksiaan ja ajatuksiaan? Tuleeko miehesi kuulluksi? Onko myös hän yksinäinen teidän suhteessanne? Voiko hän puhua sinulle omista murheistaan?
Entä jos omalta osaltasi panostaisit seuraavaksi kuunteluun? Kysyisit hänen kuulumisiaan ja keskittyisit kuuntelemiseen, siihen että hän kokisi tulevansa kuulluksi? Jos koetat lopettaa oman osuutesi vuorovaikutuksenne kehällä, ei hänenkään ehkä tarvitse enää turvautua vetäytymiseen. Tapanne olla yhdessä voisi muuttua vähän rennommaksi ja puolin ja toisin kuuntelevammaksi. Uskon, että teillä on siihen kaikki mahdollisuudet!
KYSYMYS: Hei, olemme 25v pariskunta, 8 vuotta yhdessä, 3 vuotta naimisissa. Kaksi lasta. Suhteemme on alkuun ollut normaali, ylä ja alamäkiä, ongelmia on siis matkalla ollut mutta ollaan selvitty niistä yhdessä.
Nyt kuitenkin vaimo kertoi ettei tunne enään minua kohtaan kuin ns "kaverillisesti". Läheisyys ja myös makuuhuonepuoli ei tunnu oikeen miltään hänestä, koska ei tunne samalla tavalla kuin ennen.
Hän on nyt muuttunut viimeisen vajaa 2 vuoden aikana, ennen hän oli ihminen joka halusi läheisyyttä, ja taisteli kanssani ongelmamme selväksi. Nyt hän on myöntänyt, ettei tässä viimeisen kuukauden aikana,jolloin olemme tätä asiaa puhuneet, niin ole ajatellut edes koko asiaa, vaan paennut sitä.
Hän myös sai keskustelukaverin netistä, joka on tuonut vielä oman vaikeutensa mustasukkaisuuden muodossa. Vaimoni myös myönsi että on paennut meidän tilannettamme tähän keskusteluun.
Nyt olen saanut vaimoltani kuvan että on semmoisessa mielentilassa että on luovuttanut tällä hetkellä tämän suhteen. Mutta uskoo kuitenkin että meidän olisi mahdollista selviytyä tästä. Eli hyvin ristiriitainen tunne tässä. Olemme myös harkinneet parisuhdeterapiaa.
Onko kadonnut rakkaus ja kipinä mahdollista löytää uudelleen? Kumpikaan ei halua kuitenkaan olla suhteessa vain lasten takia.
Gargoilean
VASTAUS: Kiitos kirjeestä! Te olette noin nuoriksi ihmisiksi olleet jo pitkään yhdessä. Olette alkaneet seurustella hyvin nuorina, ja kasvaneet aikuisiksi yhdessä. Muistatte toisenne hyvin nuoresta lähtien.
Siinä asiassa on paljon hyviä puolia: te tunnette toisenne varmasti aika läpikotaisin. Olette jo ehtineet kokea yhdessä monenlaista. Yhteinen jaettu elämä kantaa. Mutta samalla tuo nuorena aloitettu liitto voi vaikuttaa niin, että jossain vaiheessa toinen alkaa tuntua kaverilta, ja jopa vähän kuin sisarukselta. Silloin seksuaalisen kiinnostuksen väljähtyminen on aika luonnollista: siskon tai veljenhän ei kuulukaan kiinnostaa seksuaalisella tasolla. Voi herätä kysymys, olisiko jonkun toisen kanssa paremmin, kun kumpikaan ei ole ehtinyt elää pitkää suhdetta kenenkään toisen kanssa. Sellainen pohdinta on tosi ymmärrettävää. Kaikenlaisiin suhteisiin liittyy omat kysymyksensä.
On muutenkin tavallista, että pikkulapsivaiheessa pari kokee etääntyvänsä toisistaan. Pikkulapsivaiheessa seksi ja muu parisuhteen fyysinen läheisyys tutkitusti vähenevät – jo ajan ja voimavarojen takia. On väsymystä ja kuormitusta, riitoja ja etäisyyttä. Siksi erotkin ovat kaikkein yleisimpiä juuri pikkulapsiperheissä. Monet asiantuntijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että tässä vaiheessa ei kannattaisi erota, jos erityisen vakavaa syytä erolle (kuten väkivaltaa) ei ole. Lapsen sisäinen turvallisuus kehittyy ensimmäisinä elinvuosina. Siksi juuri ne vuodet kannattaisi erityisesti panostaa lapsien hyvinvointiin ja perhekeskeisyyteen. Jonkin aikaa voi siis olla ihan järkevää pysyä yhdessä ”vain lasten vuoksi”, jos välillänne on sentään kunnioitusta ja ystävyyttä.
Erota ei kannata pikkulapsivaiheessa ilman erityisen painavaa syytä senkään takia, että vanhempien kuormitus on siinä vaiheessa niin kova. Jotkut kuvaavat, että väsymyksen ja ruuhkavuosien muiden paineiden takia eletään kuin sumussa. Kun on paha olla, kumppaniin kohdistuu toiveita, jotka eivät täyty, koska hänkin elää samassa sumussa. Monet yrittävät ratkaista erolla ongelmaa, joka ei ratkea erolla: arki onkin eron jälkeen yhä vaativampaa. Jos tuntuu mahdolliselta, kannattaa sopia, että tämän vaiheen yli mennään yhdessä ja kun on taas kunnolliset yöunet ja mahdollisuus keskustella ja rakastella rauhassa, vasta sitten tehdään isoja päätöksiä.
Pitkää suhdetta voikin tarkastella pidemmässä mittakaavassa: kaikissa pitkissä suhteissa on monenlaisia vaiheita, eivätkä niistä kaikki ole helppoja vaiheita. Teillä on nyt meneillään vaihe, jolloin välillenne on kasvanut etäisyyttä. Kun suhteessa on etäisyyttä, on ymmärrettävää, että ihminen viehättyy toisesta ihmisestä, joka tuntuu lämpimältä ja kiinnostuneelta. Jokainen ihminen tarvitsee jonkun toisen tukea ja ymmärrystä – jos oma kumppani tuntuu etäiseltä, voi jonkun toisen tarjoama ymmärrys houkuttaa ja lohduttaa. Mustasukkaisuus on silloin ihan luonnollinen reaktio: joku toinen uhkaa jotakin minulle tärkeää. ”Valitseeko kumppanini jonkun toisen minun edelleni?” Sellainen ajatus satuttaa.
Etäisyys välillänne on kuitenkin täysin realistisesti mahdollista kuroa umpeen. Sanonnan mukaan tärkein matka minkä ihminen voi tehdä, on tulla toista puolitiehen vastaan. Kuulostaa todella hyvältä, että ajattelette voivanne selviytyä tästä suhteenne jaksosta: kumpikin voi tulla toista vastaan esimerkiksi koettamalla kuunnella toista kaikessa rauhassa. ”Miten sinä oikein voit? Miten minä voin olla tukenasi? Mitä toivot ja tarvitset minulta? Haluatko tulla kainaloon?”
Kun te tietoisesti pyritte taas puhumaan yhdessä ja kuuntelemaan toisianne, voi ymmärrys lisääntyä. Suhteeseenne voi vähitellen rakentua taas uudenlainen, lähentymisen vaihe. Kun löydätte taas toisistanne sen naisen ja miehen, johon olette aikanaan rakastuneet, sisaruuden tuntu katoaa. Toiseen voi rakastua uudelleen ja yhä syvemmällä tasolla. Silloin myös rakasteluun voi tulla uutta kiinnostusta ja uusia tasoja.
On vastuullinen ajatus hakea tilanteeseenne apua. Suosittelen teille lämpimästi pariterapiaa, missä pääsette puhumaan asioista ulkopuolisen ihmisen tuella.
KYSYMYS: Olen avioliitossa miehen kanssa, joka on itseäni viisi vuotta nuorempi. Meillä on kaksi alle kouluikäistä lasta. Vuosi sitten hain työpaikkaan töihin, joka oli aina ollut haaveeni ja unelmani, pääsin sinne töihin. Vuoden vaihteen jälkeen alkoi tulla ongelmia lasten aikaisen heräämisen kanssa, koska työmatkani oli melko pitkä, piti lapset viedä hoitoon jo ennen kuutta. Yritin ehdottaa miehelleni, että muuttaisimme lähemmäksi, mutta hän ei useista pyynnöistä huolimatta suostunut. Asumme hänen kotipaikkakunnallaan ja hän aina vetosi siihen, ettei hänellä olisi elämässä sittrn mitään. Itse tunnen täällä asuessani, että minulla ei ole mitään. Kevättä kohti mentäedsä lapset oli todella väsyneitä ja tein ratkaisun että jään hetkeksi vielä hoitovapaalle, kun oni mahdollisuus. Elättelin toiveita, että ennen töihin paluuta mies suostuisi muuttoon. Toisin kävi. Hän ei edes suostunut keskustelemaan asiasta. Lapsiani ajatellrn sanouduin irti tuosta unelmien työpaikasta ja sain töitä lähempää.
Nyt tilanne on se, että kadun aivan hirveästi tuota irtisanoutimista, se vaikuttaa joka päiväiseen elämäämme. Myös käyttäytyminen miestäni kohtaan on muuttunut niin, etten pysty oikeastaan edes puhumaan hänelle, kohtelen kuin ilmaa. Tunnen että hän on suurin syyllinen siihen, että en voinut jatkaa työpaikassani. En vain voi itselleni mitään.
Muuttamisesta haaveilen ja puhun joka viikko, mutta syyt ovat hänellä nyt muuttuneet siihen suuntaan, ettei hän halua muuttaa sen takia kun käyttäydyn häntä kohtaan ikävästi. Mutta minulla ei ole edes halukkuutta käyttäytyä muuten, koska hänkäön ei ota minun tarvetta huomioon ja ei ymmärrä sitä kuinka iso asia mikylle oli olla juuri siellä työpaikassa. Myöskään hän ei halua keskustella näistä asioista ja syyttää tavallaan minua siitä, että miksi edes olen halunnut muuttaa tänne.
Mitä minun pitäisi tehdä? Tuntuu etten jaksa enää päivisin töiden jälkeen mitään, kun tämä asia vaivaa minua. Suunnittelen jo vain lähteväni lapsien kanssa, jotta voisin uudelleen hakea haaveitteni työpaikkaan. Tätä asiaa on nyt vatvottu puoli vuotta ja mieheni kuvittelee että kun asiasta ei puhu niin se unohtuu. Olen myös alkanut miettiä asioita siltä kantilta, että tämä on mun ainoo elämä ja miksi mä en voisi elää sitä niin kuin itse haluan enkä niin kuin joku toinen sanelee...
Haaveet ja niiden toteutuminen, 38
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Kerrot, että olit hakenut, päässyt töihin ja irtisanoutunut unelmiesi työpaikasta, joka sijaitsi sen verran kaukana kotoanne, että siitä aiheutui hankaluutta kahden alle kouluikäisen lapsen hoitopäiviin liittyen. Ratkaisuksi ongelmaan olet ehdottanut muuttoa lähemmäksi työpaikkaa, mutta miehesi ei ole suostunut ehdotukseesi. Koet, että miehesi on syyllinen tilanteeseen. Mainitset, että suunnittelet lähteväsi lapsien kanssa, jotta voisit uudelleen hakea haaveittesi työpaikkaan. Mietit, mitä pitäisi tehdä tai miksi et voisi elää elämääsi niin kuin itse haluat.
Pienten lasten äideille saattaa usein olla haasteena yhdistää omaa työuraa ja äitinä olemista. Vanhempina meille on tärkeää omien lasten hyvinvointi. Kun teemme päätöksiä, niin pyrimme siihen, että lapsilla olisi mahdollisimman hyvä olla. Sen lisäksi erityisesti suomalaisille naisille itsenäisyys, työura ja mielekkään työn tekeminen ovat usein myös tärkeitä asioita elämässä. Kun nämä kaksi toivetta tai odotusta ovat ristiriidassa, niin se saattaa aiheuttaa meille paljon ahdistusta ja turhautumista. Joudumme pohtimaan sitä, mikä meille on kaikkein tärkeintä. Jäin miettimään, onko näiden molempien asioiden toteuduttava juuri tässä hetkessä? Voisiko harkita, että omaan työhaaveeseen panostaa sen jälkeen, kun lapset ovat vähän isompia? Pelkäätkö mahdollisesti, että unelmatyötä ei voi tehdä tai sitä ei enää ole olemassa muutaman vuoden kuluttua?
Näissä hetkissä, kun omassa elämässä kohtaamme arvoristiriitoja, niin haemme ymmärrettävästi tukea puolisoltamme. Yritämme löytää ja ehdottaa ratkaisuja tilanteeseen. Jos puoliso ei reagoi haluamallamme tavalla, saattaa olla, että hän saa ”niskaansa” kaiken meidän ahdistuksemme, turhautumisemme ja vihan, joka omaan tilanteeseemme liittyy. Jäin miettimään, tunnetko jääneesi yksin? Oletko kertonut miehellesi, mitä kaikkea tuo unelma tarkoittaa ja merkitsee sinulle? Olisiko mahdollista laajentaa keskustelua myös siihen, mitä miehesi arvostaa ja haluaa elämässään? Miten nämä kummankin unelmat ovat ristiriidassa? Voisiko löytyä joku yhteisesti sopiva ratkaisu? Onko muuttaminen ainoa vaihtoehto? Voisiko ostaa lastenhoitoa palveluna esimerkiksi aamuisin ja iltaisin muutamia tunteja? Voisiko unelmatyötä tehdä osittain etätyönä tai lyhennettyä työviikkoa?
Kerrot myös yhtenä vaihtoehtona, että voisit muuttaa yksin lasten kanssa ja tehdä unelmatyöpaikassa töitä tässä hetkessä. Jäin miettimään, että mitä parisuhde tai perhe sinulle merkitsevät? Onko merkitystä sillä, että lasten isä asuisi eri paikassa? Oletko valmis jopa eroamaan miehestäsi, jotta voit tehdä unelmatyötäsi? Joskus saatetaan unohtaa, että työ saattaa loppua jonain päivänä yritysten yhdistymisten, irtisanomisen tai vaikka oman sairastumisen tai tapaturman seurauksena. Läheiset ihmissuhteet tulevat olemaan elämässämme jossain muodossa loppuelämämme ajan. Saatamme toki erota lapsen isästä tai äidistä, mutta ne ihmiset pysyvät jollain tavalla meidän elämässämme lastemme kautta.
Olet suurten kysymysten äärellä, jossa ei ole yhtä oikeaa vastausta tai tapaa toimia. Nämä pohdinnat saattavat nostaa esille paljon tunteita, joita saattaa purkaa toiseen. Toivon, että otat itsellesi rauhassa aikaa selkiyttää omia arvojasi, haaveitasi ja niiden yhteensovittamista. Ehkä voit kertoa miehellesi tunteistasi ja ristiriitaisesta olostasi ja pyytää apua.
KYSYMYS: Olen 47-vuotias nainen, joka kolme ja puoli vuotta sitten rakastui, hullaantui ja hurmioitui ihmiseen, jonka luulin olevan unelmieni mies, mies joka puhuu ja pussaa. Hyvin pian kuitenkin osoittautui, ettei niin ole. Ei puhu ei pussaa. Erotiikka kuoli puoli vuotta suhteen alkamisen jälkeen. Sen mukana tulivat raastavat riidat. Raastavat siksi, että hän ei tosiaan puhu. Loukkaa, kettuilee ja kohtelee alentuvasti ja kun asiat pitäisi puhua auki ja riita sopia, on vastaus, ettei hän jaksa. Salailee asioita, valehteleekin ja jättää yksin nuolemaan haavat. Syyttää minua, jolla saanut paitsi itsetuntoni katoamaan, myös seksuaalisuuteni, itsekunnioituksen ja sen luottamuksen toiseen. Silti väitän edelleen, että rakastan häntä. SIlloin kun elämme kuin kämppikset, kaikki on hyvin, seksiä lukuunottamatta. En uskalla ottaa askelta ja lähteä ja jättää. Tein sen hänen takiaan jo kerran, tosin kuolleesta suhteesta, mutta silti. Liian rankkaa myöntää tehneensä elämänsä virheen.
Seksiä on vain hänen tahdostaan. Minun halut ja tahdot kääntää minua vastaan. Se, että olen hukassa, kääntää senkin minua vastaan. Kaikki riidat mielestään ovat minun syytä. Varmasti osa niin onkin, mutta silloinkin, kun hän ne aloittaa. En voi luottaa hänen uskollisuuteensa, en siihen, että on tukena eikä jätä yksin, enkä siihen, että tunteensa ovat aitoja. Motiiviaan en tiedä, mutta epäilen, että olen pakollinen paha, nojatuoli, olohuoneen matto, jota voi kohdella miten huvittaa. Jos se on rakkautta, jommalla kummalla meistä on jokseenkin vinksahtanut käsitys siitä. Mitään hyvää, kivaa ja kaunista hän ei minusta sano, mutta löytää pitkän listan vikoja. Myönnän, että olen minkäkin lopettanut kehumisen. Olen lopettanut viettelyn. Olen lopettanut paljon. Niin paljon olen yrittänyt. Yrittänyt ymmärtää, yrittänyt luottaa ja uskoa, yrittänyt olla minä, yrittänyt olla se, mitä hän haluaa....epäonnistuen täysin. Kysymyksiä on paljon, aivan liian vähän vastauksia.
Toki hänestä löytyy puolia, joita hänessä rakastan...kai. Hän on hauska, huumorintajuinen, loistava isä lapsilleen, sympaattinenkin. Mutta ne ei taida kauksi kantaa. Sillä joka riidan jälkeen ajattelen hänestä toisin, Joka riita tappaa minussa jotain. Varmasti myös hänessä, mutta sitäkään en näe enkä tunne. Mutta nyt kun tätä kirjoitin, tajusin, että enhän vaan ole hassastanut narsistiin? Vai minäkö olen se narsisti, kun vaadin ja pyydän avointa, rehellistä ja rakastavaa suhdetta, jossa molemmat voivat luottaa toisen rakkauteen, läsnäoloon, rehellisyyteen....? Rakkaus on sokea. Olenko minäkin?
Yksin yhdessä?
VASTAUS: Kirjeesi oli rankkaa luettavaa. Hyvä, että itsekin tätä kirjoittaessasi havahduit samaan. Olet yrittänyt paljon ja monenlaista saadaksesi toisen rakastamaan itseäsi, kelvataksesi hänelle. Silti mikään ei ole auttanut.
Miesystäväsi on saanut itsetuntosi, seksuaalisuutesi ja luottamuksesi ihmisiin katoamaan. Hän valehtelee, salailee, syyttelee ja kohtelee sinua alentuvasti. Silti sanot rakastavasi häntä. Herää!
Kerrot, että erosit edellisestä suhteestasi tämän miehen takia. Kuvailet, että se suhde oli jo kuollut. Tunnetko kenties edelleen syyllisyyttä siitä erosta? Olit silloin hullaantunut ja hurmioitunut ja tunnekuohujen vallassa teit virhearvion. Voisitko antaa sen itsellesi anteeksi? Jokainen meistä tekee virheitä. Väärä ylpeys, joka estää tekemästä korjausliikettä, voi joskus olla vielä suurempi virhe.
Nimimerkistäsi tulee mieleen monen muunkin kokemus, että tekee kipeää, kun tuntee olevansa yksin vaikka on yhdessä. Sinä tiedät, millaista on elää elämää niin, ettei voi luottaa toisen uskollisuuteen eikä siihen, että hän on tukena silloin kun sitä tarvitset.
Mieti elämääsi tästä viisi vuotta eteenpäin. Millaista toivoisit elämäsi olevan silloin?
Muista, että elämässä on monia asioita, joihin voimme itse vaikuttaa. Elämä voi tuoda eteen sairauksia ja muita vastoinkäymisiä, mutta voimme itse valita millaisessa seurassa ne kohtaamme. Joskus on parempi ja helpompi olla yksin kuin huonossa seurassa.
Ensimmäinen askel kohti toisenlaista elämää oli ehkä jo se, että kirjoitit Suhdeklinikkaan. Kiitos siitä! Tästä kirjeenvaihdostamme voi joku muukin saada voimaa arvioida elämäänsä uudelleen.
Toivon sinulle rohkeutta, viisautta ja rakkautta itseäsi kohtaan.
