KYSYMYS: Olen 13 vuotias tyttö ja olen ollut yhdessä 3kk poikaystäväni kanssa, joka on 16 vuotta.
Me tehtiin iso virhe ja nyt meidän vanhemmat haluavat että me erotaan eikä nähdä ollenkaan enää ikinä.
Me kuitenkin tykätään toisistamme paljon ja haluttais jatkaa suhdetta.
Ollaan mietitty, että voitais nähdä salaa vaikka koulun jälkeen kahen tai kolmen viikon välein noin 1 - 2 tuntia kerralla koko meijän suhteen ajan tästä lähtien, että meijän/mun vanhemmat ei epäilisi mitään.
En tiedä että kannattaisiko kuitenkaan sellainen suhde että nähään harvoin ja vähän aikaa ja siinäkin on kuitenkin iso mahollisuus että jäädään kiinni. Poikaystäväni on sitä mieltä että se ei rappeuttais meijän suhdetta, mutta jos se ei toimisi niin erottais.
Nää viimeset 3kk ollaan voitu nähä melkeimpä milloin vain ja viikkokin on tuntunut aika pitkältä ajalta olla erossa toisistamme.
Jos me erottais nytten, nii se tuntuis paljon rankemmalta, kun tuntuu et meil olis voinu olla pieni mahollisuus jatkaa. Että vaikka jäätäis salaa näkemisistämme kiinni, niin silloin olisi ehkä vähän helpompi erota kun tietää, että eihän tässä mitään olisi pystynytkään enää tekemään. Kun niin sanotut "oljenkorret" on käytetty. Tuntuu kuitenkin pahalta erota joka tapauksessa, koska ei näin hyvää suhdetta saa helposti mistään.
Kannattaisiko erota heti nytten vai yrittää jatkaa senkin uhalla, että mun vanhemmat tajuu sen ja ne ei tyyliin luota muhun enää pitkiin aikoihi, enkä tulisi näkee poikaystävääni enää ikinä (siis jos jäädään kiinni)? Vai onko muita ideoita miten meidän suhdetta voisi jatkaa ilman että meidän vanhemmat tietävät asiasta?
Kiitos jo etukäteen vastauksista.
Annika S
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Olette joutuneet poikaystäväsi kanssa tilanteeseen, jossa lukemattomat nuoret ovat aikojen saatossa olleet: Nuori rakkaus ja vanhemmat, jotka asettavat tälle rajoituksia tai eivät hyväksy sitä. Yleensä vanhempien kieltoihin sekä rajoituksiin liittyy huoli sekä tarve, myös velvollisuuskin suojella lastaan, erityisesti kun tämä ei ole täysi-ikäinen.
Huomaan, että ihan itsekin pohdit viisaasti asiaan liittyviä erilaisia puolia. Tuntuu ymmärrettävästi pahalta ja rankalta erota, kun välillänne on paljon tunteita. Toisaalta, jos yrität säilyttää läheisyyttä poikaystävääsi tapailemalla salaa, se tuo epäluottamusta ja etäännyttää sinua vanhemmistasi. Se saattaa myös rasittaa sinun ja poikaystäväsi välistä suhdetta koska tilanteisiin liittyy valhetta ja salailua toisaalla. Ikäsi puolesta olet vielä pitkään riippuvainen vanhempiesi tuesta ja turvasta, joten siksikään en kannusta sinua toimimaan tavalla joka lisää ristiriitoja ja epäluottamusta välillenne. He ovat kuitenkin sinua lähellä olevat ihmiset, jotka mitä todennäköisimmin pysyvät, erimielisyyksistänne huolimatta, rinnallasi silloinkin, kun muut ihmissuhteet vaihtuvat. Luuletko, että poikaystäväsi, joka on sinua kolme vuotta vanhempi, ymmärtää miten erilaisessa tilanteessa te olette ikänne puolesta omiin vanhempiinne? Hän on jo selvästi lähempänä itsenäisyyttä ja täysi-ikäisyyttä.
Mietin, ovatko vanhempasi kieltäneet kaiken yhteydenpidon väliltänne? Voisiko joku vaihtoehto olla, että ette tapaile mutta voitte olla yhteyksissä viestein? Tällöin voisitte katsoa, miten tilanne menee eteenpäin ja mahdollisesti rauhoittuu. Voisitte silloin myös rauhassa tutkia sitä, miten kaikki nyt tapahtunut vaikuttaa teidän välisiin tunteisiin.
En kannusta sinua enkä ketään muutakaan tekemään ihmissuhteissaan mitään salassa. Kaikkien ihmissuhteiden keskeinen perusta on luottamus. Siihen kannattaa aina pyrkiä, vaikka aina se ei ole helppoa ja virheitä sattuu. Salaaminen ja valehtelu etäännyttävät ihmistä muista ihmisistä, myös itsestään.
Ymmärrän hyvin, että mielesi on nyt kovin ristiriitainen ja hakee ratkaisua joka suunnasta. Ehkä se löytyy parhaiten ajan kanssa.
Haluaisin kertoa teille tarinani, joka vaivaa mieltäni.
Tarinani on aika pitkä, mutta haluan kertoa sen kokonaisuudessaan. Toivottavasti jaksatte lukea.
Olen nelikymppinen yrittäjä, minulla on vaimo ja kaksi lasta. Olemme olleet vaimoni kanssa yhdessä 20 vuotta, josta 13 vuotta naimisissa. Suhteessämme kohtaa kaksi vahvaa ja itsepäistä persoonaa ja vaikeuksia on vuosien mittaan ollut aika paljon.
Ajauduin muutama vuosi sitten uupumistilaan, joka vaikutti voimakkaasti myös parisuhteeseemme. Olin väsynyt, ärtyisä ja sulkeutunut. Suhteemme joutui umpkujaan ja kesällä 2013 päätin luovuttaa. Päätien, etten enää pahoita mieltäni onnettomassa suhteessa. Hoidan velvollisuuteni ja olen isä. Rakkautta en enää halunut anoa, enkä sydäntäni vahingoittaa.
Muutama kuukausi sujui tällä tavoin. Keskityin vain työhöni ja lapsiini. Pystyimme vaimon kanssa pyörittämään arjen, mutta olimme hyvin etäisiä.
Mutta sitten minulle tapahtui jotain. Olimme palkanneet yritykseen, jossa olen osaomistajana, uuden työntekijän, K:n. Hän tuli minun työpariksi erääseen tuotekehitysprojektiin.
Teimme paljon töitä yhdessä ja tulimme alusta lähtien hyvin juttuun. Parin kolmen kuukauden kuluttua huomasin ihastuneeni häneen. Säikähdin asiaa. Olin hänen työnantaja, esimies ja häntä 13 vuotta vanhempi. Tiesin myös K:n elävän avoliitossa miehensä kanssa. Tunteeni voimistui ja pelkäsin, että teen jotain tyhmää, jonka K kokisi tunkeiluna tai jopa ahdisteluna. Siksi halusin hoitaa asian pois. Päätin kertoa hänelle tilanteen, pyytää asiasta anteeksi. Kun asia olisi kerrottu, voisi sen hoitaa pois päiväjärjestyksestä.
Kerroin hänelle ihastumisestani eräällä työmatkalla. En osannut ajatellakaan, että saisin vastakaikua ihastumiselleni. Mutta toisin kävi. Tunnustukseni jälkeen illalla K tuli hotellihuoneeseeni ja pian jo suutelimme sylikkäin.
Meille syntyi suhde. Olimme jatkuvasti yhteydessä toisiimme viesteillä. Seksi tuli kuvioon reilun kuukauden kuluttua. Järjestilimme työmatkojamme siten, että ne kestivät kaksi päivää. Työmatkoilla jaoimme hotellihuoneen, puhuimme ja rakastelimme.
Tunteeni K:ta kohtaan oli erittäin voimakas. En ollut tuntenut samanlaista rakastumista aiemmin, en edes vaimoni kohdalla. Sukat pyörivät jaloissa. Myös hän tunnusti rakastavansa minua ja aloimme puhua yhteisestä tulevaisuudesta. Molempien piti hoitaa omat eronsaja sen jälkeen olisimme toistemme omia.
Noin kolmen kuukauden jälkeen suhteemme alusta K jäi kiinni avomiehelleen ja hän joutui muuttamaan pois heidän yhteisestä asunnosta. Hän ei koskaan tunnustanut miehelleen meillä olleen seksiä, mutta avomies tajusi, että kyse on jostain muusta kuin pelkästä työkaveruudesta.
Keskustelimme, että minun eroni ei voi tapahtua yhtä nopeasti. Vaimoni joutui samaan aikaan leikkaukseen ja sen vuoksi viiden kuukauden palkattomalle sairaslomalle (hän on myös yrittäjä, eikä vakuutus korvannut sairaslomaa). Perhe oli siis taloudellisesti täysin riippuvainen minusta. Aloin pelätä, että eron myötä vaimo muuttaa lasten kanssa kotiseudulleen 400 km päähän, jolloin yhteishuoltajuudesta tulisi minulle helvettiä.
Kerroin K:lle tämän ongelman ja sanoin yrittäväni järjestellä asian siten, että kaikilla osapuolilla olisi mahdollisimman hyvä olla ja että lasten elämä muuttuisi mahdollisimman vähän.
K ei ymmärtänyt tätä, vaan jo muutaman päivä muuttonsä jälkeen hän alkoi raivokkaasti vaatia, että minun olisi erottava heti. Hän oli oman osuutensa jo tehnyt.
Suhteemme muuttui. Se syvälliset keskustelut vähenivät ja tilalle tuli painostus. Uupumukseni alkoi painostuksen myötä muuttua masennukseksi.
Lisäksi huolta aiheutti yritykseni taloustilanne, joka heikkeni voimakkaasti. Meille tuli paine lomauttaa henkilöitä ja lopettaa myös työsuhteita. K oli tässä mielessä ensimäisenä listalla, sillä kehittämästämme tuotteesta ei tullut tulovirtaa hänen palkkansa maksamiseen. Halusin kuitenkin pitää K:n töissä. Koin huonoa omatuntoa siitä, että avioeroni ei edennyt huonosta taloustilanteestani johtuen ja vähintä mitä pystyin K:lle tarjoamaan oli työpaikka. Jätin itse oman palkkani nostamatta, jotta voisin kustanataa hänen palkkansa.
Syksyn myötä K:n painostus ja ymmärtämättömyys tilannettani kohtaan vain kasvoi. Tapailimme muutaman kerran viikossa ja olimme yhteydessä toisiimme jatkuvasti viesteillä. Kerroimme rakastavamme toisiamme.
Vuodenvaihteessa tilanne muuttui. Joulun aikaan K:n viestit olivat jo epätoivoisia. Hän kertoi rakastavansa minua ikuisesti ja riutuvansa. Oli ollut koko syksyn ärtynyt ja välillä sulkeutunutkin. Minua ärsytti se, ettei K tahtonut uskoa miten paljon häntä rakastin ja miten vaikea tilanteeni oli. Pyysin häntä odottamaan, sanoin asioiden ratkeavan yksi kerrallaan.
Mutta sitten, yhtäkkiä K keroi "suhteemme olevan nyt tässä". Syynä oli se, etten pystynyt lähtemään hänen kanssaan matkalle Pietariin. Hänen mielestä se osoitti, etten ollut sitoutunut suhteeseemme. Seuraavana päivänä kävin juttelemassa hänen luonaan, jolloin hän ilmoitti saaneensa treffikutsuja, eikä tiennyt kuinka hänen pitäisi menetellä niiden suhteen. Sanoin, etten voi estää häntä tapaamasta muita, jos hän ei enää suhteesemme usko. Tämän jälkeen myös riitelimme, jonka yhteydessä hän ilmoitti kertovansa suhteestamme töissä, mikäli tämä välirikko vaikuttaa hänen työtilanteeseensa. Säikähdin. En ikinä osanut kuvitella, että hän voisi kiristää minua.
Välirikkoa kesti vuorokauden verran, jonka jälkeen ilmoitin hänelle, etten voi elää ilman häntä. Halusin yrittää uudelleen ja kerroin olevani pahoillani ärtymyksestäni ja sulkeutuneisuudestani. K halusi myös yrittää uudelleen. Mutta parin viikon jälkeen hän alkoi etääntyä. Hän sanoi yhä rakastavansa minua ja haaveilevan yhteisestä elämästämme, muuta luottamus minuun oli mennyt, koska "jätin" hänet vuodenvaihteessa.
Menin paniikkiin, pelkäsin menettäväni hänet. Ilmoitin kotona haluavani eron ja muuttavani pois pian. Todellisuudessa taloustilanteeni oli niin huono, että minulla ei ollut mahdollisuutta hankkia toista asuntoa. Lapset ottivat ilmoitukseni todella raskaasti. Meiilä itkettiin paljon.
Kun kerroin K:lle vihdoin ryhtyneeni toimiin, hän ottikin monta askelta taakespäin. Hän ilmoitti, ettei halua olla mitenkään osallisena erossani. Olin tyrmistynyt. Toivoin, että hän olisi auttanut ja tukenut minua tässä vaikeassa asiassa. Mutta hän ei halunnut tavata ja kertoi uskovansa asian vasta kun ero oli oikeasti laitettu vireille ja olin muuttanut perheeni kodista pois, "vaikka vanhempiesi tai kavereidesi luokse, jos et muuta asuntoa pysty hankkimaan".
Henkinen tilani joutui syöksykierteeseen. En voinut uskoa asiaa todeksi. Kysyin, miksi hän ajattelee asiasta nyt näin, vaikka hän vain muutamaa viikkoa aiemmin oli vannonut rakastavansa minua, tukevansa minua kaikessa ja odottavansa, että alan hoitaa avioero asiaa. Kysyin tapailiko hän muita. Hän kielsi tapailut. Myöhemmin hän myönsi käyneensä yksillä treffeillä "leffassa ja kahvilla".
Epäilyni kuitenkin kasvoi. Seuraavan parin kuukauden aikana riitelimme paljon. Oma eroni oli jumissa, minulla ei ollut rahaa muuttoon. K kertoi päivittäin rakastavanasa minua, mutta hän kertoi luottamuksensa minun tunteiden aitouteen horjuvan. Sitten hän alkoi puhua, ettei minun elämä lapsineen olekaan sitä, mitä hän elämältä halusi. Parin kuukauden jälkeen hän tunnusti hankkineensa treffikutsut Tinderistä. Suutuin, kosta tajusin hänen olleen Tinderissä samaan aikaan ennen vuodenvaihdetta, jolloin hän laittoi minulle ikuisen rakkauden tunnustuksiaan. Koin tulleeni huijatuksi, minusta hän oli valehdellut minulle pahasti.
Olin todella epätoivoinen ja pääsiäisenä minun oli nostettava kädet pystyyn. Meille tuli välirikko -taas. Kului viikko, jolloin emme olleet yhteydessä. Sitten K laittoi minulle viestin, jossa hän pyysi anteeksi pahoja sanojaan, hairahdustaan ja pyysi uutta mahdollisuutta. Sydämeni suli heti. Mutta kerroin tilanteen eroni suhteen olevan vielä jumissa. Tapailimme ja olimme päivittäin yhteydessä. Syksyinen painostus palasi. Lisäksi K syytti minua hyväksikäyttämisestä ja kertoi, ettei hänellä ole aikaa ja voimia odottaa eroni toteutumista puolta vuotta tai vuotta. Parin kuukauden jälkeen hän ilmoitti ettei enää halua jatkaa.
Olin tämän jälkeen kesällä todella masentunut. Keskittymiskykyni oli olemato, olin ärtynyt ja näin elämssä vain negatiivisia asioita. Jossain vaiheessa syyskesällä aloimme jälleen viestiä toisillemme. Aluksi viestit olivat ahdistuneita ja syyttäviä molemmin puolin. Kävin kerran juttelemassa K:n luona, mutta tuolloin menetin malttini ja korotin ääneni jo muutaman minuutin jälkeen ja lähdin pois. Pikku hiljaa kuitenkin lähenimme ja päätimme yhdessä, että yritämme parantaa suhteemme ystävyyden kautta. Kerroin, että minua vaivaa talven tapahtumat ja haluaisin tietää niistä totuuden. Sanoin, ettei tunteeni häntä kohtaan muutu, vaikka hän olisikin pettänyt minua talvella.
K sai myös uuden työpaikan ja lähti pois firmastani. Tämän jälkeen hän suostui pyyntöihini ja kertoi talvesta. Hän sanoi silloin halunneensa minusta eroon ja unohtavansa koko meidän jutun. Hän tapaili Tinderin kautta löytämiä miehiä ja parin kohdalla tapailua oli useaaman kerran. Hän kertoi ärsyyntyneensä, ettei kuitenkaan löytänyt miehista "samanlaista fyysistä ja henkistä yhteyttä" kuin mitä minun kanssa oli ollut. Nämä suhteet olivat loppuneet talvella, jonka jälkeen hänellä ei ollut mitään.
Kun sain tietää tämän itkin. Kaikki ne aavistukset, joita talvella minulla oli ollut, olivat siis totta. Halusin antaa kaiken kuitenkin anteeksi ja katsoa suhdettamme nyt puhtaalta pöydältä. Kuitenkin heti parin päivän päästä K:lta lipsahti, että kaikki "jutut sinun jälkeen olivat menneet pieleen". Tämä iski minuun salaman lailla. Tajusin, että hän ei koskaan aio kertoa minulle totuutta. Tunsin, että hän pitää minua pilkkanaan, en ole totuuden arvoinen hänen silmissään.
Riitelimme ja tämän seurauksena suhteemme loppui lopullisesti. Viimeisiisä viesteissään hän sanoi rakastavansa minua yhä ja siksi kiukkuiset viestini satuttivat häntä.
Eron jälkeen jäin masennuksen tilaan. Kelasin suhteemme kiemuroita jatkuvasti päässäni. Välillä vihasin, välillä tunsin lohdutonta ikävää. Laitoin K:lle syksyn aikana muutaman viestin, joissa toivoin, että voisimme sopia riitamme. Hän kieltäytyi käsittelemästä asiaa enää. Tämä sai epätoivoni syvenemään.
Talvella sain tietää, että hän oli löytänyt uuden miehen kaksi viikkoa viimeisen riitamme jälkeen. Kolme kuukautta tästä he muuttivat yhteen.
Pikku hiljaa oloni kohentui ja otin häneen yhteyttä. Kerroin että kaipaan häntä yhä, mutta ymmärrän, ettei suhteestamme voi tulla mitään ja että hyväksyn hänen uuden suhteen. Sanoin, että toivoisin meidän pystyvän sopimaan asiamme, jotta voisimme molemmat jatkaa elämäämme.
K ei suostu tapaamaan eikä puhumaan minulle. Hän kieltää minua ottamasta enää yhteyttä ja hän on uhannut ilmoittaa minusta poliisille, jos vielä lähetän viestejä. Hän sanoo, ettei tunne minua kohtaan minkäänlaisia tunteita.
Olen ollut yhteydessä K:n minua edeltävään mieheen. Pyysin häneltä anteeksi sitä, että rikoin heidän suhteensa. Tämä mies suhtautui minuun hyvin ja kertoi, että hänen ja K:n suhde aloi samalla tavalla pettämisen kautta, kuin mitä se meillä oli alkanut.
Kun kerroin K:lle olleeni yhteydessä edelliseen mieheen, hän raivostui.
Olen nyt tajunnut sen, ettemme voi sopia asiaamme kenties koskaan. Tätä asiaa on vaikea hyväksyä. Tunteeni häntä kohtaan ovat yhä hyvin voimakkaat ja ne juurtuivat syvälle puolitoistavuotisen suhteemme aikana. Tunnen syyllisyyttä siitä mitä olen hänelle ja muille ihmisille suhteemme ja tunteideni takia tehnyt. Olen antanut osaltani hänelle anteeksi valehtelun ja kiristyksen. Silti asia vaivaa mieltäni ja sitä on vaikea sivuttaa päivittäisessä elämässä.
VASTAUS: Kiitos tarinasi jakamisesta! Tiivistys kertomastasi menee jotenkin seuraavasti. 20-vuotinen parisuhteesi vaimosi ja kahden lapsesi äidin kanssa ajautui umpikujaan kolmisen vuotta sitten. Luovutit romantiikan suhteen ja keskityit vain töihin ja lapsiin. Melko pian huomasit ihastuneesi yrityksesi työntekijään, K, joka oli sinua 13 vuotta nuorempi ja asui tahollaan avoliitossa. Päädyit kertomaan tunteistasi hänelle ja saitkin niille vastakaikua. Aloititte suhteen ja tunsit olevasi ihan eri tavalla rakastunut kuin koskaan ennen. Suunnittelitte eroavanne tahoillanne ja aloittavanne yhteiselämän. K:n ero tapahtui nopeasti, koska hän jäi kiinni suhteestanne avomiehelleen. Sinä et pystynyt eroamaan samaan aikaan, koska vaimosi sattui sairastumaan ja koit velvollisuudeksesi jäädä huolehtimaan perheesi taloudesta. Pelkäsit myös vaimosi lähtevän lasten kanssa kotiseudulleen. K ei keskusteluistanne huolimatta ymmärtänyt tilannetta, vaan vaati sinua eroamaan. Sinusta hänen vaatimuksensa ja ymmärtämättömyytensä tuntuivat painostavalta. Ihana yhdessäolonne muuttui radikaalisti. Alkoi jonkinlainen on/off-vaihe suhteessanne. Kertomasi perusteella se oli teille molemmille uuvuttavaa aikaa ja koetteli molempien luottamusta. Hän pelkäsi, ettet aiokaan erota ja sinä pelkäsit, ettei hän jaksa odottaa. Erinäisten vaiheiden jälkeen hätäännyit tilanteessa, jossa K uhkasi lopettaa suhteenne, ja kerroit vaimollesi ja lapsillesi halustasi erota. Kun kerroit tämän K:lle, hän perääntyikin eikä tukenut sinua kuten odotit. Hän halusi sinun muuttavan pois kotoa. Se olisi ollut hänelle selvempi ja varmempi merkki eroaikeistasi. Sinulla ei ollut rahaa muuttoon ja suhteenne etääntyi. K tapaili muita miehiä, mikä satutti sinua kuullessasi asiasta ”osatotuuksia” jälkeenpäin. Lopulta K katkaisi suhteenne. Myöhemmin kuulit hänen asuvan avoliitossa kolmen kuukauden suhteen jälkeen. Olisit halunnut sopia asiat hänen kanssaan, mutta nyt olet tajunnut, että sitä ei ehkä tule koskaan tapahtumaan. Tällä hetkellä hän ei halua olla missään yhteydessä sinuun. Sinulla on edelleen vahvoja tunteita häntä kohtaan ja asia vaivaa sinua päivittäin.
Tarinassasi kuvaat hyvin rakkaustarinanne haasteellisuutta olosuhteiden vuoksi. Olet kokenut ihanan rakkauden lisäksi paljon rankkoja vaiheita ja niihin on liittynyt kipeitä tunteita. Salasuhde on aina haasteellinen itsessään, esimiehen ja alaisen suhteesta puhumattakaan. Rakastumisen alkuhuuma vie mennessään aikuisenkin miehen. Salasuhteessa arjen olosuhteet eivät vaan mahdollista suhteesta nauttimista täysillä. Varattujen ihmisten suunnitelmat eroamisesta ja yhdessä parisuhteen muodostamisesta sujuvat harvoin vaikeuksitta. Kuviossa on paljon ihmisiä, joiden tunteita täytyy ottaa huomioon. Kun asiat eivät sujukaan suunnitelmien mukaan, rakkaus väkisinkin joutuu haasteen eteen. Pelko ja loukkaantumiset syövät keskinäistä yhteyttä.
Pohdiskelen tarinaasi ensin K:n näkökulmasta. Oli varmasti haastavaa odottaa sinun, esimiehensä, vapautumista pitkästä suhteesta, jossa on lapsia. Haasteellista on ylipäätään olla ns. toinen nainen. Aiemmin tilanne oli teille tavallaan sama, koska olitte molemmat parisuhteessa tahoillanne. K varmasti järjen tasolla pystyi eläytymään asemaasi eron tekemisen vaikeuden suhteen. Kuitenkin omassa tunnemylläkässään, juuri uskottomuudesta kiinni jääneenä ja kotoa poisajettuna, asiaa oli vaikea käytännössä sietää. Teidän suhteeseenne tuli ”arki” K:n eron myötä. Siinä teille molemmille pikkuhiljaa selvisi, että ihminen johon oli rakastunut, ei ollutkaan sellainen kuin hänet oli kuvitellut. Hän ei käyttäytynyt vaikean tilanteen tullen niin kuin olisit toivonut hänen käyttäytyvän. Mietin pystytkö asettumaan K:n näkökulmaan siinä suhteessa, että hän sitoutuakseen suhteeseenne täysin tarvitsi selkeän merkin siitä, että olet oikeasti eromassa vaimostasi? Luulen, että hänen oma epävarmuutensa teidän parisuhteenne suhteen ja myös oman itsensä riittävyyden suhteen sai hänet etsimään myös muita treffikumppaneita. Se toki on satuttavaa, koska olitte rakkaussuhteessa toisianne. Sinua ei lämmittänyt se, että K sanoi, että ei löydä samanlaista yhteyttä kenenkään muun kanssa. Asioiden paljastuminen vähitellen on usein kovin raskasta ja syö luottamusta. Halusit erota, mutta huolesi vaimosta ja lapsista luonnollisesti hidasti asioita. Sinä yritit ”miellyttää” kahta naista ja myös lapsia. Taloudelliset huolet yrityksesi suhteen ja se, että jouduit tekemään ratkaisuja firmassasi sivusuhteesi huomioiden, lisäsivät tilanteen kuormitusta. Epävarmuus K:n vaihtelevista tunteista oli kovin raskasta kestää. Itse haaveilit elämästä vain hänen kanssaan.
Haluaisin vähän haastaa sinua miettimään eroaikeittesi ja toiminnan suhdetta. Oletko miettinyt olisitko oikeasti pystynyt jättämään perheesi, jos vaimosi ei olisi sairastunut? Oliko siihen, että et lähtenyt kotoa kerrottuasi erosta jokin muukin syy kuin se, että taloudellinen tilanteesi oli huono? Paikkoja lähteä kotoa on varmasti ollut, mutta ilmeisesti asut yhä perheesi kanssa (tarinastasi ei selviä nykytilanne). Kerrot lastesi ottaneen ilmoituksesi erosta todella raskaasti ja että teillä itkettiin paljon. Lastesi ikä ei käy ilmi. Mitä heille kuuluu tällä hetkellä? Mitä olet kertonut heille tilanteesta matkan varrella ja nyt? Et kerro myöskään vaimosi reaktioista prosessin aikana. Hänellekin tilanne on todennäköisesti ollut hyvin raskas ja epäselvä. Mitä aiot nyt? Yritätkö pelastaa liittosi vai oletko eroamassa?
Nykyperhetilanteen lisäksi haluan haastaa sinua miettimään sitä, mikä sinua on jäänyt K:n ja sinun suhteessa vaivaamaan. Mitä rakastit K:ssa? Mitä yhteistä teillä oli? Haluat selvittää asioita hänen kanssaan, jotta voisitte jatkaa eteenpäin. Kaiken tämän jälkeen mitä ajattelet kyvystänne keskustella asioista? Tarinasi perusteella teidän tunneyhteytenne ei kestänyt kaikkia vaikeuksia. Haaveiletko että vielä voisitte onnistua, jos molemmat olisitte vapaita?
Jos on kovin epätodennäköistä, että voisitte joskus K:n kanssa olla yhdessä, sinun olisi hyvä päästä eteenpäin tämän suhteen jatkuvasta pohdinnasta. Mitä voisit tehdä, jotta pääsisit arjessakin häiritsevistä ajatuksista? Toki olisi ihanteellista, että voisitte käydä vielä jonkinlaisen ymmärrystä antavan rakentavan loppukeskustelun tapahtuneesta. Yleisemmin yleensä käy niin, että eroa joutuu työstämään pääasiassa yksin. Viha-, suru- ja jäähyväiskirjeiden kirjoittaminen (niitä ei lähetetä, varsinkaan vihakirjettä), erokirjallisuuden lukeminen, ystävien ja tarvittaessa ammattiauttajien kanssa keskustelu sekä erilaiset eroryhmät ovat kaikki hyviä keinoja. Jossain vaiheessa loputtomalle ”vatvomiselle” tulee onneksi piste. Joskus se tapahtuu vasta vuosien jälkeen uudessa onnellisessa parisuhteessa. Pelkkä aika ei sinun kohdallasi mielestäni riitä, toipumista on hyvä nopeuttaa psyykkisen vointisi vuoksi! Mieti mitä kaikkea hyvää sinulla on elämässäsi. Mitä uutta haluaisit siihen ja mistä kuormittavasta olisit valmis luopumaan?
Voimia sinulle suhteesta selviytymiseen ja lasten isänä olemiseen sekä kaikkea hyvää elämääsi!
KYSYMYS: Olen 34-vuotias nainen. Olen ollut mieheni kanssa naimisissa 3 vuotta, seurustellut noin 5,5 vuotta. Meillä on kaksi lasta ja mieheni kaksi lasta joka toinen viikonloppu. Mieheni on unelmieni mies, se yksi ja ainoa, josta jokainen haaveilee. Kuitenkin... Olen ollut ihastunut työkaveriini noin puolen vuoden ajan ja tunne on molemminpuolinen. Olemme päivittäin tekemisissä, viikonloppuisin viestimme. Olemme kerran päätyneet harrastamaan seksiä yhdessä, suutelemme salaa töissä useasti.
Nyt yritämme lopettaa tuon suhteen koska se ei ole oikein. Olemme raastavan hajalla molemmat, mutta tiedämme että tämä on ainoa vaihtoehto. En halua jättää miestäni enkä hajottaa perhettäni. Haluaisin saada itseni tuntemaan rakkautta miestäni kohtaan ja unohtaa tuon toisen. Kotona riitelemme jatkuvasti koska olen niin ahdistunut tästä asiasta. Mies aavistelee jotain, minä kiellän kaiken. Miten me saisimme asiat etenemään ja aloitettua jotakin parempaa yhdessä?
Mieheni kyllä kehuu minua ja hemmottelee minua. Tuo toinen nostaa joka päivä jalustalle ja nautin täysillä hänen seurastaan. Olen aivan hajalla tämän asian suhteen... Työkaverini on luonteeltaan ja olemukseltaan täysin mieheni kaltainen. Tekevät työkseenkin lähes samoja hommia.
Onneton äiti
VASTAUS: Ymmärrän hyvin, että tilanteesi on tukala: olet kahden miehen loukussa – vai yhden, joka ilmenee kahdessa eri persoonassa? Tunteesi vievät sinua nyt lujaa. Koet rakastavasi molempia, mutta tiedät, ettei näin voi jatkua. Ahdistus kasvaa, salaisuus painaa mieltä. Miten tästä voi selviytyä?
Pysähdypä hetkeksi miettimään tapahtumia ja tunteitasi ahdistuksen takana: miten sinä ja miehesi rakastuitte toisiinne; missä se tapahtui, oliko se avointa alusta asti. Olette uusperhe: miten koit miehesi lapset, millaista teillä oli kun yhteiset lapsenne syntyivät? Entä millainen suhteenne oli silloin kun ihastuit työkaveriisi – oliko kaikki hyvin vai oliko ihastumiselle ”tilausta” tunnemaailmassasi? Miten kauan suhde työkaveriin oli viattoman ihastumisen tasolla ennen sen muuttumista fyysiseksi? Alkoiko ihastumisen tunteeseen tuolloin sekoittua yhä enemmän ahdistusta siitä, ettet kokenut sen olevan oikein?
Suuri kysymyksesi on, miten saisit käännettyä kelkan niin, että rakkauden tunteesi kohdistuisivat yhteen mieheen - lastesi isään. Tilanne on ristiriitainen: samalla kun haluaisit tuntea rakkautta häntä kohtaan, huomaat olevasi tunteinesi toisen luona. Tämä ristiriita sinun pitäisi ensin ratkaista, että jaksaisit. Jos haluat jatkaa miehesi kanssa, sinun on lopetettava suhteesi työtoveriin. Jos valitset työtoverin, edessä on ero miehestäsi. Muita vaihtoehtoja ei taida oikein olla teidän kenenkään kannalta.
Mitä tapahtuisi, jos nyt kertoisit miehellesi kieltämisen sijasta totuuden? Miehellesi se olisi varmasti järkytys, toisaalta hän tietäisi osuneensa oikeaan epäilyksineen. Sinun kannaltasi välillänne ei olisi enää salaisuutta, siinä mielessä olisit helpottunut. Jos päättäisitte jatkaa yhdessä, edessänne olisi perusteellinen tilanteen selvittely. Uskottomuudesta voi selviytyä, jos molemmilta löytyy tahtoa siihen. Älkää epäröikö hakea tarvittaessa ammattiapua.
KYSYMYS: Minä olen pettäjä. Olen se toinen osapuoli tarinassa, jonka mieheni kirjoitti tänne. Ihastuin työkaveriin, juttu kesti pari kuukautta. Siitä kuukauden verran tapailimme, kävimme muutaman kerran kävelyllä ja kahvilla. Sitten jäimme kiinni, kun toisen osapuolen vaimo tutki miehen kännykkää. Minun oli pakko kertoa miehelleni, muuten ihastuksen vaimo olisi tehnyt sen. En jaksa ruotia tähän kaikkea, mitä siitä seurasi. Haluan vain purkaa jonnekin tämänhetkisiä tunteitani.
On niin paha olla. Kaikki tapahtunut oksettaa ja hävettää. En tunne itseäni, niinkuin se olisi ollut joku muu joka sen teki. Olen miettinyt syitä siihen miksi niin kävi. Minulla on hyvä avioliitto, monella tapaa täydellinen. Olisi ymmärrettävää, jos mieheni olisi vaikkapa väkivaltainen tai muuten välinpitämätön. Mutta kun ei ole, meillä on paljon rakkautta. On kahdenkeskistä aikaa ja iloa, huumoria. En keksi pettämiselle muuta syytä kuin että ehkä etsin jotain uutta, jännitystä elämään. Elin jotain neljänkympin kriisiä, tuntui kivalle kun joku muukin kuin oma mies huomasi. Silloin tuntui kuin seisoisin vuoren huipulla ja katselisin taakse elettyä elämääni ja toisaalta eteenpäin ja mietin mitä tulevaisuudelta haluaisin. Poikkesin sivutielle, ei olisi pitänyt. Nyt tiedän mitä haluan ja haluan jatkaa avioliittoani mieheni kanssa.
Pelottaa, että jos mies ei haluakaan enää jatkaa. Ihastukseni syttyi, leimahti ja sammui yhtä nopeasti kun alkoi. Ihastus tekee onneksi töissä pelkkää yövuoroa, joten kohtaamme harvoin. En halua enää jutella hänen kanssaan, huomenta voin sanoa kohteliaasti. En halua hänestä enää mitään. En ole yksi niistä, jotka jatkavat pettämistä. En koskaan enää halua kokea tätä tuskaa enää uudestaan.
Minun pitäisi nyt tukea miestäni kaikin tavoin. Ja parhaani minä yritän. Mutta kuka tukee minua? Minä koen pitäväni kahta ihmistä pystyssä, mutta kuka pitää pystyssä minua? Petetyille kyllä on paljon tukea ja ymmärrystä, mutta pettäjille ei mitään. Ilmeisesti olemme lähtökohtaisesti niin pohjasakkaa, että ei meitä kannata ymmärtää eikä tukea. On niin paha olla, tuntuu kuin joku puristaisi sydäntä nyrkissä. Niinkuin seisoisin kuilun reunalla. Olen niin rikki. Itkettää vain. En oikein jaksa tehdä mitään, en tavata ketään. Olo on arvoton. Voinko koskaan enää olla onnellinen? Kunpa saisin tekemättömäksi kaiken! Niin paljon siitä antaisin.
Nainen, 39
VASTAUS: Hyvä pettäjä, kiitos koskettavasta pohdinnastasi. Otat esille hyvin tärkeän asian: kuka ymmärtäisi pettäjää. Kuka kuuntelisi sitä pahaa oloa, jota nyt tunnet. Koet, että kaikki ovat petetyn puolella, mutta sinun tuskaasi ja pahaan oloosi ei ymmärrystä heru. Olet yksin tuskasi kanssa.
Otat vastuun teostasi ja toivoisit, että saisit sen tekemättömäksi. Et syytä ketään: et miestäsi, et työkaveriasi, johon ihastuit. Et laita tapahtunutta myöskään olosuhteiden syyksi: sinulla on hyvä suhde puolisosi kanssa, jota et missään nimessä haluaisi menettää. Ainut syy, minkä olet löytänyt, on sinussa itsessäsi: koet eläväsi ikäkriisiä, ehkäpä mietit omaa naiseuttasi ja oman kehon vähittäistä muuttumista. Olet taitekohdassa omassa elämässäsi, realistisesti ajatellen noin elämäsi puolessa välissä: katselet sitä taaksepäin ja arvioit elettyä elämää samalla kun mietit mitä tulevaisuudelta haluaisit. Ehkäpä kaipasit siihen myös ulkopuolista näkökulmaa, jonka työtoverisi tarjosi kiinnostumalla sinusta. Kiinnostuksesta syntyi molemminpuolinen ihastus.
Ihastumisia tapahtuu elämän varrella riippumatta siitä olemmeko parisuhteessa vai emme. Ihastumiselle emme mitään voi, se on tunne, joka vetää toisen puoleen. Ihastumisessa on kysymys hyväksyvästä ja ihailevasta katseesta. Se tuntuu hyvältä, se saa aikaan tuntemuksia kehossa ja mielessä, koko olemuksessa. Ihastumisen tunnetta pakoon emme pääse, se valtaa meidät aika ajoin. Silloin haasteeksi tulee se, miten toimimme tuon tunteen kanssa. Ruokimmeko sitä vaikkapa salaisilla viesteillä ja tapaamisilla vai annammeko sen jäädä taaksemme ohimeneväksi hyvän olon tunteeksi. Kohdallasi kävi niin, että ihastumisen tunne alkoi ohjata käyttäytymistäsi. Se vei sinut tielle, jota jälkeenpäin arvioiden et hyväksy etkä halua kokea uudestaan. Mietit, voitko koskaan enää olla onnellinen.
Ihastumisen tunteesta on vielä matkaa rakastamiseen. Ihastus tulee ja menee, sen vallassa näkee toisesta vain miellyttävät puolet. Rakastaminen on työtä, silmien avaamista sille, että haluaa rakastaa toista sellaisena kuin hän on – silloinkin, kun hän näyttää itsestään puolia, joita on vaikea hyväksyä.
Parisuhteesi kannalta tilanteenne on raastava. Juuri nyt et voi odottaa ymmärrystä mieheltäsi. Yrität tukea häntä samalla kun itseltäsi puuttuu tukija. Sinä taistelet omien syyllisyyden ja häpeän tunteittesi kanssa, miehesi mielessä myllertää pettymys, viha ja riittämättömyyden tunne.
Ehkä miehesi ei juuri nyt pysty kuulemaan, miten pahoillasi olet. Vie aikaa ennen kuin tunteet tasaantuvat sen verran, että voitte puhua tapahtuneesta rauhallisemmin. Silloin olisi hyvä päivittää parisuhteenne tila: mitä toisissanne arvostatte sekä millaisia odotuksia ja toiveita teillä on toisillenne. Pohtikaa myös, millä tavalla rakennatte luottamusta välillenne. Olette nyt kriisissä. Se on uhka suhteenne jatkumiselle, mutta se voi olla myös mahdollisuus johonkin uuteen suhteessanne – sellaiseen, mitä te molemmat kaipaatte ja toivotte hyvältä parisuhteelta.
Näissä tilanteissa auttaa usein ulkopuolinen näkökulma. Ottakaa rohkeasti yhteyttä pariterapeuttiin! Heitä löytyy yksityiseltä puolelta ja kirkon perheneuvonnasta.
Haluaisin kysyä ulkopuolisen mielipidettä ongelmaani. Olen reilut 40-vuotias naimisissa oleva nainen ja meillä on 3 lasta. Olemme olleet yhdessä 15 vuotta, josta viimeiset 5 vuotta on ollut haastavaa. Mieheni on ihan "hyvä tyyppi", mutta parisuhteestamme puuttuu läheisyys ja hellyys. Koen olevani jatkuvassa "hellyys- ja läheisyysvajeessa" jonka vuoksi olen ajautunut salasuhteisiin. Arki muuten sujuu kohtuullisen hyvin. Olen puhunut miehelleni kosketuksen tarpeesta jo vuosia, mutta mitään muutosta ei ole tapahtunut. Aiemmin pyysin häntä halaamaan minua tai rapsuttamaan iltaisin. Nyt en enää edes jaksa pyytää koska koen jatkuvasti "kerjääväni" sitä ilman että toinen tekisi sitä vapaaehtoisesti. Seksiä harrastamme ehkä 1-2 kertaa kuukaudessa.
Vuosi sitten tein tietoisen päätöksen etsiä kosketusta muualta ja sen jälkeen minulla on ollut useita avioliiton ulkopuolisia suhteita. Aluksi koin noista hetkistä iloa ja sain niistä valtavasti energiaa, mutta nyt vuoden jälkeen en koe saavani niistä juuri mitään irti. Minulle ei enää riitä, että joku koskettaa minua vaan haluaisin että se joku olisi ihminen joka lisäksi olisi rakastunut minuun. Haluan tunnetta. Huonoa omaatuntoa en ole potenut lainkaan, joka ilmeisesti kielii jostain. Tiedän, että jos kaksoiselämäni paljastuisi miehelleni, niin avioliittomme kariutuisi. Tiedän riskit, mutta silti olen järjestelmällisesti käyttäytynyt niin.
Elämämme näyttää ulkopuolisen silmin idylliltä, mutta koen olleeni todella yksin jo vuosia avioliitossamme. Olen ajatellut, että tämä on vain "vaihe", jonka jälkeen asiat korjautuvat mutta en usko enää siihen. Pelkään lähteä avaamaan ongelmiamme esim. parisuhdeterapiaan, sillä pelkään omaa reaktiotani keskustelujen käydessä syvällisimmiksi. Epäilen, etten voi niiden jälkeen enää jatkaa liitossamme. Tällä hetkellä vain yritän olla ajattelematta asiaa.
Mieheni on hyvä isä. Huomaan silti alitajuisesti miettiväni eroa ratkaisuna, joskaan en sitä lasten kannalta toivoisi. En tiedä miten lähtisin purkamaan tilannetta?
Nainen, 40v
Hei ja kiitos viestistäsi!
Ensimmäiseksi tekee mieli muistuttaa, että kriisi on mahdollisuus. Kriisi on tilanne, jossa vanhat toimintamallit eivät päde vaan on etsittävä uusia. Tuntuu, että sinä ja te yhdessä olette tällaisessa vaiheessa. Nykyinen tapa elää ei sellaisenaan toimi vaan turhaudutte molemmat. Tällainen kohta elämässä ravistelee perusturvallisuutta, mutta pakottaa yksilöä - ja tässä tapauksessa paria sekä perhettä - tutkimaan uusia mahdollisuuksia.
Tuo kokemuksesi läheisyys- ja hellyysvajeesta parisuhteessa on valitettavan yleinen. Onko suhteessanne joskus aiemmin ollut riittävästi läheisyyttä ja hellyyttä? Jos näin on, milloin tilanne on alkanut muuttua nykyiseen suuntaan? Mitä muuta niihin aikoihin on tapahtunut elämässänne? Millaisia läheisyyden malleja olette saaneet omien vanhempienne kautta? Miten miehesi kokee nykyisen tilanteenne? Onko hän loukkaantunut jostakin? Mikä on tehnyt lähellä olosta ja koskettamisesta vaikeata? Alkuun päästäksenne olisi tärkeätä päästä puhumaan paitsi pintatasosta (Kosketa minua enemmän!) myös pinnan alla piilevistä tunteista (Epävarmuudesta? Huolesta, että toinen ei välitä? Hiipuneista tunteista? Peloista?) Yhtenä isona salaisuutena välillänne ovat sinun salasuhteesi. Mahtaako miehesi tietää tai aavistaa niistä jotakin?
Koet, että salasuhteet aluksi antoivat sinulle iloa, mutta eivät enää. Ymmärrettävästi haluat kokonaisvaltaista suhdetta, johon sitoutua tunteineen, ei ainoastaan seksin ja siihen liittyvän kosketuksen kautta. Mitä tapahtuisi, jos ottaisit tämän kaiken puheeksi avoimesti miehesi kanssa? Romahduttaisiko se koko liittonne ja jos niin, mitä se merkitsisi teille ja lapsillenne? Miten voisitte päästä kohtaamaan toisenne syvemmällä tasolla, jos säilytät salaisuuden? Vai voisiko hyvin paljas avoimuus antaa mahdollisuuden jollekin uudelle teidän välillänne? Kerroit pelkääväsi pariterapiaan menoa, koska et tiedä, millaisia omat reaktiosi olisivat syvemmälle menevissä keskusteluissa. Rohkaisisin kokeilemaan terapiaa. Terapeutti on siellä läsnä juuri teitä varten, jotta voisitte yhdessä luoda riittävän turvallisen ilmapiirin avoimelle keskustelulle. Tunteita ja niiden ilmaisua ei tarvitse pelätä. Riippumatta siitä, löydättekö tien yhteiseen jatkoon tai eroon, uskon terapian auttavan teitä kumpaakin ja siten myös lapsianne kohtaamaan elämän muutostilanteen turvallisemmin.
Heittelen tässä paljon kysymyksiä, joihin minulla ei ole valmiita vastauksia. Toivon teille rohkeutta käydä yhdessä töihin!
