Ongelmana luottamuspula. Olen 29-vuotias nainen, hän on 26-vuotias mies, olemme olleet yhdessä vuoden verran (vaikka olemme tunteneet toisemme 5 vuotta harrastuksien kautta). Omia taustoja sen verran (mitkä luulen vaikuttavan luottamuspulaan), että olen ollut aikaisemmin parissa vakavassa suhteessa. Ensimmäinen oli neljä vuotta kestävä suhde, ja asuttiin yhdessä. Silloinen olotila/fiilis oli se, etten ollut täysin valmis sitoutumaan (perustamaan perhettä), halusin elää nuoruuttani. Ja tämän seurauksena petin häntä suhteen alussa, josta en todellakaan ole ylpeä.
Virheeni oli hankalaa antaa itselleni anteeksi. Tämä alkoi rassaamaan minua täysin, muutuinkin hieman ihmisenä. Todennäköisesti hän oli enemmän suhteessa kiinni (vaikka nyt ei hänelläkään ollut ajatus perheenperustamisessa), itse olin etsintävaiheessa. Hänen toimesta erosimme. En silloin nähnyt syytä erolle, ja se oli tiukka paikka minulle. Sen jälkeen olin kaksi vuotta toisen miehen kanssa, mutta se päätyi hänen henkilökohtaisten ongelmien (mielenterveys) takia eroon. Suhteen ajan olin ns. huoltaja/hoitaja hänelle, asuttiin melkein vuosi yhdessä. Tämän jälkeen olin neljä vuotta sinkkuna, kunnes tutustuin nykyiseen.
Rakkaallani on taas ollut erilainen historia. Hänellä ei ole takana pidempiä/vakavampia suhteita. Valmistui koulusta puoli vuotta sitten, ja on nyt työelämässä. Hän puhuu paljon, että haluaisi jotain muutosta elämään (etenkin työn saralta), ja puhuu vapauden kaipuusta. Etsii sitä omaa paikkaansa tässä yhteiskunnassa. Mitä haluaa tehdä isona, minkälaisen elämän haluaa ja minkälainen itse on ihmisenä. Itsellä nousee heti muistot mieleen omasta ”etsintäajastani”.
Tulee mieleen ensimmäinen vakava suhteeni, sekä sinkkuvuoden villitykset. Hän on kuitenkin puhunut, että haluaa olla minun kanssa, rakastaa minua, minä olen se oikea ja haluaa vanheta minun kanssani.
Minä en täysin usko häntä. Epäilen kokoajan, että onko suhteellamme tulevaisuutta. Olisiko parempi olla vähän aikaa erossa, että hän löytää ns. paikkansa tässä maailmassa. Ja katsoa tilannetta myöhemmin. Olen puhunut hänelle tästä asiasta (ja muutenkin paljon puhuttu luottamuspulastani), ja hänellä ei ole ollenkaan sellainen tunne, että haluaisi olla vapaa/sinkku. Haluaa minut elämäänsä. Vapauden kaipuu kuulemma koskettaa muita asioita kuin parisuhdetta, tuntee suhteessamme vapautta olla oma itsensä.
Muutenkin suhteessamme pystymme keskustelemaan kaikesta, hyvistä ja huonoista. Itselle on hieman ollut opettelemista olla avoin suhteessa, ja puhua omasta olotilastaan. Mutta pikku hiljaa tämä on parantunut..
Luonteeltaan hän ei ole todellakaan sellainen ihminen, että voisin epäillä hänen pettävänsä minua. Jossain vaiheessa vaan tuli puhetta, että hän ei tykkää omista haluistaan katsellessaan muita naisia. Näkiessään kauniin naisen. Ei tavallaan hyväksy hänen hormonien hyörintää, ei ole sinut tämän asian kanssa. Itse kyllä suutahdin tästä asiasta, kun hän kertoi. Mutta itsehän teen samanlailla, huomaan komean miehen jos tulee kadulla vastaan. Mutta ei se tarkoita, että tekisin jotain.
Joten ongelmana on juuri menneisyyteni ja sen aikaiset tuntemukseni, tekoni/ajatukseni. Peilailen niin paljon niitä aikoja suhteeseemme, ja häneen. Miten voin luottaa häneen ja uskoa häntä, kun hän sanoo rakastavansa? Pelkään tulevaisuutta ja entä jos eroamme.
Nainen, 29
Hei!
Kuvailet kysymyksessäsi nykyistä elämäntilannettasi, ja mietit mitä tästä ihmissuhteesta oikein voisi kehkeytyä. Et kerro, että asutteko yhdessä – oli miten oli, minulle tulee kirjettäsi lukiessa mieleen enemmänkin seurustelusuhde kuin parisuhde. Ja vielä tarkemmin, seurustelusuhde, jolla on kaikki edellytykset kehittyä parisuhteeksi, jos se vaan saa tilaisuuden.
Tunnet epävarmuutta itsestäsi ja kumppanistasi, mietit omia virheitäsi ja kumppanisi hyviä ja huonoja puolia. Puhutte siitä, mitä kumpikin etsii elämältään ja ihmissuhteiltaan, jaatte tunteitanne ja tarpeitanne, keskustelette kaikesta, hyvistä ja huonoista asioista – ei ollenkaan hullumpi alku pitkäkestoiselle ihmissuhteelle! Luettuani kirjoituksesi huokaisin, että kunpa useampikin pari etenisi alkuvaiheessa samalla tavalla, ilman pakonomaista kiirettä, ja omaa sisintään rauhassa peilaten ja tutkien – terveellistä epävarmuutta tuntien.
Sanot, että ongelmasi on luottamuspula, sekä menneisyytesi, jota peilaat niin paljon nykyisyyteen. Minä kysyn, että voiko jälkimmäinen olla myös vahvuutesi? Terapeutti Tommy Hellsteniä lainaten ”ihminen joka ei tiedosta menneisyyttään elää siinä – hän on menneisyytensä vanki”. Voisiko juuri se, että tiedostat aiemmat suhteesi ja niiden virheet auttaa sinua siinä, että otat itse niistä vastuun, etkä kaada niitä kumppanisi kannettaviksi?!
Se, että sinä olet ”etsintävaiheessa” toiminut kuten toimit, ei ennusta yhtään mitään siitä, miten kumppanisi nyt toimii – ei ole mitään yleispätevää kaavaa. Itse asiassa luen hänen viestittävän aika voimakkaasti sitoutumistaan sinuun, ja se hänen ajatuksensa vapauden kaipuusta, jota voi tavoitella ja joka voi toteutua myös parisuhteessa ollessa, on suorastaan jalokivi, jota toivoisin teidän yhdessä hiovan!
Hänen kysymyksensä - mikä on hänen paikkansa yhteiskunnassa, mitä hän haluaa tehdä isona, minkälaisen elämän hän haluaa ja minkälainen hän itse on ihmisenä – ovat sellaisia, että en pidä erossa olemista hyvänä ratkaisuna vastauksien etsimiseen, vaan suhteessa olemista. Liike poispäin on aina liikettä poispäin, ja jos hän kerran sanoo, että hän haluaa olla kanssasi, rakastaa sinua, että olet se oikea ja hän haluaa vanheta sinun kanssaan, niin miksi hän haluaisi poispäin sinusta? Ehkä sinun pitääkin kysyä itseltäsi, että mitä sinä haluat, rakastatko sinä häntä, onko hän sinulle se oikea, minkälainen ihminen sinä olet – onko sinun paikkasi tässä yhteiskunnassa hänen rinnallaan?! Jos otat etäisyyttä, niin tee se itsesi takia, älä hänen.
Mitä sitten tulee siihen luottamuspulaan, niin oikeastaan se liittyy tuohon edelliseen, eli kyky luottaa itseensä suhteessa luo edellytyksiä kokea luottamusta toiseen. Voisiko se kaikki hyvä, mitä suhteenne vuorovaikutuksessa lukemani perusteella ilmenee, olla jotain sellaista, jonka varassa uskaltaisit luottaa itseesi tässä suhteessa, sitoutua yhteiseen tulevaisuuteen? Kerrot, että pystytte keskustelemaan kaikesta, hyvästä ja pahasta, ja olet itsekin oppinut olemaan avoimempi ja puhumaan omasta sisimmästäsi hänen kanssaan. Uskotko, jos kerron sinulle, että olet itse asiassa onnekas, sinulla on jo nyt tässä suhteessa jotain sellaista, jota monilla ei ole pitkänkään parisuhteen jälkeen! Ihmissuhde ja toiseen ihmiseen kiintyminen on aina riski, eikä mitään takuita ole olemassa. Sellaista tunnetta en jäisi odottamaan, että ”nyt tuntuu siltä, että voin luottaa häneen”, sillä luottamus on tunteen lisäksi myös aina valinta. Järki ja tunteet ovat molemmat tärkeitä, sekä-että mieluummin kuin joko-tai ohjaamassa valintojasi.
Vanhan viisauden mukaan silloin kun olo on epävarma, pitää ottaa varovaisia askeleita. Olet nähdäkseni tekemässä juuri niin, ja toivon, että annat hitaasti kiiruhtamiselle sen arvon, joka sille kuuluu. Mikä voisi olla seuraava askeleesi? Onnea matkaan!
Perheneuvoja Jarno