KYSYMYS: Minulla on ensimmäinen vakava parisuhde, tai no, oli kunnes erosimme masennukseni takia.
Aloimme uudestaan säätämään ja olen tähän mennessä luottanut mieheen 120% mutta en pysty puhumaan häiritsevistä asioista ja nyt epäilen, että hän olisi varastanut minulta. Tai olen itseasiassa varma, koska en ole nähnyt muita hetkeen, joten muita keitä epäillä ei ole, ja olen varma että lompakossani oli se summa pari viikkoa sitten. Hänen ystävänsä on sitä mieltä että hän ei ikinä varastaisi ja hän on ollut isona tukena minulle joten "on törkeää epäillä häntä" mutta olen satavarma minne rahan laitoin ja sitä ei enää ollut.
Miten pystyn luottamaan häneen nyt? Miten pystyn puhumaan häiritsevistä asioista?
VASTAUS: Kiitos viestistäsi! Pohdit siinä luottamusta ja puhumista parisuhteessa. Ne ovat molemmat tärkeitä asioita. Ilman luottamusta toiseen on suhteessa raskasta olla. Yhdessä puhuminen on välttämätöntä, jotta voisi oppia tuntemaan toisiaan ja ymmärtämään toisiaan oikein. Ilman puhumista iso osa suhteesta jää vain aavistelujen ja arvailujen varaan.
Et kerro, miksi et pysty ottamaan häiritseviä asioita puheeksi. Pelkäätkö kumppaniasi jollakin tasolla? Vai pelkäätkö hänen suuttuvan ja hylkäävän sinut? Pohdi mielessäsi tai ystävän kanssa juttelemalla, mitkä syyt estävät sinua puhumasta kumppanillesi ja hänen kanssaan. Ne syyt antavat sinulle tärkeää tietoa suhteestanne ja siitä, kannattaako sitä jatkaa.
Kerroit, että tämä on sinun ensimmäinen vakava parisuhteesi. Kun harjoittelet parisuhteessa olemista, kannattaa samalla harjoitella myös itsestäsi ja tunteistasi puhumista ja kumppanin kuuntelemista. Parisuhteessa on tärkeää puhua omasta puolestaan: kertoa omista ajatuksistaan ja tunteistaan syyttämättä toista. On myös tärkeää kysyä ja kuunnella toisen ajatuksia ja tunteita ilman, että reagoi niihin hermostumalla. Kummallakin on tärkeää olla tilaa olla oma itsensä ja kertoa asioista omasta puolestaan.
Mietit myös luottamusta suhteessasi. Mitä kaikkea sinulle merkitsee, jos kumppanisi on saattanut varastaa sinulta? Luottamus on olennaisen tärkeä osa parisuhdetta. Jos luottamus puuttuu, puuttuu suhteelta pohja, jonka varaan se voi rakentua. On siis mielestäni todella tärkeää, että otat epäilysi puheeksi kumppanisi kanssa. Voisitko kysyä häneltä, tietääkö hän jotakin lompakostasi kadonneista rahoista? Jos asia selviää, voit ehkä taas luottaa kumppaniisi.
Mutta jos asia ei selkiydy, jos et oikein pysty luottamaan ja jos et pysty puhumaan kumppanillesi, mietin, miksi haluaisit jatkaa sellaisessa suhteessa. Mitä teet itsellesi, jos jatkat suhdetta, jossa koet itsesi epävarmaksi ja ehkä myös turvattomaksi?
Sinulla on oikeus voida hyvin ja luottaa kumppaniisi. Ajattelen, että pysyvää suhdetta kannattaa rakentaa vain luotettavan ihmisen kanssa – sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa olet turvassa ja johon voit luottaa. Tee siis itsesi kannalta oikein. Sitä, mikä on sinun itsesi kannalta oikein, voit tavoitella kysymällä itseltäsi: ”Mitä minä tunnen? Mitä minä tarvitsen?” Kun otat oman kokemuksesi todesta, vähitellen tiedät kyllä, miten sinun kannattaa toimia.
Toivon sinulle hyvää jatkoa ja onnellista joulun aikaa!
KYSYMYS: Olen 47-vuotias nainen, joka kolme ja puoli vuotta sitten rakastui, hullaantui ja hurmioitui ihmiseen, jonka luulin olevan unelmieni mies, mies joka puhuu ja pussaa. Hyvin pian kuitenkin osoittautui, ettei niin ole. Ei puhu ei pussaa. Erotiikka kuoli puoli vuotta suhteen alkamisen jälkeen. Sen mukana tulivat raastavat riidat. Raastavat siksi, että hän ei tosiaan puhu. Loukkaa, kettuilee ja kohtelee alentuvasti ja kun asiat pitäisi puhua auki ja riita sopia, on vastaus, ettei hän jaksa. Salailee asioita, valehteleekin ja jättää yksin nuolemaan haavat. Syyttää minua, jolla saanut paitsi itsetuntoni katoamaan, myös seksuaalisuuteni, itsekunnioituksen ja sen luottamuksen toiseen. Silti väitän edelleen, että rakastan häntä. SIlloin kun elämme kuin kämppikset, kaikki on hyvin, seksiä lukuunottamatta. En uskalla ottaa askelta ja lähteä ja jättää. Tein sen hänen takiaan jo kerran, tosin kuolleesta suhteesta, mutta silti. Liian rankkaa myöntää tehneensä elämänsä virheen.
Seksiä on vain hänen tahdostaan. Minun halut ja tahdot kääntää minua vastaan. Se, että olen hukassa, kääntää senkin minua vastaan. Kaikki riidat mielestään ovat minun syytä. Varmasti osa niin onkin, mutta silloinkin, kun hän ne aloittaa. En voi luottaa hänen uskollisuuteensa, en siihen, että on tukena eikä jätä yksin, enkä siihen, että tunteensa ovat aitoja. Motiiviaan en tiedä, mutta epäilen, että olen pakollinen paha, nojatuoli, olohuoneen matto, jota voi kohdella miten huvittaa. Jos se on rakkautta, jommalla kummalla meistä on jokseenkin vinksahtanut käsitys siitä. Mitään hyvää, kivaa ja kaunista hän ei minusta sano, mutta löytää pitkän listan vikoja. Myönnän, että olen minkäkin lopettanut kehumisen. Olen lopettanut viettelyn. Olen lopettanut paljon. Niin paljon olen yrittänyt. Yrittänyt ymmärtää, yrittänyt luottaa ja uskoa, yrittänyt olla minä, yrittänyt olla se, mitä hän haluaa....epäonnistuen täysin. Kysymyksiä on paljon, aivan liian vähän vastauksia.
Toki hänestä löytyy puolia, joita hänessä rakastan...kai. Hän on hauska, huumorintajuinen, loistava isä lapsilleen, sympaattinenkin. Mutta ne ei taida kauksi kantaa. Sillä joka riidan jälkeen ajattelen hänestä toisin, Joka riita tappaa minussa jotain. Varmasti myös hänessä, mutta sitäkään en näe enkä tunne. Mutta nyt kun tätä kirjoitin, tajusin, että enhän vaan ole hassastanut narsistiin? Vai minäkö olen se narsisti, kun vaadin ja pyydän avointa, rehellistä ja rakastavaa suhdetta, jossa molemmat voivat luottaa toisen rakkauteen, läsnäoloon, rehellisyyteen....? Rakkaus on sokea. Olenko minäkin?
Yksin yhdessä?
VASTAUS: Kirjeesi oli rankkaa luettavaa. Hyvä, että itsekin tätä kirjoittaessasi havahduit samaan. Olet yrittänyt paljon ja monenlaista saadaksesi toisen rakastamaan itseäsi, kelvataksesi hänelle. Silti mikään ei ole auttanut.
Miesystäväsi on saanut itsetuntosi, seksuaalisuutesi ja luottamuksesi ihmisiin katoamaan. Hän valehtelee, salailee, syyttelee ja kohtelee sinua alentuvasti. Silti sanot rakastavasi häntä. Herää!
Kerrot, että erosit edellisestä suhteestasi tämän miehen takia. Kuvailet, että se suhde oli jo kuollut. Tunnetko kenties edelleen syyllisyyttä siitä erosta? Olit silloin hullaantunut ja hurmioitunut ja tunnekuohujen vallassa teit virhearvion. Voisitko antaa sen itsellesi anteeksi? Jokainen meistä tekee virheitä. Väärä ylpeys, joka estää tekemästä korjausliikettä, voi joskus olla vielä suurempi virhe.
Nimimerkistäsi tulee mieleen monen muunkin kokemus, että tekee kipeää, kun tuntee olevansa yksin vaikka on yhdessä. Sinä tiedät, millaista on elää elämää niin, ettei voi luottaa toisen uskollisuuteen eikä siihen, että hän on tukena silloin kun sitä tarvitset.
Mieti elämääsi tästä viisi vuotta eteenpäin. Millaista toivoisit elämäsi olevan silloin?
Muista, että elämässä on monia asioita, joihin voimme itse vaikuttaa. Elämä voi tuoda eteen sairauksia ja muita vastoinkäymisiä, mutta voimme itse valita millaisessa seurassa ne kohtaamme. Joskus on parempi ja helpompi olla yksin kuin huonossa seurassa.
Ensimmäinen askel kohti toisenlaista elämää oli ehkä jo se, että kirjoitit Suhdeklinikkaan. Kiitos siitä! Tästä kirjeenvaihdostamme voi joku muukin saada voimaa arvioida elämäänsä uudelleen.
Toivon sinulle rohkeutta, viisautta ja rakkautta itseäsi kohtaan.
KYSYMYS: Meillä eletään kuin kaverina/kämppisenä. Kaikki läheisyys hävinnyt,sanoja ei ole muuta kuin pakolliset miytä puhummme.Kaikki alkoi siitä kun tyttäreni sairastui syöpään 2015 syksyllä ja nukkui pois 26.5.2016. En tiedä kuinka kauan toinen jaksaa katsoa minua.pelottaa milloin sanoo et nyt riittää. Ei oikein pysty puhumaan ei usakalla suuttuu määrätyistaä asioista jos alan puhua. Luottamus pula lisäksi.Koska sain kiinni netissä seksisivujen käytöstä ja jutteluista muiden naisten kanssa .Sivu oli naisilta jotka antavat piristystä elämään seksin muodossa. Meillä oli kauhee riita ei tunnustanut heti mutta kuitenkin sitten tunnusti asian. Nyt luotto sitten aika huono ja en tiedä käykö sivuilla vielä koska nyt tajuaa poistaa ne sivut jos käy. Mun itsetunto aika alhaalla inhoan itseäni. En tiedä mitä tehdä .? Meidän olis kuitenkin jutttelemassa käydä jossakin yhdessä.auttasko se tilnateeseen. Tunteetkin kuolee tälläisessä tilanteessa tullut jo pientä sellaista inhoa joissakin kohdin.MInua pelottaa tilanne.
Pysähdyksissä, 57 vuotta
VASTAUS: Kiitos koskettavasta viestistäsi. Sen lukeminen tuntui sydämessäni asti. Näin mielessäni kaksi kuin eksyksissä olevaa, yksinäistä ihmistä.
Teitä yhdistää vahva side. Olette eläneet pitkään yhdessä pariskuntana ja perheenä. Te kaksi olette kuitenkin sen lisäksi jakaneet yhdessä jotain aivan erityistä. Tieto tyttärenne vakavasta sairastumisesta pysäytti siihenastisen elämänne. Sen jälkeiset kuukaudet täytti sairaus kaikkine vaiheineen, hoidot, lääkärit, sairaalat. Maailma kapeni ja rutiinit muuttuivat. Voin vain kuvitella millainen tunnemyllerrys sisällänne onkaan vallinnut. Ja sitten koitti toukokuun loppu ja kaikki taistelu yhteistä vihollistanne, syöpää, vastaan päättyi. Tuli aika palata taas ”normaaliin” elämänjärjestykseen, vaikka maailmanne oli pysähtynyt eikä mikään ollut enää niin kuin ennen.
Tämän kirjeenvaihtomme aikana on ensimmäinen surun vuosi vasta menossa. Edessä on ensimmäinen äitienpäivä ilman tytärtänne. Vuosi sitten hän oli vielä elossa, vaikkakin viimeisiä elämänsä päiviä. Suru on vielä vahvasti läsnä, ainakin hetkittäin. Olkaa siis armollisia toisillenne. Olette eläneet äärimmäisen rankkaa aikaa, sekä tyttären sairauden aikana että nyt hänen kuolemansa jälkeen.
On tavallista, että ihmiset surevat eri tavoilla. Kun yhteinen suru meinaa musertaa alleen, on joskus vaikeaa jakaa sitä yhdessä sen kaikkein läheisimmän kanssa. Kuulostaa siltä, että te olette molemmat käpertyneet yksin oman surunne kanssa ettekä ole osanneet sitä toistenne kanssa jakaa. Se on hyvin ymmärrettävää. On vaikeaa puhua, kun tuntuu, ettei ole sanoja ja pelkää, ettei toinen ymmärrä. Surun lisäksi teillä on todennäköisesti monenlaisia muitakin tunteita: syyllisyyttä, vihaa, epätoivoa, katkeruutta jne. Voi olla, että näiden raskaiden tunteiden kanssa pärjääminen on niin rankkaa, että kaikki energia tuntuu menevän omaan selviytymiseen. Silti, voi olla, että molemmat teistä toivoisitte, että toinen huomaisi kärsimyksenne ja tulisi lähelle ja lohduttaisi.
Kun toisen lähelle on, syystä tai toisesta, vaikeaa mennä, olette molemmat valinneet erilaiset tavat selvitä yksin. Mietin, onkohan miehesi käyminen netin seksisivuilla hänen tapansa selvitä. Luulen, että hän kaipaa läheisyyttä, kosketusta ja hellyyttä. Netin kautta saatava lohtu on kylmää ja etäistä, vain korvike oikean naisen lämmölle, mutta joskus se voi tuntua ainoalta vaihtoehdolta. Se, että tämä satutti sinua, kertoo minulle siitä, että miehesi ei ole sinulle yhdentekevä, vaan välität hänestä edelleen paljon. Toivottavasti miehesi ymmärtää tämän myös. Samaa kertoo myös se, että kirjoitit meille. Sinulla on vielä toivoa ja tahtoa saada asiat korjattua. Se on tärkeää. Hienoa, että otit ensimmäisen askeleen kohti muutosta ja kirjoitit Suhdeklinikkaan!
Luuletko, että voisit katsoa miestäsi niin, että näet hänessä ihmisen, joka on kulkenut läpi saman helvetin kuin sinäkin ja yhä vielä taistelee kohti tavallista, hyvää elämää, niin kuin sinäkin? Olette taistelutovereita, jotka sodan jo päätyttyä vielä horjuvat taistelukentällä jäljelle jääneitä palasia kokoillen. Vain te kaksi tiedätte, mitä kaikkea olette käyneet läpi. Vaikka molemmilla teillä on omat henkilökohtaiset kokemuksenne ja tunteenne, niin kukaan muu kuin oma puolisonne ei koskaan tule samalla tavalla ymmärtämään, mitä kaikkea olette kokeneet. Tämän vuoksi olisi surullista, jos tyttärenne kuoleman lisäksi menettäisitte vielä toisennekin.
Menkää ehdottomasti juttelemaan ulkopuolisen kanssa! Tie toisen luo, kun omakin sydänkin on vielä niin haavoilla, voi olla vaikeaa löytää ilman apua. Kirkon perheneuvonnasta saa maksutonta ja asiantuntevaa apua. Toki voitte myös käyttää yksityisiä pariterapeutteja. Voisitkohan näyttää tätä vastaustani miehellesi? Sillä tavalla voisitte alkaa pienin askelin etsiä tietä toistenne luokse.
Toivon teille sydämestäni kaikkea hyvää, uskoa, toivoa ja rakkautta,
lämpimin ajatuksin Paula, perheneuvoja
KYSYMYS: Miten luottamuspulasta toivutaan? Olen 29 vuotias nainen ja ollut mieheni kanssa 9 vuotta. Vuosien saatossa kykyni luottaa häneen on hävinnyt kokonaan. Hänellä on tapana tehdä kaikki päinvastoin kun pyydän. Kerron hänelle hyvinkin henkilökohtaisia asioita pyyntöjen taustalta ja toivon aina että nämä asiat lähentäisivät meitä. Olen ollut kiusattu peruskoulussa ja kiusaaminen on ilmennyt erityisesti ulkopuolelle jättämisenä ja hyljeksimisenä. Tällöin opin ulkopuolisuuden tunteeseen koulussa, mutta kotona onneksi noin täydellistä hyväksyntää omana itsenäni. Kuitenkin toistuvasti mieheni jättää minut ulkopuolelle suhteestamme tai ihan kirjaimellisesti muittenkin seurasta. Petyn suunnattomasti enkä luota että mieheni haluaa minulle hyvää elämää ja uskon ettei hän hyväksy minua tällaisena kuin olen. Tuntuu että minun pitäisi olla täysin erillinen. Luottamuspulaa aiheuttaa myös se että hän valehtelee minulle käytännössä kaikesta, koska on päättänyt joskus että valehteleminen minulle suututtaa minua vähemmän. Lisäksi on ollut myös uskottomuutta hänen puoleltaan, jonka myös koin osaltani suuresti. Riittämättömyyden tunnetta on paljon. Voinko luottaa tähän mieheen että hän haluaa minulle hyvää?
VASTAUS: Kirjoitit luottamuspulasta, jota koe suhteessa mieheesi. Mietit haluaako hän sinulle hyvää.
Kun luin kirjeesi, jäin miettimään saatko kumppaniltasi lainkaan arvonantoa, kunnioitusta ja rakkautta. Kerrot että koet toistuvasti ulkopuolisuutta suhteessanne. Sinun on vaikea luottaa mieheesi ja siihen, että hän hyväksyy sinut sellaisena kuin olet. Kerroit myös, että hän on ollut sinulle uskoton. Kerroit vielä että olet yrittänyt toimia niin, että lähentyisitte toinen toisianne. Kaiken kaikkiaan kirjeesi perusteella kuulostaa ettei suhteessanne ole sellaista vastavuoroisuutta ja tasa-arvoisuutta, joka saisi sinut voimaan siinä hyvin. Sain vaikutelman että sinä olet ainoa joka panostaa suhteeseen ja koettaa ”puhaltaa siihen henkeä”. Mahtaako asia olla näin? Mitä kumppanisi tekee suhteenne eteen? Onko teille mahdollista keskustella asiasta?
Voisiko olla hyvä miettiä, mitä hyvää suhteessanne on? Mikä saa sinut pysymään yhdessä kumppanisi kanssa? Osoittaako hän millään tavalla välittävänsä sinusta, kunnioittavansa ja rakastavansa sinua? Ainakaan kirjeessäsi et kerro mistään sellaisesta. – Mietin sitäkin, että joskus ilmaisemme välittämisemme eri tavoin ilman että hoksaamme sitä: toiselle kotitöiden tekeminen on tapa osoittaa, että välittää toisesta, toinen taas kaipaa enemmän sanallista viestintää. Voiko teidän suhteessanne olla tämäntapaista vuorovaikutuksen erilaisuutta?
Kerroit myös uskottomuudesta: kertomasi perusteella ymmärsin että sekin satuttaa sinua suuresti, enkä yhtään ihmettele! Parisuhde on ihmissuhde, jossa meidän pitäisi voida kokea olevamme turvassa ja rakastettuja omana itsenämme. Jos toinen rikkoo luottamuksen pettämällä toista, satuttaa se kipeästi ja traumatisoi petetyn osapuolen. Miten olette käsitelleet asiaa? Millä tavalla kumppanisi on alkanut rakentaa rikkomaansa luottamusta? Katuuko hän tekoaan? Onko hän pyytänyt anteeksi? Uskottomuus on parisuhteessa suuri kriisi ja ammattiapu on useimmiten tarpeen.
Jos haluatte jatkaa yhdessä niin, että kumpikin voi suhteessanne hyvin, on molempien sitouduttava siihen. Parisuhde ei voi rakentua sen varaan, että vain toinen rakentaa sitä. On tärkeää pysähtyä keskustelemaan asiasta kumppanin kanssa. Ilman vuorovaikutusta ei synny ymmärrystä. Ilman ymmärrystä ei synny yhteyttä. Toisen käytöksen, tekojen ja puheiden ymmärtäminen on parisuhteessa erityisen tärkeää.
Mietin, kannattaisiko teidän hakeutua ulkopuolisen avun piiriin? Kun omaa parisuhdetta tutkailee kolmannen näkökulmasta, voi kumpikin osapuoli havahtua uudenlaiseen vuorovaikutukseen. Voi syntyä jotain uutta. Toisaalta voi pitää mielessä senkin vaihtoehdon, että huonoon suhteeseen ei tarvitse jäädä. Voit miettiä esimerkiksi mitä sinä haluat elämältä? Mitä haluat parisuhteestasi? Onko se taakka vai voimavara? Mitä menettäisit ja mitä saisit tilalle jos lähtisit suhteesta? Näitä kysymyksiä voit miettiä itseksesi, mutta on hyvä muistaa että esimerkiksi perheneuvontaan voi hakeutua yksinkin. Joskus jo toisenkin osapuolen tekemät löydöt voivat tönäistä parisuhteen dynamiikan aivan uudelle uralle.
KYSYMYS: Suhteemme on isossa kriisissä. Olemme olleet yhdessä 5 vuotta ja nyt tuntuu, että työvälineet suhteen pelastamiseksi ovat hukassa. Luottamus on täysin mennyt. Puolisoni rankkojen lapsuuden kokemuksien vuoksi hän on oppinut valehtelemaan välttääkseen konfliktit (kuten erimielisyydet, ikävät asiat). Elämä on ollut hankalaa ja puoliso jää melkein joka päivä kiinni jostain valheesta. Hän sanoo aina, ettei minulle voi puhua. Se tuntuu oudolta, koska ei minulla ystävyyssuhteissa ole ikinä ollut ongelmaa luottamuksen ja avoimuuden suhteen. Aika usein minulla menee myös hermot, kun valheet paljastuvat aina uudelleen ja uudelleen.
Luottamuspulaa hankaloittaa myös pari vuotta sitten tapahtunut uskottomuus. Puolisollani oli suhde toiseen naiseen. Päätimme yhdessä jatkaa kuitenkin ja haluan antaa anteeksi. En kuitenkaan kestä puolisoni tapaa hankkia muita naispuoleisia ystäviä itselleen, joiden kanssa hän keskustelee hyvinkin henkilökohtaisista asioista ja useamman kerran nämä naiset ovat tunnustaneet ihastumista puolisolleni. Puolisoni puolustelee näitä ystävyyssuhteita yksinäisyydellä ja syyttää minua hallitsemisesta. Mietinkin, että hallitsenko häntä? Nämä ystävyydet eivät minua muuten haittaisi, mutta ne muuttuvat aina hyvin nopeasti intensiivisiksi suhteiksi, mikä tuntuu pahalta.
Tahtoa ja rakkautta meillä löytyy ja molemmat haluamme ehdottomasti jatkaa suhdetta. Miten voimme palauttaa luottamuksen takaisin välillemme?
Epätoivoiset rakastuneet
VASTAUS: Asiaasi voisi lähestyä kolmesta näkökulmasta: sinun, puolisosi ja suhteenne kautta. Sinä olet pettynyt ja menettänyt luottamustasi puolisosi pienten valheiden ja aiemman uskottomuustapauksen vuoksi. Puolisosi puolestaan kokee sinut hallitsevaksi, ilmeisesti siksi, että et ymmärrä hänen läheisiä ystävyyssuhteitaan muiden naisten kanssa.
Sanot, että et käyttäydy muissa ihmissuhteissasi mitenkään hallitsevasti ja määräilevästi. Näin varmasti onkin. Sellaiselta tuntuva toiminta parisuhteessasi noussee siis epävarmuudestasi ja pelostasi. On yleistä, että parisuhteessa, yhdessä sen kaikkein läheisimmän ihmisen kanssa, itse kukin löytää sisimmästään sellaisia pimeitä kohtia ja toimintatapoja, joita ei ole tiennyt olevan olemassakaan. Koet puolisosi intensiiviset ystävyyssuhteet uhaksi teidän suhteellenne, koska puolisosi uppoutuu ystävyyksissään nopeasti syvälle ja hyvin läheiselle tasolle ja tuollainen ystävyys on kerran lipunut uskottomuudeksi. On ymmärrettävää, että näissä turvattomuuden tunteissasi saatat kysellä puolisosi tekemisistä, ystävistä ja suhteenne rajoista tavalla, joka hänen korvissaan vaikuttaa kontrolloivalta. Mitä enemmän kysyt, vaikka rauhallisestikin, sitä enemmän puolisosi kokee itsensä ahdistetuksi. Alat tuntea itsesi avuttomaksi ja uhatuksi. Kaikki kysyminen ja puheeksi ottaminen, joka itseäsi rauhoittaisi, tuntuu toisen mielestä määräilevältä.
Puolisosi puolestaan saattaa ahdistua siitä, että häneen ei luoteta. Luottamuksen puute taas lisää pieniä valheita. On helpompi vaikkapa sanoa, että ei ole ollenkaan tavannut tiettyjä naispuolisia ystäviä, kuin myöntää tavanneensa ja vastata sen jälkeen epäileviin ja yksityiskohtaisiin kysymyksiisi ja ottaa vastaan huolesi, pelkosi, vihasi, epätoivosi ja kaikki sinussa myllertävät tunteet. Näin ollen hänen saattaa olla helpompi vaieta ja valehdella. Valheesta kiinni jääminen kuitenkin lisää entisestään epäluottamustasi ja kontrollointiasi, mikä taas saa puolison tuntemaan olonsa yhä ahtaammaksi ja valehtelemaan lisää. Kun tällainen kehä pyörii, jokainen teko kiertää tunnelmaa yhä tiukemmalle, vaikka kumpikaan ei sitä tahtoisi.
Ensimmäinen askel olisi tunnistaa, millainen kehä välillänne on pyörimässä. Kehän tunnistaminen vähentää molempien osapuolten syyllisyydentunteita, koska sitä kautta on helpompi nähdä, että tilanteen ajautuminen umpisolmuun ei ole johtunut kummankaan pahasta tahdosta.
Voisitteko ensimmäiseksi istua alas ja kertoa toisillenne, miksi haluatte olla tässä parisuhteessa? Mikä toisessa on sellaista, jonka vuoksi haluat olla hänen kanssaan? Muistelkaa suhteen alkuaikojen hyviä kokemuksia. Mitä siitä ihanasta voisitte virittää uudelleen? Mitä uutta hyvää voisitte lähteä etsimään? Millaisia tavoitteita ja unelmia teillä on yhdessä? Tämän perustan rakentamisen jälkeen voisitte tutkia tätä ystäväkysymystä tarkemmin. Millaisia rajoja te asetatte ystävyyssuhteille liitossanne? Minkä verran puolisosi voi rajata ystäviensä kanssa viettämäänsä aikaa tai heidän kanssaan jakamiaan asioita? Muuttuuko ystävien merkitys hänen elämässään parisuhteen lähentyessä ja syventyessä? Entä muuttuuko sinun suhtautumisesi puolison ystävyyksiin, kun teidän keskinäinen suhteenne syvenee?
Toivon teille antoisaa tutkimusmatkaa itseenne, toisiinne ja suhteeseenne.
Miten saisin kasvatettua luottamustani mieheeni? Hän ei varsinaisesti ole tehnyt mitään. Hän on luonteeltaan ja on ollutkin kova flirttailemaan ja nauttii naisten huomiosta. Olen yrittänyt selittää tietyt asiat mitkä ylittävät rajani, mitä hyväksyn ja mitä en hyväksy. Saan siitä mustasukkaisuuden leiman ja syytökset päälle.
Viimeisin tempaus oli, että kamerassani oli baari-illan jälkeen eri naisten kuvia ja jatkanut keskustelua uuden tuttavan kanssa Facebookissa, lisäämättä henkilöä ystäväkseen. Tämä kaikki oli kuulemma vilpitöntä. Asiasta ei tietenkään mainittu minulle mitään. Huomaan kuvat ja huomaan piippailevan puhelimen. Reagoin tähän tietenkin tunteellisesti, sillä tunsin oloni todella arvostamattomaksi. Onko edes parisuhde, jossa ei voida keskustella perusasioista, luottamuksen arvoinen?
Nainen, 27
Hei!
Kiitos viestistäsi.
Kuulosti hyvältä, että olet selkeästi ilmaissut omat sietämisen rajasi, mitä hyväksyt ja mitä et. Oletko ilmaissut myös niitä tunteita, joita miehesi käyttäytyminen sinussa herättää? Luulenpa, että suurin osa naisista ei tuollaisesta käyttäytymisestä pitäisi vaan pahoittaisi siitä kovasti mielensä. Joku viisas on sanonut, että välittäminen tarkoittaa toisen toiveiden huomioon ottamista.
Mietin, milloin tämä on mahtanut alkaa. Vai onko niin, että tämäntyyppistä on jatkunut koko suhteenne ajan? Sinun itsesi olisi varmaan syytä pysähtyä miettimään, miten voit suhteessanne. Millaisen toivoisit suhteenne olevan? Mitä haluat ja tarvitset? Kuinka tärkeää luottamus sinulle on ja mitä kaikkea se pitää sisällään? Mitähän miehesi vastaisi näihin kysymyksiin?
Millainenhan tilanne olisi, jos roolit olisivat toisinpäin, jos sinä kuvaisit vieraita miehiä ja olisit yhteyksissä heidän kanssaan? Olisiko se miehellesi ok? Oletteko sopineet keskenänne uskollisuuden rajoista teidän suhteessanne? Nyt kuulostaa siltä, että ne rajat ovat teillä molemmilla eri kohdissa.
Et kertonut, miten teillä muuten menee. Onko suhteessanne enemmän turvallisuutta vai turvattomuutta? Mitkä asiat ovat hyvin? Mitkä asiat yhdistävät teitä? Kumpaa on enemmän tyytyväisyyttä vai tyytymättömyyttä? Tunnetko itsesi rakastetuksi hänen kanssaan? Onko sinulla hyvä olla tässä suhteessa? Entä miehesi, onko hänellä hyvä olla? Haluaako hän olla kanssasi vai onko suuntautumassa muualle? Mikä mahtaa olla sitoutuneisuuden aste?
Viestisi viimeinen lause antaa jo itsessään vastausta ensimmäisessä lauseessa esittämääsi kysymykseen. Luottamus on parisuhteen ehdottomia peruspilareita. Kerro miehellesi vielä kerran selkeästi ja rauhallisesti, mitä suhteeltanne toivot ja kuuntele myöskin hänen ajatuksiaan. Toivon, että pääsette yhdessä miettimään suhteenne tilaa ja tulevaisuutta.
Toivon sinulle parisuhdetta, jossa sinua arvostetaan, kunnioitetaan ja kohdellaan hyvin.
Ongelmana luottamuspula. Olen 29-vuotias nainen, hän on 26-vuotias mies, olemme olleet yhdessä vuoden verran (vaikka olemme tunteneet toisemme 5 vuotta harrastuksien kautta). Omia taustoja sen verran (mitkä luulen vaikuttavan luottamuspulaan), että olen ollut aikaisemmin parissa vakavassa suhteessa. Ensimmäinen oli neljä vuotta kestävä suhde, ja asuttiin yhdessä. Silloinen olotila/fiilis oli se, etten ollut täysin valmis sitoutumaan (perustamaan perhettä), halusin elää nuoruuttani. Ja tämän seurauksena petin häntä suhteen alussa, josta en todellakaan ole ylpeä.
Virheeni oli hankalaa antaa itselleni anteeksi. Tämä alkoi rassaamaan minua täysin, muutuinkin hieman ihmisenä. Todennäköisesti hän oli enemmän suhteessa kiinni (vaikka nyt ei hänelläkään ollut ajatus perheenperustamisessa), itse olin etsintävaiheessa. Hänen toimesta erosimme. En silloin nähnyt syytä erolle, ja se oli tiukka paikka minulle. Sen jälkeen olin kaksi vuotta toisen miehen kanssa, mutta se päätyi hänen henkilökohtaisten ongelmien (mielenterveys) takia eroon. Suhteen ajan olin ns. huoltaja/hoitaja hänelle, asuttiin melkein vuosi yhdessä. Tämän jälkeen olin neljä vuotta sinkkuna, kunnes tutustuin nykyiseen.
Rakkaallani on taas ollut erilainen historia. Hänellä ei ole takana pidempiä/vakavampia suhteita. Valmistui koulusta puoli vuotta sitten, ja on nyt työelämässä. Hän puhuu paljon, että haluaisi jotain muutosta elämään (etenkin työn saralta), ja puhuu vapauden kaipuusta. Etsii sitä omaa paikkaansa tässä yhteiskunnassa. Mitä haluaa tehdä isona, minkälaisen elämän haluaa ja minkälainen itse on ihmisenä. Itsellä nousee heti muistot mieleen omasta ”etsintäajastani”.
Tulee mieleen ensimmäinen vakava suhteeni, sekä sinkkuvuoden villitykset. Hän on kuitenkin puhunut, että haluaa olla minun kanssa, rakastaa minua, minä olen se oikea ja haluaa vanheta minun kanssani.
Minä en täysin usko häntä. Epäilen kokoajan, että onko suhteellamme tulevaisuutta. Olisiko parempi olla vähän aikaa erossa, että hän löytää ns. paikkansa tässä maailmassa. Ja katsoa tilannetta myöhemmin. Olen puhunut hänelle tästä asiasta (ja muutenkin paljon puhuttu luottamuspulastani), ja hänellä ei ole ollenkaan sellainen tunne, että haluaisi olla vapaa/sinkku. Haluaa minut elämäänsä. Vapauden kaipuu kuulemma koskettaa muita asioita kuin parisuhdetta, tuntee suhteessamme vapautta olla oma itsensä.
Muutenkin suhteessamme pystymme keskustelemaan kaikesta, hyvistä ja huonoista. Itselle on hieman ollut opettelemista olla avoin suhteessa, ja puhua omasta olotilastaan. Mutta pikku hiljaa tämä on parantunut..
Luonteeltaan hän ei ole todellakaan sellainen ihminen, että voisin epäillä hänen pettävänsä minua. Jossain vaiheessa vaan tuli puhetta, että hän ei tykkää omista haluistaan katsellessaan muita naisia. Näkiessään kauniin naisen. Ei tavallaan hyväksy hänen hormonien hyörintää, ei ole sinut tämän asian kanssa. Itse kyllä suutahdin tästä asiasta, kun hän kertoi. Mutta itsehän teen samanlailla, huomaan komean miehen jos tulee kadulla vastaan. Mutta ei se tarkoita, että tekisin jotain.
Joten ongelmana on juuri menneisyyteni ja sen aikaiset tuntemukseni, tekoni/ajatukseni. Peilailen niin paljon niitä aikoja suhteeseemme, ja häneen. Miten voin luottaa häneen ja uskoa häntä, kun hän sanoo rakastavansa? Pelkään tulevaisuutta ja entä jos eroamme. Nainen, 29
Hei!
Kuvailet kysymyksessäsi nykyistä elämäntilannettasi, ja mietit mitä tästä ihmissuhteesta oikein voisi kehkeytyä. Et kerro, että asutteko yhdessä – oli miten oli, minulle tulee kirjettäsi lukiessa mieleen enemmänkin seurustelusuhde kuin parisuhde. Ja vielä tarkemmin, seurustelusuhde, jolla on kaikki edellytykset kehittyä parisuhteeksi, jos se vaan saa tilaisuuden.
Tunnet epävarmuutta itsestäsi ja kumppanistasi, mietit omia virheitäsi ja kumppanisi hyviä ja huonoja puolia. Puhutte siitä, mitä kumpikin etsii elämältään ja ihmissuhteiltaan, jaatte tunteitanne ja tarpeitanne, keskustelette kaikesta, hyvistä ja huonoista asioista – ei ollenkaan hullumpi alku pitkäkestoiselle ihmissuhteelle! Luettuani kirjoituksesi huokaisin, että kunpa useampikin pari etenisi alkuvaiheessa samalla tavalla, ilman pakonomaista kiirettä, ja omaa sisintään rauhassa peilaten ja tutkien – terveellistä epävarmuutta tuntien.
Sanot, että ongelmasi on luottamuspula, sekä menneisyytesi, jota peilaat niin paljon nykyisyyteen. Minä kysyn, että voiko jälkimmäinen olla myös vahvuutesi? Terapeutti Tommy Hellsteniä lainaten ”ihminen joka ei tiedosta menneisyyttään elää siinä – hän on menneisyytensä vanki”. Voisiko juuri se, että tiedostat aiemmat suhteesi ja niiden virheet auttaa sinua siinä, että otat itse niistä vastuun, etkä kaada niitä kumppanisi kannettaviksi?!
Se, että sinä olet ”etsintävaiheessa” toiminut kuten toimit, ei ennusta yhtään mitään siitä, miten kumppanisi nyt toimii – ei ole mitään yleispätevää kaavaa. Itse asiassa luen hänen viestittävän aika voimakkaasti sitoutumistaan sinuun, ja se hänen ajatuksensa vapauden kaipuusta, jota voi tavoitella ja joka voi toteutua myös parisuhteessa ollessa, on suorastaan jalokivi, jota toivoisin teidän yhdessä hiovan!
Hänen kysymyksensä - mikä on hänen paikkansa yhteiskunnassa, mitä hän haluaa tehdä isona, minkälaisen elämän hän haluaa ja minkälainen hän itse on ihmisenä – ovat sellaisia, että en pidä erossa olemista hyvänä ratkaisuna vastauksien etsimiseen, vaan suhteessa olemista. Liike poispäin on aina liikettä poispäin, ja jos hän kerran sanoo, että hän haluaa olla kanssasi, rakastaa sinua, että olet se oikea ja hän haluaa vanheta sinun kanssaan, niin miksi hän haluaisi poispäin sinusta? Ehkä sinun pitääkin kysyä itseltäsi, että mitä sinä haluat, rakastatko sinä häntä, onko hän sinulle se oikea, minkälainen ihminen sinä olet – onko sinun paikkasi tässä yhteiskunnassa hänen rinnallaan?! Jos otat etäisyyttä, niin tee se itsesi takia, älä hänen.
Mitä sitten tulee siihen luottamuspulaan, niin oikeastaan se liittyy tuohon edelliseen, eli kyky luottaa itseensä suhteessa luo edellytyksiä kokea luottamusta toiseen. Voisiko se kaikki hyvä, mitä suhteenne vuorovaikutuksessa lukemani perusteella ilmenee, olla jotain sellaista, jonka varassa uskaltaisit luottaa itseesi tässä suhteessa, sitoutua yhteiseen tulevaisuuteen? Kerrot, että pystytte keskustelemaan kaikesta, hyvästä ja pahasta, ja olet itsekin oppinut olemaan avoimempi ja puhumaan omasta sisimmästäsi hänen kanssaan. Uskotko, jos kerron sinulle, että olet itse asiassa onnekas, sinulla on jo nyt tässä suhteessa jotain sellaista, jota monilla ei ole pitkänkään parisuhteen jälkeen! Ihmissuhde ja toiseen ihmiseen kiintyminen on aina riski, eikä mitään takuita ole olemassa. Sellaista tunnetta en jäisi odottamaan, että ”nyt tuntuu siltä, että voin luottaa häneen”, sillä luottamus on tunteen lisäksi myös aina valinta. Järki ja tunteet ovat molemmat tärkeitä, sekä-että mieluummin kuin joko-tai ohjaamassa valintojasi.
Vanhan viisauden mukaan silloin kun olo on epävarma, pitää ottaa varovaisia askeleita. Olet nähdäkseni tekemässä juuri niin, ja toivon, että annat hitaasti kiiruhtamiselle sen arvon, joka sille kuuluu. Mikä voisi olla seuraava askeleesi? Onnea matkaan!
