KYSYMYS: Olemme aviopari, jolla yhteisiä vuosia on takana reilut 20. Näistä 7v. naimisissa. Meillä on kaksi tyttöä, 7v. ja 10v. Lasten syntymästä asti suhteemme on ollut pitkälti sitä, että olen elänyt lapsillemme. Lasten saaminen oli vaikeuksien takana ja tässä ehkä osa syy siihen, että olen halunnut turvata heidän elämänsä. Oma lapsuuteni oli riitojen ja alkoholin sekainen, vailla rakkautta. Ja tässä uskoakseni toinen syy, että olen halunnut lapsilleni antaa toisenlaisen lapsuuden ja rakkautta.

Olen ollut viimeisten vuosien aikana jotenkin lamaantunut. Kaksi pientä lasta ja arjen pyörittäminen vastuullani, kolmivuorotyö ja vielä viimeiset puolitoista vuotta opiskelua. Itsekin pyörittelin eroajatusta päässäni ja tuntui ettei rakkautta enää ollut. Ajauduin pisteeseen, jossa koin etten saa tarpeeksi tukea esim. arkeen mieheltäni. Hän purki omaa pahaa oloaan liikunnan parissa ja saapui arkisin kotiin usein myöhään. Mieheni alkoi puhumaan halustaan erota muutamia kuukausia sitten ja syynä ihastuminen toiseen naiseen. Mieheni sanoo ettei rakasta minua enää ja ettei usko pariterapiassakaan rakkauden palautuvan, koska on niin kauan joutunut kärsimään. Ei kykene kuitenkaan lopulliseen päätökseen lastemme takia. Tilanne on tuskainen. Onko mahdollista, että rakkaus ja yhteys voisi kuitenkin vielä löytyä. Oma rakkauteni heräsi, enkä haluaisi menettää miestäni.

Epätoivoinen, 42v.

VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi. Onpa sydäntä särkevää, mutta samalla niin tuttua, lukea kirjoittamiasi rivejä. Aivan liian usein käy juuri niin kuin kuvailet. Perheeseen syntyy pitkän odotuksen ja kaipauksen jälkeen lapsi tai useampi. Lapset täyttävät koko elämän, he tarvitsevat huolenpitoa ja huomiota aivan eri mittakaavassa kuin aikuiset. Fyysisyydellään he täyttävät hellyyden ja läheisyyden tarpeemme. Kuin huomaamatta, emme enää etsikään parisuhteesta syliä ja yhteyttä, vaan lapsistamme. Usein keskusteluyhteys säilyy, mutta joskus parisuhteesta tulee tiimi, joka hoitaa vuoroin kotia ja lapsia. Tämä kaikki olisi ihan ok, jos se olisi yhdessä sovittu, mutta usein niin ei ole. Useimmat kokevat jonkinlaista tyytymättömyyttä, itse kirjoitat, kuinka miehesi tunsi olevansa "kuvion ulkopuolella". Sinä puolestasi koit olleesi jotenkin "lamaantunut" kaiken paineen; lastenhoidon, kolmivuorotyön ja opiskelun alla. Ymmärrettävästi molemmat tunsivat teistä jäävänsä ilman tarvittavaa tukea ja rakkautta. Kun lapset sitten kasvavat, nousee laiminlyöty parisuhde taka-alalta jälleen keskiöön. Usein tämä tapahtuu konfliktien ja riitojen muodossa. Joskus ne kärjistyvät avioeroon, tai sen mahdollisuuteen.

Kerrot koskettavasti, kuinka halusit tarjota omille lapsillesi sen, mitä sinulta itseltäsi lapsuudessasi puuttui; turvaa ja rakkautta. Et varmasti tietoisesti laiminlyönyt parisuhdettasi. Mutta on helppo ajatella toinen osapuoli itsestään selväksi, varsinkin kun olette olleet jo reilut parikymmentä vuotta yhdessä. Kerrot myös ajattelevasi, ettet yksin ole syypää, myös miehesi olisi voinut avautua ja kertoa tunteistaan ja tarpeistaan. En usko, että tilanne on kummankaan syy, tai jos on, olette molemmat syypäitä.

Nyt ajatus erosta on konkretisoitunut, kun miehesi on ihastunut toiseen naiseen. Hän haluaa eroa ja kertoo, ettei tunne enää rakkautta sinua kohtaan. Kirjoitat, että itsekin tunsit aiemmin rakkauden loppuneen. Toisaalta kerrot myös, että tunteesi ovat palaneet nyt kun avioliitoonne on vaakalaudalla. Näin meille usein käy, tunteemme syttyvät tai heräävät eloon, kun pelkäämme menettävämme kumppanimme.

Olette jotenkin erirytmisesti rakastaneet ja olleet rakastamatta. Kysyt, onko enää mahdollisuutta, että rakkaus, tai yhteys löytyisi. On helppo vastata, totta kai on, mutta olennaisempaa on kysyä, haluatteko te molemmat sitä. Toisin sanoen, haluaako miehesi löytää yhteyden ja rakkauden kanssasi uudelleen. Se on hyvin pitkälle tahdon asia. Ei ole järkeä mennä yhteiseen pariterapiaan, jos molemmat eivät sitoudu siihen kokoaan. Se tarkoittaisi myös sitä, että mies jättäisi siksi aikaa sivuun ihastuksen kohteensa ja suuntaisi tunteensa, niin hyvät, kuin pahatkin, sinuun. Pariterapia voisi olla paikka, jossa katsoisitte, mitä teille on oikein tapahtunut kuluneiden vuosien aikana. Mitä on jäänyt sanomatta ja tekemättä? Minkälaiset tunteet ja tarpeet eivät ole mahtuneet yhteiseen elämäänne ja arkeenne? Oletteko valmiit antamaan itsellenne ja toisillenne anteeksi ja jatkamaan matkaa yhdessä?

Toivon teille aikaa ja kärsivällisyyttä yhteyden ja sitä kautta rakkauden löytämiseen.

perheneuvoja Kati