KYSYMYS: Minä olen pettäjä. Olen se toinen osapuoli tarinassa, jonka mieheni kirjoitti tänne. Ihastuin työkaveriin, juttu kesti pari kuukautta. Siitä kuukauden verran tapailimme, kävimme muutaman kerran kävelyllä ja kahvilla. Sitten jäimme kiinni, kun toisen osapuolen vaimo tutki miehen kännykkää. Minun oli pakko kertoa miehelleni, muuten ihastuksen vaimo olisi tehnyt sen. En jaksa ruotia tähän kaikkea, mitä siitä seurasi. Haluan vain purkaa jonnekin tämänhetkisiä tunteitani.
On niin paha olla. Kaikki tapahtunut oksettaa ja hävettää. En tunne itseäni, niinkuin se olisi ollut joku muu joka sen teki. Olen miettinyt syitä siihen miksi niin kävi. Minulla on hyvä avioliitto, monella tapaa täydellinen. Olisi ymmärrettävää, jos mieheni olisi vaikkapa väkivaltainen tai muuten välinpitämätön. Mutta kun ei ole, meillä on paljon rakkautta. On kahdenkeskistä aikaa ja iloa, huumoria. En keksi pettämiselle muuta syytä kuin että ehkä etsin jotain uutta, jännitystä elämään. Elin jotain neljänkympin kriisiä, tuntui kivalle kun joku muukin kuin oma mies huomasi. Silloin tuntui kuin seisoisin vuoren huipulla ja katselisin taakse elettyä elämääni ja toisaalta eteenpäin ja mietin mitä tulevaisuudelta haluaisin. Poikkesin sivutielle, ei olisi pitänyt. Nyt tiedän mitä haluan ja haluan jatkaa avioliittoani mieheni kanssa.
Pelottaa, että jos mies ei haluakaan enää jatkaa. Ihastukseni syttyi, leimahti ja sammui yhtä nopeasti kun alkoi. Ihastus tekee onneksi töissä pelkkää yövuoroa, joten kohtaamme harvoin. En halua enää jutella hänen kanssaan, huomenta voin sanoa kohteliaasti. En halua hänestä enää mitään. En ole yksi niistä, jotka jatkavat pettämistä. En koskaan enää halua kokea tätä tuskaa enää uudestaan.
Minun pitäisi nyt tukea miestäni kaikin tavoin. Ja parhaani minä yritän. Mutta kuka tukee minua? Minä koen pitäväni kahta ihmistä pystyssä, mutta kuka pitää pystyssä minua? Petetyille kyllä on paljon tukea ja ymmärrystä, mutta pettäjille ei mitään. Ilmeisesti olemme lähtökohtaisesti niin pohjasakkaa, että ei meitä kannata ymmärtää eikä tukea. On niin paha olla, tuntuu kuin joku puristaisi sydäntä nyrkissä. Niinkuin seisoisin kuilun reunalla. Olen niin rikki. Itkettää vain. En oikein jaksa tehdä mitään, en tavata ketään. Olo on arvoton. Voinko koskaan enää olla onnellinen? Kunpa saisin tekemättömäksi kaiken! Niin paljon siitä antaisin.
Nainen, 39
VASTAUS: Hyvä pettäjä, kiitos koskettavasta pohdinnastasi. Otat esille hyvin tärkeän asian: kuka ymmärtäisi pettäjää. Kuka kuuntelisi sitä pahaa oloa, jota nyt tunnet. Koet, että kaikki ovat petetyn puolella, mutta sinun tuskaasi ja pahaan oloosi ei ymmärrystä heru. Olet yksin tuskasi kanssa.
Otat vastuun teostasi ja toivoisit, että saisit sen tekemättömäksi. Et syytä ketään: et miestäsi, et työkaveriasi, johon ihastuit. Et laita tapahtunutta myöskään olosuhteiden syyksi: sinulla on hyvä suhde puolisosi kanssa, jota et missään nimessä haluaisi menettää. Ainut syy, minkä olet löytänyt, on sinussa itsessäsi: koet eläväsi ikäkriisiä, ehkäpä mietit omaa naiseuttasi ja oman kehon vähittäistä muuttumista. Olet taitekohdassa omassa elämässäsi, realistisesti ajatellen noin elämäsi puolessa välissä: katselet sitä taaksepäin ja arvioit elettyä elämää samalla kun mietit mitä tulevaisuudelta haluaisit. Ehkäpä kaipasit siihen myös ulkopuolista näkökulmaa, jonka työtoverisi tarjosi kiinnostumalla sinusta. Kiinnostuksesta syntyi molemminpuolinen ihastus.
Ihastumisia tapahtuu elämän varrella riippumatta siitä olemmeko parisuhteessa vai emme. Ihastumiselle emme mitään voi, se on tunne, joka vetää toisen puoleen. Ihastumisessa on kysymys hyväksyvästä ja ihailevasta katseesta. Se tuntuu hyvältä, se saa aikaan tuntemuksia kehossa ja mielessä, koko olemuksessa. Ihastumisen tunnetta pakoon emme pääse, se valtaa meidät aika ajoin. Silloin haasteeksi tulee se, miten toimimme tuon tunteen kanssa. Ruokimmeko sitä vaikkapa salaisilla viesteillä ja tapaamisilla vai annammeko sen jäädä taaksemme ohimeneväksi hyvän olon tunteeksi. Kohdallasi kävi niin, että ihastumisen tunne alkoi ohjata käyttäytymistäsi. Se vei sinut tielle, jota jälkeenpäin arvioiden et hyväksy etkä halua kokea uudestaan. Mietit, voitko koskaan enää olla onnellinen.
Ihastumisen tunteesta on vielä matkaa rakastamiseen. Ihastus tulee ja menee, sen vallassa näkee toisesta vain miellyttävät puolet. Rakastaminen on työtä, silmien avaamista sille, että haluaa rakastaa toista sellaisena kuin hän on – silloinkin, kun hän näyttää itsestään puolia, joita on vaikea hyväksyä.
Parisuhteesi kannalta tilanteenne on raastava. Juuri nyt et voi odottaa ymmärrystä mieheltäsi. Yrität tukea häntä samalla kun itseltäsi puuttuu tukija. Sinä taistelet omien syyllisyyden ja häpeän tunteittesi kanssa, miehesi mielessä myllertää pettymys, viha ja riittämättömyyden tunne.
Ehkä miehesi ei juuri nyt pysty kuulemaan, miten pahoillasi olet. Vie aikaa ennen kuin tunteet tasaantuvat sen verran, että voitte puhua tapahtuneesta rauhallisemmin. Silloin olisi hyvä päivittää parisuhteenne tila: mitä toisissanne arvostatte sekä millaisia odotuksia ja toiveita teillä on toisillenne. Pohtikaa myös, millä tavalla rakennatte luottamusta välillenne. Olette nyt kriisissä. Se on uhka suhteenne jatkumiselle, mutta se voi olla myös mahdollisuus johonkin uuteen suhteessanne – sellaiseen, mitä te molemmat kaipaatte ja toivotte hyvältä parisuhteelta.
Näissä tilanteissa auttaa usein ulkopuolinen näkökulma. Ottakaa rohkeasti yhteyttä pariterapeuttiin! Heitä löytyy yksityiseltä puolelta ja kirkon perheneuvonnasta.
Perheneuvoja Pirkko
13 kommenttia
Nainen-77
14.5.2014 17:01
Otit tietoisen valinnan lähtiessäsi tapailemaan toista miestä. Olet varmaan tajunnut tapaillunne aikana mitä siitä seuraa tai voi seurata, et vain välittänyt seurauksista. Sinun olisi pitänyt tajuta kumpi on tärkeämpää oma vai toinen mies ja lopettaa heti alkuun tuollainen peli. Kanna vastuusi, jos miehesi päättää lähteä, mikä on kyllä täysin ymmärrettävää. Tekonne tuhosi täysin kaksi viatonta ihmistä, vaikea siitä on toipua. Tsemppiä kuitenkin teille molemmille ja hakekaa ulkopuolista apua, jos tarve vaatii.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
nainen 76
15.5.2014 10:46
Onneks kaikkien elämä ei ole ihan noin mustavalkoista...
Tsemppiä sullekin sinne kuplaan :)
shiwan8
18.5.2014 15:54
On se juuri noin mustavalkoista tällaisten asioiden kanssa nimenomaan tällaisessa lähtöasetelmassa. Osa porukasta nyt vaan tykkää selitellä tekemisiään toivoen teon muuttuvan sillä jotenkin hyväksyttäväksi.
ehkä myös..
15.5.2014 03:34
..yksilöterapeuttia kannattaisi harkita, kun kerran olo on noin raskas. On varmaan kohtuullista, että taakka tilanteen kannattelusta ja korjaamisesta on tällä hetkellä harteillasi. Jotta homma onnistuu, pitää silti varmistaa, että voimat riittävät. Jossainhan sun pitää voida tuo syyllisyys, häpeä jne. potea, että pääsette eteenpäin.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Uljas maailma
15.5.2014 08:29
Noniin, eikun psykiatri peliin, muutama diagnoosi kehiin ja nappeja naamaan. Olette jo sairauslomalla, niin eiköhän kohta saada jo eläkepaperit kouraan.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Umenohana
15.5.2014 09:37
Olet löytänyt itsestäsi uuden puolen, jonka kanssa on vaikea tulla toimeen. Samassa hötäkässä puolisollekin on paljastunut sinusta uusi ulottuvuus. Sinällään et ole varsinaisesti muuttunut. Olet kaikkea mitä olet ollut ennenkin, mutta nyt lisäksi jotain muuta.
Vastaa kommenttiinNyt on oikeastaan vain kysymys siitä kykenettekö kumpikin elämään tämän kanssa - yhdessä.
Suosittelen ulkopuolista näkemystä ja puheen vuorotusta.
Jos tapauksesta seuraa elinkautinen rangaistus joko omassa tai puolison päässä, on ymmärrettävä, ettei yhdessä jatkaminen ole mahdollista.
Ulkoa katsoen on helppo sanoa että "tiesit mitä olit tekemässä.". Olisi monin tavoin helppoa, jos ihminen olisi vain järkensä vietävissä. Kelle tahansa voi kohdalle tulla kiusaus, jota ei voi vastustaa. Muista, että näin voi käydä tulevaisuudessa puolisollesikin.
Vastaa kommenttiin
KalaWanda
15.5.2014 10:39
Koita jaksaa! Ja katsoa eteenpäin! Vain aika näyttää pystyttekö jatkamaan. Yritä löytää itsellesi vaikka ystävä, joka ymmärtää, itseäni auttoi se sekä hyvä terapeutti, joka kuunteli ja auttoi ymmärtämään itseäni paremmin.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
molempiparempi(ko?)
15.5.2014 17:41
Molemmin puolin voin samaistua tilanteeseen. Itse olen pettänyt, ja tullut petetyksi, enemmän tullut petetyksi, kai sitten olen hieman sinisilmäinen. Luin myös miehesi kirjoituksen, ja vaikka kuinka haluaisin, on vaikea antaa muuta neuvoa kuin sen että keskustelkaa asiasta, ja antakaa toisillenne aikaa ja jos mahdollista, niin mahdollisimman paljon rakkautta. Itse petin ex-vaimoani, ja periaatteessa kaksi kertaa, kerran toisen ihmisen kanssa, ja hän oli pettänyt minua kerran, jolloin olin niin mustasukkainen, että menin lukemaan hänen facebook viestejään, mikä rikkoi luottamusta vielä edelleen. Emme jutelleet tarpeeksi asioista, ja no, kuten sanoin. Ex-vaimo. Nyt kun aikaa on kulunut, olen huomannut ne monet asiat, joille olin sokea suhteemme aikana, ja vaikka pettämistä ei olisi tapahtunut, ei suhteemme ehkä olisi siitä pitkään kestänytkään, mutta kadun yli kaiken sitä että en kuunnellut häntä tarpeeksi, ja hän katuu sitä että ei osannut avautua tarpeeksi paljon. Monilta huonoilta hetkiltä olisimme tämän kautta välttyneet. Pettämistä ei voi mitenkään perustella järkevästi, mutta ihmiset nyt vaan tekee virheitä, ja jokainen, joka olisi valmis hirttämään pettäjän, tulisi katsoa peiliin ja miettiä asioita toisesta näkökulmasta, itse molemman puolet läpi käyneenä, tiedän että kumpanakaan osapuolena oleminen ei ole helppoa. Petettynä ajattelet, että mitä minussa on vikana, teenkö jotain väärin, eikö hän rakasta minua, pettäjänä aikalailla samat, ja syyllisyyden tunnetta on varmasti vielä enemmän. Itse halusin suorastaan kuolla petettyäni, en ajatellut ansaitsevani elää, mutta tässähän tätä olen kirjoittamassa, niin uskon että jos työskentelette yhdessä, niin pääsette varmasti yhteisymmärrykseen. Toivotan teille kaikkea hyvää :)
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
shiwan8
18.5.2014 16:04
Ensinnäkin pisteet asioiden suorasta rehellisestä myöntämisestä. Moni ei siihen kykene.
Toisekseen se syy, miksi tässä sympatiat ja tuki tippuu vain toiselle puolelle yhtälöä ilmaiseksi, johtuu yksinkertaisesti siitä, että sympatiseeraamisen kohde ei ole tilannetta omalla toiminnallaan aiheuttanut ja vastaavasti se, joka ei tukea saa, on korkean omakätisesti keittänyt ja hämmentänyt sopan itse. Uhri saa automaattisesti tukea tapahtuneen takia, tekijä ei. Jos tekijä haluaa tukea niin lähtee hakemaan sitä itse esimerkiksi mielenterveyspuolelta. Oikeusvaltiossa hommien kuuluukin toimia niin.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
p.etetty
29.5.2014 11:17
Valitettavan tutun kuuloista, itse olen vaan mies jonka vaimo petti työkaverinsa kanssa.
Jäi kiinni, ja lopetti - ainakin pääosin. Jotain flirtintynkää vielä jatkui kunnes vaihtoi työpaikkaa.
Suurin ongelma on siinä luottamuksen palautumisessa, koska tässä tapauksessa vaimo oli se aloitteen tekevä flirttaava osapuoli. Tästä on jo tovi aikaa, mutta tuntuu ettei se täysi luottamus voi palata enää koskaan, koska kun kerran on tapansa näyttänyt en jaksa uskoa että se oli ainutkertainen tapaus.
Vastaa kommenttiinAhdistava tilanne, koska kuitenkin halua on yhdessä elämää jatkaa ja rakentaa, mutta koko ajan takaraivossa on jatkuva epäilys.
Vastaa kommenttiin
Jäkäjäkä
6.6.2014 22:36
Sama tilanne minulla pari vuotta sitten, Halusin toivoa ja antaa anteeksi monessa asiassa, luottamus meni ja ei ikina palautunut. Pikku hiljaa puolentoista vuoden aikana selvisi että uusi suhde oli tosiasia vaimolla. Tuo on tosiaan ahdistava tilanne, jaan kokemuksesi täysin. Jos luottamus ei palaudu, niin laita ajoissa päätepiste suhteelle, ei sitä epävarmuuttta jaksa pitkään, niin se vaan menee, vaikka kuinka haluaisi toivoa muuta.
Olli oppi uodet
22.8.2019 20:58
Heitä pihalleoo
Olli ihettelijä
16.7.2019 21:42
Sitä saa mitä tilaaolli
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin