Tavatessamme miehellä oli kova syyllisyys erosta ja ennen kaikkea siitä että hän ei ollut lastensa elämässä koko ajan mukana. Hän kuitenkin etsi naista elämäänsä ja eron jälkeen oli ollut jo yksi lyhyt suhde.

Suhteemme oli on - off suhde, olin välillä pistämässä välejä poikki, asuimmekin yhdessä mutta en kestänyt sitä ahdistusta missä elin. Hänen on aina ollut vaikea puhua mistään suhdettamme koskevasta asiasta ja yleensä hän aina kääntää asian kun asian minun syykseni.

Palasimme kuitenkin yhteen ja aina yritin saada suhdetta toimimaan. Me ehdimme seurustella 3 vuotta ja sen jälkeen syntyi poikamme joka on nyt 15-vuotias.

Lapsen ollessa 6 kk ikäinen en jaksanut ja erosimme ja elimme 6 vuotta erossa. Hän kävi meidän kotonamme lastaan tapaamassa kunnes hänen ystävänsä järjestivät hänen elämäänsä naisen. Siinä vaiheessa hän otti kaksi kertaa poikamme luokseen omaan kotiinsa viikonloppuna.

Tämä suhde päättyi 4 kk kuluttua ja me aloimme taas lähestyä toisiamme. Silloin mietin että onko lapsen kuitenkin parempi elää omien vanhempiensa kanssa kuin kulkea kahden kodin väliä. Mietin silloin todella paljon sitä että miten on parasta toimia että en tekisi virhettä.

Muutimme jälleen yhteen ja nyt olemme asuneet yhdessä n. 8 vuotta.

Edelleenkään emme pysty puhumaan mistään hänelle ikävistä asioista. Aika ajoin yritän ottaa puheeksi kotityöt jotka eivät hänen mielestään kuulu hänelle. Samoin raha-asiat ärsyttävät minua koko ajan. Hän käyttää omat rahansa oman omaisuutensa kartuttamiseen ja ostaa metsätöihinsä liittyviä koneita, huollattaa ja korjuuttaa niitä ym. Minä maksan kaikki yhteisen lapsemme menot, harrastukset, vaatteet, lääkkeet, parturit ja kaikki kahteen kissaamme liittyvät maksut. Elämme siis niin kuin minä olisin tuonut edellisestä liitosta olevan lapsen yhteiseen kotiimme. Asumismenot maksamme puoliksi, mutta ruoastakin minä maksan enemmän ja kaikesta tästä johtuu että minulla on rahat jatkuvasti lopussa.

Minun hän olettaa auttavan omissa metsätöissään ja olen ollutkin siellä paljon mukana varsinkin kun saamme sieltä polttopuut kotiimme. Minun oletetaan olevan mukana oman autoni renkaiden vaihdossa jne. Lumityöt ym. muut pihatyöt ovat kuuluneet etupäässä minulle kun hän sillä välin tekee omia metsätöitään. Tai istuu netissä. Tai nukkuu iltapäiväunia.

Olen nyt päättänyt pistää lopullisen pisteen tähän suhteeseen. Se tarkoittaa talon myymistä, muuttoa ym. Silti edelleen mietin että onko minulla oikeus ajatella itseäni, teenkö oikean ratkaisun, paljonko pitää yrittää jaksaa ja joustaa?

Lapsen kanssa olen mahdollisesta muutosta puhunut ja onhan hän nähnyt ja ymmärtänyt tilanteen. Hän on sitä mieltä että hän voi hyvin olla vuoroin äidin ja isän luona tai miten nyt sitten haluaa.