Suhdeklinikka

KYSYMYS: Olemme aviopari, jolla yhteisiä vuosia on takana reilut 20. Näistä 7v. naimisissa. Meillä on kaksi tyttöä, 7v. ja 10v. Lasten syntymästä asti suhteemme on ollut pitkälti sitä, että olen elänyt lapsillemme. Lasten saaminen oli vaikeuksien takana ja tässä ehkä osa syy siihen, että olen halunnut turvata heidän elämänsä. Oma lapsuuteni oli riitojen ja alkoholin sekainen, vailla rakkautta. Ja tässä uskoakseni toinen syy, että olen halunnut lapsilleni antaa toisenlaisen lapsuuden ja rakkautta.

Olen ollut viimeisten vuosien aikana jotenkin lamaantunut. Kaksi pientä lasta ja arjen pyörittäminen vastuullani, kolmivuorotyö ja vielä viimeiset puolitoista vuotta opiskelua. Itsekin pyörittelin eroajatusta päässäni ja tuntui ettei rakkautta enää ollut. Ajauduin pisteeseen, jossa koin etten saa tarpeeksi tukea esim. arkeen mieheltäni. Hän purki omaa pahaa oloaan liikunnan parissa ja saapui arkisin kotiin usein myöhään. Mieheni alkoi puhumaan halustaan erota muutamia kuukausia sitten ja syynä ihastuminen toiseen naiseen. Mieheni sanoo ettei rakasta minua enää ja ettei usko pariterapiassakaan rakkauden palautuvan, koska on niin kauan joutunut kärsimään. Ei kykene kuitenkaan lopulliseen päätökseen lastemme takia. Tilanne on tuskainen. Onko mahdollista, että rakkaus ja yhteys voisi kuitenkin vielä löytyä. Oma rakkauteni heräsi, enkä haluaisi menettää miestäni.

Epätoivoinen, 42v.

VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi. Onpa sydäntä särkevää, mutta samalla niin tuttua, lukea kirjoittamiasi rivejä. Aivan liian usein käy juuri niin kuin kuvailet. Perheeseen syntyy pitkän odotuksen ja kaipauksen jälkeen lapsi tai useampi. Lapset täyttävät koko elämän, he tarvitsevat huolenpitoa ja huomiota aivan eri mittakaavassa kuin aikuiset. Fyysisyydellään he täyttävät hellyyden ja läheisyyden tarpeemme. Kuin huomaamatta, emme enää etsikään parisuhteesta syliä ja yhteyttä, vaan lapsistamme. Usein keskusteluyhteys säilyy, mutta joskus parisuhteesta tulee tiimi, joka hoitaa vuoroin kotia ja lapsia. Tämä kaikki olisi ihan ok, jos se olisi yhdessä sovittu, mutta usein niin ei ole. Useimmat kokevat jonkinlaista tyytymättömyyttä, itse kirjoitat, kuinka miehesi tunsi olevansa "kuvion ulkopuolella". Sinä puolestasi koit olleesi jotenkin "lamaantunut" kaiken paineen; lastenhoidon, kolmivuorotyön ja opiskelun alla. Ymmärrettävästi molemmat tunsivat teistä jäävänsä ilman tarvittavaa tukea ja rakkautta. Kun lapset sitten kasvavat, nousee laiminlyöty parisuhde taka-alalta jälleen keskiöön. Usein tämä tapahtuu konfliktien ja riitojen muodossa. Joskus ne kärjistyvät avioeroon, tai sen mahdollisuuteen.

Kerrot koskettavasti, kuinka halusit tarjota omille lapsillesi sen, mitä sinulta itseltäsi lapsuudessasi puuttui; turvaa ja rakkautta. Et varmasti tietoisesti laiminlyönyt parisuhdettasi. Mutta on helppo ajatella toinen osapuoli itsestään selväksi, varsinkin kun olette olleet jo reilut parikymmentä vuotta yhdessä. Kerrot myös ajattelevasi, ettet yksin ole syypää, myös miehesi olisi voinut avautua ja kertoa tunteistaan ja tarpeistaan. En usko, että tilanne on kummankaan syy, tai jos on, olette molemmat syypäitä.

Nyt ajatus erosta on konkretisoitunut, kun miehesi on ihastunut toiseen naiseen. Hän haluaa eroa ja kertoo, ettei tunne enää rakkautta sinua kohtaan. Kirjoitat, että itsekin tunsit aiemmin rakkauden loppuneen. Toisaalta kerrot myös, että tunteesi ovat palaneet nyt kun avioliitoonne on vaakalaudalla. Näin meille usein käy, tunteemme syttyvät tai heräävät eloon, kun pelkäämme menettävämme kumppanimme.

Olette jotenkin erirytmisesti rakastaneet ja olleet rakastamatta. Kysyt, onko enää mahdollisuutta, että rakkaus, tai yhteys löytyisi. On helppo vastata, totta kai on, mutta olennaisempaa on kysyä, haluatteko te molemmat sitä. Toisin sanoen, haluaako miehesi löytää yhteyden ja rakkauden kanssasi uudelleen. Se on hyvin pitkälle tahdon asia. Ei ole järkeä mennä yhteiseen pariterapiaan, jos molemmat eivät sitoudu siihen kokoaan. Se tarkoittaisi myös sitä, että mies jättäisi siksi aikaa sivuun ihastuksen kohteensa ja suuntaisi tunteensa, niin hyvät, kuin pahatkin, sinuun. Pariterapia voisi olla paikka, jossa katsoisitte, mitä teille on oikein tapahtunut kuluneiden vuosien aikana. Mitä on jäänyt sanomatta ja tekemättä? Minkälaiset tunteet ja tarpeet eivät ole mahtuneet yhteiseen elämäänne ja arkeenne? Oletteko valmiit antamaan itsellenne ja toisillenne anteeksi ja jatkamaan matkaa yhdessä?

Toivon teille aikaa ja kärsivällisyyttä yhteyden ja sitä kautta rakkauden löytämiseen.

perheneuvoja Kati

KYSYMYS: Kun tapasin mieheni hän oli ollut eronneena vajaan vuoden. Hänen silloinen vaimonsa löysi uuden ihastuksen (naimisissa olevan miehen) ja seurauksena oli, että tämä ex vaimo jätti miehensä, kaksi lastaan isälleen ja lähti uuden miehen kelkkaan. Heillä on vielä yksi aikuinen, jo silloin kotoa pois muuttanut lapsi sekä neljäs lapsi, joka kuoli vauvana. Ex vaimon sekä uuden miesystävän suhde voimistui ja myös uusi mies erosi silloisesta vaimostaan.

Ikää meillä on vähän alle 60, joten ihan nuorukaisista ei ole kyse.

Petetty aviovaimo

VASTAUS: Mietit sitä, teetkö oikein, kun puutut miehesi tapailuun eksänsä kanssa. Tottahan toki. Jos asia kerran vaivaa sinua, on siitä hyvä puhua. Kyllä miehesi on tärkeä tietää, että asia satuttaa sinua. Hän voi sitten tehdä omat päätöksensä oikeiden tosiasioiden pohjalta.

Kuulostaa tosiaan hieman kaukaa haetulta, että aikuisten lasten asioista olisi tarvetta keskustella joka sunnuntai monta tuntia. Mietit sitä, pitäisikö puuttua, vai katsoa vierestä ja odottaa, että kohtaus menee ohi. Uskon, että avoin keskustelu on paras vaihtoehto. Kerro hänelle, miltä tapaileminen sinusta tuntuu. Minusta kuulostaa myös ihan reilulta, että olet kertonut pelkääväsi heidän tapailunsa johtavan teidän eroonne. Ei kai sekään olisi kovin hyvä, jos hän kuvittelisi asian olevan sinulle aivan ok, ja sitten olisikin kamalan yllättynyt, kun jonain päivänä ottaisit eron. Kohtaus voi toki mennä ohi ihan itsestäänkin, mutta voithan koittaa saada hänet miettimään sitä, mitä hän voi menettää ja toisaalta sitä, onko tämä eksä sen arvoinen.

Vastaus viimeiseen kysymykseen, pitäisikö luopua miehestä suosiolla, riippuu täysin siitä, miten sinä tämän tilanteen koet. Jos koet, että vielä rakastat miestäsi, ja haluat elää hänen kanssaan, kannattaa taistella. Sitten ei ainakaan tarvitse myöhemmin jossitella, että olisiko pitänyt.

Ystävällisin terveisin
perheneuvoja Tero

KYSYMYS: Mitä tehdä? Olen suhteessa miehen kanssa ja meillä on kaksi lasta. Olemme olleet yhdessä 7 vuotta. Asumme yhdessä ja käymme töissä. Miehellä on väkivaltaisuutta, hoitaa itseään Jussi-työssä. Mulla taustalla perhe, jossa ei näytetty tunteita ja minä koen, että perheessämme riidellään jatkuvasti ja vuorovaikutusongelmia on paljon. Mies on tahallaan ilkeä, pitää mykkäkoulua, hän pomottaa minua mutta valittaa, että minä määrään kaikesta. Hän käyttää minuun henkistä valtaa ja suuttuu, jos en tee kuten hän haluaa. Olemme käyneet joka vuosi jossain terapiassa, mutta ongelmat ja päivittäinen riitely jatkuu. Puhun ajoittain erosta, mutta hän sanoo vain, että otan erokortin esille. Hän ei suostu edes harkitsemaan eroa. Mikään ei auta suhteessamme. Olen ihan puhki. Hän saattaa puhua minulle todella rumasti tai pilkata ja halveksua ajatuksiani. Usein asiat ratkeavat vain jos minä pyydän anteeksi ja sanon, että tilanteet olivat minun syytäni. Hänkin joskus pahoittelee käyttäytymistään, mutta kuitenkin toistaa samoja virheitä. Minä taas en osaa antaa hänen kiukkunsa ja pahan tuulensa olla, vaan haluan aina selvittää ongelmia heti.

VASTAUS: Tilanteesi näyttää todella huolestuttavalta. Väkivalta, jos se vielä jatkuu, on sinänsä asia, jonka vuoksi on syytä itsensä ja lasten vuoksi erota liitosta. Väkivallan ohella pilkka ja halveksunta ovat asioita, jotka tuhoavat liiton onnellisuuden kaikkein varmimmin. Myös se, että olette käyneet useissa terapioissa saamatta apua, kertoo siitä, että liitossanne on jotain hyvin perustavaa pielessä.

Mainitsit henkisen väkivallan. Ihminen, joka joutuu fyysisen ja henkisen väkivallan kohteeksi, menettää tietyllä tavalla oman todellisuudentajunsa. Sellaisesta, mikä on täysin epänormaalia, tulee normaalia. Ihminen alkaa epäillä omaa todellisuuskäsitystäänkin. Monet hyvin vaikeista liitoista vapautuneet kertovat vasta jälkeenpäin alkaneensa ymmärtää, miten hirveän huonosti heitä on kohdeltu. Siksi suosittelen, että etsit itsellesi apua joltain perheväkivaltaan perehtyneeltä taholta. Jos asut pääkaupunkiseudulla, sellainen on Pääkaupungin turvakoti ry:n Lähisuhdeväkivaltatyön yksikkö. Sinne voi hakeutua paitsi tekijä, myös uhri. Siellä voit ammattilaisen kanssa pohtia tilannettasi ja tulevia ratkaisujasi.

Sanoit, ettet uskalla erota, jos mies ei halua. Jos tarkoitit sitä, että pelkäät miehesi olevan väkivaltainen eropäätöksen jälkeen, voit hakeutua turvakotiin. Siellä voit olla turvassa miehesi ensimmäisten mielenkuohujen ajan. Mikäli on tarpeellista, voit hakea poliisilta lähestymiskieltoa. Joka tapauksessa pelko on erittäin huono syy jatkaa parisuhdetta.

Ystävällisin terveisin
perheneuvoja Tero

KYSYMYS: Työkaluja eron estämiseksi?

Onko siis mitään tehtävissä parisuhteemme pelastamiseksi, kun mies ei suostu puhumaan ongelmistamme eikä halua enää jatkaa yhdessä? Vai onko minulle itselleni parempi vain hyväksyä, että ero on ainoa oikea ratkaisu ja mitään ei ollut tehtävissä?

Onko kaikki kortit käännetty? Nainen 39 v.

VASTAUS: Jos elämänne on muuten antoisaa ja rakastatte toisianne, ja seksikin toimii, tuntuu vähän turhalta erota pelkästään riitojen takia. Tietenkin, jos miehesi on jo tehnyt lopullisen eropäätöksen, eikä enää suostu keskustelemaan, niin silloinhan mahdollisuuksia ei enää ole.

Mainitsit, että miehesi on usein tyytymätön sinuun. Noista asioista keskusteltaessa pitäisi päästä käsiksi siihen, onko kysymys oikeasti sellaisista asioista, joissa sinun on mahdollista muuttua. Ja toisaalta siihen, onko hänen kohtuullista vaatia sinulta muutosta, vai pitäisikö hänen sopeutua ja lakata valittamasta. Jatkuva tyytymättömyys pilaa kodin ilmapiirin.

Kun riidat menevät repiviksi, eivätkä tuota rakentavaa lopputulosta, on yleensä kysymys siitä, että kumpikaan osapuoli ei koe tulevansa kuulluksi. Se taas useimmiten johtuu siitä, että riidoissa emme edes yritä kuunnella toista ymmärtääksemme hänen näkökantaansa ja kokemustansa, vaan kuuntelemme vastahyökätäksemme, ja keksiäksemme vastauksen, jonka avulla voimme selviytyä voittajana riidasta. Meidän pitäisi siis riidan keskelläkin pystyä pitämään mielessämme ajatus, että tuon toisen kokemus on hänelle tosi, vaikka omasta mielestämme se olisikin käsittämätön. Riidan kuluessa pitäisi löytää rakentavia ilmaisuja kuten: ”Okei, tuon saatan hyväksyä”, ”tuossa on järkeä” ”kerro lisää, yritän ymmärtää” jne.

Osa riidoista on ratkaistavissa, ja silloin pitäisi yhdessä koittaa löytää sellainen tapa keskustella, että se johtaa ratkaisuun. Osa parisuhteen ristiriidoista on sellaisia, että ne eivät edes ole ratkaistavissa. Silloin pitäisi miettiä sitä, voimmeko jotenkin niistäkin päästä jonkinlaiseen ymmärtävään ja kunnioittavaan keskusteluun, sen sijaan että moittisimme toisiamme ja yrittäisimme pakottaa toisiamme muutokseen.

Viisi kertaa viiniä viikossa on aika paljon. Tietysti paljon riippuu siitä, onko kyseessä kaksi vai viisi lasillista. Jos keskusteluyhteys syntyy, voitte yhdessä pohtia, mikä olisi kohtuullinen ja terveellinen tapa käyttää alkoholia. [url=http://www.paihdelinkki.fi ]Päihdelinkistä[/url] löytyy hyviä ohjeita tähän.

Jos miehesi ei suostu lähtemään terapiaan, voi asioita oppia kirjoistakin. Vanha, mutta aivan toimiva kirja, joka antaa tietoa siitä miten oppia riitelemään ”oikein”, on Markman, ym.: ”Riitele rakentavasti”. Sitä löytyy ihan yleisistä kirjastoista. Suosittelen!

Ystävällisin terveisin
perheneuvoja Tero

KYSYMYS: Hei, kysyisin että mitä tehdä? Olen 30- vuotias mies ja naimissa ollut 4-vuotta. Suhteemme on todella yksi puolista, hän vain tuijottaa tietokonetta ja kännykkää kotiin tullessa. Yhteinen lapsemme on pääasiassa minun kanssa. Kun mainitsen asiasta hän vain suuttuu, että on katsonut lapsen perään 3- vuotta putkeen. Hän kehuu rakastavansa yms. ja kehuu loistavaksi isäksi, mutta viimeinen niitti on se kun hän lähtee kahden lähes tuntemattoman miespuolisen koulukaverin kanssa 8 päiväksi ulkomaille koulun takia. Hän suuttuu kaikesta, jos kyseenalaistan häntä näistä.

- justse

VASTAUS: Kiitos viestistäsi! Kirjoitat lapsiperheen elämästä, jossa tarpeet ja toiveet menevät ristiin ja yhteinen ymmärrys tuntuu olevan kaukana. Se, että kannat tästä huolta, kertoo että olet hyvä ja vastuullinen aviomies ja isä.

Koet, että vaimosi kiinnittää kotona ollessaan liikaa huomiota kännykkään ja tietokoneeseen sinun ja lapsenne sijasta. Olet maininnut asiasta, mutta keskustelut kääntyvät riidaksi. Kerrot, että vaimosi suuttuu, kun otat esille asioita, joihin olet tyytymätön. Jos toinen reagoi viestiini negatiivisesti, yksi vaihtoehto voi olla, että hän kokee sanomani syytökseksi ja puolustautuu. Puolustautuminen voi tapahtua vetäytymällä, selittelemällä tai hyökkäämällä. Tuntiessaan olonsa jollain tavalla uhatuksi, ihmisen kyky vastaanottaa, kuulla ja ymmärtää vähenee. Helpommin saamme viestimme perille silloin, kun toinen tuntee olonsa turvalliseksi.

Viestinnässä on aina kaksi osapuolta: lähettäjä ja vastaanottaja. Sinä voit itse vaikuttaa siihen, millä tavalla viestisi lähetät. Viesti perille menoon vaikuttavat mm. ajoitus (ei väsyneenä, nälkäisenä eikä kiireessä), äänen sävy, sanaton viestintä (eleet ja ilmeet) ja sanavalinnat.
Mitä jos yrittäisit kertoa tunteistasi mahdollisimman paljon minä-viestejä käyttäen, syyttelyä välttäen. Vaimosi rakastaa sinua ja uskon, että hän haluaisi kuulla ajatuksiasi ja tunteitasi, silloin kun hän ei samalla koe olevansa huono vaimo ja äiti. Pyri myös kuuntelemaan herkällä korvalla, mitä vaimosi kertoo sinulle.

Uskon, että toiveenne ovat paljolti samanlaiset. Välitätte molemmat paljon toisistanne ja lapsestanne. Toivoisitte molemmat, että toinen huomioisi teitä, vaimosi sinua miehenä ja sinä vaimoasi naisena. Toivoisitte varmasti molemmat hyvää keskinäistä suhdetta ja rakkaudellista ilmapiiriä kotiinne. Yksi tapa saada muutosta aikaan, on kiinnittää huomiota kaikkeen siihen hyvään, mitä on. Sanotaan, että kiitollisuus on vastalääke katkeruuteen. Mitähän muuttuisi, jos lisäisit kauniita sanoja ja helliä kosketuksia? Sanoisit ääneen kaiken sen hyvän, mitä näet ja tunnet. Moitteen sijasta kertoisit kaipuustasi vaimosi lähelle.

Kertoessasi vaimosi opiskelumatkasta vieraiden miesten kanssa, kuulen huolta ja loukkaantumista. Ehkä myös pelkoa. Mieti tarkkaan, millaisella tunnelmalla saattelet häntä matkaan, vihaisena ja riidellen vai rakastaen ja luottaen. Mieti, millainen aviomies olet parhaimmillasi. Luulenpa, että sellaisen miehen luo vaimosi palaa mielellään ja tuntee ehkä kaipausta poissa ollessaan.

Hyvä, että olet nyt hakemassa muutosta tilanteeseenne. Kuvailemasi kaltainen tilanne voisi helposti johtaa riitelykierteeseen, etääntymiseen, vieraantumiseen ja lopulta eroon. Nyt teillä on vielä mahdollisuus pelastaa tilanne ja löytää uudelleen tie toistenne luokse. Jos kahdenkeskinen kommunikaatio tuntuu vaikealta, kannattaa hakea ulkopuolista apua, esim. kirkon perheneuvonnasta tai yksityisiltä parisuhdeterapeuteilta.

Rakkauden voittoon uskoen
Paula, perheneuvoja

KYSYMYS: Olemme olleet naimisissa 23 vuotta, nyt mieheni ilmoitti, että ei jaksa enää, että ei saa tarpeeksi hellyyttä/seksiä. Ei ole myöntänyt, että olisi joku toinen. Myönnän, että minussa on vika, oikeastaan koko yhdessä oloajan jotenkin seksi ei ollut niin tärkeä asia minulle, muu läheisyys kyllä. Olen myös jotenkin kosketusarka ja mieheni tietää sen kyllä. Meillä on kaksi lasta, nyt jo täysi-ikäisiä. Odotamme aikaa avioliittoneuvojalle. Rakastan miestäni yli kaiken, joten onkohan tässä mitään enää tehtävissä.

Surullinen, 49

VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi! Miehesi on ilmoittanut, ettei jaksa enää, koska ei saa suhteessanne tarpeeksi hellyyttä ja seksiä. Seksin puute on johtunut mielestäsi sinusta eli halujesi vähyydestä ja kosketusarkuudesta. Kerrot rakastavasi miestäsi yli kaiken ja mietit onko mitään tehtävissä.

Ensimmäisenä tulee mieleen, että varmasti jotain on tehtävissä jos rakkautta riittää! Hienoa, että olette varanneet ajan avioliittoneuvojalle. Tämä tekee minun työni kysymykseesi vastaajana helpommaksi, koska olisin suositellut juuri avun hakemista tilanteeseen. Olette jo varmaan pariterapiassa, mutta kirjoitan tähän nyt muutamia ajatuksia sinulle ja muille vastaavassa tilanteessa oleville.

Hyvin usein parit tulevat pariterapiaan liian myöhään eli silloin kun toinen on miettinyt ehkä pitkäänkin eroa. Hedelmällistä olisi ollut, että miehesi olisi kertonut tuskastaan läheisyyden ja seksin puutteen vuoksi paljon aikaisemmin. Näin asia olisi joko omin avuin tai ammattiauttajan avulla voinut helpottua paljon ennen miehesi näin suurta turhautumista.

Kosketusherkkyys on haastetta tuova asia seksielämän kannalta. Mietin mitä kosketusherkkyys tarkoittaa sinun kohdallasi ja miten olet ratkaissut sen kanssa elämisen. Keskustelun avulla asiaa tutkien löytyy varmasti tapoja olla lähellä ja kosketuksessa niin, että se on sinulle miellyttävää. Vaikka erityistä herkkyyttä kosketukselle ei olisikaan, ihmiset ovat erilaisia siinä, minkälainen kosketus missäkin paikassa tuntuu hyvältä. Intiimeissä tilanteissa väkisinkin toista joutuu auttamaan kertomalla siitä, mikä tuntuu miellyttävältä ja mikä ei. Tyydyttävä seksielämä vaatii puhumista, emme pysty ainoastaan vaistonvaraisesti tuntemaan kaikki kumppania miellyttäviä tapoja tuottaa nautintoa.

Kun sanot, että seksi ei ole ollut sinulle tärkeää, on hyvä miettiä miksi ei. Saatko tyydytyksen eli orgasmin seksin aikana? Oletko uskaltanut kertoa miehellesi, mikä sinua kiihottaa ja millaisesta seksistä pidät? Usein pariterapiassa törmää siihen, että seksistä ja siihen liittyvistä toiveista ei juurikaan puhuta. Liittyykö miehesi haluamaan seksiin sinun näkökulmastasi jotain vastenmielistä? Miten sinut olet vartalosi suhteen? Näitä ja paljon muuta teillä on mahdollisuus selvittää ammattiauttajan kanssa!

Onnea teille parisuhdekriisistänne selviytymiseen!

Perheneuvoja Nina

KYSYMYS: Olemme olleet mieheni kanssa naimisissa reilut 10 vuotta. Jo suhteen alkuajoista asti olemme riidelleet yhdestä ja samasta asiasta, mieheni nikotiiniriippuvuudesta. Seurustelu meinasi monesti loppua kyseiseen ongelmaan. Suhtaudun tupakkaan ja nuuskaan todella kielteisesti, kotonamme vanhempani ovat suhtautuneet myös. Toivoin itselleni miestä, joka ei juo, ei polta eikä nuuskaa. Hän ei juo, mutta erityisesti nuuska on ollut kuvioissa jossain määrin koko suhteemme ajan. Minun on vaikea asiaa ja tapaa hyväksyä. En siedä suudella miestäni, vaikka seksi muuten sujuu. Mies lupaa aina lopettaa nikotiinin käytön, mutta aloittaa taas uudestaan. Tähän liittyy paljon tyhjiä lupauksia, piilottelua, salailua, valehtelua. Minun on vaikea luottaa häneen. Nuuskakätköjä löydän tuon tuosta. Olen yrittänyt olla välittämättä, vedota terveyteen, kannustanut, tsempannut, haukkunut ja rähjännyt. En pysty suhtautumaan asiaan neutraalisti ja tunnen katkeruutta, että aina uskon miehen lopettamispäätöksiin turhaa. Nikotiini on pilannut yhteisiä päiviämme suunnattomasti enkä tiedä miten voisin mieheni tavan kanssa elää. Ahdistaa ja harmittaa, että tällainen asia pilaa muuten niin hyvän suhteemme. Miten neuvoisit toimimaan?

Väsynyt 33v.

VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Tulin surulliseksi sitä lukiessani. On varmasti harmillista ja ahdistavaa, kun joku yksittäinen asia uhkaa muuten hyvää avioliittoa.

Olet jo ennen seurustelunne alkamista toivonut itsellesi miestä, joka ei juo, polta eikä nuuskaa. Nyt olet kuitenkin ollut naimisissa jo yli 10 vuotta nuuskaajan kanssa. Mietin, mitä tapahtui toiveillesi. Rakastuminenko sai sinut ajattelemaan, ettei sillä ole niin väliä. Tai kenties miehesi lupasi lopettaa, mutta ei ole jostain syystä kyennytkään siihen.

Nikotiinista vaikuttaa tulleen suhteeseenne kolmas pyörä. Se saa miehesi valehtelemaan ja salailemaan. Se on vaikuttanut väliseenne luottamukseen eikä ihme, kun mies valitsee sen yhä uudelleen ohi sinun toiveittesi.

Kuulostaa siltä, että sinä olet tehnyt todellakin kaikkesi saadaksesi miehesi irtautumaan nikotiinikoukusta. Olet yrittänyt hyvällä ja pahalla, ilman tulosta. Vaikuttaa siltä, että kyseessä on asia, joka on sinun vaikutusmahdollisuuksiesi ulkopuolella. Miehesi muuttaminen ei siis onnistu. Jäljelle jää se tosiasia, että sinun on itse valittava, miten tähän tilanteeseen suhtaudut. Helpoin vaihtoehto on se, että jatkat samaan malliin: valitat, vakoilet, epäilet ja olet tyytymätön. Se tie tekee sinut katkeraksi ja etäännyttää teidät toisistanne. En siis suosittele sitä. Toinen vaihtoehto on, että valitset rakastaa miestäsi hänen tavoistaan huolimatta ja päätät ummistaa silmäsi ja käännät suudellessa posken huulien sijaan. Kolmas vaihtoehto on, että valitset ettet halua elää suhteessa, jossa toiveitasi ei oteta huomioon. Neljäs vaihtoehto on, että lähdette parisuhdeterapeutin luokse etsimään sellaista vaihtoehtoa, jonka molemmat voisitte hyväksyä ja voisitte jatkaa avioliitoanne niin, että molemmat voisivat hyvin.

Toivon sinulle viisautta osata valita oikea tie.
Lämpimin terveisin,
Paula, perheneuvoja

KYSYMYS: Olen viisissäkymmenissä ja mieheni muutaman vuoden vanhempi. Naimisissa olemme olleet lähes kolmekymmentä vuotta.

Onko tässä enää mitään toivoa?

Miten selvitä yrityskeskeisessä liitossa?, 47

VASTAUS: Kerrot avoimesti pitkästä liitostasi. Jo suhteen alusta asti siinä on ollut mukana ”kolmas”, nimittäin miehesi yritys. Se on vienyt hänen aikansa ja voimansa, myös sinä olet ollut siinä mukana. Myöhemmin mukaan on tullut muitakin kolmansia, niin sinun kuin miehesi puolelta.

Tietenkin on luonnollista, että elämässä on muutakin kuin parisuhde. Suhteen alussa tosin tuntuu, että maailmaan mahtuu vain me kaksi. Niin pitääkin olla, sen pohjalle voi sitten rakentua kestävä suhde, joka kestää suhteen ”kolmannet”. Parisuhteen hyvinvoinnin kannalta suhteen pitäisi kuitenkin olla ykkönen: se ei voi kehittyä, ellei sille anna aikaa ja mahdollisuutta. Jos mikä tahansa muu – työ, raha, harrastus, toinen ihmissuhde – menee parisuhteen edelle, se on se ”kolmas”, joka alkaa nakertaa suhdetta. Suhde alkaa vuotaa, siihen pääsee yhä helpommin mukaan muitakin kolmansia osapuolia.

Kerrot, että sinulla ja miehelläsi on erilaiset seksuaaliset tarpeet. Sinä haluaisit seksiä huomattavasti useammin kuin puolisosi. Monissa parisuhteissa haasteena onkin seksuaalisen halukkuuden epätasapaino: toinen haluaa enemmän kun toinen. Jokainen pari joutuu etsimään molempia riittävästi tyydyttävää ratkaisua tähän tilanteeseen. Ratkaisuja on yhtä monta kuin pariakin – tähän kysymykseen ei ole yhtä oikeaa vastausta.

Teidän ratkaisunne on ollut se, mitä kuvaat kirjeessäsi. Mitä ajattelet; oletteko ajautuneet siihen vai onko se riittävästi yhdessä keskusteltu ja päätetty? Onko tilanteenne sellainen, jonka molemmat voitte hyväksyä? Jos molempien vastaus on kyllä, asia on ok. Jos taas jompikumpi ei ole tyytyväinen, vaan haluaisi jotain muuta, mitä se olisi? Olisiko mahdollista löytää sellainen ratkaisu, jonka kanssa voisitte yhdessä elää hyvää ja tyydyttävää elämää?

Omalta osaltasi toteat, että sinulla on eettisiä syitä sekä eron puolesta että sitä vastaan. Olet ainakin mielessäsi listannut ja punninnut näitä syitä varmasti lukuisia kertoja. Sinulla on unelma hyvästä parisuhteesta; yritätkö toteuttaa sitä tässä suhteessa vai lähdetkö hakemaan sitä muualta? Vuosien kokemuksella tunnut olevan pessimistinen sen suhteen, että unelmasi voisi toteutua nykyisessä suhteessasi. Oletko tietoinen, mistä miehesi unelmoi – ja voiko se toteutua teidän suhteessanne?

Teidän olisi nyt syytä tehdä yhdessä välitilinpäätös: laittaa vaikka paperille, mikä suhteessanne on kummankin kannalta ollut hyvää ja tyydyttävää, mikä haasteellista ja epätyydyttävää. Myös unelmanne voisitte kirjata: mitä kumpikin haluaa suhteelta ja mitä ei. Sitten olisi yhteisen ratkaisun paikka: mihin voitte sitoutua, mihin ette. Ja mitä siitä suhteenne tulevaisuuden kannalta pitäisi ajatella.

Toivon, että löydätte molempia tyydyttävän ratkaisun tilanteeseenne.

Perheneuvoja Pirkko

KYSYMYS: Olenko valmis avioliittoon vai olenko elänyt kuplassa?

Muutama viikko sitten olin työmatkalla ja tapasin nuorehkon amerikkalaisen miehen, johon ihastuin. Annoin itseni heittäytyä suhteeseen hänen kanssaan, vaikka aluksi vastustelin. Kyse ei mielestäni ollut seksistä sinänsä, sillä fyysinen lähentyminen tapahtui vasta, kun olimme viettäneet paljon aikaa yhdessä ja olin kokenut häneen voimakasta henkistä yhteyttä. Olen miettinyt paljon sitä, miksi näin tapahtui. Suhtaudun luottamukseen parisuhteessa hyvin vakavasti, ja minun on vaikea ymmärtää tai hyväksyä käytöstäni. Tämä kolmas osapuoli sanoo rakastuneensa minuun, ja uskon, että myös minun tunteeni olivat (ovat) aitoja. Rakastan silti kumppaniani – en vain osaa sanoa, millä tavalla ja riittääkö se. Ajattelen, että tämän uuden tuttavuuden positiivisuus, keskustelevaisuus ja huomaavaisuus ovat asioita, joita olen kaivannut suhteessani. Olen kertonut kihlatulleni, etten ole enää varma naimisiinmenosta, ja että tapasin toisen miehen, johon ihastuin. En ole kertonut harha-askeleen yksityiskohtia, sillä minusta vakavin asia tapahtuneessa on juuri tuo tunnetason petos. En tiedä, tulisiko asia käsitellä juurta jaksain, että avioliitto olisi vielä mahdollinen. Toisaalta en ole varma, olenko valmis avioliittoon – ylipäätään tai hänen kanssaan. Jos olen, miksi näin kävi? Nyt kun ajattelen yhteenmuuttoamme ja kihlautumistamme, minä olen hoputtanut meitä etenemään tietyssä tahdissa, jotta voisin aikataulullisesti tavoittaa haaveeni perhe-elämästä. Ehkä olen halunnut uskoa suhteen paremmaksi kuin se on ollutkaan? Nyt joka tapauksessa huomaan kuvittelevani, millaista toisen kanssa olisi, enkä enää lähes vuoden mittaisen selibaatin jälkeen tunne haluavani kihlattuani – läheisyys tuntuu tyhjältä, kiusalliseltakin. Vai olisiko kyse syyllisyydentunnosta? En halua kompromissiavioliittoa, mutta toisaalta jokaisessa suhteessa kai tulee vähemmän intiimi vaihe. Näitä vakavia pohdintoja vaikeuttaa se, että hääsuunnitelmista tulisi päättää pian. Olemme sopineet kutsujen postittamisen lykkäämisestä, mutta muuten kaikki on auki. Kihlattuni haluaa yhä kertomani jälkeenkin mennä naimisiin.

Sitoumus

VASTAUS: Hyvä yhteys, paljon huumoria sekä samanlaiset arvot ja haaveet ovat sinänsä erittäin hyvä lähtökohta suhteelle. Seksin vähäisyys voi olla vakavakin ongelma, erityisesti, jos asiasta ei voida käydä kunnioittavaa ja toisia ymmärtävää keskustelua. Sinun on hyvä miettiä sitä, oletko valmis elämään suhteessa, jossa seksiä ei kenties koskaan tule olemaan niin paljon kuin kaipaisit? Vuoden mittainen selibaatti tuntuu teidän iässänne melko epätavalliselta, olivatpa olosuhteet mitkä hyvänsä.

Olette molemmat tunteellisia. Hän ilmaisee tunteitaan sulkeutumalla ja kiukunpuuskilla, sinä itkemällä. Tästäkin ilmiöstä olisi hyvä käydä rakentavaa keskustelua. Tunteita tulee, eivätkä ne tapa. Niille pitäisi antaa tilaa, ja molempien tulisi yrittää ymmärtää toisen tunteita, ja tapaa ilmaista niitä. Tietenkin tässä on syytä pitää kiinni ihmistavoista. Omat hyvinkään rankat tunteet eivät oikeuta henkisesti väkivaltaista käytöstä toista kohtaan. Jos kumppanisi ei keskustelun jälkeenkään ymmärrä sinun tunteitasi, vaan edelleen pitää niitä huomiohakuisuutena, kannattaa jälleen miettiä, voitko voida hyvin sellaisessa suhteessa.

Kerroit, ettet voi saada orgasmia. Tunnut olevan asiasta aika varma, joten olet ilmeisesti jo selvittänyt sitä melko lailla. Jos et kuitenkaan ole, voisi olla hyvä kääntyä tässä asiassa vielä asiantuntijan puoleen. Mikäli onnistut löytämään gynekologin, joka ymmärtää jotain seksuaaliterapiasta, hän voisi olla hyvä vaihtoehto.

On kovin tavallista, että kun suhteen toinen osapuoli koittaa puhua jostain, mistä hän kärsii, toinen kokee sen syyllistämisenä. Tästäkin pitäisi jälleen kerran pystyä käymään keskustelua. Miten kumpikin voi ilmaista omia tarpeitaan? Miten puhua, ettei se tuntuisi syyllistämiseltä?
Ihastus tai rakastuminen ovat ylipäänsä huonoja syitä tehdä pitkän tähtäimen ratkaisuja. Se, että on johonkin rakastunut, ei todellakaan takaa sitä että hänestä sukeutuisi hyvä pitkäaikainen kumppani. Eikä myöskään se, että ihastuu johonkin ns. kolmanteen osapuoleen millään lailla todista sitä, että alkuperäinen suhde olisi huono. Me ihmiset nyt vain olemme herkkiä ihastumaan ja rakastumaan. Vasta pitempiaikainen tutustuminen näyttää, onko suhteessa oikeasti aineksia.

Siitä, olisiko sinun syytä kertoa kihlatullesi, mitä on tapahtunut ihastuksesi kanssa, ollaan ns. asiantuntijapiireissäkin montaa mieltä. Vastaus täytynee johtaa niistä arvoista, joita pidät tärkeänä. Jos pidät arvossa kivuttomuutta, voit ajatella että ihmistä ei satuta se mitä hän ei tiedä. Jos taas pidät arvossa rehellisyyttä, avoimuutta ja luottamusta, on syytä ajatella, voiko suhde toimia, jos sinulla on kannettavanasi näin suuri salaisuus, jonka tietäminen voisi vaikuttaa merkittävästi kumppanisi ratkaisuihin. Salaamalla tulet ainakin aiheuttaneeksi sen, että kumppanisi joutuu tekemään omat ratkaisunsa puutteellisen tiedon perusteella. Salaisuus tulee myös väistämättä vaikuttamaan sinun kykyysi olla läheisessä ja luottamuksellisessa suhteessa kumppaniisi. Myös se, että salaisuus tulee joskus ilmi jotenkin muuten, kuin sinun kertomanasi on yleensä suhteen kannalta paljon kohtalokkaampaa kuin se, jos itse kerrot.

Joka tapauksessa elämässänne on tällä hetkellä niin suuria kysymysmerkkejä, että voisi olla syytä ottaa aikaa asioiden harkitsemiseen. Häiden lykkääminen on kuitenkin pienempi paha, kuin häät, joiden seurauksena on onneton avioliitto ja kenties pikainen ero.

Ystävällisin terveisin
Perheneuvoja Tero

KYSYMYS: Olemme olleet pitkään avioliitossa. Parikymmentä vuotta asiat tuntuivat olevan hyvin mutta viimeiset kymmenen vuotta on ollut vaikeaa. Jollakin tavalla mies alkoi salata asioita tai sanoi ettei meidän tarvitse kaikkea tietää toisistamme ja emme enää puhuneetkaan asioista kuten ennen. Välillä epäilin häntä uskottomuudesta ja näinkin FB kirjoituksia, joissa hän viestitteli minunkin tuntemilleni naisille flirttailevia viestejä ja muutaman kerran hän pahemminkin. Seksiä alkoi olla vähemmän ja vähemmän, enkä kokenut että olismme kumpikaan enää nauttineet siitä. Asioista alkoi olla hankalampi ja hankalampi puhua. Kaksi viikkoa sitten katsoin hänen puhelimensa kautta s-postin, jossa olikin viesti toiselta naiselta. Viesti ei jättänyt mitään epäselväksi. Vaadin selitystä ja olin melkoisessa shokissa. Nyt kun kysyin, haluaako hän olla minun kanssani hän vastasi että haluaa mutta, onko meistä siihen. MIes sanoi rakastuneensa ja olleensa imarreltu koska häntä rakastettiin.

Olemme välillä selvitelleetkin tätä asiaa mutta välillä emme puhu uskottomuudesta. Nukun huonosti, olen tosi väsynyt mutta nnukahdettuani herään ja asiat pamahtavat mieleen heti, käytän rauhoittavaa lääkettä päivittäin. Mietin voiko tästä enää seurata mitään hyvää, voiko mieheen enää luottaa, voiko meidän yhdessäolo jatkua. Rakastan miestäni ja haluaisin jatkaa hänen kanssaan mutta tälläista salaelämää en kestä. En voi puhua asiasta oikein kenenkään kanssa. Naisystäväni kyllä varmaan kuuntelisi mutta hän on yhteinen ystävämme, enkä haluais asettää häntä hankalaan tilanteeseen. MInun on vaikea aloittaa puhumista, halauisin kyllä mutta alan itkeä eikä järkevästä keskustelusta tule oikein mitään. Olo on tunnelissa vaeltamista, eikä loppua näy.

Nimimerkki 62

VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi! Luettuani kirjoituksesi, aloin miettiä, mitä suhteessanne on tapahtunut kymmenen vuotta sitten. Se aika on ollut vaikeata ja siihen on liittynyt salaisuuksia. Onko tuolloin tapahtunut jotain loukkaamista, loukkaantumista tai ainakin etääntymistä teidän välillänne? Sittemmin on käynyt ilmi miehesi viestittely toisen naisen kanssa, rakastuminenkin.

Ymmärrän, että tilanne on sinulle hyvin vaikea ja raskas. Olette keskustelleet ja se kuulostaa hyvältä. Ehdotan, että keskittyisitte keskusteluissa vähitellen yhä enemmän puhumaan teidän kahden välisestä suhteesta. Mitä kumpikin on vuosien varrella kokenut suhteessanne? Onko ollut aikoja ja tilanteita, joissa jompikumpi on pettynyt tai loukkaantunut, kokenut yksinäisyyden tai hylätyksi tulemisen tunteita. On hassua, että usein molemmat saattavat kokea parisuhteessa yksinäisyyttä samaan aikaan. Silloin fyysinen ja henkinen etäisyys on jotenkin estänyt etsiytymästä toinen toisensa seuraan, vaikka kaipausta on kummallakin ollut. Entä millaista tulevaisuutta haluaisitte? Mitä kumpikin haluaisi tehtävän jatkossa toisin? Mitä toiveita teillä on toisianne kohtaan? Keskustelunne voisivat vähitellen siirtyä yhä enemmän nykyhetkeen ja tulevaisuuteen.

Tuntuu hyvältä, että miehesi sanoo haluavansa olla sinun kanssasi, mutta ei tiedä, onko teistä siihen. Se merkitsee, että motivaatio on olemassa. Kaipaus on olemassa. Niin puhumista kuin fyysistä läheisyyttä voidaan opetella uudelleen. Se merkitsee uudelleen tutustumista ihmiseen, joka on jossain vaiheessa käynyt itsestäänselvyydeksi ja sitä myötä etääntynyt.

Tässä kohdassa ammattiapu olisi teille hyödyksi. Sitä kautta keskustelut voisivat avartua eivätkä jumittuisi vanhoille urille. Voi toki olla, että onnistutte siinä keskenännekin, mutta noin pitkään suhteeseen kannattaa satsata kaikki tarpeellinen.

Näen suhteessanne toivoa!
Päivi, perheneuvoja