KYSYMYS: Olemme olleet yhdessä 2v 7kk, olen ihan hukassa... Riidelemme tosi paljon, tosissaan tuntuu että me emme tee enää muuta, kun riidelemme. En osaa puhua avopuolison kanssa niin että hän ei huuda minulle.
Meillä on uusperhe, puolisolla on monta suhdetta ollut aikaisemmin ja yhteensä 4 lasta. Meidän perheessä asuu hänen teiniikäinen poika. Aluksi oli riida siitä, että puhun väärällä äänensävylle hänen pojan kanssa tai olen liian vaativa asioista. Olen yrittänyt miten vaan, mutta tuntuu, että en tee mitään oikein.
Olen yrittänyt puhua puolison kanssa ongelmista, hän ei osaa kuunella minua vaan rupea puolustamaan heti itseäni. Olen hyväksynyt kaikki hänen paheni tai ei hyväksynyt vaan yrittänyt ymmärtää häntä, että miksi hän tekee niinkuin tekee. En ymmärrä itsekin miksi?
Silloin kun olemme kahdestaan, silloin on kaikki hyvin. Niitä hetkiä on kyllä liian vähän, olenko minä liian vaativa? Usein riida syntyy myös puolison alkoholin käytöstä, ymmärrän että sitä on normaali välillä nauttia, mutta kun se on jokapäivästä nautintoa, silloin on liika.
Olen yritänyt tutkia omia tunteita ja sitä että miksi olemme yhdessä? Että rakastanko minä häntä yhä tai rakastako hän minua?
Minun lapset on aikuisia ja he eivät ymmärrä minua, että miksi annan hänen käyttäytyä niin? Haluan vaan suhteen toimivaan ja olla onnellinen. Jos vaan hän osaisi kuunella oikeasti minua.
Olen ihan hukassa ja en tiedä enää, että mitä minun pitäisi tehdä?
VASTAUS: Kuulostaa tosi huolestuttavalta tuo kokemus, ettette enää tee juuri muuta kuin riitelette. Ja ettet osaa puhua hänelle niin, ettei hän huuda sinulle. Vaikka et ole hänen teini-ikäisen poikansa äiti, olet perheen toinen aikuinen, ja teidän pitäisi miehesi kanssa yhdessä pystyä keskustelemaan perheen säännöistä. Ei niin, että hän moittii sinua, että teet kaiken väärin, vaan että yhdessä etsitte kompromissin johon molemmat voivat sitoutua. Onhan sinullakin jotain ymmärrystä lasten kasvatuksesta, kun omasi ovat jo aikuisia.
Sanoit että kaikki on hyvin silloin kun olette kahdestaan. Se tuntuu vähän uskomattomaltakin. Voitteko silloin todella unohtaa kaikki ristiriidat? Onko silloin oikeasti hyvä ja turvallinen olo? Jos näin on, voisitte silloin koittaa käydä rakentavaa keskustelua niistä kysymyksistä, jotka täytyy ratkaista. Pystyisikö hän silloin kuuntelemaan? Se on nimittäin aivan ratkaisevaa parisuhteen onnistumisen kannalta, että puolisot osaavat kuunnella toisiaan. Suosittelen että pidät tästä tiukasti kiinni. Mikäli hän haluaa että suhde jatkuu, hänen on opeteltava kuunteleman.
Kun ihminen elää huonossa suhteessa, alkaa usein tottua sellaiseen, mihin ei pitäisi tottua. Sellainenkin alkaa tuntua normaalilta, mikä ei sitä missään tapauksessa ole. Siksi sinun kannattaa keskustella aikuisten lastesi kanssa. Mitä he näkevät, mitä sinä et näe? Suostutko johonkin sellaiseen, mistä kaikki muut näkevät, että sellaiseen ei pitäisi suostua.
Kerroit tutkineesi tunteitasi. Vieläkö rakastat häntä? Sitähän ei kukaan muu tiedä kuin sinä itse. Mieti kuitenkin tarkkaa, onko vielä kyse rakkaudesta. Onko liitossanne riittävää arvostusta, kunnioitusta ja tasapuolisuutta, joita suhteessa pitää olla, että rakkaus säilyisi. Vai onko kyse tottumuksesta, muutoksen pelosta, yksinäisyyden pelosta vai jostain muusta syystä, miksi olet jäänyt suhteeseen.
KYSYMYS: Voiko "pettämisen" jälkeen saada suhdetta toimimaan? Asia on sovittu mutta mies ei enään luota.
Eksynyt, 17v
VASTAUS: Ilman muuta on mahdollista. Se on itse asiassa hyvinkin tavallista. Moni meistä ajattelee, että jos kumppani pettää, se on kerrasta poikki. Mutta kun tilanne tulee todeksi, myös monen mieli muuttuu.
Pettäminen satuttaa useimpia todella kovasti. Tosin tässäkin suhteessa olemme kovin erilaisia. Toiset toipuvat siitä hyvinkin helposti, toiset eivät millään. Toipumisen kannalta on olennaista se, miten asiaa käsitellään ja miten siitä voidaan puhua. Usein parhaiten auttaa se, että tekijä ottaa täyden vastuun teostaan, on aidosti pahoillaan ja pyytää anteeksi. Usein sen joutuu tekemään useampaankin kertaan, koska pettämisestä seuraavat tunteet eivät laannu kovin nopeasti. Pettänyt osapuoli haluaa usein mennä liian nopeasti eteenpäin, ja jättää tapahtuman taakse. Mutta petetty tarvitsee aikaa ja tilaa omien tunteidensa käsittelyyn. Ja vielä joskus, kun tuntuu että kaikki on jo käsitelty, saattaa jokin tapahtuma tai mielleyhtymä nostaa tunteet uudestaan pintaan.
Sitten kun petetyn tunteet ovat sen verran laantuneet, että se on mahdollista, on myös syytä pohtia, mitkä olivat uskottomuuteen mahdollisesti vaikuttaneet syyt. Onko suhteessa ollut jotain vialla, kun tällaista pääsi tapahtumaan? Onko suhteessa ollut riittävästi hellyyttä, läheisyyttä ja toisen huomioimista? Toteutuuko tasa-arvo suhteessanne? Onko henkinen yhteys ollut kunnossa? En tarkoita, että mikään tällainen antaisi luvan pettämiselle. Pettäjä on aina itse vastuussa omista teoistaan. Mutta silti on hyvä koittaa parantaa suhdetta kaikin mahdollisin tavoin, ettei uudelleen tulisi tarvetta hakea huomiota muualta.
Sanoit, ettei mies enää luota. On luonnollista, että luottamus vaurioituu joksikin aikaa. Mutta kyllä se voi palata. Se vaatii kahta asiaa. Sitä että voitte ajatella, että tästä on opittu jotain. Että olette tulevaisuudessa viisaampia, ettekä päästä samaa vahinkoa tapahtumaan uudestaan. Ja sitten se vaatii aikaa. Kun menee tarpeeksi pitkään, ettei mitään uusia epäluottamuksen aiheita tule, luottamus yleensä palaa.
KYSYMYS: Minulla on ensimmäinen vakava parisuhde, tai no, oli kunnes erosimme masennukseni takia.
Aloimme uudestaan säätämään ja olen tähän mennessä luottanut mieheen 120% mutta en pysty puhumaan häiritsevistä asioista ja nyt epäilen, että hän olisi varastanut minulta. Tai olen itseasiassa varma, koska en ole nähnyt muita hetkeen, joten muita keitä epäillä ei ole, ja olen varma että lompakossani oli se summa pari viikkoa sitten. Hänen ystävänsä on sitä mieltä että hän ei ikinä varastaisi ja hän on ollut isona tukena minulle joten "on törkeää epäillä häntä" mutta olen satavarma minne rahan laitoin ja sitä ei enää ollut.
Miten pystyn luottamaan häneen nyt? Miten pystyn puhumaan häiritsevistä asioista?
VASTAUS: Kiitos viestistäsi! Pohdit siinä luottamusta ja puhumista parisuhteessa. Ne ovat molemmat tärkeitä asioita. Ilman luottamusta toiseen on suhteessa raskasta olla. Yhdessä puhuminen on välttämätöntä, jotta voisi oppia tuntemaan toisiaan ja ymmärtämään toisiaan oikein. Ilman puhumista iso osa suhteesta jää vain aavistelujen ja arvailujen varaan.
Et kerro, miksi et pysty ottamaan häiritseviä asioita puheeksi. Pelkäätkö kumppaniasi jollakin tasolla? Vai pelkäätkö hänen suuttuvan ja hylkäävän sinut? Pohdi mielessäsi tai ystävän kanssa juttelemalla, mitkä syyt estävät sinua puhumasta kumppanillesi ja hänen kanssaan. Ne syyt antavat sinulle tärkeää tietoa suhteestanne ja siitä, kannattaako sitä jatkaa.
Kerroit, että tämä on sinun ensimmäinen vakava parisuhteesi. Kun harjoittelet parisuhteessa olemista, kannattaa samalla harjoitella myös itsestäsi ja tunteistasi puhumista ja kumppanin kuuntelemista. Parisuhteessa on tärkeää puhua omasta puolestaan: kertoa omista ajatuksistaan ja tunteistaan syyttämättä toista. On myös tärkeää kysyä ja kuunnella toisen ajatuksia ja tunteita ilman, että reagoi niihin hermostumalla. Kummallakin on tärkeää olla tilaa olla oma itsensä ja kertoa asioista omasta puolestaan.
Mietit myös luottamusta suhteessasi. Mitä kaikkea sinulle merkitsee, jos kumppanisi on saattanut varastaa sinulta? Luottamus on olennaisen tärkeä osa parisuhdetta. Jos luottamus puuttuu, puuttuu suhteelta pohja, jonka varaan se voi rakentua. On siis mielestäni todella tärkeää, että otat epäilysi puheeksi kumppanisi kanssa. Voisitko kysyä häneltä, tietääkö hän jotakin lompakostasi kadonneista rahoista? Jos asia selviää, voit ehkä taas luottaa kumppaniisi.
Mutta jos asia ei selkiydy, jos et oikein pysty luottamaan ja jos et pysty puhumaan kumppanillesi, mietin, miksi haluaisit jatkaa sellaisessa suhteessa. Mitä teet itsellesi, jos jatkat suhdetta, jossa koet itsesi epävarmaksi ja ehkä myös turvattomaksi?
Sinulla on oikeus voida hyvin ja luottaa kumppaniisi. Ajattelen, että pysyvää suhdetta kannattaa rakentaa vain luotettavan ihmisen kanssa – sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa olet turvassa ja johon voit luottaa. Tee siis itsesi kannalta oikein. Sitä, mikä on sinun itsesi kannalta oikein, voit tavoitella kysymällä itseltäsi: ”Mitä minä tunnen? Mitä minä tarvitsen?” Kun otat oman kokemuksesi todesta, vähitellen tiedät kyllä, miten sinun kannattaa toimia.
Toivon sinulle hyvää jatkoa ja onnellista joulun aikaa!
KYSYMYS: Olen ollut miesystäväni kanssa päälle vuoden yhdessä. Olemme molemmat 20 vuotiaita. Emme juurikaan riitele ja suhde toimii muuten hyvin, mutta minusta tuntuu että meillä on suhteessa kolmas pyörä. Olemme puhuneet asiasta miesystäväni kanssa. Mutta hänen mielestään kaverini ei ole uhka suhteelle, mutta minusta on. Ongelma on siinä että tunnen seksuaalista vetoa ystävääni kohtaan ja tiedän myös että hänellä on tunteita minua kohtaan. En tunne enää omaa miestäni kohtaan seksuaalista vetoa, mitä voin tehdä asialle? Jos haluaisin jatkaa suhdettani niin minun pitäisi luopua minun parhaasta ystävästäni, enkä tiedä olenko siihenkään valmis. Minusta myös tuntuu siltä että menetän ystäväni joka tapauksessa jos kerron että olen palannut yhteen miesystäväni kanssa. Olemme siis tauolla tällä hetkellä miesystäväni kanssa tästä asiasta johtuen. En tiedä mikä on seuraava siirtoni, osaatteko neuvoa mitä minun pitäisi tehdä?
Latauspiste
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi! Olet siis tilanteessa, jossa tunnet seksuaalista vetoa parasta ystävääsi kohtaan ja koet sen olevan uhka vuoden kestäneelle suhteellesi. Suhteesi on nyt tauolla, koska ilmeisesti haluat pohtia tunteitasi. Kerrot, että miesystäväsi ei koe asian olevan uhka suhteellenne. Kysyt mitä sinun pitäisi tehdä tilanteessa.
On hyvä varmasti miettiä mitä tunnet ystävääsi kohtaan. Ovatko tunteesi pelkkää seksuaalista vetovoimaa? Vai oletko rakastunut häneen? Kerrot menettäväsi ystäväsi, jos jatkat suhdetta miesystäväsi kanssa. Mitä kaikkea silloin menetät? Luonnollisesti sinun on hyvä pohtia myös sitä, mitä menetät jos suhteesi miesystävään päättyy. Kerrot suhteenne toimivan hyvin. Mitä se tarkoittaa? Kirjoituksesta ei käy ilmi onko teillä tulevaisuuden suunnitelmia ja mikä teitä yhdistää. Seksuaalisen kiinnostuksen menettäminen miesystävää kohtaan on todennäköisesti seurausta tuntemaasi vetovoimaan parasta ystävääsi kohtaan, jos nämä ajoittuvat samaan aikaan. Ihanteellista toki olisi, että haluaisit miesystävääsi, jos hänen kanssaan aiot jatkaa.
Olette ilmeisesti kaikki parikymppisiä. On luonnollista, että suhteita alkaa ja myös päättyy. Mielestäni olet toiminut järkevästi, koska olet pistänyt suhteesi tauolle ja kertonut miesystävälle tilanteesta. Näin saat aikaa miettiä siirtoasi eli annatko vahvojen tunteiden viedä vai valitsetko ns. turvallisen vaihtoehdon. Jos haluat jatkaa suhdetta miesystävään, on hyvä myös miettiä mitähän seurustelutauko tämän asian vuoksi vaikuttaa siihen sinun osaltasi ja miesystäväsi osalta.
Päätöksen asiasta voit tehdä vain sinä itse. Voimia päätöksentekoon ja mukavaa joulunalusaikaa!
KYSYMYS: Parisuhteeni menee vain alas ja alas päin haluaisin muuttaa suuntamme ylös muttemme onnistu? Mitä tehdä?
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi! Hienoa, että arvostat suhdettanne niin paljon, että kirjoitit meille! Kysymyksesi on lyhyt ja napakka. Et anna tarkempaa tietoa tilanteestanne, joten vastaan siis yleisellä tasolla.
Haluat pelastaa suhteenne, joka tuntuu menevän vain huonompaan suuntaan. Kirjoitit ”muttemme onnistu”. Olette siis yrittäneet yhdessä? Molemmilla sama toive? Loistavaa!
Paras ennuste tilanteellenne on juuri silloin, kun molemmat haluatte kääntää parisuhteen onnellisuuskäyrää ylöspäin. Siinä tapauksessa vaihtoehtoja on monia.
Voitte hankkia kotiin hyvän parisuhdetta käsittelevän kirjan, lukea sitä yhdessä ja tehdä siitä löytyviä harjoituksia. Tällaisia kirjoja löytyy kirjakaupoista useita. Yksi hyvä vaihtoehto on Elina TanskasenOnnellisesti yhdessä – opas rakastavaan parisuhteeseen.
Suhdeklinikan arkistoista löytyy satoja valmiita kysymys-vastauspareja. Sieltä löytyy varmasti jotain, josta on myös teille apua.
Rakkauden roihu -sivustolta löytyy blogeja rakkaudesta ja parisuhteesta, myös sen vaikeuksista.
Ev.lut. kirkon sivuilta löytyy tietoja parisuhdekursseista ja Perheasian neuvottelukeskuksista ympäri Suomea.
Kuten huomaat, apuja löytyy kyllä. Tärkeintä on, että otatte aikaa toisillenne ja suhteenne hoitamiseen. Se on aina hyvä sijoitus.
Onnellisuuskäyrän nostaminen vaatii teiltä molemmilta vastuunottoa ja panostusta. Kun haluatte jatkaa yhdessä, sen tulee näkyä myös teoissa, joka päivä. Molempien on tehtävä oma osuutensa ja muutettava käyttäytymistään ja/tai asennettaan niissä kohdin, joissa se on aiheellista. Omaa kumppania tulee kohdella kuin parasta ystävää ja paremmin. Lisäohjeita löydätte runsain mitoin yllä olevista linkeistä.
Muistakaa, että rakkaus ei tule ruokituksi pelkästään toivomalla, vaan tekemällä ja puhumalla.
KYSYMYS: Minulla on pitkä liitto takana ja nyt olen toisessa parisuhteessa. Asumme yhdessä neljättä vuotta. Mieheni muutti minun entisen perheeni kotiin murrosikäisen poikansa kanssa, joka asuu äitinsä luona vuoroviikoin. Hänen tyttärensä oli jo muuttanut omilleen. Pojalla ja hänen äidillään ei ole erityisen hyvät välit. Nyt poika lähestyy täysi-ikäisyyttä. Minulla on yksi kotona asuva lapsi, muut asuvat jo omillaan. Kuopukseni tapaa isäänsä säännöllisesti ja heillä on hyvät välit.
Alkuasetelma yhteen muutossa oli, ettei mieheni poika halunnut vuoroviikkoa, mutta se oli ainoa vaihtoehto hänen äidilleen. Aluksi asiat sujuivat kohtuullisesti, hänelle raivattiin oma tila ja pian oma huone. Minun poikani muuttivat omilleen lukuun ottamatta tätä kuopusta.
Vähitellen tilanne on kuitenkin ajautunut umpikujaan. Mieheni poika on linnoittautunut omaan huoneeseensa, hän pelaa kovaäänisesti ja käy syömässä palaten takaisin huoneeseensa. Minun on yhä vaikeampaa sietää hänen olemistaan kodissa, jota en kykene mieltämään hänen kodikseen. Vuorovaikutus on typistynyt tervehtimiseen. Olen yrittänyt muuttaa käytöstäni, olen käynyt pari keskustelua pojan kanssa, pari yhteistä ison porukan kanssa tehtyä matkaa olivat mukavia, mutta arki palautuu sangen nopeasti kielteiselle uralle. Mieheni poika vaatii minua sanomaan hänelle tarkasti, mistä mikäkin asia johtuu eikä hyväksy vastaustani, etten pysty sellaista vastausta hänelle antamaan, jota hän toivoisi. Hän myös vaatii minua pyytämään anteeksi tätä kaikkea. Ymmärrettävästi tämä asia on minun ja mieheni välissä vakava ja ahdistava asia. Hän suhtautuu minun lapsiini hienosti ja on seurallinen ja avulias. Minä en kykene läheskään samaan, olen ahdistunut ja varuillani. Olemme riidelleet asiasta kovin sanoin. Mieheni oletus yhteen mennessä oli, että olemme heti yhtä suurta kivaa porukkaa. Minä olin pikemminkin kauhuissani ja yritin viivyttääkin yhteen muuttoa, mutta talouskin asetti omat rajoitteensa. Mieheni on ekstrovertti, seurallinen ulospäinsuuntautunut oman tilan ottava ihminen. Minä olen introvertti, jolle oma reviiri ja yksinolo säännöllisesti on tärkeää. Puolustan lapsiani tiikerin lailla ja ymmärrän toki järjellä mieheni lasten olevan hänelle kaikki kaikessa ja että hän kärsii tilanteestamme. Tunnetasolla olen aivan neuvoton ja epätoivoinenkin ihmetellessäni, miten voinkin kokea niin suurta vihaa tätä tilannetta kohtaan.
Tuntuu, että tilanteemme pahenee vain. Tulevaisuudessa saattaa olla lapsenlapsia ja muutenkin tämä tilanne laajenee. Olenko silloinkin suurta vihaa täynnä ja kotiin mahtuu oikeastaan vain mieheni ja minun lapseni. Kutistan itseni nurkkaan. Mitä teen?
Perhonen
VASTAUS: Kiitos viestistäsi, jossa monipuolisesti kuvasit uusperheen haasteita. Uusperhe haastaa monella tavalla ja tasolla. Toinen asia mikä haastaa on murrosikä. Silloin on melko tyypillistä mm linnoittautua omaan huoneeseen ja pelata pelejä. Tietysti murrosikäinenkin tarvitsee rajoja. Niiden asettaminen sopii ehkä luontevammin hänen isälleen, jolta hänen voi olla helpompi ottaa niitä vastaan.
Sekin on haasteellista, että miehesi ja hänen poikansa ovat muuttaneet teille. Entistä omaa kotia voi olla vaikea jakaa uusien tulokkaiden kanssa. Helposti myös odottaa, että kodissa noudatetaan niitä sääntöjä, joita siellä on ennenkin noudatettu. Väistämättä kuitenkin uusien ihmisten myötä myös säännöt menevät uusiksi.
Uusperhe syntyy uuden parisuhteen ympärille. Tämä tarkoittaa, että lapset vain harvoin pääsevät valitsemaan uusperhettä. He joutuvat hyväksymään sen. Usein tuo prosessi ottaa aikansa eikä sitä yhtään helpota se, että samaan aikaan murrosikää jyllää. Nuori voi joutua pitkäänkin hakemaan paikkaansa uusperheessä. Eli ymmärrän myös tuota huoneeseensa linnoittautunutta poikaa. Samalla mielessä herää huoli. Onko hänellä kavereita? Harrastuksia? Miten koulu menee?
Tunteesi ovat luonnollisia ja oikeutettuja. Ne kuitenkin ovat vain tunteita eikä niiden tarvitse ohjata toimintaasi. Miehesi pojasta ei tule poikaasi, mutta niin kuin hienosti kirjoitit, miehellesi hän on ”kaikki kaikessa”. Tärkeintä on, että opitte elämään yhdessä. Mikä on riittävä määrä kommunikaatiota? Mielestäni on kohtuullista edellyttää jollakin tavalla kohteliasta käyttäytymistä kaikilta saman katon alla eläviltä. Viestissäsi oli tähänkin liittyvää myönteistä. Kirjoitit, että yhteiset matkat ovat menneet hyvin. Olette siis jo ryhtyneet kartoittamaan mukavien muistojen aarrearkkua.
Positiivista viestissäsi on myös se, että miehesi tulee hyvin toimeen sinun lastesi kanssa. Sinun ei tarvitse tuntea huonommuutta jos et kykene samaan. Sinulla on oma olemisen tapasi ja saa ollakin. Sanoit viestissäsi, että olet introvertti ja oma tila ja reviiri ovat sinulle tärkeitä. Tässä oli jotain oleellista. Pidä huoli siitä, että saat riittävästi omaa tilaa ja yksin oloa. Luulen, että kun saat sitä tarpeeksi, sinun on jo helpompi suhtautua miehesi poikaan.
Mielestäni uusperheessä on välttämätöntä pitää säännöllisiä perhepalavereita. Ei niiden tarvitse olla mitenkään muodollisen jäykkiä. Niiden tarkoitus on ottaa puheeksi niitä asioita, joita itse kunkin päässä pyörii. Ideana on, että kaikki saavat sanoa ja kaikkia kuunnellaan. Toinen asia on se, että sinä ja miehesi tarvitsette myös parisuhdeaikaa. Aikaa olla vain kahdestaan, koska juuri teidän parisuhde on se, jonka ympärille uusperheenne rakentuu.
Näit tulevaisuuden synkkänä ja tilanteen pahenemisen. Niin ei välttämättä tule käymään. Murrosikä menee ohi ja lapset muuttavat omilleen. Lapsenlapset ovat sitten taas uusi luku yhteiselämänne kirjassa. Ammattiapuakin on tarjolla, jos kotikonstit eivät riitä.
KYSYMYS: Olemme mieheni kanssa tunteneet toisemme 18 vuotta. Siihen asti minä olin elänyt yksin ja hän oli eronnut liitosta joka oli ollut hänen mukaansa riitainen. Liitosta on kaksi aikuista lasta ja tytär on miehen elämän numero 1, pojan kanssa välit ovat olleet poikki jo 15 vuotta. Syynä välirikkoon oli se, kun poika eron jälkeen myöhemmin tuli isänsä luo asumaan, niin äiti ei maksanut isälle elatusmaksua jolloin isä laittoi pojan takaisin äidin luo.
Tavatessamme miehellä oli kova syyllisyys erosta ja ennen kaikkea siitä että hän ei ollut lastensa elämässä koko ajan mukana. Hän kuitenkin etsi naista elämäänsä ja eron jälkeen oli ollut jo yksi lyhyt suhde.
Suhteemme oli on - off suhde, olin välillä pistämässä välejä poikki, asuimmekin yhdessä mutta en kestänyt sitä ahdistusta missä elin. Hänen on aina ollut vaikea puhua mistään suhdettamme koskevasta asiasta ja yleensä hän aina kääntää asian kun asian minun syykseni.
Palasimme kuitenkin yhteen ja aina yritin saada suhdetta toimimaan. Me ehdimme seurustella 3 vuotta ja sen jälkeen syntyi poikamme joka on nyt 15-vuotias.
Lapsen ollessa 6 kk ikäinen en jaksanut ja erosimme ja elimme 6 vuotta erossa. Hän kävi meidän kotonamme lastaan tapaamassa kunnes hänen ystävänsä järjestivät hänen elämäänsä naisen. Siinä vaiheessa hän otti kaksi kertaa poikamme luokseen omaan kotiinsa viikonloppuna.
Tämä suhde päättyi 4 kk kuluttua ja me aloimme taas lähestyä toisiamme. Silloin mietin että onko lapsen kuitenkin parempi elää omien vanhempiensa kanssa kuin kulkea kahden kodin väliä. Mietin silloin todella paljon sitä että miten on parasta toimia että en tekisi virhettä.
Muutimme jälleen yhteen ja nyt olemme asuneet yhdessä n. 8 vuotta.
Edelleenkään emme pysty puhumaan mistään hänelle ikävistä asioista. Aika ajoin yritän ottaa puheeksi kotityöt jotka eivät hänen mielestään kuulu hänelle. Samoin raha-asiat ärsyttävät minua koko ajan. Hän käyttää omat rahansa oman omaisuutensa kartuttamiseen ja ostaa metsätöihinsä liittyviä koneita, huollattaa ja korjuuttaa niitä ym. Minä maksan kaikki yhteisen lapsemme menot, harrastukset, vaatteet, lääkkeet, parturit ja kaikki kahteen kissaamme liittyvät maksut. Elämme siis niin kuin minä olisin tuonut edellisestä liitosta olevan lapsen yhteiseen kotiimme. Asumismenot maksamme puoliksi, mutta ruoastakin minä maksan enemmän ja kaikesta tästä johtuu että minulla on rahat jatkuvasti lopussa.
Minun hän olettaa auttavan omissa metsätöissään ja olen ollutkin siellä paljon mukana varsinkin kun saamme sieltä polttopuut kotiimme. Minun oletetaan olevan mukana oman autoni renkaiden vaihdossa jne. Lumityöt ym. muut pihatyöt ovat kuuluneet etupäässä minulle kun hän sillä välin tekee omia metsätöitään. Tai istuu netissä. Tai nukkuu iltapäiväunia.
Olen nyt päättänyt pistää lopullisen pisteen tähän suhteeseen. Se tarkoittaa talon myymistä, muuttoa ym. Silti edelleen mietin että onko minulla oikeus ajatella itseäni, teenkö oikean ratkaisun, paljonko pitää yrittää jaksaa ja joustaa?
Lapsen kanssa olen mahdollisesta muutosta puhunut ja onhan hän nähnyt ja ymmärtänyt tilanteen. Hän on sitä mieltä että hän voi hyvin olla vuoroin äidin ja isän luona tai miten nyt sitten haluaa.
Onko minulla oikeus tehdä tämä ratkaisu? Miten paljon pitää jaksaa yrittää?
"Paljonko pitää yrittää"
VASTAUS: Tilanne kuulostaa kertomasi perusteella varsin kohtuuttomalta. Jos perheen yhteiset työt ja vastuu raha-asioista jakautuvat noin epätasaisesti, on selvää, ettei sellaisessa suhteessa voi voida hyvin.
Se, paljonko pitää yrittää, on tietysti hyvin yksilökohtainen juttu. Jokainen tietää itse, milloin oma venymiskyky ei enää riitä. Kannattaa miettiä myös sitä, minkä vuoksi yrittää? Onko liitossa sellaista hyvää, jonka vuoksi kannattaa sietää ongelmia? Tuoko liitto lapselle sellaista hyvää, jonka vuoksi kannattaa jatkaa?
Jos olet vielä epävarma, voit miettiä sitä mahdollisuutta, että teet vielä yhden, viimeisen yrityksen. Sanot hänelle selvin sanoin, että tässä on nyt kaksi vaihtoehtoa. Joko asioista keskustellaan, ja kotityöt ja raha-asiat saadaan reilulle pohjalle, tai sitten sinä lähdet. Kotityöt on jaettava niin, että vastuu jakautuu tasapuolisesti. Samoin yhteiseen talouteen ja lapseen liittyvät kulut on jaettava oikeudenmukaisesti. Mikäli hän ei suostu, voit antaa omalletunnollesi vapautuksen. Sinä olet yrittänyt tehdä sen mikä on tehtävissä.
Nykyään kenenkään ei tarvitse suostua elämään alistettuna. Eikä ole välttämättä lapsenkaan paras elää perheessä, missä hän näkee toista jatkuvasti alistettavan ilman että tämä puolustautuu tai lähtee pois.
KYSYMYS: Mies on katkera menneistä vuosista, ei anna hellyyttä eikä seksiä.
Olen49v ja mieheni on 42v. Minulla on 3 lasta ( 17v, 26v ja 25v )miehellä on ei ole omia lapsia. Olemme olleet yhdessä 13v. Josta naimisissa vuoden. On ollut ylä- ja alamäkiä yleensä johtuen perhedynamiikasta, jossa lasten isä on ollut voimakkaasti läsnä.
Nyt meillä on runsaasti aikaa toisillemme ja mielestäni parisuhteemme alkoi ikäänkuin alusta. Käytännön tilanne on kuitenkin toinen. Harrastamme seksiä aina vaan harvemmin ja silloinkin vain jos toivon ja pyydän. Mieheni ei tee aloitetta. Aiheesta on syntynyt iso ja pitkä riita. Kun sain mieheni puhumaan niin hän sanoi syyksi että on osin katkera menneistä vuosista jotka antoi lapsiperheille ja luopui joistakin omista asioistaan, harrastuksistaan.
Kysyin mitä hän haluaisi nyt minun/meidän tekevän tilanteelle ja mikä tekisi hänet onnelliseksi. Hän ei osannut vastata siihen.
Olen surullinen kun kuulin katkeruudesta. Rakastan miestäni kovasti ja hän sanoi rakastavansa minua, mutta miten tästä eteenpäin? Koenko loppuelämän syyllisyyttä menneistä vuosista vai selviämmekö puhumalla/ terapialla vai pitääkö meidän erota?
Koen tällä hetkellä riittämättömyyttä ja surumielisyyttä asian suhteen.
VASTAUS: Sanoit, että rakastat kovasti miestäsi, ja hänkin on sanonut rakastavansa sinua. Se on hyvä pohja. Ei tämän asian tarvitse erottaa teitä. Yrittäkää ensin selviytyä puhumalla. Jos se ei onnistu kahdestaan, niin vaikka terapeutin avulla. Menneisyyden katkeruuksista on täysin mahdollista päästä eroon. Ne pitää vain puhua selväksi, niin että kummallakin on kokemus, että minä tulin kuulluksi ja ymmärretyksi, ja minun kokemukseni hyväksyttiin. Yhteisymmärrystä voi lisätä, jos yhdessä voidaan todeta, että virheitä on tehty, mutta siinä tilanteessa ja silloisella elämänviisaudella emme pystyneet parempaan. Anteeksipyyntö ja anteeksi antaminen ovat myös suuri mahdollisuus, joka useimmilla voi puhdistaa ilmaa melkoisesti.
Sinun ei missään tapauksessa pidä tuntea loppuelämääsi syyllisyyttä. Olet varmasti yrittänyt parhaasi, ja jos miehesi on silti katkera, sen pitäisi selvitä keskustelulla ja anteeksiannolla.
Olet tehnyt juuri oikean kysymyksen siitä, mitä voisitte tehdä tilanteellenne, että tulisitte onnellisemmiksi. Vaikka hän ei ole vielä osannut vastata siihen, sitä ei silti kannata jättää sikseen. Katkeruuden selvittämisen ohella on todella viisasta etsiä yhteisiä ilon aiheita. Mukavaa tekemistä, mistä molemmat nauttivat. Mikäli nykyaika tuntuu antoisalta ja elämisen arvoisella, menneiden katkeruuksien merkitys kutistuu.
Seksuaalinen halukkuus on myös monimutkainen juttu. Siihen voivat vaikuttaa monet muutkin asiat kuin menneisyyden katkeruudet. On ihan tavallista, että halukkuus vaihtelee eri ajanjaksoina. Taustalla voi olla stressiä, väsymystä, tai ihan vaan jotain muita asioita, jotka vievät sillä hetkellä niin paljon energiaa, ettei seksi ole paljoa mielessä. Parisuhteessa on usein niin, että toisella halu syttyy nopeammin uudelleen kuin toisella. Silloin hän totta kai päätyy useammin aloitteentekijäksi kuin toinen. Tässä piilee se vaara, että sille joka tekee useimmiten aloitteita herää epävarmuutta. Rakastaako tuo toinen minua enää? Näkeekö hän minua enää haluttavana? Usein ei kuitenkaan ole mistään sellaisesta kysymys. Voi vain olla, että toisen nälkä ei ole vielä herännyt. Näistäkin asioista olisi hyvä voida puhua mahdollisimman avoimesti.
Miehesi on sanonut olevansa katkera siitä, että on luopunut joistain omista asioistaan ja harrastuksistaan perheen vuoksi. Niinhän hän on varmaan tehnyt, mutta saanut tilalle sinut ja ihanat lapset. Silti sitäkin kannattaa miettiä, mitä omia asioita ja harrastuksia hän voisi vielä elvyttää. Hän on vasta 42 –vuotias. Siinä iässä voi vielä harrastaa lähes mitä tahansa.
KYSYMYS: Olemme seurustelleet miesystäväni kanssa kohta puolitoista vuotta. Suhteessamme on kaikki muu hyvin, mutta koen riitelymme isoksi ongelmaksi. Olemme useasti puhuneet riitelystä, ja miten sitä voisi kehittää niin, etteivät asiat paisuisi liikaa. Koen, että riitely on mennyt huonompaan suuntaan, vaikka olemme sopineet erilaisia keinoja riitelyn ehkäisemiseksi. Esimerkiksi kumpikin on luvannut, että jos joku asia häiritsee, siitä pitää sanoa toiselle ajoissa, ja riitatilanteissa pyrimme hillitsemään itsemme. Riitamme ovat sisältäneet huutamista, erolla uhkailua, mykkäkoulua, tönäisyjä, haukkumista, haistattelua.. tuntuu että olen riidellyt mieheni kanssa nyt vuoden sisällä enemmän, kuin koko elämäni aikana. Mieheni mielestä tilanteemme on normaali, emmekä riitele enempää kuin muutkaan.
Aloin pitämään riitapäiväkirjaa, koska minusta tuntui ettei hän ymmärrä kuinka paljon todellisuudessa riitelemme. Kirjoitin riitapäiväkirjaan päivämäärät, riidan keston ja riidan aiheen. Näytin 3kk jälkeen miehelleni riitapäiväkirjan riitelyn yhteydessä. Riitoja oli 3kk ajalla 16 kertaa, osa riidoista kesti monta päivää. Riitojemme aiheet syntyvät useimmiten siitä, kun minä teen, sanon tai käyttäydyn mieheni mielestä jotenkin väärin.
Olen muuttanut käyttäytymistäni seurustelun alkuajoista todella paljon riitojen seurauksena. Olen luopunut kaikista mieskontakteistani, en käy enää ystävieni kanssa ulkona, olen luopunut alkoholista, olen luopunut shoppailusta ja olen sitä mieltä, että osa näistä asioista ovat hyviäkin. Yritän kaikin tavoin miellyttää miestäni ja olla hänelle hyvä. Silti säännöllisin väliajoin tulee joku asia, mistä hän suuttuu minulle, vaikken tarkoita mitään pahaa. Hän on kovin mustasukkainen ja tarvitsee todella paljon läheisyyttä. Riitoja onkin todella usein syntynyt siitä, kun hän ei ole saanut mielestään tarpeeksi läheisyyttä. Mitä minun kannattaisi tehdä? Tämä parisuhde antaa, mutta myös ottaa paljon tämän riitelyasian takia. Olen välillä henkisesti todella uuvuksissa ja jopa miettinyt miten jaksan tätä. Mutta hyvien hetkien avulla jaksan uskoa yhteiseen tulevaisuuteemme, enkä haluaisi erota.
Uupunut 25v
VASTAUS: Rakentavampaan riitelyyn on paljon välineitä. Oman kokemukseni mukaan eräs toimivimmista on se, että opetellaan käyttämään ns. Minä –viestiä ja aktiivista kuuntelua. Minä-viesti tarkoittaa sitä, että lähdetään omasta kokemuksesta käsin. Kerrotaan että ”minusta tuntuu”, ”minä koen”, tai ”minä toivoisin”. Tämä koetaan usein paljon vähemmän syyllistäväksi kuin sinä viesti, jonka sisältö on se että sinä aina, sinä et koskaan, ja sinä olet tunnevammainen, kypsymätön ääliö.
Minä- viestin vastaparina pitäisi olla Aktiivinen kuuntelu. Se, että kuuntelemme toista nimenomaan ymmärtääksemme hänen kokemustaan. Emme väittääksemme vastaan, kumotaksemme hänen väitteensä tai todistaaksemme, että jos olenkin loukannut häntä, hän on kuitenkin loukannut minua vielä enemmän. Aktiivisen kuuntelun merkiksi meidän pitäisi antaa ns. ymmärtämispalaute. Eli omin sanoin kertoa, mitä olemme kuulleet toisen sanovan. Siis tähän tapaan: ”Kuulin sinun sanovan, että kaipaisit enemmän läheisyyttä, ja olet kokenut minut viime aikoina liian poissaolevaksi.” (Eikä näin: ”Eikö sinulle mikään riitä, eikähän sinun lähellesi edes uskalla tulla kun olet aina naama väärällään.”) Minä- viestistä ja aktiivisesta kuuntelusta seuraa kuulluksi tulemien kokemus joka on useimmille ihmisille äärimmäisen tärkeä. Monet riidat karkaavat käsistä juuri siksi, että ihmiset eivät koe tulevansa kuulluksi. Sitten kun toinen osapuoli on kokenut tulleensa kuulluksi, on luonnollisesti voisen osapuolen vuoro kertoa oma kokemuksensa ja tulla kuulluksi.
Joskus on hyödyllistä miettiä myös, miksi me suutumme juuri tietyistä asioista erityisen herkästi? Miksi esimerkiksi tunnen kovin helposti, että toinen hylkää, vähättelee, tai pyrkii hallitsemaan? Usein taustalla on vastaava kokemus omassa lapsuudessa. Jos olemme lapsuudessamme joutuneet kokemaan jossain suhteessa vääränlaista kohtelua, saatamme reagoida siihen hyvin herkästi vielä aikuisina. Joskus jopa täysin aiheettakin. Saatamme tulkita toisen käytöstä omasta menneisyydestämme käsin, vaikka tällä hetkellä olisi kysymys jostain aivan muusta.
Siitä voi myös olla apua riidoissa, että tunnistamme riidanaiheiden taustalla olevat tunteet ja tarpeet. Jotkut parit kertovat, että he riitelevät ihan pikkuasioista. Sellaisista, kuten että toinen jättää likaiset sukat makuuhuoneen lattialle, eikä vie niitä pyykkikoriin. Silloin on hyvä tunnistaa, ettei tässä todellakaan riidellä sukista. Se, jonka pyynnöstä huolimatta sukat usein jäävät lattialle kokee, että häntä ei pidetä tärkeänä. Häntä ei arvosteta edes sen vertaa, että näin vähäiseen vaivaan haluttaisi ryhtyä hänen vuokseen. Se, jolla on taipumusta unohtaa sukat lattialle, kokee, että hän yrittää kovasti tehdä asiat oikein, mutta aina löydetään joku pikkuasia, josta voidaan huomauttaa. Hän yrittää kaikkensa, eikä sitenkään kelpaa. Kun huomataan, että nyt ei keskustella sukista, vaan kelpaamisesta ja arvostuksesta, on mahdollisuus päästä keskustelemaan oikeasta asiasta. Miten voimme tässä parisuhteessa antaa toisillemme enemmän kokemuksia siitä, että olemme arvostettuja ja kelpaamme?
Kirjeesi perusteella sanoisin kuitenkin, että sinun on syytä tehdä eräs ratkaiseva kysymys. Onko kysymys pelkästään riitelemisestä -- vai alistamisesta? Kerroit, että riitojen syynä ovat useimmiten sinun väärät tekosi. Olet myös muuttanut käytöstäsi paljon suhteenne aikana. Vaikuttaa että olet todella luopunut paljosta. Tuntuu esimerkiksi jo kovin kohtuuttomalta, että et voi enää käydä ystäviesi kanssa ulkona. Ja vaikka olet näin paljon antanut periksi, riitely on mennyt pahempaan suuntaan. Mustasukkaisuus ja hyvin suuri läheisyyden tarve saattavat johtaa siihen, että suhteen toisella osapuolella ei ole juuri lainkaan omaa tilaa. Se voi ajan myötä muodostua todella piinalliseksi olotilaksi. Tietty määrä mustasukkaisuutta on ihan normaalia. Useimmat meistä toivovat, että rakkaimpani olisi vain minun rakkaimpani, eikä kenenkään toisen. Kovin häiritsevän mustasukkaisuuden taustalla voi olla lapsuudesta peräisin oleva vaille jäämisen kokemus. Tai vaikkapa se, että on tullut kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti verrattuna toiseen sisarukseen. Sen hoitamiseksi olisi hyvä käydä omassa yksilöpsykoterapiassa.
Jos siis riitely ei vähene tai muutu rakentavammaksi, ja jos tuntuu että sinua vaaditaan jatkuvasti luopumaan jostain sinulle tärkeästä perhesovun vuoksi, niin on aivan aiheellinen kysymys, miten jaksat tätä. Ja varsinkin jos tuntuu, että et koskaan saa omaa kantaasi läpi, ja että sinun on luovuttava omista asioistasi, mutta toisen osapuolen ei, niin silloin on kysymys alistamissuhteesta Sellaiseen kenenkään ei ole hyväkään suostua.
KYSYMYS: Olemme 52v. nainen ja 57v. mies -pari.Itsellä takana 20 v. ja 12v.suhdetta. (ensim. suhteesta lapsia.) Molempien lapset asuvat itsenäisesti omillaan. Miehellä takana 36v. suhde päättyen vaimonsa syöpäsairauteen. Leskeyttä takana kolmisen vuotta. (hänellä vuoden oli suhde ennen meitä).
Yhteistä taivalta on kuljettu 5 kk. Olemme tapailleet pääsääntöisesti joka toinen vkl. ja pitemmillä lomilla. Asutaan eri paikkakunnilla. Olemme liikkuneet yhteisissä mielenkiinnon kohteissa kahdestaan muutaman kerran loman aikana.
Minä olen sosiaalinen ja empaattinen. Mies on rauhallinen ja pohdiskeleva. Emme soita toisillemme, tosi harvoin.Tekstiviestit kulkevat päivittäin; mies vastailee muutamalla sanalla, minä kirjoitan paljon. Aiheet syntyy yleensä minun aloitteesta, koskien miehen harrastuksia, kiinnostuksen aiheita. Kerron helposti itsestäni, elämästäni ja harrastuksista. Lyhyen tuttavuuden aikana olen kertonut tunteeni, ajatukseni, elämästäni ja hieman menneisyydestäni. Mieskin vain vähän omasta aloitteestaan.
Ongelmaksi koen, paljon on avoimia kysymyksiä.. Minun täytyy kysyä/udella mieheltä itse suoraan mitä haluan tietää hänestä, elämästään, lapsista ja jopa menneisyydestä tms.
Hän ei ole kertonut lapsilleen suhteestamme, itse olen. En edes tiedä mihin vaimo kuoli. Kun harvemmin tapaamme, mies ei oma-aloitteisesti kerro tulevia suunnitelmia, menojaan. Ei kysele minun asioita, sanoo olevansa kiinnostunut,kun kerron itse. Minä yleensä kyselen/sovittelen seuraavan tapaamisen, vuoroin olemme minun luona tai hänen. Mielestäni, kun suhteessa ollaan ja vakavalla tasolla. Menneisyys kulkee mukana tavalla jos toisella väistämättä. Tulevaisuutta tällä iällä haluaa miettiä, kuuluuko toinen omiin suunnitelmiin.
Mies kertoo; haluavansa seurustella kanssani, ei voi tietää mitä jatkossa haluaa, hänen lukuisat harrastukset, välimatka, minun satunnainen vuorotyö estää tiiviimmin yhteis oloamme. Yhdessä ollessamme vietämme tavallista arkea toisen seurasta nauttien.
Minua rasittaa jatkuva kyseleminen mieheltä. Ei toista opi muuten tuntemaan,ellei kysele. Itselläni menneisyyden pettymykset suhteissa, toteutumattomat haaveet, terveydentilan muutokset ja talouden tilanteet vaikuttavat omaan oloon. Epävarmuus kestääkö tämä suhde. Yritän nauttia kaikesta tästä, yksin ollessa edm. tunteet nousevat esille. Miten saa miehen puhumaan ?! Ymmärrän, että vuorovaikutustaidot/kommunikointi ei ole samalla tasolla. Ollaan yksilöllisiä.
Yhdessä kommunikoiden elämämme loppuun
VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi. Kerrot, että olet löytänyt elämääsi miehen, jonka kanssa olette tapailleet toisianne viisi kuukautta. Koska asutte eri paikkakunnilla, niin lähettelette tekstiviestejä ja tapaatte joka toinen viikonloppu sekä lomilla. Mainitset, että olet kertonut hänelle paljon omasta elämästäsi, kertonut suhteestanne lapsillesi ja olet aktiivinen osapuoli mm. järjestämään tapaamisianne. Mielestäsi suhteessa ollaan jo vakavalla tasolla. Mies on sanonut haluavansa seurustella, mutta ei kuitenkaan tiedä, mitä jatkossa haluaa. Epävarmuus siitä, kestääkö suhde, painaa mieltäsi ja estää sinua nauttimasta tästä hetkestä.
Kirjeesi pohjalta vaikuttaa siltä, että olisit jo kiinnostunut vakavasti sitoutumaan toiseen. Sitoutumisen tarve ja halu vaihtelevat eri ihmisillä ja saattavat ajoittua eri ajankohtaan. Toisinaan meillä on tarve sitoutua, saada jakaa omat asiamme ja elämämme jonkun toisen kanssa. Toivomme, että vierellämme on joku, johon turvautua eri elämän tilanteissa. Joskus taas saattaa olla niin, että vaikka haluamme sitoutua toiseen ihmiseen, niin se saattaa nostattaa meissä erilaisia pelkoja. Saatamme pelätä, että meitä sattuu liikaa, jos sitten menetämme toisen jostain syystä, vaikka sairauden takia. Saatamme pelätä, että satutamme toista, jos emme tässä hetkessä ole varmoja siitä, mitä haluamme. Saattaa olla, että emme uskalla ehkä luottaa toisiin ihmisiin johtuen omista aiemmista kokemuksistamme.
Tässä hetkessä tapailette suhteellisen säännöllisesti, mutta sinua vaivaa se, että suhteen tulevaisuudesta ei voi olla varma. Epävarmuushan on osa suhteen alkuvaihetta, mutta liittyy usein myös suhteen myöhempiin vaiheisiin. Emme voi nähdä tulevaisuuteen ja tietää kuinka kauan suhde jatkuu. Asetamme itsemme alttiiksi sille, että voimme haavoittua. Kuitenkaan emme voi saavuttaa läheisyyttä, jos emme antaudu suhteeseen ja päästä toista lähelle. Omalta osaltamme voimme pohtia ja tehdä päätöksiä siitä, uskommeko ja haluammeko itse tähän suhteeseen. Oletko pohtinut, että onko tämä ihminen sinulle niin tärkeä ja rakas, että se riittää, että hän sanoo haluavansa olla kanssasi tällä hetkellä? Pystyisitkö pysähtymään ja nauttimaan yhteisistä hetkistänne?
Tilan antaminen, toisen kunnioittaminen ja hyväksyminen sellaisena kuin hän on, luovat pohjaa hyvälle suhteelle. Silloin, kun suhteeseen alkaa tulla vaatimusta tietyn tyyppisestä toiminnasta, niin voi pohtia, lähteekö se rakkaudesta toista kohtaan, vai omasta epävarmuuden tunteesta tai peloista? Onko mahdollisesti syvällä sisimmässämme pelko siitä, että olenko toiselle tärkeä ja haluaako hän olla kanssani? Jos niin on, niin oletko kertonut sen toiselle? Kun jaamme omat pelkomme ja huolenaiheemme toiselle, niin toisella on paremmin mahdollisuutta vastata tarpeisiimme.
