KYSYMYS: Moikka, mulla olisi kysymys olen ollut täysi idiootti omalle vaimolle ja tajusin siinä vaiheessa kun Olin menettämässä hänet olen ollut niin kavereiden mukaansa vedettävä ja poistanut kaikki kaverit elämästäni alkoholin myös poistanut kokonaan elämästä ainoa asia mihin haluan keskittyä niin on Vaimoni jolle haluan kaikki hölmöilyt hyvittää. Olen ollut myös niin itsekäs ihminen vaimoa kohtaan mutta muutan sen asian kanssa haluaisin vaan sen normaalin avioliiton ja parisuhteen mitä minulla ei ole koskaan ollut ja tämä Vaimoni on ensi rakkauteni jota en halua menettää vaan saada asiat toimii ja vihdoin sen normaalin parisuhteen ja avioliiton.
VASTAUS: Joskus käy niin, että asioiden arvon huomaa vasta silloin, kun on menettämässä ne. Olet ilmeisesti jatkanut ns. poikamieselämää senkin jälkeen kun olet aloittanut parisuhteen. Et ole ainoa jolle on käynyt niin. Joskus näyttää olevan vaikeaa luopua totutuista tavoista, vaikka elämäntilanne on muuttunut. Mutta on väistämätöntä, että parisuhteessa oleva ei voi elää kuin sinkku. On otettava toisen toiveet huomioon ja varattava aikaa kumppanin kanssa yhdessä oloon. Ja mietittävä tarkkaan, mikä on elämän tärkeysjärjestys. Missä järjestyksessä ovat, kumppani, kaverit, harrastukset, bilettäminen, ym? Useimmat parisuhteessa olevat toivovat, että kumppani tulisi ensimmäiseksi, ja sitten vasta muut asiat.
Sanoit että vaimosi on ensirakkautesi. Olitte kenties varsin nuoria, kun aloitte olla yhdessä. Jos seurustelu on aloitettu teini-iässä, on erityisen suuri vaara että teinimäinen elämäntapa jatkuu parisuhteesta huolimatta. Olet kirjeestäsi päätellen onneksi muuttanut suuntaa ja tehnyt täyskäännöksen. Toivottavasti tämä ei ole tapahtunut liian myöhään. Joskus käy niinkin surullisesti, että toinen havahtuu muutokseen vasta kun toisen tunteet ovat niin täysin kuolleet, että jatkaminen ei ole hänelle mahdollista. Toivottavasti teillä ei ole niin.
Kerroit jättäneesi kaverit ja alkoholin täysin. Haluat keskittyä kokonaan vaimoosi. Jos olet laiminlyönyt vaimoasi pitkään, on ihan luonnollista ja oikein, että haluat hyvittää sen hänelle. Tämä voi toimia jonkin aikaa. Pidemmän päälle on mahdotonta, että kukaan voi elämässään keskittyä vain yhteen asiaan tai ihmiseen. Parisuhteelle on eduksikin, että kummallakin on ”omaa elämää”. Omia kavereita ja harrastuksia. Hyvässä parisuhteessa näistä asioista sovitaan yhdessä. Mikä on sopiva määrä omia menoja kummallekin, että molemmista tuntuu että tilanne on reilu? Kuinka paljon omia menoja voi olla, ettei se vie liikaa aikaa parisuhteelta? Mikä on suhtautuminen alkoholiin teidän parisuhteessanne? Oletko käyttänyt sitä niin paljon, että ainoa vaihtoehto on täysraittius? Vai voitteko käyttää sitä kohtuullisesti, niin että se ei häiritse parisuhdettanne, eikä teitä kumpaakaan? Kaikesta tästä sinun on jossain vaiheessa alettava käydä keskustelua vaimosi kanssa.
KYSYMYS: Parisuhteeni menee vain alas ja alas päin haluaisin muuttaa suuntamme ylös muttemme onnistu? Mitä tehdä?
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi! Hienoa, että arvostat suhdettanne niin paljon, että kirjoitit meille! Kysymyksesi on lyhyt ja napakka. Et anna tarkempaa tietoa tilanteestanne, joten vastaan siis yleisellä tasolla.
Haluat pelastaa suhteenne, joka tuntuu menevän vain huonompaan suuntaan. Kirjoitit ”muttemme onnistu”. Olette siis yrittäneet yhdessä? Molemmilla sama toive? Loistavaa!
Paras ennuste tilanteellenne on juuri silloin, kun molemmat haluatte kääntää parisuhteen onnellisuuskäyrää ylöspäin. Siinä tapauksessa vaihtoehtoja on monia.
Voitte hankkia kotiin hyvän parisuhdetta käsittelevän kirjan, lukea sitä yhdessä ja tehdä siitä löytyviä harjoituksia. Tällaisia kirjoja löytyy kirjakaupoista useita. Yksi hyvä vaihtoehto on Elina TanskasenOnnellisesti yhdessä – opas rakastavaan parisuhteeseen.
Suhdeklinikan arkistoista löytyy satoja valmiita kysymys-vastauspareja. Sieltä löytyy varmasti jotain, josta on myös teille apua.
Rakkauden roihu -sivustolta löytyy blogeja rakkaudesta ja parisuhteesta, myös sen vaikeuksista.
Ev.lut. kirkon sivuilta löytyy tietoja parisuhdekursseista ja Perheasian neuvottelukeskuksista ympäri Suomea.
Kuten huomaat, apuja löytyy kyllä. Tärkeintä on, että otatte aikaa toisillenne ja suhteenne hoitamiseen. Se on aina hyvä sijoitus.
Onnellisuuskäyrän nostaminen vaatii teiltä molemmilta vastuunottoa ja panostusta. Kun haluatte jatkaa yhdessä, sen tulee näkyä myös teoissa, joka päivä. Molempien on tehtävä oma osuutensa ja muutettava käyttäytymistään ja/tai asennettaan niissä kohdin, joissa se on aiheellista. Omaa kumppania tulee kohdella kuin parasta ystävää ja paremmin. Lisäohjeita löydätte runsain mitoin yllä olevista linkeistä.
Muistakaa, että rakkaus ei tule ruokituksi pelkästään toivomalla, vaan tekemällä ja puhumalla.
KYSYMYS: Olemme mieheni kanssa tunteneet toisemme 18 vuotta. Siihen asti minä olin elänyt yksin ja hän oli eronnut liitosta joka oli ollut hänen mukaansa riitainen. Liitosta on kaksi aikuista lasta ja tytär on miehen elämän numero 1, pojan kanssa välit ovat olleet poikki jo 15 vuotta. Syynä välirikkoon oli se, kun poika eron jälkeen myöhemmin tuli isänsä luo asumaan, niin äiti ei maksanut isälle elatusmaksua jolloin isä laittoi pojan takaisin äidin luo.
Tavatessamme miehellä oli kova syyllisyys erosta ja ennen kaikkea siitä että hän ei ollut lastensa elämässä koko ajan mukana. Hän kuitenkin etsi naista elämäänsä ja eron jälkeen oli ollut jo yksi lyhyt suhde.
Suhteemme oli on - off suhde, olin välillä pistämässä välejä poikki, asuimmekin yhdessä mutta en kestänyt sitä ahdistusta missä elin. Hänen on aina ollut vaikea puhua mistään suhdettamme koskevasta asiasta ja yleensä hän aina kääntää asian kun asian minun syykseni.
Palasimme kuitenkin yhteen ja aina yritin saada suhdetta toimimaan. Me ehdimme seurustella 3 vuotta ja sen jälkeen syntyi poikamme joka on nyt 15-vuotias.
Lapsen ollessa 6 kk ikäinen en jaksanut ja erosimme ja elimme 6 vuotta erossa. Hän kävi meidän kotonamme lastaan tapaamassa kunnes hänen ystävänsä järjestivät hänen elämäänsä naisen. Siinä vaiheessa hän otti kaksi kertaa poikamme luokseen omaan kotiinsa viikonloppuna.
Tämä suhde päättyi 4 kk kuluttua ja me aloimme taas lähestyä toisiamme. Silloin mietin että onko lapsen kuitenkin parempi elää omien vanhempiensa kanssa kuin kulkea kahden kodin väliä. Mietin silloin todella paljon sitä että miten on parasta toimia että en tekisi virhettä.
Muutimme jälleen yhteen ja nyt olemme asuneet yhdessä n. 8 vuotta.
Edelleenkään emme pysty puhumaan mistään hänelle ikävistä asioista. Aika ajoin yritän ottaa puheeksi kotityöt jotka eivät hänen mielestään kuulu hänelle. Samoin raha-asiat ärsyttävät minua koko ajan. Hän käyttää omat rahansa oman omaisuutensa kartuttamiseen ja ostaa metsätöihinsä liittyviä koneita, huollattaa ja korjuuttaa niitä ym. Minä maksan kaikki yhteisen lapsemme menot, harrastukset, vaatteet, lääkkeet, parturit ja kaikki kahteen kissaamme liittyvät maksut. Elämme siis niin kuin minä olisin tuonut edellisestä liitosta olevan lapsen yhteiseen kotiimme. Asumismenot maksamme puoliksi, mutta ruoastakin minä maksan enemmän ja kaikesta tästä johtuu että minulla on rahat jatkuvasti lopussa.
Minun hän olettaa auttavan omissa metsätöissään ja olen ollutkin siellä paljon mukana varsinkin kun saamme sieltä polttopuut kotiimme. Minun oletetaan olevan mukana oman autoni renkaiden vaihdossa jne. Lumityöt ym. muut pihatyöt ovat kuuluneet etupäässä minulle kun hän sillä välin tekee omia metsätöitään. Tai istuu netissä. Tai nukkuu iltapäiväunia.
Olen nyt päättänyt pistää lopullisen pisteen tähän suhteeseen. Se tarkoittaa talon myymistä, muuttoa ym. Silti edelleen mietin että onko minulla oikeus ajatella itseäni, teenkö oikean ratkaisun, paljonko pitää yrittää jaksaa ja joustaa?
Lapsen kanssa olen mahdollisesta muutosta puhunut ja onhan hän nähnyt ja ymmärtänyt tilanteen. Hän on sitä mieltä että hän voi hyvin olla vuoroin äidin ja isän luona tai miten nyt sitten haluaa.
Onko minulla oikeus tehdä tämä ratkaisu? Miten paljon pitää jaksaa yrittää?
"Paljonko pitää yrittää"
VASTAUS: Tilanne kuulostaa kertomasi perusteella varsin kohtuuttomalta. Jos perheen yhteiset työt ja vastuu raha-asioista jakautuvat noin epätasaisesti, on selvää, ettei sellaisessa suhteessa voi voida hyvin.
Se, paljonko pitää yrittää, on tietysti hyvin yksilökohtainen juttu. Jokainen tietää itse, milloin oma venymiskyky ei enää riitä. Kannattaa miettiä myös sitä, minkä vuoksi yrittää? Onko liitossa sellaista hyvää, jonka vuoksi kannattaa sietää ongelmia? Tuoko liitto lapselle sellaista hyvää, jonka vuoksi kannattaa jatkaa?
Jos olet vielä epävarma, voit miettiä sitä mahdollisuutta, että teet vielä yhden, viimeisen yrityksen. Sanot hänelle selvin sanoin, että tässä on nyt kaksi vaihtoehtoa. Joko asioista keskustellaan, ja kotityöt ja raha-asiat saadaan reilulle pohjalle, tai sitten sinä lähdet. Kotityöt on jaettava niin, että vastuu jakautuu tasapuolisesti. Samoin yhteiseen talouteen ja lapseen liittyvät kulut on jaettava oikeudenmukaisesti. Mikäli hän ei suostu, voit antaa omalletunnollesi vapautuksen. Sinä olet yrittänyt tehdä sen mikä on tehtävissä.
Nykyään kenenkään ei tarvitse suostua elämään alistettuna. Eikä ole välttämättä lapsenkaan paras elää perheessä, missä hän näkee toista jatkuvasti alistettavan ilman että tämä puolustautuu tai lähtee pois.
KYSYMYS: Olemme puolisoni kanssa seurustelleet 6 vuotta ja suunnittelemme häitä ensi kesälle. Olemme seurustelleet nuorista asti ja parisuhteemme on ollut hyvä, mutta sisältänyt toki omia vastoinkäymisiä. Puolisoni on rauhallinen perusluonteeltaan, mutta riidoissa tilanne usein eskaloituu ja riitatilanteita sävyttäjät kirosanat, nimittely jne. Puolisoni on muuten aina rauhallinen ihminen, mutta riitely on hänelle hyvin haastavaa ja kritiikin vastaanottaminen johtaa usein täydelliseen räjähdykseen. Tämä piirre on hänessä iän myötä onneksi rauhoittunut, mutta näkyy toisinaan edelleen riidoissamme. Arkemme on kuitenkin ollut onnellista ja riitoja on aina pyydetty anteeksi. Vuosi sitten tapahtuneen kihlautumisemme jälkeen jokin parisuhteessamme kuitenkin muuttui.
Koen puolisoni menettäneen mielenkiintonsa minuun ja yhteiseen aikaamme. Edelleni menee usein työhön, puolisoni perheeseen tai ystäviin liittyvät asiat. Tästä huomauttaessani olen "hankala ja vaativa, enkä osaa olla kiitollinen siitä mitä meillä jo on". Kihlojen jälkeen puolisoni vitsaili, ettei hänen enää tarvitse yrittää hurmata minua ja tuntuu, että tämä vitsi on muuttunut todeksi. Äyskiminen, kiukuttelu ja suuttuminen tuntuvat olevan läsnä päivittäin. Monesti koen lähinnä ärsyttäväni puolisoani ja saavani hänet äreäksi omalla käytökselläni. Oma ilonpitoni ja pelleilyni lytätään, koska kuulemma "sählään ja häiritsen". Ymmärrän toki, ettei toiselle aina jaksa nauraa, mutta tämä on nykyään kyllä enemmän sääntö kuin poikkeus. Koitan varoa sanojani ja vältellä kohtaamisia, jotten saisi puolisoani huonolle tuulelle. Kiukkuisena puolisoni on minua kohtaan tyly, äksy ja "älä, lopeta, ei" raikuvat. Tuntuu kuin koko luonteeni revittäisiin minusta irti ja minun tulisi olla mahdollisimman näkymätön. Mielestäni puolisoni kohtelee minua kaikista ankarammin ja koviten, eikä käyttäydy ketään muuta kohtaan näin. Olen tästä koittanut sanoa, mutta olen kuulemma kohtuuton ja liioittelen asioita. Puhuessani asiosta tai tunteistani, saan usein kuulla olevani vaikea ja riidanhaluinen. Koitan vain ilmaista miltä minusta tuntuu. Tätä usein seuraa riitely ja minun haukkuminen, jolloin puolisoni mukaan pidän häntä aivan surkeana ja saan kuulla kuinka karmea olen itse kaikessa. Usein riidat tuntuvat menevän minun parjaamisekseni, jotta puolisoni saisi tilanteen tasattua ja myös osoitettua minun virheeni. Olen ehdottanut puolisolleni terapiaa ja monia muita vaihtoehtoja, mutta mitään ei tunnu tapahtuvan. Pahoitan mieleni toistuvasti puolisoni sanoista, enkä ymmärrä miksei hän kuule kun yritän hänelle sanoa, että hänen käytöksensä ja sanansa satuttavat minua, enkä tiedä miten päästä niistä yli.
Tuntuu huijaukselta suunnitella häitä ja miettiä tätä tilannetta, mutten enää tiedä mitä tehdä. Keskusteluyritykseni johtavat aina riitaan ja haukkumiseen, enkä enää jaksa tilannetta. En tiedä mitä tehdä, olla tekemättä tai miten jatkaa tästä eteenpäin. Olisiko sinulla antaa neuvoa kuinka ratkaista tilanne? Kaiken jälkeen haluaisin löytää sen vanhan suhteemme, jossa olimme onnellisia ja kiitollisia toisistamme.
Vihaan kyllästynyt
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Kerrot, että olet seurustellut poikaystäväsi kanssa nuoresta asti, kaikkiaan kuusi vuotta ja nyt olette suunnittelemassa häitä ensi kesälle. Olet kuitenkin huomannut, että vuosi sitten tapahtuneen kihlautumisenne jälkeen parisuhteenne on muuttunut. Kuvaat, kuinka vuorovaikutuksenne on muuttunut ja myös sitä, miten miehesi käytös ja sanat satuttavat sinua. Tunnet, ettet voi enää olla oma itsesi kotona. Yleensä olet luonteeltasi iloinen ja huumorintajuinen, mutta nyt koet, että sinun pitäisi muuttua näkymättömäksi. Kerrot, että et jaksa enää ja pohdit, mitä tehdä.
Silloin, kun tuntuu, että suhde ei enää toimi, on hyvä pysähtyä pohtimaan mistä on kyse. Onko jotain tapahtunut tai muuttunut omassa tai toisen elämässä? Omista tunteistaan ja tarpeistaan on hyvä keskustella yhdessä. Olisiko teillä mahdollista ottaa yhteistä aikaa, jossa voisi rauhassa keskustella?
Puolison kanssa riidellessämme saatamme tunnistaa riidan vaiheet, joka toistuvat usein aika samanlaisina. Riita saattaa saada alkunsa siitä, kun osumme vahingossa tai tarkoituksella toisen arkaan paikkaan. Nämä arat kohdat ovat mahdollisesti syntyneet jo lapsuudessa. Osuma arkaan kohtaamme saattaa saada meidät reagoimaan yllättävän voimakkaasti suhteessa tilanteeseen. Yksi esimerkki siitä on se, että saatamme hermostua, jos koemme, että meitä kritisoidaan tai meiltä vaaditaan jotain ja sisimmässämme oleva arka kohtamme on kelpaamattomuuden tai riittämättömyyden tunne. Toinen esimerkki on, että saatamme suuttua, jos huomaamme, että toinen ei halua keskustella minun kanssani ja arka paikkamme on pelko, ettei toinen välitä minusta tai etten ole tärkeä toiselle. Vaikka meissä saattaa herätä erilaisia reaktioita, kuten suuttumista ja kiukkua, niin silti toisen kunnioittaminen ja rajat ovat tärkeitä. On hyvä tuoda selkeästi esille, minkä verran sietää haukkumista ja milloin raja on ylittynyt. Jos keskellä riitaa ei ole mahdollista tuoda rajoja esille, niin sitten riidan jälkeen. Toimivassa parisuhteessa riidan jälkeen otetaan aikaa sovun ja yhteyden rakentamiseen. Näin selvittämättömät asiat ja loukkaantumiset eivät pääse kasaantumaan.
Usein hääjuhlien suunnitteleminen nostaa pintaan pohdintoja liittyen sitoutumiseen, parisuhteeseen ja rakastamiseen. Voisiko miehesi käytös mahdollisesti heijastella sitä, että hän ei ole vielä valmis menemään naimisiin tai tunteeko hän olonsa jotenkin epävarmaksi tällä hetkellä? Oletko itse valmis sitoutumaan tällä hetkellä? Toivoisi toki, että häistä haaveileminen, niiden suunnitteleminen ja järjestäminen tapahtuisivat yhdessä hyvissä tunnelmissa.
On hyvä, että olet pysähtynyt pohtimaan teidän suhdettanne jo ennen häiden järjestämistä. Voisiko olla mahdollista rauhoittaa tilannetta ja esimerkiksi siirtää häiden suunnittelua ja järjestämistä eteenpäin, jotta ne eivät aiheuta lisää painetta parisuhteeseen liittyvien kysymyksien pohdinnassa. Voisiko tässä hetkessä antaa koko huomion keskittyä siihen, millä tavalla teidän välinen hyvä yhteys voisi löytyä uudelleen?
Joskus ulkopuolisen avulla saa hahmotettua parisuhteen vuorovaikutusta ja tilanteita rauhallisessa ilmapiirissä, jossa molemmat saavat tilaa ilmaista tunteitaan ja ajatuksiaan turvallisesti. Kirkon perheneuvonta on yksi vaihtoehto, jossa saa ulkopuolisen tahon pohtimaan suhdettanne yhdessä teidän kanssanne.
KYSYMYS: Olen avioliitossa miehen kanssa, joka on itseäni viisi vuotta nuorempi. Meillä on kaksi alle kouluikäistä lasta. Vuosi sitten hain työpaikkaan töihin, joka oli aina ollut haaveeni ja unelmani, pääsin sinne töihin. Vuoden vaihteen jälkeen alkoi tulla ongelmia lasten aikaisen heräämisen kanssa, koska työmatkani oli melko pitkä, piti lapset viedä hoitoon jo ennen kuutta. Yritin ehdottaa miehelleni, että muuttaisimme lähemmäksi, mutta hän ei useista pyynnöistä huolimatta suostunut. Asumme hänen kotipaikkakunnallaan ja hän aina vetosi siihen, ettei hänellä olisi elämässä sittrn mitään. Itse tunnen täällä asuessani, että minulla ei ole mitään. Kevättä kohti mentäedsä lapset oli todella väsyneitä ja tein ratkaisun että jään hetkeksi vielä hoitovapaalle, kun oni mahdollisuus. Elättelin toiveita, että ennen töihin paluuta mies suostuisi muuttoon. Toisin kävi. Hän ei edes suostunut keskustelemaan asiasta. Lapsiani ajatellrn sanouduin irti tuosta unelmien työpaikasta ja sain töitä lähempää.
Nyt tilanne on se, että kadun aivan hirveästi tuota irtisanoutimista, se vaikuttaa joka päiväiseen elämäämme. Myös käyttäytyminen miestäni kohtaan on muuttunut niin, etten pysty oikeastaan edes puhumaan hänelle, kohtelen kuin ilmaa. Tunnen että hän on suurin syyllinen siihen, että en voinut jatkaa työpaikassani. En vain voi itselleni mitään.
Muuttamisesta haaveilen ja puhun joka viikko, mutta syyt ovat hänellä nyt muuttuneet siihen suuntaan, ettei hän halua muuttaa sen takia kun käyttäydyn häntä kohtaan ikävästi. Mutta minulla ei ole edes halukkuutta käyttäytyä muuten, koska hänkäön ei ota minun tarvetta huomioon ja ei ymmärrä sitä kuinka iso asia mikylle oli olla juuri siellä työpaikassa. Myöskään hän ei halua keskustella näistä asioista ja syyttää tavallaan minua siitä, että miksi edes olen halunnut muuttaa tänne.
Mitä minun pitäisi tehdä? Tuntuu etten jaksa enää päivisin töiden jälkeen mitään, kun tämä asia vaivaa minua. Suunnittelen jo vain lähteväni lapsien kanssa, jotta voisin uudelleen hakea haaveitteni työpaikkaan. Tätä asiaa on nyt vatvottu puoli vuotta ja mieheni kuvittelee että kun asiasta ei puhu niin se unohtuu. Olen myös alkanut miettiä asioita siltä kantilta, että tämä on mun ainoo elämä ja miksi mä en voisi elää sitä niin kuin itse haluan enkä niin kuin joku toinen sanelee...
Haaveet ja niiden toteutuminen, 38
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Kerrot, että olit hakenut, päässyt töihin ja irtisanoutunut unelmiesi työpaikasta, joka sijaitsi sen verran kaukana kotoanne, että siitä aiheutui hankaluutta kahden alle kouluikäisen lapsen hoitopäiviin liittyen. Ratkaisuksi ongelmaan olet ehdottanut muuttoa lähemmäksi työpaikkaa, mutta miehesi ei ole suostunut ehdotukseesi. Koet, että miehesi on syyllinen tilanteeseen. Mainitset, että suunnittelet lähteväsi lapsien kanssa, jotta voisit uudelleen hakea haaveittesi työpaikkaan. Mietit, mitä pitäisi tehdä tai miksi et voisi elää elämääsi niin kuin itse haluat.
Pienten lasten äideille saattaa usein olla haasteena yhdistää omaa työuraa ja äitinä olemista. Vanhempina meille on tärkeää omien lasten hyvinvointi. Kun teemme päätöksiä, niin pyrimme siihen, että lapsilla olisi mahdollisimman hyvä olla. Sen lisäksi erityisesti suomalaisille naisille itsenäisyys, työura ja mielekkään työn tekeminen ovat usein myös tärkeitä asioita elämässä. Kun nämä kaksi toivetta tai odotusta ovat ristiriidassa, niin se saattaa aiheuttaa meille paljon ahdistusta ja turhautumista. Joudumme pohtimaan sitä, mikä meille on kaikkein tärkeintä. Jäin miettimään, onko näiden molempien asioiden toteuduttava juuri tässä hetkessä? Voisiko harkita, että omaan työhaaveeseen panostaa sen jälkeen, kun lapset ovat vähän isompia? Pelkäätkö mahdollisesti, että unelmatyötä ei voi tehdä tai sitä ei enää ole olemassa muutaman vuoden kuluttua?
Näissä hetkissä, kun omassa elämässä kohtaamme arvoristiriitoja, niin haemme ymmärrettävästi tukea puolisoltamme. Yritämme löytää ja ehdottaa ratkaisuja tilanteeseen. Jos puoliso ei reagoi haluamallamme tavalla, saattaa olla, että hän saa ”niskaansa” kaiken meidän ahdistuksemme, turhautumisemme ja vihan, joka omaan tilanteeseemme liittyy. Jäin miettimään, tunnetko jääneesi yksin? Oletko kertonut miehellesi, mitä kaikkea tuo unelma tarkoittaa ja merkitsee sinulle? Olisiko mahdollista laajentaa keskustelua myös siihen, mitä miehesi arvostaa ja haluaa elämässään? Miten nämä kummankin unelmat ovat ristiriidassa? Voisiko löytyä joku yhteisesti sopiva ratkaisu? Onko muuttaminen ainoa vaihtoehto? Voisiko ostaa lastenhoitoa palveluna esimerkiksi aamuisin ja iltaisin muutamia tunteja? Voisiko unelmatyötä tehdä osittain etätyönä tai lyhennettyä työviikkoa?
Kerrot myös yhtenä vaihtoehtona, että voisit muuttaa yksin lasten kanssa ja tehdä unelmatyöpaikassa töitä tässä hetkessä. Jäin miettimään, että mitä parisuhde tai perhe sinulle merkitsevät? Onko merkitystä sillä, että lasten isä asuisi eri paikassa? Oletko valmis jopa eroamaan miehestäsi, jotta voit tehdä unelmatyötäsi? Joskus saatetaan unohtaa, että työ saattaa loppua jonain päivänä yritysten yhdistymisten, irtisanomisen tai vaikka oman sairastumisen tai tapaturman seurauksena. Läheiset ihmissuhteet tulevat olemaan elämässämme jossain muodossa loppuelämämme ajan. Saatamme toki erota lapsen isästä tai äidistä, mutta ne ihmiset pysyvät jollain tavalla meidän elämässämme lastemme kautta.
Olet suurten kysymysten äärellä, jossa ei ole yhtä oikeaa vastausta tai tapaa toimia. Nämä pohdinnat saattavat nostaa esille paljon tunteita, joita saattaa purkaa toiseen. Toivon, että otat itsellesi rauhassa aikaa selkiyttää omia arvojasi, haaveitasi ja niiden yhteensovittamista. Ehkä voit kertoa miehellesi tunteistasi ja ristiriitaisesta olostasi ja pyytää apua.
KYSYMYS: Olen ollut kohta 3,5 vuotta yhdessä poikaystäväni kanssa. Ensin asuimme erillään omien vanhempiemme luona ja nyt alkusyksystä päätimme muuttaa yhteen asumaan toiseen kaupunkiin. Hän tekee pitkää työpäivää. Se on minulle ollut koko ajan ihan ok, koska tiedän kuinka tärkeää työtä hän tekee. Minä taas opiskelen viimeistä syksyä ja arjet menevät työharjoittelun merkeissä.
Meillä ei siis ole paljoa aikaa yhdessä mut se ei haittaa minua. Yhteen muuton jälkeen alkoi tilanne muuttua huonoksi ensimmäisen kuukauden jälkeen.... Minulta oli aika pian rahat loppu ja en voinut ostaa ruokaa ja hän hermostui ensin siihen että joutuu elättämään minua (koska elän Kelan opintotuella ja saan asumistukea joka menee kokonaan vuokraan). Nyt hän on alkanut vetäytymään pois luotani, häneen ei saa koskea ja enkä ole enää saanut haleja tai pusuja, peräti en saa enää kutsua häntä "kullaksi” tai ”rakkaaksi". Hyvää yötä emme enää toivota toisillemme koska hän ei enää jaksa.
Kuukauden sisään olemme paljon riidelleet ja hän on jopa kertonut seuraavat asiat minulle....
1. Hän haluaisi erota, koska haluaa olla yksin.
2. Viimeiset kaksi vuotta meillä ei ole ollut muka suhdetta enää. 1/3 vuotta ollaan vain oltu yhdessä.
3. Hän on yrittänyt vihjailla minulle erosta, mutta en ole ymmärtänyt. Hän ei ole sanonut sitä suoraan koska ei ole halunnut loukata minua.
4. Kun pääsee minusta eroon, hän voi vaihtaa tyttöjä kuin sukkaa jos ei tyttö miellytä.
Minä en haluaisi erota hänestä, koska rakastan häntä edelleen todella paljon. Minä olen nyt koittanut käydä kaupassa, tehdä ruokaa ja siivota että hän muuttaisi mielensä.
Pelkään vain jäämäni aivan yksin isoon kaupunkiin ilman rahaa tai asuntoa. Mitä minun pitäisi tehdä? Onko suhteeni ollut oikeasti pelkää valetta?
Epätoivoinen tyttö
VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi. Tilanteesi kuulostaa todella kurjalta. Olet aloittanut uuden elämän yhdessä rakastamasi poikaystäväsi kanssa ja valmistut pian ammattiin. Tulevaisuus näytti selvältä ja onnelliselta. Mutta nyt poikaystäväsi haluaakin romuttaa yhteisen elämänne!
Teille on tapahtunut tänä syksynä isoja asioita. Olette muuttaneet omillenne pois vanhempien kodista, olette vaihtaneet paikkakuntaa pienemmältä paikkakunnalta isoon kaupunkiin ja perustaneet yhteisen kodin. Teillä on molemmilla menossa ainakin kaksi tärkeää kehitysvaihetta.
Elätte kumpikin itsenäistymisen aikaa. Opettelette olemaan omillanne seisovia aikuisia. Kannatte taloudellisen ja kaiken muunkin vastuun omasta elämästänne, nyt kun ette enää asu vanhempien katon alla. Tämä vaatii usein opettelua eikä aina ole aluksi ihan helppoa, mutta on tosi tärkeä vaihe ihmisen elämässä. Tätä sisäistä työtä teette molemmat omilla tahoillanne.
Samaan aikaan olette parisuhteessanne myös aivan uuden vaiheen äärellä. On ihan eri asia asua yhdessä kuin seurustella. Nyt olette toistenne elämässä koko ajan. Opettelette kodin pyörittämistä ja kaikkien siihen liittyvien vastuiden kantamista yhdessä.
Yhdessä asuessa toisen huonot päivät, väsymykset ja kiukuttelut tulevat iholle ihan tavalla kuin seurustellessa. Avoliitossa toista ei pääse pakoon, vaikka töissä tai koulussa kävisikin. On opeteltava puhumaan ja kohtaamaan ristiriidat rakentavasti, muuten yhteiselämästä tulee vaikeaa.
Nyt tässä vaiheessa poikaystäväsi elämä onkin alkanut tuntua hankalalta. Hän vetäytyy pois läheisyydestäsi ja puhuu erosta. Onko kyse siitä, ettei hän ole vielä valmis sitoutumaan vakiintuneeseen parisuhde-elämään ja yhteiseen kotiin vai jostain muusta, sitä me emme tiedä. Kerroit, että sinun ratkaisuyrityksesi on tehdä enemmän ja paremmin kotitöitä eli olla perinteisesti ”hyvä vaimo”. Epäilenpä, että se ei kuitenkaan ole ratkaisu tähän tilanteeseen eikä missään tapauksessa pitkällä tähtäyksellä kestävä. Jokin poikaystävääsi nyt selvästi painaa. Yritä päästä keskustelemaan hänen kanssaan välttäen syyllistämistä ja painostamista. Toivottavasti pääsette juttelemaan niin, että saat tietää, mistä tässä nyt hänen kohdallaan on kyse.
Joka tapauksessa elämä haastaa sinua nyt tässä kohtaa itsenäistymään ihan urakalla. Jos poikaystäväsi haluaa erota, et voi häntä väkisin pitää. Mieti siis oman elämäsi palikat varmuuden vuoksi myös niin, että elätkin yksin. Kelasta saat neuvoja taloudelliseen tilanteeseesi ja ehkä myös oppilaitoksesi sosiaalityöntekijältä. Mieti, keistä ihmisistä tukiverkostosi muodostuu. Kerro heille tilanteestasi ja siitä, että saatat tarvita tukea muuttuneessa tilanteessa. Kun poikaystäväsi huomaa muutoksen sinussa, hän joutuu sen tilanteen äärelle, että ero konkretisoituu myös hänelle. Joskus se havahduttaa ja saa miettimään, haluaako oikeasti erota toisesta.
Jos poikaystäväsi ei halua tai kykene sitoutumaan sinuun ja rakastamaan sinua hyvinä ja huonoina päivinä, hän ei ole sinulle oikea kumppani. Ymmärrän, että luopuminen tuntuu tuskalliselta, mutta uskon, että selviät siitä, jos elämä niin vaatii.
Pidä selkä suorana ja jalat tukevasti maassa. Muista hengittää. Sinä selviät kyllä, kävi miten tahansa.
KYSYMYS: Olemme mieheni kanssa seurustelleet nyt vuoden verran, ja tuntuu että suhteemme on kaatumassa miehen mustasukkaisuuteen. Tapasimme viime vuonna kun itse olin armeijassa vielä. Aluksi kaikki näytti alkavan hyvin ja odotimme molemmat että pääsen takaisin siviiliin. Pikkuhiljaa aloin huomata että mies on mustasukkainen muista miehistä ja siitä että olen armeijassa muiden miesten katseltavana. Aluksi se ei vaivannut vain ajattelin että älä höpötä että ei siellä kukaan minua halua että olen vain häntä varten.
Siviiliin päästyäni epäilyt jatkuivat ja pehenivat koko ajan. Nyt on vuosi mennyt ja olemme muutaman kerran meinanneet jo erota ylimenevän mustasukkaisuuden takia. Nykyään tilanne on se, että olen joutunut luopumaan parista kaveristani koska mies on niin mustasukkainen. Minulla on joskus heidän kanssaan ollut jotain pientä säätöä, mutta ovat jääneet sitten kavereiksi. Mies ei tahdo millään uskoa että se on pelkkää kaveruutta. Heidät olen saanut unohtaa kokonaan.
Mies päättää mitä saan laittaa päälle ja liian tiukkoja vaatteita en saa käyttää ja itse mietin vaatteita ostaessa että mitä mies niistä sanoisi. Hän kyselee työkavereistakin että ovatko ne miehiä ja ovatko komeita vai ei. Hän muistuttelee melkein päivittäin että mitä kannattaisi laittaa päälle.Tyttöjen iltaa suunnitellessa tulee kaikki mahdolliset kysymykset mieleen ja että kenen kanssa mennään ja onko mahdollisesti miehiä joku näkemässä illan aikana. Itse tietoisesti en tee asioita enää mitä ennen tein koska tiedän että mieheni suuttuu ja en saa vapaasti ajatella omalla järjellä. Hän jopa on mustasukkainen siskoni miehestä. Hän on menossa terapiaan mutta en enää tiedä saako sekään suhdettamme toimimaan. Olen niin loukkaantunut kaikista epäilyistä että meidän seksi elämä on kuihtunut kokonaan. Oonko yhteistä tulevaisuutta enää olemassa. Rakastan miestäni yli kaiken. Hän on kiltein ja rakastavin mies minkä olen koskaan tavannut, mutta mustasukkaisuus meinaa viedä voiton. Mikä avuksi?
Jezzika91
VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi. Kerrot, että miehesi on kiltein ja rakastavaisin mies, jonka olet koskaan tavannut ja että rakastat häntä yli kaiken. Siitä syystä olet ilmeisesti ollut valmis luopumaan muutamasta kaveristasi, muuttamaan pukeutumistyyliäsi jonkin verran, muuttumaan varovaisemmaksi erilaisissa valinnoissasi, ettet aiheuttaisi tilanteita, joissa miehesi mustasukkaisuus nostaa päätään. Hänen ylimenevä mustasukkaisuus on ollut kuitenkin niin kovaa, että olet tai olette olleet lopettamassa seurustelua jo muutaman kerran. Miehesi on nyt hakeutumassa yksilöterapiaan. Nyt olette seurustelleet vuoden verran, mutta ilmeisesti ette tällä hetkellä asu yhdessä.
Mustasukkaisuus on normaali tunne, vaikka sitä usein hävetään. Voitaisiin lajitella mustasukkaisuutta eri tavoin, että on normaalia tai vakavaa, tilannekohtaista tai jatkuvaa. Vakava mustasukkaisuus on henkisen väkivallan muoto, jonka piirteisiin kuuluu suhteettomuus verrattuna tapahtumiin, aiheeton syyttely ja usein mustasukkainen henkilö ei pysty tuntemaan syyllisyyttä kohtuuttomasta käyttäytymisestään. Pahimmillaan se saattaa muuttua lisäksi myös fyysiseksi väkivallaksi. Jatkuvaan mustasukkaisuuteen liittyy enemmän oman tunne-elämän säätelyyn ongelmia ja taustalta saattaa löytyä omia varhaislapsuudenajan kokemuksia eroahdistuksesta omiin vanhempiin, eikä se riipu puolisosta tai hänen tekemisistään.
Mustasukkaisuuden takia oman elämän rajoittaminen, kaiken uhkaavan karsiminen ja vahdittavaksi suostuminen ei ole hyväksi itselle eikä useinkaan myöskään auta toista. Kun mustasukkainen osapuoli painostaa, niin toinen osapuoli alkaa vetäytyä ja esimerkiksi salata asioita välttääkseen riitatilanteita. Mitä enemmän toinen vetäytyy, sitä huolestuneemmaksi toinen osapuoli tulee ja alkaa vielä entistä tiukemman painostamisen. Tämä negatiivinen kehä on loppumaton, ellei sitä pysäytetä. Jos mustasukkainen osapuoli ei pysty hallitsemaan tunteitaan, niin on vaikeaa löytää ratkaisua yhdessä. Kuitenkaan, mustasukkainen ei tieten tahtoen kiusaa. Hänellä olisi oikeastaan valtava tarve kuulla, että hänestä välitetään, että hän on tärkeä, eikä häntä olla jättämässä, mutta se peittyy hänen negatiivisen käyttäytymisen alle. Mustasukkaisen osapuolen rakkaus ja välittäminen eivät pääse esiin, koska niille ei ole tilaa epäilysten takia. Kuitenkin mustasukkainen haaveilee läheisyydestä ja intohimosta. Alistuminen ja oman elämisen rajoittaminen mustasukkaisuuden takia johtaa usein myös oman itsetunnon laskuun ja eriytymiseen ystävistä ja muista itselle tärkeistä sosiaalisista suhteista.
Mainitsit, että miehesi on aloittamassa oman terapiansa. Kuulostaa toiveikkaalta, että hänellä on halu ja tarve käsitellä omia asioitaan ja käyttäytymistään. Kun hän on saanut käsiteltyä omia asioitaan, niin sen jälkeen teillä on halutessanne paremmin mahdollisuutta rakentaa avoimempaa keskustelua mustasukkaisuudesta ja sen vaikutuksesta parisuhteessanne. Jäin myös pohtimaan, että oletko tutkinut, että mikä tässä parisuhteessa on sinulle tärkeää ja miksi haluaisit jatkaa? Mihin alun perin hänessä ihastuit? Mikä sinulle on elämässä tärkeää? Mistä haluat elämässäni pitää kiinni? Pitäminen kiinni itselle tärkeistä asioista ja selvien rajojen asettaminen auttavat usein oman elämän jäsentämisessä.
KYSYMYS: Olen seurustellut poikaystäväni kanssa lähes 3 vuotta. Olen 24- ja hän 28-vuotias. Minusta tuntuu, että parisuhteeseemme on kasautunut erilaisia ongelmia ja nyt alan olla itse hyvin uupunut näiden ongelmien vuoksi.
Suurin haaste parisuhteellemme on se, ettei poikaystäväni kykene puhumaan omista tunteistaan, kokemuksistaan tai ajatuksistaan. Hän vaikuttaa masentuneelta ja onkin nyt käynyt kaksi kertaa psykologin luona. Hän kuitenkin kertoo, ettei pysty puhumaan psykologillekaan ja kokee käynnit "turhiksi". Ylipäätään hän kertoo motivaationsa kaikkea kohtaan olevan olematon. Tämä hänen puhumattomuutensa ja tunteiden patoaminen/piilottelu on minulle (ja epäilemättä myös hänelle) raskasta ja hiertää välejämme. Olen tästä hänelle yrittänyt puhua, mutta hän loukkaantuu ja vetäytyy keskustelusta. Yritän olla ymmärtäväinen ja annan hänelle kaiken ajan ja tilan mitä hän vain ikinä tarvitsee, mutta myös minulla on tarpeita. Toivon sydämestäni, että hän saisi apua masennukseensa ja ennen kaikkea ottaisi avun vastaan. Olen huolissani myös omasta jaksamisestani, mutta onneksi minulla on oma terapiani.
Toinen iso ongelma on se, että seksielämämme on voinut huonosti jo hyvin pitkään (1,5-2 vuotta). Kyse ennen kaikkea on siitä, että poikaystäväni katsoo pornoa ja omien sanojensa mukaan mieluummin katsoo pornoa kuin edes tekee aloitetta minun suhteeni. Hän kuulema ei halua tulla torjutuksi. Tämä taas on aiheuttanut sen, että minun itsetuntoni on pohjamudissa ja ajattelen, että pornon täytyy olla paljon parempaa kuin seksin minun kanssani. Minun aloitteisiini poikaystävä pääsääntöisesti vastaa myönteisesti, mutta tässä vaiheessa myönnän etten oikeastaan halua tehdä aloitteita, koska tunnen oloni riittämättömäksi, vastenmieliseksi ja rumaksi.
Olemme umpikujassa. Poikaystävä ei näe, kuinka paljon minua vaivaa se, ettei välillämme ole juurikaan läheisyyttä. Hänelle riittää, kunhan vaan saa itse tyydytyksen. Kerran hän spontaanisti kertoi minulle lopettavansa pornon katselun, mutta se paljastui myöhemmin valheeksi. Myös valehtelu asian tiimoilta satuttaa minua, rehellisyys on minulle tärkeä arvo parisuhteessa. Poikaystävä myös vähättelee minun huoltani.
Välillä mielessäni käy ajatus erosta, sillä minun on vaikea nähdä tietä ulos tästä tilanteesta. Toisaalta taas haluan olla poikaystäväni tukena, ja rakastan häntä todella. En tiedä, mitä minun pitäisi tehdä tai kenen puoleen kääntyä. Olisiko teillä mitään vinkkiä tai uutta näkökulmaa tilanteeseen? Kiitos jo etukäteen.
Huolissaan
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi. Huomaan viestistäsi, että rakastat ja välität poikaystävästäsi todella paljon. Haluaisit kovasti saada häneen yhteyden. Kuvaat hienosti sitä, että kun yrität saada poikaystävääsi keskustelemaan, kertomaan tunteistaan, kokemuksistaan tai ajatuksistaan, niin näissä tilanteissa hän vetäytyy. Toisaalta näet, että poikaystävälläsi ei ole hyvä olla ja olet huolissasi hänestä. Kirjoitit, että olet myös valmis antamaan hänelle tilaa, mikäli se on se, mikä auttaisi häntä.
On tavallista, että parisuhteissa puolisoilla on erilaiset tavat reagoida johtuen omasta opitusta tavoistamme lapsuudessa. Se, miten olemme oppineet selviytymään erilaisista tilanteista, näyttäytyy myös parisuhteessa reagointitapanamme. Parisuhteessa toinen osapuoli saattaa olla aktiivisempi tavoittelemaan kontaktia ja toinen saattaa vetäytyä niissä tilanteissa. Kontaktin ottaminen saattaa näyttäytyä osapuolille eri tavoin. Toisen usein hyvää tarkoittava käden ojennus, jonka tarkoituksena on auttaminen, saattaakin tuntua toisesta riitatilanteessa jopa vaatimuksena. Vetäytyvämpi osapuoli usein kokee itsensä riittämättömäksi, koska ei pysty antamaan toiselle sitä, mitä hän tarvitsisit siinä hetkessä. Hänen voi olla vaikeaa löytää sanoja tai kertoa tunteistaan, jos hän ei oikein itsekään niistä saa omassa päässään selvää. Näissä tilanteissa hänen saattaa olla vaikea olla läsnä ja hän saattaa lähteä vetäytymään kuoreensa tai kokonaan pois siitä tilanteesta. Usein tämä herättää avun tarjoajalle tunteen, että hän on tullut torjutuksi. Joskus herää myös kiukkua, jonka alla saattaa olla pelkoa yksin jäämisestä tai toisen menettämisestä, koska yhteys tuntuu olevan poikki. Joskus nousee mieleen kysymyksiä, että jos hän ei halua apua minulta, niin eikö hän myöskään halua minua.
Läheisyyden ja turvallisuuden kaipuu ihmissuhteissa ovat perustarpeita ihmisellä. Läheisyyden määrän tarve ja tavat ovat kuitenkin vaihtelevat eri ihmisillä. Usein parisuhteessa osapuolet eivät oikein osaa tai uskalla avoimesti kertoa toiselle omista tarpeistaan. Masentuneisuus saattaa lisätä vaikeutta läheisyyteen ja voimistaa vetäytymistä. Vetäytyvämpi osapuoli pitää ajatuksensa ja tunteensa sisällään ja hän saattaa tuntea itsensä ja ongelmansa rasitteeksi toiselle. Hän usein pelkää, ettei kelpaa tai riitä omana itsenään, joten avautuminen omista ajatuksistaan on iso riski hänelle.
Mikäli tämä kuvaus tuntuu yhtään tutulta tai haluat näkökulmia parien väliseen vuorovaikutukseen, niin kirjassa ”Kunpa sinut tuntisin paremmin” käydään läpi parisuhteessa tapahtuvaa vuorovaikutusta ja läheisemmän yhteyden rakentamista uudelleen. Se on Sue Johnsonin, tunnekeskeisen pariterapeutin, kirjoittama kirja.
Seksuaalisuus on usein herkkä osa-alue molemmille osapuolille. Mainitsit, että poikaystäväsi katsoo pornoa. Porno saattaa tarjota vaatimusvapaan alueen ilman paineita, jonkinlaisen hetkellisen paon. Toisaalta paljon käytettynä se saattaa eristää toisesta ja lisätä sekä häpeää että ahdistuneisuutta. Parisuhteen näkökulmasta on ymmärrettävää, että se tuntuu pahalta. Mainitset kuitenkin, että poikaystäväsi vastaa myönteisesti aloitteisiisi, mutta hänellä itsellään aloitteen tekemiseen liittyy pelkoa torjutuksi tulemisesta.
Joskus saattaisi auttaa, että ottaa ulkopuolisen mukaan hahmottamaan kanssanne välillänne tapahtuvaa vuorovaikutusta ja sen vaikutusta parisuhteeseenne. Kirkon perheneuvonta on yksi mahdollinen vaihtoehto. Se on maksuton palvelu. Parisuhteen teemoja voi tulla selvittämään myös yksin, jos pari ei halua tai pysty tulemaan mukaan.
Toivon, että löydätte teille sopivan tavan jatkaa eteenpäin.
KYSYMYS: Olemme olleet nykyisen mieheni kanssa yhdessä reilun vuoden. Ensimmäiset 10kk elettiin etäsuhteessa, ja nyt sitten 5kk saman katon alla. Ollaan myös ehditty avioitua kesällä.. Tilanne on kuitenkin nyt se että minulta on hävinnyt tunteet miestä kohtaan. Koen että en saa vastusta ja vastavuoroisuutta miehestä ollenkaan. Asioista puhuminen on myös kamalan työlästä ja vaikeaa. Hän ei reagoi millään tavalla mihinkään mitä sanon tai teen, kun itse taas olen hyvinkin spontaani. Hän ei myöskään näytä tunteitaan,muuta kuin sen että hyväksyy minussa aivan kaiken ja rakastaa. Rakastaarakastaarakastaa. (Tässä kohtaa epäilen jo jonkinasteista riippuvuutta?) Ja mitä kauemmaksi hänestä etäännyn,sitä vaikeampi on päästä ja laskea miestä lähelle. Naisena näiden perustavanlaatuisten ongelmien on oltava kunnossa ja asioista puhuttava ennenkuin voin antautua seksiin, kun taas mies ajattelee että seksillä pääsee lähelle ja sitten voi jopa puhuakin...eli tää heijastuu myös makkarin puolelle. Meillä ei myöskään ole ollenkaan rentoa ja luontevaa yhdessäoloa ,mitä kaipaan kovasti. Että voisi nauraa yhdessä hölmöille jutuille..
Puhumattomuudesta ja ankeudesta oli viitteitä jo etäsuhteen aikana, jolloin epäilin koko jutun kestävyyttä...mutta ajattelin sen menevän jännityksen tms piikkiin. Ja jälkeenpäin todeten en taaskaan kuunnellut itseäni asian suhteen..mikä toki harmittaa.
Onko muuta vaihtoehtoa kuin lähteä eriteille? Mitä tässä voi tehdä?
Voiko rakkaus palata? Epäilen myös onko sitä koskaan ollutkaan?
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi. Olette olleet yhdessä hieman reilun vuoden ja sen aikana on tapahtunut jo kaksi merkittävää muutosta eli olette muuttaneet yhteen puoli vuotta sitten ja menneet naimisiin. Sen lisäksi toisella tai ehkä molemmilla on myös tullut muutoksia uudelle paikkakunnalle muuttamisen takia. Työpaikka ja ystäväpiiri saattoivat muuttua. Kaikki nämä muutokset aiheuttavat usein jo sinällään stressiä itselle ja vaikuttavat parisuhteeseen.
Tällä hetkellä opettelette siis vielä tuntemaan toisenne sen lisäksi, että jaatte yhteistä arkea saman katon alla, ainakin toiselle uudella paikkakunnalla. Jäin miettimään, miksi teillä oli kiire sitoutua niin nopeasti. Minkä toiveen toinen on mahdollisesti herättänyt sinussa? Ovatko ne unelmat ja toiveet nyt törmänneetkin todellisuuteen?
Kun toista ei tunne vielä kunnolla, saattavat hänen reagointitapansa tulla hieman yllätyksenä. Sinänsä on tavallista, että parisuhteissa puolisoilla on erilaiset tavat reagoida johtuen omasta opitusta tavoistamme lapsuudessa. Se, miten olemme oppineet selviytymään erilaisista tilanteista, näyttäytyy myös parisuhteessa reagointitapanamme. Parisuhteessa toinen osapuoli saattaa olla aktiivisempi tavoittelemaan kontaktia ja toinen saattaa vetäytyä niissä tilanteissa. Vetäytyvämpi saattaa olla puhumisen sijaan toimintasuuntautunut. Usein hänelle on vaikeaa jakaa toiselle ajatuksiaan ja tunteisiin hänellä ei ole aina itselläänkään kontaktia. Toiminta, kuten seksi, saattaa usein olla hänelle helpompaa. Kontaktia tavoittelevalle osapuolelle saattaa olla loukkaavaa, kun toinen ei pysty avautumaan ja keskustelemaan siten, kun odottaisi ja toivoisi. Kun yhteyttä ei saada toimimaan, niin saattaa nousta turhautuminen ja viha pinnalle. Kuitenkin suru ja mahdollisesti myös yksin jääminen tai sen pelko tuntuvat syvemmällä sisällä. Puhutaan parisuhteen vuorovaikutuksen negatiivisesta kehästä, jossa toisen reagointi vaikuttaa toiseen, jolloin joudutaan päättymättömälle kehälle, joka johtaa erilleen ajautumiseen, ellei sitä pysäytetä. Silloin, kun parin arjessa pyörii negatiivinen kehä, niin on tutkittu ja huomattu, että omien tarpeiden ilmaiseminen toiselle on vaikeaa.
Hyvä, että olet pysähtynyt jo nyt suhteen aika alussa miettimään näitä asioita, ettei huono kierre pääse jatkumaan ja mahdollisesti jopa vaikeutumaan entisestään. Voisiko nyt olla hyvä aika rauhoittaa tilannetta ja katsoa rauhassa, miten edetä? Olisiko mahdollista joko yksin tai miehesi kanssa ottaa aikaa ja miettiä erilaisia kysymyksiä, kuten mitä haluat tältä suhteelta? Miten kaikki alkoi ja eteni? Mitä on tapahtunut tässä suhteessa? Mitä on tapahtunut aikaisemmissa suhteissasi? Onko sitoutuminen sinulle ollut helppoa vai vaikeata? Minkälaisesta tilanteesta lähditte tähän suhteeseen?
Kaikkea parasta teille toivottaen perheneuvoja Sari
KYSYMYS: Olen neljänkymmenen puolivälissä ja asun avopuolisoni kanssa. Ensin asuimme kaksin, mutta vuoden alusta mieheni nuorin poika yllättäen muutti meille. Ei siinä mitään. Minäkin koin, että lapsi on tervetullut ja että meidän luonamme on parempi.
Kesällä avopuolisoni vanhin poika muutti meille. Kävimme keskustelut avopuolisoni kanssa ennen kuin annoimme hänelle luvan muuttaa. Yhdessä sovimme säännöt. Mutta nyt kun puolisoni täysi-ikäinen poika ei niitä noudata, ei puolisoni tee mitään.
Nyt sitten vielä puolisoni äiti kotiutettiin terveyskeskuksesta sanoen, että yksin ei pärjää. Puolisoni taisi miettiä, että äitinsä muuttaa meille pysyvästi ja minä taas luulin, että vain sen hetken että kuntoutuu.
En myöskään ollut saanut tietoa ennen hänen meille tuloaan, että hän on pidätyskyvytön ja muistisairas. Mieheni vakuutteli aiemmin, että hän on vain sekaisin leikkauksesta ja lääkityksestä.
Anoppi on nyt ollut meillä kohta kaksi viikkoa, ja multa on mennyt täysin kuppi nurin.
Anoppi ihan ensimmäisenä ilmoitti, että olohuoneen toinen sohva on hänen. Sitten hävisi mun kylpytakki jonka hän oli ominut kun hän löysi sen kuleksimasta. Siis joko meidän makuuhuoneemme naulasta tai kylpyhuoneen naulasta roikkumassa. Sitten hän ilmoitti, että ottaa minun torkkupeittoni. Molemmissa tapauksissa pyysin miestäni hankkimaan ne takaisin. Kylpytakin sain kolmen pyynnön jälkeen, mutta peittoni on vieläkin anopilla. Mieheni on luvannut hankkia sen takaisin tai ostaa uuden. Eipä ole näkynyt useista pyynnöistä huolimatta.
Tämän lisäksi anoppi aina iltaisin on erityisen sekaisin ja kyselee jatkuvasti mitä minä siellä teen. Miehen suvun puolelta otan nuo kysymykset raskaasti, sillä esim. mieheni ensimmäistä avioliitosta oleva tytär on käynyt sanallisesti päälleni kun vaadin osallistumaan kodin töihin ja hankkimaan välillä muutakin kyytiä kuin meidän. Hän ilmoitti silloin että koti ei ole minun kotini, vaan isän ja hänen. Mieheni seisoi hiljaa kädet taskussa vieressä. Ihan kuin siunaten asian.
Nyt vielä viikonloppuna mieheni sairastui ja jätti täysin äitinsä hoidan minulle. Mihin en ollut ollenkaan valmis enkä halukas. Mieheni totesi toivuttuaan flunssasta, että totta kai mun kuuluu hoitaa äitiä kun hän itse ei pysty. Minä olen joutunut juoksemaan hakemassa anopille vaippoja ja kiikutamaan kodinhoidolle avainta.
Mutta sen lisäksi anoppi tosiaa makaa sohvalla aamusta iltaan eikä pysty pidättämään, joten sohva on pissassa. Tämän lisäksi anoppi oli piilotellut käytettyjä vaippoja minun vessaan ja siellä haisi todella pahalta. Kauhean riidan jälkeen sain mieheni siivoamaan vessan. Olen joutunut jopa meidän makuuhuoneestamme kuskaamaan pissavaipan pois kun anoppi oli sen sinne heittänyt.
Meillä on kaksi pientä koiraa ja koirilla on lupa tulla sohvalle. Tai siis on tähän asti ollut. Nyt anoppi kieltää jatkuvasti koiria tulemasta sohvalle mikä taas rassaa minua. Hän myös kieltää koiria menemästä takapihalle vaikka siellä on niiden oma aitaus. Anoppi sai minun huoneeni johon minä saatoin vetäytyä halutessani omaa rauhaa muista ihmisistä, joten minulla ei ole mitään paikkaa missä olla koiren kanssa. Mieheni mielestä sellaisen järjestäminen on turhaa ja että siinä liikaa vaivaa.
Meillä on omat sääntömme ja on todella turhauttavaa, että anoppi puuttuu asioihin mihin mä olen esim. antanut pojalle luvan kieltämällä.
Olemme riidelleet kolme päivää, ja olen yrittänyt kertoa, että en vain jaksa. Nyt mieheni syyllistää minua siitä, että äiti joutuu vanhainkotiin tai minä lähden.
Mitä tehdä?
Angstia
VASTAUS: En ihmettele, että hermostuttaa. Olet joustanut monin tavoin ja koettanut sopeutua muuttuviin tilanteisiin. Olet pohtinut miehesi lapsien etua ja ottanut osan vastuusta heidän osaltaan. Nyt kuitenkin anopinkin asetuttua teille tuntuu, että vähitellen oma tilasi omassa kodissasi pienenee kohtuuttomasti, ja joudut yhä enemmän joustamaan ja reagoimaan toisten tarpeisiin ja toiveisiin. Kuka kuuntelee sinun tarpeitasi ja toiveitasi? Tällä hetkellä ei vaikuta, että ainakaan kotona kukaan kuulisi niitä. Kodin kuuluisi kuitenkin olla sinullekin paikka, missä on hyvä ja rauhallinen olla.
Kodin ja perheen, myös uusperheen, tasapaino pysyy hyvänä silloin, kun vanhempien parisuhteen luottamus ja kommunikointi toimii. Silloin aikuiset tekevät tärkeät päätökset yhdessä keskustelemalla ja sopimalla, miten toimitaan. Näin te olette aiemmin tehneetkin ja se kuulostaa hyvältä. Se tausta antaa toivoa myös tämän tilanteen selvittämiseen.
Kuulostaa siltä, että sinulla on kiltti ja joustava mies, joka on aika avuton suhteessa äitinsä vaatimuksiin ja ehkä osin lastensakin kohdalla. Miehesi tuntuu luottavan todella paljon sinun sitoutumiseesi, voimavaroihisi ja joustavuuteesi. Mutta samalla hän tulee ohittaneeksi sekä sinun että luultavasti omatkin toiveensa. Nyt on tärkeää miettiä, miten voitte päästä takaisin siihen keskustelevaan parisuhteen tilaan, mikä on teille aiemmista vaiheista tuttua.
Miehesi ei yksin voi päättää, että hänen äitinsä muuttaa teille määrättömäksi ajaksi. Sinä et myöskään ole vastuussa siitä, että anoppi ei joutuisi vanhainkotiin. Vanhenevan äidin muuttaminen yhteiseen kotiin on todella suuri päätös, joka täytyisi tehdä yhdessä ja yhteisymmärryksessä.
Riitely miehen kanssa on yritystä ratkaista tilannetta, mutta useinkaan se ei niin ratkea. Miten voisit muuttaa omaa viestintääsi sitä kohti, että voisitte taas yhdessä päättää mitä tapahtuu ja mitkä ovat kodin säännöt?
Ota asia puheeksi silloin, kun teillä ei ole riitely päällä. Pyydä miestä pitkälle kävelylle koirien kanssa tai järjestä muuten riittävästi aikaa kahdestaan. Rauhoita oma mielesi ja valmistaudu kertomaan kärsivällisesti ja ystävällisesti, mitä tämä tilanne sinulle tekee. Älä syytä tai moiti ketään, älä uhkaa lähtemisellä, vaan kuvaa konkreettisia asioita ja omia tunteitasi, omaa väsymistäsi. Voit valmistautua keskusteluun kirjoittamalla miehellesi kirjeen, jossa kerrot hänelle, mitä sinä tässä tilanteessa tunnet ja mitä nyt tarvitset. Kerro miehellesi, että haluaisit yhdessä hänen kanssaan ratkaista tätä tilannetta ja miettiä tulevaa. Halutessasi voit myös antaa hänelle sen kirjeen.
Pyri ymmärtämään myös miehesi tilannetta: näin moni ihminen tarvitsee häneltä jotakin, ja eri ihmisten tarpeet ovat pahasti ristiriidassa keskenään. Hän on vaikeassa asemassa eri tavoin tärkeitten ja rakkaitten ihmistensä keskellä. Tavoittele sitä, että voitte ymmärtää toistenne asemaa, tilannetta ja pyrkimyksiä. Pyri omalta osaltasi siihen, että voitte taas löytää yhteyden toistenne kanssa ja voitte liittoutua toistenne tueksi.
Teidän tulee yhdessä miettiä, missä anoppisi voi pysyvästi asua ja minkä verran hän voi viettää aikaa teillä. Ja miten silloin asiat järjestyvät – kuka huolehtii anopin hygieniasta ja muista käytännön asioista. Ja myös esimerkiksi milloin viedään likaantunut sohva pesulaan tai hankitaan tilalle uusi. Muistisairaus voi muuttaa ihmisen persoonaa ja tehdä tämän käyttäytymisestä viheliäistä. Anopin käyttäytymisen voi antaa mennä korvasta sisään ja toisesta ulos tiettyyn rajaan asti, jos hän jatkossa on teillä vain sovittuja jaksoja. Anopille ei kuitenkaan kuulu valta päättää lapsista, koirista, sohvista tai siitä, missä sinä olet. Lapset, isotkin lapset, hyötyvät siitä, että he tietävät säännöt ja että niistä pidetään kiinni.
Uskon, että te pääsette miehesi kanssa pois poteroistanne ja löydätte takaisin toistenne luo. Sitten muutkin asiat alkavat taas järjestyä.
