Suhdeklinikka

KYSYMYS: Mies on katkera menneistä vuosista, ei anna hellyyttä eikä seksiä.

VASTAUS: Sanoit, että rakastat kovasti miestäsi, ja hänkin on sanonut rakastavansa sinua. Se on hyvä pohja. Ei tämän asian tarvitse erottaa teitä. Yrittäkää ensin selviytyä puhumalla. Jos se ei onnistu kahdestaan, niin vaikka terapeutin avulla. Menneisyyden katkeruuksista on täysin mahdollista päästä eroon. Ne pitää vain puhua selväksi, niin että kummallakin on kokemus, että minä tulin kuulluksi ja ymmärretyksi, ja minun kokemukseni hyväksyttiin. Yhteisymmärrystä voi lisätä, jos yhdessä voidaan todeta, että virheitä on tehty, mutta siinä tilanteessa ja silloisella elämänviisaudella emme pystyneet parempaan. Anteeksipyyntö ja anteeksi antaminen ovat myös suuri mahdollisuus, joka useimmilla voi puhdistaa ilmaa melkoisesti.

Sinun ei missään tapauksessa pidä tuntea loppuelämääsi syyllisyyttä. Olet varmasti yrittänyt parhaasi, ja jos miehesi on silti katkera, sen pitäisi selvitä keskustelulla ja anteeksiannolla.

Olet tehnyt juuri oikean kysymyksen siitä, mitä voisitte tehdä tilanteellenne, että tulisitte onnellisemmiksi. Vaikka hän ei ole vielä osannut vastata siihen, sitä ei silti kannata jättää sikseen. Katkeruuden selvittämisen ohella on todella viisasta etsiä yhteisiä ilon aiheita. Mukavaa tekemistä, mistä molemmat nauttivat. Mikäli nykyaika tuntuu antoisalta ja elämisen arvoisella, menneiden katkeruuksien merkitys kutistuu.

Seksuaalinen halukkuus on myös monimutkainen juttu. Siihen voivat vaikuttaa monet muutkin asiat kuin menneisyyden katkeruudet. On ihan tavallista, että halukkuus vaihtelee eri ajanjaksoina. Taustalla voi olla stressiä, väsymystä, tai ihan vaan jotain muita asioita, jotka vievät sillä hetkellä niin paljon energiaa, ettei seksi ole paljoa mielessä. Parisuhteessa on usein niin, että toisella halu syttyy nopeammin uudelleen kuin toisella. Silloin hän totta kai päätyy useammin aloitteentekijäksi kuin toinen. Tässä piilee se vaara, että sille joka tekee useimmiten aloitteita herää epävarmuutta. Rakastaako tuo toinen minua enää? Näkeekö hän minua enää haluttavana? Usein ei kuitenkaan ole mistään sellaisesta kysymys. Voi vain olla, että toisen nälkä ei ole vielä herännyt. Näistäkin asioista olisi hyvä voida puhua mahdollisimman avoimesti.

Miehesi on sanonut olevansa katkera siitä, että on luopunut joistain omista asioistaan ja harrastuksistaan perheen vuoksi. Niinhän hän on varmaan tehnyt, mutta saanut tilalle sinut ja ihanat lapset. Silti sitäkin kannattaa miettiä, mitä omia asioita ja harrastuksia hän voisi vielä elvyttää. Hän on vasta 42 –vuotias. Siinä iässä voi vielä harrastaa lähes mitä tahansa.

Ystävällisin terveisin
perheneuvoja Tero

KYSYMYS: Hei, olemme 25v pariskunta, 8 vuotta yhdessä, 3 vuotta naimisissa. Kaksi lasta. Suhteemme on alkuun ollut normaali, ylä ja alamäkiä, ongelmia on siis matkalla ollut mutta ollaan selvitty niistä yhdessä.

Onko kadonnut rakkaus ja kipinä mahdollista löytää uudelleen? Kumpikaan ei halua kuitenkaan olla suhteessa vain lasten takia.

Gargoilean

VASTAUS: Kiitos kirjeestä! Te olette noin nuoriksi ihmisiksi olleet jo pitkään yhdessä. Olette alkaneet seurustella hyvin nuorina, ja kasvaneet aikuisiksi yhdessä. Muistatte toisenne hyvin nuoresta lähtien.

Siinä asiassa on paljon hyviä puolia: te tunnette toisenne varmasti aika läpikotaisin. Olette jo ehtineet kokea yhdessä monenlaista. Yhteinen jaettu elämä kantaa. Mutta samalla tuo nuorena aloitettu liitto voi vaikuttaa niin, että jossain vaiheessa toinen alkaa tuntua kaverilta, ja jopa vähän kuin sisarukselta. Silloin seksuaalisen kiinnostuksen väljähtyminen on aika luonnollista: siskon tai veljenhän ei kuulukaan kiinnostaa seksuaalisella tasolla. Voi herätä kysymys, olisiko jonkun toisen kanssa paremmin, kun kumpikaan ei ole ehtinyt elää pitkää suhdetta kenenkään toisen kanssa. Sellainen pohdinta on tosi ymmärrettävää. Kaikenlaisiin suhteisiin liittyy omat kysymyksensä.

On muutenkin tavallista, että pikkulapsivaiheessa pari kokee etääntyvänsä toisistaan. Pikkulapsivaiheessa seksi ja muu parisuhteen fyysinen läheisyys tutkitusti vähenevät – jo ajan ja voimavarojen takia. On väsymystä ja kuormitusta, riitoja ja etäisyyttä. Siksi erotkin ovat kaikkein yleisimpiä juuri pikkulapsiperheissä. Monet asiantuntijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että tässä vaiheessa ei kannattaisi erota, jos erityisen vakavaa syytä erolle (kuten väkivaltaa) ei ole. Lapsen sisäinen turvallisuus kehittyy ensimmäisinä elinvuosina. Siksi juuri ne vuodet kannattaisi erityisesti panostaa lapsien hyvinvointiin ja perhekeskeisyyteen. Jonkin aikaa voi siis olla ihan järkevää pysyä yhdessä ”vain lasten vuoksi”, jos välillänne on sentään kunnioitusta ja ystävyyttä.

Erota ei kannata pikkulapsivaiheessa ilman erityisen painavaa syytä senkään takia, että vanhempien kuormitus on siinä vaiheessa niin kova. Jotkut kuvaavat, että väsymyksen ja ruuhkavuosien muiden paineiden takia eletään kuin sumussa. Kun on paha olla, kumppaniin kohdistuu toiveita, jotka eivät täyty, koska hänkin elää samassa sumussa. Monet yrittävät ratkaista erolla ongelmaa, joka ei ratkea erolla: arki onkin eron jälkeen yhä vaativampaa. Jos tuntuu mahdolliselta, kannattaa sopia, että tämän vaiheen yli mennään yhdessä ja kun on taas kunnolliset yöunet ja mahdollisuus keskustella ja rakastella rauhassa, vasta sitten tehdään isoja päätöksiä.

Pitkää suhdetta voikin tarkastella pidemmässä mittakaavassa: kaikissa pitkissä suhteissa on monenlaisia vaiheita, eivätkä niistä kaikki ole helppoja vaiheita. Teillä on nyt meneillään vaihe, jolloin välillenne on kasvanut etäisyyttä. Kun suhteessa on etäisyyttä, on ymmärrettävää, että ihminen viehättyy toisesta ihmisestä, joka tuntuu lämpimältä ja kiinnostuneelta. Jokainen ihminen tarvitsee jonkun toisen tukea ja ymmärrystä – jos oma kumppani tuntuu etäiseltä, voi jonkun toisen tarjoama ymmärrys houkuttaa ja lohduttaa. Mustasukkaisuus on silloin ihan luonnollinen reaktio: joku toinen uhkaa jotakin minulle tärkeää. ”Valitseeko kumppanini jonkun toisen minun edelleni?” Sellainen ajatus satuttaa.

Etäisyys välillänne on kuitenkin täysin realistisesti mahdollista kuroa umpeen. Sanonnan mukaan tärkein matka minkä ihminen voi tehdä, on tulla toista puolitiehen vastaan. Kuulostaa todella hyvältä, että ajattelette voivanne selviytyä tästä suhteenne jaksosta: kumpikin voi tulla toista vastaan esimerkiksi koettamalla kuunnella toista kaikessa rauhassa. ”Miten sinä oikein voit? Miten minä voin olla tukenasi? Mitä toivot ja tarvitset minulta? Haluatko tulla kainaloon?”

Kun te tietoisesti pyritte taas puhumaan yhdessä ja kuuntelemaan toisianne, voi ymmärrys lisääntyä. Suhteeseenne voi vähitellen rakentua taas uudenlainen, lähentymisen vaihe. Kun löydätte taas toisistanne sen naisen ja miehen, johon olette aikanaan rakastuneet, sisaruuden tuntu katoaa. Toiseen voi rakastua uudelleen ja yhä syvemmällä tasolla. Silloin myös rakasteluun voi tulla uutta kiinnostusta ja uusia tasoja.

On vastuullinen ajatus hakea tilanteeseenne apua. Suosittelen teille lämpimästi pariterapiaa, missä pääsette puhumaan asioista ulkopuolisen ihmisen tuella.

Lämmöllä
perheneuvoja Heli

KYSYMYS: Hei, olemme olleet yhdessä vaimoni kanssa 20 vuotta (3 vuotta nuorempi), meillä on 2 lasta joista toinen aikuinen. Kaikki on mennyt hyvin, tietenkin välillä alamäkiä, mutta se on normaalia. Nyt 3 viikkoa sitten vaimoni ilmoitti yksi yö kun olimme juhlineet, että hän haluaa muuttaa pois, ei kuulemma enään rakasta sillä tavalla minua. Puhuimme yöllä paljon, sekä tulevina päivinä, hän ei kuitenkaan ole vielä muuttanut, enkä tiedä onko hän ihan varma siitä. Kun riitelemme emme huuda emmekä paiskaa tavaroita vaan asioista puhutaan rauhallisesti. Itse en saa mitään hyvää vastausta, hän sanoo, että otetaan päivä kerrallaan. Minulle tämä on todella hankala tilanne kun kuitenkin rakastan häntä ja sitten olen löysässä hirressä.... Ilmeisesti kaikki hänen ystävänsä tietävät mitä tulee tapahtumaan paitsi minä.

Olen ehdottanut terapiaa, mutta hänen mielestä se on ajanhaaskausta. Yritän antaa hänelle tilaa ajatella asoita, juhlimassa hän on käynyt, mutta itse ei oikein ole siihen intoa tai tarvetta. Tiedän, että minä olen se joka kaipaa läheisyyttä ja hän taas ei niin paljon. Haluaisin jatkaa ja itse tehdä muutoksia niihin asoihin jotka eivät toimi. Hän on epävarma, horoskooppimerkit eivät kuulemma sovi yhteen (Kauris ja Leijona) mihin en itse oikein usko. Monesti tuntuu siltä kun hänen sanat tulisivat hänen kaverin suusta. Olen lukenut nyt paljon asioista, mutta jos vain toinen haluaa niin tilanne on todella hankala. Miten tästä eteenpäin, odottamalla ja keskustelemalla?

Ahdistunut, 47 v

VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi. Kerrot olevasi tilanteessa, jossa puolisosi haluaa muuttaa pois yhteisestä kodistanne ja pitkästä yhteisestä suhteestanne ja, että tämä tieto tuli sinulle yllätyksenä. Kuitenkin puolisosi saattaa olla harkinnut tätä ratkaisua jo pitkään ja tuo ilta oli se vain se hetki, jolloin hän sanoi sen ääneen. Mainitset kirjeessäsi, että rakastat puolisoasi ja olisit valmis tekemään paljon töitä suhteenne eteen, mutta puolisosi ei kuitenkaan ole valmis lähtemään pariterapiaan. Hän ei ole myöskään halukas vastailemaan suoriin kysymyksiin liittyen suhteeseenne ja sen tulevaisuuteen. Hän sen sijaan perustelee päätöstään eri tavoin, esimerkiksi etteivät horoskooppinne sovi yhteen. On hyvin ymmärrettävää, että tallaisessa tilanteessa saattaa tuntea olonsa ahdistuneeksi ja epätoivoiseksi.

Pitkäaikaisissa suhteissa puolisoiden erilleen ajautumiseen saattaa liittyä monenlaisia tapahtumia elämän varrelta. Joskus jotakin merkityksellistä – jotakin, joka on ehkä jäänyt huomaamatta – on tapahtunut jo kauan aikaa sitten ja se on saattanut olla se hetki, josta lähtien puoliso on pikkuhiljaa ajautunut kauemmaksi. Se saattaa olla puolison omassa elämässä tapahtunut iso muutos tai merkittävä tapahtuma, joka on käynnistänyt muutoksen hänen näkökulmastaan. Voisiko tällaista löytyä puolisosi elämästä? Tai yhteisestä elämästänne? Saiko puolisosi siinä tilanteessa tukea?

Joskus päätöksen perustelemiseen liittyy hankaluutta, erityisesti, kun ei haluaisi loukata toista omalla toiminnallaan. Koska ollaan eletty elämää yhdessä jo kaksikymmentä vuotta, niin puolison hyvinvointi on tärkeä asia itselle, vaikka tilanne on vaikea ja haluaisi erota. Toisinaan siihen saattaa liittyä asioita, joita ei halua tai pysty jakamaan. Saattaa joskus olla esimerkiksi tilanne, että on saanut erityistä huomiota tai kokenut läheisyyttä jonkun toisen kanssa, eikä halua kertoa siitä.

Kerrot myös läheisyyden tarpeestasi ja mainitset, että se on suurempi kuin puolisollasi. Joskus meillä on uskomuksia toisistamme, joita emme ole sanoneet ääneen. Saatamme uskoa, että toinen ei kaipaa läheisyyttä, mutta emme tule koskaan oikeastaan keskustelleeksi, onko todella niin tai millaista läheisyyttä toinen tarvitsisi tai itse tarvitsemme. Ihmisellä on kuitenkin olemassa perustarve sosiaalisuuteen ja läheisyyteen.

Epävarmassa tilanteessa toivomme usein, että asioihin saataisiin selkeyttä. Toivomme, että puoliso osaisi sanoa suoraan, mikä tilanne on, voiko sitä korjata tai miten se etenee. Näin suurissa elämänmuutoksissa usein kummallakaan ei ole kuitenkaan selkeää karttaa siitä, miten asiat etenevät. Sen sijaan tilanteeseen liittyy paljon sekä toiveita että pelkoja, mutta niistä ei pystytä enää yhdessä puhumaan. Mainitset, että puolisosi käsittelee näitä asioita ystäviensä kanssa. Mutta mikä sinulla on tilanne? Onko sinulla keskustelukumppania, läheistä ystävää tai tuttavaa? On olemassa myös muitakin mahdollisia tahoja keskustelemiseen. Yhtenä vaihtoehtona on hakeutua pariterapiaan ilman puolisoa, joka on myös tavallista, jos puoliso ei halua tai pysty osallistumaan. On olemassa myös eroryhmiä, jossa saa kuulla ja jakaa omia ajatuksiaan ja tunteitaan vertaisryhmässä.

Tässä hetkessä pysähtyminen, omaa elämän läpikäyminen ja miettiminen saattaisivat auttaa tuomaan selkeyttä omasta näkökulmasta. Mitkä olivatkaan ne itselle tärkeät arvot ja asiat elämässä? Ketkä ovat itselle tärkeät ihmiset puolison lisäksi; läheiset sukulaiset, ystävät ja tuttavat? Minkä tekemisestä nauttii tai onko jokin itselle tärkeä harrastus? Elämän vaikeissa paikoissa on erityisen tärkeää myös omasta hyvinvoinnista huolehtiminen, esimerkiksi luonnossa liikkuminen, jotta jaksaa sitten käsitellä näin raskaita asioita. Ajan kanssa asiat tulevat varmasti selkiytymään, vaikka se ei helpota oloasi juuri tällä hetkellä. Toivon sinulle voimia kestää ja elää sen epävarmuuden kanssa, jonka tämä tilanne on tuonut eteesi.

Kaikkea parasta sinulle toivottaen
perheneuvoja Sari

KYSYMYS: Olemme n. 70 v pari. Olemme pikkuhiljaa ajautuneet todella eroon toisistamme jonka seurauksena terveytemme huononee. Emme pysty enää keskusteleen asioista kuin "ethän sinäkään" linjalla ja toinen ottaa itseensä ja homma loppuu siihen. Ei loppuelämämme voi olla tällainen. Muut olosuhteet suurinpiirtein ok.

VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi! Kirjoitit melko lyhyesti, joten mieleeni tulvii lisäkysymyksiä. Kerrot teidän olevan 70-vuotias pari, joten ilmeisesti olette olleet yhdessä pitkään. Mietin mikä on saanut teidät ajautumaan eroon toisistanne. Ja mitä terveyden huononeminen tarkoittaa, oletteko sairastelleet vai tarkoitatko myös henkistä kuormittavuutta. Riitelynne kaavasta olisi hyvä tietää myös lisää, mutta ilmeisesti asioista puhuminen menee toisen syyttelyksi ja siihen vastataan puolustautumalla. Jompikumpi suuttuu ja riita loppuu ilmeisesti toisen vetäytymiseen tilanteesta. Ehkä olette hiljaa mököttäen jonkun aikaa. Tyypillistä tällaisissa tapahtumaketjuissa usein on se, että asioita ei selvitetä eikä sovita ja ne jäävät mieltä painamaan ja aktivoituvat jälleen uudelleen riidan yhteydessä. Jos suhteessa ei riitelyn vastapainoksi ole riittävästi hyviä hetkiä, tilanne on luonnollisesti hyvin raskas.

Kirjoitat ”loppuelämämme ei voi olla tällainen.” Haluatte siis muutosta tilanteeseen. Oletteko miettineet mitä mukavaa voisitte tehdä yhdessä? Mitä ovat ne asiat, joista olette nauttineet pitkän parisuhteenne aikana? Voisitteko lisätä tai uudelleen elvyttää näitä asioita suhteenne hoitamiseksi? Kun riitelyn lisäksi tulee mukavia hetkiä, riitelykin todennäköisesti on rakentavampaa ja vähemmän uuvuttavaa.

Puolisoa on helppo arvostella ja kertoa hänelle mitä hänen pitäisi muuttua. Rakentavampaa on miettiä mitä itse voisi tehdä estääkseen riitatilanteen saman vahingollisen kehän pyörimisen uudelleen ja uudelleen. On hyvä pohtia millä tavalla saa itsensä rauhoittumaan, miten kuunnella toista kärsivällisesti ilman puolustautumista ja miten kuulla oikeasti toisen näkökulma. On hyvä pitää toisen tunteita totena, vaikka ei tunnistaisikaan itseään niiden aiheuttajaksi. Toisin sanoen jos puolisosi esimerkiksi sanoo, että et arvosta häntä, niin ei ole hyvä lähteä väittämään, että asia ei niin ole, syyttämään toista samasta asiasta tai puolustautumaan miksi tein niin silloin ja silloin. Rauhallisena ja järkevänä pysyminen tilanteessa on haastavaa, mutta onnistuessaan erittäin hedelmällistä. Kehän kulku muuttuu heti kun lähdet kuuntelemaan puolisoa rauhassa ja kysyt esimerkiksi miksi hän tuntee niin. Jos vielä pystyt tilanteessa kertomaan, että tuntuu pahalta nähdä puoliso surullisena tai kokea, että tämä ajattelee itsestä niin, se varmasti vaikuttaa tilanteeseen positiivisesti. Hänen hyökkäyksensä sinua kohtaan vähenevät.

Jos tilanteenne ei kotikonsteilla helpotu, kirkon perheneuvonnassa on saatavilla apua parisuhdeongelmiin. Perheasiain neuvottelukeskuksissa me perheneuvojat usein tapaamme myös eläkkeellä olevia pariskuntia muiden pariskuntien lisäksi.

Tilanteen helpottumista toivoen

Perheneuvoja Nina

KYSYMYS: Meillä eletään kuin kaverina/kämppisenä. Kaikki läheisyys hävinnyt,sanoja ei ole muuta kuin pakolliset miytä puhummme.Kaikki alkoi siitä kun tyttäreni sairastui syöpään 2015 syksyllä ja nukkui pois 26.5.2016. En tiedä kuinka kauan toinen jaksaa katsoa minua.pelottaa milloin sanoo et nyt riittää. Ei oikein pysty puhumaan ei usakalla suuttuu määrätyistaä asioista jos alan puhua. Luottamus pula lisäksi.Koska sain kiinni netissä seksisivujen käytöstä ja jutteluista muiden naisten kanssa .Sivu oli naisilta jotka antavat piristystä elämään seksin muodossa. Meillä oli kauhee riita ei tunnustanut heti mutta kuitenkin sitten tunnusti asian. Nyt luotto sitten aika huono ja en tiedä käykö sivuilla vielä koska nyt tajuaa poistaa ne sivut jos käy. Mun itsetunto aika alhaalla inhoan itseäni. En tiedä mitä tehdä .? Meidän olis kuitenkin jutttelemassa käydä jossakin yhdessä.auttasko se tilnateeseen. Tunteetkin kuolee tälläisessä tilanteessa tullut jo pientä sellaista inhoa joissakin kohdin.MInua pelottaa tilanne.

Pysähdyksissä, 57 vuotta

VASTAUS: Kiitos koskettavasta viestistäsi. Sen lukeminen tuntui sydämessäni asti. Näin mielessäni kaksi kuin eksyksissä olevaa, yksinäistä ihmistä.

Teitä yhdistää vahva side. Olette eläneet pitkään yhdessä pariskuntana ja perheenä. Te kaksi olette kuitenkin sen lisäksi jakaneet yhdessä jotain aivan erityistä. Tieto tyttärenne vakavasta sairastumisesta pysäytti siihenastisen elämänne. Sen jälkeiset kuukaudet täytti sairaus kaikkine vaiheineen, hoidot, lääkärit, sairaalat. Maailma kapeni ja rutiinit muuttuivat. Voin vain kuvitella millainen tunnemyllerrys sisällänne onkaan vallinnut. Ja sitten koitti toukokuun loppu ja kaikki taistelu yhteistä vihollistanne, syöpää, vastaan päättyi. Tuli aika palata taas ”normaaliin” elämänjärjestykseen, vaikka maailmanne oli pysähtynyt eikä mikään ollut enää niin kuin ennen.

Tämän kirjeenvaihtomme aikana on ensimmäinen surun vuosi vasta menossa. Edessä on ensimmäinen äitienpäivä ilman tytärtänne. Vuosi sitten hän oli vielä elossa, vaikkakin viimeisiä elämänsä päiviä. Suru on vielä vahvasti läsnä, ainakin hetkittäin. Olkaa siis armollisia toisillenne. Olette eläneet äärimmäisen rankkaa aikaa, sekä tyttären sairauden aikana että nyt hänen kuolemansa jälkeen.

On tavallista, että ihmiset surevat eri tavoilla. Kun yhteinen suru meinaa musertaa alleen, on joskus vaikeaa jakaa sitä yhdessä sen kaikkein läheisimmän kanssa. Kuulostaa siltä, että te olette molemmat käpertyneet yksin oman surunne kanssa ettekä ole osanneet sitä toistenne kanssa jakaa. Se on hyvin ymmärrettävää. On vaikeaa puhua, kun tuntuu, ettei ole sanoja ja pelkää, ettei toinen ymmärrä. Surun lisäksi teillä on todennäköisesti monenlaisia muitakin tunteita: syyllisyyttä, vihaa, epätoivoa, katkeruutta jne. Voi olla, että näiden raskaiden tunteiden kanssa pärjääminen on niin rankkaa, että kaikki energia tuntuu menevän omaan selviytymiseen. Silti, voi olla, että molemmat teistä toivoisitte, että toinen huomaisi kärsimyksenne ja tulisi lähelle ja lohduttaisi.

Kun toisen lähelle on, syystä tai toisesta, vaikeaa mennä, olette molemmat valinneet erilaiset tavat selvitä yksin. Mietin, onkohan miehesi käyminen netin seksisivuilla hänen tapansa selvitä. Luulen, että hän kaipaa läheisyyttä, kosketusta ja hellyyttä. Netin kautta saatava lohtu on kylmää ja etäistä, vain korvike oikean naisen lämmölle, mutta joskus se voi tuntua ainoalta vaihtoehdolta. Se, että tämä satutti sinua, kertoo minulle siitä, että miehesi ei ole sinulle yhdentekevä, vaan välität hänestä edelleen paljon. Toivottavasti miehesi ymmärtää tämän myös. Samaa kertoo myös se, että kirjoitit meille. Sinulla on vielä toivoa ja tahtoa saada asiat korjattua. Se on tärkeää. Hienoa, että otit ensimmäisen askeleen kohti muutosta ja kirjoitit Suhdeklinikkaan!

Luuletko, että voisit katsoa miestäsi niin, että näet hänessä ihmisen, joka on kulkenut läpi saman helvetin kuin sinäkin ja yhä vielä taistelee kohti tavallista, hyvää elämää, niin kuin sinäkin? Olette taistelutovereita, jotka sodan jo päätyttyä vielä horjuvat taistelukentällä jäljelle jääneitä palasia kokoillen. Vain te kaksi tiedätte, mitä kaikkea olette käyneet läpi. Vaikka molemmilla teillä on omat henkilökohtaiset kokemuksenne ja tunteenne, niin kukaan muu kuin oma puolisonne ei koskaan tule samalla tavalla ymmärtämään, mitä kaikkea olette kokeneet. Tämän vuoksi olisi surullista, jos tyttärenne kuoleman lisäksi menettäisitte vielä toisennekin.

Menkää ehdottomasti juttelemaan ulkopuolisen kanssa! Tie toisen luo, kun omakin sydänkin on vielä niin haavoilla, voi olla vaikeaa löytää ilman apua. Kirkon perheneuvonnasta saa maksutonta ja asiantuntevaa apua. Toki voitte myös käyttää yksityisiä pariterapeutteja. Voisitkohan näyttää tätä vastaustani miehellesi? Sillä tavalla voisitte alkaa pienin askelin etsiä tietä toistenne luokse.

Toivon teille sydämestäni kaikkea hyvää, uskoa, toivoa ja rakkautta,
lämpimin ajatuksin Paula, perheneuvoja

KYSYMYS: Olen 52-v nainen, naimisissa ja meillä on kaksi lasta (tyttö 8v, poika 12v). Mieheni on minua hieman vanhempi. Lapsemme ovat meille kalleimmat maailmassa. Olemme olleet yhdessä 25 vuotta. Naimisiin menimme oltuamme yhdessä 10 vuotta, silloinkin en ollut niin varma haluanko tätä mutta ajattelin, että se kuuluisi elämään.

Miten siis kokisin mieheeni himoa? En voi kuvitellakaan, että tällä hetkellä edes joskus tuntisin niin suurta paloa, että repisin häneltä vaatteet päältä. Niin kuitenkin haluaisin vai odotanko vain liikaa. Vai pitäisikö minun etsiä sitä pitkää vaaleaa miestä josta fantasioin?

Kotiäiti Hämeestä

VASTAUS: Jos miehesi on puhelias ja keskustelutaitoinen, tilanne ei ole ihan toivoton. Keskustelu on kuitenkin yksi niistä asioista, jotka tuovat läheisyyttä parisuhteeseen. Tuosta väittelystä olisi hyvä päästä eroon. Sinun on aluksi tietenkin keskusteltava hänen kanssaan keskustelemisesta. Siitä, miten arvostat hänen keskustelutaitoaan, ja että olisi mukavampaa, jos keskusteluista ei tulisi väittelyitä. Väittelyhän syntyy siitä, että emme ole halukkaita oikeasti kuuntelemaan ja ymmärtämään toisen näkökulmaa, vaan koitamme todistaa itse olevamme oikeassa. Eli pitäisi opetella oikeasti kuuntelemaan. Silloin pitäisi käyttää sellaisia lauseita kuten: ”tuohan on mielenkiintoista”, ”tuossahan on järkeä”, ”tuohan on kiinnostavaa, kerro lisää” jne. Väittelyssähän käytetään tällaisia ilmaisuja kuten: ”tuossahan ei ole mitään järkeä”, ”nyt olet erehtynyt”, ”sinähän olet tuossa ihan väärässä” jne.

Pohdi, voisitteko yhdessä yrittää opetella väittelyn sijasta keskustelua. Saatko selitetyksi miehellesi, että voisitte vähän lieventää ilmaisujanne ja koittaa etsiä sellaista keskustelua, joka olisi molemmista mukavaa? Mikä on oma osuutesi siihen, että väittelyksi menee? Alatko vastata samalla mitalla? Kokeile joskus, minkä vaikutuksen tekee, jos suhtaudut hänen mielipiteisiinsä kiinnostuneesti ja kunnioittavasti?

Sanoit, että olette lähes kaikesta eri mieltä. Sekään ei välttämättä tuhoa parisuhdetta, jos voitte kuitenkin kunnioittaa toistenne näkemyksiä, ja ymmärtää että kummallakin on omat perustelunsa sille, miksi ajattelee niin kuin ajattelee.

Ihastuminen ei sinänsä ole kovin huolestuttava juttu. Useimmat pitkässä parisuhteessa olevat ihastuvat muutaman kerran elämässään johonkuhun muuhun. Yleensä se menee aikanaan itsestään ohi. Tuosta pornostakin pitäisi keskustella. Voit kertoa miehellesi, että se ei tunnu sinusta hyvältä. Ihanteellista olisi, jos pystyisitte yhdessä miettimään, miten saisitte toisistanne enemmän iloa. Usein henkisen läheisyyden paraneminen parantaa myös fyysistä läheisyyttä.

On äärimmäisen harvinaista, että 25 vuoden yhdessäolon jälkeen tekee mieli repiä vaatteet puolisonsa päältä. Jos kuitenkin ”matkanteko” tuntuu edelleen hyvältä, näkisin tilanteessa toivoa. Pitkässäkin liitossa voi nauttia hyvinkin antoisasta seksielämästä, vaikka se ei enää perustukaan samanlaiseen himoon, kuin alkurakkauden huumassa. (Tai kielletyssä hedelmässä.) Äsken mainitun henkisen läheisyyden lisäksi on todettu myös fyysisen läheisyyden lisäävän onnellisuuden ja kiintymyksen tunteita parisuhteessa. Tiukat ja pitkät halaukset ja pitkät suudelmat käynnistävät elimistössä oksitosiinin erityksen, joka lisää mielihyvän tunnetta ja läheisyyden kokemusta. Kunnon suudelman pitäisi kestää vähintään kuusi sekuntia, että oksitosiinin eritys käynnistyy.

Tuo, että miehesi tuo mieleesi jollain lailla isäsi on ilmiö, jota on syytä pohtia vähän enemmänkin. Jos hän toimii edes jossain määrin kuten isäsi rasittavimmillaan, voi olla että sinussa käynnistyy tunteita, jotka kuuluvat enemmän isällesi kuin miehellesi. Sinun olisi hyvä koittaa katsoa asioita mahdollisimman objektiivisesti, ja koittaa erotella, mitkä tunteet kuuluvat oikeastaan isällesi, ja mitkä miehellesi. Jos tulet siihen tulokseen, että hän todellakin on samanlainen määräilijä kuin isäsi, on asioihin varmaankin koitettava saada aikaan muutosta. Toisen on hankala pitkällä tähtäimellä olla määräilevä, jos toinen ei suostu määräiltäväksi.

Kerroit, että elämänne on kovin tasaista, ja olette molemmat yksin. Nyt lapsenne ovat sen verran isoja, että teillä on mahdollisuus ryhtyä etsimään uudestaan sitä parisuhdetta, joka on päässyt katoamaan jonnekin. Muistelkaa, mikä aikanaan yhdisti teidät. Mitä oli mukavaa tehdä yhdessä? Mitkä olivat parhaita hetkiänne? Mitä haluaisitte nyt tehdä toistenne kanssa? Ei sen tarvitse olla mitään mullistavaa. Minun kokemukseni mukaan onnelliset pariskunnat käyvät kävelyllä, joskus elokuvissa ja syömässä, joskus jollain matkalla ja joskus istuvat vain kotona iltaa kahdestaan jonkin pienen herkuttelun ja jutustelun tai vaikkapa elokuvan katselun merkeissä.

Sanoit, että lapsenne ovat teille kalleinta maailmassa. Minusta on aika hyvä ajatus, että lapset eivät ole mikään syy pysyä huonossa parisuhteessa, mutta he ovat erinomainen syy saada parisuhde kuntoon. Koita vielä, saisitteko suhdettanne paremmaksi. Sitten voi erotakin paremmalla mielellä, jos voi ajatella tehneensä parhaansa.

Ystävällisin terveisin
perheneuvoja Tero

KYSYMYS: Olemme olleet naimisissa kohta 10v ja meillä lapset 2v, 7v ja 9v. Päivittäisessä arjessa ahdistaa puhumattomuus ja mitään sanomattomuus. Arki lasten ja työn kanssa on toki kiireistä, mutta kyllä siihen väliin pitäisi mahtua aitoa välittämistä toisesta. Kaipaan sitä, että mies kyselisi ja olisi kiinnostunut ajatuksistani ja puuhistani. Puhumme kyllä ns. tärkeistä asioista, kuten rahasta, työstä ja isoista päätöksistä. Mutta kaikki kepeä jutustelu tuntuu kadonneen. Kaikki on vain suorittamista. Lapsista iloitsen ja heille tulee annettua huomiota runsain mitoin. Ehkä siinä ohessa on tullut vähän unohdettua puolison huomioiminen ja on jotenkin vaikeaa lähestyä toista. Ei mies lastenkaan tekemisistä niin kovin paljoa kysele, minulle kertovat kaikki huolensa ja ilonsa. Työpäivän jälkeen mies kaatuu sohvalle ja saattaa koko illan roikkua älypuhelimen kanssa netissä. Auttaa kyllä osassa kotitöistä ja tekee ns. omat tehtävänsä, mutta vetovastuu on minulla. Tunnen itseni kovin yksinäiseksi. Minulla on hyvin vähän ystäviä, käytännössä en ole yhdenkään kaverin kanssa viettänyt kunnolla vapaa-aikaa yli 8 vuoteen. Puhelimessa tulee puheltua oman äidin kanssa.

Työ on vastuullista ja kuuntelen muiden ihmisten suruja ja huolia. Lähipiirissäkin on ollut raskaita asioita ja tuntuu että kaikki kaadetaan minun kuultavakseni ja luotetaan että minä sitten huolehdin ja järjestelen parhaani mukaan. Puoliso on kanssani samalla alalla, joten vertaistuki tulee lähinnä häneltä. Joskus tuntuu siltä, että maailmassa ei ole yhtään ihmistä, joka olisi aidosti kiinnostunut elämästäni ja ajatuksistani (lapsia ei voi tähän laskea). En koe olevani masentunut, koska saan iloa monistakin arkipäivän asioista. Mutta kaipaan enemmän sisältöä elämään. En pelkkää puurtamista päivästä toiseen samanlaisena. Eniten huolestuttaa se, että nämä asiat tuntuvat vaivaavan vain minua. Mies vaikuttaa tyytyväiseltä, kunhan saa seksiä riittävästi.

VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi! Kuvailet siinä hienosti ja moniulotteisesti parisuhteenne tilannetta. Tilanteenne on varmaan tuttu elämän "ruuhkavuosissa" eläville. Kaikki sujuu periaatteessa hienosti, arki pyörii lasten ja työn ympärillä. Omat harrastukset jäävät, ystävyyssuhteisiin ei ehdi, tai kasa panostaa.Elämä on kiireistä, mutta myös kuormittavaa. Vähitellen parisuhde valuu yhä sivummalle, keskiöön kun pyrkii tulemaan helpommin asioita, jotka vaativat huomiota tai puuttumista saman tien. Helposti käy myös niin, että vaikka molemmat osallistuvat kotitöihin ja lastenhoitoon, on vetovastuu useimmiten toisella vahvemmin. Se ei haittaisi, jos puolisoilla olisi keskenään hyvää vuorovaikutusta; keskustelua, yhteisiä kiinnostuksen kohteita, läheisyyttä ja huumoria. Jotenkin tuntuu että ne puuttuvat liitostanne, tai ainakin niitä tarvittaisiin lisää.

Parisuhteen tulisi olla muutakin, kuin tiimi, joka toimii. Muutakin kuin "suorittava porras", jonka tehtävänä on, että asiat sujuvat ja huolto pelaa. Parisuhde on paikka, jossa kaksi aikuista kohtaavat toisensa, jossa on mahdollisuus näyttää omat tunteet ja tarpeet. Parisuhde voisi olla paikka, jossa voimme kasvaa persoonana. Parisuhteessa toivomme, että saamme osaksemme kiintymystä, huomiota ja ymmärrystä. Sanoitat hienosti, kun kirjoitat "...jotta kokisin olevani hänelle tärkeä, että hän tavallaan näkisi minut".

Kirjoitat epäilyksestäsi, että olet ehkä yksin tyytymätön tilanteeseenne, että mies on tyytyväinen "kunhan saa seksiä riittävästi". Oma kokemukseni perheneuvojana on se, että useimmiten myös toinen osapuoli on tyytymätön ja tuntee samoin, että jotain elämästä puuttuu, mutta ei ehkä osaa sanoittaa sitä.

Mietit, miten voisit paikata tai korjata suhdettanne tai lisätä arkeenne asioita, jotka toisivat lisää suhteeseenne läheisyyttä. On hienoa, että mietit sopivaa lähestymistapaa, ettet syyllistäisi miestäsi, ettei hänelle tulisi oloa, että vika on yksin hänen. Kirjoitat avoimesti ja viisaasti. Ajattelen, että jos lähestyt miestäsi samanaisella asenteella, voi se tuottaa hedelmää. Olette olleet 10 vuotta naimisissa, ehkä olette tulleet kohtaan, jossa toista pitää helposti itsestäänselvyytenä. On aika kertoa, ettei niin ole. Että te tarvitsette läheisyyttä ja yhteyttä voidaksenne tuntea olevanne ainutkertaisia ja arvokkaita.

Kerrot myös yksinäisyydestäsi. Voisiko siihen tulla muutos? Voisiko vanhoja ystävyyssuhteita elvyttää? Voisiko uusia syntyä, vaikkapa jonkun harrastuksen myötä? Kaikkea yhteyttä, jota tarvitsemme, emme saa kotoa tai perheestämme. Me ihmiset tarvitsemme ympärillemme välittäviä ja lämpimiä ihmisiä, joiden kanssa jaamme tavallisia asioita, itkemme itkumme ja iloitsemme arjen ihmeistä.

Sellaista toivoisin sinulle!
perheneuvoja Kati

KYSYMYS: Olemme olleet naimisissa 23 vuotta, nyt mieheni ilmoitti, että ei jaksa enää, että ei saa tarpeeksi hellyyttä/seksiä. Ei ole myöntänyt, että olisi joku toinen. Myönnän, että minussa on vika, oikeastaan koko yhdessä oloajan jotenkin seksi ei ollut niin tärkeä asia minulle, muu läheisyys kyllä. Olen myös jotenkin kosketusarka ja mieheni tietää sen kyllä. Meillä on kaksi lasta, nyt jo täysi-ikäisiä. Odotamme aikaa avioliittoneuvojalle. Rakastan miestäni yli kaiken, joten onkohan tässä mitään enää tehtävissä.

Surullinen, 49

VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi! Miehesi on ilmoittanut, ettei jaksa enää, koska ei saa suhteessanne tarpeeksi hellyyttä ja seksiä. Seksin puute on johtunut mielestäsi sinusta eli halujesi vähyydestä ja kosketusarkuudesta. Kerrot rakastavasi miestäsi yli kaiken ja mietit onko mitään tehtävissä.

Ensimmäisenä tulee mieleen, että varmasti jotain on tehtävissä jos rakkautta riittää! Hienoa, että olette varanneet ajan avioliittoneuvojalle. Tämä tekee minun työni kysymykseesi vastaajana helpommaksi, koska olisin suositellut juuri avun hakemista tilanteeseen. Olette jo varmaan pariterapiassa, mutta kirjoitan tähän nyt muutamia ajatuksia sinulle ja muille vastaavassa tilanteessa oleville.

Hyvin usein parit tulevat pariterapiaan liian myöhään eli silloin kun toinen on miettinyt ehkä pitkäänkin eroa. Hedelmällistä olisi ollut, että miehesi olisi kertonut tuskastaan läheisyyden ja seksin puutteen vuoksi paljon aikaisemmin. Näin asia olisi joko omin avuin tai ammattiauttajan avulla voinut helpottua paljon ennen miehesi näin suurta turhautumista.

Kosketusherkkyys on haastetta tuova asia seksielämän kannalta. Mietin mitä kosketusherkkyys tarkoittaa sinun kohdallasi ja miten olet ratkaissut sen kanssa elämisen. Keskustelun avulla asiaa tutkien löytyy varmasti tapoja olla lähellä ja kosketuksessa niin, että se on sinulle miellyttävää. Vaikka erityistä herkkyyttä kosketukselle ei olisikaan, ihmiset ovat erilaisia siinä, minkälainen kosketus missäkin paikassa tuntuu hyvältä. Intiimeissä tilanteissa väkisinkin toista joutuu auttamaan kertomalla siitä, mikä tuntuu miellyttävältä ja mikä ei. Tyydyttävä seksielämä vaatii puhumista, emme pysty ainoastaan vaistonvaraisesti tuntemaan kaikki kumppania miellyttäviä tapoja tuottaa nautintoa.

Kun sanot, että seksi ei ole ollut sinulle tärkeää, on hyvä miettiä miksi ei. Saatko tyydytyksen eli orgasmin seksin aikana? Oletko uskaltanut kertoa miehellesi, mikä sinua kiihottaa ja millaisesta seksistä pidät? Usein pariterapiassa törmää siihen, että seksistä ja siihen liittyvistä toiveista ei juurikaan puhuta. Liittyykö miehesi haluamaan seksiin sinun näkökulmastasi jotain vastenmielistä? Miten sinut olet vartalosi suhteen? Näitä ja paljon muuta teillä on mahdollisuus selvittää ammattiauttajan kanssa!

Onnea teille parisuhdekriisistänne selviytymiseen!

Perheneuvoja Nina

KYSYMYS: Olemme mieheni kanssa olleet kohta 46 vuotta naimisissa. Liitto on pääosin ollut mielestäni onnellinen. Meillä on neljä lasta ja 9 lastenlasta. Nyt kumpikin on eläkkeellä. Minua on toisinaan alkanut vaivata vanhat asiat, jotka on tapahtuneet avioliittomme alussa. Joitakin asioita, jotka on minua syvästi loukannaat pamahtaa mieleeni jonkin asian yhteydessä ja joskus näen pahaa unta ja herään näihin ajatuksiin, enkä saa unta enää koko yönä. Nyt eläkkeellä on aikaa ajatella tapahtumia, aikanaan meille syntyi kolme lasta aika nopeasti ja aika oli työntäyteistä, eikä mieheni halunnut asioista silloin puhua, koska asiat koskivat häntä. En silloin osannut ajatella, että meidän pitäisi sopia keskenämme, mitä käytöstä hyväksytään toisiltamme. Mieheni halusi esim käydä yksin tansseissa ja ravintolassakin, kysymättä sopiiko se minulle. Ensimmäinen tanssireissu oli kun asuimme Ruotsissa ja minä olin vasta synnyttänyt ja sairaalassa vauvan kanssa, tuli mieheni puku päällä kiireisenä meitä katsomaan ja oli veljensä kanssa menossa juhlimaan. Olin tosi surullinen. Mielestäni olin hyvä vaimo ja äiti lapsille etten ansainnut tuommosta kohtelua.

Kysymykseni kuuluukin, miten pääsisin irti näistä ajatuksista, anteeksi en ole pystynyt antamaan, voisi vain unohtaa olisi parempi. Vai olenko niin lapsellinen etten voi kaikkia hyväksyä. Oiskohan aikanaan asioiden perusteellinen puhuminen auttanut, ehkä.

Surullinen, 65 vuotta

VASTAUS: Kiitos postista. Teillä kahdella on pitkä avioliitto takana, jota kuvaat pääosin onnelliseksi. Sitten on kuitenkin mieleesi noussut asioita, jotka vaivaavat. Nyt olette molemmat eläkkeellä. Sekin on uusi vaihe teidän elämässä. Voi olla oikein hyvä vaihe pohtia mennyttä matkaa ja miettiä samalla miten löytäisit vapautuneemman mielen astua eteenpäin. Luulen, että aika moni eläkkeelle siirtynyt pari joutuu ja saa pohtia, minkälaista yhteistä parisuhdeaikaa voi ja kumpikin haluaa yhdessä viettää. Kysymys on joillekin aika iso. Se voi olla jopa niin iso, että mitä tekisin loppuelämälläni?

Sanot, että nämä miehen menemiset ja tapa ohittaa sinut on vaivannut koko avioliiton ajan. Tansseista ja hänen tavastaan toimia on ollut vaikeaa puhua ja miehesi on yrittänyt estää keskustelun. Asia on varmasti ollut arka ja herkkä.

Tuollaiseen olen törmännyt usein ennenkin, että synnyttämiseen ja pienen vauvan kanssa kotiin tulemisen aikaan ja ensimmäisiin päiviin on liittynyt paljon ristiriitoja ja loukkaantumisen kokemuksia. Siinä kohdassa äiti on usein aika tavalla eri ajatuksissa, kuin lapsen isä. Noissa hetkissä ja päivissä on isäksi tulevilla miehillä monta tapaa kompastua, jos omat tarpeet vievät voiton äidin ja lapsen tarpeista.

Kuulen, että asiat ovat jotenkin jääneet käsittelemättä. Miten sitten vanhoja ja vuosien takaisia loukkaantumisia voi käsitellä, kun samalla mietit, että onko tämä turhaa ja oletko itse vain liian herkkä. Rohkaisen puhumaan asioista vielä uudelleen. Yhteinen muistelu voisi hyvinkin auttaa teitä. Mitä tapahtuisi, jos kerrot miehellesi, että menneet vaivaavat yhä. Jos kerrot, että et halua syyttää häntä kaikesta tapahtuneesta ja olet valmis miettimään myös omaa tapaasi toimia, mutta osoitat päättäväisesti, että sinun kannalta menneistä olisi yhä hyvä puhua. Kaikki ei ole ollut riittävän selvää ja avointa.

Tuo aborttiasia on varmastikin myös tärkeä teema. Noina vuosina olette joutuneet tekemään monia hyvin merkittäviä päätöksiä. Mikä on tuon lapsen merkitys nyt? Tuntuuko hän taakalta vai tuoko iloa elämäänne? Miehesi on välillä myös ottanut sinun mielipiteitä huomioon. Muutto Suomeen tuntuu myös isolta päätökseltä. Siinä hän taipui sinun ehdottamalle kannalle. On teillä paljon muisteltavaa ja puhuttavaa.

Pohjaa keskusteluille voisitte ehkä löytää siitä, että teillä kahdella on niin paljon positiivisia asioita ja vahvuuksia. Olette jo osanneet ja uskaltaneetkin puhua asioista. Miehesi on voinut pyytää anteeksikin ja myöntää, että hän olisi voinut toimia toisin. Liittonne on kestänyt ja puhut rakkaudestakin. Tulee kuva, että loukkaavien asioiden lisäksi teillä on onnistumisia ja paljon vahvuuksia.

Anteeksi antaminen ei aina käy kädenkäänteessä, vaikka toinen vilpittömästi katuisikin. Yleensä oikean anteeksiantamisen ehto on se, että asia on riittävästi puhuttu auki ja yhteinen näkemys toisen kokemista tunteista on syntynyt. Selittelemisen, peittelemisen ja salaamisen pitää loppua ennen sopua. Jokin tässä on vielä sinussa kesken.

Miehesi perimmäiset motiivit tanssilattialla jäävät minulta tietysti arvailujen varaan. Oliko hänen toimintansa hänen omasta mielestään harmitonta vai ei? Oli miten oli, sinun kokemuksesi on aivan totta ja tunne siitä miten ”maailma räjähti”, on todellinen. Jotenkin uskon ja toivon, että miehesi voisi olla valmis sinun kanssa näistä asioista vielä puhumaan. Nämä ovat teidän elämänne oikeita iloja ja suruja. Jatkon kannalta on molemmille tärkeää nähdä, minkälaisen yhteyden nyt löydätte. Miten paljon tarvitsette toisianne, yhteistä aikaa ja tekemistä ja paljonko nyt tarvitsette myös erillisyyttä ja omia puuhia?

Minusta arvioit elämäänne terveellä ja hyvällä tavalla. Haluat katsoa myös omaa toimintaasi avoimesti. Surut hälvenevät usein suremalla. Suremisen ehto on, että voi myöntää sen mikä on totta. Pitää olla riittävän yhteinen käsitys siitä mitä toinen kantaa sisällään. Menneitä vuosia voi katsoa sitten hyväksyvämmin. Tapahtunutta ei saa sieltä pyyhittyä pois, mutta jos sen saa jaettua ja toinen ottaa vastaan kerrotun kokemuksen, voi huomista katsoa jo aivan erilaisin voimavaroin. Yksi tavoite voisi olla, että saatte yhdessä todettua, että tämä on totta, näin on menty. Sitten voi ehkä jo kysyä toiselta miten toivot, että jatketaan ja minne. Jospa tämä on se kesä, jolloin voit katsoa tulevaan vähän vapaammin mielin.

Hyvää kesää!

perheneuvoja Markku

KYSYMYS: minulla ei ole ns. ongelmia parisuhteessani, ongelma on pikemminkin oman pääni sisällä. Olen seurustellut avomieheni kanssa 12-vuotiaasta asti. Nyt olemme olleet yhdessä 12 vuotta. En ole tyytymäätön parisuhteeseeni, avomiehelläni ja minulla on yhtenevät tulevaisuuden suunnitelmat. Olemme selvinneet paljosta, en usko, että monien pariskuntien täytyy käydä läpi murrosikä, mikä varsinkin itselläni, oli hankala. Kuitenkin, mieleeni tulee, olenko jäänyt jostakin paitsi? Onko nuoruuteni mennyt ns. hukkaan? Kuinka voisin päästä näistä tunteista, tai saada niihin selvyyttä?

VASTAUS: Olet harvinaisessa elämäntilanteessa, koska olet onnistunut säilyttämään nuoresta iästä huolimatta uskollisen seurustelu- ja parisuhteen. Olette varttuneet lapsesta aikuiseksi yhdessä ja selvinneet myös murroiän myrskyistä. Edelleen olet tyytyväinen parisuhteeseesi. Suunnittelette yhdessä tulevaisuutta ja näyttää siltä, että teillä on samanlaiset haaveet tulevaisuudesta. Tältä osin kaikki on hyvin.

Kuvaat osuvasti, että ongelmasi on pään sisällä. Mietit, oletko jäänyt jostain paitsi, onko nuoruutesi mennyt hukkaan? Totta kai olet jäänyt paitsi monia yksinäisiä kaipauksen hetkiä, alkavia ja päättyviä seurusteluja yms, mutta olet elänyt toisenlaisen nuoruuden. Voisit samalla miettiä, mitä kaikkea olet saanut. Kahta elämää ei voi elää yhtä aikaa. Jos olisit elänyt toisenlaisen nuoruuden, ei sinulla olisi nykyistä avomiestäsi eikä yhteisiä kokemuksia hänen kanssaan.

Ehkä olet kuullut jonkun sanovan, että jotkut nuorena parisuhteeseen sitoutuneet saattavat myöhemmin haikailla vapaata nuoruutta, joka jäi elämättä. Jotkut lähetevät katselemaan, olisiko ruoho aidan takana vihreämpää, mutta näin ei tarvitse olla teidän kohdallanne. Olennaista on, että olette tyytyväisiä yhdessä ja teette parisuhteestanne niin hyvän kuin teille on mahdollista.

Toivon, että vuosikymmenienkin perästä voisitte sanoa edelleen toisillenne: "Sinä olet parasta, mitä minulle on tapahtunut!"

Saara, perheneuvoja