KYSYMYS: Olemme olleet poikaystäväni kanssa yhdessä pian kaksi vuotta. Tämän vuoden aikana pinnani on ollut lähestulkoon kokoajan kireällä ja stressaan, kun poikaystäväni pari kertaa kuukaudessa (max.2kertaa) käy poikien kanssa viihteellä ja hölmöilee viinapäissään ja vikittelee muita naisia. Nyt hän oli kuulemma aivan vahingossa suudellut jotakin naista ja tämä nainen vielä muutamankin päivän jälkeen laittoi viestiä. Poikaystäväni sanoi tajuavansa tehneensä väärin eikä voi mitään että kun kuppi menee täysin nurin niin homma karkaa lapasesta. Itse en voi tätä hyväksyä mutta en myöskään halua että kännihölmöilyiden takia erottaisiin. Olen kauan yrittänyt miettiä ratkaisua ja onko minussa jotain vikaa kun humalapäissään kaikki vieraat naiset ovat sata kertaa parempia..
Yrittäjäaurinkoinen 21v
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi! Tilanteesi kuulostaa kurjalta sinun kannaltasi. Sen lisäksi, että poikaystäväsi toistuvat teot loukkaavat sinua, Ilmeisesti joudut olemaan varuillaan sen suhteen, koska hän lähtee poikien kanssa ulos ja mitä sitten tapahtuu. Poikaystäväsi taitaa olla aikamoinen tarinankertoja. Aivan vahingossa suuteleminen ja yhteystietojen antaminen ovat melkoisia suorituksia. Kuulostat kuitenkin siltä, ettet usko selityksiä, ja hyvä niin!
Poikaystäväsi sanoo, että ei voi itselleen mitään kun ”kuppi menee täysin nurin niin homma karkaa lapasesta.” Tarkoittaakohan poikaystäväsi sitä, että humalassa voi tehdä mitä vaan eikä tekemisistä ole vastuussa. Selvää on se, että poikaystäväsi käytös ei ole sinua ja teidän suhdettanne kunnioittavaa. Mietit onko sinussa jotain vikaa, kun muut naiset kiinnostavat humalassa. Naisten vikittely on poikaystäväsi teko, josta sinun ei pidä syyllistyä! Kirjoituksestasi ei ilmene millainen suhteenne muuten on. Mietin onko poikaystäväsi oikeasti sitoutunut suhteeseenne vai haluaisiko hän vielä olla vapaa? Alkoholi poistaa usein estoja ja kovassa humalatilassa ihminen monesti toimii vain viettiensä pohjalta. Jotkut ihmiset ovat kuin eri persoonia humalassa. Mitä nämä ajatukset herättävät sinussa suhteessa poikaystävääsi? Millainen hän on humalassa, kun sinä olet paikalla?
Et halua erota kännihölmöilyjen vuoksi ja kerrot miettineesi ratkaisua pitkään. Miksi ajattelet, että jatkuvat kännihölmöilyt eivät ole riittävä eron syy? Kerrot olleesi kireänä jo vuoden verran eli puolet suhteenne kestosta. Mitähän jatkossa on luvassa, jos suhteestanne tulee kymmenvuotinen? Mitä ratkaisuja poikaystäväsi on ehdottanut tilanteeseen? Onko hän törttöilyn estääkseen esimerkiksi valmis käymään viihteellä vain sinun kanssasi, juomaan vähemmän tai lopettamaan juomisen? On hyvä, että hän tajuaa tehneensä väärin, mutta onko hän oikeasti pahoillaan? Jos on, niin miksi hän jatkaa toimintaansa? Osaako hän asettua sinun asemaasi eli ymmärtääkö hän kuinka paljon hänen hölmöilynsä vaikuttavat sinuun? Mitenköhän hän suhtautuisi siihen, että sinä suutelet kännissä muita? Siinä oli paljon kysymyksiä, joita on hyvä miettiä, jos et ole niin jo tehnyt.
KYSYMYS: Me olemme pian seurustelleet 7vuotta, josta 1v naimisissa.
Olen pettänyt miestäni muutaman kerran ja mies minua kerran. Kumpikin tietää näistä.
Ongelma on se kun minä lähden juhlimaan niin haen huomiota muilta miehiltä, vaikka en haluaisi. Toinen ongelma on se että kun juomme alkoholia yhdessä, mies alkaa käyttäyttmään minua kohtaan agressiivisesti. Kerran jopa lyönyt.
Arki sujuu hyvin, on hellyyttä seksiä yms.
Minä olen itse pienenä joutunut hyväksikäytön uhriksi, voiko se olla minun ongelmani huomion hakemisessa muualta?
Avun tarpeessa, 26
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi! Kerrot, että olette molemmat pettäneet toisianne 7-vuotisen suhteenne aikana. Tällä hetkellä koet ongelmaksi huomionhakuisuutesi miehiltä humalassa ollessasi. Kun olette yhdessä juhlimassa, miehesi käyttäytyy aggressiivisesti sinua kohtaan ja on kerran lyönytkin sinua. Mietit johtuuko huomionhakuisuutesi lapsena kokemastasi hyväksikäytöstä.
Kirjoittamaasi lyhyeen tekstiin mahtuu paljon isoja, useimmiten traumaattisia tapahtumia, kuten uskottomuus, väkivalta ja seksuaalinen hyväksikäyttö. Minulle tulee vahvasti sellainen olo, että Suhdeklinikan vastaus ei ole riittävä apu tilanteeseenne. Kysymykseesi vastatakseni tarvittaisiin paljon lisätietoa. Kuinka olette käsitelleet tapahtuneet uskottomuudet? Liittyykö miehesi aggressiivisuus tilanteisiin, joissa esimerkiksi flirttailet muille miehille juhlimassa ollessanne? Millaista sinuun kohdistunut seksuaalinen hyväksikäyttö on ollut ja miten sitä on hoidettu?
Väkivalta parisuhteessa ei ole koskaan oikeutettua. Ensiavuksi tilanteeseenne olisi hyvä tehdä sopimus siitä, että toista ei lyödä. Järkevää on myös välttää tilanteita, jotka altistavat aggressiiviselle käytökselle. Jos menette yhdessä ulos, voisitteko esimerkiksi sopia kuinka paljon voitte juoda tilanteen kärjistymättä, mitä juotte (väkevät / miedot alkoholijuomat) ja kuljetteko baarissa yhdessä vai erikseen.
Suosittelen teille lämpimästi ulkopuolisen avun hakemista! Apua löydätte esimerkiksi asuinkuntanne perheasiain neuvottelukeskuksesta, jossa tilannetta arvioidaan tarkemmin ja ohjataan tarvittaessa muiden palveluiden piiriin. Jos paikkakunnallanne on väkivaltatyöhön erikoistunut yksikkö, sen avun piiriin hakeutuminen voisi olla vielä parempi vaihtoehto.
Turvallisempaa ja tasaisempaa parisuhdetta toivoen
KYSYMYS: Olen 30-vuotias nainen, ja olen seurustellut itseäni joitakin vuosia nuoremman miehen kanssa nyt puolitoista vuotta, josta vuoden ajan olemme asuneet yhdessä. Suhteemme oli aivan alkuun hyvin onnellinen, meillä oli paljon aikaa toisillemme, läheisyyttä ja hellyyttä. Mies oli kuitenkin hyvin mustasukkainen suhteen alkuvaiheessa, hänen oli vaikeaa hyväksyä miespuolisia kavereitani ja hän ei halunnut puhua menneistä parisuhteista - kun taas itse olen avoin niiden suhteen ja olisin halunnut keskustella asioista. Riitelimme paljon jo kun suhdetta oli takana vasta pari-kolme kuukautta, johtuen miehen luottamuspulasta. Olin välillä hyvin väsynyt toistamaan samoja asioita, en itse tehnyt mitään sellaista, mikä antaisi hänelle aihetta mustasukkaisuuteen. Halusin kuitenkin tehdä töitä suhteen eteen, koska se vaikutti muuten lupaavalta.
Noin vuosi sitten muutimme yhteen, ja saman tien intiimi kanssakäyminen väheni huomattavasti. Asiaan voi toki vaikuttaa sekin, että samoihin aikoihin aloimme kumpikin opiskella, ja aikaa suhteelle ei enää ollut yhtä paljon kuin alussa. Olen kuitenkin koko ajan kaivannut enemmän läheisyyttä ja hellyyttä, ja olen siitä myös miehelle sanonut. Itse annan hänelle huomiota ja hellyyttä hyvinkin paljon, mutta hän ei tule spontaanisti halaamaan tai suutelemaan muuten kuin silloin, jos huomaa että minulla on jokin mielipaha. Joskus hän ei huomioi minua silloinkaan. Kotona hän istuu enimmäkseen tietokoneen ääressä pelaamassa. Kotityöt jäävät minun vastuulleni, vaikka olen siitäkin hänelle kyllästymiseen asti huomauttanut. Tuntuu välillä, kuin olisin jokin kodinkone, tai huolehtiva äiti - enkä sitä todellakaan halua. Välillä mietin, pitäisikö jättää vain asiat tekemättä, mutta näyttää siltä, ettei mitään tapahdu, jos minä en asioita tee.
Noin puoli vuotta sitten mies alkoi viipyä baarireissuillaan aina vain pidempään. Olen aina antanut hänen mennä vapaasti kavereidensa kanssa ulos, koska luotan siihen, ettei hän tee mitään, mikä loukkaisi minua. Meillä on kuitenkin ollut tapana ilmoittaa, missä mennään, ja tulla kotiin suoraan ravintolasta. Keväällä tapahtui pariin otteeseen niin, että mies lähti kavereidensa kanssa juhlimaan, ja tuli kotiin vasta kahden päivän kuluttua, ilman että ilmoitti minulle mitään. Yritin luonnollisesti tavoitella häntä sinä aikana, välillä sain yhteyden häneen ja välillä puhelin oli kiinni, akku loppunut. Olin näiden tapausten jälkeen ja aikana hyvin ahdistunut, poissa tolaltani ja vihainen. Mies kertoi vaan, että kun on niin hauskaa, niin ei tule ajatelleeksi että toinen kaipaa häntä kotona. Sittemmin, kevään ja kesän aikana, hänelle on tullut tavaksi lähteä baarista jonnekin jatkoille. Toisinaan hän ilmoittaa siitä, toisinaan ei, kotiin tulee joskus aamulla, joskus vasta päivän tai kahden päästä. Tuntuu, ettei mikään, mitä koitan hänelle puhua, auta. En usko, että mies pettää minua, mutta ilmoittamatta jättäminen ja toisen unohtaminen tuntuvat siltä, ettei mies yksinkertaisesti välitä yhtään, mitä minä ajattelen ja miltä minusta tuntuu. Hän tietää, että ahdistun siitä, kun häntä ei kuulu kotiin. Monesti puhelimessa hän lupaa lähteä "ihan kohta", mutta menee vielä puoli vuorokautta tai vuorokausi ennenkuin hän on kotona.
Olen näiden asioiden takia miettinyt jo pitkään, pitäisikö meidän erota. Meillä ei ole viimeisten kuukausien aikana ollut seksiä kuin harvakseltaan - välillä oli yli kuukauden tauko. Minusta tuntui, että tein itse aina aloitteen, mies teki aloitteen vain ollessaan krapulassa tai humalassa. En kuitenkaan halua harrastaa seksiä kuin selvinpäin. Hauskaa meillä on yhdessä toisinaan ja hän tulee hyvin toimeen ystävieni ja perheenikin kanssa, minä myös hänen. En haluaisi erota, kun olen niin paljon tehnyt työtä tämän suhteen eteen, toivon vaan että mieskin tekisi. Välillä keskustellessamme asioista en saa hänestä oikein mitään irti, väittää kyllä rakastavansa, mutta ei esimerkiksi pysty nimeämään niitä asioita, joista minussa pitää. Minua mietityttää myös se, että haluaisin lapsia parin-kolmen vuoden päästä, mutta mies on hyvin epävarma siitä, onko silloin vielä valmis. Naimisiin hän ei haluaisi mennä, minä taas haluaisin tulevaisuudessa jossain vaiheessa. Onko tällaisella suhteella mitään tulevaisuutta? Miten saisin miehen ymmärtämään, miten pahasti hänen toimintansa minua loukkaa? Omat keinot tuntuvat olevan vähissä, ja olen hyvin pettynyt ja ahdistunut.
Petettykö?
VASTAUS: Kuvaat suhdettanne miesystäväsi kanssa ja pohdit, onko sillä tulevaisuutta. Suhteessanne on matkanne varrella ollut paljon hyvää ja toimivaakin, mutta tällä hetkellä asiat ovat ainakin sinun kannaltasi huonommalla tolalla. Olet yrittänyt monin tavoin parantaa välejänne, mutta se ei ole auttanut tilannetta.
Kerrot kumppanisi mustasukkaisuudesta erityisesti suhteenne alussa. Mustasukkaisuus kertoo omistamisen halusta. Suhteen alkuvaiheessa se on luonnollistakin, kun haluaisi pitää toisen kokonaan itsellään. Sen kohteeksi joutuneen kannalta tilanne voi olla loukkaava ja piinaavakin, varsinkin kun tietää, ettei syytä siihen ole. Tällä hetkellä kumppanisi käyttäytyminen voisi olla omiaan herättämään sinussa mustasukkaisuuden tunteita. Hän käyttäytyy epäluotettavasti, ei vastaa puhelimeen, tulee kotiin milloin sattuu sopimuksistanne huolimatta ja muuntelee totuutta tekemisistään. Tämä saa sinut tuntemaan itsesi hyvin pettyneeksi ja ahdistuneeksi. Kumppanisi käyttäytyy kuin haluaisi antaa sinulle aiheen jättää hänet. Et haluaisi ottaa sitä roolia, jota kumppanisi sinulle tarjoaa: koet välillä olevasi kuin murrosikäisestään huolehtiva äiti.
Vaikuttaa siltä, että tällä hetkellä olet kovin yksin rakentamassa tätä parisuhdetta. Sinä tiedät, mitä suhteelta haluat, osaat pukea sanoiksi omia toiveitasi. Kumppanisi sen sijaan käyttäytyy välillä kuin ei eläisikään parisuhteessa: hän ei kunnioita sinua eikä sinun tarpeitasi vaan toimii omien mielihalujensa mukaan. Hän ei tunnu osaavan kuvailla sanoin ajatuksiaan ja tunteitaan. Mutta jotain hän tuntuu sanovan käyttäytymisensä kautta. Mitä hän siis puhuisi, jos hänen toimintansa voisi pukea sanoiksi? Olisiko se jotain tällaista: ”Olen epävarma itsestäni, en tiedä mitä haluan.” ”Pelkään toisaalta sitoutumista, toisaalta sitä, että tulen hylätyksi.” ”En tiedä, haluanko ja uskallanko ottaa vielä vastuuta puolisosta ja lapsista.” Mitä sinulle tulee mieleen, kun luet hänen käyttäytymistään?
Teillä on nyt suhteen arvioimisen paikka. Näin ei voi jatkua, tällainen suhde ei tyydytä pidemmän päälle kumpaakaan, se ei ole parisuhde. On kysymys valinnoista. Onko myös kumppanisi valmis ottamaan vastuun suhteen etenemisestä? Haluaako hän sitoutua rakentamaan yhteistä tulevaisuutta? Entä mitä sinä valitset, jos et saa kumppaniasi pohtimaan näitä asioita tai hänen vastauksensa on sitoutumisen kannalta kielteinen? Jos puhuminen kahden kesken ei onnistu, olisi hyvä etsiä parisuhteen ammattilainen rinnallenne pohtimaan näitä kysymyksiä.
Toivon, että keskustelujen kautta löydätte tilanteeseenne sopivan ratkaisun.
KYSYMYS: Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä viisi vuotta. Lapsi tuli maailmaan 2 vuotta sitten ja viime vuonna rakennettiin yhteinen talo. Päällepäin kaiken luulisi olevan hyvin.
Mutta nykyään entistä enemmän minua on alkanut vaivaamaan mieheni alkoholin käyttö. Ei hän joka päivä juo, vaan hyvin monena viikonloppuna. Eikä hän itse siinä mitään pahaa näe. Mielestäni ei enää tässä vaiheessa elämän tulisi olla enää pelkkää juhlintaa, sen sijaan voisi iloita siitä lapsesta joka meille on suotu..
Arkenakaan hän ei juuri osallistu lapsen- saati kodinhoitoon. Koen itse hiljalleen väsyväni siihen, että hoidan omaa vuorotyötä, koiran, lapsen ja kodin aina itse, ja hän puuhailee enemmän omiaan niin arkena kuin viikonloppuna, tai sitten vain makaa sohvalla. Olin toki rakennusajankin yksin, kun hän oli rakennustyömaalla, mutta se oli helpompi jaksaa, kun ei ollut vaihtoehtoja. Olen yrittänyt sanoa, että en pidä siitä, jos hän juo lapsemme nähden, lapsen ei mielestäni tarvitse nähdä vanhempiaan humalassa, koska se voi olla pelottavaa pienelle ihmiselle. Itse rakastan olla lapseni kanssa, iloita hänen kanssaan ja nähdä lapsen suunnaton riemu kaikista uusista asioista joita koetaan. Tämäkään ei tunnu miestäni kiinnostavan. Välillä olen niin pahoillani lapsen puolesta, kun hän yrittää isälleen selittää jotain, eikä isi kuuntele. Niinkuin ei kuuntele nykyään minuakaan.. Tämä on varsin sekavaa selostusta, mutta niin on ajatuksetkin. Pitääkö sitä vain hyväksyä tämä, ja tehdä kaikki itse.
Haaveilen toisesta lapsesta, mutta olen alkanut miettimään onko toista lasta enää järkeä tuoda tähän, jos yhdenkään kanssa mies ei jaksa touhuta. Itse hän on myös ollut samoilla linjoilla toisen lapsen suhteen..
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi. Sinulla ja miehelläsi on kaksivuotias lapsi ja olette rakentaneet viime vuonna talon. Olet huolissasi miehesi alkoholinkäytöstä ja siitä, että hän ei osallistu arjen askareisiin ja ole läsnä sinulle ja lapselle. Mietit myös yhdessä suunnittelemanne toisen lapsen hankinnan järkevyyttä tähän tilanteeseen.
Teille on viidessä vuodessa tapahtunut isoja asioita. Vauvan tulo on luonnollisesti iso muutos elämässänne. Talonrakennusvaihe on pikkulapsiperheissä hyvin koettelevaa aikaa. Usein mies kokee olevansa yksin vastuussa talonrakentamisesta ja nainen taas kodista ja lapsista. Joskus raskaan talonrakennusprosessin jälkeen valmiissa kauniissa talossa ei asukaan onnellinen perhe. Yksi unelma on käynyt toteen, mutta siitä ei pystytäkään iloitsemaan kuten alun perin kuviteltiin. Joskus puolisot ovat hyvin väsyneitä prosessin jälkeen. Pienet keskeneräiset asiat talossa voivat stressata eikä niitä saada tehtyä loppuun. Tai kaikki on valmista, mutta siitä ei osatakaan iloita, koska prosessi on vienyt voimat. Kerrot, että rakennusvaihe oli helpompi jaksaa, koska ei ollut muuta vaihtoehtoa. Pidit erilleen oloa miehestäsi välivaiheena, mutta nyt se tuntuukin jatkuvan.
Kuvaat miehesi puuhastelevan omiaan tai makaavan sohvalla arkena ja viikonloppuna. Kotityöt, koiran- ja lapsenhoito kasaantuvat sinulle. Lisäksi teet vuorotyötä. Olet ilmeisen hyvä arjen pyörittäjä! Miehesi tavaksi on tullut rentoutua alkoholin avulla viikonloppuisin. Ilmeisesti hän juo itsensä humalaan asti, koska mietit, että et halua lapsesi näkevän vanhempiaan humalassa. Mieleeni tulee paljon kysymyksiä. Millaista miehesi alkoholinkäyttö on ollut aiemmin? Oletteko keskustelleet siitä, mikä saa hänet juomaan viikonloppuisin? Näkeekö hän ristiriitaa suhteessa humalahakuiseen juomiseen, kun lapsi on läsnä? Millainen on sinun oma suhteesi alkoholiin? Oletko joutunut esimerkiksi lapsuudessa kärsimään läheisten alkoholiongelmista? Ylipäätään mietin kuinka miehesi voi tällä hetkellä? Kuinka kuormittunut hän on työelämästä ja kuinka väsynyt rakennusajasta? Koet ettei hän nauti lapsen kanssa olemisesta eikä iloitse hänen kehityksensä seuraamisesta, joista itse saat nautintoa. Mietin tunteeko hän itsensä jotenkin ulkopuoliseksi suhteessa sinuun ja lapseen? Miten ensimmäinen vuosi lapsenne kanssa mahtoi mennä, oliko hän silloin täysipainoisesti ja innoissaan mukana vauvan hoidossa?
Kirjoituksestasi ei ilmene kuinka paljon olette keskustelleet parisuhteenne tilasta ja toisen lapsen hankinnasta. Onko puolisosi huolissaan parisuhteestanne? Jos et ole uskaltanut tuoda kaikkia mietteitäsi ilmi, nyt olisi hyvä aika siihen! Keskustelemalla rauhallisesti tilanteesta asiat varmasti selkiytyvät teille molemmille. Kuinka voisit tuoda asiat esiin mahdollisimman pehmeästi, niin ettei miehesi koe sinun syyttelevän häntä? Pehmeä tapa voisi olla sinun tuntemuksistasi ja huolestasi puhuminen. Myös hänen toiveidensa kyseleminen perhe- ja parisuhteenne suhteen voisi toimia. Parisuhteenne ja perhe-elämänne hyvät puolet eivät myöskään tule esiin kertomastasi. Hyviä hetkiäkin toivottavasti on. Kuinka voisitte lisätä näitä hetkiä? Mitä olette tehneet yhdessä ennen vauvan syntymää? Mitä voisitte tehdä nyt lähentyäksenne toisianne?
Kysyt tarvitseeko sinun vain hyväksyä tilanne ja tehdä kaikki itse. Mielestäni ei, koska silloin vaarana on katkeroituminen. Ota rohkeasti asiat keskusteluun puolisosi kanssa! Jos tarvitsette ulkopuolista keskusteluapua, voitte ottaa yhteyttä esimerkiksi kotipaikkakuntanne perheasiain neuvottelukeskukseen.
Rakentavia keskusteluja ja suhteenne lähentymistä toivoen perheneuvoja Nina
KYSYMYS: Olemme seurustelleet vähän yli kaksi vuotta. Miehellä on alkoholiongelma jonka kanssa olemme melkein kaksi vuotta taistelleet. Mieheni on myös masentunut, jonka takia alkoholista luopuminen on vielä vaikeampaa. Hänellä on ollut viimeisen vuoden aikana erinäisiä sekoomisia missä esimerkiksi on lähtenyt juhlimaan ja vasta aamulla kahdeksan aikaan tullut kotiin ilman selityksiä.
Tuntuu että luottamukseni on lähes kokonaan kadonnut useiden valehtelujen ja katoamisten takia.. Erinäisten paineiden alla olen murtumispisteessä.... Meillä ei ole ollut seksiä varmaan puoleentoista kuukauteen. Enkä ole osakseni saanut minkään näköistä läheisyyttä. Suhteestamme on kadonnut kosketus ja hellyys. Yhteinen aikammekin on vain kotona television äärellä. Mies väittää, ettei ole ketään muuta, mutten kykene kauaa siihen enää uskomaan. En enää tiedä mitä tehdä suhteen eteen, monesti olen puhunut ja koittanut olla ei-hyökkäävä keskusteluissa, mutta mikään ei tunnu muuttuvan. Erota en kuitenkaan haluaisi.
VASTAUS: On helppo ymmärtää, että olet uupunut etkä tiedä, mihin voisit luottaa. Sanotaan, että alkoholi on Suomen yleisimmin käytetty masennuslääke - ja erittäin huono sellainen. Alkoholi yhtäältä turruttaa pahaa oloa, mutta toisaalta lisää sitä entisestään aiheuttaen itsetunnon alenemista ja huonoa omaatuntoa juomaan retkahtamisesta. Miehesi on varmasti sisimmässään monin tavoin hyvä ja ihana ihminen, ethän muuten olisi suhteessa hänen kanssaan, mutta liika alkoholinkäyttö nakertaa yhteisen elämänne perustusta.
Sanot, että olette taistelleet alkoholia vastaan. kuulostaa siis siltä, että miehelläsi on ollut pyrkimys päästä alkoholinkäytöstä irti ja olet tukenut häntä tässä asiassa. Se kertoo hyvää suhteestanne, mutta samalla mietin, mihin rajaan asti sinä voit realistisesti yrittää auttaa häntä ja missä tulee vastaan se kohta, jossa sinun on otettava etäisyyttä ja mietittävä omaa hyvinvointiasi, tavoitteitasi ja suunnitelmiasi. Kenenkään ulkopuolisen sanominen ei voi eikä saa ratkaista asiaa sinun puolestasi, mutta toivon, että harkitset vakavasti sitä, mitkä ovat suhteenne plussapuolet eli ne, joiden vuoksi haluat jatkaa samoin kuin miinukset, jotka puhuvat erovaihtoehdon puolesta.
Luulen, että hyötyisitte ulkopuolisesta avusta tilanteen pohtimisessa. Jos miehelläsi on hoitokontakti A-klinikalle, parikeskusteluaikoja voi kysyä sieltä. Pariterapiaa on tarjolla perheasiain neuvottelukeskuksissa sekä monilla yksityisillä tahoilla. Jos toinen puolisoista käyttää liikaa alkoholia, pariterapia ei kuitenkaan aina onnistu. Voi käydä niin, että kaikissa suunnitelmissa, toiveissa, unelmissa ja muutosideoissa törmätään aina pulloon. Se kun usein estää hyvien muutosten toteuttamisen käytännössä. Näkisin siis niin, että alkoholinkäyttö olisi ensimmäinen korjattava asia. Vasta sen asian muuttamisen jälkeen suhteessa olisi todellista tilaa parisuhdekysymysten käsittelylle. Voit toki hakeutua keskustelemaan yksinkin, ilman miestäsi. Älä jää yksin! Asioiden pohtiminen ääneen toisen ihmisen kanssa selkiyttää mieltä.
KYSYMYS: Olen 29-vuotias nainen ja olen ollut parisuhteessa 3 vuotta sekä asunut avoliitossa pian 3 vuotta. Avomieheni täytti joulukuussa 35 vuotta. Olen ollut työtön syyskuusta 2009 lähtien, koska minulla ei ole minkäänlaista ammattia, niin en pääse helposti töihin. Avomieheni jäi työttömäksi huhtikuussa 2012. Avomiehelleni on maistunut tämän jälkeen todella paljon alkoholi. Hän saattaa juoda 4 päivää putkeen. Pisin juomisputki oli heinäkuussa 2013, kun hän joi 7 päivää putkeen. Meillä ei ole yhteisiä lapsia. Avomiehellä on entisestä liitostaan 3 lasta. Lapset asuvat äitinsä ja isäpuolensa kanssa 1km päässä meistä. Tyttö on käynyt meillä jonkin verran, pojat eivät, koska toinen pelkää koiria ja toinen on koirille allerginen. Avomieheni ei vietä poikien eikä muutenkaan lastensa kanssa kovinkaan paljoa aikaa. Avomieheni joi tässä kuussa alkukuusta ja oli melkein 3 viikkoa juomatta, kunnes alkoi juomaan perjantaina ja lopetti maanantaina. Suunnittelimme että lähdetään mökille ja oltais selvinpäin. Tämä ei sovi avomiehelleni. Mukaan lähtis minä, minun 2 koiraani sekä avomieheni. En ole rakastanut avomiestäni 1-1.5 vuoteen. Olen lähtemisen kannalla, sillä suhteemme ei vain tule toimimaan. Mies ei anna lähteä. Hokee aina ettei minun kannata lähteä. Olen perunut 3-4 asuntoa miehen takia, luullen että hän muuttuu ja lopettaa juomisen, tuloksetta.
Olen vääntänyt miehelleni rautalangasta ja ratakiskosta meidän asioista, mutta turhaan. Tuolle ei mene mikään jakeluun. Juomisessa ei muuten olisi mitään, mutta hänen käyttäytymisensä muuttuu väkivaltaiseksi, ei ole minua lyönyt, mutta nyrkillä on lyönyt seiniin (tämä vähentynyt huomattavasti). Miehellä on humalapäissään tapana kuunnella musiikkia ja suht isolla (ei kuulu naapuriin), niin etten voi nukkua (meillä menee makuuhuone ja olohuone niin, että makuuhuoneen ja olohuoneen välille jää n. 90cm (mitattu olohuoneen lähimmäisen seinän nurkasta makuuhuoneen oven alkukarmille) ja n. 82cm vinottain, niin tulee avomieheni tietokone ja musiikki kuuluu erittäin hyvin makuuhuoneeseen. Järjestystä on hankala siirtää, niin ettei miehen kone olisi nuin lähellä makuhuoneen ovea. Mies tietää että en rakasta häntä, eikä minulla ole tunteita häntä kohtaan sekä sen että haluan muuttaa pois. Siitä huolimatta en mieheni mukaan saisi muuttaa. Kohta en saa enää yhtään asuntoa mistään, kun ole ne jo niin monta kertaa perunut. Asumme kerrostalokaksiossa ja tämä asunto on mieheni asunto, vuokra-asunto siis kyseessä, johon mieheni muutti, ennen kuin muutimme yhteen.
Nyt olisi hyvät neuvot tms.. kalliit. Miten saisin mieheni lopettamaan juomisen? Yhdessä ollaan käyty 2013 lääkärissä, joka kirjoitti antabus-kuurin, mutta mies ei ole sitä ostanut. Ammattiauttajankaan luo hän ei halua lähteä (AA-klinikoille), eikä juttelemaan kenenkään kanssa. Itse tiedän että hänellä on alkoholiriippuvuus, mutta mieheni väittää ettei ole.
Jos mieheni ei joisi, niin tunteita olisi miestäni kohtaan enemmän, joten nyt kysyn tähän vielä perään: saako meidän suhdettamme enään pelastettua? Tämä on pisin suhteeni, kenen kanssa olen ollut näin pitkään. Avomieheni ei ole pettäjä tai hyväksikäyttäjä tyyppiä. Ennen tätä minulla oli kolme erilaista suhdetta. Ensimmäinen oli vuonna 2008, seurustelin yhden vartijan kanssa 1v 7kk, oltiin kihloissa 1v 7kk ja asuttiin yhdessä 1v 6kk, tuo päättyi niin, että muutin miehen perässä Nurmijärvelle, kerkesin asua siellä 4kk, kunnes mies jätti minut. Väitti että olen liian mustasukkainen (jota kyllä olin), eikä sen takia jaksanut olla kanssani. Tosiasia oli, että hän oli tavannut toisen naisen. Me erosimme syyskuussa 2009. Entinen avomieheni meni kihloihin tämän naisen kanssa lokakuussa 2009, maistraatissa he menivät naimisiin joulukuussa 2009, kirkkohäitä he viettivät joulukuussa 2010, heille syntyi yhteinen lapsi elokuussa 2011. Vuoden olin sinkkuna ja siis sinä aikana kuulin tuon koko uutisen, entisen avomiehen nykyiseltä vaimolta, jonka kanssa pidettiin salaa yhteyttä jokunen vuosi. No sitten tapasin uuden miehen. Ei oltu kuin 5kk yhdessä (seurusteltiin, ei yhteenmuuttoa, eikä kihloja, vaikka yhteenmuutosta puhuttiinkin). Suhde päättyi siihen, että mies halusi yksin kulkea lavatansseissa. Seuraavan miehen löysin ihan sattumalta yhden mies puoleisen kaverin kautta (viikon edellisestä suhteen loppumisesta). Paljastuikin niin, että tämä minun mies puoleinen kaveri, oli myös tämän miehen kaveri, jonka kanssa aloin seurustelemaan. Olimme yhdessä 7kk, joista 2kk oltiin koeajalla yhdessä. Suhde päättyi minun päätöksestä, koska miehellä oli peliriippuvuus. En jaksanut katsella sitä, että mies menee ensin aamulla töihin, palaa 15.30-16.00 aikoihin töistä, ottaa päiväunet, syö, käy ruokasavulla ja pelaa iltaan asti ja noin. 22-23 aikoihin viettää kanssani loppuajan, eli sen 1-2h. Ja sitten 1kk tämän jälkeen löysin siis nykyiseni.
_____________________________________________________________________________________
Nyt löydät Suhdeklinikan myös Facebookista!
_____________________________________________________________________________________
VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi! Kysymyksesi sisältää paljon huolta, pettymyksen aiheita ja päättämättömyyttä. Toisaalta annat myös itse moniin kysymyksiisi vastauksen. Olet varmaan moneen kertaan kuullut sen, että toista ihmistä ei voi muuttaa, ainakaan väkisin. Tämä pätee erinomaisesti myös miehesi juomiseen eli alkoholin liikakäyttöön. Kysyt kirjeessäsi, miten saisit miehesi lopettamaan juomisen. Vastaus on yksinkertainen: Et mitenkään.
Kirjeestäsi saan vaikutelman, ettei miehesi ole vähentänyt alkoholin käyttöä, vaikka se on vaikuttanut häiritsevästi sinuun ja yhteiselämäänne. Se on lisännyt ristiriitoja ja turvattomuutta.
Hän ei käsitykseni mukaan myönnä, että hänellä on edes päihdeongelmaa. On karua sanoa, ettet voi vaikuttaa siihen, mutta siltä se vaikuttaa. Juomisen lopettaminen on kiinni hänen omasta tahdostaan. Vasta kun hän itse näkee sen ongelmana ja on valmis hakemaan apua, voi muutoksia tapahtua. Siinä et voi muuttua hänen puolestaan. Sinun täytyy luovuttaa sen suhteen. Toiseksi, jos miehesi käytös muuttuu väkivaltaiseksi ja häiritseväksi hänen juotua, en näe syytä olla silloin hänen lähellään. Oleellista ei ole se, lyökö hän sinua vai seinää, oleellista on se, jos sinä pelkäät ja sinulla on uhattu olo.
Kerrot, että rakkauden tunteet miestäsi kohtaan ovat hävinneet, kerrot myös, että miehesi tietää sen. Sen jatkona kirjoitat, että huolimatta tästä, miehesi ei anna sinun muuttaa. Ajattelen näinkin yksinkertaisesti; Miehesi ei päätä sitä, eikä voi sanella sinulle, mitä voit tehdä ja mitä et. Se voi tuntua jyrkältä, mutta suhteessanne on kaksi aikuista, olet itse vastuussa siitä, miten toimit, hän on vastuussa itsestään ja omasta toiminnastaan.
Kirjoitat pitkän jälkikirjoituksen, jossa kerrot elämän tapahtumista, jotka edelsivät sinun ja nykyisen miehesi parisuhdetta. Voisiko sieltä löytyä vastaus siihen, miksi sinun on nyt niin vaikea tehdä ratkaisua. Vaikuttaa siltä, että monet parisuhteistasi ovat olleet pettymyksiä. Sinulle on ikään kuin luvattu muuta, kuin olet saanut. Sinulla on oikeus toivoa yhteistä sitoutumista, rauhallista kotielämää ja rehellisyyttä. Sellainen ei näy toteutuvat nykyisessäkään suhteessa. en voi kehottaa sinua tekemään tiettyä ratkaisua, ei kukaan ulkopuolinen voi. On paljon tärkeämpää opetella itse tekemään valintoja ja ratkaisuja, kuin antaa vastuu muille.
Tarkastele tilannettasi rehellisesti ja sitä oletko onnellinen, tai edes tyytyväinen. Ei elämä voi olla kokoajan onnea ja auvoa, mutta sen täytyisi olla turvallista ja hyvää. Kukaan toinen, ei myöskään miehesi, voi sanella sinulle, mitä saat, tai et saa tehdä.
KYSYMYS: Olen 23-vuotias ja olen ollut yhdessä avopuolisoni kanssa reilu 5 vuotta. Olemme kaiken kaikkiaan hyvä pari, sovimme toisillemme kaikin puolin loistavasti. Avopuolisoni on valloittava persoona, jonka kanssa vietän paljon aikaa yhdessä. Hän rakastaa minua ja osoittaa sen. Hän on paras ystäväni.
Puhumme usein, että haluamme olla aina yhdessä. Hyvät ajat ovat hyviä. Suhteellammekin on kuitenkin omat karikkonsa. Meidän karikkomme on esimerkiksi alkoholi, joka aiheuttaa useita kertoja vuodessa jopa kriisejä parisuhteeseemme.
Avopuolisollani on kausia jolloin hän käyttää tavallista enemmän alkoholia.
Tällöin hän usein laiminlyö tunteitani ja pyyntöjäni; tavallista on esimerkiksi, ettei hän tule kotiin yöksi (vaikka pyydän) vaan yöpyy kaverinsa luona, milloin missäkin. Hän myös kapinoi vastaan, kun pyydän olemaan juomatta tai menemättä jonnekin. Kyse ei ole pettämisen pelosta, vaan luottamuksesta. Kun näitä avopuolisoni "menokausia" on ollut useita kertoja vuosien aikana, jolloin olen tuntenut jääväni täysin syrjään ja yksin, on se jättänyt minuun syviä jälkiä. Itken usein vuosia vanhoja asioita. Pelkään aina seuraava menokautta. Avopuolisoni ei tunnu ymmärtävän näiden merkitystä, vaan vähättelee tunteitani asioita kohtaan. On esimerkiksi raskasta herätä aamulla ja huomata ettei toinen ole tullut kotiin. Näitä muistoja on kertynyt 5 vuoden aikana jo enemmän kuin jaksan laskea.
Lisäksi koen, ettei avopuolisoni osaa pyytää anteeksi asioitaan joilla hän pahoittaa mieleni. Usein tuntuukin, että "kuraa" tulee vain niskaan, joka minun täytyy niellä jotta parisuhde toimii. Joskus riideltyämme menen vanhempieni luokse yöksi ja päätän olla soittamatta avopuolisolleni. Kerron aina hänelle suoraan, että olen loukkaantunut ja mistä syystä. Kerron hänelle mikä tuntuu pahalle, avaudun hänelle täysin. Usein itkenkin. Anteeksipyyntöä on kuitenkin turha odottaa. Hän ohittaa täysin tunteeni ja vähättelee niiden merkitystä. Saattaa kulua lähes viikkokin ettemme ole yhteydessä. Lopulta minä myönnyn, annan anteeksi ja yritän unohtaa. Kaikki jatkuu ennallaan ja olemme onnellisia. Vaikka ajattelenkin usein ettei hän ansaitse anteeksiantoa. Pahinta on, että en usko hänen tarvitsevan minua yhtä paljon kuin minä häntä. Hän on minulle kaikki kaikessa. Valitettavasti.
Viimeinen tikki oli se, kun vast'ikään avopuolisoni käyttäydyttyä hieman töykeästi minua kohtaan päätin odottaa kunnes hän soittaisi minulle. Turhaan.
Hän ei koskaan soittanut ja tavoitinkin hänet seuraavana päivänä toiselta paikkakunnalta jonne hän oli päätynyt baarista jatkoille ja yöksi. Olin vihainen, koska hän ei ollut ilmoittanut itsestään mitään. En edes tiennyt baariin menosta! Vika oli kuulema minun, koska en ollut soittanut hänelle ja kysynyt. Hän ei myöskään käsittänyt miksi olin niin vihainen. Kaksi päivää myöhemmin, hän ei ole vieläkään ottanut yhteyttä tai pyytänyt anteeksi. Minä olen jo väsynyt olemaan vihainen, kuten aina. Sen verran tiedän, että hän ei halua erota.
Olen jo aiemmin pohtinut taukoa ja parisuhdeterapiaa. Taukoa siksi, että avopuolisoni ymmärtäisi mitä minä hänelle merkitsen. Nyt uusimman riitamme jälkeen harkitsen taukoa siksi, että ymmärtäisin mitä hän EI minulle merkitse.
Parisuhdeterapiaan varmasti molemmat suostuvat, mutta pelkään että se maksaa esimerkiksi yksityisellä liikaa. Tämä viesti on jo pitkä ja tässä on vasta murto-osa vuodatuksestani. Tuntuu että kaikki alkaa painaa liikaa. Riittääkö aina rakkaus?
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Se oli koskettava, kuten myös viimeinen lauseesi, riittääkö aina rakkaus.
Niinpä, rakkaus on tärkeintä, mutta valitettavasti se aina riitä. Olennaisen tärkeitä ovat myös luottamus ja turvallisuus ja juuri ne ovat teillä nyt pahasti kriisissä.
Kertomasi perusteella ei ole epäilystäkään siitä, ettetkö olisi avomiehellesi rakas ja tärkeä.
Uskon, että hän kunnioittaa sinua ja toiveitasi yleensä, mutta näissä juomiskohdissa sinun toiveillasi ei tunnu olevan kovin suurta painoarvoa. Jäät ja olet jäänyt jo vuosia toistuvasti toiseksi. Näistä tilanteista on jäänyt sinuun traumaattisia muistoja, jotka joudut kantamaan yksin. Luottamuksesi häneen on kärsinyt pahasti eikä mikään ihme.
Kuulostaa hyvältä, että kerrot avomiehellesi suoraan siitä, miten pahalta nämä tilanteet ovat sinusta tuntuneet. Kuulostaa kuitenkin siltä, ettet ole tullut kuulluksi hänen taholtaan.
Avomiehesi ei ilmeisesti kykene tai halua nähdä tilanteita sinun kannaltasi. Kerroit, ettei hän tunnu katuvan käytöstään eikä näe syytä pyytää niitä anteeksi. Sinä olet joka kerran siitä huolimatta antanut anteeksi ja yrittänyt vain unohtaa. Se ei ilmeisestikään toimi kovin hyvin, koska vanhatkin tapahtumat painavat sinua yhä vaan. Valitettavasti jatkuva kuran nieleminen on pidemmän päälle vahingollista niin sinua itseäsi kuin parisuhdettanne kohtaan.
Monissa parisuhteissa on sovittu, että mikäli toinen ei jostain syystä pääse tulemaan yöksi kotiin, siitä ilmoitetaan. Tätä sinäkin olet ilmeisesti toivonut ja myös pyytänyt, että avomiehesi tulisi nukkumaan viereesi. Jostain syystä hän ei ole tätä toivettasi noudattanut.
Mietin, mistä kaikesta voi olla kyse. Ovatko nämä juomisreissut kenties hänen elämässään kohta, jossa hän toteuttaa erillisyyttään ja itsenäisyyttään? Jos hän ajattelee, että on hänen oikeutensa tehdä niissä kohdin itsenäisiä päätöksiä, ei hän ehkä koe tehneensä mitään väärää. Niinpä nämä tilanteet eivät ehkä ole hänelle itselleen mikään ongelma. Toki niiden seuraukset koskettavat suuresti teitä molempia ja hankaloittavat suhdettanne.
Koska nämä toistuvat tilanteet alkavat jo uuvuttaa sinua ja ovat vieneet luottamuksen suhteeltanne, on tärkeää, että selvitätte asiaa puhumalla niin, että kummankin näkökulmat voivat tulla esiin. Kun olet jo aiemminkin miettinyt pariterapiaa, suosittelen sitä lämpimästi nyt. Maksutonta palvelua on tarjolla kirkon Perheasiain neuvottelukeskuksissa.
Varsinkin jos asutte pienemmällä paikkakunnalla, kannattaa soittaa sinne ja tiedustella tilannetta. Siellä puhelimeen vastaava vastaanottosihteeri tai perheneuvoja voi kertoa oman paikkakuntanne muita vaihtoehtoja, mikäli ette onnistu pääsemään heille asiakkaiksi.
Jokaisessa parisuhteessa on aina omat vastoinkäymisensä. Teillä on nyt tässä kohdassa tämä. Kun molemmilta löytyy rakkautta ja halua päästä esteistä yli, en epäile, ettette saisi tätä selätettyä. Se vaatii molemmilta halua kuunnella ja ymmärtää toista, mutta ne ovatkin juuri kullanarvoisia taitoja parisuhteessa myös tästä eteenpäin.
Kaikkea hyvää teille toivoen ja rakkauden voittoon uskoen,
Suomalaiset tunnetaan maailmalla kovina bilettäjinä. Kuppi maistuu ja muuten hiljaiset ihmiset tanssivat pöydillä ja karjuvat täysillä musiikin mukana. Meidän piti oppia eurooppalaisille juomatavoille, mutta yhdistimmekin tissuttelun ja ryyppäämisen. Nuorten aikuisten biletyskulttuuri venyy ja laajenee. Ennen vanhaan juhlat oli juhlittu kun mentiin naimisiin, nyt biletetään vaikka kotona olisi jo kumppani ja/ tai lapsia.
Nuorten aikuisten pastori ja psykoterapeutti Juha Petterson Helsingin seurakuntayhtymästä ei näe biletyksessä sinänsä mitään ongelmaa.
”Miten tää biletys nyt määritellään? Tarkoitetaanko yökerhoja vai kapakoita? Esimerkiksi Helsingin Kallion alueella kämpät on niin pieniä, että ihmiset menevät oleskelemaan ravintolaan kuin olohuoneeseen.”
”Biletys on suurimmaksi osaksi aika viatonta. Haetaan exit-juttua omasta elämästä, halutaan arjen ylittävä kokemus, joka tuo jotakin lisää elämään. Se voi olla biletystä, se voi olla uskonto. Miksi luetaan tai urheillaan? Elämä on aika tylsää. Käytämme paljon aikaa itsemme viihdyttämiseen. Voidaan tietysti kysyä, onko se mennyt överiksi?”, Petterson pohtii.
”Jos ajattelee parisuhdetta ja uskottomuutta, niin onko niillä (biletyksellä ja uskottomuudella) jokin yhteys toisiinsa? Estot häviää kännissä, harkintakyky helpommin pettää. Kuinka paljon bilettäminen aiheuttaa tilanteita, joita joutuu selvittelemään jälkikäteen? Vähän niin kuin muutkin asiat elämässä, bilettäminen voi olla oiva juttu ja tuoda paljon myönteisiä asioita, tai jossakin toisessa tapauksessa se voi aiheuttaa ongelmia”, Petterson sanoo.
Sairaan siistii, en muista mitään
”Suomalainen tarina bilettämisestä on aika mielenkiintoinen. Jossain toisessa kulttuurissa ei ehkä olisi hienoa kertoa, että heräsin aamulla nakit silmillä. Bilettämistä romantisoidaan tarinoissa. ”Oltiin ulkomailla ja dokattiin viikko putkeen. Oli sairaan siistii, mitään en muista.” ”, Petterson kuvailee.
Keskustelemme Pettersonin kanssa Helsingin Sanomien uutisoimasta sosiologi Antti Maunun yökerhoja käsittelevästä väitöstutkimuksesta ”Yöllä yhdessä”. Maunun mielestä biletyksellä haetaan kuulumista yhteisöön. Ravintolasta etsitään huippukokemusta. Alkoholi on monelle vain sivujuoni.
Petterson hieman kyseenalaistaa ihmisten itsensä kertomat syyt biletykselle.
”Miten asia on ja miten se selitetään? Minkä funktion se täyttää ihmisen elämässä? Psykoterapeuttina olen huomannut, että vähän epävarmaa on, tietääkö ihminen itsekään (syytä tekemisilleen)?”
Miten kirkko suhtautuu biletykseen?
”Kirkolla on hyvin harvaan asiaan mitään yhtä käsitystä. Yksi ääni per mies -periaatteella toimitaan useimmin”, Petterson sanoo.
Kirkko on kyllä ottanut kantaa parisuhteen tai perhe-elämän harmoniaa vaarantaviin tekijöihin.
”Esimerkiksi alkoholinkäyttö voi mennä vaikka parisuhteessa överiksi, jos toinen on kauhea bilettäjä ja toinen ei”, Petterson varoittaa.
Yhdessä vai erikseen?
Väestöliiton tutkimuksen mukaan monet suomalaiset parit arvostavat paljonkin yhdessä biletystä. Pienet humalat ja yhdessä juhliminen tuovat iloa monen parin elämään. Pettersonin mukaan biletyksen herättämä huoli voikin johtua muista syistä.
”Kyse voi olla mustasukkaisuudesta tai päihteiden liikakäytöstä, tai ihan asioiden priorisoimisesta. Liittyykö siihen muita kysymyksiä? Jos menee omien kavereiden kanssa ulos, liittyykö siihen syyllisyyttä? Joutuuko tekemään tarkkaa tiliä illan kulusta ja osallistujista. Liittyykö asiaan mustasukkaisuutta? Liittyykö omaan käytökseen jotain sellaista, mikä herättää mustasukkaisuutta?”, Petterson avaa.
”Jos omien kavereiden kanssa meneminen ja bilettäminen tuntuu tärkeämmältä kuin puolison kanssa vietetty aika, voi kysyä onko oman puolison kanssa niin ahdistavaa, että täytyy olla poissa?”
Pettersonin kokemuksen mukaan naiset eivät edelleenkään voi bilettää ihan yhtä vapautuneesti kuin miehet. Joidenkin naisten biletys-kielteisyys voi johtua poliisin roolin rasittavuudesta.
”Jos mennään vaikka yhdessä bileisiin, ehkä miehelle sallitaan enemmän. Nainen joutuu usein olemaan se päällekatsoja, että mies selviää kotiin. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun vedetään ne överit. Naisten humalahakuisuutta ei enää katsota niin pahalla, mutta kun muistelee omia kokemuksia yleensä, on niin, että miehet on enemmän humalassa”, Petterson sanoo.
Haetaanko baarista aina seuraa?
42-vuotias Petterson muistelee omaa nuoruuttaan, jolloin oli itsestään selvää, että kavereiden kanssa juhliessa kaikkia kiinnosti myös pariutuminen.
”Kuvio on ehkä muuttumassa. Tinderit sun muut ovat tulleet vaihtoehdoiksi. Moni on aika kypsä olemaan pe-la ravintolassa, kun on vasta keskiviikkoon mennessä toipunut. Parisuhdetta etsitään paljon nettipalveluista. Ravintolat, työpaikka tai harrastukset eivät ole ainoa paikka etsiä paria”, Petterson sanoo.
Moni on huomannut pariutumispaineen vähentyneen ravintoloissa. Tyttö- tai poikaporukassa voi heilua baarissa ihan rennostikin. Ei ole pakko olla tutka päällä koko ajan.
Joissakin ravintoloissa saattaa pyöriä vakiojengiä viikonlopusta toiseen. Ulos mennään tapaamaan samanhenkisiä ihmisiä, tai ihan vaan näyttäytymään.
”Ravintoloilla on tietynlainen rooli jonkinlaisen identiteetin vahvistamisessa. Käymällä tietyssä paikassa voit vahvistaa identiteettiä itselle ja muille. Että sä kuulut tavallaan tiettyyn porukkaan, jos vaikka käyt Teatterissa. Siellä on habitukseltaan erilaisia ihmisiä kuin On the Rocksissa. Ei partasuu liivimies välttämättä mene Teatteriin pukumiesten joukkoon”, Petterson kuvailee.
Ja vielä viinasta
Kaikkeen biletykseen ei liity alkoholin ongelmakäyttöä.
”On niin erilaisia biletyskulttuureja. Johonkin bilekulttuuriin liittyy huumeiden käyttö tai muu päihteiden käyttö. Keskustan bilemestoissa et ainakaan opiskelijabudjetilla kännejä juo, kun drinksut maksavat toista kymppiä. Ei ole yhtä varmaa motiivia kaikelle biletykselle”, Petterson kertoo.
”Alkoholin ongelmakäytöllä ja biletyksellä ei välttämättä ole mitään tekemistä keskenään. Jos menet bilettämään, aika moni kokee sosiaalista jännitystä siinä tilanteessa. Pitäisi olla skarppina, jos tutustuu uuteen ihmiseen. Suurin osa vetää sen pari drinksua pohjille”, Petterson sanoo.
Pettersonin mukaan alkoholismi alkaa usein siitä, ettei ujous ja jännitys lähdekään parilla tuopilla. Kaikki suomalaiset voivat saman tien nimetä pari alkoholistia. Juoppoja päivitellessä unohtuu, että on myös paljon ihmisiä, joille alkoholi ei näyttele minkäänlaista roolia elämässä, Petterson muistuttaa.
Eikö kumppani riitä bilettäjälle?
”Mikä tahansa juttu voi tulla parisuhteessa väliin. Normi-ihminen alkaa miettiä, että miten merkityksellinen olen sulle, jos tulet kotiin aina kello 21, tai joka perjantai vaan takavalot näkyy ja nähdään sunnuntaina”, Petterson sanoo.
Pettersonilla on parisuhteen ongelmista ns. valumisteoria. Kaikki ei ehkä ole kunnossa, jos parisuhde vuotaa koko ajan jonnekin.
”Itselläni on ajatus parisuhteen uskottomuudesta, että siinä on kolmas osapuoli. Parisuhde ikään kuin vuotaa toisaalle. Se voi olla työ, harrastus, biletys, toinen nainen tai toinen mies. Parisuhteessa on yhä enemmän tarpeita, jotka täyttyvät jossakin muualla”, Petterson avaa.
”Jos tunnistaa itseään tästä, että sulla on siis aika paljon meneillään jossain muualla, voi miettiä, onko mussa puolia, jotka ei tule esille parisuhteessa? Mitä ne on? Onko mulla tarpeita, joista en uskalla kertoa? Miksi esimerkiksi biletys ottaa jonkin niskalenkin elämästäni?”, Petterson kysyy.
Pitäisikö osata asettua aloilleen?
”Onko tämä ongelma? Voi pohtia laajemminkin asiaa. On paljon puhetta siitä, että koulutettujen naisten sinkkuus on suuri yhteiskunnallinen ongelma. Mitkä tekijät vaikuttavat taustalla? Kuinka paljon on ihmisiä, jotka eivät näe parisuhdetta tavoitteellisena tilana, vaan haluavat esimerkiksi tapailla erilaisia ihmisiä?”, Petterson kysyy.
”Useita deittikumppaneita ei enää moralisoida. Kuinka paljon on ihmisiä, jotka eivät edes halua sitoutua? Sitoutumiseen voi liittyä sen sureminen, ettei kaikki ole enää mahdollista.”
Pettersonin mukaan biletysvaiheen venymiselle on muitakin syitä:
”Nykyelämään liittyy niin paljon asioita ennen kuin pääsee siihen vaiheeseen, että ajattelee perheen perustamista.”
Sori, vain iloisille
Petterson miettii, kuinka hyvin ravintolaympäristö vastaa ihmisten tarpeisiin ja saako siellä olla oma itsensä.
”Bilekulttuuri on tavallaan performanssi, joka toimitetaan. Kuinka paljon ihmiset uskaltavat olla omia itsejään? Ja mitä se ylipäätään on? Monella on rooli päällä. Onko mielikuva se, että sinne mahtuu vaan ne kauniit, rohkeat ja menestyvät? Onko painetta olla jonkin kaltainen mahtuakseen mukaan? Onko hehkutus jotain, joka ei ihan pidä paikkaansa? Oliko pettymyksiä? Toteutuivatko omat toiveet? Ravintolamiljööseen ei välttämättä sovi synkistely. Monella on monenlaisia asioita, jotka vaivaavat mieltä ja joista haluaisi puhua jonkun kanssa”, Petterson kuvailee.
Onko sinulla ravintola-temperamentti?
Pettersonin mielestä biletykseen ja ulkona hillumiseen vaikuttaa myös ihmisen temperamentti.
”Onko ihminen intro- vai ekstrovertti? Jotkut voimaantuvat ravintolassa ihmismassasta, toiselle väenpaljous saattaa olla liikaa. Temperamentti vaikuttaa siihen, miten viihdyt”, Petterson kertoo.
Erilainen temperamentti ei välttämättä aiheuta ongelmia suhteelle.
”Parisuhde merkitsee ihmisille erilaisia asioita. Moni asia on ok, jos se sopii molemmille.”
Abstraktin kanssa naimisissa
Petterson muistuttaa parisuhteeseen panostamisen tärkeydestä. Kumppanin kanssa pitää joskus viettää aikaa, jos haluaa suhteen säilyvän elävänä.
”Elämästä toteutuu niin paljon kodin ulkopuolella. Valveillaoloajasta ollaan enemmän tekemisissä työkavereiden kuin oman puolison kanssa. Parisuhde on usein abstraktio. Kuinka paljon on loppujen lopuksi tekemisissä sen puolison kanssa? Ei mitään asiaa voi ylläpitää vain abstraktion tasolla, se alkaa hajota liitoksistaan”, Petterson muistuttaa.
Petterson ei halua kuitenkaan määritellä, miten tiiviisti parien kuuluisi elää. Ihmiset ovat läheisyyden tarpeissaan niin erilaisia. Jotkut ovat hyvin intiimissä suhteessa, toisille riittää hieman etäisempi systeemi. Ongelmia tulee, jos tarpeet eivät kohtaa, tai jos ihmiset elävät jonkinlaisten omien kuvitelmien ja harhaluulojen vallassa.
”Kun mennään parisuhteeseen, meillä on paljon kuvitelmia asioista. Ne eivät välttämättä pidä ollenkaan paikkaansa omassa suhteessa. Asioista pitäisi puhua”, Petterson sanoo.
Pettersonin mukaan ihmiset saattavat ajatella parisuhteensa toimivan samoin säännöin kuin omilla vanhemmilla - tai kuin edellisessä suhteessa. Nykyinen kumppani ei voi kuitenkaan asettua valmiiseen muottiin.
”Pariterapiassa ei ole harvinainen ilmiö, että ihmiset ensimmäistä kertaa, tai pitkästä aikaa, tutustuvat toisiinsa. Suhde on voinut jo hiipua. Ei keskustella, ja omat käsitykset suhteesta eivät enää ole ihan ajan tasalla”, Petterson kertoo.
Pettersonin mukaan monet parit lukevat toisiaan väärin. Esimerkiksi päälle päin syytökseltä näyttävä tyytymättömyys voi kummuta pelosta ja huolesta, ettei toinen välitäkään minusta enää. Usein tarpeet unohdetaan kertoa ääneen. Aina ihmiset eivät edes itse tiedosta niitä. Toinen saattaa kokea syyllisyyttä tämän epävarman puolison matalasta mielestä. Enkö ole sulle tarpeeksi?
”Terapeutti voi toimia tulkkina tässä”, Petterson sanoo.
Suolaa arkeen
Pettersonin mukaan myös ikävaiheet vaikuttavat juhlimiseen. Esimerkiksi pikkulapsiperheessä harvemmin biletetään sikana joka viikonloppu. Sunnuntaibrunssi rivitalon pihalla tuttavaperheen kanssa voi olla viikon huippuhetki.
Jos unohtaa päihdeongelmat, vieraantumisen ja mustasukkaisuuden, voi biletyksessä nähdä enimmäkseen hyviä puolia.
”Mikäs sen mukavampaa kuin viettää ystävien ja läheisten kanssa aikaa? Ihmissuhteet ovat elämän suola. Kaikki eivät asu naapurissa, vaan vaatii eforttia, että saa porukat kasaan. Ravintola voi tarjota hyvät puitteet, jos ei ole sellaista kotia, että voi kutsua kymmenen ihmistä mukaan”, Petterson sanoo.
Janne Toivonen: ”Biletyskin rakentaa Suomea”. HS 5.7.2014
Olen aivan hukassa, HALUAN SAADA NEUVOA SINULTA! Olen seurustellut kolme vuotta ja neljä kuukautta 25-vuotiaan miehen kanssa. Meillä on ikäeroa nelisen vuotta! Itselläni on kaksi lasta aikaisemmasta suhteesta ja nyt kolmas lapsi kyseisen miehen kanssa, lapsi on nyt puolitoistavuotias.
Meillä lähti suhde yhdestä illasta ja ollaan oltu alusta asti tosi rakastuneita. Suhde lähti etenemään kovaa vauhtia, oltiin 24/7 yhdessä, koska silloin mieheni tila oli aika huono kavereiden suhteen. Piakkoin muutettiin yhteen ja vuosi lisää niin jäin odottamaan yhteistä lasta.
Nyt tilanne on se, että mies lähti kävelemään. Suhteen aikanakin monesti tokaisi, että hän ei ole nähnyt maailmaa kuin minä ja hänen kaverit menee siellä sun täällä ja jotenkin itseäni ahdisti myös tämä tilanne, että yhtäkkiä olen yksin kotona koko ajan. Ei ole aikuista seuraa eikä mitään. Teen kaiken yksin, siivoan, hoidan lapset, teen ruuat yms... Loppujen lopuksi ilo ja kaikki on kadonnut, kun itselläkin hyvin epävarma olo, että kiinnostaako toista enää edes.
Seksiä harrastettu viime aikoina kerran kahessa viikossa, mikä vähentyt lapsen syntymän jälkeen. Rupesin tosiaan itse miettimään meidän ikäeroakin, että onhan hän nuori poika ja tahtoo mennä, mutta sitten olen katkera niistä yhteisistä lupauksista ja haaveista ja nyt olen tilassa, että kasvatan kolme lasta yksin. Oma tilanteeni on tosi huono, kun toinen voi lähteä reppu selässä omile teilleen...
Itse rakastan tätä miestä ja olen yrittänyt hänen pyynnostään antaa hänelle hieman aikaa, mutta sitten kun annoin hetken aikaa, tajusin etten pääse itse jatkamaan oikein elämää, jos en saa selviä vastauksia, kun toinen menee joka viikonloppu baareissa. Minulle näyttää, että hän etsii toista, vaikka sanoo mulle, ettei niin tee. Eli pieni toivekipinä itsellä olisi, että palattaisiin yhteen. Mutta yhtenä päivänä sanoin minulle, että ei natsaa enää, joo rakastaa mua, mutta eri tavalla kuin ennen. En vaan jotenkin pysty sisäistään näitä asioita, silti odotan, että hän tajuaisi, ettei se maailma anna sitä, mitä rakastava vaimo, oma koti ja oma lapsi… Tuntuu silti, että hän haluaa jokseenkin hallita tilannetta, että haluaa olla mun kanssa hyvä ystävä jne.
Ja kun on lapsikin. Hän kävi muutamat kerrat täällä. Olen antanut hänen käydä peseytymässä, nukkumassa ja syömässä, mutta kun itse odottaa hyväuskoisena, että jospa hän tulisikin jäädäkseen. Sitten tuli olo, että pidän hänelle vain turvapaikkaa. Jos ei ole kaverit lähettyvillä, niin hänellä on joku paikka missä voi olla… Hän on mulle sanonut, ettei halua ketään naista elämään. Että ei huolta, ettei ole etsimässä ketään. Noi sanat, kun se sanoo, niin olen edelleen kiinni siinä, että ehkä joskus..?
Mutta silti selvisi, että oli laittanu heti eron jäkeen seuranhakupalveluun, että etsii seikkailua.... Nyt sanoin, että en halua enää nähdä yms, että nyt tarviin omaa aikaa päästäkseni eroon susta…Yrittää hallita mua sillä, että lähettelee viestiä perään, että ei muka tiennyt, että olisin hänet takaisin ottamassa, vaikka olen senkin asian tehnyt hänelle selväksi. Lapsen kautta pyytää heti, että näkisi lapsen heti seuraavana päivänä, vaikkei nyt muuten sillain kiinnostunut ole hänestäkään. Rupeeko hän myös pitämään omaan lastaan jonain nappulana, jotta voi hallita mun tunnemaailmaa....
En siltikään osaa päästä irti. En tiedä mitä tehdä, kun kaverit tai mikään ei kiinnosta. En saa mistään aloitettua mitään, kun ajattelen vaan häntä. Tuntuu, että itse olen hänelle antanu koko elämän ja nyt ei ole mitään... Nainen, 29
Hei Sinä, joka sanot olevasi aivan hukassa!
Kiitos viestistäsi. Viestisi oli jännittävä lukuelämys. Siitä välittyi kuva kuin virran pyörteessä olemisesta ja tuntu, kuinka pää välillä soljahtaa veden alle hallitsemattomasti. Mietin, että olet yhtäkkiä joutunut kriisin, pudonnut veden varaan. Osaatko uida tunteittesi ja tapahtumisen aallokossa? Millainen oli edellinen erosi? Opettiko se sinulle erossa selviytymisen taitoja? Millaiset erossa uimisen taidot lapsillasi on? Pystytkö auttamaan heidät tästä kuohunnasta turvallisesti yli? Miten lasten isät voivat auttaa lapsia eteenpäin? Oletko yksin näillä syvillä vesillä vai onko lähettyvilläsi ystäviä, sukulaisia tai muita ihmisiä, jotka voivat auttaa ja tukea sinua?
Pyydät neuvoja. Ensimmäinen neuvoni onkin ”älä jää yksin”. Puhu asioista, tunteistasi ja avun tarpeistasi muille ihmisille. Jos sinulla ei ole tukiverkostoa käytettävissäsi, käänny pikaisesti neuvolan ja/tai perheneuvolan puoleen. Sinä ja lapsesi olette oikeutettuja apuun ja tukeen saadaksenne taas tukevaa maata jalkojenne alle ja löytääksenne uuden suunnan elämällenne.
Toinen neuvoni on ”Selvittele omia tunteitasi”. Kerrot viestissäsi kokevasi mm. ahdistusta, epävarmuutta, ilon katoamista ja katkeruutta. Kerrot myös epäselvyydestä, toiveista (odotat mm. että hän tajuis…), hallittavana olemisesta, siitä kun mikään ei kiinnosta, aloitekyvyn puutteesta ja siitä kuinka olet antanut toiselle kaiken ja nyt jäät ilman mitään. Kerrot kuitenkin rakastavasi tätä miestä ja toivon kipinästä, että palaisitte vielä yhteen (jos ymmärsin oikein?). Muutama rivi myöhemmin kerroit sanoneesi, ettet enää halua nähdä ja tarvitset omaa aikaa, että pääset eroon hänestä.
Minun silmissäni, tuollainen tunteiden myllerrys ja pettymys on tavallista kriisien yhteydessä. Kohdissa, joissa elämän suunta muuttuu yllättäin. Kun haluaa aivan päinvastaisiakin asioita yhtä aikaa, on ymmärrettävää, että olo tulee tukalaksi. Kolmas neuvoni onkin ”koeta sietää epävarmuutta ja ajatusten sekamelskaa vielä hetki, älä ryntää mihinkään äkkinäisiin päätöksiin tai tekoihin”. Nyt on tuumaustauon paikka! Selvittele ajatuksiasi, toiveitasi ja pelkojasi rauhassa yksin ja yhdessä muiden kanssa. Keskustele ja kuulostele omia ja muiden ajatuksia. Tarvittaessa tässä sinua voinee auttaa myös esimerkiksi neuvolan psykologi tai perheneuvolan väki.
Mutta lopulta jää kysymys jatkuuko tiesi yksin vai yhdessä tämän miehen kanssa. Voi olla, että teistä kumpikaan ei tiedä sitä vielä. Neljäs neuvoni onkin ”keskustelkaa toiveistanne, tarpeistanne ja tunteistanne miehesi kanssa”. Jos tunteenne ovat kovin sekaisin edelleen, voisitte harkita pari- tai perheterapeutin puoleen kääntymistä. Niitä löytyy ilmaiseksi perheasiain neuvottelukeskuksista ja perheneuvoloista sekä joillakin paikkakunnilla kaupungin/kunnan palveluina. Lisäksi käytettävissänne on yksityiset palvelut, joita voi etsiä internetistä.
Viimeinen neuvoni on ”pidä itsestäsi hellä ja hyvä huoli”. Toivottavasti jaksat kohdella itseäsi kuin parasta ystävääsi.
Voimia sinulle toivottaen perheneuvoja Iiris
Olen kolmekymppinen nainen ja meillä on mieheni kanssa parivuotias lapsi. Suhteemme ei ole palautunut ennalleen vaikeuksien jälkeen, on epäluottamusta ja läheisyyden puutetta.
Raskaana ollessani ja vauvavuoden aikana mieheni kävi ulkona viikottain, hän palasi usein aamukuudelta ja lähti taas aamulla töihin. Vuosi lapsen syntymän jälkeen selvisi, että hän on käynyt usein ulkona ollessaan strippiklubeilla tuhlaamassa suuria summia rahaa (vaikka/niinpä kotona hän valitti, ettei mihinkään ole rahaa).
Suostuin jatkamaan suhdetta, mikäli menisimme terapiaan ja kävimmekin muutaman kerran siellä. Saimme hieman puhuttua ja mieheni vähensi juhlimista ja on ollut enemmän läsnä kotona, niin henkisesti kuin fyysisesti, mutta suhteeseen jäi jälki tuosta kaikesta. Mies ei suostu puhumaan paljoa tapahtuneesta ja joka kerta, kun otan asian esille hän suuttuu ja sanoo, että erotaan sitten, jos luottamusta ei ole. Menneisyydessä on muutama muukin asia, jotka herättävät minussa epäluottamusta.
Luottamusta on ollut hyvin vaikea palauttaa. Aina, kun mieheni on reissussa, mietin, missä hän on ja kenen kanssa. Seksielämämme on ollut aina ongelmallista, mutta lapsen syntymän jälkeen seksiä ei ole juuri ollut. Mies ei ole halunnut seksiä, mikä loukkaa nyt, koska tiedän strippiklubeista ja netin pornosivuilla surffailuista. Tiedän myös, että mieheni on hyvin seksuaalinen, siksi mietinkin, miksi hän ei sitä kotona millään lailla enää ilmaise. Läheisyyttä tai kosketuksia ei ole juuri ollenkaan, ja toivoisin vielä voivani joskus tuntea itseni halutuksi. Yleensäkin kaipaisin enemmän hellyyttä, kosketuksia ja helliä sanoja.
Tuntuu, että elämän ilonaiheet tulevat kaikkialta muualta paitsi suhteestamme ja pelkään, että jossain vaiheessa suhteemme aiheuttaa sen, että elämäniloni hiipuu. Nyt olen vielä lapsen ja muiden ihanien asioiden avulla pystynyt pitämään positiivista mieltä yllä. Nainen 30
Hei ja kiitos viestistäsi!
Kerroit parisuhteestanne puuttuvan luottamusta ja läheisyyttä. Nämä ovat tärkeitä ja olennaisia asioita toimivassa parisuhteessa. Kirjoitit vaikeuksienne alkaneen raskaus- ja vauva-aikana, jotka ovat herkkää aika erityisesti naiselle. Jäin miettimään, minkälainen parisuhteenne oli ennen raskautta. Mitä teitte yhdessä? Mihin olitte tyytyväisiä? Mihin toivoitte muutosta? Toimiko luottamus välillänne? Entäpä seksi? Kirjoitit, että seksielämänne on ollut aina ongelmallista... millähän tavalla? Pystyittekö käsittelemää tätä asiaa yhdessä ennen lapsen syntymää?
Minkälainen kokemus lapsen syntymä ja äidiksi tuleminen oli Sinulle? Entä miten miehesi koki isäksi tulemisen? Muuttuiko parisuhteessanne jotain tuolloin? Sanotaan, että jokaisen lapsen syntymä haastaa parisuhdetta jollakin tapaa. Erityisen haavoittuva on parisuhde, jossa on ilmennyt ratkaisemattomia ristiriitoja jo ennen lapsen syntymää. Kirjoitit, että miehesi oli paljon pois kotoa raskaus- ja vauva-aikana. Tuore äiti kaipaa yleensä tuossa vaiheessa erityisen paljon tukea ja läheisyyttä... jäitkö sinä näitä vaille? On täysin ymmärrettävää, että myöhemmin selvinneet asiat eli miehesi vierailut strippiklubeilla ja netin pornosivuilla ovat aiheuttaneet Sinussa pettymystä ja epäluottamusta.
Kirjoitit, että terapiakäynnit auttoivat teitä aikanaan jossakin määrin, mutta suhteeseenne jäi jälki menneistä tapahtumista. Onkohan mahdollista, että terapianne jäi jotenkin kesken? Olisikohan suhteessanne nyt sellainen kohta, jossa voisitte uudestaan hyötyä pariterapiasta? Rohkaisen sinua ottamaan asian puheeksi miehesi kanssa! Yhteinen historianne ja erityisesti yhteinen lapsenne ovat asioita, joiden eteen kannattaa tehdä yhdessä töitä! Kirjoitit pelkääväsi elämänilosi hiipumista. Älä anna sen tapahtua! Jos miehesi ei ole enää suostuvainen pariterapiaan, voit hakea keskusteluapua myös itsellesi. Kun pidät huolta itsestäsi, pidät samalla huolta myös lapsestasi.
Läheisyyden, hellyyden, kosketusten ja hellien sanojen toiveesi ovat täysin oikeutettuja! Pidä niistä kiinni!
